lauantai 14. maaliskuuta 2015

Toteutetaanko kaavaa oikein?

Kalajoen keskustaa sanottiin vielä 1950-luvulla yhdeksi Suomen kauneimmista. 1970-luvulla poistettiin Kalajoen keskusta pääosasto puustosta jotta asiakkaiden autoille saadaan lisää parkkipaikkoja. Samalla levennettiin tietä kun puut poistettiin. Sen jälkeen puiset rakennukset Kalajoen keskustassa ovat ränsistyneet ja nyt Kalajoen keskustaa pidetään yhtenä Suomen rumimmista johtuen vanhoista ränsyneistä taloista.

Kalajoen keskustaan laadiittiin uusi kaava, jonka avulla haluttiin luoda Kalajoesta kaupunkimaisemaan. Siksi Kalajoentien varteen kaavoitettiin paikkoja nelikerroksisille taloille. Kaavoitusta ohjaamaan on tehty tarkennettu kaavaseloste, mikä hyväksyttiin kaupunginahallituksessa 2.2.2015.

Torstaina kävin erään asiaan pyynnöstä hänen tukenaan Kalajoen teknisessä virastossa tiedustelemassa rakennuslupahanketta, jonka hyväksymisen epäiltiin aiheuttavan tulevaisuudessa ongelmia kaavan toteutumiseen. Rajanaapureilla oli mahdollisuus sanoa mielipiteensä asiassa 12.3.2015 mennessä. Koska kumpikaan rakennustarkastaja ei ollut paikalla selittämässä outoa menettelyä asiassa, niin teknisen toimiston sihteeri esitti, että mielipiteen lausumiseen jatketaan aikaa perjantaiaamuun, jolloin rakennustarkastaja on paikalla. Minä kaupunginvaltuutettuna hyväksyin menettelyn, koska se oli asian tärkeyden kannalta erittäin hyvä ratkaisu.

Menimme asikakkaan kanssa perjantaina 13.3.2015 sovittuna aikana klo 08.30 Kalajoen kaupungin tekniseen toimistoon. Rakennustarkastaja saapui hieman myöhässä sovittuun tapaamiseen ja alkoi heti ”räkyttämään” siitä, että lausuman antamisen aika on päättynyt. Silloin minulla kuohahti todella rajusti, mutta onneksi hillitsin itseni. Mieleni teki sanoa rakennustarkastajalle, että ryhdy katselemaan muualta paikkaa. Tällaista virkavaltaista jääräpäisyyttä en tule hyväksymään. Päätin, että tästä lähtien rakennustarkastajan toiminta on suurennuslasin alla ja työpaikka liipaisemella.

Kävimme kuitenkin asiat asiallisesti lävitse ja sovittiin niin, että asiakas voi tehdä oman kirjoituksen rakennustarkastajalle asiassa maanantaihin 16.03.2015 mennessä. Rakennustarkastaja toimittaa kirjoiutksen  rakennusliikkeelle. Valtuutettuna ja päättäjänä kysyn, että pilataanko Kalajoen keskusta nyt uusilla rakennuksilla?


Tästä on kysymys

Kaavaseloste; ohjeet, joita tulee noudattaa

Kuva kaavaselosteesta
Havainnekuva, josta näkyy, että talot on rakennettava nelikerroksina Kalajoentien suunnassa ja kaksikerroksina esim. Lankilantien suunnassa.
Valtuutettun eli päättäjän ihmettelen miten kaavaa voidaan toteuttaa näin? Eikä kaavaohjeilla ole mitään merkitystä? Voiko rakennusliike kävellä valtuuston päätösten yli? Katso kaavaohjeet. Herää kysymys: toteutetaanko kaavaa oikein eli valtuuston tahdon mukaisesti?

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Valtuustoaloitteen käsittely


Kalajoen kaupungille toimitettu todistusaineisto asiassa rikollisesta toiminnasta luottamustoimen ulkopuolella. Tämän todistusaineiston esittäminen estettiin Erkki Aholta, vaikka valtuusto oli sitä päätöksellään pyytänyt. Aineistoa on 1879 sivua + muutama kirja. Tämä aineisto on edelleen Kalajoen kaupungin arkistossa todistusaineistona asiassa. Kysymys on vuoden 2007 asiasta. Nyt on epäilys jatketusta rikoksesta.

Valtuustoaloite
Minulla on myös oikeus vahingonkorvauskanteeseen Kalajoen kaupunkia vastaaan, koska se ei ole reagoinut asioihin. Kysymys on tässäkin tapauksessa miljoonista euroista.

Rikoslaki 15 luku 10 § (24.7.1998/563) Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Joka tietää joukkotuhonnan, joukkotuhonnan valmistelun, kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen, Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen, maanpetoksen, törkeän maanpetoksen, vakoilun, törkeän vakoilun, valtiopetoksen, törkeän valtiopetoksen, raiskauksen, törkeän raiskauksen, törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, murhan, tapon, surman, törkeän pahoinpitelyn, ryöstön, törkeän ryöstön, ihmisryöstön, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen, 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen, törkeän ympäristön turmelemisen tai törkeän huumausainerikoksen olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, on tuomittava, jos rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu, törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. (24.1.2003/17)

Kaupunginhallitus 13 09.03.2015 13 Valtuutettu Erkki Aho aloite koskien poliisin toimintaa 17/00.02.00/2015 Khall (Valmistelija: kaupunginsihteeri Otso Juvonen) Valtuutettu Erkki Aho jätti valtuuston kokouksessa 24.2.2015 liitteenä olevan aloitteen koskien poliisin toimintaa. Valtuutettu Erkki Aho vaatii, että val tuus to ryhtyy toi men pi tei siin poliisin toiminnan johdosta. Poliisi on tois tuvas ti toiminut tavalla, jota on syytä epäillä rikolliseksi: rikoslaki 15 lu ku ja 40 luku. Poliisin parlamentaarinen ohjaus kuuluu Suomessa eduskunnalle. Epäily rikol li ses ta toiminnasta kuluu poliisille. Valtuuston työjärjestys 5 § Valtuutettujen aloitteet Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on val tuus to ryh mällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallin toa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus toteaa, että valtuutettu Erkki Ahon aloi te ei kuulu kun nan toimialaan. Aloitetta ei oteta valmisteluun. Aloite kuuluu poliisin toimialaan

Kaupunginhallituksen olisi pitänyt noudattaa ratkaisussaan hallintolakia. Katso

Hallintolaki 21 §

Asiakirjan siirto
Viranomaisen, jolle on erehdyksestä toimitettu asiakirja sen toimivaltaan kuulumattoman asian käsittelemiseksi, on viipymättä siirrettävä asiakirja toimivaltaiseksi katsomalleen viranomaiselle. Siirrosta on ilmoitettava asiakirjan lähettäjälle.
Asiakirjaa siirrettäessä asian tutkimatta jättämisestä ei tarvitse tehdä päätöstä.
Siirrettäessä asiakirja, joka on toimitettava viranomaiselle määräajassa, määräaikaa katsotaan noudatetun, jos toimivaltainen viranomainen saa asiakirjan määräajan kuluessa.

Kun kaupunginhallitus ei noudattanut hallintolakia niin syytä epäillä, että kaupunginjohtaja juristina syyllistyiu virka-aseman väärinkäyttöön tai virkavelvollisuuden laiminlyöntiin. Lisäksi Kalajoen kaupunki on vahingonkorvausvelvollinen vahingonkorvauslain mukaan. ja rikollisten suojeluun.

Virka-aseman väärinkäyttö RL 40:7 • Jos virkamies hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa • 1) rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun tai käyttäessään julkista valtaa muissa virkatehtävissään taikka • 2) käyttää väärin asemaansa käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön nähden, • hänet on tuomittava virka-aseman väärinkäyttämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. • Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

Virkavelvollisuuden rikkominen RL 40:9 • Jos virkamies virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa tai 11 luvun 9 a §:ssä säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. (4.12.2009/990) • Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos hän on syyllistynyt 1 momentissa mainittuun rikokseen rikkomalla jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtävään

Vahingonkorvauslaki VahL • 2:1 §. Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu. • 4:2 §. Virkamies vastaa virassaan virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttamastaan vahingosta tämän luvun 1 §:ssä mainittujen perusteiden mukaisesti. (1Julkisyhteisön ensisijainen vastuu 3:2 § Julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Sama korvausvelvollisuus on muulla yhteisöllä, joka lain, asetuksen tai lakiin sisältyvän valtuutuksen perusteella hoitaa julkista tehtävää.

Lisäksi kaupunginhallitusta on syytä epäillä rikollisten suojelusta. Rikoslaki 15 luku 11 § (24.7.1998/563)
Rikoksentekijän suojeleminen
Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittavarikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske rikokseen osallista eikä 10 §:n 2 momentissa mainitussa suhteessa rikoksentekijään olevaa henkilöä, eikä rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta.

Valitan asiasta Oulun hallinto-oikeuteen ja sieltä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO:n päätöksen perusteella voin viedä asian Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen.