keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Lausunto Oulun hallinto-oikeudelle asiassa 00667/10/2204
Kalajoen kaupunginhallitus on hyväksynyt lausunnon Kalajoen kaupungin valtuuston 27.4.2010 § 56 päätöksestä tehtyyn valitukseen Oulun hallinto-oikeudelle. Lausunto ei vastaa valituksessa esitettyihin asioihin. Lausunto on käsittämätöntä venkulointia eikä liity asiaan juuri millään tavalla. Mikään vakiintunut käytäntö ei ylitä lakia. Sun Arena-asiassa ei ole kysymys harrastustoiminnasta. Minä häpeän Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana Kalajoen kaupunginhallituksen lausuntoa. Minun oikeustajuni mukaan Sun Arena asia alkaa olla siinä vaiheessa, että on syytä epäillä vähintäänkin petosta ja muita rikoksia. Rahoituksesta ei ole tietoakaan eikä myöskään investoinnin ja toiminnan kuluista. Siksi ei ole syytä antaa tonttiakaan. On syytä epäillä, että ylisuurta tonttia käytetään keinotteluun. Pyydän Oulun hallinto-oikeutta harkitsemaan asian siirtämistä rikostutkintaan.
Minä ihmettelen kuinka huonosti kaupunginhallituksen jäsenet asioihin perehtyvät. He ovat täydellisiä luottamushenkilöitä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että heille on tärkeintä saada olla ”kultapossukerhon” jäsen, päätösten laillisuus ja oikeellisuus on toissijainen asia.
Näin prosessi on edennyt:
Mun vai Sun Arena
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/12/mun-vai-sun-areena.html
Loppuraportti Sun Arena projektista kiinnostaa
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/12/loppuraportti-sun-arena-projektista.html
Loppuraportti on valmis
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/03/loppuraportti-on-valmis.html
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/03/arvoisa-puheenjohtaja-hyva-valtuutetut.html
Eurolla 60 hehtaaria maata Kalajoen Hiekkasärkiltä
http://e-aho-urheilublog.blogspot.com/2009/12/eurolla-50-hehtaaria-maata-kalajoen.html
Kalajoen kaupungin matkailuinvestoinnit ovat olleet vuosikymmenet kyseenalaisia ja kiistanalaisia. Verovaroja investointeihin on mennyt noin 160 miljoonaa mummon markkaa. Kalajoen kaupungin johtava rooli matkailussa on kilpailulain vastainen. Katso miten on toimittu:
Vastaus Torstille jotta totuus ei unohtuisi
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/05/vastaus-torstille-jotta-totuus-ei.html
Pyydän Oulun hallinto-oikeutta kumoamaan Kalajoen kaupunginvaltuuston päätöksen lainvastaisena. Tarkemmat perustelut nyt esitettyjen lisäksi on esitetty alkuperäisessä valituksessa.
Kalajoella 13.10.2010 Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja