Sunnuntaina 5.11.2006 minulla oli tilaisuus olla Raution Kisailijoiden 75-vuotishistoriikin julkistamistilaisuudessa Raution Nuorisoseuran talolla. Kyläseurasta punttilavojen valtiaaksi kirjan on kirjoittanut suuresti arvostamani eläkkeellä oleva Lauri Järvinen, jonka kanssa minulla on ollut useita yhteisiä lehtiprojekteja. Olen oppinut tuntemaan Lauri Järvisen luotettavana ammattilaisena ja poikkeuksellisen energisenä urheiluasiantuntijana. Tämä kirja on Laurin tuotannossa järjestyksessään 31. Raution Kisailijat on perustettu vuonna 1931. Kirjan julkistamistilaisuus oli rautiolaiseen tapaan arvokkaan juhlallinen ja erittäin mielenkiintoinen.
Laman ja sodan karaisema seura
Lauri Järvinen kirjoittaa kirjan alussa näin:
Raution Kisailijat syntyi 1930-luvun alussa taloudellisen laman keskelle ja olojen hetkeksi vakiinnuttua useimmat seuran aktiivit löysivät itsensä jo samalla vuosikymmenellä sotien juoksuhaudoista puolustamasta isänmaataan. Osa heistä ei koskaan palannut koteihinsa, ja monilla niistäkin jotka palasivat, oli pysyviä vammoja.
Monen rautiolaisen urheilu-ura katkesi lopullisesti pitkän sotajakson aikana, mutta Kisailijoita ajan kovat koettelemukset eivät lannistaneet. Hiljaisten vuosien jälkeen seura palasi 1940-luvun jälkipuoliskolla vireään toimintaan ja nousi uudelleen tunnetuksi tekijäksi keskipohjalaisessa urheilussa, erityisesti yleisurheilun kentillä.
Urheilupaikkojen ja olosuhteiden osalta tilanne ei ollut pitkään aikaan paras mahdollinen, mutta vireä urheiluhenki ja pienen yhteisön yhteenkuuluvaisuuden tunne korvasivat monia puutteita. Kisailijat on ollut koko toimintansa ajan Raution ainoa todellinen urheiluseura. Raution liittyessä 1972 Kalajokeen – missä urheiluseuroja on 2006 yli 30 – Kisailijoiden asema rautiolaisuuden ylläpitäjänä korostui entisestäänkin. Suunnilleen joka toinen rautiolainen on tavallisesti kuulunut seuran jäsenistöön. Tämä on varmistanut vahvan yhteishengen ja toimivan talkootyön. Seuran budjetit eivät ole olleet päätä huimaavia, urheilumenestys on luotu muilla keinoilla.
Kisailijoiden ensimmäistä seuran edustajan saavuttamaa Suomen mestaruuskilpailujen mitalia juhlittiin vasta 1967, mutta sen jälkeen menestystahti on tiivistynyt niin, että seuraavan neljän vuosikymmenen aikana mitalimäärä on noussut parinsadan tuntumaan. Johanna Ylitalon kymmenen SM-mitalin kertymä vuosina 1983-1990 oli ensimmäinen isomman menestyksen sarja, jota seurasi painonnoston yhä voimistuva rooli, joka on nostanut seuran tässä lajissa valtakunnan parhaiden joukkoon. Kaiken kaikkiaan RK:n painonnosto on yltänyt jo 157:ään mitalisijoitukseen Suomen mestaruuskilpailuissa ja tai kansainvälisissä arvokilpailuissa. Pirjo Palosaareen maailmanmestaruus 2006 – keskipohjalaisen painonnoston kautta aikojen ensimmäinen – tuli kuin tilauksesta juhlistamaan seuran 75-vuotista historiaa.
Enoni oli perustajajäsen
Raution Kisailijat perustettiin 14. heinäkuuta 1931. Perustajajäseniin kuuluivat Väinö Perttula, Otto Petäistö, Emil Räihä, Eino Taipale, Kaarlo Verronen ja Sulo Niemonen. Väinö Perttula on äitini veli. Otto Petäistö toimi seuran puheenjohtajana ja Väinö Perttula sihteerinä. Ainoa elossa oleva Raution Kisailijoiden perustajajäsen on nykyisin 96-vuotias Viljo Polvi, joka on edelleen erinomaisessa kunnossa. Viljo Polvi toimi seuran puheenjohtajana 1936-1939.
Itse toimin Raution Kisailijoiden puheenjohtajan vuonna 1974. Nykyinen seuran puheenjohtaja on Tapio Pernu. Raution Kisailijoiden sihteerinä on toiminut Alpo Murtoniemi vuodesta 1971 lähtien.
Julkistamistilaisuudessa oli myös Raution Kisailijoiden 1930-luvun ryhdikäs yleisurheilija, eläkkeellä oleva opettaja Osmo Tokola. Osmo on nykyisin 88-vuotias. Kahvipöydässä hän kertoi minulle kuinka isäni joutui sodassa Prääsän taistelussa keskelle pommisadetta. Osmo kertoi, että kaikki olivat varmoja, että Martti kuoli, koska hän peittyi pommisateessa paksun mudan alle. ”Sieltä se Martti kaikkien ihmetellessä nousi mullan alta esiin elävänä”, kertoi Osmo.
Raution mestaruuskilpailut
Kirja kertoo, että Raution pitäjänmestaruuskilpailut yleisurheilussa keräsivät 1970-luvun alussa varsin huomattavan osanoton ja monissa lajeissa kärjen tulokset olivat hyvää piiritasoa. Pitäjänmestaruuskilpailut koostuivat kolmesta osakilpailusta, jotka toteutettiin syyskesällä. Eero Sipilä, Sulevi Isopahkala ja Erkki Aho olivat miesten lajien tähtiä. Sipilä voitti päälajinsa korkeuden (185), pituuden (625) ja kuulan (11,45). Isopahkala juoksi voittoon 800 metrillä (2.09,3), 1500 metrillä (4.28,5) ja 400 metrillä (55,2). Aho voitti seipään (320), keihään (46,10) ja jakoi 100 metrin voiton Sulevi Isopahkalan kanssa (11,9). Lisäksi Aho eteni kärkikolmikkoon monessa muussakin lajissa.
Kisailijoiden järjestämissä piirikunnallisissa yleisurheilukilpailuissa elokuussa 1972 Eero Sipilä ponnisti korkeutta 189 ja Erkki Aho venytti pituudessa 634. Aho voitti myös kiekon kolmen sentin erolla Sipilään molempien ylittäessä niukasti 32 metriä, kertoo kirja.
Vakava loukkaantuminen
Kävin 1960-luvun puolivälissä Alavieskan-Raution kunnallista keskikoulua Alavieskassa. Kansanedustaja V.H.Kivioja oli aikanaan tehnyt aloitteen Alavieska-Rautio maantiestä ja tie toteutettiin. Se mahdollisti mm. kunnallisen keskikoulun perustamisen. Liityin tuolloin Alavieskan Viriin, koska siellä toiminta oli Asko Anttilan johdolla valtakunnan huipputasoa. Harjoittelin juoksua silloisen huippuvalmentajan Arthur Lydiardin kirjan ohjeiden mukaan. Viikossa juostiin keskimäärin 160 km. Minä juoksin Rautiosta Alavieskaan päin ja Alavieskan pojat Esa Anttilan johdolla juoksivat Alavieskasta Rautioon päin. Joskus tapasimme välillä.
Alavieskan Viri keräsi pisteitä piirinmestaruuskilpailuista kaikista mahdollisista lajeista. Niin minäkin osallistuin erittäin moneen lajiin. Kokkolan piirinmestaruuskilpailuissa 1968 osallistuin 800 metrin juoksuun ja heti perään eli viiden kuluttua oli vuorossa 300 metrin aitojen loppukilpailu. En ehtinyt palautumaan 800 metrin juoksusta ja siksi vasen lonkkaluuni rikkoutui viimeisellä aidalla. Olin mukana voittotaistelussa. Minut leikattiin Kalajoen sairaalassa tohtori Kaltialan toimesta ja siitä leikkauksesta on minulla vieläkin muistona vasemmassa lonkassa kaksi hopeanaulaa. Loukkaantuminen hillitsi urheiluinnostustani vielä vuonna 1969. Päälajini tuolloin oli 10-ottelu. Palasin takaisin Raution Kisailijoihin.
Urheiluohjaajana
Minut valittiin kesäksi 1970 Raution kunnan urheiluohjaajaksi Alpo Murtoniemen lähdettyä asevelvollisuuttaan suorittamaan. Tehtäviini kuului mm. ikäkausikilpailujen järjestäminen. Niitä järjestettiinkin 3-4 kertaa viikossa ja muina päivinä pelattiin kylien välistä jalkapalloa. Juniorijalkapalloilijoita kuljetin kylältä toiselle kuplavolkkarilla. Siihen mahtui kuljettajan eli minun lisäkseni tarpeen vaatiessa yksi jalkapallojoukkue eli 11 pelaajaa kerralla.
Alueseuraottelut, pitäjän mestaruuskilpailut ja kylienväliset kilpailut olivat tuohon aikaan erittäin suosittuja. Ylipää, Alapää, Typpö ja Kärkinen kilpailivat kylien välisestä paremmuudesta. Tuolloin Isopahkalan veljessarjassa oli kovia urheilijoita. Sulevi voitti 800 metrin ja 1500 metrin piirinmestaruudet. Uolevi, Helge, Toivo ja Aimo olivat hyvää piirikunnallista tasoa monessa lajissa. Ylipään joukkueen kirkkain tähti oli korkeushyppääjä Eero Sipilä. Kärkisen joukkueessa Laitalan ja Korvan veljekset olivat Kärkisen kantavia voimia Mauri Ylitalon ohella. Kesä 1970 oli urheilullisesti ehkäpä Raution historian vilkkaimpia urheilukesiä. Kaikki kilpailumatkat maksettiin omasta pussista, koska seura oli köyhä. Raution Nuorisoseuralla meni tuolloin taloudellisesti hyvin mm. vilkkaan tanssitoiminnan johdosta. Niinpä Kisailijoiden piirissä haluttiin tiivistää toimintaa Nuorisoseuran kanssa koska toimijat olivat samoja. Urheiluun haluttiin vahvempi taloudellinen pohja. Alavieskan Virillä oli noihin aikoihin erittäin vahva taloudellinen pohja vilkkaan tanssitoiminnan johdosta.
Tuohon aikaan minulla riitti virtaa. Päivät olin töissä Kalajoen Osuuskaupan Raution myymälässä ja illat Raution kunnan urheiluohjaajana. Samaan aikaan olin öitä myös Kalajoen metsäpalossa sammutustöissä. Jouduin olemaan siellä pari kolme yötä, koska olin päivät ja illat muissa töissä.
Kirja on hyvä lahjaidea
Lauri Järvisen mielenkiintoinen ja asiantunteva teksti tempaa mukaansa ja kertoo elävästi tapahtumat. Monet muistot palaavat kirjan mukana mieleeni. Raution urheilukenttä on erotettu kotitilani maista. Siksi urheilukenttä oli minulle kuin koti nuorena. Kirjassa on kuvia kentän rakennuksista. Vieläkin muistuu mieleeni ne katsomotilat ja myyntipaviljonki sekä varastotilat, jotka kentälle rakennettiin vuonna 1953. 1960-luvulla minä lähes asuin urheilukentällä.
Tämä teos on todella arvokas teos, jonka 500 kappaleen painos menee varmasti nopeasti kaupaksi. Kirja on erinomainen urheilukirja, eräs niistä Lauri Järvisen parhaista tuotteista ellei paras, jos minulta asiaa kysytään. Raution Kisailijoiden 75-vuotishistoriikki on todella erinomainen lahjaidea isänpäiväksi tai joululahjaksi. Se on myös mainio muistolahja entisille ja nykyisille rautiolaisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti