perjantai 28. marraskuuta 2008
Raution Nuorisoseura 100 vuotta
Raution Nuorisoseura on perustettu vuonna 1908. Seuran pöytäkirjat ja asiapaperit ovat hävinneet vuosilta 1908-1919. Siksi seuran alkutaipaleen historia perustuu Effi Räihän, Emil Räihän ja Eeli Keskikukon muistitietoihin. Heidän mukaansa perustetun seuran toimintaan kuuluivat erilaiset kilpailut kuten esimeksiksi juoksu- ja hiihtokilpailut. Myös riihessä pidetyt tanssit olivat yleisiä. Myös piirileikkitoimintaa harrastettiin. Yksi tälläinen piirileikkikenttä sijaitsi Hauträmeellä, Kannukseen menevän tien varressa. Toinen sellainen oli Peurakosken luona jokirannassa.
Vääräjoen yli oli rakennettu useita siltoja. Ne olivat myös tavallisia leikki- ja tanssipaikkoja. Kun tulva vei Niemelän sillan niin uutta siltaa rakennettaessa piti ottaa huomioon, että sillanniskat ovat sellaiset, että ne kestävät nuorten "rytkytyksen".
Ensimmäinen toimitalo
Kun nuorisoseuralle ei ollut alkuvuosina omaa toimitaloa, niin hyväntahtoiesti annettiin silloinen lukkarin puustelli, nykyinen kotiseutumusea nuorisoseuran käyttöön. Puustelissa, mikä alkujaan oli vanha ruotusotamiehen torppa, pidettiin ohjelmallisia iltamia ja piirileikkejä sekä tanssejakin. Puustellin suuri tupa soveltui juhlasaliksi. Tämän ajan nuorison vetäjänä olivat muun muassa Jussi Räihä, Jalmari Verronen ja Joonas Koivusipilä.
Pian toiminnan alettua ryhdyttiin puuhaamaan omaa toimitaloa. Kun innostus erilaiseen nuorisoseuratoimintaan oli suuri. 1910-luvun alussa ostettiin Eemil Päivärrinnalta tyypillinen pieni maalaistalo nuorisoseuralle. Tästä talosta kunnostettiin talkoovoimin toimitalo. Sen toiseen päähän rakennettiin näyttämö. Talon pihalla pidettiin nuorisoseuran ensimmäiset urheilukilpailut. Vuoden 1916 kilpailuista on säilynyt tulosluettelo. Lajiena oli kuula, pituus ja 100m. Vuodesta 1917 lähtien pöytäkirjat ovat säilyneet. Niistä ilmenee että nuorisoseuran toiminta on ollut erittäinvilkasta. Vuonna 1917 esitettiin omalla seurantalolla peräti kahdeksan näytelmää: 22.4. Rakkauden hellän hoivaan, 20.5. Naimailmoitus, 1.7. Emännän salaisuudet, 2.9. Kun pitäjään tuli uusi pappi, 23.9. Syiden kirous, 21.10. Muistamaton, 18.11. Murtovaaralaiset ja 25.11. Uusi pastori. Muita näytelmiä toiminnan alkuvuosina olivat : Surkeasti petetty, Miljoona-arpa, Oikeata maahenkeä, Teiväs, Pirkkalan valtias, Oman kodin orren alla, Huhtikunna Manta, Kylän kellot, Äidin muisto, Kiusallinen palvelija, Kaskoon Tuomaan sairaua, Suutarin mökillä, Kuka nyt vävyksi, Luulojen uhri, Toppakaffi. Nämä näytelmät esitettiin vuoden 1924 loppuun mennessä.
Järejestys seuralla on ollut hyvä. Mitään mainittavampia häiriöitä ei ole tapahtunut. Myös taloudellinen tilanne on ollut hyvä.
August Suomala ja toinen toimitalo
August Suomala vaikutti seuran alkuaikoinva voimakkaasti seuran toimintaan. Hän toimi seuran esimiehenä. Hän piti iltamissa esitelmän aiheesta nuorison käyttäytyminen. Seuralle hankittiin lainakirjasto ja urkuharmooni. Ensimmäisen toimitalon yhteydessä pidettiin puffettia eli ravintolaa. Urheilu ja liikunta sisällytettiin alun alkaen nuorisoseuran toimintaa mukaan. Varsinkin kesäjuhlien ohjelmiin kuului aina urheilukilpailut.
Raution ensimmäinen nuorisoseuran talo oli toiminnassa vuosina 1915-1918. Talo todettiin liian pieneksi ja niinp se myytiin huutokaupassa 10.1.1918. Tästä talosta rakennettiin Vuorion talo. Uutta taloa varten hankittiin piirustukset Kokkolasta. Talo rakennettiin laudasta. Puutavaraa saatiin suureksi osaksi talkoovoimin hankittua. Rakennustöissä olivat Heikki Perttula, Nikodeemus Rantatalo, Antti Perttula, Antti Sipilä, Oskari Perttula ja valvojana Aukusti Saari. Uusi toimitalo oli komea ja asianmukainen. Avajaiset pidettiin 27-28.7.1918.
Oli selvää, että uusi toimitalo antoi intoa seuran työhön. Urheilutoiminta lisääntyi muun muassa pyöräilyllä. Talvella järjestettiin hiihtokilpailuja. Tässä uudessa toimitalossa nähtiin ensimmäiset elokuvat Rautiossa. Elokuva näytettiin eräässä suojeluskunnan tilaisuudessa. Elokuva oli mustavalkoinen eikä ääntä ollut mukana. Elokuvaprojektoria veivattiin käsin.
Tämä toimitalo paloi tuhkaksi syystalvella 1924.
Tässä välivaiheessa vuokrattiin Paanasen Pentiltä kasi isoa tupaa nuorisoseuran käyttöön.
Kolmas toimitalo
Maaliskuun 25 päivänä 1927 pidettiin nuorisoseuran yleinen kokous. Tämä oli eräänlainen hätäkokous, jossa oli mukana myös keskusseuran kokous. Otettiin harkittavaksi nuorisoseuran lopettaminen. Päätettiin kuitenkin, että hankitaan kylän isäntiä takaamaan lainaa ja ostetaan jonkin sopiva rakennus nuorisoseuran toimitaloksi. Valittiin uusi johtokunta ja siihen kuuluivat puheenjohtaja Väinö Haapakoski, sihteeri Armas Räihä, sekä jäseninä Jalmari Niemonen, AugustSuomala, Hellin Verronen, Jonas Takussaari, Arvi Mäenpää, Hilma Verronen, Joona Mustasaari ja Emil Räihä. Kului vain kuukausi aikaa, kun sillä oli esitettävään sopiva talo seuran uudeksi toimitaloksi. Huhtikuun 22 päivänä 1927 tehtiin kauppakirja, jossa nuorisoseura osti Eino Perttulan omistaman asuinrakennuksen Raution kiskonkylässä. Taloa kunnostettiin jonkin verran ja toiseen päätyyn rakennettiin näyttämötilat. Talon piha-aluie oli laaja ja sitä voitiin käyttää juhla- ja urheilukenttänä. Pihalle rakennettiin yli 100 metrin juoksurata ja siinä voitiin juosta urheilukilpailujen 100 metrin ja 110 metrin aitajuoksut.
Nuorisoseuran taloudellinen tilanne oli tuohon aikaan hyvin vaikea. Pankki ryhtyi vaatimaan lainanlyhennyksiä eikä siihen ollut rahaa. Johtokunta teki päätöksen, että jokainen johtokunnan jäsen hankki yhden lisätakaajan. Takaajat saatiinkin. Näin seuran toiminta jatkui. 1920- ja 1930-luku oli urheiluinnostuksen aikaa. Vuosittain käytiin seuraottelu Tyngän raittiusseuran kanssa. Rautiolaisista urheilijoista tältä ajalta on mainittava Kaarlo Verronen, Viljo Polvi, Väinö Haapakoski, Väinö Perttula, Pauli Niskakangas, Eino Taipale, Väinö Haapakoski, Jalmari ja Sulo Niemonen, Heino Verronen ja Jaakko Tokola. Armas Petäjistöstä kehittyi aikansa huippu-urheilija. Hän siirtyi Helsinkiin ja osallistui muun muassa vuoden 1932 Los Angelesin olympiavalintoihin. Petäistö hävisi pituushypyssä Martti Tolamolle eikä tullut näinollen valituksi olympiaedustajaksi.
Taloudellista tilannetta yritettiin kaikin keinoin kohentaa. Vuonna 1928 järjestettiin koko maan laajuiset arpajaiset. Arpoja myytiin 40 000 kappaletta. Seuralehti Oras ilemstyi näinä aikoina ahkerasti.
Kolmas seurantalo eli Perttula paloi syyskuun alussa vuonna 1947. Seurantalossa ei ollut vakuutuksia. Palon jälkeen toiminta jatkui suojeluskunnan talossa. Vuonna 1949 seuralle hankittiin oma lippu, jonka suunnitteli opettaja Osmo Tokola.
Neljäs toimitalo
Uuden toimitalon piirustukset tilattiin Aadolf Männistöltä. Vuonna 1950 solmittiin urakkasopimus, Rakentajina olivat Kalle Sipilä, Reino Keskisipilä, Pentti Okkonen ja Jorma Lyly. Urakkasumma oli 200 000 markkaa. Lopulliset kustannukset olivat 230 000 markkaa. Puutavara saatiin kerättyä taloista. Monet talojen isännät ottiavat osansa hoitaakseen seuran velkoja 10 vuoden ajan ja useimmat hoitivat oman osansa hienosti. Eemil Räihä maksoi peräti 60 000 markkaa. Seura korvasi myöhemmin hänelle 18 000 markkaa.
Seuralle pyrittiin hankkimaan rahaa kioskitoiminnalla ja keräämällä seuran pihalle propeseja, jotka talkoilla parkattiin ja saatiin näin myyntiin. Uusi toimitalo otettiin käyttöön marraskuussa 1951. Se pani jälleen seuran toimintaan vauhtia. Uusi ajanmukainen seurantalo soveltui monenlaisien tilaisuuksien järjestämiseen. Elokuun 7-8. päivinä 1954 pidettiin seuralla maakunnalliset kruunuhäät. Kesällä 1964 pidettiin Rautiossa Keski-Pohjanmaan maanviljelysseuran toimesta ja Raution maamiesseurojen järjestämä maatalousnäyttely. Nuorisoseuran kenttä ja toimitalo olivat näyttelytilojen keskuksena.
Nuorisoseuran taloa korjattiin
Kesällä 1968 suoritettiin talossa perusteellinen korjaus. Juhlasalin näyttämö purettiin ja liitettiin salin osaksi. Sisäänkulu muutettiin jokipuoli päähän, johon rakennettiin eteinen, varasto ja ulkokäymälät. Suurentunut sali mahdollisti lentopallon pelaamisen. Erilaista jumppaa harrastettiin sekä ajalle ominaista bingo-toimintaa.
Vuonna 1968 vietettiin seuran 60-vuotisjuhlia. Juhlapuhujana oli kansanopistonjohtaja Antti Tuomi-Nikula. Näinä vuosina seuran talous näyttää kehittyneen hyvään suuntaan. Vuosina 1969-1970 taloa laajennettiin ja tetiin jatke maantiepuoli päähän, rakennettiin ravintolasiipi pihan puoelle sekä rakennettiin sisävessat, rakennettiin vahtimestarille oma asunto sekä laitettiin öljykeskuslämmitys. Myös kalusto ajanmukaistettiin. Seuran vahvasta taloudesta kertoo se, että seuralla oli varaa lainata rahaa Hirvikosken kurssikeskukselle.
Vuonna 1972 seuralle hankittiin puhelin, televisio ja ajanmukaiset siivousvälineet. Vuonna 1977 hankittiin oma pienoisbussi, joka oli etupäässä pallolujaoston käytössä. Vuonna 1971 Raution Kisailijat liittyivät alaosastona Raution Nuorisoseuraan. Seuran toimesta rakennettiin valaistu hiihtolatu. Vuonna 1971 Raution Nuorisoseuran joukkue Erkki Aho, Antero Murtoniemi ja Pauli Väliverronen voitti nuorisoseurojen valtakunnallisen tietokilpailun Seinäjoella. Seuran toimesta pidettiin useana kesänä maauimalaa sekä talvisin luistinrataa.
Raution Nuorisoseura vietti 70-vuotispäiviään 26.11.1978. Juhlapuhujana oli juhlassa päätoimittaja Pentti Pulakka. Juhlavuoden kunniaksi päätettiin hankkia seuralle oma viiri. Viiri hyväksyttiin vuonna 1984 ja se oli opettaja Osmo Tokolan suunnitelema.
Vuonna 1986 kaluston hankinta saatiin suoritettua siten, että kerättiin rahaa ja puutavaraa, joka tuotti yhtensä 30.100 markkaa. Kyläläisten anteliaisuus ja myötätunto seuraa kohtaan on ollut kiitettävää. Tämä positiivinen asenne on sitä kuuluisaa rautionalisuutta. Nuorisoseuralla remontointiin vuoden 1987 aikana suihkut, wc:t ja saunat. kevään aikana järjestettiin perinteinen pääsiäiskokko, jolla myytiin makkaraa ja arvoja sekä trullit esiintyivät. Kesällä järjestettiin Rautio-päiville erilaisia kilpailuja. Vetävin tapahtuma on ollut Nuorisoseuran järjestämät iltamat, jossa esitetiin Eino Takkusen näytelmä "Ilta Kalankaalla". Eino Takkusen näytelmiä esitettiin nuorisoseuralla kymmenen vuoden ajan 1987-1996. Näytelmistä voidaan mainita Kalakankaan iltoja, Perttulankosken vonkamiehet, Vääränjoen varsilta, Kultaakin kalliimpi, Pirttijärven puolukat. Vuonna 1987 nuorisoseuran järjestämiin tapahtumiin osallistui 10 680 henkeä. Vuoden 1988 talousarvion loppusumma oli 239 000 markkaa. Vuonna 1988 esitettiin Tapani Typön Kultaa Rautiossa ja vuonna 2005 Pauli Porasen Jussiniemen urakka sekä vuosina 2006-2007 Hengen taistelu.
Vuonna 1989 seuran piha asfaltoitiin ja rakennettiin tenniskentät. Vuonna 1992 lattiat ja ravintola remontiin. Vuonna 1993 suoritettiin seuran talon ulkomaalaus ja ölypoltin uusittiin. Vuona 1994 salin seinät maalattiin. Vuonna 1998 pantiin alulle korjaussuunnitelmat LVI-töiden ja keittiön osalta. Vuonna 2004 suoritettiin kahvion laajennus. Vuonna 2005 otettiin käyttöön voimatilat ja varaston muutostyöt. Raution Kisailijoiden painnonnostajat käyttävät nuorisoseuran taloa harjoitus-ja kilpailupaikkanaan. He voittaneet lähes 200 SM-mitalia painnonnostossa ja Raution Kisailijat on yksi Suomen johtavista painnonostoseuroista. Vuonna 2006 suoritettiin asunnonremontti ja 2008 keittiöremontti.
Musikkitoiminnasta
Seuran alkuaikoina musiikista vastasi Sanfrid Jeremianpoika Suomala eli Sepän Santtu, joka oli musiikin ihmelapsi. Hän soitti viulua, mutta pelasi tupakanhokista pistosahaan saakka. Hän sävelsi monia pelimannikappaleita. Santtu kuoli jo 29-vuotiaana kehkotautiin.
Onni Aukusti Sipilälle seura osti hanurin, jonka hän maksoi soitoillaan. Hän kiersi ympäri maata soittomatkoillaan. Onni kaatui 22-vuotiaan talvisodassa Summan taistelussa. Toivo Isokangasta nuorisoseura käytti monet vuodet soittajana. Hän esiintyi veljensä kanssa. Hanurinsoittajina toimivat myös Frans Päivärinta ja Nestori Hirvelä. Tango-Landola orkesteri perustettiin vuonna 1967. Yhtyeeseen kuuluivat Keijo Nivala hanuri, Vesa Kinnunen basso, Tuomo Hämäläinen kitara, Leo Kinnunen laulu ja Esko Puutio rummut. Tästä orkesterista on ollut suurta iloa niin Raution Nuorisoseuralle kuin koko Keski-Pohjanmaan alueelle sekä laajemmallekin.
Sadan vuoden aikana seuralla on ollut 53 puheenjohtajaa, sihteeri, johtokunnat ja muut jaostot sekä toimintaryhmät. Talossa on toimintaa ympäri vuoden.Bingo on joka sunnuntai. Raution Nuorisoseura on kylän toiminnan keskipiste. Se on nuorisokeskus, liikuntakeskus, viihdekeskus ja kulttuurikeskus.
Raution Nuorisoseuran esimiehinä ovat toimineet:
1910-luvulla: Jussi Räihä (muistitiedon mukaan), Jalmari Verronen (muistitiedon mukaan), Antti Kangas (pöytäkirjan mukaan), August Suomala, Aukusti Kangas, Aarne Yliverronen, Henrik Raatikainen.
1920-luvulla: Jalmari Niemonen, Aukusti Mustasaari, Leonard Sipilä, Veikko Himanka, Väinö Verronen, Armas Räihä, Väinö Korhonen, Aukusti Taipale, Väinö Haapakoski
1930-luvulla: Reino Niemelä, Viljo Tokola, Mikael Yliverronnen, Valfrid Pahkala, Niilo Sipilä, Mikko Haapakangas, Viljo Polvi, Heino Ainali, Artturi Tokola, Eino Taipale
1940-luvulla: Arvi Mäenpää, Arvo Karhulahti, Auli Sämpi, Armas Isokangas
1950-luvulla: Erkki Sorvari, Oskari Salmi, Martti Kivisaari, Augusti Suomala, Voitto Perttula, Olavi Helaala, Reijo Eskola
1960-luvulla: Väinö Mäenpää, Erkki Kivisaari, Esko Mäenpää, Eero Päivärinta, Erkki Mustasaari, Veikko Mustasaari, Kaija haapakoski, Aimo Mäntylä, Esko Kinnunen
1970-luvulla: Esko Kinnunen, Antti Ojala, Raimo Pärkkä, Tarmo Räihä (puheenjohtajuus 8 vuotta)
1980-luvulla: Tarmo Räihä, Reijo Peltonen, Kalervo Hihnala, Vilho Hihnala, Ritva Vuorio
1990-luvulla: Ritva Vuorio, Sauli Ahonen, Salme Koivusipilä, Marketta Mikkonen
2000-luvulla: Aulikki Ahonen, Anne-Mari-Sämpi, Anu Linnala, Tuomo Hihnala, Seppo Hihnala.
Raution Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlassa Hermanni arvonimen sai Alpo Murtoniemi ja Hermanskan arvonimen Eila Mäntylä. Raution Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlassa juhlapuhujana oli ministeri Paavo Väyrynen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti