Mitä virtsan väri kertoo?

 Minulla on tänään virtsa- ja verikokeet. Mitä virtsan väri kertoo?

Väri kertoo paljon

Terveen virtsan väri vaihtelee vaaleankeltaisesta kullanväriseen. Yleisin syy värin vaihteluun on päivän aikana juodun veden määrä. Aikuisen tulisi juoda päivässä noin 1,5–2 litraa vettä. Päivittäistä vesiannosta kerryttävät juomaveden lisäksi muun muassa hedelmät ja kasvikset.

Jano kertoo veden tarpeesta, mutta kuumalla säällä nesteytykseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Jos virtsa on täysin väritöntä, kannattaa veden juontia hillitä.

Tumma tai ruskeankeltainen virtsa puolestaan kertoo nestehukasta. Jos virtsa pysyy poikkeuksellisen tummana useita päiviä, se voi viitata myös maksasairauksiin.

• Punertava väri virtsassa voi johtua ruokavaliosta; esim. punajuuri, porkkanat ja mustaherukka voivat värjätä virtsan punaiseksi. Myös joillain lääkkeillä on virtsaa värjäävä vaikutus. Jos virtsassa on verta, syy kannattaa aina selvityttää lääkärillä. Naisilla virtsaan voi joutua verta esimerkiksi rakkotulehduksen yhteydessä tai kuukautisten aikana. Virtsatientulehdus ja munuaisongelmat voivat nekin aiheuttaa verenvuotoa virtsaan. Jos virtsa punertaa ilman selkeää syytä (ruokavalio, kuukautiset), kannattaa hakeutua lääkäriin muutaman päivän sisällä. Jos verta ja hyytymiä on paljon, hoitoon tulee hakeutua heti.

• Oranssi väri on yleensä merkki runsaasta B-vitamiinista virtsassa. Syy voi löytyä myös eräistä antibiooteista tai muista lääkkeistä. Väri voi viitata myös maksavaivoihin tai ongelmiin sappitiehyissä.

• Ruskean värin virtsaan voi aiheuttaa rabdomyolyysi, äkillinen lihaskudoksen vaurio, jonka takia myoglobiinia eli lihaspunaa pääsee erittymään virtsaan. Siihen voi liittyä lihassärkyä, halvausoireita ja kuumetta. Kyseessä on vaarallinen tila, joka vaatii välitöntä sairaalahoitoa.

• Sinertävä tai vihreä virtsa johtuu normaalisti elintarvikeväreistä tai lääkkeistä. Jos väri ei häviä virtsasta parissa päivässä, kannattaa hakeutua lääkäriin.

Jos virtsa vaahtoaa tai haisee

Jos virtsa haisee voimakkaasti, syynä voi olla nestehukka tai tietyt ruoka-aineet, kuten parsa. Voimakasta hajua voi aiheuttaa myös virtsakivien tulehdus. Diabeetikoilla virtsa voi haista makealle.

Virtsan vaahtoisuus voi jatkuessaan olla merkki siitä, että virtsassa on runsaasti proteiinia. Tämä voi viitata munuaisvaivoihin ja asia kannattaa selvittää lääkärillä.

Virtsakokeen tulosten tulkinta auttaa ymmärtämään yleistä terveydentilaa ja mahdollisia ongelmia, kuten infektioita tai munuaissairauksia.

Yleensä tuloksissa ilmoitetaan mitatut parametrit, niiden saavutetut arvot ja viitealueet.

Seulontatutkimus tehdään testiliuskalla, joka kastetaan virtsaan. Testiliuskassa on pienet neliöt jokaista mitattavaa asiaa kohden. Neliöiden imupaperi sisältää sopivia kemikaaleja, jotka muuttavat väriä, jos ne joutuvat kosketuksiin mitattavan aineen tai solujen kanssa. Tulos ei kerro aineiden tai solujen tarkkaa määrää, mutta värin voimakkuuden perusteella voidaan päätellä jotain määrästä. Värin voimakkuus merkitään kolmen asteikolla: +, ++ tai +++, joista +++ osoittaa voimakkainta muutosta väriliuskassa.

Virtsan seulontatutkimus ei ole yhtä tarkka kuin laboratoriotutkimukset yleensä. Useat tekijät saattavat häiritä liuskan reaktiota ja aiheuttaa harhaanjohtavan tuloksen. Hyvä virtsanäytteeno ttotekniikka on tärkeä. Seulontatutkimuksen poikkeava tulos pyritään vielä varmistamaan muulla tavoin. Jos virtsassa seulonnan perusteella on punasoluja tai valkosoluja, tutkitaan virtsan solut (U-solut) eli virtsan partikkelilaskenta. Virtsatulehdusta epäiltäessä tehdään tarvittaessa virtsan bakteeriviljely (U-BaktVi).

Glukoosi (U-Gluk-O). Veressä on aina tietty määrä glukoosia eli sokeria. Normaalisti virtsassa ei yleensä ole glukoosia, mutta jos veren glukoosin pitoisuus nousee normaalia suuremmaksi, glukoosia alkaa valua virtsaan. Munuaiskynnys tarkoittaa sitä veren glukoosin pitoisuutta, jossa glukoosia alkaa löytyä myös virtsassa. Kynnys on hieman erilainen eri ihmisillä, yleensä glukoosia alkaa erittymään virtsaan, kun verensokeri on 8–10 mmol/l tai enemmän. Sokeri virtsassa on siten käytännössä aina merkki liiaksi kohonneesta verensokerista, jota esiintyy diabeteksessa

Valkosolut eli leukosyytit (U-Leuk-O). Veren valkosoluja virtsassa ei normaalisti ole kuin korkeintaan muutama. Jos valkosoluja on enemmän, se voi merkitä virtsateiden tulehdusta tai heikkolaatuista näytettä.

Proteiini (U-Prot-O). Koe mittaa, pääseekö veriplasman proteiineja virtsaan. Normaalisti virtsassa ei ole valkuaisainetta. Pieniä määriä proteiinia saattaa livahtaa virtsaan esimerkiksi kovan fyysisen rasituksen aikana. Siksi heikko värireaktio ei yleensä merkitse sairautta. Joissakin tilanteissa, etenkin diabeteksen munuaissairauden toteamisessa, tarvitaan tarkempaa virtsan valkuaismäärän mittausta, kuten Albumiinin ja kreatiniinin suhde, aamu- tai yövirtsasta (nU-AlbKrea) ¢.

Hemoglobiini (U-Hb-O). Tutkimus mittaa, onko virtsassa verta. Koe on paljon herkempi kuin silmä. Vaikka virtsa ei näyttäisi lainkaan punaiselta, siinä voi silti olla pieniä määriä verta, minkä liuska paljastaa. Koe on niin herkkä, että vähäinen määrä kuukautisverta tai voimakkaan alapesun aiheuttama hiertymä voi muuttaa testituloksen positiiviseksi (ksVerivirtsaisuus)

Nitriitti on typpiyhdiste, jota kolibakteerit valmistavat nitraatista. Jos bakteereita on liikaa, virtsasta löytyy nitriittiä. Negatiivinen tulos ei kuitenkaan sulje tulehduksen mahdollisuutta pois, sillä virtsatulehduksia aiheuttavat muutkin kuin kolibakteerit. Suuret C-vitamiinimäärät ja virtsan lyhyt rakossaoloaika haittaavat myös testin toimivuutta virtsatulehdusten diagnostiikassa.

Ketoaineet eli asetoniaineet (U-Keto-O) ovat orgaanisia happoja, joita muodostuu rasvan palaessa elimistössä. Rasvan palaminen tarkoittaa, että elimistö käyttää energiantuotantoon pääasiassa rasvoja. Esimerkiksi paaston aikana ainoa energianlähde on oma varastorasva, ja silloin virtsasta löytyy usein ketoaineita. Insuliinista riippuvaisessa (tyypin 1 eli nuoruustyypin) diabeteksessa Diabetes (”sokeritauti”) voi tulla samanlainen tilanne, jos ollaan ilman insuliinia. Tällöin elimistö ei pysty käyttämään sokereita energia-aineenvaihdunnassa ja joutuu polttamaan rasvaa. Tämän johdosta elimistöön kertyy runsaasti ketoaineita ja voi seurata happomyrkytys eli ketoasidoosi, joka tarvitsee välitöntä hoitoa (ks. Asidoosi (elimistön nesteiden liiallinen happamuus).

Virtsan pH (U-pH). Kirjainyhdistelmä pH tarkoittaa happamuutta. pH:n arvo 7 on neutraali, sitä pienemmät arvot ovat happaman ja suuremmat emäksisen puolella. Virtsa on usein lievästi hapanta, mutta pH-arvo riippuu ravinnon laadusta. Normaalisti pH-arvo on välillä 4,6-8. Virtsan happamuuden määrityksellä on merkitystä tiettyjen lääkkeiden ja myrkkyjen poistumisen seurannassa ja virtsatiekivien hoidossa.

Suhteellinen tiheys (U-Suhti). Puhtaan veden suhteellinen tiheys eli ominaispaino on 1. Virtsan tiheys on suurempi, koska se sisältää suoloja ja muita aineita. Tiheys riippuu suuresti virtsan määrästä. Jos juo paljon, ylimääräinen vesi erittyy virtsaan, ja virtsa laimenee. Jos virtsa on hyvin laimeaa, siinä olevien aineiden ja solujen pitoisuus laimenee myös. Siksi hyvin laimeassa virtsassa seulontatutkimuksen tarkkuus heikkenee. Nyrkkisääntönä on, että kun suhteellinen tiheys on yli 1.015, virtsa on tarpeeksi väkevää luotettavien tulosten saamiseksi.

Poikkeavana triglyseridipitoisuutena pidetään arvoa yli 1.7 mmol/l (millimoolia litrassa).

Tavallinen rasva koostuu triglyserideistä. Nimi viittaa triglyseridien rakenteeseen: glyseroliin on kiinnittyneenä kolme (tri) rasvahappoa.

Veren triglyseridien pitoisuus vaihtelee jonkun verran nautitun aterian mukaan. Monissa laboratorioissa lipidimääritykset voidaan pyytää tehtäviksi joko ilman paastoa tai paaston jälkeen. Paasto helpottaa korkean triglyseridipitoisuuden arviointia.

Triglyseridipitoisuuteen vaikuttavat ravintotekijöistä energian saanti, hiilihydraattien määrä ja laatu, alkoholin käyttö sekä rasvojen laatu. Runsas alkoholin käyttö, runsas tyydyttyneen eli kovan rasvan nauttiminen, lihominen ja erityisesti rasvakudoksen kertyminen keskivartaloon suurentavat triglyseridiarvoa.

Suuri triglyseridien määrä suurentaa valtimosairauksien vaaraa.

Vyötärölihavan henkilön laihduttaminen pienentää tehokkaasti veren triglyseridiarvoa. Samoin tyydyttyneen eli ns. kovan rasvan vähentäminen ja korvaaminen tyydyttymättömillä eli pehmeillä rasvoilla pienentää triglyseridiarvoa. Myös alkoholin ja vähäkuituisten hiilihydraattien käytön vähentäminen, kalan käytön lisääminen sekä kestävyysliikunta ja lihasvoimaharjoittelu pienentävät triglyseridipitoisuutta

Paastoaminen tarkoittaa sitä, että ennen näytteenottoa ollaan syömättä ja juomatta vähintään 12 tuntia. Vettä voi juoda yhden lasillisen.

P-Kol tavoitearvo

• Alle 5,0 mmol/l (millimoolia litrassa)

P-Kol-tutkimus tarkoittaa kokonaiskolesterolia. Tutkimus mittaa kaiken plasmasta löytyvän kolesterolin, eli se ei mitenkään erittele hyvää ja pahaa kolesterolia. Käytännössä samalla tutkimuskerralla määritetään miltei aina myös HDL, LDL ja triglyseridiarvot

Kolesterolia tarvitaan solukalvojen rakenneosana ja lähtöaineena muiden steroidien synteesissä. Pääosin kolesteroli syntyy elimistössä, mutta osa kolesterolista saadaan ravinnossa.

Kolesterolin kohdalla ei käytetä tavanomaisia viitearvoja, vaan tavoitearvoja. Suurentunut kolesteroliarvo lisää vaaraa sairastua valtimonkovettumatautiin eli ateroskleroosiin. Kolesteroli kertyy vuosien kuluessa valtimon sisäkalvon alle ja ajan mittaan ahtauttaa suonta. Herkimmin ahtautuvat sydämen sepelvaltimot, jonka seurauksena voi ilmaantua rasitusrintakipua (angina pectoris) ja pahimmassa tapauksessa sydäninfarkti. Tutkimusten mukaan tavoitearvon ylittyessä oireisen sepelvaltimotaudin kehittymisen riski keski-ikäisillä miehillä kasvaa niin, että esim. Kol-arvolla 6.5 riski on kaksinkertainen ja arvolla 8.0 nelinkertainen verrattuna henkilöihin, joiden arvo on suositusalueella.

Sepelvaltimotaudin vaaran suuruus riippuu myös muista riskitekijöistä: puhutaan valtimosairauden kokonaisriskistä, jonka arvioimiseksi on kehitetty useita tekijöitä huomioon ottavia laskureita (ks. FINRISKI-laskuri). Koholla olevan kolesteroliarvon aiheuttama "kalkkeutumisen" riski tupakoitsijalla, jolla on myös korkea verenpaine, on huomattavasti suurempi kuin tupakoimattomalla, jolla on normaali verenpaine.

Kohonnut kolesteroliarvo voi johtua ruokatottumuksista ja muista elintavoista. Etenkin runsas kovien eläinrasvojen käyttö, ylipaino, niukka ravintokuidun saanti ja vähäinen liikunta nostavat kolesterolipitoisuutta. Jotkin lääkkeet voivat nostaa veren kolesterolipitoisuutta. Myös perintötekijät vaikuttavat veren kolesterolipitoisuuteen. Tietyt sairaudet voivat vaikuttaa kolesterolipitoisuuksia suurentavasti tai pienentävästi, näitä ovat esimerkiksi maksa- ja munuaissairaudet, alkoholismi ja syömishäiriöt.

Kohonnutta veren kolesterolia voidaan alentaa ruokavalion ja elintapojen muutoksilla sekä tarvittaessa kolesterolilääkkeillä, jolloin etenkin LDL-kolesterolin pieneneminen on tavoitteena. Tarkempia ohjeita löydät täältä.

FinTerveys 2017 -tutkimuksessa yli 30-vuotiasta miehistä 54 %:lla ja naisista 60 %:lla on suositusta korkeampi kokonaiskolesterolipitoisuus.

HDL-kolesterolille ei ole hoitotavoitetta, mutta arvoa käytetään riskin arvioinnissa. Poikkeavana veren HDL-arvona pidetään, jos miehillä HDL-pitoisuus on alle 1,0 mmol/l ja naisilla alle 1,2 mmol/l (Käypä hoito -suositus, Dyslipidemiat 2022). Näin ollen HDL-pitoisuus on viitealueella, kun se on

• Miehillä yli 1,0 mmol/l (millimoolia litrassa)

• Naisilla yli 1,2 mmol/l

Lukuisissa tutkimuksissa onkin todettu, että suuri HDL-kolesterolin pitoisuus on valtimosairauksien ehkäisyn kannalta hyväksi. Jos pitoisuus on pieni, valtimosairauksien vaara suurenee. HDL-kolesterolipitoisuuden syy-seuraussuhde valtimotaudin riskiin on kuitenkin epäselvä ja voi liittyä ennemmin HDL-kolesterolin toiminnallisuuteen kuin pitoisuuteen. HDL-kolesterolipitoisuuden mittaamisesta on hyötyä valtimotaudin riskinarviossa, mutta HDL-kolesterolipitoisuus ei ole hoidon tavoite eikä sille ole tavoitepitoisuutta. Valtimosairauksien vaaraa voi arvioida FINRISKI-laskurilla.

Naisten HDL-kolesterolin pitoisuus on yleensä suurempi kuin miehillä, mikä johtuu naissukuhormonista (estrogeenista). Vaihdevuosien jälkeen tämä sukupuoliero tasoittuu.

HDL-tasoon vaikuttaa osittain perimä, jonka on sattunut isältään ja äidiltään saamaan. Ravinnon laatu vaikuttaa vähemmän HDL-arvoon kuin LDL-kolesteroliin.

Vyötärölihavuus alentaa veren HDL-kolesterolipitoisuutta. Vyötärölihavuudessa myös vatsaontelon sisälle kertyy rasvaa. Se vaikuttaa haitallisesti aineenvaihduntaan, jonka yksi seuraus on HDL-kolesterolin määrän väheneminen. Ylipainoisilla ja lihavilla laihtuminen suurentaa HDL-pitoisuutta.

Kestävyysliikunta suurentaa HDL-pitoisuutta. Liikunnan määrän tulee olla runsasta ja tehon ripeää (kohtalaisen kuormittavaa, esim. 30-60 minuuttia päivittäin) ja sitä pitää jatkaa useiden kuukausien ajan HDL-kolesterolipitoisuuden edullisen muutoksen saamiseksi.

Tavoitearvot harkitaan yksilöllisesti valtimotaudin kokonaisriskin perusteella (Käypä hoito -suositus, 2022)

• LDL kolesterolin tavoite on alle 3.0 mmol/l, jos valtimotaudin riski on pieni

• LDL kolesterolin tavoite on alle 2.6 mmol/l, jos valtimotaudin riski on kohtalainen

• LDL kolesterolin tavoite on alle 1.8 mmol/l, jos valtimotaudin riski on suuri

• LDL kolesterolin tavoite on alle 1.4 mmol/l tai mahdollisimman lähellä sitä, jos valtimotaudin riski on erityisen suuri

LDL tulee englannin kielen sanoista low density lipoprotein. LDL kuljettaa kolesterolia kudoksiin, myös valtimoiden seinämään. Mitä suurempi LDL-kolesterolin määrä on, sitä enemmän kolesterolia kudoksiin kertyy. Siksi LDL-kolesteroli kuvastaa yleensä paremmin valtimokovettumataudin vaaraa kuin kokonaiskolesteroli.

Samoin kuin kokonaiskolesterolissa, LDL-kolesterolinkin kohdalla viitearvojen sijasta käytetään tavoitearvoja. LDL-kolesterolin haitallisuus on todettu erityisen suureksi ihmisillä, joilla on jo todettu sepelvaltimotauti, aivohalvaus tai katkokävely tai joilla on tyypin 1 tai tyypin 2 diabetes. Siksi heillä pyritään matalampaan arvoon kuin pienen riskin potilailla.

Sepelvaltimotaudin ja aivohalvauksen vaaran suuruus riippuu myös muista riskitekijöistä. Valtimosairauden kokonaisriskin arviointiin on kehitetty laskureita (ks. FINRISKI-laskuri). Jos LDL on koholla, mutta kokonaisriski on hyvin pieni, veren rasva-arvoja ei ole syytä mitata tiheään eikä lääkityksen aloittaminenkaan ole tällöin yleensä aiheellista.

Ruoan tyydyttyneet eli kovat (eläinperäiset) rasvat lisäävät LDL-kolesterolia. Vastaavasti tyydyttymättömät eli pehmeät rasvat (kasvi- ja kalaöljyt) vähentävät sitä. Ruoan kolesterolimäärällä on myös merkitystä, mutta vähäisemmässä määrin kuin rasvojen laadulla. Kolesterolilääkkeet, niin sanotut statiinit, vähentävät tehokkaasti LDL-kolesterolin määrää.

Lisää tietoa kolesterolista ja kohonneen kolesterolin hoidosta löydät täältä.