tiistai 25. marraskuuta 2008

Hiihtotunneli ja palloiluhalli Kalajoelle!




Olen tehnyt Kalajoen kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteen 29.8.2006 hiihtotunnelista, beach-hallista sekä muista Kalajoen matkailua tukevista hankkeista vuosille 2007-2013. Hiihtotunnelihanke ja palloiluhalli oli Oulun läänin liikuntapaikkalistalla merkitty vuodelle 2008.
Hiihtotunnelin, curlingradan, beach-hallin, golf-simulaattorin, squash-kentän, seinäkiipeilyradan ja tenniskenttien rakentaminen Hiekkasärkille. Rakennuskokonaisuudessa olisi mahdollisuus harrastaa ympärivuotisesti liikuntaa, hiihtoa, juoksua, sauvakävelyä, rullaluistelua, yleisurheilua, curlingia, beach volleyta, beach futista, golfia, squashia, seinäkiipeilyä. Hankkeen toiseen vaiheeseen liittyy erilaisten toimintatilojen ja hallien rakentamista kuin myös urheilukoulutuksellisia asioita.
Suomen Lentopalloliitto, Keski-Pohjanmaan Hiihto ry, Keski-Pohjanmaan Liikunta ry, Hiekkasärkkien Yrittäjäyhdistys ry., Suomen Curlingliitto, Jalkapalloseura F.C. YPA ry ja Kalajoen kaupunki ovat antaneet jo myönteisen lausuntonsa.

Valtuustoaloitteeni ei kuitenkaan ole edennyt Kalajoen päättävissä elimissä johtuen poliittisista sysitä. Kalajoen keskustan johtohenkilöt ovat halunneet torpedoida hyvän idean. Viivytystaistelussaan he ovat onnistuneet hyvin. He ovat kuitenkin tulleet järkiinsä ja tehneet uuden valtuustoaloitteen samasta asiasta , mutta nyt omissa nimissään.

Kalajoen matkailun keskeisin ongelma on matkailun kausiluonteisuus ja myös se, että matkailijoiden viipymä Kalajoella on mielestämme liian lyhyt. Matkailijoiden toivotaan viipyvän Kalajoella kauemmin ja jättävän rahaa paikkakunnalle enemmän. Muutokseen tarvitaan uusia vetovoimaisia palveluja ja investointeja. Kalajoen kaupunki on vahvasti mukana matkailun kehittämisessä ja kaupunki on tehnyt myös riskialttiita päätöksiä, joista osa on realisoitunut. Nyt kaupunki on keskeisessä roolissa uuden hotellin ja meriluontokeskuksen rahoituksessa merkittävillä takauksilla. Hotelli-investointi on taloudellinen riski kalajokisille. Eräs keino selviytymiseksi on riskien minimointi suunnitelmallisella, järkevällä ja taloudellisella toiminnalla mm. palveluja kehittämällä.

Miten matkailukautta voidaan pidentää?

Matkailukautta voidaan jatkaa luomalla uusia harrastusmahdollisuuksia ympärivuotiseen liikuntaan. Hiihtotunneli on ratkaisu omalta osaltaan tähän ongelmaan. Tällä hetkellä Suomessa on toiminnassa hiihtotunnelit Vuokatissa, Jämillä, Uudessakaupungissa, Leppävirralla ja Paimiossa. Lempäälässä tunneli on rakenteilla. Suomessa on tarvetta vielä muutamalle hiihtotunnelille. Hiihtotunnelille tarvitaan 35 000 – 40 000 käyttäjää jotta se olisi kannattava sijoitus. Kasvihuoneilmiö parantaa hiihtotunneleiden kannattavuutta käytön lisääntymisenä.

Kalajoen Hiekkasärkillä yöpymisvuorokausien määrä on lähes 300 000 vuodessa ja Hiekkasärkät ohittaa vuoden aikana n. 1,7 miljoonaa autoilijaa 8-tietä pitkin. Hiekkasärkillä on päiväkävijöitä satojatuhansia.
Suomen Hiihtoliitto toteaa lausunnossaan, että Suomeen tarvitaan lisää hiihtotunneleita ja Kalajoen muu matkailun palvelurakenne tukee erittäin merkittävästi kannattavan liiketoiminnan aikaansaamista. Suomen Hiihtoliitto on omalta osaltaan valmis antamaan hiihtotunnelihankkeen käyttöön kaiken tietotaitonsa ja siten tukemaan hankkeen onnistumista. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry on antanut hankkeesta puoltavan lausuntonsa 14.8.2006. Keski-Pohjanmaan Liikunta on antanut hankkeesta puoltavan lausuntonsa 18.5.2006. Suomen Curlingliitto on antanut hankkeesta puoltavan lausuntonsa 23.8.2006. Hiekkasärkkien Yrittäjäyhdistys on ottanut asiaan myönteisen kannan kokouksessaan 18.8.2006.

Millainen hiihtotunneli?

Jämille rakennettu hiihtotunneli on rakennettu puusta ja se soveltuu maisemaan erittäin hyvin. Tämä rakentamistyyli soveltuu Hiekkasärkille parhaiten. Hiihtotunnelin pääasialliset kantavat rakenteet ja vaippa on valmistettu puusta. Jämin tunnelin rakennusratkaisut ja –detaljit on käyty läpi Tampereen teknillisen korkeakoulun talonrakennustekniikan osaston kanssa. Tunneli on rakennettu kokonaan maanpäällisenä rakenteena. Jämin tunnelin heikkoutena on sijainti ja tunnelin toimintojen yksipuolisuus.

Uudenkaupungin VahterusRingin hiihtotunneli on kaksiosainen, jonka toisella puolella voi hiihtää ja toisella puolella rullaluistella, juosta tai sauvakävellä jne. ympäri vuoden. Hiihtopuolella lämpötila on –2C ja kuntoilupuolella +8C. Hiekkasärkille on mahdollista rakentaa edullisin kustannuksin hiihtotunneli maastollisista olosuhteista johtuen. Hiihtotunnelissa voisivat olla monipuoliset palvelut, jotka takaavat riittävän asiakaskunnan hiihtotunnelille. Mallia voidaan ottaa Uudenkaupungin VahterusRingistä.

Curling on laji, joka soveltuu naisille ja miehille, niin nuorille kuin vanhemmillekin ihmisille. Suomen Curling-liitto toteaa lausunnossaan, että Kalajoen Hiekkasärkille ja hiihtotunnelin yhteyteen laji soveltuu erinomaisesti sen käyttäjäkunta huomioon ottaen, josta hyvänä esimerkkinä toimivat curling-radat Jämijärvellä ja Uudessakaupungissa. Curling on laji, mikä ei vaadi aloittajalta minkäänlaista rahallista panostusta, kaikki tarvittavat välineet ovat pelipaikalla valmiina. Curling kehittää liikunnallisia taitoja ja on sosiaalisena lajina erinomaisen esimerkiksi firmaliikuntaan.

Suomessa on 760 000 sauvakävelyn säännöllistä harrastajaa. Hiihtotunnelin kuntopuoli tarjoaa näille harrastajille erinomaiset mahdollisuudet harrastaa sauvakävelyä. Sauvakävely on 20 prosenttia tehokkaampaa kuin tavallinen kävely.

Mikä on sijoituspaikka?

Hiihtotunneli on mahdollista rakentaa 8-tien ja matkailutien väliselle alueelle. Lähtöpaikka voisi olla ABC-huoltamoa vastapäätä niin, että hiihtotunnelin nielu on uudelle hotellille päin. Sijainnillisesti se olisi erittäin näkyvällä paikalla ja liikenteellisesti sinne olisi helppo mennä ja tulla uuden tulevan liikenneympyrän kautta. Hiihtoputki voisi lähteä 8-tien suunnassa ja ylittää tulevan alikulun ja jatkaa matkaa 8-tien suunnassa niin, että koko radan pituudeksi tulee 1,5 kilometriä, jolloin hiihtotunneli olisi ehkä maailman pisin hiihtotunneli. Hiihtotunneli voisi olla kaksiosainen kuten Uudenkaupungin VahterusRingissä on tehty. Lämmin kuntoilupuoli voisi olla sisempi osa ja palata takaisin alikulun läheltä jolloin matkaksi sille osalle tulisi vain 600-700 metriä.
Kalajoen kaupungin elinkeino- ja maankäyttötoimikunta on tehnyt päätöksen, että hiihtotunnelille varataan kaavaan paikka.

Beach-hallihanke

Suomen Lentopalloliitto on ottanut vahvan myönteisen kannan 17.8.2006 Beach-halli-hankkeeseen. Beachvolley on tällä hetkellä Suomessa kovassa myötätuulessa. Siitä tuoreimpana esimerkkinä on Nyströmin sisarusten pääseminen Olympiakomitean tuen piiriin. Suomessa beachvolleyn tason nousun ehdoton edellytys on jatkossa se, että lajin harjoitteluolosuhteet saadaan ympärivuotisiksi. Vantaalla on Suomen ensimmäinen beachvolleyareena. Näitä beachvolleyhalleja tarvitaan myös muualle kuin Etelä-Suomeen. Tässä mielessä Kalajoen hanke tukee erinomaisella tavalla beachvolleyn valtakunnallista kehittämistä, toteaa Suomen Lentopalloliitto lausunnossaan. Kalajoki tunnetaan hiekoistaan ja kovatasoisista beachvolleyturnauksistaan kesäkaudelta. Tämä hanke on omalta osaltaan lisäämässä tämäntyyppisen tunnettavuuden ja käytön ympärivuotistamista, toteaa Suomen Lentopalloliitto lausunnossaan. Lentopalloliitto puoltaa beach-hallihankkeen eteenpäin viemistä, koska siinä korostuu myös eri lajien välinen yhteistyö.

Beachvolleykentän koko on kaksi kertaa 8x8 m. Tällaisia kenttiä mahtuu baechfutiskentälle kolme kappaletta. Kalajoki on beachfutiksen johtava paikkakunta Suomessa. Kalajoella on järjestetty Beachfutiksen SM-kisat vuosittain, mutta tänä vuonna beachfutiksen SM-kisat on Porissa. Kalajoen Pallo järjesti Beachfutis Finnish Open turnauksen, mikä oli korkeatasoisempi kuin SM-kisat ja mukaan mahtui vain 64 miesjoukkuetta ja 16 naisjoukkuetta.

Jalkapalloilijoita puuttuu alueeltamme harjoitushalli. Selvityksen mukaan käyttö tulisi olemaan niin runsasta, että kaikki illat olisivat käytössä. Talviharjoittelumahdollisuuksien turvaaminen nostaisi alueemme jalkapalloilun tasoa merkittävästi. Myös erilaiset turnaukset ympäri vuoden vaikuttaisivat merkittävästi Kalajoen matkailupalveluiden käyttöön. Myös firmojen henkilöstön ja seurojen jalkapalloharrastusmahdollisuudet paranisivat merkittävästi. Ylivieskan Pallo on antanut asiasta myös puoltavan lausuntonsa. Beach-halli mahdollistaisi myös yleisurheilijoiden talviharjoittelun kesäisemmissä olosuhteissa. Beach-hallin yhteyteen tarvitaan peseytymis- ja pukeutumistilat. Myös squash-hallin rakentaminen monipuolistaisi hallikokonaisuuden käyttöä.

Golf-simulaattorin avulla varmistetaan se, että golf-harrasajat voivat pelata golfia ympäri vuoden. Golf-simulaattorin avulla voidaan hioa lyöntitekniikkaa ja tutustua golfiin ja kansainvälisiin golf-kenttiin. Hiekkasärkkien Golf-kenttä on rankattu Suomen toiseksi parhaimmaksi golf-kentäksi. Golf-harrastajien määrä on jatkuvasti hurjassa kasvussa. Golf-simulaattori palvelee myös Hiekkasärkkien golf-kentän käyttäjiä ja pelaajia sekä muita asiasta kiinnostuneita.

Beach-halliin voidaan rakentaa myös seinäkiipeilyrata. Seinäkiipeilyn kouluttajiksi voidaan hankkia bulgaarialaiset seinäkiipeilyn maailmanmestareiden valmentajat, jotka ovat jo vierailleet Kalajoella.
Beach-volley hallin ulkopuolelle hiihtotunnelin läheisyyteen voidaan rakentaa tenniskentät. Tätä aluetta voidaan hyödyntää erilaisten tapahtumien järjestämiseen.

Miten hankkeet ja toiminta rahoitetaan?

Euroopan Unionin alue- ja rakennepoliittiset tavoitteet vuosille 2007-2013 on esitetty komission tiedonannossa. Pohjois-Suomen toimenpideohjelman alueen muodostavat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat. Ohjelman tavoitteena on toteuttaa alueellinen kilpailukyky ja työllisyys. Ohjelman tavoitteena on parantaa alueen kansallista ja kansainvälistä kilpailukykyä ja vastata siinä olevaan rakennemuutokseen koskien niin väestöä kuin elinkeinoja.

Euroopan Unionin toimintalinjan tavoitteena on lisätä Pohjois-Suomen vetovoimaa niin yritysten, asumisen kuin vapaa-ajan alueena sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnetut kohteet ovat alueen voimavara ja imagon muodostaja. Fyysisen ympäristön lisäksi viihtyvyyttä lisäävät palvelut, tapahtumat ja tukitoimet.

Pohjois-Suomen kilpailukyky ja työllisyys ohjelman rahoitus Euroopan aluekehitysrahastosta on ohjelmakaudella yhteensä 277 miljoonaa euroa. Rahoitettavissa toimissa EU-rahan osuus voi olla 50 % julkisesta rahoituksesta.

Manner-Suomen ESR-ohjelma tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia hyödyntää EU-rahaa. Tärkeintä on saada Suomen valtion rahoitus mahdollisimman suureksi. Lisäksi Kalajoen kaupungin osuus tulee olemaan merkittävä. Jos EU-rahan osuus on 50 % julkisen rahan osuudesta ja 45 % koko rahoitussuunnitelmasta, Suomen valtion osuus on 30 % , Kalajoen kaupungin osuus15 % , loput yksityisten kansalaisten sekä urheiluseurojen ja järjestöjen osuutta. Hanke on käynnistettävä osakeyhtiöpohjalta ja hankkeelle on nimettävä asiaa valmisteleva työryhmä. Hankkeelle on varattava maa-alueet kaavaan hankkeen toteuttamista varten ja rahoitusosuus Kalajoen kaupungin budjettiin tuleville vuosille. Hankesuunnitelmaa ei ole vielä virallisesti käynnistetty. Nyt on mahdollisuus saada riittävästi tietoja jo toteutetuista hiihtotunneleista ja beachvolleyhallista sekä ottaa opiksi mahdollisista ongelmakohdista.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen hanke, tuo hiihtotunneli onkin varmasti hieno kunhan on valmis. Meidän tuttu kertoi, että kaupungille on myös tulossa nyt jonkinlainen teräshalli. En ole varma käyttötarkoituksesta, mutta veikkaan että sitä käytetään harrastuksiin. https://www.hallipojat.com/rakennuspalvelut

    VastaaPoista