perjantai 13. marraskuuta 2009

Jotta totuus ei unohtuisi…..


















Vastaan Observaattorin ja muiden henkilöiden palautteisiin rikosten peittelystä. Observaattori kysyy:

Observaattori kirjoitti 10 11 2009, 6:59
Mainitset, että herra Puoskari on osallistunut PR-Teollisuutta kohtaan tehtyjen rikosten peittelyyn. Voitko avata, miten Puoskari menetteli, ihan myös faktojen valossa. Siinä mielessä mielenkiintoinen ja uusi piirre.

Erkki Aho vastaa: Ylivieskan käräjäoikeuden päätös perustui syyttäjä Sulo Heiskarin ja tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan rikolliseen toimintaan sekä Ylivieskan poliisipäällikkö Kaarlo Similän väärään lausumaan oikeudelle. Lisäksi Ylivieskan käräjäoikeuteen oli jätetty kutsumatta kaikki Erkki Ahon todistajat asiassa. Kysymys oli Kalajoen työvoimatoimiston Tapio Laholan kunnianloukkausasiasta.
Aikaisemmin Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokosken herjausasiassa saamani tuomio perustui syyttäjä Sulo Heiskarin ja tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan rikolliseen toimintaan. Molemmat oikeuden päätökset on saatu aikaan rikosten avulla. Näiden asioiden salaamisessa on Kalajoen kaupungin johto ollut vahvasti mukana.

Katso

Erikoinen isänpäivä - tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html

Tarkoitushakuinen oikeudenkäynti – Tapio Laholan vai Erkki Ahon kunnia
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/tarkoitushakuinen-oikeudenkynti-tapio.html

Kalajoen työvoimatoimiston laho-päätös
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/kalajoen-tyvoimatoimiston-laho-pts.html

Starttiraha katkaistiin kostona
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/starttiraha-katkaistiin-kostona-maineen.html

Lestadiolainen värisuora
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/08/lestadiolainen-varisuora.html

Kalajoen kaupungin menttely

”Rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella”

Ylivieskan käräjäoikeuden päätöksen 28.11.2005 perusteella Kalajoen Keskusta päätti kantaa kortensa kekoon Erkki Ahon maineen mustamaalaamisessa. Keskeisessä roolissa tässä asiassa oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Raili Myllylä sekä Kalajoen kunnan hallintojohtaja Pekka Ollila.

Kalajoen kaupunginhallitukseen tuotiin kiireellisenä asiana 12.12.2005 § 343 ohi esityslistan nimikkeellä ”Rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella”. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto käy asiasta periaatekeskustelun ja päättää mahdollisista toimenpiteistä.

Kaupunginvaltuusto päätti 20.12.2005 § 143, että asiassa suoritetaan hallintomenettelylain mukainen kuuleminen riittävässä ajassa. Pro Kalajoen ryhmä esitti, että odotetaan oikeuden lainvoimaista päätöstä ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Äänestyksessä valtuutettu Aila Siirilän ehdotus voitti äänin 29-6.

Ahon selvitys valtuutetuille

Vetosin hallintolain 34 §:n, jonka mukaan asianosaiselle on varattava tilaisuus ennen asian ratkaisemista lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Esitin myös vaatimuksen hallintolain 37 §:n mukaisesta suullisesta selvityksestä asiassa. Vaadin myös hallintolain 40 §:n mukaista todistajien käyttöä asiassa.

Tein 1879 sivun suuruisen selvityksen asioista todistusaineistoineen. Lisäksi mukana oli kaksi kirjaa todistusaineistona, joista toinen kirja oli 530 sivun kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa.
Paljastin selvityksessäni PR-talojen konkurssivyyhden rikokset, Suomen Naturan laittomuudet ja rikokset sekä Kalajoen matkailun laittomuudet ja rikokset. Kaikki nämä tarkkoine todistusaineistoineen.

Myös oikeudenkäynnistäni oli selvitys, sekä todistusaineistot oikeudenkäynnin laittomuuksista. Todistuksena oli myös kahden sydäntautilääkärin lausunnot tilastani oikeudenkäynnin aikana. Toinen lääkäri lausui näin: ”Sinun pitää tulla vastaanotolle ja sitten katsomme tilannetta. Varmasti on mahdollisuuksia tehostaa verenpainelääkitystä. 258/142 on vaarallinen tilanne. Hyvä, ettei toistuisi”.
Toinen lääkäri lausui näin: “Of course, this situation was dangerous. Your medicine was weak. Ask a doctor to prescribe for you a new medicine: “diltiasem” 90 mg x times during the day or 1 time in day. This is a good medisine, works longer. Wrie me”.

Selvitystä ei annettu valtuutetuille eikä tiedotusvälineille

Kaupunginhallituksen jäsenille ei jaettu selvitystä lainkaan. Selvitystäni ei jaettu myöskään valtuutetuille. Selvitystäni ei laitettu liitteeksi mihinkään kaupunginhallituksen pöytäkirjaan, eikä mihinkään valtuuston kokouksen pöytäkirjaan. Selvityksestä haluttiin vaieta tyystin, vaikka se on virallinen ja julkinen asiakirja. Se paljastaa lukuisia rikoksia ja rikoksentekijöitä.

Kaupunginvaltuustolle en saanut esittää selvitystäni lainkaan. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä esti asian valtuustokäsittelyn. Minulle varattiin valtuustonkokouksen ulkopuolelle muutaman minuutin puheenvuoro asiassa. Valtuuston puheenjohtajalla ei ole oikeutta rajata asian käsittelyä valtuuston kokouksen ulkopuolelle, eikä rajoittaa valtuutetun puheoikeutta. En hyväksynyt menettelyä. Katsoin, että valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä ylitti toimivaltuutensa, kun hän esti asian valtuustokäsittelyn sekä todistusaineistoni jakamisen valtuutetuille. Asian käsittely täyttää mielestäni törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Lisäksi valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylää sekä Kalajoen kaupungin hallintojohtajaa Pekka Ollilaa on syytä epäillä rikollisten suojelusta ja rikosten peittelystä. Raili Myllylän kannalta arkaluontoisin asia lienee ollut syrjintärikoksien paljastukset sekä kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin toimien julkistaminen.

Tein valituksen kohtelustani Oulun hallinto-oikeudelle, joka suojeli rikolliseksi epäiltävien toimintaa ja syyllistyi samalla rikosten peittelyyn ja rikollisten suojeluun. Asian esittelijänä Oulun hallinto-oikeudessa oli nettipäiväkirjassani usein mainittu Kaarina Kemppainen.

Valitus KHO:lle

Valitin asiasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Olen selvittänyt päätöstä
”Päätön päätös korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=166

Jälleen kerran voitiin todeta Suomen oikeuslaitoksen mädännäisyys ja se ettei korppi korpin silmää noki.

Koska KHO suojeli rikollisten toimintaa, niin syrjintäni jatkuu edelleen Kalajoen kaupungissa.
Todistuksena elinkeino- ja maankäyttötoimikunnan valinta. Pro Kalajoen ryhmä nimesi minut edustajakseen elinkeino- ja maankäyttötoimikuntaan. Kalajoen kaupunginhallitus päätti 19.2.2007 § 61 olla nimeämättä minua tuohon toimikuntaa toistaiseksi. Menettely täyttää kiistatta syrjintärikoksen tunnusmerkistön. Asian esitteli kaupunginhallitukselle kaupunginjohtaja Jukka Puoskari.

Elinkeino- ja maankäyttötoimikunta on salaseura, jossa kunnan maakaupoilla tehdään joskus jopa kuntalaisten edun vastaista bisnestä. Koska minä olen avoin, rehellinen, oikeudenmukainen ja tasapuolinen ihminen, niin ”lehmäkaupat” kunnan maakaupoissa olisivat Kalajoella joutuneet historiaan minun valintani seurauksena. Elinkeino- ja maankäyttötoimikuntaan ei haluttu kuntalaisten edunvalvojaa. Kysymys on myös vaalituloksen vääristämisestä. Sekin on rikos. Minä kuitenkin uskon, että se aika on lähellä jolloin Kalajoen kaupungissa hallintojohtaja Pekka Ollila ja kaupunginjohtaja Jukka Puoskari joutuvat vastuuseen teoistaan. Syrjinnässäni keskeisessä roolissa on valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä.

Asiakirjaliite
Kalajoen kaupunginhallituksen pöytäkirja 19.2.2007 (1901)

Tämän DVD-dokumentin esittäminen valtuutetuille estettiin Kalajoen kaupungin johdon toimesta. Halusin esittää tämän DVD-dokumentin sen vuoksi, että kaikki valtuutetut eivät jaksa perehtyä kirjalliseen materiaaliin. Katso erityisesti kohta 8. Ahojahti. Sen pituus on 9.12 minuuttia.

DVD-dokumentti youtubessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

Todistusaineistona Kalajoen kaupunginvaltuustolle esitin myös kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa, jossa on keskeiset rikokset kerrottu todistusaineistoineen eli asiakirjoista, jotka todistavat rikokset on valokopiot kirjan sivuilla. Myös näiden todistusaineistojen esittäminen virallisessa valtuuston kokouksessa estettiin Kalajoen kaupungin johdon toimesta, vaikka valtuusto oli itse pyytänyt minulta selvitystä asioista.

Ei kommentteja: