keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Tyngän maalaismarkkinat














Tyngän maalaismarkkinat kokosi lauantaina 12.9.2009 ennätysmäärän myyjiä, n.45. Markkinat kasvavat vuosi vuodelta suuremmiksi ja nyt markkinoilla oli ennätysmäärä asiakkaita. Markkinoiden järjestäjänä toimii Tyngän kyläyhdistys. Tyngän kyläyhdistyksen toinen suuri tapahtuma kesän aikana on Tynkä-maraton. Myös sen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Nämä isot tapahtumat vaativat melkoisen määrän talkootyötä. Tyngän kylätoimikunnassakin vetovastuu jää 3-4 henkilön harteille ja siksi toimintaan halutaan lisää aktiiveja. Tyngälle valmistuu uusi koulu ja senkin odotetaan tuovan lisää mahdollisuuksia Tyngän kylälle. Tyngän kylätapahtumat tekevät kylää tunnetuksi ja ovat selkeä osoitus kylän elinvoimaisuudesta ja aktiivisesta toiminnasta.

Ei kommentteja: