Herännäiskäräjät Kalajoella 1838 -1839

Taiteilija Markku Hakola on maalannut Niilo Kustaa Malmbergin muotokuva

Puuseppä Leo Takalon tekemä Malmbergin tuvan pienoismalli

Taiteilija Markku Hakola on maalannut taulun Paavo Ruotsalaisesta sekä käräjätalosta. Tämä talo sijaitsi nykyisen kaupungintalon paikalla. Siinä pidettiin ensimmäinen käräjäistunto. Rakennus on nykyisin Kalajoen kotiseutumuseona Siltasaaressa.

Anttilan talo jossa käräjäistunnot pidettiin yhtä lukuun ottamatta. Talo sijaitsi nykyisen Kristillisen Kansanopiston paikalla.

Käräjätalon pienoismallin on rakentanut Leo Takalo. Entinen Törnvallin talo, jossa pidettiin ensimmäinen käräjäistunto. Se sijaitsi nykyisen  kaupungintalon paikalla.

Paavo Ruotsalainen ja Kalajoen käräjät

Påhl Henrik Ruotsalainen syntyi Lapinlahdella, Maaningan kappeliseurakunnan Tölvänniemen Tuomaalan talossa 9. heinäkuuta 1777. Vanhemmat Vilppu ja Anna olivat raamattunsa taitavaa väkeä, jotka elättivät perhettään kaskiviljelyllä.
Paavon tullessa murrosikään hänen henkinen ahdistuksensa oli ottanut uskonnollisen muodon. Hän tempautui 1796 Telppäs-nimisellä niityllä alkunsa saaneen herätysliikkeen piiriin. Se eikä sen johtoon noussut Juhana Lustig eivät kyenneet antamaan vastauksia Paavon ahdistukseen, joka ihmisten mielestä sai hänet mielipuoliseksi. Hänet leimattiin kylähulluksi, ja häntä alettiin nimittää pilkkanimellä Löyhkä. Paavo Ruotsalainen oli eräänlainen Jumalan hullu. Paavo kulki pitkin kyliä ja seuratuvissa julistamassa salattua Jumalan viisautta, joka oli ilmoitettu vain yksinkertaisille, vaan ei viisaille ja filosofeille. Paavon sanoma oli talonpoikaiskielelle muutettua paavalilaista ristinteologiaa.

Vuonna 1799 Ruotsalainen teki pitkän vaelluksen Jyväskylään seppä Jaakko Högmanin luokse. Tämän, Iijokilaaksosta kotoisin olleen parantajasuvun perillisen huhuttiin olevan väkevä sielunhoitaja. Sepän pajassa Paavo itse kertoi saaneensa avun.
Sepän luota palattuaan Ruotsalainen solmi avioliiton Riitta Ollikaisen kanssa (1777-1833). Perheen elämä Vuorisen torpassa ja sitten Riitan kotitalossa Koskenniemessä oli sangen ankaraa. Ruotsalainen kutsui näitä vuosia ”petäjävapriikin korkeakouluksi”. Leipää jouduttiin valmistamaan männyn nilakerroksesta valmistetusta ”jauhosta”. Ankarien elinolosuhteiden pakottamana Ruotsalainen koetti matkata Puolaan uudisasukkaaksi, mutta häneltä evättiin passi Viipurissa.

Herätykset leimahtelivat vuosisadan ensivuosikymmenillä. Sepän luota palattuaan Ruotsalainen ei heti saanut jalansijaan herätysliikkeessä, mutta vähitellen hänen maineensa alkoi kasvaa. Hänen vaikutuksensa levisi aluksi Savoon ja Pohjois-Karjalaan, lopulta myös Pohjanmaalle ja Helsingin seudulle. Ruotsalainen ajautui ristiriitaan moneen suuntaan, mm. puhdasoppisen kirkon virkamiesten kanssa. Siksi hän matkusti 1822 Pietariin piispa Z. Cygnaeuksen puheille. Seuraavana vuonna Porvoon piispa Molander saapui Savoon tarkastusmatkalle tutkimaan, mitä todella oli tapahtumassa.

Ruotsalaisen naapurit surmasivat tämän pojan Juhanin v. 1830, taustalla lienee piillyt talokiista. Samana vuonna Ruotsalainen oli ostanut Nilsiän Aholansaaren, jota kutsuttiin myös Ruotsalaksi ja Markkalaksi. Aholansaaresta muodostui herätyksen keskuspaikka. Siellä Ruotsalaisen ”ohjelma” muotoutui kypsään asuunsa. Sieltä käsin lähti pitkälle seurataipaleelleen, joka ulottui aina Helsinkiin asti.

Myös kansalliset merkkimiehet, Lönnrot, Runeberg, Snellman ja Topelius huomasivat Ruotsalaisen ja kirjoittivat hänestä, kaksi edellistä kriittisesti, jälkimmäiset myötämielisemmin. Tavatessaan Snellmanin Iisalmen pappilassa Ruotsalainen tokaisi tälle Hegelin filosofiaan innostuneelle ajattelijalle: ”Työ philosphit teette saman selevän Raamatusta ko sika pottuhalmeesta.”

Paavo Ruotsalaisen ja Pohjanmaan nuorten pappien välille syntynyt liitto muutti 1830-luvun alussa nopeasti tilannetta. Herätys ei ollut enää rahvaan liikehdintää, vaan yhä useammat papit ja muutkin säätyläiset olivat mukana. Vuoteen 1836 mennessä Pohjanmaalle oli muodostunut kolme vahvaa herätyskeskusta.

Tärkein oli Malmbergin ja Laguksen työalueilla Nivalassa ja Ylivieskassa, jotka kuuluivat kappeleina Kalajoen seurakuntaan. Helmikuussa 1838 kruununvouti ilmoitti Oulun läänin maaherralle Kalajoen pitäjässä syntyneistä ”yleistä rauhaa ja yleistä viihtymistä häiritsevistä seikoista” ja jätti maaherran päätettäväksi jatkotoimista. Ilmiantaja oli Kalajoen nimismies Niilo Sandman. Pappien asunnoista ja muualtakin oli löytynyt säästölaatikoita. Nimismies kertoi satojen ihmisten kokoontuneen pitkin pitäjää veisaamaan Siionin Virsiä ja lukemaan monenkaltaisia kirjoja. Kuuleman mukaan kokoontuneet luulivat itseään uudestisyntyneiksi, laiminlöivät velvollisuuksiaan ja halveksuivat lähimmäisiään.

Asiaan liittyvä salakähmäisyys huolestutti läänin hallintoa, sillä keräyksiin ei ollut lupaa. Rahat oli toimitettu Ruotsiin. Maaherra Lagerborg piti tilannetta vakavana. Lääninhallitus raportoi prokuraattorinvirastoon, joka käski asettamaan syytteeseen kokousten järjestäjät ja niihin osallistuneet henkilöt.

Oikeusjutut oli nostettu, ja ensi kerran käräjille kokoonnuttiin 6.-9. heinäkuuta 1838 Kalajoen Pihkalan taloon. Kantajana oli maaviskaali Erkki Julius Berg ja pappien takia tuomiokapitulin asiamiehenä kirkkoherra K.K.Elfving. Tuomarina istui hovioikeuden määräämänä K.F.Grönberg. Haasteen olivat saaneet papeista Malmberg, Lagus, Hemming ja Laurin, lisäksi tervahovin hoitaja Roos vaimoineen ja 22 talonpoikaa eri osista pitäjää.

Seuraaviin käräjiin haastettiin myös Durchman ja Paavo Ruotsalainen. Ne määrättiin elokuun kuudenneksi päiväksi. Paavo Ruotsalainen ei tullut paikalle, mutta Durchman ja 35 talonpoikaa tulivat entisten haastettujen lisäksi. Syyttäjän puolella näytöt alkoivat huveta ja Kalajoen käräjät oli saamassa yhä selvemmin poliittisen oikeudenkäynnin luonteen. Paavo Ruotsalainen oli pakoillut virkavaltaa. Käräjät eivät kiinnostaneet.

Vähitellen käräjät alkoivat muistuttaa lähes farssia. Syyttäjä marssitti todistajiaan esiin, heidän lausuntonsa osoittautuivat huhupuheiksi ja ilmeni, että tänne oli tultu makselemaan henkilökohtaisia kaunoja. Heränneet kokoontuivat käräjien aikana jatkuvasti seuroihin veisaamaan Siionin Virsiä, lukemaan ja kuuntelemaan Paavon ja pappien sananselitystä. Yhä enemmän uteliaita virtasi paikalle ja herätys tavoitti uusia ihmisiä.

Alkoi näyttä siltä, että ensimmäisten ilmiantojen tekijät, Kalajoen nimismiehet, olivat ryhtyneet hankkeeseen omien etujensa takia. Herätystä seurannut rikollisuuden ja juopottelun väheneminen oli sotkenut heidän viinakauppansa.

Huhtikuun 9. päivänä alkaneeseen istuntoon syyttäjä oli saanut uusia todistajia, säätyläisiä. Kesäkuussa alkaneisiin seuraaviin käräjiin Berg oli haastanut lisää todistajia. Paavo Ruotsalainen ja pastori Laurin eivät olleet paikalla, joten tuomiota ei voitu julistaa. Tutkimusta jatkettiin elokuun 27. päivänä. Talonpoikien puolustuskirjelmässä torjuttiin kaikki syytökset. Viimeinen istunto päättyi lauantaina 31. elokuuta 1939 ja oikeus julisti tuomionsa seuraavana maanantaina.
Paljon heränneitä ja muita uteliaita oli kerääntynyt käräjätalon pihalle. Koko päivän oli satanut vettä, mutta iltaa kohti taivas selkeni. Syytetyt astuivat ulos käräjätalosta mitään puhumatta tietäen, että oikeus tulisi julistamaan langettavan tuomion. Joku heränneistä aloitti pihalla Lutherin taisteluvirren Miedän linnamm`on Jumala taivaast`. Virren päätyttyä Paavo Ruotsalainen laskeutui polvilleen ja aloitti rukouksen, jossa hän ylisti Jumalan armoa, että hän oli katsonut heidät arvollisiksi kärsimään pilkkaa ja vainoa Jeesuksen nimen tähden. Kun oikeuden virkailijat katsoivat ulos ikkunasta, he näkivät koko suuren ihmisjoukon polvistuneena ja yhtyneenä tähän rukoukseen.

Kalajoen kihlakunnanoikeus antoi päätöksensä, jossa se tuomitsi 80 syytetystä 62 erisuuruisiin sakkoihin. Niiden kokonaissumma oli 3552 ruplaa ja 20 kopeekkaa. Pappien tuomiot jätettiin tuomiokapitulin harkintaa, Laurinia sakotettiin epäkunnioittavasta kielenkäytöstä syyttäjää kohtaan 20 hopeataalarilla, Tervahovin hoitaja Roos, lukkari Salmenius, leskirouva Haggren, itsellismies Kourijärvi ja 28 talonpoikaa saivat 200 hopeataalarin sakon laittomien hartauskokousten järjestämisestä tai niiden sallimisesta tiloissaan. Sapatin rikkomisesta ja osallistumisesta laittomiin kokouksiin saivat lisäsakkoja maallikkosaarnaajina toimineet Pekka Kiuru, Paavo Ruotsalainen ja Matti Kalmare. Paavo Ruotsalaisen sakot kohosivat näin 210 taalariin eli 100 hopearuplaan 80 kopeekkaan. Nimismiehiä loukkaavasta kirjelmästä tuli lisäsakkoja niin, että Paavon sakot olivat yhteensä 110 hopearuplaa 40 kopeekkaa. Varojen puutteessa sakot saattoi korvata 18 päivän vesileipävankeudella. Sakkojen suuruutta kuvaa se, että perunkirjoituksissa ilmoitetun maatilan arvo oli tuohon aikaan alle 50 ruplaa.

Kalajoen käräjät

Kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta ja sananvapaudesta niin ei voi olla ohittamatta Kalajoen käräjiä. Uskonnolliset liikkeet, jotka 1700-luvulla aloittivat uuden vaiheen Suomen kirkollisessa historiassa eivät aluksi paljonkaan koskettaneet Kalajokilaaksoa. Vasta 1830-luvulta lähtien tämä alue nousi yhdeksi herännäisyyden merkittävistä keskuspaikoista.

Kesällä 1831 alkoi näkyä ensimmäisiä merkkejä herätysliikkeen synnystä. Heti alusta lähtien Jonas Lagus piti hyvin tarkasti huolta liikkeen pysymisestä sielullisesti terveellä pohjalla. Hänen tiedetään jakaneen n. 700 raamattua Ylivieskan vuosinaan. Lagus itse määrittelee herätyksen varsinaiseksi läpimurtovuodeksi vuoden 1832. Nivalan Niilo Kustaa Malmberg (kuva) ryhtyi yhteistyöhön Jonas Laguksen kanssa. Alavieskan kappalainen Kemell liittyi myös heränneitten piiriin.

Kesällä 1836 Laguksen vaimo kuoli, niin ikään tämän synnyttämät kaksoispojat. Työ herätysliikkeen piirissä sai lisää syvyyttä. Tällöin Lagus tapasi ensi kerran kaksi muuta herätysliikkeen johtomiestä F.Y. Hedbergin ja Paavo Ruotsalaisen. Lagus vakuuttui Paavo Ruotsalaisen toiminnasta Pyhäjärven kirkolla kuultuaan Paavon Ruotsalaisen vaikuttavan saarnan ja hänen julistamansa opin puhtauden. Heidän ystävyytensä alkoi siitä päivästä ja kesti heidän elinpäiviensä loppuun saakka. He tunsivat olevansa täällä maan päällä samalla asialla. Johtohahmojen ansiosta Savon ja Pohjanmaan herännäisyys yhtyivät.

Pakanalähetystyö

Vuonna 1837 Jonas Laguksen äiti kuoli70-vuoden iässä. Samana vuonna Lagus meni uusiin naimisiin vaasalaisen kauppiaan lesken Albertiina Charlotta Gananderin kanssa. Aviopari teki häämatkan Tukholmaan ja tällä matkalla Lagus tutustui pakanalähetystyöhön, jota Ruotsissa tehtiin täydellä voimalla. Lagus yritti saada käytiin pakanalähetystyön, mutta maaperä ei ilmeisesti ollut vielä kypsä. Monet hänen ystävänsä katsoivat, että Suomi on köyhä maa ja rahaa tarvitaan suomalaistenkin auttamiseen. Pakanalähetyksen hyväksi kerättiin kuitenkin Kalajokilaaksosta rahaa tämän jälkeen säästölippailla, joihin kerätyt pennoset lähetettiin edelleen Tukholman lähetysseuran kautta.

Silkkiliina käräjöinnin syynä

Pakanalähetyksen säästölippaista löytyikin syy, joka johti oikeudenkäynteihin heränneitä vastaan Kalajoen kuuluisilla käräjillä. Eräs palvelustyttö oli halunnut uhrata silkkiliinansa käytettäväksi hyvän asian puolesta ja oli jättänyt lahjansa apulaispappi F. O. Durchmanin eteisessä olleeseen pakanalähetyslippaaseen. Tytön holhooja haastoi Durchmanin oikeuteen silkkiliinan anastamisesta. Tuo kohtalokas liina tietenkin palautettiin, mutta käräjähaaste ei siitä huolimatta peruuntunut. Katsottiin, että nuo säästölippaat olivat rikosasia. Niitä oli Laguksen, Malmbergin ja Durchmanin eteisessä sekä myös Kalajoen markkinapaikalla asuneen tervahovin hoitajan Roosin eteisessä. Lagus pystyi todistamaan, että lippaat oli neljä kertaa tyhjennetty ja varat lähetetty Tukholmaan Ruotsin lähetysseuraan. Rikosasiana syytettiin heränneitä pappeja rahankeruusta, mutta toisena asiana oli seurojen pito, mikä oli vastoin v. 1726 annettua konveetikkeliplakaattia.
Syyttäjälle tuotti suuria vaikeuksia se, että kellään todistajalla ei ollut esitettävänään mitään raskauttavaa heränneitten kokouksista ja heidän käytöksestään. Lausunnoissa pikemminkin tuli esille heidän sävyisyytensä ja nöyryytensä sekä voimakas yhteenkuuluvaisuudentuntonsa.

Viimeinen oikeudenkäynti

Viimeinen oikeudenkäyntipäivä oli 30. päivä heinäkuuta 1839. Kaikki syytetyt papit olivat läsnä tuossa historiallisessa istunnossa, jossa lähes 80 ihmistä oli syytettynä siitä että he olivat lukeneet ja laulaneet yhdessä Jumalan sanaa ja että heillä oli muutamia säästölippaita lähetystyötä varten.
Eräitten lukemisten ja esiin huutojen jälkeen oikeus ilmoitti, että käräjissä tullaan pitämään tauko, ja että tuomiot tullaan julistamaan vasta 2. päivä syyskuuta.
Kun syytetyt astuivat ulos käräjätalosta Kalajoen kirkolla, he saivat havaita, että käräjätalon pihalle oli kokoontunut suuri joukko heränneitä, mutta myös muuta väkeä. Varsin erikoinen tunnelma vallitsi tuona hetkenä. Koko päivän oli satanut, mutta illaksi oli kirkastunut. Hiljaisuuden vallitessa syytetyt astuivat ulos, sillä he tiesivät ja tunsivat tulevansa tuomituiksi ja että tuomiot eivät tulisi olemaan aivan pienet. Tunnelma oli erittäin voimakas, ja yhtäkkiä puhkesi hiljaisuus virteen ”Jumala ompi linnamme”. Sekä syytetyt, että pihalle kokoontuneet ystävät sen virittivät kuin yhdestä suusta, eikä kukaan häirinnyt tuota veisuuta. Kun virsi oli loppunut polvistui Paavo Ruotsalainen pihanurmikolle ja alkoi suureen ääneen ylistää Jumalan armoa, ja hänen mukanaan polvistui koko väkijoukko.

Ankarat tuomiot

Sakot ja tuomiot julistettiin 2.9.1839. Papit pantiin viralta puoleksi vuodeksi kukin. Lisäksi heitä ja heidän kannattajiaan sakotettiin, kaikkiaan 64 henkilöä. Heidän maksettavakseen määrätty sakko oli yhteensä 4546 ruplaa ja 60 kopekkaa.
Pappien tuomioita ei vielä tuolloinkaan julkaistu, vaan asia päätettiin alistaa tuomiokapitulille. Tuomiokapitulin vapauttavasta päätöksestä huolimatta hovioikeus määräsi Laguksen ja Malmbergin sekä kaksi muuta pappia erotettavaksi virantoimituksesta puoleksi vuodeksi. Valitus senaatin oikeusosastoon, mikä vastaa nykyistä korkeinta oikeutta, kaatui muotovirheeseen, eikä vetoomus suoraan keisarillekaan muuttanut tuomioita. Myötätuntoa ei myöskään herunut kenraalikuvernööri Thesleffiltä, joka totesi. ” Ennen teidät viedään Siperiaan, ennen kuin tuomionne muuttuu!”

Rovasti V. H. Kivioja oli kertonut Kalajoen Lankilassa säilyneen perimätiedon, että sakot piti ensin maksaa ja että se otti lujille. Rahat kuitenkin tuotiin takaisin. Kenen rahoista sakot maksettiin takaisin, sitä perimätieto ei kerro.

Niilo Kustaa Malmberg – Kalajoen pappi

Pappi Niilo Kustaa Malmberg (alun perin Nils Gustav, s. 16. helmikuuta 1807, Ylistaro - k. 21. syyskuuta 1858, Lapua) oli 1800-luvun alkupuolen herännäisen herätysliikkeen johtohahmoja. Häntä pidetään Suomen historian eräänä merkittävimmistä evankeliumin saarnaajista.
Niilo Kustaa Malmbergin vanhemmat olivat Herman Malmberg ja Liisa Greta Aejmelaeus. Herman Malmberg oli pappi, Isonkyrön pitäjänapulainen. Hän kuoli 1809. Hänen äitinsä meni uudelleen naimisiin Ylistaron seurakunnassa armovuoden saarnaajana toimineen Johan Simeliuksen kanssa pari vuotta myöhemmin. Niilo Kustaa Malmbergin elämässä se merkitsi muuttoa Uuteenkaarlepyyhyn ja sieltä jo seuraavana vuonna Reisjärvelle, jossa hän eli vanhempineen 12 vuotta.

Kolmetoistavuotiaana 1819 Niilo Kustaa Malmberg lähetettiin kouluun Raahen pedagogioon ja sieltä kolmen vuoden opiskelun jälkeen 1822 Oulun triviaalikouluun. Oulun palon jälkeen samana vuonna koulu siirrettiin Raaheen. Kasvatusisän tultua valituksi Laihian kappalaiseksi Niilo Kustaa Malmbergin koulu vaihtui jälleen. Hänet kirjoitettiin oppilaaksi Vaasan triviaalikouluun. Täältä hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1827. Jo saman vuoden kesällä hän kirjoittautui Turun akatemiaan ja ryhtyi opiskelemaan teologiaa. Opiskelut keskeytyivät Turun palon vuoksi 1827 ja saattoivat jatkua vasta syksyllä 1828 Helsingissä, johon yliopisto siirtyi.

Välivuoden Niilo Kustaa Malmberg oli kotiopettajana Ruoveden Ritoniemen kartanossa kapteeni E. G. von Enehjelmin perheessä. Ruovedellä hän tutustui tulevaan puolisoonsa Ruoveden kirkkoherran tyttäreen. Hänen palattuaan Helsinkiin opinnot keskeytyivät jälleen, koska Pietarin Pyhän Kolminaisuuden ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra E. G. Ehrström oli pyytänyt yliopistoa suosittelemaan hänelle sijaista hänen sairautensa ajaksi. Tämä elämänvaihe oli Niilo Kustaa Malmbergin myöhempää elämää ajatellen käänteentekevä. Pietarissa hän tutustui evankeliseen liikehdintään, jonka juuret olivat Keski-Euroopassa vaikuttaneessa katolisessa herätysliikkeessä. Sen keskeinen vaikuttaja oli pastori Martin Boos (1762–1825).

Tästä herätyksestä Niilo Kustaa Malmberg sai kipinän sydämeensä, niin että hänen saamansa synnyttivät laajan herätyksen jo hänen Pietarin aikanaan. Tämä johti myös hänen karkottamiseensa Pietarista 1829. Teologian opintojensa lomassa hän toimi Pietarissa kirkkoherran saarna-apulaisena ja siellä hän tutustui pastori Martin Boosin johtamaan katoliseen herätysliikkeeseen. Hänen voimakas julistuksensa herätti Venäjän luterilaisen kirkon piispan Zacharias Cygnaeuksen huomion. Ensin Malmbergin toimintaa rajoitettiin ja myöhemmin hänet määrättiin poistumaan Pietarista. Herätysliike vaikutti Niilo Kustaa Malmbergin henkilökohtaisen hengellisen elämän syntymiseen.

Helsingissä Niilo Kustaa Malmberg jatkoi opintojaan, ja hänet vihittiin papiksi Turussa 11.6.1830. Hänet määrättiin Kalajoen kirkkoherran tohtori Frosteruksen apulaiseksi. Kalajoen emäseurakuntaan kuuluivat tällöin Alavieskan, Ylivieskan, Pidisjärven (Nivala), Haapajärven ja Sievin kappelit sekä Reisjärven ja Raution saarnahuonekunnat. Tämä elämänvaihe johdatti hänet tuntemaan Pyhäjärven kappalaisen Jonas Laguksen. Ystävyys hänen kanssaan oli merkittävä tulevia herätyksiä ajatellen. Vaikka Niilo Kustaa Malmberg omasta mielestään pitäytyi Raamattuun, kirkon tunnustukseen ja piispa Gezeliuksen raamatunselityksiin, hänen esimiehensä tohtori Frosterus kutsui hänet puhutteluun, jossa hän sai nuhteita pietismistä, lahkolaisuudesta ja hurmahenkisyydestä.

Kalajoella Malmberg tutustui pappi Jonas Lagukseen, josta oli tuleva Malmbergin ohella herännäisyyden toinen kirkollinen johtohahmo. Merkittävä oli myös Nivalaan siirron jälkeen helluntaina 1834 tapahtunut kohtaaminen Savon herätysliikkeen kärkimiehen Paavo Ruotsalaisen kanssa, jonka kanssa Malmberg ystävystyi. Ruotsalainen vaikutti Malmbergiin ja tämän uskonnäkemykseen syvästi.

Niilo Kustaa Malmberg toimi pappina Nivalassa 1.5.1838 saakka. Hän joutui monien juonittelujen tähden sivuutetuksi kappalaisen vaalissa, ja hänet määrättiin Lapuan kappalaisen apulaiseksi. Vuonna 1838 Malmberg oli monien muiden herännäispappien ja maallikoiden kanssa syytettynä Kalajoen käräjillä hartausseurojen pitämisestä ja tuomittiin pidätettäväksi virantoimittamisesta 1.1.–1.6.1842. Virkaeron jälkeen Niilo Kustaa Malmberg määrättiin Uudenkaarlepyyn kappalaisen apulaiseksi 1842 ja samana vuonna Lapuan pitäjänapulaiseksi. Tässä virassa hän oli kuolemaansa asti.

Malmberg tuomittiin muiden herännäisliikkeen johtajien kanssa Kalajoen käräjillä 1838–1839 hartausseurojen pitämisestä. Rangaistuksena oli alkuvuodesta 1842 toteutunut viraltapano puoleksi vuodeksi. Kalajoen käräjät, jossa viisi pappia, Frans Oskar Durchman, Jaakko Hemming, Jonas Lagus, Lauri Herman Laurin ja Niilo Kustaa Malmberg  sekä maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalainen, 74 talonpoikaa sekä tervahovinpehtori Johan Daniel Roos sekä puolisonsa olivat syytteessä ja tuomittiin vuonna 1839 konventtiplakaatin vastaisten kirkollisten tilaisuuksien järjestämisestä, niihin osallistumisesta sekä rahavarojen keräämisestä pakanalähetystyötä varten ilman asianmukaista lupaa.

Malmberg ja Johan Daniel Roos ryhtyivät muiden heränneiden tapaan järjestämään seuroja. Kalajoella ne järjestettiin usein tervahovissa, siis plassin viereisessä tervavarastossa. He saivat tietää, että skottilaiset munkit kiersivät pohjoismaissa keräten rahaan Afrikassa harjoitettavaan pakanalähetykseen.

He innostuivat asiasta ja laittoivat rahankeräyslippaansa kotiensa eteisiin. Malmbergin lippaassa luki: "Kukin sydämensä ehdon jälkeen, ei ylösmielten eikä vaatien, sillä iloista antajaa Jumala arvostaa". Roosin lippaassa taas luki: "Älkää hyvin tekemistä ja jakamista unhottako, sillä sen kaltaiset uhrit kelpaavat Jumalalle" ja lisäksi "Mutta kun sinä almua annat, niin älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea kätesi tekee."

Kalajoen kirkkoherra Frosterus suhtautui melko pidättyvästi toimintaan ja vierasti etenkin Malmbergin ankaria saarnoja. Hän kuitenkin salli muutamien seurojen pitämistä seurakunnan tiloissa. Paikalliset viranomaiset, erityisesti nimismiehet Nils Sandman ja Wihelm Sandström eivät lainkaan katsoneet toimintaa hyvällä silmällä. Tsaarin viranomaiset suhtautuivat varsin kielteisesti kokoontumisiin, josta saattoi päätellä, että kansa liikehti. Uskonnolliset kokoukset kirkon ulkopuolella olivat heidän silmissään epäilyttäviä. Samoin körttiläisten yhdenmukainen pukeutuminen ärsytti.

Virallisen alkunsa Kalajoen käräjät saivat raportista, jonka Salon kruununvouti Gustav Hård helmikuussa 1838 lähetti Oulun läänin maaherralle R. W. Lagerborgille. Maaherra Lagerborg kirjoitti asiasta jo maaliskuussa prokuraattorille ja liitti mukaan Hårdin raportin. Maaherra katsoi, että ihmisten houkutteleminen uhraamaan varojaan säästölippaisiin soti 25.4.1696 julkaistua kuninkaallista määräystä vastaan.
Seuratilaisuudet taas loukkasivat konventtiplakaattia 12. päivältä tammikuuta 1726 ja sitä täydentävää kirjettä 2. toukokuuta 1752. Säästölippaiden asettajia maaherra kuvaa ilmaisulla "alempi papisto" ja "eräs virkamies" sekä lahjoittajia "vähemmän ajattelevaksi osaksi rahvasta."
Maaherran Lagerborg pyysi tapahtuneiden väärinkäytösten ehkäisemiseksi prokuraattorilta määräystä oikeudellisen tutkinnan aloittamiseksi. Hänen pyyntöönsä suostuttiin ja prosessi lähti liikkeelle. Tarkoituksena oli aluksi vain syyttää pappeja ja Roosia ja käyttää avoimesti talonpoikia todistajina, mutta nämä tunnustivat avoimesti järjestäneensä ja osallistuneensa seuroihin ja näin syytettyjen määrä nousi nousemistaan. Syytteet tosin syytettiin tiukasti.

Johan Daniel ja Elisabeth Roosin talo Kalajoen plassilla oli käräjien aikana enemmän kuin vain syytettyjen majapaikka. Olavi Kares toteaa kirjassaan "Palava kynttilä", että tervahovinmestari Roosin koti toimi koko käräjien aikana heränneiden "päämajana"

Tervahovissa asuttiin ja käytiin läpi käräjäpäivien tapahtumia ja pidettiin jopa käräjien aikana seuroja. Nimismies Nils Sandman uskaltautui kerran kieltämään alkamassa olevat seurat. Hän ilmoitti päätöksensä kiivastuneelle isännälle ja poistui kiireesti. Paavo Ruotsalainen ja papit pohtivat tilannetta ja päätyivät siihen, että olisi viisainta noudattaa käskyä. Lagus lähetettiin ilmoittamaan asiasta itse tervahovissa jo veisaavalle kansalle.

Ilmeisen järkyttynyt Roos vaati aluksi seurojen pitämistä. Hän oli huudahtanut "Ei mitenkään – ei vaikka Siperiaan vievät, vainon aikana kansa tarvitsee kehotusta…ja kun Paavokin on täällä." Laguksen ollessa jo ovella menossa Roos huutaa vielä kerran hänen peräänsä: "Vaan puhukin ensin Jumalan sanaa."
Seuraväen poistuessa tervahovista Ruotsalainen, papit ja Roos tarkkailivat heitä ikkunasta ja kiinnittivät huomiota heidän rauhallisuuteensa. "Oli kuin he olisivat työnsä suoritettua ja tekonsa tehtyä.. niin kuin seurat olisivat pidetty ja rukouksella päätetty.", he totesivat.

"Näettekö tuota kansaa kuinka rauhallista", kysyi Malmberg. "Siksi se kestää. Sillä se voittaa ja puolensa pitää, meidän on siitä oppiminen", sanoi Lagus.

Syytettyjen tullessa ulos viimeisestä istunnosta käräjätalosta lauantaina 31. elokuuta 1839 oli pihalle kerääntynyt joitain heränneitä ja paljon uteliaita. Syytetyt olivat vaiti. He tiesivät, että oikeus asettaa heille tuomion. Joku heränneistä aloitti pihalla Lutherin taisteluvirren "Meidän linnamm on Jumala taivaast`". Virren päätyttyä Paavo Ruotsalainen laskeutui polvilleen ja aloitti rukouksen. Hän ylisti Jumalan armoa ja sitä, että heidät oli katsottu arvolliseksi kärsimään pilkkaa ja vainoa Jeesuksen nimen tähden. Oikeuden jäsenet seurasivat hämmentyneenä koko suuren ihmisjoukon polvistumista ja yhtymistä tähän rukoukseen. Se veti heidät varmasti mietteliäiksi.
Lagus lausui myöhemmin tuosta tilanteesta profeetallisesti: " Tuon virren kaiku on kuuluva läpi aikojen".
Niin siinä kävi.
Kalajoen käräjät johtivat tavallaan vastakkaiseen tulokseen kun mihin niillä pyrittiin. Tuomio koettiin kansan keskuudessa vääräksi. Syytteessä olivat oikeastaan olleet loukatut kansalaiset

Tämän jälkeen Malmberg siirtyi lyhyen Uusikaarlepyyn pestin jälkeen Lapuan pitäjänapulaiseksi. Hän osti Lapualta 1848 Marielundin tilan. Siitä muodostui joksikin aikaa herännäisyyden keskuspaikka, jossa pidettiin muun muassa isoja hääseuroja. Hänen kuollessa 1858 herännäisyyden johtoon tulivat maallikot kirkollisten johtajien sijaan.

Toimiessaan pappina Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla Niilo Kustaa Malmberg sai elää aikana, jolloin hengellisellä kylvötyöllä oli otollinen maaperä. Kirkollisessa elämässä vallitsi valistusajalta peräisin oleva suuntaus, joka painotti uskonnossa hyvettä ja järjenmukaisuutta. Pappiloitten elämä keskittyi seurusteluun säätyläisten kanssa. Huvittelulla väkijuomien käyttöineen oli seurustelussa huomattava sija. Papin tehtäväksi nähtiin ”kerätä kaikki voimansa ihmiskunnan korkeimpien tarkoituksien, valistuksen ja siveellisyyden hyväksi”.
Herännäisyyteen liittyneet papit alkoivat erkaantua herätysliikkeestä 1850-luvun alkupuolella. Hajaannukseen johtaneiden riitojen aikana Malmbergia syytettiin liiallisesta alkoholin käytöstä ja aviorikoksesta, jonka toisena osapuolena olisi ollut hänen toinen puolisonsa. Väitteiden takana oli ilmeisesti toinen herännäissaarnaaja Carl Gustaf von Essen, jonka kanssa Malmberg oli ajautunut riitoihin. Pappien erkaantumisen jälkeen Malmberg säilytti arvovaltansa vaikutusalueensa heränneen talonpoikaisväestön keskuudessa.

Niilo Kustaa Malmberg oli naimisissa kahdesti: 1832–1851 Sofia Amanda Karolina Bergrothin kanssa ja 1853–1858 Helena Jaakontytär Huhtalan kanssa. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun herännäisyyden johtaja, Wilhelmi Malmivaara, on hänen poikansa jälkimmäisestä avioliitosta.

Konventikkeliplakaatti

https://fi.wikipedia.org/wiki/Konventikkeliplakaatti

Runo Kalajoen käräjistä eli kuinka oikeuslaitosta pilkataan − körttiläisten kirjallistuminen 1800-luvulla

https://teologia.fi/2014/04/runo-kalajoen-kaeraejistae-eli-kuinka-oikeuslaitosta-pilkataan-koerttilaeisten-kirjallistuminen-1800-luvulla/

Ylivieskalaisen sepän ja runonikkarin Matti Stenbäckin (1787–1850) kynästä on peräisin kalevalatyylinen Runo Kalajoen käräjillä tapahtuneista asioista.

Stenbäckin runo levisi aikansa sosiaalisen median välityksellä. Monien muiden tärkeänä pidettyjen kirjeiden ja kirjoitusten tavoin sitä levitettiin käsikopiona heränneiden keskuudessa ja luettiin ääneen seuroissa. Vuonna 1885 se myös julkaistiin painettuna arkkiveisuna.

Kirjallistumisen kannalta kiinnostavaa on, että tässä runomittoineen vanhaan suulliseen kansankulttuuriin liittyvässä runossa näkyy heti ensisäkeissä kirjallisen kulttuurin vaikutus. Stenbäck karnevalisoi heränneiden epäoikeudenmukaisena pitämät käräjät rinnastamalla ne John Bunyanin romaanin Kristityn vaellus kuvaukseen turhuuden markkinoista:

Se on selvästi kuvattu,

Englannissa ennen tätä,

puhuttuna Bunianilta,

joka siitä on sitten tehty.

kirjoitettu kielellämme,

malmberilta maalattuna,

kuinka kummaksi panivat

tuolla turhuuden kylässä

mainioilla markkinoilla

uskollisen urhollisen

ristitynkin rientämisen.