keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Kalajoen sairaalan historiaa


Untamo Sorasto - lääkäri ja kunnallispoliitikko



Muotokuvan Untamo Sorastosta on maalannut taiteilija Markku Hakola. Muotokuvassa mukana lääkäritalo.


Lääkäritalon pienoismallin on rakentanut puuseppä Leo Takalo


















Untamo Sorasto (2.4.1909 – 20.3.2001) on yksi Kalajoen historian merkittävimmistä miehistä. Hän toimi Kalajoen sairaalan kirurgian erikoislääkärinä vuosina 1938-1972. Kunnalliselämässä Sorasto oli keskeinen vaikuttaja valtuuston jäsenenä vuosina 1957-1996 ja puheenjohtajana vuosina 1981-1988.

Untamo Soraston ansiolista kalajokisten hyväksi on äärettömän pitkä. Pelkästään leikkauksia hän teki 25 000 ja valvoi 13 000 synnytystä. Yksityisvastaanottoa Sorasto piti entisessä Säästöpankin talossa vielä melkein 90-vuotiaaksi asti, vaikka oli jäänyt virallisesti eläkkeelle vuonna 1972. Monet ihmettelivät hänen vitaalisuutensa ja pitkän ikänsä salaisuutta. Tähän Untamo tapasi vastata, että ei ollut polttanut tupakkaa koskaan eikä viinaan koskenut, humala on tuntematonta. Ja mainitsi vielä oman isänsä, joka oli ollut myös kirurgi, hyvän esimerkin ja viimeiset sanat: Kasvakaa kunnon kansalaisiksi!

Sorasto halusi päästä töihin kuntaan, jossa on sairaala ja synnytysosasto. Ennen Kalajoelle tuloaan hän toimi vuoden apulaislääkärinä Helsingin naistenklinikalla. Hän tunsi kalajokisen papin pojan Hannes Heilaalan, joka kertoi Kalajoelle olevasta paikasta. - Hän kertoi, että täällä on nyt sellainen paikka, jossa kaikki tietosi ja taitosi pääsevät käyttöön. Hän sanoi, että siellä on myös mukavat ihmiset. 23 hakijan joukosta taakseen jäi muun muassa kolme kirurgian professoriakin.

Kalajoen sairaalan alkuvaiheista

Kalajoella kuin muuallakin maassa 1920-luvun alussa koettiin sairaalan puute kipeänä asiana. Lähimmät kirurgiset sairaalat olivat erittäin hankalien matkojen päässä. Kalajoelta matkattiin ensin hevoskyydillä yli 30 kilometriä Sievin asemalle ja sieltä junalla Oulun lääninsairaalaan tai Pietarsaareen Malmin sairaalaan. Tällaiset matkat olivat erittäin rasittavia usein jo liian kauan kotonakin seuratulle äkillisille kirurgisille vatsatapauksille, jotka sitten sairaanhoitoon tullessa olivat jo vähemmän otollisessa kunnossa edessä olevaa leikkausta ajatellen. Kunnan sairaalan perustaminen oli sen vuoksi keskeinen hanke silloisissa kunnallishallinnon vaatimattomissa pyrkimyksissä.

Kokkolan kaupunginvaltuusto esitti 1924 Kalajoen kaupunginvaltuustolle yhtymistä anomukseen valtion sairaalan saamiseksi Kokkolaan. Kalajoen valtuusto ei siihen liittynyt, vaan päätti samassa kokouksessa asettaa kiireellisenä asiana komitean puuhamaan omaa kunnansairaalaa. Komitean johtoon tulivat Oskari Santaholma, A. Lankila, V. Granlund ja Karl Miemois kokoonkutsujana. Lokakuussa 1924 hyväksyttiin piirustukset ja kustannusarvio ja päätettiin aloittaa työt oman sairaalan rakentamiseksi heti valtionavun tultua varmistetuksi.

Sairaalan tonttimaa hankittiin seurakunnalta ja niin suurena, että vastapäätä sairaalaa voitiin silloisen kunnankirjurin sijaisen, pastori Vilho Kiviojan aloitteesta rakentaa, lääkäritalo viljamakasiinin vanhoista hirsistä. Tämä oli erittäin järkevä ratkaisu, kun ajatellaan kiireellistä apua, tarvitsevia synnytyksiä ja päivystyksiä, sillä lääkäri oli aivan käden ulottuvilla.

Vihkiäisjuhla

Toukokuun 25 päivänä vuonna 1926 vietettiin sairaalan vihkiäisjuhlaa. Ensimmäinen potilas sisäänkirjoitettiin 27.5.1926. Ensimmäinen leikkaus toimitettiin 1.6. Kysymyksessä oli nivustyrä. Ensimmäinen lapsi näki sairaalassa päivän valon 2.6. Tämän lapsen tie vei myöhemmin kaukaiseen Ontarioon asti. Kalajoen naisyhdistys oli lahjoittanut sairaalalle liinavaatteiston ja keittiövälineistön. Sairaalan ympärille laadittiin viihtyisä puutarha pensaineen ja puineen.

Ensimmäinen vuosikymmen sairaalan historiassa oli ikään kuin totuttautumista ja luottamuksen hankkimista yleisön taholta. Tarjolla oli 12 sairaalapaikkaa ja 2 synnytyspaikkaa. Työntekijöinä olivat yli- ja alihoitaja sekä kätilö, emäntä, kaksi siivoojaa ja pyykkäri. Harjoittelijoita pidettiin 4-8. Talous oli tarkkaa ja elämä vaatimatonta. Joka tarvitsi sairaanhoitoa, niin hän maksoi kaikki kulut itse mm. hoitopäivämaksun, lääkkeet, röntgenkuvat, lääkärinpalkkion.

Pula-aika

Kun vuosina 1930-33 elettiin vaikeaa pula-aikaa, niin taloudenhoitaja
K.A. Siipolalle kertyi huolia maksamattomista potilaslaskuista. Karhumakirjeet ja ulosotot aiheuttivat paperisotaa. Muitakin ongelmia oli. Varsinkin vesikysymys oli vaikea. Kaivosta nousi ruosteista vettä ja lopuksi vesi jouduttiin ottamaan suoraan joesta. Silloin joki ei vielä ollut niin saastunut kuin nykyisin. Jäittenlähdöt ja tulvat katkoivat putkistoja. Synnytysosasto aiheutti ongelmia. Virallinen synnytysosasto lakkautettiin 1935 sairaalassa ja vapautuviin tiloihin asennettiin röntgenlaitteet. Potilasmäärä pysyi vuosittain 300 paikkeilla. Vuonna 1937 saavutettiin 500 määrä ja vuonna 1945 ylitettiin 1000:n raja. Alusta alkaen sairaala tarjosi apuaan lähikunnille.

Sodan aikana paikkakunnalle ohjattu siirtoväki lisäsi sairaalan potilasmääriä. Tilapäisesti oli perustettava kansaopiston tiloihin lastenosasto ja synnytysosasto sekä erillinen kulkutautisairaala.

Sairaalan laajennus

Vuonna 1950 alettiin suunnitella sairaalan laajennusta. Alavieska, Merijärvi ja Rautio olivat mukana sairaalan hallinnassa vuodesta 1949 lähtien. Vuonna 1953 sairaalan hallinto järjestettiin kuntainliiton pohjalle. Mukana olivat Kalajoki, Alavieska, Merijärvi, Rautio ja Himanka. Sairaansijaluku kohosi 20:stä 46:een. Uuden sairaalalain johdosta myös Lohtaja, Kälviä, Sievi ja Pyhäjoki varasivat sairaansijoja. Näin Kalajoen sairaala oli muuttunut yhdeksän kunnan kuntainliiton sairaalaksi.
Kurjinta aikaa oli juuri tuo sodan jälkeinen aika, vuodet 1945-50. Silloin pikkulapset kuolivat ripuliin, aikuiset kulkutauteihin ja tuberkuloosiin. Vaivoina olivat lavantauti, lapsihalvaus ja tuhkarokko.

Ajanjaksoa 1952-72 voidaankin pitää sairaalan toiminnan huippukautena. Vuotuinen potilasmäärä pysytteli 2000:n tasolla ja näistä reilu kolmannes oli leikkauspotilaita ja neljännes synnyttäjiä. Sairaanhoitopäiviä kertyi vuodessa 20 000. Keskimäärin oli päivittäin hoidossa 50-55 potilasta. Potilaspaikkoja oli vain 46.
Sairaalassa hoidettiin vuosittain yli 500 synnytysta ja yli 800 leikkausta.

Oli luonnollista, että näinä vilkkaina aikoina tilat kävivät ahtaiksi. Kokkolan keskussairaalaa alettiin rakentaa vuonna 1966. Kalajoki ei enää saanut tarvittavaa valtionapua sairaalan laajentamiseen.
Vuoden 1967 loppuun mennessä Kalajoen sairaalassa oli hoidettu 63 110 potilasta. Näistä synnyttäjiä oli 13471 ja leikattuja 21 139. Suurimmat leikkausryhmät olivat umpilisäkkeiden poisto, synnytys- ja naistentautien leikkaukset, nielurisojen poistot, suonikohjuleikkaukset, sappirakon poistot.
Untamo Sorasto teki urallaan noin 25 000 leikkausta ja hän on valvonut noin 13 000 synnytystä.

Kalajoen sairaalan vastaavina lääkäreinä ovat toimineet lääketieteen tohtori Karl Miemois 1926-37, kirurgian erikoislääkäri Untamo Sorasto 1938-72 ja sen jälkeen terveyskeskuslääkärinä Antero Sorasto vuoteen 1987 saakka.

Tulisitko vastaanotolleni?

Olin valtuutettuna keskustan ryhmässä Untamo Soraston kanssa. Untamo tiesi, että tapanani oli perehtyä asioihin perusteellisesti ja varsinkin matkailuasiat olivat minulla hallinnassa. Untamolla oli tuohon aikaan yksityisvastaanotto. Niinpä hän soitti minulle ja kysyi: ”Voisitko tulla vastaanotolleni tänään kello 16.00. Ota budjettikirja mukaan”. Niin minä menin Untamo Soraston yksityisvastaanotolle ja kävimme budjettikirjaa ja matkailuasioita läpi. Käsittelimme kaikki muutkin esityslistalla olevat asiat. Untamo kertoi väliin myös tarinoita eri henkilöistä. Hän luetteli koko suvun sairaudet, keuhkotaudit ja mielisairaudet jne. Hän kertoi myös henkilöistä joilla on suuret kädet jne. Yksi kysymys yllätti minut täysin. Untamo mainitsi eräästä henkilöstä ja kysyi minulta nopeasti, että oletko huomannut, että tällä on Kalajoen suurimmat korvat. Minun oli pakko tunnustaa etten ollut huomannut sellaista asiaa. Untamolla oli käsittämättömän hyvä muisti.

Mielenkiintoista oli seurata kuinka hän katseli asioita lääkärin näkökulmasta. Hän halusi perehtyä asioihin tarkasti. Kalajoen matkailussa oli tuolloin suuria ongelmia. Kuntaenemmistöinen Kalajoen Hiekkasärkät Oy oli lähes konkurssitilassa. Untamon vastaanotolla tutkimme ”potilaan” tilaa. Seuraavassa keskustan ryhmäkokouksessa Untamo käytti ensimmäisenä puheenvuoron ja aloitti näin: ”Tarkastelen asioita näin lääketieteellisin termein. Suoritetaan ruumiinavaus.”


Lääkärinä ja kuntalaisena Kalajoella


Untamo Sorasto

Kalajokilehdessä oli 6.11.1996 Untamo Soraston kirjoitus Kalajoella koettua lääkärinä ja kuntalaisena 1938 -1996. Untamo Sorasto muistelee näin:

Olin puolen vuoden sopimuksella Helsingin Naistenklinikalla apulaislääkärinä ja eräänä keväisenä aamuna Kalajoen entisen rovastin poika Hannes Heilala tuli iloisesti töihin ja sanoi: ”Nyt on sinun koulutuksellesi sopiva paikka auki, haet sinne. Paikka on Kalajoella.


Katsottiin kirjaa ”Suomen Kunnansairaalalaitos 50-vuotias”, ja siinähän oli Kalajoen kunnansairaala nähtävissä, vierellään kunnanlääkärin asuintalo koko komeudessaan nousevan puutarhan ympäröimänä. Tarkennuksena vielä pohjapiirros ja tilastotiedot.

Tein työtä käskettyä ja 30.6.1938 kunnanvaltuusto valitsi minut kahdestakymmenestäkolmesta hakijasta. Viranhoidon aloitin 15.9.1938. Edeltäjäni oli ollut paikalla 15 vuotta – Karl Miemois - todellinen kansanterveystyön tarmokas uranuurtaja.

Sairaalan vuodeluku oli 14, joista kaksi paikkaa synnyttäjille. Kunnassa oli kaksi terveyssisarta ja kaksi kätilöä. Kunta kuului tuberkuloosipiiriin ja kunnassa toimi lastenneuvola ja kouluterveyshuolto. Sairaalassa oli leikkaussali riittävine välineistöineen ja lisäksi röntgenkone. Henkilökunta osoittautui ammattinsa osaavaksi. Silloista sairaustilaa hallitsivat kuumetaudit, jotka kehittyivät nopeasti keuhkonkuumeeksi, johon silloin ei ollut tehokasta lääkitystä. Kulkutauteina esiintyivät erityiset rokot, lavantauti, kukkumätä ynnä muut, sekä erityisesti pitkällinen ja tappava keuhkotuberkuloosi, joka pikkulapsilla aiheutti nopean kuoleman aivokalvontulehduksen muodossa sellaisissa perheissä, joissa oli tubekelibassilleja yskiviä ihmisiä. Alta vuoden ikäisten pikkulasten kuolleisuus oli korkea, joka kymmenes, ja tavallisen tautina ripuli.

Vasta sodan jälkeen kehittyivät antibioottilääkkeet kaikkia kuume- ja kulkutauteja vastaan. Samoin rokotukset. Lääkärin lääketarjonta rajoittui pullo- ja pulverilääkkeisiin, jotka paransivat oireita ja kipuja sekä alensivat kuumetta, mutta eivät iskeneet taudin aiheuttajiin.

Ei siis ihme, että tuloksia työstään etsivät lääkärit hankkivat kirurgista ja synnytyskoulutusta voidakseen tehokkaammin auttaa sairaita ja saavuttaa myönteisiä tuloksia eli parantaa. Tähän tarvittiin sairaalaa mahdollisimman lähelle, eli kunnansairaalaa, kun valtion yleisiin sairaaloihin ja lääninsairaaloihin matkat olivat pitkät ja kulkumahdollisuudet rautatien varteen lähinnä hevospelin varassa. Matkoihin saattoi siten kulua aikaa kohtalokkaasti. Henkilöautoja oli tänne tullessani alta kymmeniä ja niistä takseja oli kolme, mutta tiet olivat talvisaikaan vaikeasti ajettavia.

Sodanaikaiset ja -jälkeiset kulkutautiesiintymät, lähinnä kurkkumätä ja lavantauti, olivat vaikeita ja lavantaudissa kuolleisuus joka kymmenes. Hoitopaikat sijaitsivat tilapäisesti tyhjinä olevissa taloissa, joissa tilanahtaus oli melkoinen ja huolto vaikeata.

Valopilkku oli kuitenkin terveysneuvolan sijoittaminen entiseen suojeluskunnan taloön Suojaan, johon saatiin lasten- ja äitiysneuvolalle tilat ja lisäksi henkilökunnalle asuntoja vuonna 1950. Calmette-tuberkuloosirokotus lähti käyntiin ja Oulaisten parantola laajentui nykyaikaiseksi. Siletä kunta sai riittävästi hoitopaikkoja. Samanaikaisesti alkoi kehittyä tuberkuloosia vastaan myös lääkehoitoja.

Sotakorvausvaiheen jälkeen yleinen yhteiskunnallinen kehitys alkoi edistyä ja niin Kalajoen kunnansairaalaa laajennettiin vuonna 1954 yli kaksinkertaiseksi paikkaluvulla mitattuna. Laajennuksen jälkeen sairaansijoja oli 46, oma synnytysosasto erillisenä siipenä, uusi leikkaussali ja muutakin uutta.

Sairaalasta tuli kuntainliiton sairaala, jäseninä yhdeksän kuntaa: Kalajoki, Alavieska, Rautio, Merijärvi, Pyhäjoki, Sievi, Himanka, Lohtaja ja Kälviä.

Vuosina 1955-1969 sairaalassa hoidettiin vuosittain yli 2000 potilasta ja synnyttäjää. Keskimäärin oli päivittäin hoidossa 50-55 henkilöä. Näistä kirurgisia leikkauspotilaita oli puolet, eli vuodessa yli tuhat, synnyttäjiä oli vuodessa yli 500 ja loput sisätautisia tai lapsentautipotilaita. Tarvittiin melkoinen työpanos. Kunnanlääkäreitä on kaksi.

Kun keskussairaala valmistui Kokkolaan ja lähti käyntiin vuoden 1969 lopussa ja Oulaisten parantolaan järjestettiin aluesairaala vuonna 1971, muuttui tilanne kaikkien aktiivisten kunnansairaaloiden osalta. Terveyskeskusjärjestelmä lähti käyntiin toukokuulla 1972. Kalajoen sairaalassa leikkaus ja synnytystoiminta jatkui erikoisluvalla vuoden 1975 loppuun asti.

Entisestä kunnansairaalasta muodostettiin lisärakennuksella nykyaikainen terveyskeskus tarvittavine tiloineen vuonna 1985. Kaikki erikoishoitoa tarvitsevat alettiin ohjata Kokkolaan tai Oulaisiin ja huippuerikoistapaukset Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan.

Ensimmäiset kokemuksen Kalajoesta ja sen ihmisistä sain kuntalaisena parin ensimmäisen viikon kuluessa: ihmiset olivat asiallisia, selväsanaisia puheissaan ja luotettavia. Heidän kotinsa olivat siistejä, vapaita syöpäläisistä.

Olin opiskeluaikanani toiminut kunnanlääkärien viransijaisena eri puolilla maata ja siten koettanut hankkia tervettä kokemusta eri maakunnista. Olin ollut työssä Ilomantsissa, Kaavilla, Joensuun yleisessä sairaalassa sekä Seinäjoen lääninsairaalassa ja varusmieslääkärinä maanmainiossa Viipurin sotilassairaalassa – Kalajoki nousi ykkössijalle.

Kunnallishallinto oli täällä siihen aikaan perin suppeata kun yksi henkilö toimi kunnansihteerinä ja alta viiden lautakunnan sihteerinä. Hän oli seurakunnan lukkari, musiikkitirehtööri Oskari Metsola. Olin ensimmäisessä kokouksessani kunnalliskodin johtokunnassa, jolloin päätimme esittää keskuslämmityksen järjestämistä taloon. Huoltolautakunnan puheenjohtaja Juho Myllylä sanoi: ”Asia ei ole vielä selvä vaikka teimme yksimielisen ehdotuksen. Se on selvä vasta sitten kun tirehtööri on sen kirjannut kunnanhallituksen pöytäkirjaan.”

Metsolan edeltäjänä oli ollut Kalle Myllylä, etevä itseoppinut mies, kansanedustajanakin käynyt, kuntaa palvellut yli 50 vuotta. Metsola hoiti tehtävää parikymmentä vuotta ja sitten Unto Välimaa 25 vuotta. Molemmat heistä suhtautuivat asiallisesti ja rakentavasti kunnanlääkärin ehdotuksiin, koskivatpa ne sitten rakennushankkeita tai opintolomia, joista pisin kohdallani oli kaksivuotinen. Ehtona opintoloman saamiselle oli sopiva sijainen.


Metsola hoiti asiat kotonaan perheen avustuksessa. Pieni oli kunnan henkilöstä vielä Välimaankin aikana, kunnes kunnan uusi toimitalo valmistui vuonna 1968 ja samoihin aikoihin lisääntyivät ja monipuolistuivat myös kunnan tehtävät. Sosiaalihuolta oli Kalajoelle tullessani vain äitiysavustuksen käsittävä, joka sekin 450 markkaa tai vaatepakkaus, oli harkinnanvarainen. Vasta kun lapsilisät alkoivat juosta sodan jälkeen, tällaisesta avustusmuodosta tuli demokraattisen tasapuolinen.

Myöhemmin tuli erilaisia avustusmuotoja paljon lisää. Eipä ihme, jos kerrotaan, etä kun itäsuomalainen emäntä oli käynyt postin luukulta noutamassa lapsilisät ja aikoi poistua, niin postinhoitaja ilmoitti hänelle hallakorvaustenkin olevan vielä nostettavissa. Siihen emäntä: ”On se kummoo tämä nykyaeka, pani ukko tai halla, niin aena tulloo maksua.”

Pitkällä 40 vuotta kestäneellä kunnanvaltuustoajallani olen voinut seurata kunnallisasioita laidasta laitaan. Välimaan ajalla valitsi ”talous tarkka, vakaa markka”. Kouluja laajennettiin ja korjattiin, samoin vanhainkotia, mutta Hiekkasärkkäin matkailumahdollisuuksissa tyydyttiin kymmeneen mökkiin ja pieneen kioski-kahvilaan sekä käymälärakennukseen Koivulan perheen hoidossa. Matkailuhotelli oli valtion rakentama ja Suomen Matkailuyhdistyksen vuokraama. Enempää ei kunta kehotuksista huolimatta halunnut. Niinpä neljän miehen porukka osti Hiekkasärkiltä kunnan hylkäämän maa-alueen ja rakensi kahdessa vaiheessa Rantakallan tilat molemmille puolille nykyistä Matkailutietä.

Kun maamme kunnat innostuivat matkailuelinkeinoon, ei Kalajoen kuntakaan enää jäänyt syrjään, vaan ryhtyi matkailuyrittäjäksi täysin rinnoin – ja tunnetuin seurauksin, jossa on selvittämistä arvaamattoman pitkäksi ajaksi eteenpäin meidän veronmaksajien kustannuksella.

Siiri Myllylä

Siiri Marjatta Myllylä syntyi 8.9.1921 Juho ja Hilda Myllylän maanviljelijäperheeseen kolmanneksi nuorimpana. Hän aloitti noin 10-vuotiaana pikkulottana Helli Mäkelän ja Maija Keskisen ohjauksessa viikoittain Suojassa eli Suojeluskunnantalolla (jatkosodan jälkeen Terveystalo ja nykyinen nuorisotalo Alexi Kalajoella). Siellä hän oppi paljon käytännön asioita. Toiminta oli laajaa ja innostunutta. Oli laulu-, lausunta-, ja näytelmäkerhot. Pikkulotat pakkasivat leipiä, valmistivat satoja nenäliinoja sotasairaaloihin ja seisoivat kunniavartiossa sankarihaudalla. Tapulintornissa pikkulotat olivat ilmavartiossa.

Ennen sotaa hän kävi keräys- ja kanslialottakurssin. Sodan syttyessä hän oli 18-vuotias. Talvisodan aikana hän toimi puhelinlottana Suojassa.

Jatkosodan aikana Kokkolassa toimi Sotasairaala 28 Mäntykankaan koululla ja työväentalolla. Siellä Siiri oli hoitamassa venäläisiä sotavankeja. Kun häneltä kysyttiin, eikö teitä pelottanut hoitaa vankeja, hän vastasi, että ei pelottanut, koska he olivat jalattomia. Tuohon aikaan oli myös sellaistakin mielialaa, mikä ilmeni sanoissa ”ryssän hyssyttelijöitä”. Sotasairaalan toiminnasta Kokkolassa voi lukea lisää teoksesta Kokkolan kaupungin historia osa 4 (s.545).

Myöhemmin Siiri hoiti suomalaisia sotilaita Salon seudun sairaalassa.

Sodan loputtua Siiri teki elämäntyönsä Kalajoen sairaalassa lähinnä laboratoriossa. Hän sai koulutusta mm. Salossa ja Tampereella röntgenhoitajan tehtäviin, mutta hän sanoi olleensa sairaalassa ns. ”joka paikan höylä”, toisin sanoen, missä apua tarvittiin, sinne hän meni. Kunnanlääkäri Untamo Sorasto oli tottunut toimimaan lääkärinä sodan olosuhteissa ja ohjasi Siiriä hoitamaan mm. anestesiaa leikkaussalissa.

Siiri Myllylä menehtyi 15.5.2019.



Ei kommentteja: