Miksi tyypin 2 diabeetikon keho kuivuu? Opas nestetasapainoon ja jalkojen hoitoon

 

Miksi tyypin 2 diabeetikon keho kuivuu? Opas nestetasapainoon ja jalkojen hoitoon

Monelle tyypin 2 diabetesta sairastavalle jatkuva jano tai kuiva iho ovat tuttuja vaivoja. Kyse ei ole vain kiusallisesta arjen harmistapauksesta, vaan merkistä siitä, että elimistön nestetasapaino on koetuksella. Diabeteksessa sisäinen kuivuminen ja ulkoinen ihon kunto – erityisesti jaloissa – liittyvät tiiviisti toisiinsa.

Tässä artikkelissa käymme läpi, miksi diabetes kuivattaa kehoa ja miten voit pitää nestetasapainostasi sekä jaloistasi huolta joka päivä.

Miksi verensokeri vie vedet kehosta?

Diabeetikon kehon kuivuminen johtuu pääasiassa korkeasta verensokerista ja munuaisten pyrkimyksestä poistaa ylimääräistä sokeria virtsan mukana.

Kun veressä on liikaa glukoosia (hyperglykemia), munuaiset ylikuormittuvat. Ne eivät ehdi palauttaa kaikkea sokeria verenkiertoon, jolloin ylimääräinen glukoosi siirtyy virtsaan. Koska sokeri sitoo fysikaalisesti vettä itseensä, se vetää mukanaan valtavan määrän nestettä. Tämä kiihtynyt virtsaaminen tyhjentää kehon nestevarastot ja saa solut kuivumaan sisältäpäin.

Huomioi lääkityksesi: Modernit diabeteslääkkeet ja nestehukka

Jos käytät tyypin 2 diabeteksen hoidossa SGLT2-estäjiä (kuten empaglifloziinia tai dapaglifloziinia), sinun on oltava erityisen tarkkana nesteytyksen kanssa. Nämä lääkkeet hoitavat diabetesta nimenomaan poistamalla sokeria munuaisten kautta virtsaan. Lääke toimii siis ikään kuin miedon nesteenpoistolääkkeen tavoin, mikä lisää luonnostaan päivittäistä vedentarvettasi.

Viisi kultaista sääntöä diabeetikon nestetasapainoon

1. Hoitamalla verensokerin hoidat nestetasapainoa: Kun verensokerisi pysyy mahdollisimman lähellä tavoitearvoja, munuaisesi eivät joudu huuhtomaan sokeria ja vettä hukkaan.

2. Juo ennen kuin jano yllättää: Erityisesti ikääntyessä kehon janontunne hämärtyy. Jano on merkki siitä, että lievä kuivuminen on jo alkanut. Pyri juomaan 1,5–2 litraa vettä päivässä tasaisesti pitkin päivää.

3. Valitse juomasi oikein: Puhdas vesi ja kivennäisvesi ovat parhaita ystäviäsi. Sokeripitoiset mehut ja limut nostavat verensokeria ja pahentavat kierrettä, kun taas liika kahvi tai alkoholi lisäävät virtsaneritystä.

4. Ole valppaana helteellä ja sairauspäivinä: Kuume, oksennustauti tai kova helle voivat suistaa nestetasapainon raiteiltaan hetkessä. Sairauspäivinä verensokeria on mitattava tiheämmin ja nestettä (kuten vettä tai suolaista lihalientä) on nautittava pieniä määriä jatkuvasti.

5. Muista lääkärin ohje lääketauoista: Rajuissa vatsataudeissa tietyt diabeteslääkkeet (kuten metformiini ja SGLT2-estäjät) täytyy usein tauottaa vakavan kuivumisen estämiseksi – tarkista aina oma ohjeesi hoitopaikastasi.

Tunnista hyvä nestetasapaino: Kun virtsasi on vaaleankeltaista ja oljenväristä, olet juonut tarpeeksi. Tumma virtsa ja iltapäiväinen päänsärky ovat merkkejä nestehukasta.

Sisäinen kuivuus näkyy jaloissa – avoin portti infektioille

Nestetasapainosta huolehtiminen ei ole vain sisäelinten suojelua, vaan se heijastuu suoraan diabeetikon jalkateriin. Pitkäaikainen korkea verensokeri vaurioittaa autonomista hermostoa, joka säätelee muun muassa jalkojen hikirauhasten toimintaa.

Kun jalkojen iho ei saa luonnollista kosteutta sisältäpäin, se muuttuu korpuksi, joustamattomaksi ja herkäksi halkeilemaan. Erityisesti kantapäihin syntyvät syvät ihonhalkeamat (ragadit) ovat suoria, avoimia reittejä bakteereille. Koska diabetekseen liittyy usein myös heikentynyt haavanparaneminen ja verenkierto, pienikin halkeama voi johtaa vaikeaan jalkainfektioon tai säärihaavaan.

Mikä salakavalinta, diabeteksen aiheuttamat hermovauriot (neuropatia) voivat viedä jaloista tuntoaistin. Et välttämättä edes tunne, että ihosi halkeilee tai kenkä hiertää.

Päivittäinen jalkojenhoitokortti diabeetikolle

Ota nämä rutiinit osaksi jokaista päivää:

• Tarkista jalat joka ilta: Katso jalkapohjat ja varpaanvälit. Käytä apuna lattialle asetettua peiliä, jos et taivu, tai pyydä läheistä apuun. Etsi hankaumia, punoitusta ja halkeamia.

• Pese haalealla vedellä: Älä liota jalkoja pitkään, sillä pitkä kylpy kuivattaa ihoa entisestään. Kuivaa jalat huolellisesti ja painele varpaanvälit kuiviksi pehmeällä pyyhkeellä.

• Rasvaa ahkerasti – mutta säästä varpaanvälit: Käytä kosteutta sitovaa perusvoidetta tai diabeetikoille tarkoitettua karbamidipitoista (urea) voidetta. Älä laita voidetta varpaanväleihin, jotta iho ei haudu rikki ja altistu jalkasienelle.

• Suojaa jalat oikeilla valinnoilla:

  Käytä saumattomia ja kiristämättömiä sukkia. Tarkista aina kädellä kengän sisäpuoli roskien varalta ennen kuin pukaiset ne jalkaasi.

• Jätä kovettumat ammattilaiselle: Älä leikkaa kovettumia itse saksilla tai käytä voimakkaita känsälaastereita, sillä ne vaurioittavat herkkää ihoa. Anna jalkaterapeutin hoitaa ne turvallisesti.

Hyvä nesteytys sisältäpäin ja huolellinen ihonhoito ulkoapäin ovat parasta suojakilpeä tyypin 2 diabeetikon terveydelle. Pidä vesipullo matkassa!

---

 

Diabetes ja ummetus

Ummetus on yleinen vaiva diabeetikoilla, ja arvioiden mukaan siitä kärsii jopa 60 prosenttia pitkään diabetesta sairastaneista. Diabeteksen ja ummetuksen välinen yhteys liittyy useimmiten korkeaan verensokeriin, pitkäaikaisen sairauden aiheuttamiin hermostollisiin muutoksiin tai käytössä olevaan lääkitykseen.

Miksi diabetes aiheuttaa ummetusta?

• Autonominen neuropatia: Pitkäaikaisesti kohonnut verensokeri voi vaurioittaa elimistön ei-tahdonalaista hermostoa, joka säätelee muun muassa suoliston toimintaa. Kun suolen liikkeitä ohjaavat hermot vaurioituvat, suolen toiminta hidastuu. Tämän seurauksena uloste viipyy suolessa kauemmin, siitä imeytyy enemmän vettä takaisin elimistöön, ja uloste muuttuu kovaksi ja vaikeasti poistettavaksi.

• Lääkityksen sivuvaikutukset: Tietyt diabeteslääkkeet tai muut diabeetikoille yleisesti määrätyt lääkkeet (kuten jotkin verenpaine- tai kipulääkkeet) voivat hidastaa suolen toimintaa ja aiheuttaa ummetusta.

• Gastropareesi (mahalaukun tyhjenemishäiriö): Joillekin diabeetikoille kehittyy Diabetesliiton mukaan gastropareesi, jossa mahalaukku tyhjenee liian hitaasti. Korkea verensokeri ja ummetus voivat pahentaa tätä tilaa.

Ummetuksen omahoito diabeteksessa

Diabeetikon ummetuksen hoidossa käytetään pitkälti samoja elintapamuutoksia kuin muillakin, mutta verensokerin hallinta on avainasemassa:

1. Hyvä verensokeritasapaino: Verensokeriarvojen pitäminen tavoitealueella ehkäisee hermovaurioiden etenemistä ja voi helpottaa jo olemassa olevia vatsaoireita.

2. Kuidun lisääminen: Syö runsaasti kuitupitoista ruokaa, kuten täysjyväviljaa (erityisesti ruista ja kauraa), kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Huomautus: Jos sinulla on todettu gastropareesi, kuitujen runsasta lisäämistä ei suositella ilman lääkärin ohjetta, sillä se voi pahentaa mahalaukun ummetusta ja hidastaa tyhjenemistä entisestään.

3. Riittävä nesteen saanti: Juo vettä tasaisesti pitkin päivää, sillä kuitu tarvitsee nestettä toimiakseen pehmentävästi suolistossa.

4. Säännöllinen liikunta: Fyysinen aktiivisuus stimuloi suolen luonnollista liikehdintää (motiliteettia) ja vauhdittaa massan kulkua suolistossa.

5. Apteekin valmisteet: Tarvittaessa lääkäri tai apteekkihenkilökunta voi suositella ulostetta pehmentäviä tai suolen toimintaa lisääviä itsehoitolääkkeitä (esim. makrogoli tai laktuloosi).

Milloin lääkäriin?

On tärkeää hakeutua lääkärin tutkimuksiin, jos ummetus on uusi vaiva, se kestää yli kuukauden, siihen liittyy voimakasta vatsakipua, laihtumista tai jos ulosteessa on verta. Lääkärin on hyvä sulkea pois myös muut mahdolliset vatsaoireiden aiheuttajat, kuten keliakia tai kilpirauhasen toimintahäiriöt. Lisätietoa diabeteksen lisäsairauksista löydät esimerkiksi Terveyskylän Diabetestalosta.

Hiilihydraatit

 

Hiilihydraatit

https://www.youtube.com/watch?v=MQxRXN_B3Rg&list=PL2n0vCiatLS80IbHFo2tcBNRCSYz9NjgM

Video Hiilihydraatit (Opetus.tv) käsittelee hiilihydraattien kemiallista rakennetta, luokittelua sekä niiden biologista merkitystä ihmisille ja kasveille.

Alta löydät tiivistetyn analyysin videon keskeisestä sisällöstä:

Yleistä ja kemiallinen rakenne

• Koostumus: Hiilihydraatit koostuvat nimestään mukaisesti hiilestä (C), vedystä (H) ja hapesta (O) (0:19).

• Rakenne vesiliuoksessa: Sokerimolekyylit sisältävät useita alkoholeille tyypillisiä OH-ryhmiä, joiden ansiosta ne liukenevat hyvin veteen (1:36). Vesiliuoksessa avoketjuiset ja rengasrakenteiset muodot ovat jatkuvassa tasapainossa keskenään (2:02).

• Energiansaanti: Suomalaisten ravintosuositusten mukaan 50–60 % päivittäisestä energiasta tulisi saada hiilihydraateista. Tärkeimpiä lähteitä ovat leipä, hedelmät, marjat, maitotuotteet ja makeiset (0:19).

Hiilihydraattien luokittelu

Hiilihydraatit jaetaan kolmeen pääryhmään sen mukaan, kuinka monta yksinkertaista sokeriyksikköä ne sisältävät (2:52):

Ryhmä	Kuvaus	Esimerkit videolta
Monosakkaridit (3:14)	Yksinkertaisia perussokereita, joilla on kyky liittyä pitkiksi ketjuiksi (2:37).	Glukoosi (rypälesokeri) (0:41), fruktoosi (hedelmäsokeri) (1:20) ja galaktoosi (3:14).
Disakkaridit (3:30)	Koostuvat kahdesta toisiinsa liittyneestä monosakkaridista (3:30).	Sakkaroosi (pöytäsokeri: glukoosi + fruktoosi) (3:30), maltoosi (mallassokeri: kaksi glukoosia) (4:19) ja laktoosi (maitosokeri: glukoosi + galaktoosi) (4:57).
Polysakkaridit (5:35)	Pitkiä ketjuja, jotka sisältävät vähintään kolme (jopa kymmeniä tuhansia) sokeriyksikköä (5:35).	Glykogeeni (eläinten vararavinto) (5:56), tärkkelys (kasvien vararavinto) (6:41) ja selluloosa (kasvien tukirakenne) (7:35).

Biologiset tehtävät ja toiminta elimistössä

1. Energianlähde: Ihmisen elimistö muuttaa ruoan hiilihydraatit glukoosiksi, joka on esimerkiksi aivojen pääasiallinen energianlähde (0:41).

2. Vararavinto: Ylimääräinen glukoosi varastoituu maksaan ja lihaksiin glykogeeninä (1:00). Kovassa rasituksessa glykogeenivarastot kestävät noin 1–2 tuntia, minkä jälkeen keho alkaa polttaa rasvaa (6:15). Kasvit taas varastoivat ylimääräisen sokerin tärkkelykseksi (6:41).

3. Tukirakenne: Kasvisolujen soluseinät koostuvat selluloosasta (8:38). Ihminen ei pysty sulattamaan selluloosaa ravinnoksi, mutta se on silti tärkeää kuidun lähdettä ruoansulatukselle (7:17).

4. Erityishuomio laktoosista: Nisäkkäiden kasvaessa kyky hajottaa maitosokeria (laktoosia) voi heikentyä tai lakata kokonaan, mikä aiheuttaa laktoosi-intoleranssia (5:19). Tämä vaiva koskettaa jopa 75 prosenttia maailman aikuisväestöstä (5:35).

tärkkelyksen ja glykogeenin rakenteellisia eroja

Tärkkelyksen ja glykogeenin suurin rakenteellinen ero on niiden haarautuneisuuden tiheydessä. (7:02) Vaikka molemmat ovat glukoosimolekyyleistä koostuvia suuria polysakkarideja (5:35), glykogeeni on rakenteeltaan huomattavasti tiheämmin ja runsaammin haarautunut kuin tärkkelys (7:02).

Tarkemmat rakenteelliset erot voidaan jakaa seuraaviin tekijöihin:

1. Haarautuneisuus ja sidokset

• Glykogeeni: Koostuu erittäin tiheästi haarautuneista glukoosiketjuista. Pääketjussa glukoosit sitoutuvat toisiinsa α-1,4-glykosidisidoksilla, ja haarat muodostuvat α-1,6-sidoksilla. Haaroittuminen tapahtuu tyypillisesti jo joka 8.–12. glukoosiyksikön kohdalla.

• Tärkkelys: Ei ole yksittäinen yhtenäinen molekyyli, vaan se jakautuu kahteen eri rakennemuotoon:

  • Amyloosi: Täysin suoraketjuinen ja kierteinen α-1,4-sidoksista muodostunut ketju (noin 20–30 % tärkkelyksestä).

  • Amylopektiini: Haarautunut ketju (α-1,6-haarat), mutta haaroittuminen on huomattavasti harvempaa kuin glykogeenillä (7:02). Haaroja esiintyy vain noin joka 24.–30. glukoosiyksikön kohdalla.

2. Koko ja molekyylipaino

• Glykogeeni muodostaa suuria ja kompakteja pallomaisia hiukkasia (glykogeenigranuloita), joiden ytimessä on erillinen alustusproteiini nimeltään glykogeniini. Yksi glykogeenimolekyyli voi sisältää jopa 60 000 glukoosiyksikköä.

• Tärkkelys pakkautuu kasveissa suuremmiksi, kiinteiksi tärkkelysjyväsiksi. Erityisesti amylopektiinimolekyylit voivat kasvaa valtavan kokoisiksi (jopa miljoonia glukoosiyksiköitä), mutta ne ovat rakenteeltaan glykogeeniä löyhempiä ja vievät enemmän tilaa. [1]

Ominaisuus	Tärkkelys (Amylopektiini)	Glykogeeni
Alkuperä	Kasvien vararavinto (9:04)	Eläinten ja sienten vararavinto (5:56)
Rakenne	Maltillisesti haarautunut (ja osin suora) (7:02)	Erittäin runsaasti ja tiheästi haarautunut
Haarautumisväli	24–30 glukoosin välein	8–12 glukoosin välein
Ydinproteiini	Ei ole	Kyllä (glykogeniini)

Miksi tällä erolla on merkitystä?

Glykogeenin runsas haarautuneisuus luo molekyyliin valtavan määrän "vapaita päitä" (ketjun päätepisteitä). Koska entsyymit pilkkovat glukoosia vain ketjujen päistä, erittäin haarautunut rakenne mahdollistaa sen, että eläinsolujen entsyymit pystyvät vapauttamaan glukoosia vereen ja lihaksiin salamannopeasti

heti, kun energiantarve kasvaa. Kasveilla ei ole tarvetta näin nopealle liikekannallepanolle, joten harvemmin haarautunut tärkkelys riittää niiden tarpeisiin (6:41)

Miten näiden kahden polysakkaridin imeytyminen ja pilkkoutuminen ihmisen ruoansulatuksessa eroavat toisistaan?

Tärkkelyksen ja glykogeenin imeytyminen ja pilkkoutuminen eivät periaatteiltaan juurikaan eroa toisistaan, sillä ne hajoavat täsmälleen samoiksi glukoosimolekyyleiksi ja imeytyvät saman mekanismin kautta (0:41). Suurin toiminnallinen ero liittyy niiden pilkkoutumisnopeuteen ja ravinnosta saatavaan määrään.

Tässä on yksityiskohtainen vertailu siitä, miten nämä kaksi polysakkaridia etenevät ihmisen ruoansulatuselimistössä:

1. Pilkkoutumisprosessi (Digestion entsyymit)

Molemmat polysakkaridit ovat α-glukoosipolymeerejä, joten ihmisen ruoansulatusentsyymit tehoavat kumpaankin samalla tavalla:

• Suu ja mahalaukku: Hajoaminen alkaa heti suussa sylkirauhasten erittämän α-amylaasin vaikutuksesta, joka katkoo suoria α-1,4-sidoksia lyhyemmiksi ketjuiksi (kuten maltoosiksi).

• Ohutsuoli: Haimasta erittyvä amylaasi jatkaa pilkkomista ohutsuolessa. Koska sekä glykogeenissä että tärkkelyksen amylopektiinissä on α-1,6-haarakkohtia, ohutsuolen limakalvon omat entsyymit (kuten isomalaasi ja glukoamylaasi) pilkkovat nämä haarakohdat ja lopputuotteet lopulta vapaiksi glukoosimolekyyleiksi.

2. Nopeusero: Tiheys ja rakenne vaikuttavat

Vaikka entsyymit ovat samoja, rakenteellinen ero (haarautuneisuus) luo pienen eron pilkkoutumisnopeuteen:

• Glykogeeni: Koska glykogeeni on erittäin tiheästi haarautunut, entsyymeillä on valtava määrä "vapaita päitä" hyökätä kimppuun samaan aikaan. Teoriassa se pilkkoutuu erittäin tehokkaasti.

• Tärkkelys: Tärkkelyksen sisältämä amylopektiini (löyhemmin haarautunut) sulaa ja imeytyy suhteellisen nopeasti. Sen sijaan suoraketjuinen ja tiivis amyloosi pilkkoutuu hitaammin, ja pieni osa tärkkelyksestä (nk. resistentti tärkkelys) saattaa ohittaa ohutsuolen kokonaan paksusuoleen asti.

3. Imeytyminen verenkiertoon

Kun entsyymit ovat tehneet työnsä ja molemmat polysakkaridit on purettu kokonaan yksittäisiksi glukoosimolekyyleiksi, niiden imeytyminen tapahtuu täsmälleen samalla tavalla:

• Glukoosi imeytyy ohutsuolen seinämän nukkalisäkkeiden kautta.

• Se siirtyy suolen soluun aktiivisella kuljetuksella (SGLT1-kuljetusproteiini) natriumin avulla.

• Suolen solusta glukoosi siirtyy helpotetulla diffuusiolla (GLUT2-kuljetusproteiini) verisuoniin ja kulkeutuu porttilaskimon kautta maksaan.

4. Käytännön suurin ero: Määrä ravinnossa

Suurin käytännön ero liittyy siihen, mistä ja kuinka paljon näitä hiilihydraatteja syödään:

• Tärkkelys on ihmisen ruokavalion pääasiallinen monimutkainen hiilihydraatti. Sitä saadaan suuria määriä esimerkiksi viljoista, perunasta ja riisistä (0:19).

• Glykogeeniä saadaan ravinnosta (kuten lihasta tai maksasta) vain häviävän pieniä määriä. Kun eläin teurastetaan, sen solujen glykogeenivarastot hajoavat nopeasti maitohapoksi. Siksi lähes kaikki elimistömme käsittelemä glykogeeni ei tule suoraan syömällä, vaan kehomme rakentaa (syntetisoi) sen itse maksassa ja lihaksissa ruoasta imeytyneestä glukoosista (1:00).

Kansantaudit

 

Kansantaudit

https://www.youtube.com/watch?v=NzzRb6TeF4w

Kansantaudit ovat väestössä yleisiä, pitkäaikaisia sairauksia, jotka heikentävät merkittävästi väestön terveydentilaa, hyvinvointia ja työkykyä. Videolla analysoidaan kansantautien määritelmää, riskitekijöitä, alueellisia eroja sekä niiden vaikutuksia ja ennaltaehkäisyä.

Ohessa on tiivistetty analyysi videon keskeisestä sisällöstä:

Kansantautien taustatekijät ja erot eri maissa

Kansantautien syntyyn vaikuttavat perintötekijät, elintavat ja ympäristötekijät. Koska nämä tekijät vaihtelevat maailmanlaajuisesti, myös kansantaudit ovat erilaisia eri alueilla:

• Köyhimmät maat (esim. Benin): Suurimpia haasteita ovat aliravitsemus ja huonosta hygieniasta johtuvat tartuntataudit (kuten ripuli, aids ja malaria). Odotettavissa oleva elinikä on alhainen (Beninissä 59 vuotta).

• Kehittyvät maat (esim. Intia): Kuolleisuus on köyhimpiä maita pienempi. Haasteina ovat sekä perinteiset tartuntataudit että kaupungistumisen myötä yleistyvät länsimaiset elintapasairaudet (1:35). Odotettavissa oleva elinikä on noin 67 vuotta (1:35).

• Teollisuusmaat (esim. Suomi): Tartuntataudeista on päästy pitkälti eroon rokotusohjelmien avulla, mutta tilalle ovat tulleet elintapasairaudet sekä psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ongelmat (1:35). Odotettavissa oleva elinikä on korkea (Suomessa 81 vuotta) (1:35).

Yleisimmät kansantaudit Suomessa

Suomessa yleisimmät kansantaudit jaetaan kuuteen pääryhmään (1:35):

1. Sydän- ja verisuonitaudit: Esimerkiksi sepelvaltimotauti ja aivoverenkierron häiriöt (1:35). Vaikka ne ovat vähentyneet, ne ovat yhä yleisiä kuolinsyitä (1:35).

2. Diabetes: Tyypin 1 diabetes on perinnöllinen, kun taas tyypin 2 diabetes kehittyy hitaasti elintapojen seurauksena (1:35). Lähes joka toisella eurooppalaisella on perinnöllinen alttius tyypin 2 diabetekselle.

3. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet (TULE): Koskettavat yli miljoonaa suomalaista (3:01). Yleisimpiä ovat niska-, hartia- ja selkävaivat, nivelrikko, nivelreuma ja osteoporoosi (3:01).

4. Allergia ja astma: Lähes puolet suomalaisista kärsii allergiasta jossain vaiheessa (3:01). Astma on nuorten yleisimpiä pitkäaikaissairauksia (3:01).

5. Syöpäsairaudet: Pahanlaatuisten kasvainten yleisnimitys (3:01). Noin joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään elämänsä aikana (3:01). Se on noussut työikäisten yleisimmäksi kuolinsyyksi Suomessa (yleisimpinä rinta-, eturauhas-, keuhko- ja ihosyöpä) (3:01).

6. Mielenterveyden häiriöt: Koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia (kuten masennus, työuupumus, päihdeongelmat ja ahdistuneisuushäiriöt) (4:27). Joka toinen suomalainen kärsii niistä elämänsä aikana (3:01).

Vaikutukset yhteiskuntaan, yhteisöön ja yksilöön

Kansantaudeilla on laaja-alaisia seurauksia kaikilla tasoilla (4:27):

• Yhteiskunta: Sairauksien hoito ja kuntoutus vievät paljon terveydenhuollon voimavaroja ja aiheuttavat suuria kustannuksia (4:27). Työkyvyn heikentyminen johtaa sairauspoissaoloihin, työkyvyttömyyteen ja ennenaikaiseen eläköitymiseen (4:27).

• Yksilö: Sairastuminen heikentää elämänlaatuja ja hyvinvointia, lisää kipua sekä ahdistusta ja voi johtaa taloudellisiin huoliin työkyvyn menetyksen vuoksi (4:27). Se myös lyhentää elinikää (4:27).

• Yhteisö (esim. perhe): Sairauden aiheuttama huoli painaa läheisiä, minkä lisäksi hoivantarve ja taloudellinen riippuvuus voivat lisääntyy (4:27).

Ennaltaehkäisy ja terveyden edistäminen

Terveyden edistäminen on sekä yksilön että yhteiskunnan etu (4:27). Videolla esitellään kaksi pääasiallista vaikuttamiskeinoa:

• Yhteiskunnan keinot:

  • Terveyspoliittiset päätökset: Lainsäädäntö ja verotus, kuten alkoholin hinnan nostaminen tai tupakoinnin rajoittaminen tupakkalailla (6:01).

  • Elinympäristö: Terveellisen ympäristön rakentaminen, kuten puistot ja liikuntapaikat (6:01).

  • Terveysosaamisen parantaminen: Terveystiedon opetus kouluissa, terveysneuvonta sekä järjestöjen kampanjat (6:01).

  • Palveluiden kehittäminen: Esimerkiksi sote-uudistus, jonka tavoitteena on kaventaa terveyseroja ja parantaa palvelujen saatavuutta (6:01).

• Yksilön omat keinot: Yhteiskunnan tuesta huolimatta jokainen vastaa lopulta itse omasta terveydestään (6:01). Sairastumisriskiä voi merkittävästi vähentää terveellisellä ravitsemuksella, riittävällä liikunnalla, painonhallinnalla ja päihteettömyydellä (välttämällä tupakointia ja liikaa alkoholia) (6:01).