Laivojen rakennus Kalajoella, Kalaja-laiva, Kalajoen kaupat, Kalajoen markkinat, Kalajoen Säästöpankki, Efraim Kilpinen kanteleen tekijä

Kalaja-laiva Taiteilija Olga Markova-Orellin maalaus

Kuva Anders Gustaf Östman (1819-1900)

Kalajokelaisten talonpoikien kauppapurjehduksella on vanhat perinteet. Kalajokiset osasivat itse rakentaa laivansa. Vielä 1860-luvulla oli käytössä talollisten Juho Pahikainen ja Jaakko Merenojan rakentama 13 lästin vetoinen "Liukas", mikä myytiin vuonna 1864 kalajokiselle Erkki Roosille. Tuohon aikaan oli käytössä myös liikemies-apteekkari Relanderin käyttämä 16 lästin "Anny"-laiva, mikä myytiin vuonna 1863 Kaarle Kustaa Törnvallille ja joitakin vuosia myöhemmin Kustaa Änkilälle. Tämä "Anny" ei ollut Kalajoella rakennettu, "Liukas" suoritti nälkävuoisen aikaiset jauhohakumatkat Pietarista. Nälkävuodet katkaisivat sitten purjehduksen. Kun nimismiehenja voudinkertomusten mukaan Kalajoella oli maapurjehdusta vuosina 1865-67 yhteensä 16-29 lästin verran. Vuonna 1868 maapurjedusta ei ollut lainkaan.

Laivanrakennus pääsi Kalajoella jatkumaan nälkävuosien jälkeen. Tunnetuimmaksi rakentajaksi nousi Pietarsaaressa 27.8.1819 syntynyt Anders Gustaf Östman, joka sittemmin Kalajoelle siirtyneenä teki monia laivoja. Tämä itseoppinut ja käytännön kouluttama rakentaja rakennutti 1870-luvulla Kalajoen kirkon, Oulun kasarmit ja pani alulle Kokkolan kaupungin tilaamat kaksi proomua, joiden viimeistely jäi hänen poikiensa huoleksi. Hänen itsevarmuuttaaan työssään kuvaa hänen mielilauseekseen mainittu "Me teke tätä ja me osaa teke tä". Östman kuoli Kalajoella 28.3.1900. Hänen työtään jatkoivat Kalajoella hänen poikansa. Frans Adolf Östman (1859-1910) rakensi Ämmän veistämöllään muun muassa "Ansio"-laivan vuonna 1891. Östmaninen rakentamia olivat todennäköisesti myös vuonna 1883 valmistunut "Onni"# ja vuonna 1892 valmistunut "Toivo". Nämä purjehtivat "Ansion" ohella vielä vuonna 1895 kotipaikkanaan Kalajoki.

Lästi on tilavuusmitta

Kauppalästi (kommersläst tai handelsläst) oli Ruotsissa 1 134 kannua (kanna) eli 2 970 litraa.
Vanhana tilavuusmittana käytetyllä lästillä oli kolme kokoa: 12, 13 tai 24 tynnyriä (tunna). Yleensä lästi tarkoitti hiiliä, kalaa, tervaa, viljaa tai voita mitattaessa 12 tynnyriä eli 1 978 litraa. Lästi tervaa tarkoitti 1600-luvulla 12 tynnyriä eli 1 507 litraa. Vuodesta 1855 Ruotsissa tynnyri nestetavaran mittana oli 125,62 litraa ja kuivan tavaran mittana 146,35 litraa. Suomessa tynnyri kuivaa tavaraa oli 164,88 litraa.

Kalaja oli kauppias Antti Santaholman vuosina 1873–1874 rakennuttama Kalajoen kuuluisin parkkilaiva, joka purjehti maailman merillä vuosina 1874–1885. Kauppamatkoillaan alus päätyi aina Etelä-Amerikkaan, Kiinaan ja Australiaan asti, ja upposi Newfoundlandin edustalla vuonna 1885.

Kalajan rakentaminen

Kalaja rakennettiin Santaholman perustamalla "Laiva ja Varvi Seuran" telakalla vuosina 1873-1874. Se oli valmistuessaan 372,9 lästin vetoinen ja 12 jalkaa syvässä kulkeva parkkilaiva. Rakentaminen vaati yhden kuolonuhrin, kun kirvesmies Antti Efraiminpoika Tohkoja ruhjoutui telakalla sattuneessa onnettomuudessa kuoliaaksi. Säilyneiden asiakirjojen mukaan Varvin ja Kalajan rakennuskustannukset kohosivat yhteensä 185 829,78 markkaan, jotka jaettiin osakkaiden kesken heidän osuuksiensa mukaisesti. Laivan rakennutti osakeyhtiö, johon kuuluivat Kalajoelta A. Santaholma, I. Merenoja, O. Pahikkala, J. Myllylä, Oulusta L. Helander sekä Pyhäjoelta A. Annala. Rakennuspuuksi käytettiin aina Pihtiputaalta ja Reisjärveltä asti haettuja komeita jättiläishonkia, jotka siihen aikaan ylimaissa eivät kovin paljon maksaneet. Rakennusmestarina oli laivojen rakentaja Anders Gustaf Östman Kalajoelta. Työmiehet olivat pääasiassa kalajokisia isäntämiehiä, joilla useimmilla oli ammattituntemusta laivanrakennusalalla.

Miehistön värvääminen

Miehistön värvääminen tapahtui Kalajoella 17.9.1874. Laivan miehistöön kuului 16 miestä, 1 stuuvertti eli ylikokki, 2 perämiestä ja kapteeni. Laivan kapteeniksi tuli yksi yhtiön osakkaista, pietarsaarelaissyntyinen Jakob Roos, jolle luvattiin palkkioksi 60 markkaa kuukaudessa, 5 prosenttia bruttorahdista ja 3 markkaa maissaolorahaa. Perämieheksi nimitettiin D. Roos, joka vaihdettiin Skotlannissa vuonna 1867 oululaiseen J. Stenmaniin. Muut miehistön jäsenet olivat:

Konstaapeli Juho Östman
Puuseppä Kalle Haavisto
Matruusit M. Märsell ja E. Rahja
Puolimatruusit Niku Lohva, Juho Heusala, Antti Östman
Kokki Antti Sievilä
"Jungmannit" Heikki Simi, Antti Rönnqvist, August Pitkänen, Erik Anttila, F. Haapakangas, Matti Junnikkala, Sivert Hendelin
Kajuuttavahti Herman Östman
Aluksen tulliselvittely tehtiin Raahessa syyskuussa 1874, minkä jälkeen Kalaja lähetettiin ansaitsemaan maailman merille, tarkoituksena palata kahden vuoden kuluttua takaisin. Kalajoen "Lentävän hollantilaisen" matka venähti kuitenkin viiden vuoden mittaiseksi kapteeni Roosin kaapattua laivan.

Kalajan seikkailut maailman merillä 1874–1880

Kalaja purjehti aluksi Raahesta painolastissa Pietarsaareen, jossa laivaan lastattiin lankkuja Englannin Hulliin vietäväksi. Hullin satamassa Kalajaan laitettiin kuparipohja, ja tammikuussa 1875 alus jatkoi matkaansa Hullista Shieldsiin, josta se otti hiililastin vietäväksi Jaavan saarelle Indonesiaan.

Tammikuussa 1876 Kalaja jatkoi matkaansa Queenstownista Glasgow'hun ja otti huhtikuussa rahdin Buenos Airesiin, Argentiinan pääkaupunkiin, jonne saavuttiin saman vuoden kesäkuussa. Jaavan sokerirahdista kirjattiin samaan aikaan Kalajoella tuloja 16 430 mk. Argentiinasta kapteeni Roos jatkoi maissi- ja heinälastissa Brasilian Rio de Janeiroon, jonne alus saapui syyskuussa. Lokakuussa kapteeni Roos päätti lähteä pelkällä painolastilla, onneensa luottaen, purjehtimaan takaisin Jaavalle Batavian satamaan, josta otti kurssin kohti Indo-Kiinaa. Alkuvuodesta 1877 Kalaja saapui Saigonin satamaan, jossa laivan pohjakuparit vaihdettiin uusiin. Saigonista Roos lähetti edellisen vuoden rahtituloja Kalajoelle 9 502,50 mk.

Kapteeni Roosin onni kääntyi, kun puolimatruusi Heusala sairastui Saigonissa koleraan ja kuoli tautiin 20 päivää sairastettuaan. Kaiken lisäksi singaporelainen höyrylaiva lasketti lähes täydessä vauhdissa ankkurissa maanneen Kalajan päälle rikkoen aluksen pahasti, ja Santaholma joutui ottamaan Suomen Merivakuutusyhtiöltä ennakkona lainaa 84 000 mk viiden prosentin korolla laivan korjauksia varten. Kapteeni Roosia pyydettiin palaamaan kotiin, mutta seikkailumieli vei miehen mennessään.

Saigonista kapteeni Roos päätti viedä Kalajan vanhaa pohjakuparia Hongkongiin, josta hän otti lastin Siamiin. Lokakuussa 1877 laiva saapui Bangkokin satamaan, jossa kapteeninrouvan apulaiseksi Glasgow'sta tullut suomalainen nainen L. Ramstedt kuoli tropiikin tauteihin. Loppuvuodesta 1878 Kalaja otti sokerilastin Australiaan. Kalajoella isännistö alkoi kuitenkin jo hermostua. Kaikesta huolimatta Santaholma kirjoitti Roosille Australian Sydneyhin 2.8.1878 vielä toiveikkain mielin ja kertoi odottelevansa kärsivällisesti parempia aikoja.

Roos päätti viipyä kuukausikaupalla Sydneyssä sillä seurauksella, että joulukuussa laivasta karkasi seitsemän merimiestä Australiaan, useimmat heistä suomalaisia. Australiasta Kalaja otti hiililastin Shanghaihin Kiinaan ja kävi tämän jälkeen pari kertaa Euroopassa. Se jäi kuitenkin purjehtimaan Itä-Intian rannikkoreitille. Miehistö pyyteli kapteenia palaamaan kotiin, mutta Roos ilmoitti isännistölle marraskuussa 1879 purjehtivansa Kiinan merellä ja aikovansa Anjeriin, Jaavalle, mukanaan 450 tonnia raskasta lastia, teetä, kanelia ja silkkiä.

Kalajoella loppui kärsivällisyys, ja Roosin oli otettava viimein Hongkongista rahti takaisin Lontooseen, jonne alus saapui kesäkuussa 1880. Lontoossa laiva otettiin Roosilta pois ja annettiin 58-vuotiaan oululaisen merikapteeni Ryselin haltuun. Uudeksi perämieheksi nimitettiin August Söderlund. Pian Kalajoelle kantautui tieto, jonka mukaan Kalaja oli kärsinyt haverin Lontoossa ja Roos oli ottanut laivan korjauksia varten lainaa, joka oli maksettava heti takaisin. Lainan hankkiminen osoittautui hankalaksi, mutta viimein raahelainen kauppias Heikki Sovelius lupautui lainaamaan yhtiölle hampaita kiristellen 30 000 mk, ja Santaholma onnistui saamaan vielä ”Lumperin pankista” pankinjohtaja Aspergrenilta lainaa 20 000 mk, joilla Kalajan pakkohuutokauppa estettiin. Kalaja päätettiin myydä, mutta myynnistä ei kuitenkaan tullut mitään.

Roos tahtoi omistajilta rahaa laivan korjausta varten. Rahat lähetettiinkin, mutta Roos pani ne omiin taskuihinsa ja vielä lisäksi laivan rahtirahat. Isännistö vaati Roosia tulemaan kotimaahan ja tuomaan laiva Kalajoelle, mutta Roosilla oli sellainen omistajien valtakirja, että se oikeutti hänet rajattomasti purjehtimaan ja ottamaan lastia haluamastaan satamasta ja viemään minne se vain osoitetaan. Kapteeni Roos ei totellut isäntien määräyksiä, vaan ”seilasi ja hoilasi” vapaasti. Noin viitisen vuotta hän purjehti laivallaan aivan kaukaisen idän vesillä. Viimein omistajat valtuuttivat kapteeni Johan Ryselin Oulusta ottamaan laiva haltuunsa ja hänen onnistuikin saada ”karkulainen” kiinni Englannissa. Kalaja tuotiin nyt Ouluun. Se oli perin huonossa kunnossa. Oulusssa siihen pantiin Varjakan sahalta lankkulasti, jonka se vei Liverpooliin Englantiin. Siellä laiva nostettiin telakalle, revittiin vanha pohja pois, pantiin uusi kupari sekä muutenkin korjattiin koko laiva aivan ensiluokkaiseen kuntoon.

Liverpoolista laiva lähti Baltimooreen Yhdysvaltoihin, josta hyväkuntoisuutensa vuoksi sai nisujyvälastin Tanskaan. Sitten se haki Philadelphiasta jyvälastin Skotlantiin, jonne tuotiin vielä toinenkin nisujyvälasti Amerikasta. Neljäskin lasti oli samaa tavaraa Philadelphiasta ja se tuotiin Roueniin Ranskaan. Täällä laiva purjehti Lissaboniin ottamaan suolalastia, mikä tuotiin Raaheen. Laivan kapteenina näillä matkoilla toimi kapteeni Mustonen. Laivaa kunnostettiin ja se lähti kapteeni Aatami Kaakisen johdolla lankkulastissa Englantiin ja sitten Länsi-Intian saarilta hakemaan sinipainevärilastia.

Kapteeni Roosin oikeudenkäynti

Kapteeni Roos haastettiin oikeuteen. Hän oli ollut Kalajan kapteenina viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta, joista laiva oli maannut eksoottisissa satamissa kolme vuotta ja ollut merillä kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Sopimus oli tehty alun perin vain kahdeksi vuodeksi, jonka Roos oli rikkonut kieltäydyttyään palaamasta takaisin Suomeen. Voittoa oli tullut ainoastaan Pohjois-Amerikan reitiltä ja kirjanpidon mukaan laivan "proviantiin" oli kulunut vuosina 1874–1880 yhteensä jopa 65 470,12 mk, sillä Roos oli ostanut pitkille merimatkoille ”väkeviä juomisia, viinejä, porteria, olutta, skinkkua, juustoa ja monenlaista muuta erinomaisempaa kajuutta ruokaa”. Kaiken lisäksi kapteenin rouva oli ollut laivassa 4,5 vuotta maksamatta laisinkaan ruokarahaa. Isännistö vaati Roosilta korvauksia 126 014,43 mk, mutta oikeus määräsi hänen maksettavakseen ainoastaan 1 711,98 mk, sillä kapteenilla oli yli yhtiöltä saamisia 50 741,60 mk.

Pohjois-Amerikan reitillä 1880–1885

Trooppisten vesien toukat olivat syöneet Kalajan huonoon kuntoon, mutta laiva päätettiin korjata Mansikkaniemen varvilla Rahjassa ja lähettää toiselle ansaintamatkalle Pohjois-Amerikan reitille, joka aikaisemmin oli tuottanut hyvin voittoa. Kapteeniksi nimitettiin Edvard Mustonen ja perämieheksi Adam Kaakinen. Toinenkin matka alkoi kummallisella tavalla, kun Kalaja otti v. 1880 lankkulastin Oulusta Liverpooliin, mutta osa kansilastista päätyi mereen Pohjanmeren myrskyssä.

Seuraavat pari vuotta Kalaja purjehti Philadelphian ja Euroopan väliä, ja vuonna 1882 laivaa yritettiin myydä, mutta jälleen kerran tuloksetta. Kalajan kapteeniksi tuli v. 1882 entinen perämies Adam Kaakinen, joka purjehti Baltimoren ja Euroopan väliä kuskaten erilaisia rahteja öljystä ratapölkkyihin. Alus palasi 1884 Suomeen, josta lähti seuraavana vuonna viimeiselle, kohtalokkaalle matkalleen.

Kalajan tuhoutuminen

Kalaja otti vuonna 1885 Cardiffista hiililastin toimitettavaksi Jamaikalle, josta otti punapuulastissa kurssin kohti Ranskan Le Havren satamaa. Huhtikuussa 1885 Santaholma vastaanotti Halifaxista Kanadasta sähkeen, jonka mukaan saksalainen Lloydin tullilaiva oli upottanut Kalajan "bankilla" ja perämies Lakström oli hukkunut. Vähitellen Kalajoelle saapui lisää tietoa ja kävi ilmi, että Kalaja oli joutunut onnettomuuteen Kanadan edustalla Newfoundlandin matalikolla huhtikuun 13. päivänä 1885 matkalla Jamaikalta Le Havren satamaan.

Alavieskalainen Juho Nikula, joka oli ollut Kalajassa merimiehenä sen viimeisellä matkalla kertoi, että ”oli nokipimeä yö huhtikuun 14. päivää vasten 1885. Se ei mene mielestäni koskaan. Muistan kuin viime yön. Olin sinä yönä iltapuolesta ruotelissa. Myrsky oli ankara, meri pauhasi ja korkeat laineet huuhtelivat laivamme kantta. Silmä kovan piti tähystellä pimeään yöhön, minne ei nähnyt ”nenäänsä pitemmälle”. Tuuli vinkui ja ulvoi mastoissa sekä purjeiden köysissä. Kapteeni Kaakinen kävi iltayöstä tarkastamassa, että kaikki ”oli reit”. Hyvässä tuulessa mentiin Ranskaa kohti. Laivassa oli kallisarvoinen, ehkä miljoonien arvoinen sinipainevärilasti, otettu Intiasta. Se oli aikomus viedä Havreen Ranskaan, mutta kohtalo ei sitä sallinut. Laivalla oli vastuksia ja vahinkoja koko purjehdusolonsa aikana, joten voimme sanoa sitä kovan onnen laivaksi. Purjehdusajallaan se menetti tapaturmaisesti 16 miestä. Kapteeni Kaakinen oli etevä merimies.
Kello 1 yöllä vaihtui laivalla vuoro. Ruoteliin tuli nyt tilalleni Janne Lakström Kalajoelta. Kiiruusti juoksin, kylmä kun oli, keulapuoleen hyttiini juomaan kuumaan kahvia. Mutta juuri kun nostin kahvilautasta suulleni, kuului rymähdys, vaikkei tosin kovin ankara. Heti kiireesti kannelle ja pian huomasin, että suuri höyry oli ajanut Kalajan ahterinpuolesta aivan eri poikki, kahdeksi kappaleeksi. Etupuoli pysyi vielä veden päällä sekä peräpuoli, mikäli erotin postilaivan valossa. Laiva, joka pimeässä ajoi päälle, oli saksalainen Bremen-linjan suuri matkustajahöyry Main. Sieltä laskettiin heti pelastusveneet vesille ja huolimatta pimeydestä ja ankarasta aallokosta, pelastuimme kaikki paitsi ahterissa ollut Lakström. Hän oli suuriin lammasnahkaturkkeihin puettuna heti laivojen törmätessä hukkunut. Sinne jätimme haikeana Lakströmin ja sääli tuli sikaakin, jonka arvattavasti hait pian söivät. Laiva vei meidät Halifaxiin, jonne se oli matkalla. Sitten meidät tuotiin Lontooseen todistamaan ja riita laivan haaksirikosta kesti Lontoon merioikeudessa kuusi kuukautta, jonka aikana olimme kaupungissa.

Tietojen mukaan saksalainen höyrylaiva Main tuli yöllä takaa päin ja päästyään melkein laivan sivulle, kääntyi ja ajoi suoraan Kalajan päälle, jolloin laiva katkesi kahtia. Onnettomuushetkellä perää pitänyt Lakström hukkui. Main pelasti merimiehet Kalajan ajelehtivasta keulaosasta ja vei heidät Amerikkaan, josta he palasivat takaisin Kalajoelle omia aikojaan. Oikeus totesi molemmat laivat syypäiksi, sillä Kalajan lyhdyt oli ilmeisesti asennettu väärin.

Kalajoen Laiva ja Varvi Seura purettiin ja huutokaupattiin kannattamattomana, mutta Santaholman laivanvarustaminen ei suinkaan päättynyt tähän. Parin vuoden kuluttua Kalajan uppoamisesta Santaholma hankki käyttöönsä Joutsen-nimisen laivan ja ryhtyi kuljettamaan sillä kauppaamaansa tervaa ja puuta Englantiin ja tuomaan Englannista kivihiiltä Suomeen. Santaholman poika Juhani Santaholma osallistui Joutsenen purjehduksille. Santaholma rakensi myös hinaaja-aluksia, joista ensimmäinen oli nimeltään Antti. Weikko puolestaan oli ensimmäinen yhdistetty hinaus- ja matkustajalaiva.

Kalajoen kaupat - kauppias Johannes Poukkula

Johannes Poukkula

Kalajoen Pohjankylässä toimi 1900-luvun alussa Kalajoen Kauppa Oy kaupanhoitajana Matti Myllylä ja puotiapulaisena Sofia Ojala, Johannes Poukkulan kauppa kauppiaana Johannes Poukkula ja puotiapulaisina Aina Pahikainen ja Selma Untinen , A.G. Naatuksen kauppa ja lukkari Juho Friis-Pohjanpalon kauppa, kauppias Josef Pernu puotiapulaisena Anne Mehtälä.
Pitkäsenkylällä oli kauppias Johan Gröndahlin kauppa. Rahjankylässä oli Satamatyöväen Osuuskunta. Tyngällä oli Herman Naatuksen kauppa, jossa kauppiaana oli Otto Rutanen.

Vuonna 1917 Pohjankylällä oli samana vuonna perustettu Kalajoen Osuuskauppa kaupanhoitajana Onni Hänninen ja kaupanpalvelijoina Melina Rahja ja Sergei Åkerman. Siitä tuli merkittävä kilpailija tähän saakka voimakkaimpana esiintyneelle Kalajoen Kauppa Oy:lle, jolla oli myymälä Pohjankylässä, Tyngällä ja Metsäkylässä. Osuuskaupan edeltäjän voitaneen pitää pääasiassa työväestön voimin syntynyttä, markkinapaikalla toiminutta Kalajoen osuusruokalaa. Joulukuussa 1916 Kalajoella agitoinut Pellervon konsulentti Juho Vehkaoja sai kalajokiset innostumaan osuuskaupan perustamisesta. Sen syntyikin jo 12.2.1917. Osuuskaupan synnyttä lakkautettiin Kalajoen Kauppa Oy omistajien liittyessä suurelta osin osuuskauppaan. Kauppa Oy:n omaisuus siirtyi maaliskuussa pidetyssä huutokaupassa kauppakartanoineen ja tavaravarastoineen osuuskaupalle, joka osti myös Tuomas Rahkon kauppakartanon ja tavaravaraston. Myöhemmin avattiin myymälät vielä Vasankariin ja Rahjaan. Rautioon rakennettiin myöhemmin oma myymälä. Lisäksi oli A. Santaholma Oy:n kauppa.

Siltasaaressa piti majataloa Johan Enlund, myöhemmin Lyyli Niemonen. Sotien aikana Siltasaaressa toimi Lotta-kahvila, jonka kiinteistön Säästöpankki osti järjestön lakkauttamisen jälkeen. Myös kahviloita ja leipomoita alkoi ilmaantua kyläkuvaan 1920-luvulla useita, muun muassa Orellin ja Orelman leipomot.

Poukkulan kartanon pienoismallin on rakentanut puuseppä Leo Takalo

Poukkulan kauppakartano rakennuksineen on sijainnut Lankilan mailla. Huvilarakennuksen omistaja ennen Poukkuloita on ollut Johan Löfqvist. Tila on kuulunut Lankilan suvulle, jolta Oulun tark`ampujapataljoonan Kalajoen komppanian alikapteeni Groundström osti talon vuonna 1863. Groundström myi pian talon Pedersöressä syntyneelle Löfqvistille. Löfqvististä tuli merkittävä vaikuttaja Kalajoella, hän toimi mm. kuntakokouksen esimiehenä, oli yksi Kalaja-laivan osakkaista ja oli säästöpankin ja paloapuyhdistyksen perustajajäseniä. Kauppakartanonsa hän myi Johannes Poukkulalle 1907. Kauppias Poukkulan huvilaa ympäristöineen ja puutarhoineen sanottiin olevan pitäjän komein. Poukkula oli aloittanut kauppiasuransa Jaakko Merenojan kauppa-apulaisena. Poukkulaa vastapäätä Lankilantiellä, vanhan paloaseman takana oleva vanha rakennus on kuulunut Poukkuloille. Tämän talon on muistitiedon mukaan siirtänyt Mehtäkylästä pastori Aapeli Kiviojan leski, kansanedustaja Liisi Kivioja noin vuonna 1910. Jaakko Poukkula osti talon 1920-luvun lopulla ja siinä asui viimeksi leski Priita Lusiina Poukkula ennen talon siirtymistä nykyisille omistajille.

Kalajoen Säästöpankin historiaa

Kalajoen Säästöpankki Taiteilija Olga Markova-Orellin maalaus

Kalajoen Säästöpankin pienoismallin on rakentanut puuseppä Leo Takalo

Kalajoen Säästöpankin perustaminen tuli esille kuntakokouksessa kesäkuun 17. päivänä 1884. Silloin olivat mukana vaikutusvaltaiset kunnanisät mm. Jaakko Friis, Juho Friis, Antti Santaholma, Juho Pahikainen, Simo Saari ym. ennen kaikkea vaatimattomuudessaan kaikkeen lahjakas ja aloiterikas kunnankirjuriKalle Myllylä, josta tuli säästöpankin kirjuri yhdeksi vuosikymmeneksi. Kuntakokouksen pöytäkirjan 9 § osoittaa: "Otettiin esille kysymys säästöpankin perustamisesta kuntaan ja myönnettiin sen edullisuus yksimielisesti ja päätettiin valita komitea asiaa valmistelemaan ja sääntöehdotusta tekemään syyskokouksessa esitettäväksi; valittiin puheenjohtajaksi kruununnimismies G.A. Palmqvist ja jäseniksi kansakoulunopettajaMatti Tuomikoski, kuntakokouksen esimies J. Pahikainen, lautakunnan esimies M. Alasuvanto ja kunnankirjuri K. Myllylä."

Saman vuoden lokakuun 13 päivänä kuntakokous päätti: "että lainamakasiinin siemenjyvästön kasvukapoista myydään sata tynnöriä rukiita ja kaksisataa tynnöriä ohria, joista saatu summa luovutetaan säästöpankin pohja- eli kantarahastoksi." Joulukuun 15 päivänä kuntakokous hyväksyi edellä mainitun komitean sääntöehdotuksen.

Vahvistettujen sääntöjen perusteella kuntakokous sitten syyskuun 28 päivänä 1886 valitsi säästöpankille johtokunnan, johon tulivat Kustaa Himanka, Kalle Myllylä, Johan Löfgvist, Antti Rahko, Antti Manninen ja Jaakko Merenoja sekä varajäseniksi Heikki Vedenoja, Niku Silvasti ja Matti Juusola. Näistä valittiin esimieheksi Jaakko Merenoja ja kirjuriksi Kalle Myllylä.

Säästöpankki voitiin avata yleisölle virallisesti vasta 19 päivänä marraskuuta 1887. Ensimmäinen pankkihuoneisto sijaitsi Jaakko Merenojan talossa Pohjankylässä. Ensimmäiset vuodet säästöpankkitoiminnassa eivät näytä saavutuksiltaan loistavilta, mikä johtuu ehkä siitäkin, että säästöpankkia pidettiin auki vain kerran kuukaudessa. Toisena kehityksen hitauteen vaikuttavana tekijänä mainittakoon se, että säästöpankin ohjesäännön määräys, minkä mukaan yhdeltä säästöönpanijalta sai ottaa talletusta vain 200 mk vuodessa. Ensimmäisenä virallisena aukiolopäivänä 19.11.1887 ensimmäisen talletuksen teki kauppias Antti Santaholma: 800 mk, joka heti kunnalle lainattiin.

Vuoden 1888 tammikuussa säästöpankki oli auki kaksi kertaa, jolloin kerääntyi talletuksia yhteensä 924 markkaa. Kassaan kerääntyneet varat lainattiin kahdella velkakirjalla, minkä lisäksi maksettiin pankille hankittu tilikirjat.

Säästöpankin ensimmäinen isännistö valittiin kuntakokouksessa 14 päivänä maaliskuuta 1898. Ylimpään elimeen, mikä valvoi säästöpankin toimintaa ja päätti sen toiminnata, valittiin kauppia Antti Santaholma ja maanviljelijät Kaarlo Haavisto, Antti Manninen, Joonas Tavasti, Antti Tiinanen, Esa Mustonen. Eliel Naatus, Matti Nikula, Mikko Nauha, Sakri Kaakko, Antti Niska ja Juho Roukala. Säästöpankin hallitukseen kuuluivat pastori J.H. Ihalainen, nimismies A.W. Snellman, apteekkari J.O. Hedman ja maanviljelijät J. Fr. Naatus, Otto Muuttonen sekä varajäsenet maanviljelijät Juho Tikkala ja Matti Matinpoika Nikula. Uusi hallitus piti ensimmäisen kokouksen maaliskuun 30 päivänä 1898 ja valitsi puheenjohtajakseen apteekkari J.O. Hedmanin ja varapuheenjohtajaksi nimismies A.W. Snellmanin.

Vuoden 1899 alusta alettiin pankkia pitää auki joka arkilauantai. Aukiolojen lisääntyminen vaikutti suotuisasti pankin kehitykseen. Vuoden 1900 aikana tehtiin pankin ohjesäännön muutos, jonka mukaan yhdeltä säästöönpanijalta sai ottaa talletusta 5000 mk vuodessa aikaisemman 200 mk sijasta.

Kalajoen Säästöpankin toiminta aloitettiin, kuten monen muunkin maalaissäästöpankin vuokrahuoneissa. Kolme ensimmäistä vuottaan se oli johtokunnan puheenjohtajan maanviljelijä Jaakko Merenojan talossa, sitten Ventelän talossa vuoteen 1898, jolloin pankki vuokrasi huoneen Hakalasta. Siitä se siirtyi seuraavan vuonna 1899 silloisen kirjanpitäjänsä luokse Pohjankylän koululle. Täällä pankin toiminta jatkui aina vuoteen 1914, jolloin jo oman talon rakennustyöt olivat käynnissä. Vuonna 1913 ostettiin pankin palsta, "Omapohja", jolle rakennettiin pankki toimitalo, mihin muutettiin joulukuun 9 päivänä 1915 Heikki Himangan talossa, jossa pankki oli ollut toista vuotta.

Säästöpankin talon rakensivat urakalla rakennusmestari Kyösti Himanka Helsingistä ja Leander Rahko Kalajoelta. Urakkasumma oli ulkohuonerakennuksineen 27.600 markkaa. Rakennukseen varattiin myös huoneita kunnan tarpeita silmällä pitäen ja siihen sijoitettiin myös siihen aikaan paikkakunnalta puuttuva suuri juhlasali, jossa erinäiset yhdistykset ovat saaneet merkkijuhlansa viettää. Kunnalle luovutettiin rakennuksesta heti sen valmistuttua kansliahuone kassaholveineen pientä vuosivuokraa vastaan.

Vuonna 1920 pankki otti liikkeensä yhteyteen Keskuspankin postivekselien myynnin. Marraskuussa 1. päivänä samana vuonna alettiin säästöpankkia pitää avoinna kaksi kertaa viikossa. Vuonna 1928 säästöpankki liittyi jäseneksi Keski-Pohjanmaan Säästöpankkiyhdistykseen.

Vuonna 1944 ostettiin Lotta Svärd Kalajoen paikallisosastolta Siltasaari-niminen kiinteistö, josta oli tarkoitus laittaa virkailijoille asuntola, mutta se jouduttiin luovuttamaan siirtoväen käyttöön useaksi vuodeksi ja niin se sitten myytiin Maanmiesseuraliitolle vuonna 1950. Vuonna 1949 päätettiin isosali korjauttaa kunnan käyttöön. Salista laitettiin 4 uutta toimistohuonetta ja vuokrattiin kunnalle 40 000 markan vuosivuokraa vastaan.

Vuonna 1956 pankkihuoneeseen päätettiin teettää uusi tiski entisen vanhan ja epäkäytännöllisen tilalle. Uusi tehtiin osaksi arkkitehti Elsi Borgin piirustusten mukaan kuitenkin vähän muuttamalla. Mainitun tiskin teki Toivo Ojalan Puusepänliike Kalajoelta. Vuonna 1958 pankin ulkoseinään laitettiin mainosvalo, joka tilattiin Oy Airam Ab:ltä. Laite tuli maksamaan 300 000 markkaa.

Isännistön ensimmäisenä puheenjohtajana toimi kauppias Antti Santaholma 20 vuotta. Hänen jälkeensä valittiin puheenjohtajaksiKalle Myllylä, jonka toimiaika kesti viisi vuotta eli vuoteen 1923. Myllylän jälkeen puheenjohtajana toimi kaksi vuotta Heino Tavasti. Tavastin jälkeen puheenjohtajana toimi kolme vuotta kirkkoherra J. Anton Heilala. Vuonna 1928 puheenjohtajaksi tuli Oskari Metsola, jonka toimiaika loppui vuoteen 1945. Vuosina 1946-48 puheenjohtajana toimi kauppias J.S. Yrjänä sekä 1949-1950 lääkäri Untamo Sorasto. Vuodesta 1951 puheenjohtajana on toiminut rovasti V.H. Kivioja.

Säästöpankin ensimmäisen hallituksen puheenjohtajan apteekkari J. O. Hedmanin paikkakunnalta poismuuton jälkeen v. 1907 valittiin hallituksen puheenjohtajaksi silloinen prokuristi myöhemmin kunnallisneuvos Oskari Santaholma. Hänen erottuaan v. 1913 valittiin puheenjohtajaksi pastori A.J. Sariola. Hänen jälkeensä v. 1918 puheenjohtajaksi tuli maanviljelijä A.L. Manninen, joka vuoden 1929 alusta erosi. Tämän jälkeen valittiin puheenjohtajaksi maanviljelijä Kustaa Rahko, joka toimi tehtävässä 23 vuotta. Vuoden 1953 alusta valittiin hallituksen puheenjohtajaksi maanviljelijä K. A. Siipola.

Pankin kirjureina, kamreereina ja toimitusjohtajina ovat toimineet Kalle Myllylä kunnankirjuri 1887 - 1899Jaakko Hiivala kansakoulun opettaja 1899 - 1911, 1912 - 1914O.H. Petäjistö maisteri 1911 – 1912 Alfred Kärje 1914 – 1918 Sergei Åkerman 1918 -1919 Eino Hongell (Honkela) 1919 - 1923Martta Heinonen 1923 – 1928 Anni Helanen (Helander) kamreerina 1928 - 1949 ja sen jälkeen toimitusjohtajana vuodesta 1949

Efraim Kilpinen - kalajokinen kanteleentekijä

Muotokuvan Efraim Kilpinen Taiteilija Markku Hakolan maalaus

Efraim Kilpinen kävi nuoruudessaan vuosina 1881–85 Oulussa puuseppäkoulun. Ruotsinkielisen sukunimensä Alholm hän muutti 1883 Kilpiseksi ihailemansa suomalaisuusmiehen Wolmar Kilpisen (Schildt) mukaan.

Puusepänkoulun suorittamisen jälkeen Efraim Kilpinen toimi Haapaveden kansanopistossa käsityön opettajana. Haapavedellä Kilpinen tutustui maankuuluun kanteleensoittajaan Pasi Jääskeläiseen. Kerran Pasi pyysi Kilpistä korjaamaan kanneltaan, tästä sitten alkoi myös hänen kanteleenrakentajana tunnettu uransa. Kilpinen toimi vielä kauan enemmän puuseppänä. Hän oli erittäin taitava suksimestari ja sai useita palkintoja suksistaan Taito siirtyi isältä pojille
Kilpinen opetti myös pojilleen Matille ja Oskarille kanteleitten rakentamisen ja niin Kalajoelle kehittyi kanteleverstas. Pasi Jääskeläinen oli kertonut Kilpisistä Helsingissä musiikkiliike Fazerilla ja sieltä alkoi Kilpisille tulla runsaasti kanteleitten tilauksia, kerrankin yhtä aikaa 100 kannelta. Etenkin 1920- ja -30-luvut olivat hyvin kiireistä aikaa. Kun vielä yksityisetkin tilasivat kanteleita, kysyntä ylitti usein tarjonnan. Kilpisten kanteleet tunnettiin kaunissointisina, niitä käyttivät useat nimekkäät kanteletaiteilijat Suomessa. Kilpiset suunnittelivat kanteleeseen myös monia rakenteellisia uudistuksia, jotta soitinta voisi käyttää monipuolisemmin. He saivat kanteleistaan ensimmäisiä palkintoja. Efraim Kilpinen valmisti jopa 30-kielisiä kanteleita. Efraim Kilpisen poika Oskari Kilpinen (13.4.1895 – 8.11.1980) jatkoi kanteleitten rakentamista isänsä jälkeen ja myös hänestä tuli myös maankuulu mestari. Isänsä tavoin hän teki taidokkaita käsitöitä. Oskari sai vuonna 1969 Kalevala-seuran tunnustuspalkinnon ja kunniakirjan tunnustukseksi ansiokkaasta työstä kansallissoittimemme kehittämisessä.

Kilpisten verstaalta on kanteleita kulkeutunut moniin Euroopan maihin, ainakin Pohjoismaihin ja Saksaan, myös amerikansuomalaiset ovat niitä hankkineet. Kilpiset rakensivat yli 4000 kanteletta. Efraim Kilpinen oli taiteellinen myös runouden alalla: hän kirjoitti runoja, jotka tosin jäivät pöytälaatikkoon. Efraim Kilpinen sai ansioistaan Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin. Tietoja V. H. Kiviojan arkistosta

Efraim Juhonpoika Kilpinen (vuoteen 1883 saakka Alholm) on Kalajoella 13.12.1862 syntynyt puuseppä ja kanteleentekijä, joka kuoli 9.12.1951 Kalajoella. Hän avioitui 31.8.1884 Kalajoella Sofia Tuomaantytär Heikkilän (20.1.1864 - 7.1.1947) kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta Väinö (2.11.1884 -3.3.1893), Johanna (12.10.1887 - 1909), Aino Sofia (20.7.1890 - 6.2.1893), Anni (27.1.1893 - kuoli Karijoella 12.2.1907), Kaarlo Oskari (13.4.1895 -8.11.1980), Matti Viljami (17.2.1897 - ?) ja Tyyne Maria (17.6.1903 -?).Efraim Kilpisen vanhemmat olivat merimies Johan Annanpoika Ahlholm (alkuaan Lepistö) syntynyt 7.12.1821 ja kuollut 7.8.1893. Äiti oli Johanna Vilhontytär omaasukua Pokela syntynyt 28.7.1821 Alavieskassa ja kuollut 31.7.1904). Efraimin äidin, Sofia Tuomaantyttären vanhemmat olivat Tuomas Pekanpoika Heikkilä ja Priita Kaisa Juhontytär Kekolahti (Stenman). Efraim Kilpinen asui 18.7.1881 - 17.9.1885 välisenä aikana Oulussa, jossa hän kävi puusepänkoulua.

Kalajoen markkinat

Suurpitäjän kaupanteon melkeinpä yksinomaisena keskuksena olivat Kalajoen markkinat. Kalajoen seudun talonpojat olivat sekä talollisia että kauppamiehiä. Heillä oli myytävänä tuolloin turkiksia, hylkeenrasvaa, suolakalaa, kuivattuja haukia, voita ja nautaeläinten vuotia. Heitä kutsuttiin maakauppiaiksi, ja he olivat varakkaita, yritteliäitä ja maailmaa nähneitä miehiä. He saivat usein toimia luottamusmiehinä ja käräjälautakunnassa. Talonpojat omistivat myös laivoja ja muita aluksia.

Tervakaupan keskus

Kokkola sai kaupunkioikeudet 1620 ja luvan pitää markkinoita Kalajoen Santaniemessä niin kuin tätä aluetta silloin kutsuttiin. Kalajoen markkinoista tuli kuitenkin vapaamarkkinat vuonna 1638. Kaikkien kaupunkien porvareilla oli lupa käydä kauppaa Kalajoella, mutta kokkolalaisilla oli kuitenkin kiistaton ylivalta. Koska kauppaoikeudet oli kaupunkien porvareilla maalla ei saanut olla muuta kuin markkinat. Kokkolan kaupunki osti Jaakko Jaakonpoika Änkilältä alueen markkinapaikaksi 1680 ja Kokkolan kaupungin kauppiaat elikkä porvarit, joiksi heitä silloin kutsuttiin alkoivat rakentaa markkinatupia Plassille. Alueella piti olla lämmintä tilaa koska markkinoita pidettiin myös kevättalvella. Näin syntyi tämä asutus. Aluksi ei ollut muuta kuin Änkilän kantatila, pari torppaa ja yksi sotilastorppa. Ja sitten alueella oli pikiruukki ja terva-aittoja pikiruukin hoitajan asunto, sauna ja venelaituri. Markkinakentän molemmin puolin joen rannassa oli asumuksia, markkinatupia myös maanpuolella ja niiden välissä oli kenttää johon markkinamiehet pystyttivät kesäaikana pöytiä ulos mutta talven aikana kauppaa tehtiin näissä markkinatuvissa ja liikuttiin hevospeleillä. Sitten markkinat muuttivat merkitystään ja maallakin sai olla kauppiaita.

Tervakaupan ansiosta Kalajoen markkinat olivat alueen tärkeimmät aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Mutta sitten myöhemmin, kun markkinat menetti merkitystään, tuli paljon asutusta 1800-luvulla tälle alueelle. Markkinoista kehittyi varsin huomattavat ja ne oli verrattavissa Suomen suurimpiin markkinoihin. Laajalta maakunnan alueelta tuli kauppiaita Kokkolasta ja myöhemmin tuli raahelaisia mukaan. Kokkolalaiset yritti karkottaa raahelaisia pois mutta nämä vetosivat maaherraan ja maaherra ratkaisi asian että markkinat tulivat kaikille vapaaksi ja tilanne rauhoittui.

Laajasti tunnetut markkinat

Markkinoilla oli suuri merkitys lähiseudun kaupunkien porvareille ja naapuripitäjien talonpojille, joita saapui jopa Haapavedeltä, Pyhäjärveltä, Kärsämäeltä, Reisjärveltä, Pihtiputaalta, Viitasaarelta, Saarijärveltä ja Rautalammilta saakka. Rantakaupunkien kauppiaat tulivat ja myivät puodeistaan omia tarvikkeitaan. Raahen ja Kokkolan kauppiaat olivat perustaneet Kalajoelle tervahovinsa, jonne maalaisten tuomat tervat kerättiin. Kalajoella pidettiin vuosittain kolmet markkinat. Matinpäivänä 24.2. tehtiin tervakauppaa, Laurinpäivänä 10.8. voikauppaa ja Mikonpäivänä syyskuun lopulla pidettiin karjamarkkinat.

Kiistaa markkinapaikoista

Markkinapaikka oli v. 1763 laaditun maanmittauskartan mukaan n. 140 metriä pitkä ja 60 metriä leveä. Tällä alueella oli porvareiden kauppahuoneita, tervavarastoja ym. tavaramakasiineja ja rakennukset olivat käytössä yleensä vain markkina-aikana sekä kesäkautena laivauksen ollessa käynnissä. Markkinapaikalle oli aikain kuluessa syntynyt asutusta ja tontteja, joiden omistusoikeudesta syntyi riitaa Kalajoen kunnan ja Pohjankylän lohkokunnan kesken. Keisarillinen senaatti määräsi maanmittausylihallituksen toimittamaan arkistotutkimuksia Kalajoen markkinapaikan vanhoista omistussuhteista. Lopulta päädyttiin siihen, että 2.10.1877 kihlakunnanoikeuden vahvistamassa isojaon järjestelyssä erotettiin 22 yleistä ja yhteistä paikkaa. Kalajoen markkinapaikalle määrättiin v. 1885 tehtäväksi järjestyssääntö ja asemakaava.

Kaupunkihankeen kariutuminen

Kaupan vapautuminen nosti markkinapaikan mittavaan kukoistukseen. Sen ilmentymänä oli pyrkimys muodostaa Kalajoesta kaupunki v. 1865. Hanke ei kuitenkaan toteutunut, mutta Kalajoen kauppa muodostui silti vilkkaaksi ja värikkääksi. Vielä 1860-luvun alkupuoliskolla Oulun läänin kuvernööri piti Kalajoen markkinoita läänin huomattavimpina markkinoina, joiden tavaravaihdon laajuudelle ei löytynyt vertaa edes Etelä-Suomen markkinoista. Markkinapaikan verotus perustui vanhaan v. 1864 uudistettuun senaatin päätöksen, jonka mukaan kannetut varat on käytettävä torialueen ja sille rantamaantieltä johtavan tien ylläpitoon. Pian ilmeni vastustusta markkinoiden ylläpidosta johtuviin kustannuksiin. Tämä johti siihen, että nimismies Fr. von Nadelstadh esitti v. 1865 Kalajoen markkinat lakkautettavaksi. Keisarillisen senaatin päätöksellä 31.10.1866 Kalajoen markkinat lakkautettiin. Tästä huolimatta markkinat jatkuivat keskeytyksettä. Senaatti lähetti 1867 Kalajoen kunnalle kirjelmän, jossa se tarjosi Kalajoen markkinoita takaisin. Pitäjäläiset päättivät yksimielisesti hyväksyä senaatin tarjouksen. Kaupan huippu oli 1870-luvun alussa.

Pohjanradan valmistuminen hiljensi kaupankäyntiä Kalajoella. Kalajoen kauppakeskuksen aseman kohottamiseksi pidettiin 8.3.1881 Kalajoen kirkkoherranvirastossa kokous, jossa päätettiin hakea kauppalan oikeuksia. Rautatie kuitenkin oli se tekijä, joka vieroitti yliset kunnat entisestä emäpitäjästä. Vuonna 1888 Ylivieskan, Sievin, Alavieskan ja Raution kunnat kieltäytyivät ottamasta osaa markkinapoliisin palkkaukseen. Vuonna 1893 kunnat lähtivät ajamaan toripäivien lakkauttamista. Kalajoen kunta päätti yksin maksaa markkinapoliisin kustannukset.

Santaholma Oy:llä suuri merkitys alueelle

Santaholman saha aloitti toimintansa 1900 luvun alussa. Lauri Tanska muistelee Santaholma Oy:n toiminnan alkamista näin:

"Kun Santaholman saha aloitti toimintansa 1900 luvun alussa, asutustiloja tarvittiin ja monet markkinatuvista oli ettei niissä ollut asukkaita niistä tehtiin kauppoja ja ne asettui niihin asumaan sahan työläiset. Kun oli vakio työpaikka niin asunto tarvittiin. Paljon tuli sitten Savosta ja jopa Hämeestä asukkaita Kalajoelle ja monesta muustakin pitäjästä. Ja sitten paikkakunnalla asu asutustilallisia ja asettuivat tähän asumaan. Siinä oli silloin kun minä olin nuori mies monenlaista ammatinharjoittajaa. Oli muurari, maalari, räätäri, kelloseppä, pläkkiseppä, kirvesmiehiä, kalastajia, monenlaisen ammatin harjoittajia ja sahatyöläisiä. Jokainen asumuskelpoinen asumus oli asuttuna. Mutta vähitellen niistä on purettu yli 40 näitä entistä markkinatupaa pois. Tilalle on rakennettu sahan työsuhdeasuntoja sahantyöläisille."

Syysmarkkinat

Nykyään on syysmarkkinat lokakuun toisena perjantaina ja lauantaina. Kauppiaita on niin paljon kun torille sopii ja ostajia myös. Markkinat siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1921. Vuoden 2020 markkinoita ei järjestetty koronan takia. Vuoden 2021 markkinat järjestetään perjantaina 8.10. 9:00 - 18:00 ja lauantaina 9.10. 09:00 -14:00

Plassin markkinapaikalla on kaikkiaan 111 myyntipaikkaa. Myyjillä on mahdollisuus varata paikat alustavasti aina vuodeksi eteenpäin ja varaus varmistetaan maksamalla myyntipaikan lasku eräpäivään mennessä. Lasku erääntyy noin kuukautta ennen tapahtuman ajankohtaa.