sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Klaus Korhonen - lapsuuden ystäväni ja koulukaveri





Klaus Korhosen muotokuvan on maalannut bulgarialainen taiteilija Rositsa Tancheva. Muotokuvan koko on 35 x 50 cm. Muotokuva on Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella Erkki Ahon kodissa. Klaus Korhonen on Raution Alapään-kylän 11 tohtorin lisäksi niitä muita lukuisia merkityksellisiä henkilöitä, jotka ovat syntyneet Alapään kylään, jossa oli 1960-luvun alussa oli 205 asukasta. Klaus ja Satu Korhosen tyttö on koulutukseltaan kasvatustieteen tohtori.


Klaus Kauko Korhonen on naapurinpoika, lapsuuteni leikkikaveri ja koulukaverini. Kävimme yhdessä Raution Alapään kansakoulua ja sitten Alavieskan-Raution kunnallista keskikoulua.

Raution Alapäässä oli ”Kevarin Martan” pellolla helluntalaisten teltta ja kävin Klausin kanssa siellä helluntalaisten seuroissa. Klaus teki silloin oman ratkaisunsa, mutta minä jäin vielä miettimään omaa ratkaisuani.



Mikkonniementie Mäntymaa. Klaus Korhosen lapsuuden koti Rautiossa. Markku ja Klaus olivat lapsuuteni leikkitovereita. Klausin äiti Hilja ja isä Kaarlo olivat erittäin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Lapsena kävin Korhosten kotona lähes joka päivä.



                                                 Kaarlo Korhonen


Omistaa Kaarlo Korhosen perikunta. Kaarlo Korhosen s. 2.5.1906 ja Hilja os. Verronen s. 1911 talo.Heille syntyi lapset Veikko 1928, Liisa 1931, Anneli 1935, Esko 1943, Kauko 1947, Markku 1950. Markku oli minun lapsuuteni paras leikkikaveri. Kauko oli leikeissä ja toiminnassa mukana. Kauko – nykyisin Klaus - oli koulukaverini keskikouluaikana. Kävin hänen kanssaan helluntalaisten seuroissa Kevarin Martan pellolle pystytetyssä helluntalaisten teltassa.


Kaarlo Korhonen s.1906 k.1996 entinen metsätyömies, puoliso Irja os. Korhonen ent.Verronen s.1920 Sievissä. Hänen ensimmäinen miehensä oli syntynyt Rautiossa 1921 ja oi nimeltään Matti Verronen, jonka kanssa Irja solmi avioliiton v,1939 ja joka pistui tästä elämästä v.1974, Pariskunta saattoi maailmaan kolme lasta Saara Vuojolainen s.1940 Kaija Rauhala s.1942 ja Hannu s.1945 k.1977. Toiseen avioliittoon Irja vihittiin Sievissä syntyneen Lauri Verrosen kanssa, jonka kassa Irja oli naimisissa 7.5 vuotta. Leskeksi jäänyt Irja Verronen sai kolmannen aviomiehensä myötä tyttösukunimensä takasin, sillä Kalle oli sukunimeltään Korhonen Hän oli syntynyt Rautiossa ja hänen kanssaan Irja sai taivaltaa elämänpolkua liki 12 vuotta. Kalle oli ilta ja yötyönään rakentanut asuintalon. Kalle oli sodissa haavoittunut kaksi kertaa. Kalle oli aikaisemin naimisissa Rautiossa syntyneen Hilja Verrosen kanssa. Mäntymaa jäi tyhjilleen kun Irja ja Kalle muuttivat Uutelan palvelutaloon. Mäntymaa on nykyisin Kallen lasten kesäasuntona.



                                            Klaus Korhonen


Klaus Kauko Korhonen (s. 1947 Rautio = on suomalainen helluntaivaikuttaja ja pastori. Hän toimi Helsingin Saalem seurakunnan johtajana vuosina 1998−2012 ennen eläkkeelle jäämistään. Koulutukseltaan Korhonen on teologian maisteri.

Korhonen on toiminut vuodesta 1971 helluntailiikkeen työntekijänä saksankielisessä Euroopassa ja Suomessa. Hänet tunnetaan liikkeen vaikuttajana, raamatunopettajana ja konferenssitapahtumien puhujana Suomessa ja useissa Euroopan maissa. Vuosina 2005–2009 hän toimi vasta perustetun Suomen helluntailiikkeen hallituksen puheenjohtajana ja on muun muassa kirkon eettis-opillisen työryhmän jäsen.

Kuka Jeesus on? Klaus Korhonen 1, Lapinlahden yhteyspv:t 2018

https://www.youtube.com/watch?v=DLaB9L5zj9o&t=280s

Klaus Kauko Korhonen (s. 1947 Rautio )on suomalainen helluntailiikkeen vaikuttaja ja pastori. Hän toimi Helsingin Saalem-seurakunnan johtajana vuosina 1998−2012 ennen eläkkeelle jäämistään. Koulutukseltaan Korhonen on teologian maisteri.

Korhonen on toiminut vuodesta 1971 helluntailiikkeen työntekijänä saksankielisessä Euroopassa ja Suomessa. Hänet tunnetaan liikkeen vaikuttajana, raamatunopettajana ja konferenssitapahtumien puhujana Suomessa ja useissa Euroopan maissa. Vuosina 2005–2009 hän toimi vasta perustetun Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtajana ja on muun muassa kirkon eettis-opillisen työryhmän jäsen.

Suomessa Korhonen on toiminut seurakunnanjohtajana Oulun helluntaiseurakunnassa (1984–1995), Kuopion helluntaiseurakunnassa (1995–1998) ja Helsingin Saalem-seurakunnassa (1998–2012), joka on Suomen suurin helluntaiseurakunta. Seurakuntatyön ohella Korhonen on toiminut vuodesta 1985 helluntaiherätyksen raamattuopiston ja Iso Kirja -opiston vierailevana tuntiopettajana. Hän on ollut yksi Suomen edustajista Euroopan helluntailaisten PEF-yhteisössä (Pentecostal European Fellowship).

Helluntailiikkeen ulkopuolella Korhonen tunnetaan yhteiskristillisten ja ekumeenisten pyrkimysten puolestapuhujana ja helluntailaisten opinkäsitysten määrittelijänä. Hän on ollut ryhmänsä puheenjohtaja evankelis-luterilaisen kirkon ja helluntaiherätyksen välisessä neuvottelukunnassa. Korhonen on toiminut useiden vuosien ajan Suomen vapaakristillisen neuvoston (SVKN) hallituksessa ja Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN )

opillisessa jaostossa. Korhosen myönteinen suhde lestadiolaiseen sukutaustaansa on tullut usein esiin hänen kannanotoissaan.

Klaus Korhonen jäi kesällä 2012 eläkkeelle Helsingin Saalem-seurakunnan johtajan tehtävistä. Hänen seuraajanaan toimii Mika Yrjölä. Eläkkeelle jäätyään Korhonen on toiminut mentorina ja opettajana Itävallan helluntaikirkossa sekä tehnyt vaimonsa kanssa vapaehtoistyötä Romanian romanilasten koulutuksen kehittämiseksi.

Klaus Korhosella on vaimonsa Satun kanssa neljä lasta ja kahdeksan lastenlasta.

Teokset

  • Veljeyttä vai veljeilyä? Helsingin Saalem-seurakunnan suhde ekumeniaan vuosina 1928-1998. Joensuun yliopisto, 2001.

  • Kuin avara meri. Aikamedia, 2007.

  • Tyypillinen hellari ja muita kirjoituksia. Aikamedia, 2010.

  • Siunausten kirja. Aikamedia, 2014.

  • Paimenen päiväkirja. Aikamedia, 2021.


Lähde Wikipedia


Tohtori Keijo Nivala

 


Tohtori Keijo Nivalan muotokuvan on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva. Muotokuvan koko on 30x50 cm.


Kuvassa tuntematon, Erkki Saari, Jalo Nivala ja Martti Aho.


Emil Nivala


Nivalantie 27

Ala-Nivala

Impi Perttula

Talo rakennettu v.1931 runko puu, ulkoseinä puu . Omistaja Impi ja Eemil Nivalan perikunta.

Lapset: Lempi Päivärinta s.1913 k.1993, Mirja Tilus s.1921, Jalo s.1922, k.1982, Taimi Tuura s.1926, Matti s.1928, Asta Liias s.1929.

Eemil s.1887 k.1934 maanviljelijä ja Impi os.Kaijala s.1890 k.1987 emäntä. Rautiossa syntynyt Eemil Nivala ja Vähässäkyrössä syntynyt Impi Kaijala solmivat avioliiton v.1912. Pariskunta asettui asumaan Eemilin Ala-Nivala-nimiselle kotitilalle, jossa jatkettiin Eemilin vanhempien elämäntyötä maanviljelyä ja lypsykarjanhoitoa. Tila on ollut asumattoman vuodesta 1972 lähtien.

Jalo Nivala


Nivalantie 27 Väli-Nivala

Talo rakennettu v.1953, peruskorjattu 1974, lisäraknnus v.1974. Runko puu, ukosseinä mineriittilevy. Pinta-ala 90 hehtaaria. Omistaja Jalon Nivan perikunta ja Salli os. Ylitalo s.1923.

Lapset Keijo s.1951.


Jalo s.1922 k.1982 maanviljelijä. Jalo Nivala ja Kannuksessa syntynyt Salli Ylitalo solmivat avioliiton v.1948. Pariskunta asettui asumaan Jalon kotitilalle Ala-Nivalaan, josta Väli-Nivala sittemmin lohkaistiin pariskunnan asuttavaksi. Salli ja Jalo ovat tehneet elämäntyönsä omalla tilallaan, jossa on harjoitettu maanviljelyä ja lypsykarjataloutta aina vuoteen 1982 asti, jolloin Salli menetti elämäntoverinsa rinnaltaan. Vuonna 1983 Salli muutti Raution kirkonkylän keskustassa olevaan rivitaloon asumaan. Siitä asti Väli-Nivala on ollut kesänviettopaikka.

Isoisäni Eino Perttula s.11.02.1887 ja k. 14.12.1967 ja Keijo Nivalan isoäiti Impi Aalia Nivala os. Kaijala s.28.01.1890 vihittiin kumpikin toiseen avioliittoon 01.02.1937 Rautiossa


Kuvassa takana Matti Väliverronen ja Olli Aho, edessä Keijo Nivala ja Erkki Aho

Kuvassa keskirivissä vasemmalta toinen Keijo Nivala ja oikealta ensimmäinen Erkki Aho

Kuvassa penkkaripäiviä lukiossa. Kuljimme lukiossa Kalajoella omilla autoilla vuoroviikoin Jaakko Okkosen, Erkki Ahon ja Keijo Nivalan autoilla.

Armeijakaverit Erkki Aho ja Keijo Nivala


Keijossa on isänsä Jalon luonteenpiirteitä määrätietoisuus, auttavaisuus, asiallisuus, ystävällisyys, ahkeruus. Keijossa on äitinsä luonteenpiirteitä iloisuus ja positiivinen  elämän asenne.. Keijo on merkittävä osa rautiolaisuutta.

Keijo Nivalan merkittävä työ alueemme kehittäjänä


Keijo Nivala aukaisi ovet ja ikkunat


  • Meidän on avattava kaikki ovet ja ikkunat auki ympäristöön ja yrityksiin, lausahti vastan valittu teknillisen koulun rehtori Keijo Nivala parikymmentä vuotta sitten. Lauseesta tuli Nivalan johtoajatus oppilaitoksen luotsaamisessa uudelle vuosituhannelle.

Keijo Nivala on luotsannut Ylivieskan ”tekun” monien muutosten läpi. Koulun nimikin on vaihtunut peräti neljä kertaa. Nivalan aloittaessa rehtorina Ahti Karivieri jälkeen vuonna 1980, oppilaitoksen virallinen nimi oli Ylivieskan teknillinen koulu.

  • Alkuvuosina sekä opettajat että opiskelijat olivat kuin yhtä perhettä. Kun oli vain yksi luokka, useimmat asiat tehtiin yhdessä ja ilmapiiri oli aivan toisenlainen kuin nyt, Nivala muistelee.

Vaikka yhden luokan koulussa olikin hyvät puolensa. Nivalan mukaan on ollut kuitenkin alusta lähtien selvää, että koulun on suunnattava voimakkaasti ulkomaailmaan.

  • Kehityksen edellytyksenä on ollut, että emme ole käpertyneet koulun sisälle, vaan yritysyhteistyötä on tehty koko ajan. Menestyksekkäästä yhteistyöstä on ollut osoituksena myös se, että oppilaitos on palkittu kahdesti valtakunnallisesti. Yrityselämän kontaktien hakeminen on ollut koko ajan punaisena lankana.


Vuonna 1985 koulun nimi muuttui teknikkokoulutuksen luokituksen muututtua opistotasoiseksi teknilliseksi oppilaitokseksi. Nivalan mielestä nimenmuutoksella oli myös status-arvoa. Yksi merkittävä aluevaltaus YOL:n historiassa oli vuosi 1986, kun perustettiin Kalajokilaakson tietotekniikkakeskus. Sen myötä YOL pystyi käynnistämään kurssitoiminnan ja kurssipalveluiden tarjoamisen ulospäin.

Kurssit ja yritysyhteistyön kehittäminen toivat oppilaitokselle lisää uskottavuutta. Varsinkin lama ja työttömyyden lisääntyminen kasvattivat kurssien kysyntää ja toimintaa pystyttiin laajentamaan entisestään.


Merkittävää on myös ollut insinöörikoulutuksen aloittaminen 1990. Sen eteen tehtiin paljon työtä. Keijo Nivala oli rehtorin tehtävästä sivussa vuosina 1992-1994, jolloin hän teki väitöskirjaansa ja väitteli tohtoriksi. Vuonna 1995-1996 hän oli Lahden ja seuraavana vuonna Tampereen ammattikorkeakoulun rehtorina.


Keijon poissa ollessa oppilaitos ehti yhdistyä Ylivieskan sosiaalioppilaitoksen kanssa vuonna 1997, jolloin nimeksi tuli Ylivieskan tekniikan ja sosiaalialan oppilaitos.


  • Jos olisin ollut täällä Ylivieskassa rehtorina yhtä mittaan, olisin varmasti leipääntynyt työhön. Lisäksi halusin hankkia arvokasta kokemusta ammattikorkeakoulun rehtorin paikalta, koska täällä myös Ylivieskan tekua kehittämässä siihen suuntaa.

Ylivieskan tekun osalta suunnitelmat toteutuivat vuonna 1996, jolloin oppilaitos liittyi osaksi väliaikaisena toimivaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulua. Keski-Pohjanmaan AMK, vakiinnutettiin vasta 1998.

Oli valtakunnallista koulutuspolitiikkaa, että ammattikorkeakoulusta tehtiin ulospäin isolta näyttäviä organisaatioita. Tämän mielekkyyttä sopii kysyä, Nivala pohtii.

Alun perin Ylivieskan suunnalta oltiin kiinnostuneita yhteistyöhän Oulun ja Raahen kanssa. Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä esitti kuitenkin pakettiin mukaan Ylivieskan sosiaalialan oppilaitosta ja Haapajärven ammatti-instituuttia.

Tekniikka olisi käynyt Oululle, mutta eivät muut alat, joten suunnitelmat kariutuivat. Tämän jälkeen yhteistyökumppaneita haettiin Kokkolan ja Pietarsaaren suunnalta. Nivalan mukaan vaihtoehtoja ei ollut, sillä Ylivieskan tekulle oli elinehto, että se pääsi mukaan ammattikorkeakoulujen joukkoon.

Ratkaisu oli pakko tehdä silläkin uhalla, ettei yhteistyö kahden läänin, kolmen maakunnan ja kahden kielialueen välillä aina ole luontevaa. Nivala tunnustaa, että suuri organisaatio tuo mukanaan tehottomuutta, autossa istumista ja palavereista toiseen kulkemista.

Seuraava askel AMK-tiellä on tutkinnon tekeminen tunnetuksi ja arvostetuksi.

  • Meidän täytyy ensiksi arvostaa itse omaa työtämme eikä ajatella, että yliopistoon pyritään ja ammattikorkeakouluun joudutaan. Tämä täytyy hoitaa heti alusta lähtien kuntoon, Nivala painottaa.

  • Lisäksi on tärkeää, että AMK-tutkinnolle saadaan jatkokoulutusjärjestelmä. Tämän takan ovat kaikki AMK-rehtorit. Tutkinnon tunnetuksi tekemisessä tarvitaan Nivalan mukaan tiivistä yhteistyötä myös yrityselämän kanssa. Tulevaisuudessa opiskelijat ovat entistä enemmän mukana yritysten ja oppilaitoksen välisissä projekteissa.

  • Uskon, että Oulun eteläinen alue nousee tunnetuksi korkean teknologian tuotanto-alueeksi. Oppilaitoskaan ei voi enää kasvaa ellei alu kehity.

  • Nyt olisi nopeasti nostettava esille elämän laatuun liittyviä asioita. Tällöin alueemme hyvät puolet tulisivat nykyistä paremmin tiedostettua ja tämä tarjoaisi uuden kasvupohjan joko alueellemme.


Kun Keijo Nivalaa pyydettiin kymmenen vuotta siteen visioimaan tätä päivää, osuivat monet ajatukset kohdalleen. Nivala ei tunnusta omaavansa ennustajan lahjoja, vaan oppilaitosta on kehitetty määrätietoisesti tavoitteiden ja tulevaisuuden näkemysten mukaan.

Tohtori Keijo Nivala on tunnettu myös musiikillista ansioistaan.




Tango-Landolan juurilla Tango-Landolan syntyyn ja perustamiseen oli keskeisinä vaikuttimina Tapani Typön soittaminen Raution työväentalolla, jossa Leo Kinnunen kävi häntä ja hänen orkestereitaan kuuntelemassa sekä opettaja Osmo Tokola, joka ohjasi aktiivisesti nuoria urheilun ja kulttuurin pariin. Osmo Tokola innosti myös Tuomo Hämäläistä osallistumaan alueelliseen koululaisten kulttuurikilpailuun. Tuomo oli todella lahjakas musiikissa ja kykeni soittamaan korvakuulolla kappaleen kuin kappaleen. Niinpä hän lahjakkaana musiikillisena nerona voitti huuliharpun soitolla alueellisessa kulttuurikilpailussa ykköspalkinnon. 1960-luvun puolivälissä Tuomo ja Leo tutustuivat Raution alapään (kirkonkylän) kansakoulussa toisiinsa. Leo kävi Tuomon kotona kuuntelemassa hänen huuliharpun ja kitaransoittoa. Siinä hän innostui sitten hyräilemään lauluja ja niin käynnistyi Tuomon ja Leon yhteistyö. Tuomo ja Leo soittelivat ja lauloivat vuorotellen kummankin kotona. Keijo Nivala oli saanut tilata Anttilan postimyynnistä pikkuhaitarin. Niinpä hän tuli pikku haitarin kanssa kokeilemaan yhteen soittamista, kun Tuomo ja Leo musisoivat Kinnusella. Vesa Kinnunen oli puolestaan innostunut kitaran soitosta ja osasikin sitä korvakuulolla jo aika hyvin. Pian Vesa kuitenkin otti kitaran rinnalle bassokitaran ja opetteli Keijon avustuksella nuotit. Rumpali oli vielä hukassa. Alavieskassa oli nuorukainen nimeltään Esko Puutio, joka oli saanut rummut ja oli innokas opettelemaan rumpalin taitoja. Leo sai Eskon mukaan ja näin uusi orkesteri oli saanut peruskokoonpanon kasaan syksyn 1966 aikana, jolloin Keijo myös sai ostaa uuden isomman haitarin. Talvella 1967 uusi orkesteri rupesi harjoittelemaan säännöllisesti ja yleensä sunnuntai-iltapäivisin Raution nuorisoseurantalolla. Orkesterin vahvistimet olivat aluksi Erkki Kiimamaan itsetekemiä, joissa käytettiin vanhojen radioiden osia. Tehoja saatiin muutama kymmenen wattia. Syksyllä 1967 paketti oli kasassa ja harjoiteltuja tanssikappaleita oli noin 80. Niinpä ensimmäiselle ”keikalle” lähdettiin Raution Kärkisen nuorisoseuran talolle sunnuntaina 17.9.1967. Orkesteri oli saanut nimekseen Tango-Landola, koska tangot olivat silloin kovassa suosiossa. Landola nimi tuli kitaran nimestä ja siihen vaikutti taasen maankuulu Dallape-orkesterin nimi, jossa nimen taustalla oli Dallapeharmonikan nimi. Näin Tango-Landolan tie Pohjois-Suomen tanssipaikoille oli avattu ja siitä alkoi orkesterin 50-vuotistaival tanssimusiikin parissa.


Historiaa rautiolaisesta tanssiorkesteriperinteestä Rautiolaisen tanssiorkesteriperinteen aloittaja ja innostaja on Tapani Typpö. Hän perusti vuonna 1962 kolmen miehen orkesterin nimeltään Trio Casotto. Orkesterin haitaria soitti Tapani itse, Heikki Typpö lauloi ja soitti kitaraa sekä Jussi Tikkala oli rummuissa. Trio Casotto soitti mm. Kiiskilän työväen talolla ja Kalajoen Teatteritalossa. Trio Casotto jäi aika lyhytikäiseksi, sillä Tapani perusti uuden orkesterin nimeltään T. Typön tangokvartetti. Siinä Tapani soitti haitaria, Mauri Reunanen Sievin asemalta oli kitarassa, Tapanin veli Asko Typpö oli rummuissa ja Unto Vierimaa Alavieskan Taluskylältä lauloi ja soitti bassoa. Orkesteri keikkaili vuosina 1962 - 63 aika paljon (mm. Someronkylä, Sievin Järvikylä, Alavieskan Viri, Sievin Lyly, Yppärin Ns). Tämän jälkeen tuli Kaikupojat. Tapani oli edelleen haitarissa, kitarassa Pekka Sorola, bassoa soitti Erkki Leppänen, rummuissa oli Heikki Lukkarila ja Seija Matilainen lauloi. Kaikupojat keikkaili paljon vuosina 1964-65 (mm Alaviirre, Järvikylä, Lestijärvi, Reisjärven Kangaskylän Ns).. Tapani Typpö teki myös omia sävellyksiä, joista nimekkäin lienee Kalajokilaakso-valssi. Se kertoo tarinaa paikallisesta elämästä ja kaipuusta sinne.


Tangoista Landolaan 1960-luvun musiikkiin vaikutti merkittävästi englantilainen The Beatles. Suomalaisessa iskelmä- ja tanssimusiikissa tämä tarkoitti siirtymistä harmonikasta kitarasoundeihin. Niinpä vuosikymmenen suosikkirytmi tango sai väistyä siirryttäessä 1970-luvulle. Tilalle tuli beat-tyyppinen perusrytmi. Samalla harmonikan rinnalle ja jopa tilalle tulivat sähköurut. Ulkomaiset käännösiskelmät nousivat suosioon, joiden esittäjät, kuten Danny, Tapani Kansa ja Markku Aro olivat isoja kotimaisia tähtiä. 1960 ja -70 luvut olivat tanssimusiikin kulta-aikaa. Tansseja pidettiin melkeinpä joka kylällä. Oli nuorisoseurantaloja ja työväentaloja, joissa tyypillisiä tanssi-iltoja olivat keskiviikko, lauantai ja sunnuntai. Tanssiorkestereille oli yltäkyllin keikkoja. Tämän seurauksena myös orkesterien palkkiot illan soitosta nousivat lyhyessä ajassa 100 markan tasolta moninkertaiseksi. Yleensä tanssit alkoivat klo 20.30 ja päättyivät klo 1. Erityisellä luvalla tanssit saattoivat jatkua klo 2 saakka. Orkesteri soitti aina 45 minuutin jakson ja sen jälkeen 15 minuuttia soitettiin levyjä. Isommissa tanssipaikoissa saattoi olla kaksikin orkesteria, jolloin levyjä ei soitettu. Yleensä yksi jakso tai vähintään yksi tanssikappale oli omistettu naisten haulle. Tangoista luopuminen pakotti Tango-Landolan muuttamaan nimensä Landolaksi; orkesteri halusi olla nimenomaan nuorisoyhtyeen maineessa. Nuoruusikä toi myös pieniä ongelmia, kun armeija kutsui nuorukaisia. Ensimmäisenä armeijaan astui orkesterin seniori Tuomo. Hän palveli suurimman osan armeija-ajastaan Raahen sotilaspiirin esikunnassa Oulaisissa. Läheinen sijainti mahdollisti aika hyvin myös orkesterissa soittamisen. Leo siirtyi harmaisiin vuonna 1969 ja hänen tilalleen solistiksi saatiin upeaääninen laulaja Alavieskan Taluskylältä – Unto Vierimaa eli Unski. Orkesterin managerina toimi tällöin Pekka Puutio, rumpali Eskon isä. Hän vastasi usein myös kuljetuksista. Tämä mahdollisti Eskon pikkuveljen Esan mukana olon tanssikeikoilla. Rohkeana laulajana Esa nousikin estradille ollessaan vasta aloittelemassa koulua. Hän sai taitelijanimen Joonas Tirkkonen alias Pikku-Danny. Hänestä tuli todellinen tanssiyleisön suosikki hänen esittäessään suosittuja iskelmiä, kuten Lunta vain, Pienenä poikana ja Kuljen taas kotiinpäin. Keijon oli koulun takia luovuttava mieluisasta harrastuksestaan lukion toisen luokan puolessa välissä eli vuosikymmenen vaihtuessa; kolme keikkaa viikossa oli lukion käyntiä ajatellen liian raskasta. Hänen tilalleen koskettimiin tuli Jussi Kiiveri Kalajoelta. Jussi soitti pari vuotta ja sen jälkeen Risto Kinnunen tuli hänen tilalleen. Tällöin Landola olikin eräänlainen Kinnusen veljesten klaani. Samoihin aikoihin Esko siirtyi orkesterista pois ja hänen paikkansa otti Heikki Hakola. Landolalla oli koko 1970- luku aktiivista keikkailuaikaa, vaikka kokoonpano vaihtelikin varsinkin vuosikymmenen loppupuolella. Leo Kinnusen bravuuri 1960-luvun lopulla oli kappale nimeltään Lapsuuden vala. Tämän tallenteen kuvissa näkyy mm. Joonas Tirkkonen sekä Pekka Puutio. Landolan vanavedessä uusia bändejä Tango-Landola innosti rautiolaisia musiikin harrastamiseen. Niinpä vuonna 1969 rautiolaiset nuorukaiset Matti Ojala, Risto Kinnunen, Heikki Hakola ja Aila Kääntä (Hakola) perustivat uuden nuoriso-orkesterin. Heikki Hakola kertoo: ” Musiikillinen rummunpäräys osaltani kajahti joskus keväällä 1969, kun kavereiden kanssa perustettiin kokoonpano nimeltä Aila-Helinä ja Manolitos. Nimensä bändi sai silloisesta TV sarjasta, High Shapparall, jonka yksi värikäs pääosan esittäjä oli roolinimeltään Manolito! Alussa meillä ei ollut basistia, mutta tiesin kaverin Kannuksen Korvenkylältä, Pekka Santosen, jolla oli musiikillista paloa siihen hommaan, joten Pekasta leivottiin bändiin basisti.


Treenattuamme noin puolivuotta, olimme valmiita keikoille ja ensimmäinen olikin, kuinkas muuten, Raution Nuorisoseuralla syksyllä -69. Manolitoksessa soitin parisen vuotta ja sitten siirryin Landolaan Risto Kinnusen kanssa.” Vuosikymmenen vaihtuessa tapahtui siten henkilövaihdoksia Landolan ja Manolitoksen välillä. Kun Risto Kinnunen ja Heikki Hakola siirtyivät Landolaan, niin Landolasta puolestaan Esko Puutio ja Jussi Kiiveri siirtyivät Manolitosiin. Näin oli tapahtunut terveellistä verenvaihtoa bändien kesken! Manolitosin managerin tehtäviä hoiti rautiolaisen T:mi Marlonin toimitusjohtaja Antti Ojala, Matti Ojalan veli. Todettakoon, että tällöin myös rautiolainen tekstiiliteollisuus antoi nuorille soittajanaluille ansiomahdollisuuksia erilaisissa työtehtävissä tehtaassa (Rauteks Ky). Matti Ojala jatkaa muisteloja: ”Ihan alkuperäisessä kokoonpanossa Manolitos soitti n. 2-3 vuotta. Keikkoja oli lähialueilla ja tanssipaikkoina olivat mm. Raution Ns., Alavieskan Viri, Merijärjen Ns., Ylivieskan Kuulan kesäpaikka, Markkulan Ns., Nivalan Urheilutalo, Haapajärven Kaunisto, Oulaisissa ja Haapavedellä oli useita Nuorisoseuroja jne. Uuden kokoonpanon myötä keikat lisääntyivät ja kyllä me pohjoisessakin käytiin. Noita tanssipaikkoja oli siihen aikaan aika paljon ja tansseja järjestettiin myös sunnuntaisin ja keskiviikkoisin.” Elämä, musiikki ja Landola; Tuomo ja Leo Tango-Landolan syntyminen 1960-luvun puolen välin paikkeilla on Tuomo Hämäläisen ja Leo Kinnusen ansioita. Nuorukaisten yhteistyö vaikutti ratkaisevasti molempien elämään ja heistä tuli vähintäänkin puoliammattilaisia musiikin saralla. Tuomon avioiduttua Tuulikin kanssa he muuttivat Haapavedelle. Tuomon elämä ja myös ammatti onkin piirtynyt musiikin kirjaimilla. Leo puolestaan on rakentanut elämänsä Leenan kanssa toimien monitoimisena yrittäjänä Alavieskassa. Tuomo kertoo: ”Landolan aktiiviajan jälkeen olin Häijyt -orkesterissa mukana vuodesta 1977 alkaen noin vuoteen 1982. Ravintoloissa, tanssilavoilla ja -paikoilla soitettiin aika paljon. Repertuaariin kuului ravintola- ja tanssipaikoille soveltuvaa musiikkia. Keikkareissuilla on käyty ympäri Pohjois-Suomea, ulottuen lähialueilta Inariin ja Kainuun kautta Etelä-Savoon. Seuraava orkesterini muutaman vuoden oli nimeltään Reissumiehet. Orkesteri soitti rytmikästä tanssimusiikkia ja kierrettiin lähialueilla sekä Etelä-Savosta Pohjois-Suomeen. Heti Reissumiesten jälkeen alettiin keikkailla Villiruusut -orkesterin kanssa. Lähialueiden lisäksi soittoreissut ulottuivat Pohjois-Karjalasta Lappiin. Villiruusujen jälkeen aloin soittaa Täysikuu -orkesterissa vuodesta 1995 alkaen ja soitetimme enimmäkseen ravintoloissa, tanssipaikoilla ja kylpylöissä. Reissut ovat ulottuneet lähialueiden lisäksi Etelä-Suomesta Lappiin saakka. Olen keikkaillut myös Captainorkesterin kanssa 2010 -luvulta alkaen satunnaisesti. Leo eli Lexa on Tango-Landolan kasvo suurelle yleisölle. Hän aloitti heti koulun jälkeen työskentelyn Erkki Kiimamaan omistamassa sähköliikkeessä Alavieskassa. Avioiduttuaan Leenan kanssa he muuttivat Alavieskaan ja ovat toimineen siellä yrittäjinä näihin päiviin saakka. Leo on pitkään hoitanut Koneliike Leo Kinnunen – nimistä yritystä, jota nyt Leon poika Harri jatkaa. Elämä, musiikki ja Landola; Keijo, Vesa ja Esko Tango-Landola muodostui kahden vuosikymmen nuorukaisista. Leo ja Tuomo ovat 1940-luvun lopun lapsia. Keijo, Vesa ja Esko edustavat taasen 1950-luvun alkupuolta. Kun orkesteri aloitti esiintymiset vuonna 1967, orkesterin soittajien keski-ikä oli noin 16 vuotta; siis todellinen nuoriso-orkesteri.


Keijo Nivala liittyi Tuomon ja Leon musiikilliseen seuraan vuonna 1966 ja oli aktiivisesti mukana Landolassa vuoden 1969 loppuun saakka. Sen jälkeen hänen piti ratkaista tulevan elämänsä suuntaviivat. Hän päätti keskittyä kouluun ollessaan Kalajoen lukion toisen luokan puolivälissä. Koulu tuli hallitsemaan hänen elämäänsä ja elämän työtä. Hän valmistui vuonna 1976 Helsingin teknillisestä korkeakoulusta elektroniikka-alan diplomi-insinööriksi ja palasi vaimonsa Tertun kanssa kotiseudulleen Ylivieskaan työskentelemään Elektrovieska Oy nimiseen teollisuusyritykseen, jonka pääomistajana oli rautiolaislähtöinen Pekka Niska. Muutaman vuoden jälkeen hän siirtyi Ylivieskan teknillisen oppilaitoksen rehtoriksi. Hän väitteli vuonna 1994 Oulun yliopistossa tekniikan tohtoriksi ja työskenteli sen jälkeen maamme eri ammattikorkeakoulujen johtotehtävissä; hän toimi rehtorina Lahden ja Tampereen ammattikorkeakouluissa. Sen jälkeen hän palasi Ylivieskaan ja toimi Centria ammattikorkeakoulussa yksikönjohtajana, vararehtorina sekä tutkimus- ja innovaatiojohtajana. Musiikki aktivoitui uudelleen hänen elämässään 1980-luvun puolen välin jälkeen, jolloin jatkui yhteistyö myös Landolan kanssa. Vähitellen häntä rupesi kiinnostamaan sävellystyö ja pikkuhiljaa alkoi syntyä omia sävellyksiä ja sanoituksia, joista osa on vuonna 2016 julkaistulla ”Kiitos Sinulle” nimisellä CD:llä. Keijo kertoo: ”Ensimmäinen sävellykseni, josta kirjoitin nuotit, on lukioajoilta. Sen kappaleen nimi on ’Logaritmitango’. Arvostamani matematiikanopettaja Väinö Oksanen piti siitä kovasti ja muistaa sen edelleen. Olin myös 1990-luvun alussa puuhaamassa yhdessä muutaman musiikkia harrastavan ystäväni kanssa alueellista viihdeorkesteria, joka sai nimekseen viihdeorkesteri Solina. Siinä oli 25 tasokasta soittajaa useammasta alueen kunnasta. Solina piti konsertteja ja esiintyi erilaisissa tapahtumissa muutaman vuoden ajan. Olen myös toiminut pitkään Ylivieskan Mieskuoroa säestävässä orkesterissa nimeltään YMK Band. Ylivieskan Mieskuoron ja paikallisten solistien kanssa on tehty useita isohkoja musiikkiprojekteja, mm. ”Ranskalaiset korot; Erik Lindströmin elämä ja musiikki”. – Niin ja armeijavuonna 1971 aikana perustimme kajaanilaisen Tuomo Juntusen ja suonenjokelaisen Ilpo Puustjärven kanssa ’RAUKin pelimannit’ - bändin ja soittelimme monet lauantai-illat paikallisessa upseerikerhossa.” Viimeisin Keijo Nivalan johtama orkesteri on Viihdeorkesteri Selvät Sävelet, joka on pitänyt useita konsertteja paikallisten solistien kassa mm. Kulttuurikeskus Akustiikassa. Todettakoon, että Keijo vaimo Terttu soittaa em. viihdeorkesterissa mandoliinia. Terttu sai mandoliinin soiton ensiopit opettajaltaan ja suurelta musiikintekijältä Aatto Saksolalta. Vesa Kinnunen, Leon veli liittyi syntyvään orkesteriin samoihin aikoihin Keijon kanssa. Hän otti käsittelyynsä bassokitaran ja alkoi opiskella nuotteja Keijon avustamana. Perintönä saadut kädentaidot toivat Vesalle ammatin, mitä hän on tehnyt koko ikänsä ja johon sai opin vanhemmalta veljeltään Paavolta, jolla oli jo oma verhoiluliike Kemissä. Jo nuorena miehenä hän perusti oman yrityksen Oulaisiin, tapasi Annelin ja meni hänen kansaan naimisiin ja perusti perheen Oulaisiin. Musiikin ohessa hän on harjoittanut lähinnä huonekalujen verhoilua piakkoin puolen vuosisadan verran. Vesa kertoo: ” Landolan lisäksi perustettiin vuonna 1975 Uolevi Nikander group, jossa soitin bassoa vuoteen 1979. Nikanderin kanssa kävimme soittamassa Tavastialla, ja muutamat festarit muun muassa Saapasjalka rock ja Kuusrock Oulussa. Levytettiin myös kaksi sinkkua. Rautalankabändi Steelissä aloitin soittamaan vuonna 1988 bassoa, ensimmäinen jakso kesti kaksi vuotta. Vuonna 2003 palasin bändiin uudelleen laulajana ja komppikitaristina. Keikkailevan muusikon hommista jäin eläkkeelle samalla, kun lopetin Steelissä 2009. Väliin mahtuu myös lukuisia eri bändejä ja kokoonpanoja.” Alavieskan poika Esko Puutio on Tango-Landolan kuopus. Hän liittyi Tango-Landolaan rumpaliksi Leo Kinnusen pyytämänä vuonna 1966. Hän oli silloin kolmannella luokalla Alavieska-Raution kunnallisessa keskikoulussa, siis samassa koulussa Keijon kanssa. Tango-Landolan lisäksi Esko soitti ennen armeijaan menoaan myös Manolitos- ja Käpykaarti-orkestereissa. Esko kertoo: ”


Muutettuani vuonna 1972 Kokemäelle menin heti armeijaan ja sen jälkeen poliisikouluun. Työurani on ollut siis viranomaistyötä poliisina Porin alueella. Työ tietenkin rajoitti varsinkin alkuvuosina aktiivista soittamista. Avioiduin vuonna 1974 Hilkan kanssa ja perustimme perheen Poriin, jossa edelleen asumme. Soittaminen jossain muodossa on kuitenkin kulkenut kyljessäni; minulla on ollut ns. työmaabändi ja olemme soittaneet monissa poliisilaitoksen tilaisuuksissa. Perustimme 1990-luvun alussa Esa-veljeni kanssa Tanssiorkesteri Neliapilan, jonka solistina oli myöhemmin Merja Raski. Kiersimme laajasti Ruotsia myöten eri tanssitilaisuuksissa ja esiinnyimme mm. kaksi kertaa ”Huvin vuoksi” TV-ohjelmassa. 2000-luvulla olen soittanut lähinnä ravintoloissa Trio Menox-nimisessä orkesterissa. Lisäksi olen soittanut Vesa Kilpisen bändissä ravintoloissa ja myös Tallinnan laivalla sekä satunnaisesti Jalmar-nimisessä orkesterissa. Tällä hetkellä soitan eläkepäivieni ratoksi satunnaisesti poikieni Jussi-Sakarin ja Veli-Matin Mr Meno - bändin kanssa.” Esko Puutio on toiminut myös Viihdeorkesteri Selvät Sävelet rumpalina.


Veri vaihtuu Landolassa: Jussi, Hessu ja Risto 1960-luvun vaihtuessa uudeksi vuosikymmeneksi Landolan kokoonpano alkoi hieman elää. Leon armeija vuonna 1968 toi orkesteriin Unto Vierimaan uudeksi laulusolistiksi. Keijon päätti keskittyä koulunkäyntiin ja hänen tilalleen vuoden 1969 lopulla koskettimiin tuli Jussi Kiiveri Kalajoelta. Noin vuosi tämän jälkeen Esko ja Jussi siirtyivät Manolitosiin ja samalla Heikki Hakola tuli Landolaan rumpaliksi ja Risto Kinnunen (Leon ja Vesan veli) tuli koskettimiin, jotka tuohon aikaan olivat sähköurkuja. Jussi Kiiveri kertoo omasta musiikillisesta tarinastaan:” Eka keikka Landolassa oli 16.11.69 Matkanivan Nuorisoseuralla. Olin silloin15 vuotias. Muistini mukaan ensimmäinen laulamani kappale Landolassa oli nimeltään Tukholma. Olin noin vuoden silloin mukana Landolassa ja sitten siirryimme Eskon kanssa Manolitos yhtyeeseen. Sen jälkeen soitin Charlie Brown – ja Uolevi Nikander Groupnimisissä bändeissä. Levytimme muutaman singlen ja kokoelmalevyillä mukana. Sitten tuli muutaman vuoden taukoa. Aloitin tähän päivään saakka jatkuneen yritystoiminnan musiikin parissa; myyn ja viritän pianoja. Vuonna 1990 pääsin viikkolehti Seuran aurinkotyttökiertueeseen ja kiersin koko kesän Suomea bändin iskelmäsolistina. Lisäksi 90-luvulla olin mukana Select- ja Carawellnimisissä yhtyessä. Musiikillisia saavutuksiani ovat neljä älppäriä, erinäinen määrä sinkkuja, muutama TV-esiintyminen. Radiosoittoja on vielä tänäkin aikana säännöllisesti. Olen myös tehnyt biisejä, joita itseni lisäksi on levyttänyt Kirka, Kake Randelin, Kari Vepsä ja Daniela Persson. Jussin siirryttyä noin vuoden Landolassa olon jälkeen Manolitosiin Risto Kinnunen siirtyi Landolassa sähköurkujen taakse. Elämäntarinastaan Risto kertoo:” Vuoden 1960-luvun loppupuolella perustimme Manolitos- yhtyeen, jossa soittivat itseni lisäksi, Heikki Hakola ja Matti Ojala sekä laulusolistina Aila Hakola. Kuljettiin Ojalan Antin autolla satunnaisia keikkoja jopa Etelä-Pohjanmaalla saakka. Siirryin Landolaan muistaakseni 1971, tosin armeija vuosina 72-73 hieman keskeytti musisointia. Soitin Landolassa aina 80 -luvulle. Keikkoja oli siihen aikaan todella paljon. Kierisimme koko Pohjois-Suomessa sekä Keskipohjanmaalla ja säestettiin myös tunnettuja artisteja. Asuin Kokkolassa; kävin siellä kauppaopiston ja olin töissä Teknossa sekä Sokos-Marketissa. 1980-luvun loppupuolella muutettiin vaimoni Kaarinan kanssa Marinkaisiin Lohtajalle. Vuonna 1984 vuoden siirryin yksityisyrittäjäksi Himangalla, Sitä kesti kymmenisen vuotta ja siihen aikaan soitin lohtajalaisessa Lapponia yhtyeessä. 1990-luvun alkupuolella soitin Trio Tatu Honka yhtyeessä ja kierreltiin paljon ravintola keikkoja Pohjois-Suomea ja Kainuussa. Vuonna 1997 muutimme Sieviin ja olin töissä Teho-Filtterin tehtaalla koneenkäyttäjänä ja soitin Yambalaya- yhtyeessä. Jäin vuonna 2009 sairaseläkkeelle. Nykyisin olen harrastanut kuorolauluja mm. Sievin kirkkokuorossa sekä Nivalan mieskuorossa. Heikki Hakolan monimuotoinen musiikillinen elämä käynnistyi Manolitosorkesterissa 1960-luvun lopulla. Hessu kertoo elämästään seuraavaa: ”Manolitosin jälkeen Landolassa tein keikkaa neljä vuotta vuoteen 1974 saakka, jolloin minua pyydettiin Uolevi Nikander Groupin(UNG) riveihin, seuraavat neljä vuotta kuluivatkin sitten UNG:n riveissä keikkaillen jopa ihan pääkaupunkiseudulle saakka. UNG avarsi musiikillista maailmaani parin single -levyn ja festivaalikeikkojenkin muodossa. Myös studiohommat alkoivat kiinnostaa tuolloin. Tuli vuosi 1978 ja säestettiin UNG:llä Mikko Alataloa muutamia kertoja ja hän tarvitsi uuteen bändiinsä rumpalia; oli kuuleman mukaan kiinnostunut minusta. Hän tarvitsi laulavan rumpalin, joten ei muuta kuin päätös ja uusia haasteita kohti. Bändi oli loistava ja mieleenpainuvia keikkoja tehtiin myös Ruotsissa ja muutamia kertoja jopa silloisessa Neuvostoliitossakin. Pitkien keikkavälimatkojen ja perheen takia jouduin kuitenkin lopettamaan Mikon bändissä keväällä 1980. Seuraava kokoonpano oli sitten nimeltään Vanhat Saiturit; pääasiassa ravintolabändi, jossa musisoivat myös Leo Kinnunen, Timo Vesajoki, Ismo Irva. Seuraava bändi perustettiinkin sitten syksyllä 1981 Kokkolan Kaupunginteatteriesitystä varten; Laulu Tulipunaisesta Kukasta - näytöksiä oli toukokuuhun -82 saakka, jonka jälkeen lähdimme samalla kokoonpanolla, mutta nimellä Pekka Marjasen Kvartetti, tekemään keikkaa ympäri Suomen pääosin Polar Artistit Oy:n leivissä. Tällä kokoonpanolla teimme säestyskeikkaa eri artistien taustalla (esim. Kake Randelin, Matti Esko, Paula Koivuniemi, Vesa-Matti Loiri, Kisu sekä monet muut sen ajan nimekkäimmät artistit). Pekka Marjasen lopettaessa vuonna 1983 tässä kokoonpanossa, meillä oli muutamia tilapäisiä kosketinsoittajia eri puolilta maata, Jari Puhakka, Esa Katajavuori, Vesa Torppa ja viimein pysyvämpi jäsen Kari Salmela Merijärveltä. Bändin uudeksi nimeksi tulikin The Ritz Band. Tämä kokoonpano toimi 1986 vuoteen saakka omien keikkojen lisäksi mm. Paula Koivuniemen ja Lea Lavenin taustabändinä. Seuraava bändi olikin sitten Juhamatin taustalle koottu kokoonpano syksystä 1986 kevääseen 1988, jolloin lopetin keikkakiertämisen ja muutin Ouluun tekemään omaa musiikkia yritysvideoihin, mainostuotantoihin sekä studiotöitä ja mainosääntä TV - ja radiomainoksiin. Omaa musiikkia olen säveltänyt, sanoittanut, ja sovittanut kaikkien näiden vuosien aikana Teoksia löytyy Teoston listoilta toistasataa kappaletta, joista esim. Matti Esko on levyttänyt biisin nimeltä Et voinut unohtaa ja Mikko Alatalo kappaleen Pohjatuuli. Myös oma levy -Unohtumattomiin Hetkiin- ilmestyi vuonna 2001. Viimeinen oma vakituinen keikkakokoonpanoni oli Tanssiorkesteri Salama vuosina 1993 - 1995. Siirryttäessä 2000-luvulle siirryin opetustehtäviin Ylivieskan ammattiopistoon (YSO) ja tällä hetkellä olen jäähdyttelemässä; päiväni kulutan Rautiosta nauttien. Yksi asia vielä, jonka haluan mainita, on poikani Janne ja hänen osallistumisensa Tenavatähtikisaan vuonna 1992. Hänestä taisi tulla siihen aikaan jopa paikallinen TV-julkkis!” Solistikimaraa; Unski ja Joonas Tirkkonen Tango-Landola oli1960-luvulla todellinen nuoriso-orkesteri, joka rakentui upean laulusolistin Lexan eli Leo Kinnusen ympärille. Armeija kuitenkin kutsui nuortamiestä ja orkesterin oli löydettävä Lexalle tuuraaja. Sellainen löytyi Alavieskan Taluskylältä. Unto Vierimaa oli tällöin vapaana ja hänellä oli paljon kokemusta tanssiorkestereista. Tango-Landola sai nyt uuden solistin. Tupsahtipa orkesteriin vielä toinenkin solisti, nimittäin Joonas Tirkkonen, jota myös Pikku-Dannyksi tituleerattiin eli Esa Puutio. Hänet toi orkesteriin Pekka Puutio, Esan isä. Pekka toimi tällöin Tango-Landolan managerina ja huolenpitäjänä. Näin seitsenvuotiaan Joonas Tirkkosen oli turvallista olla mukana monilla keikoilla. Edesmennyt Unto Vierimaa oli 40-luvun lapsia. Hän syntyi, asui ja kasvoi Alavieskan Taluskylässä veljesyhteisössä, jossa oli paljon musiikillista lahjakkuutta. Hänen kotitaloaan kutsuttiin Tienviereksi. Kerrotaan, että hän oli nuoruusvuosinaan talon pikkukamarissa usein soitellut haitaria naapurin lapsille. Unski aloitti laulamisen alavieskalaisessa Simosen yhtyeessä ja lauloi sen jälkeen mm. Unto Jutilan orkesterissa ennen tuloaan Tango-Landolaan. Tekipä hän musiikillista yhteistyötä myös Jouko Hietalan orkesterin kanssa. Unski oli ennen kaikkea tangolaulaja. Tango-Landolassa hänen bravuurikappaleitaan olivat Hiekkaa tango, Sabina sekä 1960-luvun, mutta myös tänä päivänä puhutteleva kappale nimeltään Katu. Unskilla oli hyvin soinnillinen ääni ja hän pystyi laulamaan hyvin korkealta. Kun 60-luvun iskelmätähti Kari Kuuva kuuli Unskin laulavan, hän oli vakuuttunut, että Unskista tulee tähtiartisti Suomeen. Niinpä Kuuva järjesti Unskille koelaulutilaisuuden Helsinkiin, mutta yksinäiselle maalaiskylän pojalle tuli muita käytännön ongelmia Helsingissä ja asiat eivät edenneetkään suunnitelmien mukaisesti. Unski jatkoi Tango-Landolan jälkeen pienimuotoista laulamista ja esiintymistä oman kylän puitteissa mm. Seppo Raution ja Kosti Nahkalan kanssa. Tästä yhteistyöstä yhtenä kivana muistona on Taluskylän oma C-kasetti tallenne nimeltään ”Tälle kylälle”. Kasetilla kuullaan Lepposat-orkesterin ja usean solistin esittämänä Kosti Nahkalan kappaleita. Tältä kasetilta voisi esimerkkinä mainita valssiin Taluskylällä


Esa Puutio, Tango-Landolan rumpalin Esko Puution velipoika oli innokas laulamaan jo ennen kouluunmenoa. Niinpä isä Pekka rohkaisi häntä kokeilemaan laulua Tango-Landolan säestämänä ja sehän onnistui heti hyvin. Niinpä Pekka Tango-Landolan managerina sanoi pojalleen, että lavalle vaan. Alavieskalainen Veikko Kauppinen keksi pikkupojalle taitelijanimen ”Joonas Tirkkonen” ja sillä nimellä lähdettiin esiintymään seitsenvuotiaana. Kun kappalevalikoimaan kuului mm. Dannyn kappale Lunta vaan, niin saipa Esa poika toisenkin taitelijanimen ”Pikku-Danny”. Yleensä Joonas Tirkkonen lauloi heti alkuillasta ja meni sitten kymmenen jälkeen autoon nukkumaan. Pikkupoika tanssilavalla solistina oli todella erikoista 1960-luvun lopulla ja Joonas Tirkkosesta tuli todellinen suosikki. Hänen bravuurikappaleita olivat mm. Pienenä poikana sekä Kuljen taas kotiinpäin. Esa Puutio kertoo elämästään ja musiikistaan: ”Muutin Alavieskasta Kokemäelle v.1970. Laulu-ura jatkui vahvasti ja osallistuin kymmeniin laulukilpailuihin Satakunnan alueella; voitin ne kaikki! Vuonna 1971 sain pääosan Porin kesäteatterissa Tukkijoella näytelmästä "Pölhö Kustaan" rooliin. Saman vuoden jouluna esiinnyin televisiossa Aarre Elon ohjelmassa Joululahjavalvojaiset. Sitten vähän innostus hiipui laulamiseen, osasyynä oli äänenmurros. Tuli käytyä koulut ja ylioppilaslakki pantiin päähän 1980. Armeijan jälkeen opiskelin ravintola-alaa, jonka parissa työskentelinkin koko 80-luvun. Menin naimisiin 1989 ja asun vaimon kanssa edelleen Kokemäellä. Palasin vuonna 1990 uudestaan musiikin pariin Neliapila orkesteriin veli Eskon kanssa. Vuonna 1995 pääsin laivamuusikoksi VikingLinelle. Laivakeikkaa tein vuosina 1995-2004 myös Silja-Linellä että Eckerö-Linellä. Teen edelleen aktiivisesti keikkaa pääosin One-Man-Bändinä ympäriinsä täällä Länsi-Suomen alueella.”


Landolan esittämän musiikin tyyli Tango-Landolan musiikillinen tyyli perustui pitkälle kitaristi Tuomo Hämäläisen tapaan tulkita musiikkia hyvin kansanomaisesti. Tango-Landolan soittoa on kautta aikojen pidetty selkeänä, rytmillisenä ja hyvin tanssittavana. Lisäksi musiikki on reipasta ja iloista, mihin tunnelman on aina luonut upea laulusolisti Leo Kinnunen. Tätä musiikillista tyyliä edustaa kappale Jääkukkia orkesterin 40-vuotiskahvikonsertissa Raution Nuorisoseuralla vuonna 2007. 1960-luvulla musiikin tekeminen poikkesi tämän päivän tilanteesta oleellisesti. Nuotteja ei juurikaan ollut saatavissa. Muutamat nuotit, jotka Tango-Landola hankki, piti kirjeitse tilata Helsingistä Musiikki Fazerilta. Useimmat kappaleet tehtiin korvakuulolta. Kun Tango-Landola oli nuoriso-orkesteri, se halusi perinteellisten tangojen, valssien ja humppien ohella esittää mahdollisimman paljon myös uunituoreita kappaleita. Näitä uusia kappaleita julkaistiin tuolloin radion suositussa Lista-ohjelmassa. Menettelytapana oli se, että uusi kappale nauhoitettiin kasettinauhurilla. Sitten kuunneltiin ja kirjoitettiin sanat ylös. Tämän jälkeen Keijo ja Tuomo hakivat Tuomon tarkalla musiikkikorvalla kappaleisiin soinnut ja siitä sitten muodostui yksinkertainen sovitus kappaleeseen Landolan tulkitsemana. Menettelytapa oli nopea. Keijo muistelee:” Fredin tulkitsema kappale Pieni nukke oli uutena kappaleena radion lauantain Lista-ohjelmassa. Kappale miellytti kovasti. Se otettiin nauhalle, tehtiin soinnut ja sunnuntai-iltana tansseissa se oli jo orkesterin ohjelmistossa.”


Landolan eräänlainen uudelleen herääminen tapahtui vuonna 1987, jolloin orkesterin ensi esiintymisestä oli kulunut 20-vuotta. Keijo Nivala ja Raution kyläpäällikkö Alpo Murtoniemi ideoivat niin, että juhlan kunniaksi järjestetään Rautio-viikon iltamiin tanssit, joiden musiikista vastaa juhlakalu eli Tango-Landola tai lyhyemmin Landola. Tästä alkoi perinne, jota on nyt jatkunut 30 vuotta. Hieno näyte yhtyeen ja sen kannattajien ilakoinnista noista juhlallisuuksista on esitys, jossa kuullaan kappaleet Olen yksinäinen ja Jambalaya. Rautio tunnetaan kulttuuristaan ja aktiivisesta kylätoiminnasta. Rautio valittiin mm. vuonna 2004 Pohjois-Pohjanmaan kyläksi. Rautio-viikko on yksi perinteeksi muodostunut kesätapahtuma PohjoisPohjanmaalla. Viikon jokaiselle päivälle on ohjelmaa, josta osavastuu on Raution jokaisella neljällä kylällä. Rautio-viikon yksi kohokohta on lauantai-illan ohjelmalliset iltamat, jotka päättyvät perinteeksi muodostuneisiin lomatansseihin. Näihin tahdit on taannut vuodesta 1987 alkaen Tango-Landola. Iltamien ohjelmaan on kuulunut paikallinen näytelmä, jonka alkuvuosien käsikirjoittajana toimi edesmennyt rautiolainen taitaja Eino Takkunen. Hänen jalanjälkiään näytelmäkirjoittajana on jatkanut mm. Tapani Typpö. Varsin usein ennen näytelmää illan on käynnistänyt Landola omalla lyhyellä ohjelmanumerollaan solistina Leo Kinnunen. Näytelmän kesto on yleensä ollut noin tunti. Tämän jälkeen on salista tuolit siirretty sivuun. Samalla Landola on viritellyt soittimiaan ja näin illan tanssiohjelma on päässyt käyntiin. Yleensä aloitusvalssit on soitettu klo 21 paikkeilla ja tanssilattia on heti täyttynyt aktiivisista ja iloisista tanssijoista. 1980- luvun lopulla tanssijoita oli useita satoja, viimevuosina muutamia kymmeniä. Landolan kokoonpano on eri vuosina hieman elänyt ja aina alkuperäistä kokoonpanoa ei ole onnistuttu saamaan kasaan. Tuuraajina eri vuosina ovat olleet Risto Kinnunen, Unto Laaksonen, Martti, Simo ja Kalevi Kärkinen, Heikki Hakola, Jouko Hietala, Markus Paavilainen ja Risto Savela. Vuoden 1998 Rautio-viikon tansseissa Tango-Landolan peruskokoonpanoa vahvistivat Maarit Satomaa viulussa ja Terttu Nivala mandoliinissa. Tässä tätä hieman poikkeavaa Landolaa edustaa kappaleet Kisällit kesällä ja Suvivalssi ja jos oikein tarkasti katsot, voit tanssijoiden joukossa nähdä myös Pekka Niskan; hänhän vieraili usein näissä lomatansseissa. Kesällä 2018 Rautio-viikon iltamissa juhlittiin Tango-Landolaa. Näytelmän korvasi Tango-Landolan 50-vuotiskonsertti. Konsertti oli kaksiosainen kestäen noin 2 tuntia. Ohjelmassa esitettiin pääasiassa 1960 ja -70 luvun kappaleita. Orkesterin peruskokoonpanoa vahvistavat Heikki Hakola äänentoistossa, Timo Vesajoki koskettimissa sekä taustalaulajina naistrio Noora Östberg, Arja Löytynoja ja Leila Poutiainen. Leo Kinnusen ohella solisteina ovat myös Jussi Kiiveri, Tuomo Hämäläinen sekä Pauliina Sormunen, jonka laulama Hiekkaa-tango palautti mieliimme Unto Vierimaan muistot Landolan solistina. Landola ja ”starat” Tanssiorkesterille on aina sekä kunnia että haaste päästä säestämään todellisia iskelmätähtiä eli ”staroja”. Tämä oli erityisen haastavaa 1960-luvulla: silloin näillä kansansuosikeilla ei yleensä ollut minkäänlaisia nuotteja mukana säestävälle orkesterille. Silloin puhuttiin papereista – ”onko sinulla mitään paperia orkesterille?”. Siis ei ollut ja niinpä jouduttiin säestämään korvakuulolta eikä yleensä myöskään etukäteen harjoiteltu. Solisti sanoi vain sävellajin ja siitä mentiin. Tango-Landola selviytyi näistä haasteista hyvin, koska kitaristi Tuomo Hämäläinen kykeni soittamaan ”siitä vaan” – periaatteella. Vesa bassossa ja Keijo harmonikassa tai koskettimissa sitten seurasi Tuomon ottamia kitarasointuja ja homma hoitui ainakin kohtuullisesti. Osa kappaleista oli tietenkin tuttuja, joten niissä ei ongelmia ollut. Myöhemmin vierailevilla solisteilla oli myös nuotit mukana ja näin säestykset helpottuivat. Tango-Landolan ensimmäinen vierailevan solistin säestys oli Limingan Nuorisoseurantalolla vuonna 1969; solisti oli Päivi Paunu. Hän oli noussut pinnalle ”Oi niitä aikoja” kappaleella. Tästä ensimmäisestä säestyksestä on jäänyt mieleen kova ennakkojännitys ja sitten miellyttävä jälkifiilis, kun kaikki meni hyvin. Tämän jälkeen säestyksiä tuli vähitellen lisää. Kari Kuuvan kanssa Landola teki jonkin verran yhteistyötäkin 1960-luvun lopulla ja esiinnyttiin monilla tanssipaikoilla yhdessä. Vietettiinpä myös yhteistä vapaa-aikaa mm. Haapaveden Kylpyläsaaressa ja Kalajoen Hiekkasärkillä. Hiekkasärkiltä on jäänyt mieleen, kun lähdettiin nauttimaan rannasta ja auringosta, niin meidät yllätti uusi villitys. Rannalla oli tyttöjä, jotka olivat yläosattomissa eli ilman rintsikoita. Kyllä siinä Kari Kuuvakin meni hämilleen. Näin tapahtui siis Kalajoen hietikolla! Kari Kuuva nousi pinnalle satiirisella sanoituksellaan tangoon ”Vanha pelargonia”. Tämä tango oli todella suosittu 1960-luvulla ja Landola piti sitä myös pitkään ohjelmistossa. Keijo muistelee, että Anneli Sarin säestys Ruokolahden lavalla oli haastavaa. Ensinnäkin Landolalla oli hieman ongelmia mikrofonien liittimien kanssa ja toiseksi Anneli Sari oli hyvin vaativa ja rupesipa ohjeistamaan meitä soittajia. Hyvin kuitenkin selvittiin. Vesa ja Tuomo muistelevat, että pikkuhiljaa vierailevia solisteja alkoi olla enemmän ja enemmän. Muistinvaraisesti Landola on säestänyt edellä mainittujen solistien lisäksi ainakin seuraavia: Annikki Tähti, Erkki Junkkarinen, Esko Rahkonen, Veikko Lavi, Sammy Babitzin, Jamppa Tuominen, Irwin Goodman, Arja Sippola, Markus Allan, Veikko Tuomi, Tarja Lunnas, Arto Vilkko, Markus, Ossi Ahlapuro, Matti Heinivaho, Kari Purhonen ja Pekka Himanka. Vesa kertoo, että lämpimimmät muistot jätti Annikki Tähti, kun hän lähetti hänelle postissa syntymäpäivälahjaksi itsekutomansa villasukat. Kiitos Rautio! Tango-Landolan pitkän toimintaiän vankka tukija alusta saakka on ollut Rautio ja rautiolaiset. Tästä orkesterin jokainen jäsen antaa nöyrimmät kiitokset rautiolaisille unohtamatta kiittää koko alueen tanssiyleisöä vuosien varrelta. Raution tuki orkesterille ilmeni heti orkesterin syntyvaiheessa vuonna 1966. Tämä konkretisoitui mm. siten, että Raution nuorisoseuran talo antoi vapaasti käyttöön tilat orkesterin harjoituksiin. Niinpä Tango-Landola harjoittelikin alkuvaiheessa viikoittain seuralla, kuten silloin sanottiin. Yleensä harjoitukset olivat sunnuntaina iltapäivällä. Soittajat muistelevat, että lauantai-illan riennoista monesti herättiin sunnuntaina puolenpäivän aikoihin ja välittömästi ”aamukahvin” jälkeen mentiin seuralle harjoittelemaan. Joskus jopa jouduttiin kavereita herättelemäänkin harjoituksiin! Raution tuki orkesterille näkyi monella tavalla. Paikkakunnan ihmiset olivat innostuneita ja aina myönteisiä tälle uudelle tulokkaalle. Siitä puhuttiin ja sitä tuettiin. Tästä oivana esimerkkinä on silloisen Raution kunnan hallituksen kutsu tulla soittamaan paikkakunnan päättäjille tarkoitetussa kokouksessa. Tämä tapahtui vuonna 1968 ja pakinoitsija Kuukkeli kirjoitti alueella ilmestyvässä lehdessä Kaduilta ja kujilta -pakinassaan silloin näin: ”… Raution pikkuinen kunta aukoo uusia uria kunnallisia tilaisuuksia järjestäessään. Ensi lauantaina vietetään paikkakunnalla kunnallisten luottamusmiesten tiedotustilaisuutta, johon on hankittutavanomaisen arvokas ohjelma. Tilaisuuden aloittaa paikkakunnan oma nuorisobändi Tango-Landola, en tiedä sitten, mitä pojat soittavat, soittavatko he Elsaa kohtalon lasta, Lumpeenkukkaa tai Kyllä kunnanvaalit meni aivan poskelleen. Joka tapauksessa ratkaisu on erikoinen ja sopii kokeiltavaksi varmasti muuallakin…..” Tango-Landolan vankkumaton tukija on ollut Raution kyläpäällikkö Alpo Murtoniemi. Hän on mm. vuodesta 1987 alkaen huolehtinut siitä, että Landola on soittanut Rautio-viikkojen iltamatanssit. Landola haluaa kiittää Alpoa lämpimästi tästä pysyvästä ja pyyteettömästä tuesta, jonka Alpo on yleensä kertonut myös näiden iltamien ohjelmassa niin, että ”heillä on toistaiseksi voimassa oleva esiintymissopimus Tango-Landolan kanssa". Tämä sopimus on siis voimassa tänäkin kesänä Rautiossa; konsertin jälkeen myös tanssahdellaan! Tango-Landola päätti 50-vuotistaipaileensa kahdella juhlakonsertilla, toinen Raution Nuorisoseuralla ja toinen Kulttuurikeskus Akustiikassa syksyllä 2018. Tässä linkissä Tango-Landolan viimeinen esiintyminen ja viimeinen kappale – Nuoruusmuistoja

Tango-Landola 50-vuotta Grande Finale

https://www.youtube.com/watch?v=53W6a5vDSgs


Tango-Landola, 50-vuotiskonsertti Rautiossa 2017

https://www.youtube.com/watch?v=7oLlZyYIFZw


Tango-Landolan 50-vuotisjuhlakonsertti Rautiossa kesällä 2017, osa 4

https://www.youtube.com/watch?v=5oZ56g-7-Ow


Pauliina Sormunen ja Tango-Landola; Hiekkaa-tango

https://www.youtube.com/watch?v=NoWbbgDyVNc


Nuoruusmuistoja Rautiossa

https://www.youtube.com/watch?v=65CaMLlidok


Lehdetön puu

https://www.youtube.com/watch?v=3TPxDd8PbSw


Suvivalssi ja Leo Kinnunen, Rautio1998

https://www.youtube.com/watch?v=WS_DDpalDRE


Iltamat Rautiossa 1991

https://www.youtube.com/watch?v=5OmjPKTtR-k


Raution NS-talon jäähyväisiltamat teemalla "Rakkauslaulut muistetaan"

https://www.youtube.com/watch?v=HwbFUnpgfoo


Sä kaunehin oot, Selvät Sävelet irrottelee Rautiossa

https://www.youtube.com/watch?v=1UDTgA_AO-o


Onnen vuodet, säv. Pertti Stenholm, Pekka Roiko ja Selvät Sävelet tulkitsee

https://www.youtube.com/watch?v=08SC2JnVnkw


Jossain, Tuomas Jokitalo & Viihdeorkesteri Selvät Sävelet tulkitsee (Live)

https://www.youtube.com/watch?v=vTjCLEUELIY


La Maritza, tulkitsee Kati Saarilampi & Viihdeorkesteri Selvät Sävelet

https://www.youtube.com/watch?v=OufrYXqnPbQ


Melodia (säv./san. Jamppa Tuominen), Kati Saarilampi & Viihdeorkesteri Selvät Sävelet

https://www.youtube.com/watch?v=SLXm7GXsTSo


Juhlan huumaa Rautiossa

https://www.youtube.com/watch?v=ZcB-mNqyYOQ


lauantai 29. huhtikuuta 2023

Helena Petäistö

 


Muotokuvan Helena Petäistöstä on maalannut taitelija Rositsa Tancheva.


Helena Petäistön isä on Lasse Paavo s. 25.01.1924 Rautiossa, vihitty ensimmäiseen avioliittoon 24.04.1949 Hellin Alina Iso-ojan kanssa, syntynyt 05.09.1928 Rautiossa. He muuttivat Ouluun 19.02.1951. He muuttivat takaisin Rautioon 02.07.1952. He muuttivat Ouluun 08.05.1955. Mukana muutti lapsi Helena Mirjani.


Sukuselvityksen mukaan olen Helenä Petäistön kanssa samaa Tassila-Petäistön sukuhaaraa.



Helena Mirjami Petäistö (s. 10. joulukuuta 1950 Rautio on suomalainen toimittaja, kolumnisti ja tietokirjailija.

Hän on ollut pitkäaikainen televisioyhtiö MTV:n Ranskan ja Brysselin kirjeenvaihtaja.

Petäistö pääsi ylioppilaaksi Oulun tyttölyseosta ja kirjoitti viisi laudaturia. Hänen sukunsa on lestadiolaista, ja hän on arvellut olevansa ainoa televisiotoimittaja, joka ei ollut katsonut televisiota ennen kuin alkoi tehdä sinne juttuja. Petäistö valmistui ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta. Ranskan kieltä Petäistö oli opiskellut sekä Oulun tyttölyseossa että Helsingin kauppakorkeakoulussa. Heti ekonomiksi valmistuttuaan Petäistö muutti Pariisiin, missä hän työskenteli ensin pankissa, sitten Pathel Industrie -yrityksessä. Myöhemmin Petäistö alkoi tehdä työn ohella juttuja suomalaismediaan. Petäistö palasi Helsinkiin vuonna 1983 ulkomaantoimittajaksi MTV:n uutisiin. Hän toimi jonkin aikaa myös uutisankkurina. Vuonna 1989 hän meni toimittajille tarkoitetulle EU-kurssille. Vuonna 1990 Petäistö palasi Pariisiin MTV:n uutisten Ranskan ja Euroopan kirjeenvaihtajaksi.

Petäistön ensimmäinen kirja Ranskalaiset korot ilmestyi vuonna 1995 (yhteensä seitsemän painosta). Seuraavan kirjansa Aamiainen Cocon kanssa ja muita elämyksiä Euroopassa hän julkaisi vuonna 1999. Kirja aloitti Aamiainen Cocon kanssa -kirjasarjan, jossa Petäistö esittelee eurooppalaisia kaupunkeja. Tee teematka! -kirja sai Lauri Jäntin säätiön palkinnon vuonna 2008. Vuonna 2013 Petäistö siirtyi kustannusliike Tammesta Otavalle ja aloitti uuden kaupunkikirjasarjan à la Helena Petäistö. Ranskan politiikasta hän kirjoitti uudelleen teoksessaan Ranska, Macron ja minä.

Petäistö sai kesäkuussa 2016 aivoinfarktin, jonka seurauksena hänen vasen puolensa halvaantui osittain ja hän joutui sairaalahoitoon kahdeksi kuukaudeksi. Hän jäi sairausloman jälkeen pois MTV:n uutistyöstä, mutta hän on sittemmin toipunut lähes kokonaan ja julkaisi jo seuraavana vuonna kirjan Ranska, Macron ja minä. Petäistö toimii nykyään MTV:n Eurooppa-kolumnistina. Hän toimii myös vakituisena kolumnistina Apu-lehdessä sekä Maaseudun Tulevaisuudessa. Aiemmin Petäistö kirjoitti kolumneja Suomen Kuvalehteen.

Vuodesta 2018 lähtien Petäistö on tullut tunnetuksi suosittuna Eurooppa-esitelmöitsijänä.

Petäistö asuu Helsingissä ja Pariisissa.


Petäistö sai vuonna 2005 Ranskan ansioritarikunnan Kunnialegioonan ritariluokan kunniamerkin ja vuonna 2014 Kunnialegioonan upseerimerkin. Vuonna 2010 hänet palkittiin Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla muiden palkintojen joukossa. Vuonna 2010 Petäistö nimitettiin Vuoden ulkosuomalaiseksi. Kultainen Venla 2022 -gaalassa tammikuussa 2023 Petäistö sai elämäntyöpalkinnon

Petäistö kuuluu Oulun yliopiston uusimpien kunniatohtorien joukkoon, jonka tohtoripromootio pidetään vuonna 2021.



Ranskalaiset korot. Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0641-1.


Lähde Wikipedia



Tällainen on Helena Petäistön perhe – ”Minulla ei ole ikinä ollut ikävä ketään”

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009351659.html


Kun Helena Petäistö muutti Pariisiin, hänellä oli mielessään yksi kysymys – myöhemmin selvisi, kumpi on tärkeämpää, seksi vai herkuttelu

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009423621.html


3.7.202022:00

Juho Mäkelä

Toimittaja ja kirjailija Helena Petäistö kutsutaan nykyään puhumaan paitsi EU:sta myös maaseudusta erilaisiin seminaareihin. Järjestäjät haluavat Helenan paikalle, koska heitä yllättää, että kaupunkilainen puolustaa niin intohimoisesti maakuntien Suomea.

"Olen asunut koko ikäni kaupungeissa, Oulussa, Helsingissä ja Pariisissa. Minulla oli kuitenkin mummolat maalla Rautiossa. Heräsin maaseudun asialle Ranskassa, jossa ei ole Suomen kaltaista hullua vastakkainasettelua kaupungin ja maaseudun välillä."

35 vuotta MTV:n Pariisin kirjeenvaihtajana toiminut Petäistö aloittaa tänään Maaseudun Tulevaisuuden kolumnistina. Hän on innoissaan mahdollisuudesta kirjoittaa lehteen, jonka toimittajana on aikanaan ollut itse kirjailija Mika Waltari.

Waltarista tuli Maaseudun Tulevaisuuden kirjallisuus-avustaja 1932. Petäistö on antanut Waltarin mestariteosta Johannes Angelosta lukemiseksi Euroopassa jopa ministereille.

Petäistö on asunut puolet elämästään Ranskassa, ja hänellä on yhä toinen asunto Pariisissa. Ranskan pääkaupungissa lähes kaikki unelmoivat maallemuutosta, koska Pariisissa asuntojen keskimääräinen neliöhinta on yli 10 000 euroa.

Maanviljelijöitä arvostetaan Ranskassa eri tavalla kuin Suomessa. Maailman suurimmat maatalousmessut järjestetään Pariisissa, ja tapahtuma on pakollinen käyntikohde jokaiselle ranskalaiselle poliitikolle.

"Jos poliitikko ei osaa taputtaa maatalousmessuilla lehmän takapuolta, häntä ei oteta vakavasti."

Ranskassa maatalousministerin salkku on ponnahduslauta uralla eteenpäin. Esimerkiksi edesmennyt presidentti Jacques Chirac ja EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde ovat entisiä maatalousministereitä.

"Kaikki puolueet pitävät maaseudun puolia, koska mikään ei ole ranskalaisille niin tärkeää kuin herkuttelu."

Kokenut ulkomaantoimittaja on seurannut tarkasti, miten koronakriisiä on hoidettu eri puolilla Eurooppaa. Hän ei voi antaa Suomen hallitukselle kiitettävää arvosanaa, koska toiminta on ollut kompuroivaa.

"Minua hämmästyttää edelleen, mikä maskeissa on vikana, kun ne on todettu hyväksi suojautumiskeinoksi tutkimuksissa."

Hän kävi vastikään terassilla Helsingissä, mutta kerta jää tänä kesänä viimeiseksi. Turvavälejä ei enää pidetä, koska suomalaiset luulevat väärin, että koronavirus on jo voitettu.

"Suomalaisiin on levinnyt itseriittoinen tunne, koska olemme selvinneet taudista vähillä vaurioilla. Meillä unohdetaan se, että Suomi on harvaanasuttu, kaukana, syrjässä ja meren takana. Maassa ei ole yhtään suurta kansainvälisen liikenteen solmukohtaa."

Ranskan 55 päivän mittaisen koronasulun aikana poliisi mätkäisi 135 euron suuruisen sakon, jos kansalainen tavattiin yli kilometrin päässä kotoaan.

"Ranskalaiset miehet keksivät vitsin, että vaimo ei halua minua kotona, eikä poliisi halua minua ulkona."

Tunnettu televisiokasvo lopetti uutistyön MTV:ltä 2016, mutta työntekoa hän ei ole lopettanut. Kalenteri on yhä täynnä, sillä Petäistö pitää esitelmiä, laatii kolumneja useisiin medioihin ja kirjoittaa kirjoja.

Viime vuonna häneltä ilmestyi matkakirja EU-kaupunkeihin ja 2018 Ranskasta kertova Ranska, Macron ja minä. Syksyllä Petäistö jatkaa Kuohuva Eurooppa -luentosarjaansa.

Tyylikäs Helena Petäistö on raportoinut suomalaisten olohuoneisiin uutisia Euroopasta 1980-luvulta lähtien. Hän on tyytyväinen, että Saksa ja Ranska löysivät vihdoin yhteisen sävelen EU:n elpymisrahastosta.

"Vahva EU on Suomen etu. Esimerkiksi maataloudessa olemme koko ajan Ranskan kainalossa. Liittovaltio on turha mörkö. EU on pohjimmiltaan kansojen liitto, vaikka yhteisvaluuttaan kuuluu pakosta myös yhteisvastuu."

Petäistö ei ole päässyt Pariisiin sitten helmikuun. Hän kaipaa Ranskasta erityisesti hyvää ruokaa. Paikalliset loihtivat piskuisissa keittiössään joka ilta kolmen ruokalajin aterian.

Häntä harmittaa, että perheen yhdessä syömisen perinne on rapautunut Suomessa. Ranskassa päivällispöydällä on myös kasvatusfunktio, sillä lasten ja nuorten ongelmat tulevat esiin ruokaillessa.

"Ei tarvitse ihmetellä, miksi ranskalaiset ovat sanavalmiita ja suomalaiset tuppisuita. Ranskalaiset lapset saavat puhua ruokapöydässä vieraiden läsnä ollessa vain, jos heillä on kiinnostavaa kerrottavaa. Siinä oppii."


Helena Petäistö palkittiin elämäntyö-Venlalla – sai yleisön kyyneliin

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/d69b0dc0-78f8-48a1-a4fb-ea5923e978f9


Helena Petäistön parhaat vinkit Pariisiin

https://www.youtube.com/watch?v=49-F-05sXjw


Minne Helena Petäjistö vie vieraansa Pariisissa?

https://www.youtube.com/watch?v=f5ozoe0dtOY


MAISTIAISIA: MuuSuomi tarina: Raution kyläkauppa pelastui kun toimeen tartuttiin

https://www.youtube.com/watch?v=92FL0ijgQDo


MAISTIAISIA: MuuSuomi tarina: Raution kyläkauppa pelastui kun toimeen tartuttiin

https://www.youtube.com/watch?v=92FL0ijgQDo&t=112s


Kello viiden iltapäivätee

https://www.youtube.com/watch?v=LG81BqKupoM


Carjaleena Piirracca | Jakso 1 | Putous 10. kausi | MTV3

https://www.youtube.com/watch?v=0QQ9iocbqzs&t=21s


Helena Pe­täis­tö pe­las­taa Ka­la­joen vanhan ap­tee­kin

https://www.kaleva.fi/helena-petaisto-pelastaa-kalajoen-vanhan-apteekin/1754019

MTV3:n kirjeenvaihtaja Helena Petäistö on parhaillaan hankkimassa Kalajoen keskustassa sijaitsevaa vanhaa apteekin rakennusta, joka on ollut purku-uhan alainen.

Petäistö halusi pelastaa vanhan hienon, mutta huonoon kuntoon päässeen rakennuksen.

Sain tiedon, että talo aiotaan hävittää. Suomessa tuhotaan liikaa vanhoja puutaloalueita. Eurooppalaisissa kaupungeissahan vanha säilytetään ja uusi rakennetaan ympärille. Jäljelle aina jää se viehättävä vanha kaupunki. Olen nähnyt, kun Oulustakin purettiin vanha puu-Oulu”, Petäistö kertoo innostuksestaan.

Muun muassa Pariisista ja Brysselistä uutisraportteja tekevä Petäistö on lähtöisin Oulusta ja hänen molemmat mummolansa ovat Kalajoen Rautiossa. Siellä hänen suvullaan on maapalsta, jonne aikoo nostaa apteekin tolpilleen.

Aikaisemmin olen aina ajatellut, että teen kesämökin Etelä-Suomeen järven rannalle. Sinne veisin ulkomaalaisia vieraitani. Sitten ajattelin, että onhan se pöhköä tehdä niin, kun olen Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin. Talo Pohjanmaalla on pariisilaisille eksotiikkaa.”



Kalajoen Apteekin pienoismallin on rakentanut puuseppä Leo Takalo,


Taiteilija Olga Markova-Orell on maalannut Kalajoen apteekista taulun. Kalajoen apteekki on Suomen vanhin maaseutuapteekki.


Kalajoella Suomen vanhin maaseutuapteekki












Sisäkuva Kalajoen Apteekista

Vuonna 1857 perustettiin ensimmäisen kerran apteekkeja maaseudulle ja kuuden ensimmäisen joukkoon kuului Kalajoki. Kalajoen Apteekki sai luvan 19.toukokuuta 1857. Apteekkioikeudet Kalajoelle on myönnetty seuraaville apteekkareille: Karl Ulrik Relanderbv. 1857, J.E.Jurvelius 1865, J.O.Hedman 1891, W.A. Dalhström 1905, N.W. Aschan 1912, Väinö Granlund 1917, Viljo Viikinkoski 1959, Helvi Sipilä 1971- 1981. Liisa Snellman 1981-2005, Raili Kari 2005 -


Kalajoen apteekin perustamispäätös edellytti, että apteekki aukaistaan kahden vuoden sisällä. Tarkastuspöytäkirjan mukaan offiisi oli korkea ja valoisa ja siellä vallitsi hyvä järjestys. ”Offiisi” on asiakastila ja se näkymä, minkä asiakas näki tullessaan apteekkiin. Myrkkyjen ja voimakkaasti vaikuttavien aineiden säilytys todettiin asian mukaiseksi. Mortelloita, vaakoja, punnuksia ja keittiöastioita oli riittävä määrä, ja ne olivat hyvässä kunnossa. Rohdokset olivat hyviä ja käyttökelpoisia. Pöytäkirjassa mainitaan, että iilimatoja oli vain 22 kappaletta. Iilimatoja käytettiin pahan veren imemiseen. Apteekkari itse oli kerännyt mm, raatteen lehtiä, suopursuja, katajanmarjoja ja siänkärsäheinää.
Perimätiedon mukaan apteekkari
Relander menetti apteekkarin oikeutensa, koska oli laittanut apteekkihuoneeseensa sekatavarakaupan. Hän myi sääntöjen vastaisesti apteekissaan kahvia, sokeria ja tupakkaa. Sairaat kääntyivät enemmän hänen puoleensa kuin piirilääkärin. Relander oli tulevan presidentin setä.

Relander joutui myymään apteekkioikeutensa vuonna 1865 Edvar Jurveliukselle. Jurvelius siirsi apteekin entiseen puustelliin, missä se oli vuoteen 1964 saakka. Apteekkin offisiin sisäänkäynti oli yleisen tien puolelta. Offiisien viereisestä materiaalihuoneesta päästiin pieneen laboratorioon, jossa oli hella ja tislauspannu kuparisine jäähdyttäjineen, tarvittava määrä keittiöastioita, mortelloita, punnuksia jne. Lasissa ja posliinisissa säilytysastioissa olivat hiotut tulpat ja kannet. Osa rohdoksista säilytettiin kannellisissa purkeissa. Apteekkari Jurvelius lahjoitti kunnalle maatalousrahaston, joka sai kansalta nimen Jurveliuksen ”kuokkarahasto”.

Lääkkeiden valmistaminen oli silloin kovaa työtä, johon vaadittiin paitsi taitoa, myös konkreettista käsivoimaa. Myös ryytimaan hoitaminen kuului apteekkarin tehtäviin, sillä monesti lääkekasvit kasvatettiin itse.

Jurvelius toimi apteekkarina vuoteen 1891 ja hänen seuraajakseen tuli J.O. Hedman, joka toimi apteekkarina vuoteen 1905 saakka. Apteekkari Ossian Hedmanin aikana kuuluivat apteekkiin mm. vintti, kellari ja makasiini. Vintillä säilytettiin rohdoksia pusseissa ja suoloja ym. kemikaaleja lasiastioissa. Makasiinissa pidettiin happodamisaanit. Laboratorioon oli hankittu höyryapparaatti, mutta keitteitä ja hauteita valmistettiin petrolikeittimellä, johon kuului vesihaude. Offiisin puolen uusissa säilytysastioissa oli poltetut etiketit. Fakkien laatikoissa oli peltilaatikot. Apteekkari Hedman perusti Ylivieskan apteekkilaatikon. Hedman oli aktiivinen puoluemies ja oli perustamassa Säästöpankkia. Hän sai Kalajoen apteekin apteekkioikeudet vuonna 1891, josta vuonna 1905 siirtyi Oulun Uuden Apteekin apteekkariksi.

Werner Aleksander Dahlström toimi apteekkarina vuosina 1905-1912. Apteekkari Dahlströmin aikaisten tarkastuspöytäkirjojen mukaan tiloja oli korjattu, offiisin katto oli maalattu ja lattia laatoitettu, työpöydät päällystetty linoleumilla ja materiaalihuoneen seinät paneloitu. Laatikkojen paperietiketit oli vaihdettu emalikilpiin. Apteekkiin oli hankittu mm. tablettikone, laastaripuristin ja erinomainen mikroskooppi, jossa oli immersiolinssi. Erinomainen järjestys ja siisteys vallitsi kaikkialla. Vuonna 1912 apteekkarin oikeudet siirtyivät Nils William Aschanille. Hän oli apteekkarina vain viisi vuotta. Hän oli ollut välskärinä sotaväessä.

Apteekkari
Granlund ennätti yli 40 vuoden aikana puolisonsa kanssa monin tavoin osallistua paikkakunnan ajankohtaisiin hankkeisiin ja rientoihin. Apteekkari Granlund oli vuosina 1924-1926 kunnansairaalan rakennustoimikunnassa ja sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1926-1951.
Aspiriini tuli käyttöön vasta 1800-luvun lopussa, ja antibiootteja esim. penisiliiniä jouduttiin odottamaan aina 1940-luvulle saakka. Aina 1960-luvun lopulle saakka apteekissa pyöritettiin myös pillereitä itse. Aikanaan rohdokset liuotettiin spriihin, ja osittain sen vuoksi tietyt lääkkeet saivat suursuosion hieman vääristä syistä.

Kalajoella on säilynyt vanha apteekkirakennus, joka historiansa aikana on kokenut monia julkisivumuutoksia. Apteekkitalon ikä ei ole tiedossa, todennäköisesti se on 1800-luvun rakennus, jota Granlundin aikana remontointiin ja laajennettiin useaan otteeseen. 
Granlundin lisäys oli myös torni, joka on ollut tyypillinen osa vanhoja apteekkirakennuksia. Julkisivun erkkerin päällä on ollut parveke ja talon ympärillä vehreä puutarha. Apteekit ovat perinteisesti olleet kirkonkylien komeimpia rakennuksia, joissa oli tilat sekä myymälälle että apteekkarin perheelle ja palvelusväen asuntotilat. Apteekin tontti on kuulunut valtiolle, kunnes Lex Kallion nojalla apteekkari Granlund saattoi lunastaa sen. Granlundin perikunta myi tilan Jeeli Ojalle vuonna 1964. Sen jälkeen siihen tuli rautakauppa. Granlundin apteekkitalo oli edelleen käytössä apteekkari Viljo Wiikinkosken aikana vuodesta1958, kunnes KOP:n ja Wiikinkosken yhteinen liiketalo valmistui.
Vuodesta 1991 Kalajoen apteekki on ollut Liikekeskus Koppelin tiloissa.

Liisa Snellman tuli apteekkariksi Kalajoelle 1981 ja apteekkarina 25 vuotta. Täytettyään 80 vuotta Liisa luopui apteekkioikeudestaan. Liisa Snellman kuoli Oulussa 22.10.2009.
Nykyisin Kalajoen apteekkarina on 
Raili Kari ja apteekin palkkalistoilla on 15 työntekijää.


Helena Petäistö on ostanut puretun Kalajoen apteekin hirret ja on varannut Rautiosta tontin rakennuksen pystyttämistä varten, Tässä tarkempia tietoja asiasta:


KALAJOEN VANHAN APTEEKIN UUSI ELÄMÄ

http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201410041918.pdf


Raution asemakaavan muutos ja laajennus – arkeolginen inventointi

http://www.kparkeologia.fi/tutkimusraportit/Raportit2016/Raportti%20Kalajoki%20Rautio%202016.pdf


RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS  JA LAAJENNUS

http://www3.kalajoki.fi/Djulkaisu/kokous/20201366-9-2.PDF