lauantai 14. elokuuta 2010

Myrskyluodon Maija


















Kalajoen kesäteatteri on tänä kesänä pullistellut yleisöstä. Siellä on esitetty Myrskyluodon Maija-musiikkinäytelmää, mikä perustuu Anni Blomqvistin romaanisarjaan. Sen tapahtumat perustuvat fiktiiviseen kuvaukseen 1800-luvun puolivälin asioista, jotka ovat tapahtuneet oikeille ihmisille Ahvenanmaan saaristossa. Anni Blomqvist (1909-1990) eli koko elämänsä Ahvenanmaan saaristossa meren keskellä. Kalastajaperheen tyttärestä tuli merimiehen vaimo, ja perhe elätti itsensä rahtipurjehduksella, viljelyllä sekä lohen kalastuksella. Kun Annin mies ja poika hukkuivat myrskyssä, Anni alkoi purkaa suruaan kirjoittamalla. Hänen kirjansa perustuvat saariston menneen ajan elämään, hänen itsensä ja hänen sukulaistensa kokemuksiin. Musiikkinäytelmän on ohjannut Sanna Finnilä ja alun perin Tampereen työväenteatterille käsikirjoittanut Jussi Helminen. Musiikin on säveltänyt Matti Puurtinen. Pekka Peltola on koonnut viisijäsenisen orkesterin, jossa soittavat Pekka Peltolan lisäksi Kalevi Kärkinen, Martti Kärkinen, Raimo Hentunen ja Juuli Kärkinen. Näytelmässä on n. 20 laulua. Esityksen kokonaispituus on n. 2,5 tuntia.
Esityksen vastaavana puvustajana on toiminut Soile Savela ja pukujen tekijöinä Rosita Terho ja Paula Koivu.

Ahvenanmaan saariston kalastajan vaimoa, Myrskyluodon Maijaa esittää kalajokinen laulunopettajaksi valmistunut sopraano Annuliina Ikäheimo, jonka esitys on häikäisevän valovoimainen. Voidaan perustellusti sanoa, että teatteritaivaalle on syntynyt uusi kirkas tähti. Maijan miestä Jannea esittää hyvällä roolisuorituksella teatteri-ilmaisua opiskeleva kokkolalaistunut Aleksi Lankinen. Vanhemman Maijan roolissa on harrastajateatterin taidoiltaan todellinen ammattilainen Terttu-Liisa Tokola. Vesa Pietikäinen pastorin roolissa on erinomainen.
Muissa rooleissa esiintyvät Anna Kääriäinen äitinä, Arto Tokola isänä, Sari Anttila Vallborg-kummina, Maria Myllykangas Maijan siskona Fiiana, Niina Mella ruustinnana, Markus Saarnio Tobiaksena, Eini Pekola Tobiaksen vaimona Frederikana, Hermanni Hentunen Herrmannina, Niina Mella Hermannin vaimona Kustaavana, Heikki Joensuu Olle-suutarina, Raimo Hentunen Jannen isänä Erkerina, Maija Myllykangas Maijan miniänä Eevana. Maijan ja Jannen lapsina esiintyvät Henna-Riina Kokko, Tekla Knuutila, Venla Knuutila, Jesse Simonen, Aapeli Kääriäinen, Frans Peltola ja Hermanni Hentunen. Saaristolaisten roolissa ovat Vesa Pietikäinen, Aarni Knuutila, Sanni ja Siiri Kääriäinen.
Myrskyluodon Maija on ollut todellinen vetonaula tänä kesänä. Olosuhteet onnistuneelle teatterikesälle ovat ilmojenkin puolesta olleet erittäin hyvät. Musiikkinäytelmä Myrskyluodon Maija on minun mielestäni arvosanaltaan täyden kympin suoritus.

Ei kommentteja: