perjantai 28. huhtikuuta 2023

Pääministeri Juha Sipilä

 


Pääministeri Juha Sipilän muotokuvan on maalannut taiteilija Markku Hakola. Muotokuvassa on mukana Hanna ja Niilo Sipilän koti Rautiossa, mikä on Juha Sipilän mummola. Hannan ja Niilon poika Pentti on Juha Sipilän isä. Niilo Sipilä oli urheiluseura Raution Kisailijoiden perustajajäsen samoin kuin enoni Väinö Perttula.



Juha Sipilä Raution Nuorisoseuralla puhumassa ekologisesta lämmityksestä ja rakentamisesta. Hän halusi Rautiosta esimerkkikylän asiassa.


Erkki Aho ja Juha Sipilä


Juha Petri Sipilä (s. 25.huhtikuuta 1961 Veteli) on suomalainen poliitikko, liikemies ja yritysjohtaja, joka toimi Suomen pääministerinä vuosina 2015–2019. Sipilä on toiminut kansanedustaajana vuosina 2011–2023 ja keskunstan puheenjohtajana vuosina 2012–2019. Sipilä oli myös Kempeleen kunnanvaltuuston jäsen vuosina 2013–2017.

Sipilä on teknologiayritysten pääomarahoitukseen keskittyneen Fortel Invest Oy:n perustaja, ja hän on ollut noin 40 yrityksen johtotehtävissä, muiden muassa radiotaajuuskomponentteja valmistavan Solitra Oy:n ja pörssiyhtiö Elektrobit Oyj:n toimitusjohtajana. Hän on ollut Oulun vaalipiirin kansanedustaja vuodesta 2011 lähtien ja hänet valittiin keskustan puheenjohtajaksi kesäkuussa 2012.


Sipilä kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1980 Puolangan lukiosta ja valmistui diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta vuonna 1986. Sipilän opinnäytetyön aihe on 900 MHz:n duplexsuodatin.


Työuransa Sipilä aloitti Kempeleessä Lauri Kuokkanen Oy:ssä, ensin diplomityöntekijänä ja myöhemmin tuotekehityspäällikkönä. Vuonna 1992 Sipilästä tuli Lauri Kuokkasen omistaman, radiotaajuuskomponentteja valmistavan Solitra Oy:n toimitusjohtaja. Vuonna 1994 valtion yhtiö Rautaruukki myi Sipilän holdingyhtiölle enemmistöomistuksensa Solitra Oy:stä, juuri Rautaruukin lainatessa Sipilän holdingyhtiölle tähän kauppaan tarvittavat rahat, jolloin Sipilästä tuli yhtiön uusi pääomistaja. 1990-luvun IT-alan huippuvuosina yritys kasvoi sadan prosentin vuositahdissa. Sipilä ja muut avainhenkilöt myivät yhtiön amerikkalaiselle ADC Telecommunicationsille vuonna 1996. Yrityskaupan johdosta Sipilä oli ensimmäisiä Oulun IT-miljonäärejä. Hän sai kaupassa yli 73 miljoonaa markkaa (noin 12 miljoonaa euroa), ja oli eniten Suomessa vuonna 1996 ansainnut henkilö.

Vuonna 1995 Sipilä perusti Fortel Invest Oy:n, joka on teknologiayritysten pääomarahoitukseen keskittynyt yritys. Yhtiö oli voitollinen vain neljänä vuonna vuosien 1995–2012 aikana. Vuonna 2012 yhtiö teki 2,9 miljoonan euron tappion. Vuosina 2002–2005 Sipilä toimi Elektrobit Oyj:n toimitusjohtajana, minkä jälkeen hän palasi johtamaan Fortel Investiä, kunnes tuli valituksi eduskuntaan.

Sipilä kiinnostui puukaasusta pyydettyään tarjousta sähköliittymästä mökilleen. Sipilä päätti pitää mökkinsä irrallaan valtakunnallisesta sähköverkosta. Aluksi sähkö tuotettiin tuulivoimalla ja dieselkäyttöisellä aggregaatilla. Tämän jälkeen Sipilä korvasi dieselin ympäristöystävällisemmällä ja edullisemmalla puuhakkeella, mikä johti lopulta Volter Oy:n perustamiseen.

Yritys kehittää ja valmistaa puukaasuvoimaloita. Volterin tekemää tuotekehitystä puukaasun alalla toteutetaan Kempeleen ekokorttelissa .Se toimi vuoteen 2015 asti itsenäisenä asuintalosaarekkeena erillään valtakunnallisesta sähköverkosta. Keväällä 2015 ekokylä liittyi paikalliseen sähköverkkoon tasoittaakseen kulutuksen ja oman tuotannon epätasapainon.

Juha Sipilä on myös esiintynyt kansainvälisessä mediassa Chevrolet El Camino ”El Kamina” -puukaasuauton tiimoilta. Mekaanisesti ahdetun moottorin on kerrottu toimivan puukaasun lisäksi bensiinillä.

Sipilä nousi kansanedustajaksi ensiyrittämällään eduskuntavaaleissa 2011 , joissa hän sai 5 543 ääntä. Hänet valittiin samana keväänä keskustan eduskuntaryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi.


Huhtikuussa 2012 Sipilä ilmoitti pyrkivänsä keskustan puheenjohtajaksi kesän puoluekokouksessa. Puoluekokous valitsi Sipilän puheenjohtajaksi 9. kesäkuuta 2012. Hän sai puheenjohtajavaalin toisella kierroksella 1 251 ääntä toiseksi tulleen Tuomo Puumalan saadessa 872 ääntä. Sipilä piti ensimmäisen puheenjohtajan linjapuheensa puoluekokouksessa 10. kesäkuuta 2012. Hän ilmaisi vahvaksi visiokseen ja haaveekseen hajautetun yhteiskunnan, jossa on rooli kasvukeskuksilla , maaseutukeskuksilla ja maaseudulla. Puoluekokous otti vahvasti kantaa nuorten ja perheiden auttamisen puolesta. Sipilän mukaan Suomeen olisi mahdollista luoda 200 000 uutta työpaikkaa biotalouteen.

Sipilän noustessa keskustan johtoon puolue oli perussuomalaisten jälkeen opposition toiseksi suurin puolue 35 kansanedustajallaan. Ensimmäiset Sipilän johdolla käydyt vaalit olivat vuoden 2012 kunnallisvaalit , joissa keskustan kannatus oli 18,7 prosenttia. Sipilä valittiin vaaleissa kotikuntansa Kempeleen valtuustoon 755 äänellä. Vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa keskusta oli 19,7 prosentin kannatuksella

toise ksi suurin puolue ja säilytti kolme edustajaansa Euroopan parlamentissa .


Juha Sipilän vaalikampanjaa leimasi hänen asemansa keskustan puheenjohtajana. Kannatusmittauksissa ennen vaalia oppositiopuolue keskusta oli suurin puolue, joten Sipilällä oli vahva asema nousta seuraavaksi pääministeriksi. Sipilän linjana vaaleissa oli rajata tulevat leikkaukset 2,3 miljardiin euroon, mikä oli suurista puolueista pienin leikkauslupaus. Sipilä väläytti myös mahdollisuutta, että vaalien jälkeen toteutettavat leikkaukset olisivat tätä pienempiä. Eläkeläisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja muiden yhteiskunnan tukia saavien tukitasosta Sipilä lupasi olla leikkaamatta lainkaan. Erityisesti opiskelun ja koulutuksen resursoinnin puolesta Sipilä kampanjoi näyttävästi Ylioppilaskuntien liiton kanssa yhdessä otetuissa promokuvissa, joissa Sipilä puolusti koulutuksen ja opintotuen rajaamista kokonaan leikkausten ulkopuolelle (ns.Koulutuslupaus-kampanja ). Lupauksista huolimatta koulutuksesta ja opintotuesta kuitenkin leikattiin. Lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen Sipilä puolusti Ylen pääministeritentissä lupaamalla, ettei pääsyä julkiseen päivähoitoon tulla rajaamaan.


Kevään 2015 eduskuntavaaleissa Sipilä oli koko maan ääniharava saaden 30 758 ääntä. Keskustan kannatus oli 21,1 prosenttia ja se nousi 49 kansanedustajalla Suomen suurimmaksi puolueeksi. Vaalien jälkeen Sipilä valittiin eduskunnan puhemieheksi sekä hallitustunnustelijaksi. Hän pyrki samanaikaisesti luomaan myös niin sanotun yhteiskuntasopimuksen , johon hallituspuolueet ja muut osapuolet kuten työmarkkinajärjestöt sitoutuisivat. Hallitustunnustelut etenivät Sipilän luomassa aikataulussa ja hän sai kiitosta hallituskumppaneiltaan. Hallituksen ulkopuolelle jätetyt SDP ja Vasemmistoliitto kritisoivat hallitusneuvotteluja näytelmäksi. Sen sijaan yhteiskuntasopimusneuvottelut päättyivät tuloksettomina.

Eduskunta valitsi Sipilän pääministeriksi 28. toukokuuta 2015 äänin 128 puolesta, 62 vastaan. Sipilän hallituksessa keskustalla on kuusi paikkaa, perussuomalaisilla ja kokoomuksella kummallakin neljä.


Oltuaan pääministerinä noin puoli vuotta Sipilä antoi Ylen A-studiossa 2. joulukuuta 2015 lausunnon, jonka monet tulkitsivat vähättelevän akateemista oppineisuutta. Sipilän lausuma oli seuraava:

»Nyt pitäisi löytää niitä ihmisiä, jotka kertovat, että mitä nyt pitäisi tehdä. Niitä on ihan liikaa nyt Suomessa, jotka kertovat, mitä nyt tässä tilanteessa ei saa tehdä. Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä. Nyt hallitus ei vain voi seisoa kädet taskuissa ja katsoa, kuinka työttömyys kasvaa. Meidän täytyy nyt tehdä jotakin.»

Uusi Suomi katsoi otsikossaan oppineiden joutuneen ”yleisen vitsin kohteiksi”. Artikkelissa vihreiden Ville Niinistö kritisoi Sipilää seuraavasti: ”Mitä maallemme on tapahtunut, kun tiedon pilkkaaminen on ihan pääministeritason viisautta? Tällä viisaudella Sipilän hallitus leikkaa eniten korkeakouluilta , tutkimuksesta ja varhaiskasvatuksesta.”

Ilmaus ”kaiken maailman dosentit” jäi osaksi suomalaista poliittista diskurssia


Juha Sipilä lupasi 5. syyskuuta 2015 luovuttaa vähällä käytöllä olevan Kempeleen kotinsa turvapaikanhakijoille ja rohkaisi jokaista suomalaista samaan. Toivottavasti tästä tulee jonkinlainen kansanliike, joka vapaaehtoisesti kantaa taakan turvapaikanhakijoiden sijoituksissa, Sipilä totesi. Sipilä sai tarjouksestaan runsaasti kiittävää palautetta tutkijoilta ja poliitikoilta, kuten ”Upea esimerkki”, ”Eihän tätä voi kuin ihailla”, tai ”Pääministeri näyttää kansakunnalle moraalista esimerkkiä”. Lupaus julkaistiin maailmalla myös useilla arabiankielisillä uutiskanavilla. Seuraavien viiden viikon aikana etenkin Irakista tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä kohosi koko vuoden huippulukuihin, viikoittaisten lukujen ollessa kahdesta neljään tuhanteen. Vuonna 2019 Sipilä arvioi, että tarjous oli virhe: Jälkikäteen turvallisuuden näkökulmasta katsoen oli virhe, kun puhuin valmistautumattomana suorassa tv-lähetyksessä turvapaikan tarjoamisesta. En osaa sanoa, oliko se lopulta impulssi pakolaisten tulolle. Ehkä siitä syntyi käsitys Suomesta houkuttelevana maana. Viesti meni väärään osoitteeseen, kun Irakista saapui pakolaisia, joilla ei ollut mitään edellytyksiä saada turvapaikkaa.


Marraskuussa 2016 Kansan Uutiset kertoi, että Juha Sipilän sukulaisten omistama konepajayritys on saanut valtionyhtiö Terrafamelta merkittävän kuljetintilauksen. Uutinen herätti kysymyksen Sipilän jääviydestä, koska hallitus oli aiemmin myöntänyt Terrafamen omistamalle Talvivaaran kaivokselle sadan miljoonan euron lisärahoituksen. Uutisen jälkeen Sipilä pyysi oikeuskansleria selvittämään, olisiko hänen pitänyt jäävätä itsensä rahoituspäätöksessä. Myöhemmin julkisuuteen nousi tieto, että Yleisradion johto olisi suitsinut uutisointia jääviysepäilyistä Sipilän otettua heihin yhteyttä, mikä herätti epäilyjä Ylen poliittisesta painostamisesta . Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen on kuvaillut Sipilän toimintaa suhteessa mediaan omituiseksi ja harkitsemattomaksi. Jääskeläisen mukaan Sipilä ei ole antanut palautetta politiikkaa koskevista uutisista, vaan yhteydenotot ovat koskeneet uutisia, jotka ovat käsitelleet Sipilän henkilökohtaista varallisuutta, uskonnollista vakaumusta ja yrittäjätaustaa.


Vuoden 2015 vaalien alla keskusta asetti tavoitteikseen, että vuoteen 2025 mennessä Suomeen olisi saatava 200 000 työpaikkaa lisää, talous kahden prosentin kasvu-uralle ja lisäksi velkaantuminen olisi pysäytettävä. Hallitusohjelmassa tavoitteiksi kirjattiin, että hallituskauden loppuun mennessä työllisyysaste nousisi 72 prosenttiin, työllisten määrä kasvaisi 110 000 henkilöllä ja velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittuisi.


Sipilän hallituksen aloittaessa keväällä 2015 työllisyysaste oli alle 68 prosenttia. Marraskuussa 2018 työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi nousi 72 prosenttiin.

Suotuisan kehityksen taustalla olivat pitkälti kansainväliset suhdanteet, mutta myös poliittisilla toimilla, kuten vuonna 2016 solmitulla, palkkojen nousua hillinneellä kilpailukykysopimuksella (kiky), oli asiantuntijoiden mielestä ollut merkitystä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan kilpailukykysopimus ja hallituksen työn tarjontaa lisäävät uudistukset selittävät noin puolet työpaikkojen lisäyksestä hallituskauden aikana.


Sipilä itse ei ollut ehdolla vuoden 2017 kuntavaaleissa . Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa keskustan kannatus oli ollut 18,7 % ja vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 21,1 %, mutta kuntavaaleissa 2017 puolueen kannatus laski 17,5 prosenttiin.


2017 puoluekokouksessa Jussi Halla-aho valittiin hallituspuolue Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi. Sipilä tulkitsi perussuomalaisten muuttuneen valinnan myötä eri puolueeksi . Sipilä oli sanojensa mukaan jo matkalla pyytämään presidentti Sauli Niinistöltä hallituksen eroa, mutta lopulta erolle ei ollut tarvetta. Perussuomalaisista irtautui Uusi vaihtoehto -niminen ryhmä, ja Sipilän hallitus jatkoi taivaltaan uuden ryhmän kanssa.


Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimuksessa marraskuussa 2018 Juha Sipilän hallitus kokonaisuutena sai 31 prosentilta erittäin hyvän tai melko hyvän arvosanan. Enemmistö (61 %) antoi hallitukselle huonon arvosanan.


Maaliskuussa 2019 Sipilä tulkitsi, ettei hänen hallituksensa merkittävimmällä hankkeella, sote-uudistuksella, ollut edellytyksiä edetä. Sipilä jätti hallituksensa eronpyynnön presidentti Niinistölle 8.3.2019. Presidentti pyysi hallitusta jatkamaan toimitusministeristönä kunnes uusi hallitus nimitetään.


Vuoden 2019 vaaleissa Keskusta sai vähemmän ääniä kuin se oli saanut yli sataan vuoteen ja puolue menetti 18 kansanedustajan paikkaa. Keskustaa kannatti enää 13,8 % äänestäjistä, ja se riitti 31 paikkaan eduskunnassa.

Sipilä oli edelleen oman vaalipiirinsä selvä äänikuningas 16 688 äänellä, mutta edellisistä vaaleista hänen kannatuksensa oli miltei puolittunut. Toimittaja Teemu Muhonen arvioi, että syy Keskustan tappioon oli siinä, että puolue oli toistanut samat virheet, jotka johtivat sen aiempaan vaalitappioon vuonna 2011: linjaerojen peittely, vaihtoehdottomuuden linja, keskustelun puute, köyhien unohtaminen. Sipilä itse tulkitsi, että yksi syy oli keskitien linja, jota kulkemalla Keskusta menetti äärilaitojen kannattajien äänet.

Sipilä ilmoitti luopuvansa keskustan puheenjohtajuudesta. Hän jatkoi puheenjohtajana 7. syyskuuta 2019 asti, jolloin keskustalle valittiin uusi puheenjohtaja.

Vaalitappiosta huolilmatta keskusta osallistui muodostettavan Rinteen hallituksen hallitusneuvotteluihin. Keskustan tulkittiin menestyneen hallitusneuvotteluissa hyvin.


Kouvolan puoluekokouksessa syyskuussa 2019 Sipilä luopui keskustan puheenjohtajuudesta. Syyskuussa 2019 keskustan kannatus oli pudonnut 11,6 prosenttin. Puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi valittiin Katri Kulmuni .


Heinäkuussa 2020 Sipilä ilmoitti lehtihaastattelussa ettei asetu ehdolle enää vuoden 2023 eduskuntavaaleissa

Juha Sipilän sijoitusomaisuus on salattu kapitalisaatiosopimuksen avulla vakuutuskuoreen, jonka käytön ammattisijoittajat Kim Lindström ja Tom Lindström arvioivat johtuvan sen sallimista verosuunnittelumahdollisuuksista. Vakuutuskuoressa olevan sijoitusomaisuuden määrä ja laatu ovat tuntemattomia, sillä ministerin sidonnaisilmoituksessa Juha Sipilä ilmoitti vain omistavansa ”merkittävän” sijoitusomaisuuden. Sipilän menettely poikkeaa muiden ministerien ilmoituksista, jotka sisälsivät tarkat määrät omaisuudesta ja velasta. Vaikka sijoitusomaisuuden tarkka määrä on tuntematon, tutkiva journalisti Jarno Liski on arvioinut sen olevan todennäköisesti noin 15 miljoonaa euroa. Liski huomauttaa, että Sipilän omaisuus on salattu huomattavasti paksumman salaisuuden verhon taakse, kuin mitä sijoittajajärjestöt ja valtiovarainministeriö ovat toistuvasti esittäneet.

Valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri Timo Lankisen mukaan Sipilä on pääministerinä toimiessaan kustantanut itse virkamatkojaan satojen tuhansien eurojen arvosta.


Vuonna 2016 Juha Sipilän verotettavat tulot olivat yhteensä 375 802 €, josta ansiotuloja 162 023 € ja pääomatuloja 213 779 € . Hänen veroprosenttinsa oli 38,6. Vuonna 2017 Sipilän verotettavat tulot olivat yhteensä 159 364 €, ja ne koostuivat pelkästään ansiotuloista. Hänen veroprosenttinsa oli tuolloin 44,3.

Sipilä omistaa mm. Mooney m20r Ovation 2 -pienkoneen, arvoltaan n. 200 000 – 300 000 euroa, sekä osuudet toisesta lentokoneesta ja helikopterista. Hän omistaa osuuden Kempeleessä sijaitsevasta omakotitalosta; 1,48 miljoonan euron (v. 2016) arvoisen asunnon Sipoosta sekä 7 800 neliömetrin laajuisen teollisuuskiinteistön Kempeleessä (arvo 195 000 euroa vuonna 2019).


Sipilällä on vaimonsa Minna-Maarian kanssa viisi lasta sekä kuusi lastenlasta. Hänen nuorin, vuonna 1993 syntynyt poikansa Tuomo kuoli 18. helmikuuta 2015. Sipilät ovat vuonna 1998 perustaneet säätiön edistämään kristillisen lähetys- ja opetustyön sekä humanitaarisen työn tekemistä Suomessa ja ulkomailla. Vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas on Sipilän serkku.

Sipilä kuuluu Rauhan sana -nimiseen herätysliikkeeseen, jonka juuret ovat vanhoillislestafiolaisuudessa. Sipilä itse vaikenee uskonnollisesta taustastaan, muttav toimittajat mediassa ovat sitä käsitelleet julkisuudessa.

Kirkkohistorian professori Jouko Talosen tutkimuksen mukaan Sipilän uskonnollinen tausta on rauhansanalaisessa lestadiolaisuudessa, joka on osa vanhoillislestadiolaisuuden perintöä. Se eroaa kuitenkin tietyissä uskonnollis-teologisissa ja elämäntapoja koskevissa asioissa herätysliikkeen pääsuunnasta. Professori Talosen mukaan Risto Uimosen kirja Sipilästä vuodelta 2015 siloittelee voimakkaasti Sipilän uskonnollista taustaa ja sovittaa sen yleiseen liberalismiin .


Lähde Wikipedia


Juha Sipilä 1997

https://www.youtube.com/watch?v=W_uSYKFWnsk&t=74s


Uuden hallituksen tiedotustilaisuus 29.5.2015

https://www.youtube.com/watch?v=Z0KCQgukplQ


Hallituksen tiedotustilaisuus 13.6.2017

https://www.youtube.com/watch?v=m8jP7g36gmI&t=3s


Varautuiko hallitus perussuomalaisten erottamiseen?

https://www.youtube.com/watch?v=ir1fpqvKpw8


Pääministeri Sipilän tiedotustilaisuus Kesärannassa

https://www.youtube.com/watch?v=E7vy0HwezOo


Sipilä ja feissarit | Putous 7. kausi | MTV3

https://www.youtube.com/watch?v=NEpHzM7Ttb0&t=2s


Greenpeace soluttautui Fennovoiman ja Juha Sipilän illalliselle. Katso mitä tapahtui...

https://www.youtube.com/watch?v=cjSsx4IeIJA


Kysymys verosuunnittelusta suututti Sipilän kyselytunnilla

https://www.youtube.com/watch?v=YWbrg1-aGa8&t=45s


"Turvapaikanhakija” Fahad Firas Juha Sipilälle: “Olen 17-vuotias”

https://www.youtube.com/watch?v=Ao_7rxdsYL4


Pääministeri Sipilän ja Venäjän pääministeri Medvedevin tiedotustilaisuus

https://www.youtube.com/watch?v=PTlC9UMt4m8

Juha Sipilä 1997

https://www.youtube.com/watch?v=W_uSYKFWnsk&t=158s


Juha Sipilä MT:n vaalitentissä (koko haastattelu)

https://www.youtube.com/watch?v=zHgc3Vo-kxU


Opposition leader Juha Sipila wins elections in Finland

https://www.youtube.com/watch?v=cpuxY8fzFZ0


29.5.2015 Sipilän hallitus aloittaa

https://www.youtube.com/watch?v=xFoRaIYCRug


Uuden hallituksen tiedotustilaisuus 29.5.2015

https://www.youtube.com/watch?v=Z0KCQgukplQ&t=86s


Hallituksen tiedotustilaisuus 13.6.2017

https://www.youtube.com/watch?v=m8jP7g36gmI&t=94s

Pääministeri Sipilän tiedotustilaisuus Kesärannassa

https://www.youtube.com/watch?v=E7vy0HwezOo&t=89s


Varautuiko hallitus perussuomalaisten erottamiseen?

https://www.youtube.com/watch?v=ir1fpqvKpw8

Maailmantalouden tekijä: Juha Sipilä, Kesk.

https://www.youtube.com/watch?v=3f04XXga6WY

Juha Sipilä arvioi pääministerikauttaan

https://www.youtube.com/watch?v=lCQiSTL7Od4&t=66s

Juha Sipilä - Kaikki Suomeen tulleet turvapaikanhakijat olisi voitu palauttaa

https://www.youtube.com/watch?v=G28p0yKMmwg

Lestadiolaisuus politiikassa

https://www.youtube.com/watch?v=ictKCRsSOmQ&t=165s

Soluttauduimme Fennovoiman ja Juha Sipilän illalliselle. Katso mitä tapahtui..

https://www.youtube.com/watch?v=vQo9HHxzlkw

Kysymys verosuunnittelusta suututti Sipilän kyselytunnilla

https://www.youtube.com/watch?v=YWbrg1-aGa8&t=47s


Uutisraportti – Pääministeri Juha Sipilä ja Yleisradio

https://www.youtube.com/watch?v=hiIRmygU0Xc


SIPILÄN UUDET VAATTEET | PELIMIES | MTV3

https://www.youtube.com/watch?v=C8ehvPjYcoA


Mitä Juha Sipilä todella ajattelee?

https://www.youtube.com/watch?v=eQRAD636y0I&t=2s


Jussi Halla-aho vs Sampo Terho 8.6.2017: Hajoaako Eduskuntaryhmä?

https://www.youtube.com/watch?v=KQxsEObSZiM


Ei kommentteja: