maanantai 8. joulukuuta 2008

Pihkan parantava voima





Professori Pentti Sipponen luennoi maanantaina 1.10.2007 Kalajoella Tapion Tuvalla pihkan parantavasta vaikutuksesta. Paikalla oli noin 60 kuulijaa eli kokoustila lähes ääriään myöten täynnä.Vanhat konstit on otettu uudelleen käyttöön. Pihka herättää suurta kiinnostusta. Pihkan antiseptiset, ihoa puhdistavat ja hoitavat ominaisuudet on perinteisesti tunnettuja. Kuusen pihkaa on Suomessa käytetty jo vuosisatojen ajan erilaisten haavojen hoitoon. Pihkavoide on ollut tunnettua ainakin Lapissa. Pihkavoide valmistetaan kuusen pihkasta ja suolattomasta voista. Sekoitussuhde on 1:3 tai 1:2. Voide valmistetaan keittämällä ja siivilöimällä.

Professori Pentti Sipposen yritys Repolar Oy keskittyy pihkasalvan kehittämiseen. Se edellyttää voiteen standardisoimista eli pihkalle on löydettävä EU:n määräykset täyttävä voidepohja. Voiteen lääketieteellinen teho ja turvallisuus optimoidaan ennen kuin se tuodaan markkinoille.

Pihkavoiteen on todettu sisältävän haavojen paranemiseen vaikuttavia ainesosia. Pihkavoiteen yleisimmät käyttökohteet ovat säärihaavat, painehaavat, leikkaushaavan tulehdus, palovammat, psoriasis, aurinkoihottuma, kuivuvat ja halkeilevat jalkapohjat, katkeilevat kynsinauhat, tikkujen ja muiden ihon alle joutuneiden epäpuhtauksien poisto, hiertymät ja kovettumat sekä kynsisienet.

Painehaavojen hoitoon

Painehaavat eli ihon ja ihonalaiskudoksen hapen puutteesta johtuvat vauriot ovat yleisiä iäkkäillä vuodeosastohoidossa olevilla potilailla. Haavojen paranemista vaikeuttaa usein bakteeritulehdus. Painehaavat, tai makuuhaavat kuten niitä ennen kutsuttiin, ovat usein pitkäaikaisia ja jopa paranemattomia ongelmia ja aiheuttavat runsaasti kärsimyksiä potilaille. Pahimmillaan ne johtavat raskaisiin leikkaushoitoihin, kuten raajan amputaatioon. Painehaavojen paikallishoitoon on kehitetty runsaasti erilaisia tuotteita, joiden teho on rajallinen. Hoitojen vaikuttavuudesta on niukasti lääketieteellistä tutkimustietoa. Lapissa on vuosikymmenien tai ehkä jopa vuosisatojen ajan käytetty kansanlääkintämenetelmänä erilaisten ihon haavaumien ja tulehdusten hoitoon pihkahoitoa. Kansanlääkinnän lisäksi pihkahoitoa on käytetty myös terveyskeskuksissa mm. painehaavaumista kärsivien potilaiden hoitoon. Kokemusperäisen tiedon mukaan pihkahoito näyttäisi edesauttavan tehokkaasti painehaavojen paranemista. Haittavaikutuksia hoidolla ei ole havaittu.

Pihkavoide estää bakteerien kasvua

Kokeet ovat osoittaneet, että pihkavoiteella on tiettyjen haavoissa tyypillisesti esiintyvien bakteerien kasvua estävää vaikutusta. Pihka estää ainakin Staphylococcus aureus-, MRSA- ja Pseudomonas- nimisten bakteerien kasvua. Nämä bakteerit haavoissa esiintyessään vaikeuttavat haavan paranemista. Pihkasalvan antimikrobinen vaikutus on kiistaton painehaavojen hoidossa. Voiteessa on todennäköisesti muitakin paranemista edistäviä ominaisuuksia, joita yhä edelleen tutkitaan. Sieniviljelykokeet osoittavat, että pihkalla on tiettyjen sienten kasvua ehkäisevä teho. Soluviljelykokeilla selvitetään pihkasalavan ja sen tärkeimpien komponenttien eli hartsihappojen ja lignaanien biologisia vaikutusmekanismeja. Pihkahoidon vaikuttavuutta painehaavojen paranemiseen potilailla on selvitetty 11 terveyskeskuksen vuodeosastolla toteutetun tutkimuksen avulla. Pihkaryhmässä oli 21 henkilöä, joista 12 parantui, 1 ei parantunut ja 8 poistettiin. Vertailuryhmässä oli 16 potilasta, jotka käyttivät "oikeita lääkkeitä". Näistä 4 parantui, 5 ei parantunut ja 7 poistettiin. Poistaminen tarkoittaa professori Sipposen mukaan esimerkiksi sitä, että potilas on kuollut tai jostain muusta syystä poistettu. Pihkavoide on siis ollut tehokkaampi kuin "oikea lääke". Sairaaloissa merkittävimmät ja pelätyimmät bakteerit ovat MRSA ja VRE. MRSA bakteerin saaneet lähinnä iäkkäät ihmiset joudutaan eristämään. Pihkasalvalla on kyetty estämään MRSA:n leviäminen ja haavat ovat parantuneet puolessa vuodessa.

500 kg pihkaa varastossa

Professori Pentti Sipponen kertoi, että hänellä on 500 kg pihkaa varastossa. Pihkavoidetta on nykyisinkin jo myynnissä eräissä luontaistuotekaupoissa. Näyttää siltä, että kansanparannuskeinot ovat nousemassa entistä suurempaan suosioon myös lääkäreiden keskuudessa. Terva on ollut tärkeä aine suomalaisessa kansanparannuksessa. Sitä on käytetty varsinkin ihon hoitoon. Eri tavoilla oirehtivaa ihoa on tervattu. Vammoja, haavoja ja amputoidun tai irronneen raajan tynkiä on sitomisen jälkeen tervattu tulehduksen ja kuolion estämiseksi. Tervaa on myös sekoitettu eri aineisiin voiteiksi ja hauteiksi. Tervasta on jalostettu pikiöljyä, jonka on katsottu olevan vielä parempaa ihon ja haavojen hoidossa. Erään sanonnan mukaan "pikiöljyllä paranee, vaikka olis keskeltä poikki".

Kuulijoiden kommentteja

Tapion Tuvan aktiiviset kuulijat kertoivat omia kokemuksiaan pihkahoidosta. Eläinten haavojen hoitoon pihkaa oli käytetty esim. lehmien, vasikoiden ja hevosten haavojen hoitamiseen. Erittäin monet kuulijat olivat käyttäneet kuusenpihkaa luomupurukumina.Puolikuivaa kuusenpihkaa vain suuhun ja märehtimään. Ensin se on hieman kirpeähköä, mutta hetken kuluttua jo paljon miedompaa ja suuhun jää raikas maku ja suu on samalla desinfioitu.Kuusenpihkalla on myös hengityselimiin parantava vaikutus. Kuusen pihkaa on käytetty myös suun limakalvojen ja ientulehdusten hoitoon.

Ei kommentteja: