lauantai 28. marraskuuta 2009
Havulan joulu
Joulunavaus Kalajoella suoritettiin perjantaina 27.11. klo 18.00 kaupungintalon piha-alueella. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskari ja kauppias Eila Mäki-Asiala esittivät joulutervehdykset. Joulutunnelmaa loivat Kalajoen Tiernapojat esityksellään. Joulukuntoon jumpattiin joulupukin Muorin tahdissa. Joulupukki tonttuineen toi terveiset suoraan Korvatunturilta.
Osana Kalajoen joulunavausta oli Havulan joulu. Havulan joulussa oli mukana joulupukki ja joulumusiikkia esitettiin pianolla. Havulasta tarkemmin osoitteesta http://www.kirjastovirma.net/kalajoki/plassi/havula
torstai 26. marraskuuta 2009
Erkki Ahon blogi mukana Kansallisessa digitaalisessa kirjastossa
Olen iloinen siitä, että blogini on mukana Kansallisessa digitaalisessa kirjastossa. Tässä selvitystä kansallisesta digitaalisesta kirjastosta:
Kansallinen digitaalinen kirjasto
Tietoa tarvitseville ja elämyksiä etsiville
Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanke tuo kulttuurin ja tieteen saavutukset kaikkien ulottuville:
•Vuonna 2011 valmistuva asiakasliittymä avaa pääsyn sähköisiin aineistoihin ja palveluihin.
•Pitkäaikaissäilytys turvaa aineistojen säilymisen satojenkin vuosien päähän.
•Europeana-portaali tarjoaa näkymän eurooppalaiseen kulttuuriin
Opetusministeriön käynnistämässä hankkeessa (2008 - 2011) on mukana 35 organisaatiota.
Pitkäaikaissäilytys
Sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytyksellä tarkoitetaan tiedon hallinnan prosessia, jonka avulla varmistetaan aineiston käyttökelpoisuus tulevaisuudessa. Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeessa suunnitellaan kansalliset pitkäaikaissäilytysratkaisut kulttuuriperinnön säilyttämisestä vastaavien organisaatioiden sähköisille aineistoille.
Pitkäaikaissäilytystä koskeva suunnitelma valmistuu kesällä 2010. Tavoitteena on, että sen toteuttaminen päästään käynnistämään lähivuosina.
Hankkeessa myös kehitetään organisaatioiden valmiuksia siirtyä sähköiseen toimintaympäristöön muun muassa lisäämällä sähköisen säilyttämisen ja aineiston hallinnan osaamista. Erityistä huomiota kiinnitetään metatietojen määrittelyyn ja tallennukseeen tiedon tuotantoprosessissa.
Digitointi
Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen yhtenä tavoitteena on lisätä alun perin fyysisessä muodossa olevien kirjasto-, arkisto- ja museoaineistojen digitointia sekä näiden aineistojen saatavuutta.
Hankkeen aikana toteutettava yhteinen asiakasliittymä kokoaa digitoidut aineistot yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä kokonaisuus palvelee sekä kansalaisten että tieteen, kulttuurin ja opetuksen tarpeita. Aineistojen säilymisen ohella digitointi hyödyttää yhteiskuntaa ennen muuta aineistojen käytön ja uudelleenkäytön kautta.
Digitoidun aineiston luomisessa käytetyn tekniikan ja siihen liitetyn metadatan tulee vastata käyttötarpeita ja pitkäaikaisen säilyttämisen vaatimuksia niin, ettei aineistoa tarvitse digitoida myöhemmin uudestaan.
Opetusministeriö tukee avustuksin kirjastojen, arkistojen ja museoiden aineistojen digitointia.
Osaamisen kehittäminen
Yhtenä Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen tavoitteena on lisätä digitointiin sekä sähköisten aineistojen hallintaan, säilyttämiseen ja levittämiseen liittyvää osaamista. Hankkeen myötä osaamista levitetään mukana olevien organisaatioiden lisäksi myös muille tahoille.
Kirjasto- arkisto- ja museoalalla osaamisen kehittämistarpeet liittyvät tieto- ja viestintäteknologisiin muutoksiin, kulttuurin- ja tieteenalojen kehitykseen, sähköisten aineistojen hallittavuuteen sekä erilaistuvien asiakasryhmien tarpeiden kasvuun. Osaamisen turvaaminen muuttuvassa toimintaympäristössä edellyttää osaamisen jakamista, vertaisoppimista sekä kansainvälisten kehityssuuntien seuraamista.
Hankkeen järjestämä koulutus liittyy asiakasliittymä- ja pitkäaikaissäilytys-hankkeisiin sekä hankkeessa suositeltavien standardien tunnetuksi tekemiseen ja käyttöön ottamiseen organisaatioissa. Koulutusohjelma perustuu hankkeen vaiheiden lisäksi niihin koulutustarpeisiin, joita kirjasto- arkisto- ja museosektorien asiantuntijoilla on.
Hanke suunnittelee ja toteuttaa koulutuksia yhteistyössä muiden organisaatioiden ja verkostojen kanssa. Kansallisten koulutus- ja keskustelutilaisuuksien järjestämisen ohella hankkeessa tehdään yhteistyötä myös kansainvälisten kehittämishankkeiden ja verkostojen kanssa.
Katso
http://www.kdk2011.fi/fi/ajankohtaista/alan-blogeja
lauantai 21. marraskuuta 2009
Totuuden puhujalla ei ole ystäviä
”En ole seurallinen. Minä olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä”. Näin kirjoitti Kari Suomalainen erään pilakuvansa tekstiksi. Pilakuva esitti häntä itseään. Tämä olkoon johdantona seuraavaan tekstiin:
Kalajoen ja Himangan yhteiskaupunginhallitus kokoontui maanantaina 16.11.2009. Sain tuohon kokoukseen esityslistan ja kutsun ko. päivän aamuna kello 8.34 sähköpostitse. Esityslista olisi pitänyt tulla neljä päivää aikaisemmin jotta kokous olisi lainmukainen. Maanantaina 16.11.2009 saamassani sähköpostissa oli seuraava teksti: Huomenta, pahoittelen mutta perjantaina lähettämäni yhteishallituksen lista ei ole teille tullut asianmukaisesti. Tässä esityslista, liitteet ja oheismateriaali kokoukseen, joka alkaa Kalajoen oman hallituksen jälkeen klo 18.30. Pahoittelen että et saanut esityslistaa ajoissa. Hallituksen varsinaiset jäsenet ja varajäsenet ovat kaikki listan perjantaina saaneet.
En osallistunut kokoukseen.
Kalajoen suurimmat veronmaksajat
Harri Junnikkala ja Petri Junnikala ovat viime vuoden Kalajoen suurimpien veronmaksajien listalla. Nimet liittyvät Lista-Center Oy:öön.
Nimi Ansiotulo Pääomatulo Yhteensä
Junnikkala Tapio Heikki Juhani 48606 2603691 2652298
Priuska Veli Veijo 68843 1062407 1131251
Priuska Timo Tarmo Tapani 75833 1047472 1123305
Vihelä Mika Antero 55523 521510 577033
Vuorinen Heli-Marjatta 55915 334218 390134
Hietala Sari Maarit 40787 345244 386032
Rautio Pia Anneli 21453 314948 336402
Rautio Markku Antti 34320 285095 319416
Kari Raili Marjatta 150396 146914 297311
Nevalainen Marjatta Anna Lea 173282 116601 289883
Sorvari Ahti Kalervo 285267 0 285267
Hietala Kari Pertti 49998 229811 279809
Isopahkala Maria-Leena 33869 156907 190777
Kamunen Juhani Erkki 41688 146058 187747
Kamunen Heikki Aatos 32408 146058 178466
Junnikkala Harri Uolevi 71034 104010 175044
Junnikkala Petri Matias 69879 98177 168057
Kamunen Jaakko Sakari 9703 146058 155762
Ainali Jarmo Matti Juhani 125875 0 125875
Kippola Pauli Olavi 70526 53878 124405
Torvikoski Marja Terttu 108236 14655 122892
Soukka Paavo Samuli 97275 24176 121451
Hannula Pekka Tapani 33324 84225 117550
Sorasto Taisto Antero 107932 9401 117333
Torvi Auvo Kalervo 22075 94196 116271
Penttilä Anne Elina 80834 33233 114068
Sorvari Juha Matti 112502 0 112502
Penttilä Antero Matti Jalmari 78821 33031 111852
Krapu Jarno Petteri 31446 80054 111501
Sarkkinen Pertti Kalevi 111336 0 111336
Röyttä Reijo Johannes 82204 25705 107909
Ijäs Pekka Kalervo 100815 2993 103809
Siipo Raimo Tapani 58700 40796 99496
Perander Reijo Kalervo 97448 985 98433
Välimäki Markku Antero 98330 0 98330
Kauppila Jukka Antti Ilmari 96475 0 96475
Ylitalo Mauri Matias 85807 9201 95008
Puoskari Jukka-Pekka 88150 0 88150
Ojala Mikko Tapio 85892 0 85892
Ojala Martti Kalevi 26470 59384 85854
Yhteiskaupunginhallitus 16.11.2009 § 35 Toimitilojen myyminen Meinalan teollisuusalueelta
Puukeitaan edustajien kanssa on käyty neuvotteluja Meinalassa sijaitsevien Lista-Centerin käytössä olleiden maapohjan ja rakennusten myymisestä yritykselle lunastussopimuksella. Kiinteistön pinta-ala on noin 25 470 m2. Kiinteistön kaupasta on valmisteltu kauppakirja, joka on tämän esityslistan liitteenä nro 5.
Elinkeinojohtaja: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen kauppakirjan ehdot.
Kaupunginjohtaja: Yhteiskaupunginhallitus hyväksyy elinkeinojohtajan esityksen.
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että
1.Kalajoen kaupunki myy Dynata Oy:lle tilat Romu RN:o 46:12 (3.162 m²), Alkula 2 RN:o 46:13 (4.739 m²), Jäännös RN:o 46:11 (3.698 m²), Sorvilas-tu RN:o 46:24 (1.098 m²), Sorvinterä RN:o 46:23 (2.500 m²), Seppälä RN:o 46:21 (4.040 m²), Kalustepaja RN:o 46:17 (3.567 m²) sekä noin 2.058 m²:n suuruinen määräala tilasta Meinala RN:o 46:26 ja noin 612 m²:n suuruinen määräala tilasta Takomo RN:o 46:22 niillä olevine teolli-suus- ja varastorakennuksineen, sähkö-, vesi- ja viemäriliittymineen Kala-joen kaupungin Etelänkylässä. Kiinteistötunnukset 208-402-46-12, 208-402-46-13, 208-402-46-11, 208-402-46-24, 208-402-46-23, 208-402-46-21, 208-402-46-17, 208-402-46-26 ja 208-402-46-22.
2. Kauppahinta on 850 000 euroa, laina-aika 15 vuotta, lainan korko 5 % lukuun ottamatta ensimmäistä vuotta, jolloin korko on 2,5 %, ensimmäinen vuosi on lyhennyksistä vapaa, jonka jälkeen lyhennykset tasaerissä yhden kuukauden välein.
3. Valtuusto antaa kaupunginhallitukselle valtuudet hyväksyä kauppakirja ja siihen liittyvät ehdot.
Puukeitaan tiedotus
Puukeidas ostaa Lista-Centerin liiketoiminnat. Kalajoella toimivan Lista-Center Oy:n liiketoiminnat siirtyvät osaksi Puukeidas-konsernia. Puukeidas ostaa liiketoiminnat konkurssipesältä. Lista-Center haettiin tänään konkurssiin.
”Kun Lista-Centerin toimitusjohtaja Harri Junnikkala otti minuun yhteyttä, ei liiketoiminnan pelastusehdotusta tarvinnut kauan miettiä”, Puukeitaan toimitusjohtaja Tapio Hjulberg sanoo tiedotteessa.
Sisustuslistojen ja paneelien valmistus jatkuu Kalajoella.
Kalajoen toimintoja varten perustetaan uusi yritys, joka on osa Puukeidas-konsernia. Hjulbergin mukaan Puukeitaan rooli uudessa yhtiössä on raaka-ainehuollon turvaaminen ja rahoituksen järjestäminen.
Puukeidas omistaa uudesta yrityksestä merkittävän enemmistön, ja toisena omistajana on Harri Junnikkala.
”Uuden yhtiön tavoitteena on vahvasti kehittää ja kasvattaa toimintaa. Puukeitaan toiminta laajenee kaupan myötä puun jatkojalostamiseen”, toteaa Hjulberg.
Puukeidas Oy on vuonna 1991 perustettu puu- ja rakennustarvikkeiden myyntiin keskittyvä konserni, jonka liikevaihto ylittää 20 miljoonaa euroa. Konsernin toimipisteet ovat Kemissä, Oulussa, Kuopiossa, Joensuussa, Vaasassa ja Kalajoella.
Tietoja Dynata Oy:stä
Yritys on rekisteröity 30.10.2009. Yritysmuoto on osakeyhtiö. Yritys- ja yhteisötunnus on 2294438-7. Toimiala on erittäin monipuolinen. Poikkeava tilikausi. Tilikausi päättyy 28.02.2011. Tilikausi alkaa maaliskuun ensimmäinen päivä ja päättyy helmikuun viimeinen päivä. Perustamissopimus on allekirjoitettu 15.9.2009. Osakepääoma on 2 500 euroa, täysin maksettu. Osakkeita 1000 kpl. Hallitus: varsinainen jäsen Tapio Ensio Hjulberg Huoltajankatu 12 94600 Kemi.
Kemin Puukeidas Oy, Y-tunnus 0865978-2, rekisteröity 13.11.1991, osakeyhtiö, henkilöstöluokka 5-9 henkeä. Toimialaluokistus Rauta- ja rakennustarvikkeiden yleisvähittäiskauppa.
Katso
Tapio Hjulberg
http://www.tapiohjulberg.fi/
Erkin kommentti: Kalajoen kaupunki on avustanut erittäin voimakkaasti Lista Center Oy:tä. Yrityksen johtohenkilöt ovat Kalajoen suurimpia veronmaksajia. Yritys meni konkurssiin. Uskon, että konkurssin todellinen syy selviäisi erityistilintarkastuksen avulla. Tarkastus tulisi suorittaa usean viime vuoden ajalta. Mielestäni erityistilintarkastus olisi yhteiskunnan ja velkojien edun mukainen menettely.
Katso konkurssiasiamies
http://www.konkurssiasiamies.fi/2267.htm
Kun kaupunginhallitus on käsitellyt kauppa-asiaa, niin heille ei asiakirjojen mukaan ole esitelty sitä mitä he ovat myymässä. Katso kuva. Saat sen isommaksi napsauttamalla hiirellä kuvan päällä. Kaupunginhallitus ei siis tiennyt, mitä se myi. Kauppasopimuksessa on mainittu, että myydään maa-alueet kiinteistöineen. Kiinteistöistä ja kiinteistöjen arvoista ei ole esitetty ulkopuolista arviota.
Kävin kaupungilta hakemassa ko. kauppaa koskevan kiinteistöluettelon ja pyysin kiinteistövälittäjiltä heidän arvionsa ko. kiinteistöjen arvoista. Toinen arvio oli 1.654.000 euroa ja toinen 1.896 000 euroa. Johtopäätös: Tapio Hjulberg on päässyt 2500 euron pääomalla merkittävän omaisuusmassan haltijaksi kiinteistövälittäjien arvion mukaan alihinnalla. Hän voi kiinnittää loput eli noin puolet omaisuusmassasta mahdollisten velkojen katteeksi. Kalajoen kaupungilla on ensisijaiset kiinnitykset 850 000 euron arvosta.
Tärkeää on se, että yritystoiminta jatkuu, mutta yhtä tärkeää on se, että yhteisiä varoja pitää hoitaa kuten omia. Miksi yrittämisen riski on siirretty veronmaksajille? Onko kaupungin tehtävänä ja toimialaan kuuluvana toimia yrityspankkina? Eikö Kalajoen kaupunki tarvitse rahaa juuri nyt esimerkiksi erikoissairaanhoidon ennakoitua suurempien kulujen peittämiseen? Mieleeni tulee kaupunginhallituksen toiminnasta Vapahtajan sanat ristillä: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät."
Epäilen, että kaupunginvaltuustossa asia tulee tiistaina 24.11.2009 olemaan läpihuutojuttu. Korkeintaan paheksutaan kokouksen ulkopuolella Erkki Ahon blogikirjoitusta asiassa.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Erkki Ahon blogisivusto Agricola Suomen historiaverkkoportaalissa
Olen iloinen siitä, että blogisivustoni on Agricola Suomen historiaverkkoportaalissa. Agricola-Suomen historiaverkko on Agricola seuran apuna tekemässä heidän sivujaan, jotka löytyvät täältä:
http://www.mikaelagricolaseura.fi/
Blogiseuranta toimii siten, että Agricola historiaverkko portaalin sivuille otetaan automaattisesti muutaman ensimmäisen rivin teksti historia-aiheisista blogikirjoituksista ja ne tulostetaan seurantasivulle, josta sitten pääsee linkin kautta
lukemaan loput. Toivon, että historianopiskelijoille ja -tutkijoille sekä suurelle yleisölle on hyötyä sivustostani. Blogisivustojani seuraa jo nyt noin 19 000 käyttäjää.
Mikä on Agricola-seura?
Agricola on sähköinen "ABCkiria" historiaan ja sen tutkimukseen. Se on vuonna 1996 perustettu yliopistojen historian laitosten, arkistojen, seurojen, museoiden ja kirjastojen yhteishanke. Sivuston tarkoitus on edistää suomalaista historianharrastusta, -opetusta ja -tutkimusta. Agricolan tavoite on luoda yhteys historiallista tietoa ylläpitävien ja tuottavien instituutioiden ja tiedon käyttäjien välille ja pyrkiä tiedon helpompaan hyödyntämiseen opetuksessa ja tutkimuksessa. Tarkoituksena on ensisijaisesti tuoda esiin suomalaista aineistoa ja palveluja, ulkomaisista sivuista ja palveluista pyrkiä tuomaan esiin keskeisimmät.
Agricola sivuston vaiheet
Hankkeen käynnistivät vuonna 1996 Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitos, Tampereen yliopiston historiatieteen laitos ja Turun yliopiston historian laitos. Agricolassa ovat mukana myös: Kansallisarkisto, Helsingin yliopiston kirjasto, Eduskunnan kirjasto, Turun yliopiston kirjasto, Jyväskylän yliopiston kirjasto, Museovirasto, Suomen Historiallinen Seura, SKS, Elinkeinoelämän keskusarkisto, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Museoliitto ja Opetushallitus. Opetusministeriö on myöntänyt hankkeelle rahoitusta vuosille 1996-1998. Rahoituksesta huolehtivat vuonna 1999 Tampereen ja Turun yliopistojen historian laitokset. Vuodesta 2000 Agricola-projekti on ollut mukana Historian valtakunnallisessa verkko-opetushankkeessa.
Agricola sivuston rahoitus
Agricolan tekijät
Sisällön suunnittelu, toimitus ja ylläpito, vastaava päätoimittaja:
Tapio Onnela
Historian laitos, kulttuurihistoria, Sirkkala,
20014 Turun yliopisto,
02-3336355, tapio.onnela@utu.fi
Sisällön suunnittelu, koodaus ja ohjelmointi: Timo Haavisto
Koodaus ja ohjelmointi: Antti-Jussi Nygård, Jaakko Suominen, Riku Moisio
Ulkoasu: Sonja Krogius
Sisällön päivitys ja toimitus: Annastiina Mäkilä, Akseli Salmi
Johtokunta
Johtokunta on luonteeltaan neuvoa antava ja se kokoontuu kerran vuodessa. Johtokuntaan kuuluvat seuraavien organisaatioiden edustajat: historian laitokset, Suomen Historiallinen Seura, Suomalaisen Kirjallisuuden seura, Turun historiallinen seura, Historiallinen yhdistys, Museovirasto, Kansalliskirjasto, Kansallisarkisto.
Johtoryhmä ja vastuuhenkilöt:
Professori Pertti Haapala, Tampereen yliopiston Historiatieteen ja filosofian laitos, professori Hannu Salmi, Turun yliopiston historian laitos, projektipäällikkö Tapio Onnela, Turun yliopisto, historian laitos, FT Anu Lahtinen Ennen ja nyt päätoimittaja
Tilat ja koneet:
Turun yliopiston historianlaitos, Turun yliopiston Atk-keskus
Rahaliikenne:
Tampereen yliopiston historiatieteen ja filosofian laitos
Korkeakouluharjoittelijat
Vuonna 2009: Jussi-Pekka Paija, (Turun yliopiston historian laitos) Anu Alapartanen, (Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitos) Pekka Stenlund (Tampereen yliopiston historiatieteen ja filosofian laitos)

tiistai 17. marraskuuta 2009
Taimitarhanäyttely Tapion Tuvalla 17.11.2009 – 30.4.2010
Alnus ry:n järjestämän taimitarhanäyttelyn avaus suoritettiin Metsäkulttuurikeskuksessa Tapion Tuvalla 17.11.2010. Näyttelyn avauksen suoritti emeritus professori Matti Palo ja tilaisuudessa esitelmöi Kannuksen taimitarhan johtaja Katri Koski-Sinko. Katso tarkemmin http://www.alnus.fi/
perjantai 13. marraskuuta 2009
Jotta totuus ei unohtuisi…..
Vastaan Observaattorin ja muiden henkilöiden palautteisiin rikosten peittelystä. Observaattori kysyy:
Observaattori kirjoitti 10 11 2009, 6:59
Mainitset, että herra Puoskari on osallistunut PR-Teollisuutta kohtaan tehtyjen rikosten peittelyyn. Voitko avata, miten Puoskari menetteli, ihan myös faktojen valossa. Siinä mielessä mielenkiintoinen ja uusi piirre.
Erkki Aho vastaa: Ylivieskan käräjäoikeuden päätös perustui syyttäjä Sulo Heiskarin ja tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan rikolliseen toimintaan sekä Ylivieskan poliisipäällikkö Kaarlo Similän väärään lausumaan oikeudelle. Lisäksi Ylivieskan käräjäoikeuteen oli jätetty kutsumatta kaikki Erkki Ahon todistajat asiassa. Kysymys oli Kalajoen työvoimatoimiston Tapio Laholan kunnianloukkausasiasta.
Aikaisemmin Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokosken herjausasiassa saamani tuomio perustui syyttäjä Sulo Heiskarin ja tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan rikolliseen toimintaan. Molemmat oikeuden päätökset on saatu aikaan rikosten avulla. Näiden asioiden salaamisessa on Kalajoen kaupungin johto ollut vahvasti mukana.
Katso
Erikoinen isänpäivä - tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html
Tarkoitushakuinen oikeudenkäynti – Tapio Laholan vai Erkki Ahon kunnia
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/tarkoitushakuinen-oikeudenkynti-tapio.html
Kalajoen työvoimatoimiston laho-päätös
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/kalajoen-tyvoimatoimiston-laho-pts.html
Starttiraha katkaistiin kostona
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/starttiraha-katkaistiin-kostona-maineen.html
Lestadiolainen värisuora
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/08/lestadiolainen-varisuora.html
Kalajoen kaupungin menttely
”Rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella”
Ylivieskan käräjäoikeuden päätöksen 28.11.2005 perusteella Kalajoen Keskusta päätti kantaa kortensa kekoon Erkki Ahon maineen mustamaalaamisessa. Keskeisessä roolissa tässä asiassa oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Raili Myllylä sekä Kalajoen kunnan hallintojohtaja Pekka Ollila.
Kalajoen kaupunginhallitukseen tuotiin kiireellisenä asiana 12.12.2005 § 343 ohi esityslistan nimikkeellä ”Rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella”. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto käy asiasta periaatekeskustelun ja päättää mahdollisista toimenpiteistä.
Kaupunginvaltuusto päätti 20.12.2005 § 143, että asiassa suoritetaan hallintomenettelylain mukainen kuuleminen riittävässä ajassa. Pro Kalajoen ryhmä esitti, että odotetaan oikeuden lainvoimaista päätöstä ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Äänestyksessä valtuutettu Aila Siirilän ehdotus voitti äänin 29-6.
Ahon selvitys valtuutetuille
Vetosin hallintolain 34 §:n, jonka mukaan asianosaiselle on varattava tilaisuus ennen asian ratkaisemista lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Esitin myös vaatimuksen hallintolain 37 §:n mukaisesta suullisesta selvityksestä asiassa. Vaadin myös hallintolain 40 §:n mukaista todistajien käyttöä asiassa.
Tein 1879 sivun suuruisen selvityksen asioista todistusaineistoineen. Lisäksi mukana oli kaksi kirjaa todistusaineistona, joista toinen kirja oli 530 sivun kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa.
Paljastin selvityksessäni PR-talojen konkurssivyyhden rikokset, Suomen Naturan laittomuudet ja rikokset sekä Kalajoen matkailun laittomuudet ja rikokset. Kaikki nämä tarkkoine todistusaineistoineen.
Myös oikeudenkäynnistäni oli selvitys, sekä todistusaineistot oikeudenkäynnin laittomuuksista. Todistuksena oli myös kahden sydäntautilääkärin lausunnot tilastani oikeudenkäynnin aikana. Toinen lääkäri lausui näin: ”Sinun pitää tulla vastaanotolle ja sitten katsomme tilannetta. Varmasti on mahdollisuuksia tehostaa verenpainelääkitystä. 258/142 on vaarallinen tilanne. Hyvä, ettei toistuisi”.
Toinen lääkäri lausui näin: “Of course, this situation was dangerous. Your medicine was weak. Ask a doctor to prescribe for you a new medicine: “diltiasem” 90 mg x times during the day or 1 time in day. This is a good medisine, works longer. Wrie me”.
Selvitystä ei annettu valtuutetuille eikä tiedotusvälineille
Kaupunginhallituksen jäsenille ei jaettu selvitystä lainkaan. Selvitystäni ei jaettu myöskään valtuutetuille. Selvitystäni ei laitettu liitteeksi mihinkään kaupunginhallituksen pöytäkirjaan, eikä mihinkään valtuuston kokouksen pöytäkirjaan. Selvityksestä haluttiin vaieta tyystin, vaikka se on virallinen ja julkinen asiakirja. Se paljastaa lukuisia rikoksia ja rikoksentekijöitä.
Kaupunginvaltuustolle en saanut esittää selvitystäni lainkaan. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä esti asian valtuustokäsittelyn. Minulle varattiin valtuustonkokouksen ulkopuolelle muutaman minuutin puheenvuoro asiassa. Valtuuston puheenjohtajalla ei ole oikeutta rajata asian käsittelyä valtuuston kokouksen ulkopuolelle, eikä rajoittaa valtuutetun puheoikeutta. En hyväksynyt menettelyä. Katsoin, että valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä ylitti toimivaltuutensa, kun hän esti asian valtuustokäsittelyn sekä todistusaineistoni jakamisen valtuutetuille. Asian käsittely täyttää mielestäni törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.
Lisäksi valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylää sekä Kalajoen kaupungin hallintojohtajaa Pekka Ollilaa on syytä epäillä rikollisten suojelusta ja rikosten peittelystä. Raili Myllylän kannalta arkaluontoisin asia lienee ollut syrjintärikoksien paljastukset sekä kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin toimien julkistaminen.
Tein valituksen kohtelustani Oulun hallinto-oikeudelle, joka suojeli rikolliseksi epäiltävien toimintaa ja syyllistyi samalla rikosten peittelyyn ja rikollisten suojeluun. Asian esittelijänä Oulun hallinto-oikeudessa oli nettipäiväkirjassani usein mainittu Kaarina Kemppainen.
Valitus KHO:lle
Valitin asiasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Olen selvittänyt päätöstä
”Päätön päätös korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=166
Jälleen kerran voitiin todeta Suomen oikeuslaitoksen mädännäisyys ja se ettei korppi korpin silmää noki.
Koska KHO suojeli rikollisten toimintaa, niin syrjintäni jatkuu edelleen Kalajoen kaupungissa.
Todistuksena elinkeino- ja maankäyttötoimikunnan valinta. Pro Kalajoen ryhmä nimesi minut edustajakseen elinkeino- ja maankäyttötoimikuntaan. Kalajoen kaupunginhallitus päätti 19.2.2007 § 61 olla nimeämättä minua tuohon toimikuntaa toistaiseksi. Menettely täyttää kiistatta syrjintärikoksen tunnusmerkistön. Asian esitteli kaupunginhallitukselle kaupunginjohtaja Jukka Puoskari.
Elinkeino- ja maankäyttötoimikunta on salaseura, jossa kunnan maakaupoilla tehdään joskus jopa kuntalaisten edun vastaista bisnestä. Koska minä olen avoin, rehellinen, oikeudenmukainen ja tasapuolinen ihminen, niin ”lehmäkaupat” kunnan maakaupoissa olisivat Kalajoella joutuneet historiaan minun valintani seurauksena. Elinkeino- ja maankäyttötoimikuntaan ei haluttu kuntalaisten edunvalvojaa. Kysymys on myös vaalituloksen vääristämisestä. Sekin on rikos. Minä kuitenkin uskon, että se aika on lähellä jolloin Kalajoen kaupungissa hallintojohtaja Pekka Ollila ja kaupunginjohtaja Jukka Puoskari joutuvat vastuuseen teoistaan. Syrjinnässäni keskeisessä roolissa on valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä.
Asiakirjaliite
Kalajoen kaupunginhallituksen pöytäkirja 19.2.2007 (1901)
Tämän DVD-dokumentin esittäminen valtuutetuille estettiin Kalajoen kaupungin johdon toimesta. Halusin esittää tämän DVD-dokumentin sen vuoksi, että kaikki valtuutetut eivät jaksa perehtyä kirjalliseen materiaaliin. Katso erityisesti kohta 8. Ahojahti. Sen pituus on 9.12 minuuttia.
DVD-dokumentti youtubessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html
Todistusaineistona Kalajoen kaupunginvaltuustolle esitin myös kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa, jossa on keskeiset rikokset kerrottu todistusaineistoineen eli asiakirjoista, jotka todistavat rikokset on valokopiot kirjan sivuilla. Myös näiden todistusaineistojen esittäminen virallisessa valtuuston kokouksessa estettiin Kalajoen kaupungin johdon toimesta, vaikka valtuusto oli itse pyytänyt minulta selvitystä asioista.
maanantai 9. marraskuuta 2009
Ylimääräinen asia
Kalajoen kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 2.11.2009 ja sen kokouksen jälkeen kokoontui Kalajoen ja Himangan yhteinen kaupunginhallitus. Yhteiskaupunginhallitus antoi lausunnon Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavan luonnoksesta. Asia on nähtävissä Pohjois-Pohjanmaan liiton internet-sivulla osoitteessa www.pohjois-pohjanmaa.fi/ydinvoima
Asiasta keskusteltiin kaupunginhallituksessa ja lopulta päädyttiin äänestämään asiasta. Kaupunginjohtajan esitys oli, että kaupunginhallitus toteaa lausuntonaan, että Kalajoen kaupungilla ei ole huomautettavaa ydinvoimamaakuntakaavaehdotuksesta.
Valtuuston varapuheenjohtajana toin esille sen, että atomivoimala on tarkoitus sijoittaa 7 km:n päähän Pyhäjoen keskustasta ja ydinjätteen sijoittamisongelmaa ei ole ratkaistu. Erittäin vaarallinen ydinjäte tulee olemaan Pyhäjoella 20-40 vuotta. Jos erittäin vaarallista ydinjätettä kuljetetaan jonnekin, niin todennäköinen kuljetus tapahtuu Kalajoen kautta. Jos sattuu jokin onnettomuus kuljetuksissa Kalajoella, niin se on siinä. Sen jälkeen Kalajoki on saastunut sadoiksi tuhansiksi vuosiksi. Puhuttaessa atomivoimaloiden radioaktiivisten jätteiden sijoittamisesta puhutaan pääasiallisesti kiinteistä jätteistä. Harva tietää, että atomivoimalat aiheuttavat jatkuvasti täysin sallittuja normaalikäytön päästöjä. Atomivoimaloiden korkeita piippuja käytetään reaktoritilan ”tuulettamiseen”. Atomivoimaloiden vesi kulkee paitsi merestä jäähdytyslaitteisiin myös takaisin mereen. Itse asiassa pitäisi puhua kolmenlaisesta jätteestä: kaasumuotoinen, nestemäinen sekä kiinteä jäte. Jäte säteilee tappavaa radioaktiivisuutta satojatuhansia vuosia.
Keskustelin asiasta ennen kokousta kahvipöytäkeskusteluissa kolmen kaupunginhallituksen jäsenen kanssa. Silloin kaikki olivat kanssani samaa mieltä. Kun asiasta äänestettiin kaupunginhallituksessa, niin tulos oli 8 puolesta, kolme vastaan ja yksi jätti äänestämättä. Äänestyksessä kaupunginhallituksen jäsenet, jotka kahvipöytäkeskustelussa olivat kanssani samaa mieltä, kaksi äänesti kaupunginhallituksen päätöksen puolesta. Yksi jäsen katsoi minua kättennostoäänestyksen aikana ja sanoi, että ”kai minunkin sitten täytyy”. Siis hän äänesti keskustan ryhmän mukana vasten omaa mielipidettään. Yksi jäsen jätti äänestämättä, koska hän oli saanut varajäsenenä kaupunginhallituksen esityslistan niin myöhään, ettei katsonut voivansa ottaa osaa äänestykseen.
Keskipohjanmaa-lehti uutisoi seuraavana päivänä, ettei Kalajoen kaupunginhallituksella ollut huomautettavaa ydinvoimamaakuntakaavaehdotuksesta. Mielestäni suurempi uutinen olisi ollut se, että asiasta äänestettiin eli toisin sanoen Kalajoella vastustetaan ydinvoimalan perustamista Pyhäjoelle.
Merkittävä asia oli myös Pohjois-Pohjanmaan liiton talous- ja toimintasuunnitelmat vuosille 2010-2012. Lausunnot tähän esitykseen Pohjois-Pohjanmaan Liitto on pyytänyt 6.11.2009. Kaupunginhallituksen esityslistassa luki, että lausunto annetaan kokouksessa. Kaupunginhallituksen jäsenet eivät olleet ehtineet perehtyä lausuntoon, mikä annetaan vasta kokouksessa. Toimintasuunnitelmaluonnoksessa, mikä on 39 sivua paksu, on Kalajoen kaupunki mainittu vain kerran eli maksajan roolissa. Maksuosuus on 81 253,10 euroa. Valtuuston varapuheenjohtajana olen huolestunut siitä, että näinkin tärkeä asia sivuutetaan lähes olan kohautuksella, vaikka kysymyksessä on Kalajoen kannalta erittäin tärkeä asia, jossa sen mielipide pitää tulla selkeästi näkyviin.
Lausunnot Oulun hallinto-oikeudelle
Kalajoen kaupunginhallitus antoi lausunnot Oulun hallinto-oikeudelle kunnallisvalitusasioissa 00899/09/2204 ja 00906/09/2203 ja 00907/09/2204. Kysymys oli vastineen antamisesta Marko Sievänen/Meriter Oy sekä Hanna Halmeenpää ja Markku Männistö tekemiin valituksiin. Vastineet oli laatinut asianajaja Juha Koittola Asianajotoimisto Kaitaluoma & Koittola Oy:stä Kokkolasta. Kun sain tietooni esityslistan liitteenä olleet vastineet, niin soitin asianajaja Juha Koittolalle maanantaina 2.11.2009 klo 12.25 ja kerroin, että hän on vastuussa vastineen tiedoista ja ilmoitin, että vastineen tiedot eivät pidä yhtä totuuden kanssa.
Kaupunginhallituksen kokouksessa kaupunginjohtaja Jukka Puoskari esitti vastineita muutettavaksi siten, että poistetaan vastineista muun muassa virke ”Vaihtoehdot asiassa ovat olleet, että ympäristötarkastajan virkaan palkataan puoliaikainen henkilö, taikka ostetaan ympäristölupien ym. asioiden valmistelua vasten tarpeellinen määrä asiantuntijapalveluja ja hoitamalla sisäisin järjestelyin yl:n esittely ja virkavastuulla tehtävät päätökset”. Uskon, että tämän paikkansa pitämättömän virkkeen poistaminen johtui juuri siitä, että olin ilmoittanut asiasta asianajaja Juha Koittolalle. Ilmoitin hänelle, että hänen laatimansa asiakirja on totuuden vastainen ja voi johtaa oikeutta tekemään väärän päätöksen, koska oikeudelle annetut tiedot eivät pidä yhtä totuuden kanssa.
Selvitin vielä kokouksessa, että varsinaisen ympäristötarkastajan ilmoitus äitiysloman jatkumisesta on tullut Kalajoen kaupungin tietoon ja maaliskuussa eikä suinkaan toukokuussa. Siksi väitteet asian kiireestä eivät pidä paikkaansa. Uskon, että selvitykseni perusteella jokainen kaupunginhallituksen jäsen oli tietoinen siitä, että jos hän hyväksyy kaupunginjohtajan esityksen kaupunginhallituksen lausunnoksi Oulun hallinto-oikeudelle, syyllistyy väärän lausuman antamiseen oikeudelle. Valitettavasti tässä joukossa oli mukana myös poliisi Tomi Reinikainen.
Ylimääräinen asia listan ulkopuolelta
Yhteishallituksen kokouksen jälkeen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari otti käsittelyyn ylimääräisenä asiana Erkki Ahon blogikirjoittelun. Seinälle heijastettiin joitakin blogikirjoituksiani, jotka kaupunginjohtaja Jukka Puoskari tunsi kiusallisiksi. Myös tekninen johtaja Erkki Hirsimäki oli loukkaantunut siitä, että otin esille Himangan mustalaisiin kohdistuneen syrjinnän. Puoskari aloitti esityksensä syyttävään ja minua leimaavaan sävyyn. Vastasin Puoskarille tuomalla esille, sen että Oulun hallinto-oikeudelle annetut vastineet samoin kuin markkinaoikeudelle annettu vastine ovat totuuden vastaisia. Samalla toin esille sen, että kaupunginjohtaja Jukka Puoskari on ollut mukana yhdessä Raili Myllylän kanssa rikosten peittelyssä ja rikollisten suojelussa myös PR-talojen konkurssivyyhden selvittelyssä. Olen tehnyt Kalajoen kaupunginvaltuustolle sen pyytämän 1879-sivuisen selvityksen asioista, mutta ne käytännössä salattiin valtuutetuilta ja minulta estettiin totuuden esittäminen valtuustolle, vaikka valtuusto itse oli pyytänyt selvitystä. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskari oli mukana suojelemassa muun muassa syyttäjä Sulo Heiskarin rikollista toimintaa ja poliisi Raimo Ollilan rikollista toimintaa PR-talojen konkurssivyyhteen liittyvissä asioissa muun muassa Ylivieskan käräjäoikeuden väärän ja rikollisen päätöksen totuuden esilletuomisessa.
Totuus tässä toisessa asiassa on se, että tekninen johtaja Erkki Hirsimäki oli esittänyt 19.5.2009 vs. ympäristötarkastajalle työsuhteen jatkamista kolmella kuukaudella yhden vuoden sijasta ja vs. ympäristötarkastaja hyväksyi tarjotun jatkon työsuhteelleen. Perusteluksi tälle lyhyelle, 3 kk:n jatkolle Hirsimäki ilmoitti että, no ehtisi tämä ydinvoima-asia vähän rauhoittua, eihän tässä muita erimielisyyksiä ole ollut.
Kaupunginjohtaja Jukka Puoskari kuitenkin ilmoitti seuraavana päivänä, ettei teknisellä johtajalla ole ollut toimivaltaa päättää vs. ympäristötarkastajan työsuhteen jatkamisesta ja vs. ympäristötarkastajan työsuhde päättyy 31.5.09 joka tapauksessa.
Kalajoen kaupungilla ei ole ollut minkäänlaisia suunnitelmia vs. ympäristötarkastajan työn lopettamiseksi ennen kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin vs. ympäristötarkastaja Riku Halmeenpäähän kohdistamaa puhuttelua.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Esa Tiainen – marraskuun taiteilija
Kalajoella Tapion Tuvalla on marraskuun ajan kokkolalaisen kuvataiteilijan, graafikko Esa Tiaisen taidenäyttely.
Tästä linkistä enemmän tietoa taitelija Esa Tiaisesta
http://esatiainen.nfcentral.com/
tiistai 3. marraskuuta 2009
Marraskuun tapahtumia Kalajoella
KE 04.11.
18.00 Hiihtomaja hiihtokoulu
TO 05.11.
18.00 Hiihtomaja Suunnistajien kuntopiiri
PE 06.11.
klo 21.00 Vuorenkallion kappeli Musica-kuoro Ole minulle kallio-konsertti
LA 07.11.
klo 10.00 Kalajoen Meriluontokeskuksessa Kustaan rysä ja muita kalastusfilmejä
klo 15.00 Jääkiekko-ottelu C94 – SapKo
klo 17.40 Jääkiekko-ottelu C96 – Laser HT
Merisärkkä Saska Helmikallio & AVEC
Ravintola Dyyni 22-04 Eini ja DJ Mikko P + DJ Jones
SU 08.11.
klo 10.15 Kalajoen Meriluontokeskus Rovasta Rahjaksi
klo 11.15 Perämeren hylkeenpyytäjät
klo 12.15 Nahkiaisten pyyntiä perinteisin menetelmin
klo 13.00 Kustaan rysä
klo 14.00 Kalajoen Meriluontokeskus Kallan kala-apajat Auvo Saaren yleisöluento
klo 15.00 Kustaan rysä
klo 15.30 Nahkiaisten pyyntiä perinteisin menetelmin
klo 18.00 Lentopallon ykkössarjan ottelu Himangan urheiluhalli HU-Kalajoki - Kuortane
MA 09.11.
klo 17.30 Kalajoen valtuustosali Verouudistus 2010 koulutus yrittäjille
TI 10.11.
klo 18.00 Hiihtomaja Hiihtäjien kuntopiiri
KE 11.11.
klo 18.00 Hiihtomaja hiihtokoulu
TO 12.11.
klo 13.00 Kuntotanssit senioreille Hiihtomajalla
klo 18.00 Hiihtomaja Suunistajien kuntopiiri
LA 14.11.
klo 12.10 Jääkiekko-ottelu E98 – R-Kiekko
klo 14.00 Jääkiekko-ottelu D96 – K-Oulu V
klo 16.20 Jääkiekko-ottelu JHT B – KalPa
Merisärkkä T.Purontaka & Tähtitaivas sekä Väriloiste
Ravintola Dyyni 22-04 F Dj Wesku, Sunburn Winter Event 2009
SU 15.11.
klo 13.00 Elokuvat Merenojan sali Viiru ja Pesonen muisti pätkii
klo 14.30 Elokuvat Merenojan sali Skavabålen pojat
klo 17.00 Elokuvat Merenojan sali Haarautuvan rakkauden tila
klo 18.00 ykkössarjan lentopallo-ottelu Merenojan sali HU-Kalajoki - NaPa
TI 17.11.
klo 18.00 Hiihtomaja Hiihtäjien kuntopiiri
KE 18.11.
klo 18.00 Hiihtomaja hiihtokoulu
TO 19.11.
klo 18.00 Hiihtomaja Suunnistajien kuntopiiri
PE 20.11.
19.00 Kylpylähotelli Sani Ajattelepa Ite Jope Kalajoella
Kalajoen kristillinen opisto - Sydämeltään nuori – sydän viikonloppu
LA 21.11.
klo 17.00 Jääkiekko-ottelu Suomisaraja JHT – Raahe-Kiekko
Merisärkkä Johanna Pakonen & Omenapuu sekä Rainer Bollström & Graniitti
Ravintola Dyyni 22-04 Katri Ylander
SU 22.11.
klo 19.00 Valkeavesi 50 vuotta juhlakonsertti Soilat kuoro
MA 23.11.
klo 13.00 Avointen ovien päivä Valkeavedellä
TI 24.11.
klo 18.00 Hiihtomaja Hiihtäjien kuntopiiri
KE 25.11.
klo 18.00 Hiihtomaja Hiihtokoulu
TO 26.11.
klo 13.00 Hiihtomaja Kuntotanssit
klo 18.00 Hiihtomaja Suunnistajien kuntopiiri
LA 28.11.
klo 13.00 Pohjankylän Yläaste Naisten messut
klo 16.20 Jääkiekko-ottelu C94 – SapKo
Merisärkkä La Strada & Öiset Kulkijat
Ravintola Dyyni 22-04 Anna Abreu
SU 29.11.
klo 16.00 Jääkiekko-ottelu Suomisarja JHT - TIHC
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)