Taitelija Rositsa Tanchevan maalaus hääkuvastani
Rikosvyyhden päätekijä
Tämä on kanteluni
täydennys oikeuskanslerille. En pysty sanomaan kantelun koodinumeroa
enkä käsittelijää, koska oikeuskanslerinvirasto ei ole sitä
minulle ilmoittanut. Kysymys on kuitenkin tästä kantelusta
From:
Erkki Aho
Sent:
Wednesday, February 12, 2020 11:15 AM
To:
kirjaamo@okv.fi
Subject:
Kantelu
Kantelu
oikeuskanslerille
Kantelun
aihe: Keskustalaislestadiolainen toiminta ym....
Tämä
on myös rikostutkintapyyntö valtakunnansyyttäjävirastolle asiasta
5770/R/53493/18.
Tämä sen vuoksi jos oikeuskansleri väittää ettei voi tutkia
korkeimman oikeuden toimintaa.
Katson,
että rikostutkinta 5770/R/53493/18 on tehty esitutkintalain,
poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti.
Esitutkintalaissa määritellään esitutkinnan suorittaminen:
Esitutkinnassa
selvitettävät asiat
Esitutkinnassa
selvitetään:
1)
asian laadun edellyttämällä tavalla epäilty rikos, sen
teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty,
asianosaiset sekä muut syyteharkintaa ja rikoksen johdosta
määrättävää seuraamusta varten tarvittavat seikat;
2)
mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja
rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai
asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöönpanemiseksi;
3)
asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus, jos hän
oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997)
3 luvun 9 §:n nojalla
on pyytänyt syyttäjää ajamaan hänen vaatimustaan; ja
4)
suostuuko asianomistaja ja aikooko rikoksesta epäilty suostua asian
käsittelemiseen käräjäoikeudessa oikeudenkäynnistä
rikosasioissa annetun lain 5 a luvussa tarkoitetussa kirjallisessa
menettelyssä.
Esitutkinnassa
asia on valmisteltava siten, että syyteharkinta ja asianosaisten
etujen valvominen voidaan suorittaa asianmukaisesti ja että
todistelu voidaan pääkäsittelyssä ottaa vastaan yhdellä kertaa
tai asia voidaan ratkaista kirjallisessa menettelyssä.
Esitutkinnassa
olisi tullut selvittää epäilty rikos ja sen teko.olosuhteet. Miksi
näin ei tehty? Rikostutkinta olisi pitänyt aloittaa siitä mitä on
tapahtunut ja miksi. Minä olin haastanut ulosottoviranomaiset
oikeuteen. Ensimmäinen tutkittava asia olisi pitänyt olla
haastehakemus ja sen täydennys. Olisi pitänyt tutkia miksi olen
tehnyt tällaisen poikkeusellisen toimenpiteen eli haastanut
ulosottoviranomaiset oikeuteen.
Minä
haastoin ulosottoviranomaiset oikeuteen sen takia, että halusin
lopettaa rikoksilla aikaan saadun ulosoton. Kaikki ulosottosaatavani
ovat syntyneet Suomen valtion rikollisella toiminnan johdosta. Minä
olen hakenut useita kertoja tuomionpurkuja korkeimmalta oikeudelta,
mutta korkein oikeus ei ole suostunut purkamaan vääriä päätöksiä
vaikka todistusaineisto on ollut kiistaton. Siksi minulla ei ole
ollut muuta mahdollisuuta edetä asiassa kuin käräjäoikeus
menettely,koska poliisi ei tutki eikä syyttäjä tutki asioita.
Otetaan
esimerkkinä korkeimman oikeuden päätös 21.09.2019 Diaarinumero
H2017/239 Nro 1817. Päätös on valitus Rovaniemen hovioikeuden
tuomiosta 29.6.2017 Nro 281. Huomatan tässä yhteydessä, että
Rovaniemen hovioikeus ei ole koskaan antanut minulle suullista
käsittelyä asioissa jotta olisin voinut esittää totuuden
asioissa. Rovaniemen hovioikeuden toiminta asioissani ei kestä
päivän valoa. En kertaakaan ole saanut oikeudenmukaista
oikeudenkäyntiä Rovanimen hovioikeudessa koko 25 vuoden aikana.
Tosin osan tuosta 25 vuodesta Ylivieskan käräjäoikeuden
päätöksistä valitettiin Vaasan Hovioikeuteen,mutta sama tilanne
on ollut Vaasan hovioikeudenkin kanssa. Hovioikeuksissa ei perehdytä
asioihin eikä edes haluta tehdä oikeita päätöksiä.
Korkein
oikeuden päätöksen mukaan: ”Oikeudenkäymiskaaren 15b luvun 1
§:n 4 momentin mukaan muun hakijan kuin viranomaisen on käytettävä
oikeudenkäyntikäyntiasiamiestä ta -avustjaa lain 31-luvussa
tarkoitetussa tuomivirhekantelua tai tuomion purkamista koskevassa
asiassa Korkeimmassa oikeudessa.
Asian
ovat ratkaisseet oikeudenuvokset Jokela, Leppänen ja Välimaa.
Esittelijänä on ollut oikeussihteeri Eeva Palaja.
Perustuslain
21
§
Oikeusturva
Jokaisella
on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman
aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa
tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja
velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun
riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Käsittelyn
julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja
hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja
hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.
106
§ Perustuslain
etusija
Jos tuomioistuimen käsiteltävänä
olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä
ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava
etusija perustuslain säännökselle.
Korkein
oikeus toimii perustuslain vastaisesti, koska perustuslain 21 §:n
mukaan kansalaiselle on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja
ja hyvään hallintoon. Perustuslain oikeudenmukainen oikeudenkäynti
on ristiriidassa oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 1 §:n 4 momentin
kanssa. Perustustuslain 10 6 §:n mukaan tavallisen lain ollessa
ristiriidaasa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava
etusija peruslain säännökselle.
Miksi
täälainen ristiriita on hyväksytty oikeudenkäymiskaareen?
Epäilen, että painostus on tullut ammattijärjestöjen eli
asianajajliiton ja lakimiesliiton taholta.
Erikoista
Korkeimman oikeuden päätöksessä on se, että kaikki linkit
tuomionpurkuhakemuksessani on jätetty avaamatta ja tulostamatta.
Olen lisäksi lähettänyt korkeimmalle oikeudelle kaiken oleellisen
todistusaineiston rikoksista joiden perusteella tuomiot olisi tullut
purkaa.
Tämä
asiakirja pitää ottaa rikostutkinnan kohteeksi, koska kysymys
kansalaisen perusoikeuksista ja oikeusturvasta sekä
ihmisoikeussopimusten vastaisesta menettelystä. Vaadin, että
Korkeimman oikeuden toiminta Suomessa lopetetaan ja perustetaan
perustuslakituomioistuin. Korkein oikeus on kansalaisten
oikeudensaannin este ja minä epäilen, että tämä tilanne johtuu
valtiopetoksesta. Kansalaisilta on estetty
oikeudenssaantimahdollisuus laillisin keinoin.
Sitten
on otettava käsittelyyn tekemäni haastehakemus ja sen täydennys.
Haastehkaemuksessa olen esittänyt PR-talojen konkurssivyyhden
sähköisessä muodossa ja lisäksi videoita todistusaineistoksi.
Lisäksi olen pyytänyt käyttäämään todistusaineistona
Ylivieskan käräjäoikeuteen lähetämääni aineistoa
Kysymys
on tästä aineistosta, mikä Ylivieskan käräjäoikeuden olisi
pitänyt säilyttää vuoteen 2021 saakka. Aineisto on toimitettu
käräjäoikeuteen vuonna 2016.
Tyytymättömyyden
ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden
esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun
Tämä
aineisto sisälsi myös neljä kirjaa ja kopion salaiseksi
julistetusta SSP-sopimuksesta. Nämä neljä kirjaa ovat A-P.
Pietilän Pankkikrisin Peitellyt paperit Seppo Konttisen Salainen
pankkituki ja Laman ja Rahan pelurit sekä Olet Maamme Armahin
Suomenmaa.
Olen
halunnut todistaa, että PR-talojen konkurssivyyhti on jatkoa
valtiopetokselle, mikä ei vanhene koskaan.
Seuraavat
asiakirjat paljastavat valtiopetoksen
salaiseksi julistettu
ns. Koiviston konklaavin asiakirjat 6.5.1992
100 vuodeksi
salaiseksi julistettu SSP-sopimus 22.10.1992
25 vuodeksi
salaiseksi julistettu Aktiv Hansa-kaupan asiakirjat 31.03.2000
Sähköpostiviestissä
olen esittänyt asiat näin:
PR-talojen
konkurssivyyhti 1
PR-talojen
konkurssivyyhti 2
PR-talojen
konkurssivyyhti 3
Jos
käräjätuomari olisi avannut edellä esitetyista
sähköpostiviesteista todistusaineistona olevat linkit niin asia
olisi selvinnyt. Otan esimerkin:
PR-talojen
konkurssivyyhti 2
Kun
ylläolevan linkin avaa, niin sieltä olisi pitänyt tulostaa myös
todistusaineistot.
Todistusaineistoon
kuuluvat asianajaja Asko Keräselle annettu valtakirja, mikä
todistaa, että hänellä oli toimeksianto ja valtakirja valituksen
tekemiseksi Vaasan Hovioikeuteen, koska kaupat oli purettu ja
konkurssi oli siis laiton. Asko Keräsellä oli minun, Erkki Ahon, ja
Heino Virran valtakirjat asian hoitamiseksi. Lisäksi linkeissä on
todistusaineisto eli äärettömän tärkeä aisa: asianajaja Asko
Keräsen tunnustus siitä että hän jätti valituksen tekemättä.
Tässä ote todistusaineistosta:
Asianajaja
Asko Keränen pyysi valtakirjat valituksen tekemistä varten Vaasan
Hovioikeudelle konkurssituomion purkamiseksi. Tässä Heino Virran
valtakirja.
Asianajaja
Asko Keränen jätti kuitenkin valituksen tekemättä. Tässä hän
tunnustaa asian. Näin asianomaiset menettivät puheoikeutensa
asiassa ja ainoastaan korkein oikeus voi purkaa väärän päätöksen.
Järkyttävää toimintaa.
Koska
asianajaja Asko Keränen oli jättänyt valituksen tekemättä niin
ainoat mahdollisuudet saada oikeutta oli hakea tuomiopurkua
korkeimmalta oikeudelta tai tekemällä rikostutkintapyyntöjä
poliisille ja kanteluita laillisuusvalvojille.
Korkein
oikeus ei ole purkanut väärää päätöstä eikä poliisi ole
suostunut tutkimaan asiaa ja laillisuusvalvojat eivät ole nähneet
asiassa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.
Näistä
syistä minulla ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin haastaa
ulosottoviranomaiset oikeuteen, koska kaikki ulosottosaatavani
johtuvat siitä ettei korkein oikeus ole purkanut Ylivieskan
käräjäoikeuden väärää päätöstä ja poliisi on kieltäytynyt
tutkimasta Keräsen tunnustusta ja toimintaa sekä muita rikoksia
eikä laillisuusvalvonta ei ole nähnyt asiassa mitään laitonta
rikoksista puhumattakaan.
Tässä
todistusaineistoa viranomaisten päätöksistä, vain pieni osa
päätöksistä.
Terve
Juha!
Tämä
todistusaineisto oli myös Oulun käräjäoikeuden käytössä
päätöstä tehtäessä. Olen toimittaanut ko.aineiston Ylivieskan
käräjäoikeuteen, mikä nykysiin on Oulun käräjäoikeutta.
Raimo
Ollila, Ylivieskan poliisi, jokainen tutkintapyyntö on jätetty
tutkimatta. Tutkintapyynnöt on tehty ajoissa, mm.
15.3.1997,
täydennys 23.3.1997, päätös
26.06.1997
6870/5406/97
9.10.1997
6870/R/891/97, S10109/01,
13.08.2002
6870/S/10109/01,
13.08.2002
S/10456/02,
03.01.2002
R/1690/ Olli Sikala Haapajärven poliisi
Erkki
Huhtakallio, Ylivieskan poliisi 3.8.1998 tehty tutkintapyyntö
Kaarlo
Similä, Ylivieskan poliisipäällikkö, tutkintapyyntö 12.07.2002
lausuma
Ylivieskan käräjäoikeudelle 25.2.2004
Tapio
Mäkelä Oulun KRP, tutkintapyyntä 20.08.1997
10.1.1998
26.8.1998
2521/R/737/97, kirje 30.3.200,
varatuomari
Jorma Herttuaisen tekemä tutkintapyyntö 22.5.1998, lausuma
30.3.2000
Eero
Klemetti, Oulun KRP:n päällikä 2400/R/506/00
Pentti
Yliniva, KRP:n päällikkä. Pohjoinen osasto
18.11.1999
tehty tutkintapyyntä
10.09.1998
tehty tutkintapyyntö
2400/R/760/9919.4.2000
2400/R/737/97.19.12.1997
2400/R/760/99,18.11.1999
2400/S/13013/9919.11.1999
2400S/13077/99
15.12.1999 ,
19.5..2000
106/TUP/98
Kauko
Aaltomaa, KRP, apulaisjohtaja, tutkintapyyntö 5.5.2000,
ratkaisu
30.5.2000 106/TUP/98,
tutkintapyyntö
Aaltomaalle 4.6.2000,
3.4.2001
28/TUP/01
Rauno
Ranta, KRP:n päällikkö tutkintapyyntö 18.8.1998,
Rauno
Ranta, Juha Keränen, päätös 15.12.1998 106/TUP/98
2.5.2000
106/TUP/98 Rauno Ranta ja Kauko Aaltomaalle
1.9.2003
64/TUP/03 Rauno Ranta ja Marko Viitanen
Jouko
Rajaniemi, poliisiylitarkastaja Oulun läänin hallitus 6.7.1999 POL
374 B
Erkki
Haikola, Oulun läänin poliisiosaston päällikkö, tutkintapyyntö
18.8.1998
Jorma
Vuorio ja Jonne Lähteenmäki, sisäasiainministeriön poliisiosasto
10.8.1998 84/662/98,
poliisiministeri
Jan-Erik Enestamille tehty tutkintapyyntö 20.7.1998
17.8.1998
kirje ja tutkintapyyntä poliisiylitarkastaja Jorma Vuoriolle
10.8.1998
päätös 84/662/98
28.6.2000
SM-2000-1060/Ri-2 Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki
Jorma
Toivanen ja Jonne Lähteenmäki 20.3.2000 dnro 49/662/98
11.6.2002
SM-2002-1312/Ri-
Kimmo
Markkula KRP Vantaa 12.7.2002 88/TUP/02,
12.7.2002
88/TUP/02
12.7.2002
93/TUP/02
Juha
Vehmaskoski KRP:n rahanselvittelykeskus, kieltäytyi tutkimasta
Rinstrojen rahanpesua, vaikka Rienstra oli tuomittu USA:ssa
rahanpesusta ja Suomessakin näytöt olivat kiistattomat
Reijo
Naulapää, poliisiylijohtaja sisäasiainministeriö tutkintapyyntö
16.8.1998
kirje
20.3.2000 dnro 49/662/98,
tutkintapyyntö
Naulapäälle 29.5.2000
Kari
Häkämies sisäministeri 25.8.1999, vastaus kansanedustajien Risto
Kuisma, Raimo Vistbacka, Bjarne Kallis, Tapio Karjalainen, Matti
Huutola, Marja-Leena Kemppainen, Pekka Vilkkuan tutkintapyyntöön,
yksi kansanedustaja pyyhki nimensä yli tutkintapyynnöstä. Hänen
nimensä on Antti Rantakangas
Rauno
Rannan vastaus kansanedustaja Raimo Vistbackalle
Ville
Itälän keskustelunvahvistus 8.1.2001 SM-2001-776/Tu-411
Tapio
Kalliokosken päätökset 22.10.2004
20.10.2004.
25.10.2004
22.10.2004
22.9.2004,
päätökset ovat koodittomia
Tapio
Mäksen päätös 22.4.2005 2400/s/10249/05
6870/S/10431/99,
Aho, Virta
6870/R/1104/97,
Aho
6870/R/372/97,
Aho, Virta
6870/R/1279/98,
Aho
6870/R/1372/99,
Aho
6870/S/10148/00,
Aho
6870/R/1371/99,
Aho
6870/R/833/00,
Aho
6870/S/10109/01,
Aho
6870/R/137/01,
Aho
6870/R/412/97,
Aho
4728/R/288/96,
Aho
4728/R/339/96,
Aho
6870/S/10375/02,
Aho
6870/R/120/03,
Aho
6870/R/1041/07,
Aho
6870/R/1521/04,
Aho
6870/R/4131/07,
Aho
6870/R/10837/06,
Aho
6870/S/10225/08,
Aho
6030/R/1690/02,
Aho
6610/S/10590/05,
Aho
6610/S/11066/05,
Aho
6610/S/10599/06,
Aho
Keskusrikospoliisin
asiankäsittelyjärjestelmästä löytyvät diaarinumerot:
106/TUP/98
28/TUP/01
88/TUP/02
93/TUP/02
157/TUP/03
156/TUP/04
923/7/08
328/7/10
360/7/10
2400/2011/1106
2400/2011/1376
2400/2011/1639
2400/2012/609
POL-2015-2595
Poliisiasiain
tietojärjestelmästä löytyvät, Keskusrikospoliisin piirikoodille
kirjatut ilmoitusnumerot:
2400/S/10176/14
2400/S/10104/14
2400/S/10078/14
2400/s/10615/11
2400/S/10357/08
2400/S/10249/05
2400/S/10591/04
2400/S/10590/04
2400/S/10589/04
2400/S/10588/04
2400/S/10736/03
2400/R/760/99
2400/R/737/97
Oikeuden
vääriä päätöksiä
R98/503
Ylivieskan käräjäoikeus 01.06.1998 R98/71 144
R02/393
Ylivieskan kärjäoikeus 15.02.2002 RD01/361 10046
S01/320
Ylivieskan käräjäoikeus 30.01.2001 K00/1003 148
S00/1437
Ylivieskan käräjäoikeus 13.11.2000 K00/1003 1311
S01/447
Ylivieskan käräjäoikeus 28.02.2001 K001/1003 280
R98/692
Ylivieskan käräjäoikeus 26.08.1998 R98/90 224
R03/150
Ylivieskan käräjäoikeus 19.12.2002 R02/276 R1.OH.KP
Ylivieskan
käräjäoikeuden päätös 30.05.1996 nro 860
Ylivieskan
käräjäoikeuden päätös 03.01.1997 96/531
Ylivieskan
käräjäoikeuden päätös 28.06.1996 nro 900
Ylivieskan
käräjäoikeuden tuomio 26.08.1998 nro 228
Ylivieskan
käräjäoikeudenpäätös 19.09.2000 bro 1066
Ylivieskan
käräjäoikeuden tuomio 03.10.2000 nro 1050
Vaasan
hovioikeuden tuomio 21.05.1999 nro 521
Vaasan
hovioikeuden päätös 08.12.2000 nro 1376
Vaasan
hovioikeuden päätös 07.05.2001 nro 545
Vaasan
hovioikeuden päätös 13.01.2000 nro 39 R98/692
Vaasan
hovioikeuden päätös 31.01.2000 nro 39
Korkeimman
oikeuden päätös 11.01.2002 R2000/206 nro 0017
Korkeimman
oikeuden päätös 24.01.2001 H2000/386 nro 0143
Korkeimman
oikeuden päätös 20.09.2001 nro 1841
Korkeimman
oikeuden päätös 10.07.2003 H2001/318 nro 1800
Korkeimman
oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/16 nro 1801
Korkeimman
oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/210 nro 1802
Korkeimman
oikeuden päätös 28.06.2002 H2001/138 nro 1771
Korkeimman
hallinto-oikeuden päätös 22.12.2004 3383 nro 17602/04
konkurssiasiat
K
96/531, PR-Teollisuus
Oy (hja Alavieskan Puurakenne )
Konkurssituomio 3.1.1997/1
K 97/1236
International Timber (hja Eläke-Varma Keskinäinen
yhtiö)
Konkurssituomio 7.9.1998/963
K 00/1003
Erkki Aho (hja Alavieskan Puurakenne)
ratkaisu 28.2.2001/280, rauennut/sillensä, valitettu hovioikeuteen
K
10/5019 Erkki Aho (hja
Mikko Kovalainen)
ratkaisu 4.1.2011/38, peruutettu
K 10/3862
Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 30.8.2010/4430, sillensä, muu syy
K 11/1589
Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 26.9.2012/7257, rauennut, sillensä
ITC Finland Oy:n
konkurssi, ei löytynyt diaarista
Rikosasiat:
R
98/71
Asia: velallisen vilpillisyys
ratkaisu 1.6.1998/144
R 98/90
Asia: muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset
ratkaisu 26.8.1998/1
ratkaisu 13.8.1998
RD 01/361
ratkaisu 15.2.2002/10046 , jätetty tutkimatta
R 05/506
asianomistajana Tapio Lahola
Tuomio 28.11.2005/529, valitettu hovioikeuteen
R 10/506,
asianomistaja Mikko Kovalainen
Tuomio 6.9.2010/1034, valitettu hovioikeuteen
R 11/537
asianomistaja Markku Koski
Tuomio 27.7.2011/587, valitettu hovioikeuteen
Rikosasiaa, jossa
asianomistajana Torsti Kalliokoski, ei löytynyt diaarista
Rikosasia
R 97/288 koskee muuta vastaajaa, rikosilmoituksen numerolla ei löydy
diaarista
S 95/1488 Kja
Alavieskan Puurakenne, vjat: Erkki Aho, Kari Konu, Markku Koski,
PR-Teollisuus Oy, Remes Jouni ja Virta Heino, asiaan osallisena
PR-Teollisuus Oy:n
konkurssipesä
Ratkaisu 28.6.1996 , hyväksytty kokonaan tai osittain
Katriina
Rantinsalo
hallintosihteeri
Tässä
Rovaniemen hovioikeuden ilmoitus siellä käsitellyssä olleista
asioista. En ole saanut yhteenkään hovioikeuden käsittelyyn
suullista käsittelyä.
S
13/603
H 13/408
H 13/378
S 12/378
S 11/721
R 11/715
R
09/679
S 09/633
H 08/1027
S 11/420
S 11/85
R 10/904
R
08/974
R 08/790
R 06/70
Valtakunnansyyttäjäviraston
ilmoitus
Valtakunnansyyttäjänvirastoon
toimittamianne kirjoituksia on käsitelty seuraavilla
diaarinumeroilla:
186/41/98,
217/22/98,
109/42/99, 239/42/99, 80/41/99, 108/41/99,
58/42/00,
83/42/00, 184/42/00,
2/42/01, 111/42/01, 142/42/01,
126/42/02,
198/42/02,
11/41/03,
137/42/04, 7/41/04, 63/41/04, 148/41/04,
155/41/04,
159/41/05,
136/41/08,
37/42/09, 74/42/09,
9/41/09, 155/21/09,
44/41/11,
96/21/12,
45/21/13
Lisäksi
kirjoituksianne on diarioitu seuraaville diaarinumeroille:
2/92/08,
1/92/09, 2/82/10, 2/92/11, 2/92/12, 2/92/13 ja 2/92/14
Laillisuusvalvojien
päätökset
apulaisoikeusasiamies
Petri Jääskeläinen päätös 24.11.2004 Dnro 2406/4/04
suppea
luettelo löytyy tästä osoitteesta
Olen
informoinut ulosottoviranomaisia ja vastustanut ulosottoa koko ajan.
Katson, että ulosottoviranomaisten olisi pitänyt tehdä yhteistyötä
oikeuden saamiseksi. Ulosottoviranomaiset ovat minun oikeustajuni
mukaan toimineet rikoslain 15 luvun vastaiseksi koska ovat
kieltäytyneet yhteistoiminnasta ja jatkaneet tietoisesti väärillä
tiedoilla aikaansaatua ulosottoa. Katson, että kysymys on Suomen
valtion rikollisesta toiminnasta ja ihmisoikeusrikoksista ja
ennenkaikkea kidutuksesta, kun en ole saanut esteetöntä
rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäynti 25 vuoteen.
Kaikki
ulosottoni johtuvat juuri tuosta silloisen asianajaja Asko Keräsen
toiminnasta, kun hän jätti valituksen tekemättä. Ylivieskan
käräjäoikeuden väärä päätös jäi voimaan ja tätä väärää
päätöstä syyttäjä ja muut rikoksista epäillyt käyttivät
härskisti hyväksi saaden aikaan minulle neljä konkurssia, yhden 75
päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota ja
avioeron. Kaikki tuomiot on saatu aikaan Suomen valtion rikollisella
toiminnalla.
Tämä
uutinen tukee edellä esittääni Asko Keräsen tunnustusta
rikollisesta toiminnastaan. . Juristi Asko Keräsen
talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin –
Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä
Todistusaineisto
asiassa - kaikki ulosottosaatavani ovat syntyneet rikosten avulla:
Kauppasopimukset
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipestä ja Euronio Oy ( 3 kpl)
Konkurssisääntö
50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä
velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa
irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä
tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai
hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi. Väliaikaiset
pesänhoitajat eivät voi myydä kiinteää omaisuutta.
Minä
esitän kauppakirjat todistusaineistona asiasta.
Kera
Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys.
Saattohoitaja teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY:n kanssa
kuvassa olevan sopimuksen. Kysymyksessä on törkeä petos, koska
myyjä Kera Oy oli päättänyt poistaa perustettavan yhtiön
markkinoilta. Siihen liittyy kuvassa oleva sopimus.
Väliaikaiset
pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää
omaisuutta. He kuitenkin myivät kiinteää omaisuutta maakaaren
vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen
omaisuutta omanaan kauppakaaren vastaisesti.
Kaupanteossa
salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä
oli 63 miljonan markan törkeä petos.
Minä
esitän pantatut kiinnitykset todistusaineistona asiasta
Kaupanvahvistajaksi
on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan
allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus
allekirjoitettiin. Sulo Heiskari on toiminut syyttäjän
kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä. Syyttäjistä
annetun lain mukaan hän on toiminut esteellisenä syyttäjänä.
Kaupanvahvistajan
kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ollut
paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin. Kauppasopimukset ovat
siis laittomia.
Kaupanvahvistajaksi
merkitty nimismies Sulo Heiskari toimi syyttäjänä kaikissa
kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä
annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan
syyttäjänä näissä asioissa.
Juristi
Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja
tuomarin – Keränen tunnusti
kaiken heti kättelyssä
Tutkinnanjohtajana
ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt
tutkimatta. Ollilan esimiehet ovat olleet lestadiolaisia kuten
Ollilakin. On syytä epäillä, että lestadiolainen mafia on
suojellut omia aateveljiään rakennusalalla sekä poliisialalla.
Asianajaja
Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa, ”putosi”
parvekkeelta ja kuoli.
Ennen
kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon
oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä
pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan
todistus.
Erkki
Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen
velan perusteella jota ei todellisuudessa edes ollut olemassa.
Koska
oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen
kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja Raili Myllylä organisoi
asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys
vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta
luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa
viikossa 1879-sivun selvityksen asioista. Valtuuston puheenjohtaja
Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät
valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille
valtuuston kokouksessa. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja
virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu. Poliisi
kieltäytyi tutkimasta asiaa.
Alavieskan
Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kaupat. Kaupan purku on aina
lopullinen ja peruuttamaton. Kun pääsopimus puretaan niin
liitännäiset eli takaukset eivät voida voimaan. Alavieskan
Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki konkurssituomion väärillä
tiedoilla, koska kaupat oli purettu. Konkurssi oli siis laiton.
Kysymyksessä on prosessipetos.
Todistusaineistona
kauppojen purkusopimukset
Todistusaineistona
virheellinen konkurssihakemus
Varatuomari
Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän
lausuman asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Paavo M.
Petäjä tunnustaa asian KRP:lle
Silloiselle
asianajajalle Asko Keräselle annettiin valtakirjat asioiden
hoitamiseksi, koska hän pyysi niitä sillä perusteella, että
konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu ja konkurssi oli haettu
väärillä tiedoilla..
Entinen
asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän
jätti valituksen tekemättä. Nyt ainoa mahdollisuus on saada purku
korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei suostu purkamaan
vääriä tuomioita eikä Ylivieskan käräjäoikeus ota asiaa
käsiteltäväkseen. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eikä
laillisuusvalvonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista
puhumattakaan.
Näistä
syistä johtuen kaikki ulosotossa olevat ja olleet saatavani ovat
syntyneet Suomen valtion rikollisen toiminnan seurauksena ja tämä
minulla on oikeus todistaa käräjäoikeudessa Suomen lain ja
Ihmisoikeussopimusten mukaisesti. Rikoksen avulla tehty oikeustoimi
on mitätön.
Kaikki
”kuvat” linkeissä, jotka on jätetty tulostamatta ja ovat
todistusaineistoja. Olen ottanut tässä vain yhden kokonaisuuden
esimerkkinä tulostamatta jätetyistä todistusaineistoista. Minulla
on oikeus todistaa , että jokainen ”kuva” blogeissani on
todistusaineisto, mikä olisi pitänyt tulostaa, jotta voidaan
todistaa tapahtumat ja antaa minun oikeudenmukaisessa
oikeudenkäynnissä ne todistaa ja kertoa miten se liittyy
käsiteltävään asiaan.
Videoni
todistavat tapahtumat ja tosiasiat
Erkki
Ahon videot ( 8 videoa)
Hätähuuto
Suomesta
Rikolliset
konkurssit
Oikeudenkäynti
tietämättämme
Saattohoitajat
Toimialarationalisointi
SSP-sopimus
Hätähuuto
Suomesta
Ahojahti
Kirjani
Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X (529 sivua) sisältää
seuraavat todistusaineistot ja selostukset asioista:
Kirjoitin
asiasta kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa
Kirjassa
on selostukset ja keskeinen todistusaineisto asioista lukuunottamatta
kaupanvahvistajan kutsuman todistajan Arto Ranta-Ylitalon todistusta
siitä, ettei hän ole ollut paikalla kun kauppakirjat on
allekirjoitettu. Kirjan todistusaineistosta puuttuu lisäksi entisen
asianajaja Asko Keräsen tunnnustus siitä, että hän on jättänyt
valituksesta tekemättä Vaasan Hovioikeuteen. Kirjasta puutuu kopiot
48 miljoonan pantatuista kiinnityksistä,mutta maininta niistä
löytyy kirjasta. Nämä kirjasta puutuvat aineistot on minulla
esittää paperitulosteena.
Olen
saanut selville, että valtiopetoksessa pankeille annettiin
suosituimmuusasema eli pankit voittivat ylemmissä oikeusasteissa ja
rikollisille on annettu syytesuoja.
Erkki
Ahon oikeustaistelu
sivu
108 Maakunnallinen veturyritys
sivu
109 Pankkikriisi ja talotehtaiden pudotuspeli
aivu
111 Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä
sivu
112 Velkasaneerausmiehet aloittivat likaisen työn
sivu
114 Toimintaedellytysten kartoitus ja Jouni Remeksen petos
sivu
115 Alavieskan kunnan petollinen toiminta
sivu
116 Vanhalle Pöllölle ja muillekin alavieskalaisille
sivu
117 Kera Oy:n petos ja pitämättömän kokouksen pöytäkirja
olemattomissa tiloissa
sivu
118 Kohtuuton kauppasopimus ja kaupanvahvistus etätyönä
sivu
119 Otin lainaa osakepääomaan
sivu
120 Markku Kosken kelkankääntö
sivu
121 Messuvoitto Joensun asuntomessuilta
sivu
121 Vihdoinkin Remekselle lopputili
sivu
122 Kera Oy:n kiristys
sivu
123 Konkurssi tavoitteena
sivu
124 Meistä tehtiin rahanpesijöitä Kera Oy:n toimesta
sivu
127 Ulkomainen ostajataho
sivu
128 Oikeuskäsittely tietämättämme Ylivieskan käräjäoikeudessa
sivu
129 Konkurssipesä purki kaupat
sivu
130 Konkurssiin hakeminen
sivu
131 Uusi konkurssipesä ja konsultti Weckström
sivu
132 Tappouhkauksia, rikosilmoituksia, likaista peliä
sivu
134 Uuden yrityksen perustaminen
sivu
134 Ajojahti käynnistyy
sivu
135 Kolmen miljoonan mies
sivu
137 Kohtalokas konsultointi ja äkkinäinen konkurssi
sivu
137 Uskomatonta toiminta
sivu
138 ITC Finland Oy:n pesänluettelon vannomistilaisuus
sivu
139 Velkojien kokous Kajaanissa 22.04.1998
sivu
140 Ajojahti jatkuu
sivu
141 Oikeudenkäynti velallisen epärehellisydestä
sivu
143 Hyvitykset konkurssin myöhäisemmässä vaiheessa
sivu
144 Virkamiesterrorismi, Hyvä veli-järjestelmä ja kollegiaalinen
suojelujärjestelmä
sivu
146 Mittaamattoma henkiset kärsimykset ja valtavat taloudelliset
tappiot
sivu
147 Vaasan Hovioikeuden väärä päätös
sivu
148 Vaasan Hovioikeuden toinen väärä päätös
sivu
148 Hallitusmuodon 32 §
sivu
148 Kuin paatunut rikollinen
sivu
149 Vaikea uutisoitava
sivu
151 Saatanan tunarit
sivu
152 Aktiivisuuteni herättää huomiota
sivu
153 Korkeimman oikeuden suojelupäätös
sivu
154 Kansanedustaja Kuisman eduskuntakysely
sivu
155 Kansanedustaja Vistbackan puhe 21.2.2000
sivu
156 Kirjeenvaihtoa Tasavallan Presidentin kanssa
sivu
158 Valittus Korkeimpaan oikeuteen
sivu
159 Tuomiopurkuhakemukset Korkeimpaan oikeuteen
sivu
160 Menin yllättäen Vantaan KRP:hen
sivu
160 Henkilökohtainen konkurssi
sivu
162 Kirje Arkkipiispalle
sivu
162 Maskosen outo kuolema
sivu
163 Matkailuyrittämisen ihanuuus Kalajoella
sivu
169 Kuntosalilaitteet rahoitettiin moneen kertaan
sivu
169 Muotokuvafarssi
sivu
171 Metsäpalstoja tukimiehelle
sivu
172 Kuntaliitossopimusta ei kunnioitettu
sivu
172 Laholan perätön ilmianto
sivu
173 Haastoin Laholan ja suuren määrän todistajia oikeuteen
sivu
175 Betonista Oy:n konsultointi
sivu
175 Ikimuistoinen Puolan vierailu
sivu
176 Outoa tonttikauppaa
sivu
177 Palautin Korkeimman Oikeuden päätöksen
sivu
178 Erkki Aho rahoituksen este
sivu
179 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
sivu
180 Kantelut EU:n komissiolle
sivu
181 Ylivieskan käräjäoikeuden huikea päätös
sivu
181 Mitä kansalainen edellyttää tuomioistuimelta
sivu
182 Kalajokilaakson ja muiden lehtien uutisointi
sivu
182 Avoin kirje Eduskunnan oikeusasiamies Pauniolle
sivu
184 Epäteitoisuutta, pelkoa, odotusta
sivu
185 Paavo M. Petäjän rooli
sivu
187 Valitus Vaasan Hovioikeuteen ja täydennys Korkeimpaan oikeuteen
sivu
190 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ja
perustuslakivaliokunnalle
sivu
191 Starttirahan takaisinmaksu
sivu
194 Alpo Ylitalon loppuyhteenveto kirjaani
sivu
202 Erkki Ahon muistiinpanot ITC Finland Oy:n ajalta
sivu
230 Liitteet
sivu
235 Erkki Ahon ansioluettelo
sivu
238 Kunnallisvaalien tulos
sivu
239 Maanvuokrausanomus Satumaa Oy, tämä todistaa sen, että
Kalajoen kunta varasti Satumaa idean meiltä , minulta Erkki Aholta
ja Allan Seikkulalta ja niiden ideoiden pohjalta perustettiin
JukuJukumaa. Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli myös
Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja eli toimi
esteellisenä asiassa.
Sivu
240 Esitys Matkailun yhteistyöstä /Tapioland Oy, kopio
pöytäkirjasta osoittaa miten Kalajoen kunta varasti Allan
Seikkulalta kylpylä-idean. Kunnajohtaja Kalliokoski oli kunnallisen
Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimi siis
esteellisenä
Sivu
243 Yrittäjä Allan Seikkulan kirje Kalajoen Yrittäjärjestölle.Kirje
kertoo totuuden yrittäjän asemasta Kalajoen matkailussa Kalajoen
kaupungin monopolin varjossa.
Sivu
246 Yrittäjä Esa Tanskan aloite Kalajoen kunnan matkailuasioiden
selvittämieksi. Yrittäjät kokivat Kalajoen kunnan monopolin
haitallisena ja yrittäjien tomintaa rajoittavana
Sivu
249 Anomus keskioluen tarjoilusta Leiribaarissa, pöytäkirja
osoittaa Erkki Ahon syrjinnän
sivu
250 Kunnanvaltuuston pöytäkirja mikä osoittaa Erkki Ahon olleen
oikeassa vastustaessaan todetessaan , että kunnan riski tässä
asiassa on liian suuri. Kysymys oli Paratiisiklpylä Oy:n
rakentamisesta.
Sivu
252 Eriävä mielipide takauksen myöntämiseen Kalajoen
Paratiisikylpylä Oy:n lainoille. Eriävä mielipide oli
oikeaanosunut: ”Kalajoen kunnan ei ole syytä lähteä tukemaan
Kalajoen Paratiisikylpyl Oy:n lainoja koska hankkeelle ei ole ole
olemaas riittäviä kannattavuusedellytyksi. Nykyisillä
kannattavuusedellytyksillä riski on liian suuri. Ensin on
varmistettava kannattavuusedellytykset ja saatava varmuus toteuksen
ja toiminnan taososta. Näin suurten lainojen takaus on kunnalle
kohtuuttoman suuri riski.
Paratiisikylpylä
Oy olisi mennyt konkurssiin mutta kunta pelasti ottamalla
vastattavakseen 21,7 miljoonan korkeakorkoiset lainat. Samalla
pelastettiin kunnalinen Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta. Sen
hallituksen puheenjohtaja oli kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski.
Sivu
252 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtajan valheellinen
katsaus yhtiön sijoitusmuistiossa.
Sivu
253 Sijoitusmuistiossa johdetaan sijoittajia harhaan utopistisilla
investointisuunnitelmilla'
Sivu
254 Kalajoen kunnanvaltuutetuille esiteltiin täysin virheelliset ja
utopistiset laskelmat jotta valtuutetut ottaisivat Kalajoen
Paratiisikylpylä Oy:n velata Kalajoen kunnan maksettavaksi.
Sivu
255 Valtuustoaloitteeni jonka tarkoituksena oli selvittää Kalajoen
matkailun asiat ja niiden lainmukaisuus. Asia ei tietenkään
edennyt, mutta Erkki Aho oli oikeassa.
Sivu
258 Tilinpäätöksestä todistus, mikä osoittaa, että
kirjapitoarvot oliva ttäysin tuulesta temmattuja, tonttien arvot
olivat täysin mielikuvituksen tuotetta. Tuomitaverna n. 20 miljooaan
ja Kuusikkonokka 10 miljoonaa.
Sivu
259 ilintarkastajien lausunto on harhaanjohtava
sivu
261 Todistus siitä miten yhtiön kirjanpidossa puliveivaukset
tehtiin jotta yritys saatiin pelastettua konkurssilta
sivu
263 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n tilinpäätös tiedot
sivu
264 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kanteluvastaus ósoittaa
laillisuusvalvojien toiminnan yleisen laadun EI ANNA AIHETTA
sivu
265 Kalajokiseudun uutinen , jossa kerrotaan että SaniFani löi
valtuutetut ällikällä. Valtuutetuille tuotiin yllättäen
päätettäväksi Kalajoen kaupungin suurin investointi korkaan eli
uimahallin rakentaminen. Asia tuli valtuutetuille yllätysenä ja ohi
kaikkien hyväksttyjen toimintasuunnitelmien. Tarkoituksena oli
pelastaa Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta..
sivu
269 Kylpylä Sanifanin kustannusennuste oli täysin ”metsässä”.
Tällä johdettiin harhaan päättäjiä.
Sivu
270 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n lainajärjestelyt olivat melkoista
suhmurointia. Niistä päättäjillä ei ollut tarpeeksi tietoa
päätöksenteon pohjaksi.
Sivu
272 RTS-toimialaraportti-97 .mikä osoittaa talotehtaiden
ylikapasiteetin kysyntään verrattuna. SSP-spimukesssa oli sovittu
ylikapasiteetin poistamisesta ja yritysten kaatamisperusteista.
Sivu
273 Helsingin Sanomien uutinen mikä todistaa Kera Oy:n roolin ja
toiminnan ylikapasiteetin poistamisessa. Kera Oy:ssä oli perustettu
niin sanottu ruumiinpesuryhmä, jonka tavoitteena oli poistaa Kera
Oy:n rahoittamia yrityksiä uhkaavat kilpailijat. Ruumiinpesuryhmä
toimi Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja
sitä veti kehityspäällikkö Veikko Anttonen.
Sivu
274 Alavieskan Puurakenne Oy:n jatkohanke. Tämä on todiste siitä,
miten Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan
Puurakenne Oy:n palvelukseen tullut Jouni Remes oli tehnyt Kera Oy:n
kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että perustettava
yritys ei edellytä Kera Oy:n tukea. Jos muut osakkaat olisivat
tienneet tällaisesta sopimuksesta niin koko yritystä ei olisi
perustettu. Myöhemmin Jouni Remes paljastui Kera Oy:n
saattohoitajaksi ja hänet erotettiin PR-Teollisuus Oy:n
palveluksesta.
Sivu
277-285 kauppakirjat ( 3 kpl) Alavieskan Puurakenne Oy:n
konkurssipesän ja Euronio Oy:n välillä. Kauppakirjat todistavat,
että väliaikaiset konkurssipesän hoitajat myivät konkurssisäännön
vastaisesti kiinteää toisen omaisuutta omanaan. Kauppakirjoissa ei
mainita mitään 48n miljoonan pantatuista kiinnityksistä. Kaupoissa
siis tehtiin torkeä petos. Myöhemmin ilmeni, että perustettava
yritys oli markkinoilta poistettavien listalla joten myyjä tiesi
myydessään, että yritys tullaan poistamaan markkinoilta eli
ajamaan konkurssiin. Teko on varmasti törkeä petos.
Sivu
286 Kalevan uutinen jossa kerrotaan kaupasta. Lehtuutinen todistaa
toisen petoksen kaupassa.
Sivu
287 Keran johtajan Seppo Arposen todistus asiassa. Myyjä siis
todistaa, että petos on tapahtunut: keskeneräinen tilauskanta ei
ollutkaan 26 miljoonaa vaan 11-12 miljonaa. Petoksen suuruus oli siis
15 miljonaa + salatutu pantatut kiinnitykset 48 miljoonaa on yhteensä
63 miljoonaa markkaa.
Sivu
288 Kuulustelupöytäkirja osoittaa , että Jounii Remes oli Kera
Oy:n saattohoittaja
Sivu
292 Pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa
Helsingissä. Kukaan pöytäkirjassa mainituista henkilöistä ei
ollut paikalla olemattomissa tiloissa Helsingissä. Pöytäkirja on
väärennetty saattohoitaja Jouni Remeksen ja kansanedustaja Markku
Kosken toimesta.
Sivu
292 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa petoksen
tapahtuneen
Sivu
294 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hä ole
koskaan henkilökohtaisesti tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.
Sivu
295 Haastehakemus irtaimesta kaupasa Ylivieskan käräjäoikeuteen
Sivu
298 Asianajaja Jouni Vihervalli on edustanut osakkaita asiassa ilman
valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjäoikeuden sihteeri ihmettelee
missä on tiedoksiannot asioista. Se on merkitty kirjallisesti
asiakirjoihin. Tiedoksiannoista vastaa kihalunnansyyttäjä Sulo
Heiskari. Asianomaiset eivät siis saaneet asiaa tiedokseen ja heitä
edusti oikeudessa heidän tietämättämättään ja ilman
valtakirjoja heille täysin tuntematon henkilö asianajaja Jouni
Vihervalli.
Sivu
299 Suomen Asinajajaliitoon antamassaan vastineessa asianajaja Jouni
Vihervalli todistaa, ettei ole koskaan tavannut kantelijoita eikä
musa edes koskaan keskustelleensa heidän kanssaan puhelimitse.
Sivu
301 Heino Virran todistajalausunto jossa hän todistaa kuinka
asianjajat Jouni Vihervalli, varatuomari Paavo M. Petäjä ja
asianajaja Antti Latola ovat edustaneet häntä ilman valtakirjoja
hänen tietämättään. Virta ei ole myöskään antanut
valtakirjoja Veli Päivikkö Ky:lle.
Sivu
302 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut
takaussummasta 401.444,45 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa
maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä
kokonasuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on
tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä
konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu
303 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut
takaussummasta 500.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa
maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä
kokonasuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on
tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä
konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu
304 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut
takaussummasta 100.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa
maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä
kokonasuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on
tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä
konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu
305 Todistus kauppojen purkamisesta. Kun kaupat on näin purettu niin
takaussaatava myös purkantui. Kaupat purettaessa sen liitännäiset
eivät voi jäädä voimaan vaan purkautuivat. Konkurssihakemus oli
siis tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja
takaukset oli kaiken lisäksi maksettu. Kaupan purku on lopullinen ja
peruuttamaton.
Sivu
306-308 Alavieskan Purakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen
kaupat. Kaupat purettiin virheellisesti koska kaupojenpurku tapahtuu
samalla tavalla kuin kauppojen tekeminen eli kaupajvanhvistajan
läsnäollessa. Nyt tässä ei ollut kaupanvahvistajaa eikä
kaupanvahvistajan kutsumaa todistajaa paikalla.
Sivu
309-310 Varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne
Oy:n konkurssipesälle. Kirjeestä käy selkeästi esille tosiasiat
kaupanpurusta.
Sivu
311-13 Varatuomari Paavo M. Petäjän lausuma Ylivieskan
käräjäoikeudelle ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja takaajien
asiassa. Lausuma on väärä koska kaupat oli purettu ja takaukset
oli maksettu. Lausuma on annettu ilman toimeksiantoja ja
valtakirjoja.
Sivu
314-316 Ylivieskan käräjäoikeuden
tuomio riita-asiassa Tuomio on tehty väärillä tiedoilla ja
rikosten perusteella koska Paavo M. Petäjällä ei ollut
valtakirjoja ja toimeksiantoja asiassa. Kaupat oli puretu ja
takaukset olivat rauenneet lisäksi takaukset oli maksettu. Tästä
rikoksilla aikaansaadusta päätöksestä on johtuu ulosottosaatavani
ja tätä rikoksilla aikaansaatua päätöstä on esteellinen
syyttäjä ja muut rikoksista epäillyt käyttäneet hyväkseen
saadakseen uusia vääriä päätöksiä
Sivu
317 - 318 Heino Virran rikostutkintapyyntö Paavo M. Petäjästä
Sivu
318- 321 Kera Oy:n Seppo Arpoosen vastaus, mikä osoittaa, että Kera
Oy oli tehnyt meistä kansainvälisen rahanpesuilmoituksen mikä
osoittautui perättömäksi. Tämä oli todella häikälemtön rikos,
mutta se tarkotuksena minun näkemykseni mukaan oli mustata meidän
kansainväliset ja meille tärkeät markkinat.
Sivu
322 Keran kehityspäällikkö Veikko Anttosen vastaus
oikeuskanslerille osoittaa kuinka Kera Oy levitti perätöntä tietoa
eri tahoille.
Sivu
323 -324 Kera Oy:n Juhani Ruudun vastaus Heino Virralle todistaa Kera
Oy:n menettelyn, Kera levitti meistä tietoja kilpailjoille.
Vastauksessa todetaan, että Muistio sisältää normaaleja
selvitystyössä ja yritystutkimuksissa tehtyjä havaintoja skeä
viittauksia keskusteluihin Teidän kanssanne. Kera Oy:n
urkintasyyteminä yritysiin oli yritystutkimukset, joita Kera Oy:n
henkilöt käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen omien
tarkoitusperiensä toteuttamiseen.
Sivu
325 Tapani Käännän todistus siitä, miten toinen saattohoitaja
Stig Weckström levitti perätöntä rahanpesutietoa eteenpäin.
Sivu
326 Timo Viitamaan todistus siitä miten saattohoitaja Stig Weckström
levitti perätöntä tietoa eteenpäin.
Sivu
327 KTM:n päätös mikä ei perustu lakiin ja osoittaa PR-Teollisuus
Oy:n syrjintää. Päätöksen perustelut: ”Yritys jatkaa viimeksi
kuluneen vuoden aikana konkurssin tehneen yrityksen toimintaa.
Ministeriön ohjeiden mukaan konkursiin tehneen yrityksen jatkajallle
tukea voidnaan myöntää vain ensimmäisen tilikauden vahvistamisen
jäleen.
Sivu
328 -329 Konkurssihakemus. Konkurssihakemus on tehty väärillä
tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet.
Lisäksi takauset oli kokonaan maksettu joten Alavieskan Puurakenne
Oy:n konkurssipesällä ei ollut saatavaa PR-Teollisuus Oy:ltä.
Sivu
330-331 Konkurssiasiassa käräjäoikeudelle lausuman on antanut
konkurssiinhakija konkursiinhaettavan puolesta tämän tietämttä ja
ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.
Sivu
332 Anne Sormunen luovuttaa PR-Teollisuus Oy:n tilauskannan
saattohoitaja Stib Weckströmille. Tilauskannan suuruus oli n. 32
miljonaa markkaa. Tilauskannasta olin ottanut kopiot
kauppasooimuksista ja olen toimittanut ne todistusaineistoksi
Ylivieskan käräjäoikeuteen. Kirja on löydyttävä
käräjäoikeudesta, koska käräjäoikeus ei ole sitä minulle
palauttanut.
Sivu
333 Alavieskan kunta maksoi konsultti saattohoitaja Stig
Weckströmille tilauskannasta 88 000,00 euroa
Sivu
334-344 Varatuomari Jorma Herttuainen teki laajan ja perusteellisen
tutkintapyynnön asioista Oulun KRP:lle. Oulun KRP jätti asian
tutkimatta.
Sivu
345-346 Kera Oy teki kolmen takajaan kanssa sopimuksen rikollisesti
aikaansaatujen takausten maksusta. Nämä kolme henkilöä olivat
Markku Koski, Jouni Remes ja Kari Konu. Tällaista sopimusta ei tehty
eikä tietääkseni esitettykään Heino Virralle ja Erkki Aholle.
Sivu
347 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä jatkoi täysimääräisen
takausvastuun perimistä Erkki Aholta ja Heino Virralta vaikka oli
tehnyt maksusopimuksen muiden takaajien kanssa. Toidisteena Erkki
Aholta perittyä 1 207 502,94 markan perintää, jota todellisuudessa
ei ollut olemassakaan , koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat
raunneet ja takaussummatkin oli kaikki maksettu. Lisälsi takauksen
kohteena olleet tuoteoikeudet oli myyte etenpäin ja niistä oli
saatu 200 000,00 markkaa.
Sivu
348-351 Alavieskan Puurakenne Oy:n knkurssipesän kauppakirja
rahanpesijöiden kanssa. Siitä näkyy kauppasumma 2.360.000.00
markkaa. Ostajina rahanpesusta epäillyt Henrik Riensta, syyttäjä
USA:ssa vaati Henrikille vankeutta 210 vuotta mutta Henriki kuoli
ennen oikeudenkäyntejä. Richard Rienstralle vaadittiin 190 vuotta
vankeutta,mutta hän pääsi vähemmällä. Kun Richard oli
vankilassa niin Richardin yritys Suomessa meni konkurssiin.
Sivu
352-353 Asianajaja Asko Keräsen kirje asianajaja Antti Kejolle, mikä
todistaa Kejon rikolliseksi epäiltävän toiminnan. Seuraava lause
kertoo kaiken: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin , että
yhtiöön tulosso ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme”.
Sivu
354-356 International Timber Company Oy:n velkojain kokous.
Konkurssiepesän hoitaja Antti Kejo laittoi konkurssipesään
kokonaan kuuulumattona yrityksen koneet ja laitteet konkurssipesän
omaisuudeksi. Näin paranneettiin konkurssipestän tilannetta. Minä
vastustin menettelyä.
Sivu
357 Konkurssipesä ei hyväsksynyt korkeinta tarjousta vaan hyväksyi
sopivimman tarjouksen eli rahanpesijoiden tarjouksen.
Sivu
358-59 Tuomoourkuakemus korkeimalle oikeudelle jonka Ylivieskan
oikeusaputoimisto teki mutta jätti allekirjoittamatta.
Sivu
360-361 Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan tutkimattajättämispäätös,
mitä on syytä epäillä virkarikokseksi.
Sivu
362 Kahdeksan kansanedustajan kuudesta eri puolueesta tekemä
rikostutkintapyyntö, josta yksi allekirjoittaja eli Antti
Rantakangas veti myöhemmin nimensä yli koska huomasi, että hänen
kaverinsa Markku Koski voi joutua todellisiin vaikeuksiin jos
rikostutkinnat aloitetaan. Kari Häkämies oli tuolloin
sisäministerinä. Kun soitin sisäministerin eritisavustajalle niin
tämä kertoi, että hänelle on annattu ohjeet tehdä
tutkimattajätämispäätös asiassa.
Sivu
363 Ministeri Häkämiehen vastaus asiassa
Sivu
364-365 Sisäministeriön vastaus asiassa. Aikanaan sovin Jouni
Välkin kanssa tpaamisen sisäministeriöön. Kun menin tapaamiseen
sovittuna aikna niin minua oli vastassa komisario Jonne Lähteenmäki
joka kertoi etten voi tavata Jouni Välkkiä ja Lähteenmäki kertoi
minulle että minun on poisuttuava välittömästi tai muuten hän
pidättää minut. Myöhemmin kuulin, että Jouni Välkki oli ampunut
itsensä.
Jouni
Lähteenmäen päätös on kiistaton virkarikos sen allekirjoittanut
poliisijohtajan sijainen Jorma Vuori.
Sivu
366 Kun en saanut mielestäni viranomaisilta oikeita ratkaisuja niin
käännyin tasavallan presidentti Tarja Halosen puoleen. Halonen
vastasi: ”Kun kyseessä olevassa tapauksessa viranomaiset ovat
ratkaisseet asian voimassa olevan lainsääsäädännön mukaisesti
jakun aisa ei löinsäädännän mukaisesti kuulu presidentin
toimivaltaan´, en katsoi voivani puuttua asiaan. Tarja Halonen
Tasavallan Presidentti:”
Sivu
367 Kriminaaliyhdistyksen kirje. Tämä osoitta syyttäjä Sulo
Heiskarin toiminnan. Hän oli esteellinen syyttäjä syyttäjistä
annetun lain mukaan. Hän toimi Yllivieskan käräjäoikeuden
tiedottajana eli hän kävi myös lehdistossä oikeudenäyntejä ja
vaaransi näin Ylivieskan käräjäoikeuden puolueettomuuden , koska
hän kommentoi Ylivieskan käräjäoikeuden tuomioita
tiedotusvälneissä. Kävin kertomassa huoleni asiassa silloiselle
Ylivieskan käräjäoikeuden laamannille henklökohtaisesti.
Sosiaalityntekijä
Rainer Kolppanen ilmoitti minulle puhelimitse, että kyllä hän
minut tuntee ettei tarvitse tulla soveltuvuusselvitykseen.
Sivu
368 Internarional Timer Company kirje, jossa sovittin minun
palkkasaatavani maksusta. Maksut jäivät saamatta ja konkurssipesä
ei hyväksynyt minun palkkasaataviani konkurssipesän hoidettavaksi.
Sivu
369 Korkein oikeus ei purkanut vääriä alioikeuksien päätöksiä.
Päätös on erustelematon ja sitne perustuslain ja
ihmisoikeussopimusten vastainen.
Sivu
370 Henkilökohtaisen konkurssipesän hoitaja asianajaja Veli
Päivikkö uhkasi mnua vankeudella kun pyysin häntä selvittämään
totuuden asioissa. Hän kirjoittaa, että ”tulen vaatimaan Ahon
vangitsemista niskoittelevana velallisena , koska hän on saanut
vankeuden uhasta tiedon useaan kertaan:”
Sivu
371 Käräjäoikeus ei ole suostunut vaatimuksiini Maskosen tahdosta
Sivu
372-375 Haaste Ylivieskan käräjäoikeuteen niiden osalta joiden
olen katsonut toimineen rikollisesti.
Sivu
376 Valitus EU-komissiolle Natura-asiassa. Suomen Natura on tehty
diriktiivien vastaisesti. Olen selvittnyt laajasti asioita
NATURA-blogissani.
Sivu
377 Matti Orellin ja Lauri Seikkulan kantelu EU-komissiolle asiasta
Sivu
378-379 Ympäristöministeriön ilmoittanut Natura 2000 verkoston
perustamisperiaatteet ovat kokonaan toiset kuin EU-direktiivien
edellyttämät perustelut.
Sivu
380-381 Itsenäiset Kallan karit liitettiin Naturaan vastoin
itsehallintoelinten päätöksiä
Sivu
382 Himangan kunnanvaltuuston päätös asiasta. Himangan kunnan
alueet on liitetty Naturaan Himangan kunnan vastustuksesta
huolimatta.
Sivu
383-384 Kallan karineuvoston kirje mikä todistaa että Kallan karit
on liitetty Naturaan itsehallintoelinten päätösten vastaisesti.
Sivu
385 Kalajokiseudun uutinen karikokouksesta Naturalle yksimielinen ei
Sivu
386 Rahoitushakemukse sivu jossa todetaan tilanne
sivu
387 Poliisineuvos Veikko Autereen todistus asiassa
Sivu
388-389 Kalajoen kunnanhallituksen päätös mikä on tehty väärillä
tiedoilla. Tämä osoittaa hakemuksen tekijöiden petoksen, koska
hakijoiksi on ilmoitettu sellaisia tahoja jotka eivät ole mukana
eivätkä myökään rahottamassa hakemusta.
Sivu
390 Rahoitushakemus on tehty väärillä tiedoilla . Todistaa
petoksen.
Sivu
391-392 Asianajaja Timo Nikulan selvitys Oikeusturva ja perusoikeudet
unohtuvat Naturan valmistelussa
Sivu
393-395 Asianajaja Timo Nikulan selvitys Natura 2000 ja Life-rahoitus
Todistaa Naturan ongelmat.
Sivu
396-397 Varatuomari Karja Apajan luento Kalajoen käräjillä
28.11,1998 Todistaa Naturan ongelmallisuudeen
Sivu
398-399 Tutkintapyyntö Naturasta
Sivu
400 Tarkennus tutkintapyyntöön
Sivu
401 poliisipäällikkö Esa Heikkisen vastaus Oulun
lääninhallitukselle valitukseeni Ylivieskan poliisin toiminnasta-
Sivu
402-403 Uudistettu tutkintapyyntö Naturasta
Sivu
404 -405 Kokkolan poliisin tutkimattajättämispäätös
Sivu
406-413 Vastine Oulun lääninhallitukselle poliisi Raimo Ollilan
toiminnasta-Sivu 414-416 Oulun lääninhallituksen päätös
Kävin
Oulun lääninhallituksessa tapaamassa läänin poliisijohtaja Erkki
Haikolaa yhdessä Alpo Ylitalon kanssa. Keskustelun kuluessa minä
halusin tarkistaa kuinka hyvin poliisijohtaja tuntee lakia. Haikola
ei siitä tykännyt vaan totesi ei tämä ole mikään tietokilpailu.
Valitettavasti jouduin totemaan poliisijohtajan laintuntemuksen
varsin vähäiseksi.
Sivu
417.418 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
Sivu
419-420 Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus
Sivu
421-423 kirje valtionvarainministeri Sauli Niinistölle
Sivu
424-425 Natura tietokanta ja sen tulosteet (0ngelmat)
Sivu
426-427 Huomautus Euroopan komissiolle ( Naturan virheellinen
toteutus eli direktiivien vastainen toteutus Suomessa)
Sivu
428-430 komissaarin vastaus
Sivu
431-432 komission jäsenen vastaus
Sivu
434-436 MOT-toimittaja Martti Backamanin kirje Tapani Veistolalle
Sivu
437 -442 Selvitys EY-säädösten muodoista
Sivu
443-447 kantelu oikeuskanslerille
Sivu
444-458 valitus korkeimmalle oikeudelle
Sivu
459 tiedote eduskuntaryhmille
Sivu
460 Valtakunnansyyttäjän vastaus
Sivu
461 Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus
Sivu
462 – 464 Pyyntö Ympäristöministeriölle
Sivu
465 Europarlamentaarikon näkemys Naturasta
Sivu
466 Kirje eduskuntaryhille ja kansaedustajille laillisuusvalvojien
toiminnasta
Sivu
468 Keskustelun vahvistu sisäministeri Ville Itäläll4
Sivu
468-473 Oikeuskanslerin päätös ( normaali päätös ei anna
aihetta)
Sivu
474-485 Ylivieskan käräjäoikeuden päätös haasteeseeni
sivu
486-487 Suomen Asinajajaliiton vastaus kanteluuni Miksi osa on
julistettu salassa pidettäväksi?
Sivu
488-491 Suomen Asianajajaliiton suojelupäätös koskien asianajaja
Antti Kejon toimintaa.
Sivu
492-493 konkurssiasiamiehen vastaus Heino Virralle
Sivu
494-498 Puhelinkeskustelun vahvistus korkeimman oikeuden
esittelijälle
todistaa
korkeimman oikeuden toiminnan
Sivu
499 Tasavallan presidentin vastaus
Sivu
500 Kansanedustajien kantelu oikeuskanslerille
Sivu
501 Eduskunnan hallintovaliokunnan vastaus
Sivu
502 Oikeusministerin vastaus
Sivu
503 Kauppa- ja teollisuusministerin vastauus
Sivu
504 -508 Ministeri Suvi-Anne Siimeksen vastaus
sivu
509 Arkkipispa Jukka Parman vastaus
Sivu
510 Keskustelut Paavo M. Petäjän kanssa
Sivu
511-512 Paavo M. Petäjä kieltäytyy hoitamasta asiaa
Sivu
sivu 513 kirjeeni eduskuntaryhmillel
Sivu
514 Paavo M. Petäjän tunnustus
sivu
515 Konkurssiepeä tunnustaa kaupanpurut konkurssissa
sivu
516-517 Asianajaja Asko Keräsen kirje osoittaa, että konkuurssi on
laiton eikä saatavaa ole konkurssipesällä
sivu
518-522 Hannu Maskosen vastaus Ylivieskan käräjäoikeudelle
sivu
523-526 Maskosen vastaus konkurssiasiamiehelle
Sivu
527 Rahanpesufirman ilmoitus New England Internatinal Suretu INC.
Sivu
528 Sopimukseni Henrik Rienstran ja Richard Rienstran kanssa
Sivu
529 Rikostutkintapyyntö
,
myösValtiopetos
on tosiasia
Lisäksi
varastossani on 9 banaanilaatikollista asiakirjoja,jotka todistavat
Suomen valtion viranomaisten tietoisen rikollisen toiminnan,
Olen
pyytänyt, että käräjäoikeus käsittelee todistusaineistona
Ylivieskan käräjäoikeuteen toimittamani aineiston. Nykyisin
Ylivieskan käräjäoikeus muodostaa yhdessä Raahen käräjäoikeuden
ja Oulun käräjäoikeuden kanssa yhden käräjäoikeuden. Siksi
aineisto oli valmiina käräjäoikeudessa ja tästä aineistosta
käräjäsihteerikin kertoo omassa kuulustelukertomuksestaa. Kysymys
on tästä aineistosta, mikä Ylivieskan käräjäoikeuden olisi
pitänyt säilyttää vuoteen 2021 saakka. Aineisto on toimitettu
käräjäoikeuteen vuonna 2016.
Tyytymättömyyden
ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden
esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun
Olen
halunnut todistaa, että PR-talojen konkurssivyyhti on jatkoa
valtiopetokselle, mikä ei vanhene koskaan.
Seuraavat
asiakirjat paljastavat valtiopetoksen
salaiseksi
julistettu ns. Koiviston konklaavin asiakirjat 6.5.1992
100
vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-sopimus 22.10.1992
25
vuodeksi salaiseksi julistettu Aktiv Hansa-kaupan asiakirjat
31.03.2000
Olen
tutkimuksisani saanut selville, että Suomessa on tapahtunut
valtiopetos, mikä ei vanhene koskaan.
Valtiopetos
on tosiasia
Tätä
näkemystä tukivat Wikipedian kirjoitus
Koiviston
konklaavi
ja
seuraavat videot
Koiviston
konklaavi
Onnistuin
hankkimaan salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen , mikä on keskeinen
asiakirja valtiopetoksen todistamisessa
SSP-sopimus
Minulla
on muistitikulla salaiseksi julistetusta SSP-sopimuksesta kopio.
Paperikopio on käräjäoikeudessa.
Valtiopetosta
todistaa muun muassa nämä selvitykset ja kirjat
Jorma
Jaakkolan kotisivut
Jukka
Davidsonin nettikirja Isänmaan ryöstäjät
Velallisten
tukiryhmän toiminta
Kiireellinen
toimenpidepyyntö Euroopan neuvostolle
Koiviston
konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset
Valtiopetos
on tosiasia
Jatketun
24 vuoden oikeusmurhan ja kidutuksen kohteena
Pankkikriisi
Oikeuslaitos
ja poliisi
Näistä
kirjoista olisi löytynyt lisää tietoa,
Uutta
todistusaineistoa asioista tulee koko ajan ja tärkein niistä on
tohtori Jukka Davidssonin haastattelut 27.05.2019 ja tutkimukset,
jotka tukevat omia todistusaineistojani
Totuudesta
muutokseen
Velallisten
tuki ry
c/o
Liisa Mariapori
Pohjolankatu
27, 96100 Rovaniemi
Suomi
SUOMEN
PERUSRAPORTTI YK:N SOPIMUSVALVONTAELIMILLE, MÄÄRÄAIKA 27.11.2019
IHMISOIKEUSRIKKOMUKSET
SUOMESSA
Suomi
on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin vuosina 1992-2019 ja
syyllistyy edelleen:
Vuosina
1992-2019 ovat sadat tuhannet Suomen kansalaiset menettäneet perus-
ja ihmisoikeutensa ja omaisuutensa julkisen vallan edustajien
tekemien virhepäätösten seurauksena. Suomen poliittinen eliitti ja
tulospalkkainen virkakoneisto ovat polkeneet suomalaisten
ihmisoikeuksia vuodesta 1992 lähtien. Tämä on ollut mahdollista
siksi, että Suomessa ei ole Perustuslakituomioistuinta, eikä
laillisuusvalvonta Suomessa siten toimi. Suomessa on 1990 vuodesta
lähtien säädetty hallitusmuodon ja Suomen perustuslain vastaista
lainsäädäntöä. Tämä on ollut mahdollista siksi, että samat
kansanedustajat, jotka oat mukana ensin säätämässä ja
hyväksymässä lakeja, sitten istuvat perustuslakivaliokunnassa
päättämässä itse hyväksymiensä lakien
perustuslainmukaisuudesta. Näin Suomeen syntyy koko ajan lisää
Suomen ja EU:n perustuslain vastaista lainsäädäntöä.
Suomessa
on 90-luvun finanssikriisin seurauksena langetettu tuhansia ja taas
tuhansia vankeustuomioita velallisen epärehellisyyden tms.
perusteella. Nämä vuosina 1992-2019 annetut tuomiot perustuvat
presidentti Mauno Koivisto määräykseen 6.5.1992, jolloin hän ns.
Koiviston konklaavissa määräsi, että instituutiot eivät saa
hävitä ja näin suomalaiset yrittäjät eivät ole voineet saada
oikeutta Suomen oikeuslaitoksissa 1992 vuoden jälkeen.
Presidentti
Mauno Koiviston määräyksestä vuonna 1992 johtuen Suomessa
tapahtuu koko ajan vakavia ihmisoikeusloukkauksia, joista törkeimpiä
ovat teot, jotka täyttävät kidutuksen ja muun julman,
epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kieltävän
sopimuksen määrittäviä tekoja. Näihin tekoihin ovat
syyllistyneet hallinnon virkamiehet ja kaikki Suomen hallitukset ja
presidentit vuodesta 1992 lähtien, sillä presidentti Mauno
Koiviston antamaa määräystä, että instituutiot eivät saa hävitä
ei ole vielä tähän päivään mennessä kumottu.
Ihmisoikeusloukkaukset ovat näin suomalaisten arkipäivää, ovat
olleet jo kohta 30 vuotta.
Julkisen
vallan edustajat ovat lainsäädännössä ja oikeuslaitoksissa
selvästi suosineet kaikkia velkojia, kuten pankkeja ja
perintätoimistoja aina 6.5.1992 lähtien ja näin julkisen vallan
edustajat, Eduskunta ja koko oikeuslaitos ovat toimillaan
aiheuttaneet tuottamuksellisesti tai tahallisesti taloudellista
vahinkoa valtiolle ja suomalaisille yrittäjille kymmenien tai
satojen miljardien eurojen edestä. Suomen eduskunta rikkoo
lainmuutoksissa Euroopan Unionin perusoikeuskirjan säännöksiä
monella eri tavalla. Suomessa ei ole elinkeinovapautta II-76 artikla,
eikä suomalaisilla yrittäjillä ole Euroopan unionin perustuslain
takaamaa omistusoikeutta II-77 artikla. Suomessa Eduskunta säätää
ja on säätänyt jo 30 vuotta hallitusmuodon ja perustuslain
vastaista lainsäädäntöä, jonka nojalla tulospalkkaiset
Verohallinnon verotarkastajat voivat takavarikoida yrittäjien koko
omaisuuden ennen lainvoiman saanutta verotuspäätöstä ja verot
pitää maksaa muutoksenhausta huolimatta ja verojen täytäntöönpanon
kieltoa ei myönnetä, jolloin yritykset joutuvat lopettamaan
toimintansa, kun ulosottomiehet vievät kaikki rahat yritysten
tililtä usein jo ennen verotarkastuskertomusten valmistumista.
Suomessa yrittäjillä ei siis ole oikeutta nauttia laillisesti
hankkimastaan omaisuudesta, eikä käyttää, luovuttaa ja
testamentata sitä. Suomen ylisuuri virkakoneisto on ottanut Suomessa
vallan ja käyttää sitä täysin mielivaltaisesti ja laittomasti
saavuttaakseen Valtiovarainministeriön sille asettamat
tulostavoitteet ja saadakseen itselleen tulospalkkion.
Nämä
Suomen julkisen vallan tekemät ihmisoikeusrikkomukset tulisi
kartoittaa riippumattoman kansainvälisen asiantuntijaryhmän eli
totuuskomission toimesta, jotta näihin tekoihin syyllistyneet Suomen
presidentit, hallitukset, virkamiehet ja muut virallisessa asemassa
toimivat henkilöt saataisiin vastuuseen teoistaan vuosina 1992-2019
tapahtuneista teoista, joihin kuuluvat maanpetos, valtiopetos, törkeä
virka-aseman väärinkäyttö, kansanmurha jne. Suomessa vallitseva
hyvävelijärjestelmä ja syvä korruptio estävät kaikki
ihmisoikeusrikkomusten tutkinnat Suomessa. Suomessa koko poliittinen
johto ja virkakoneisto toimii yhdessä Suomen kansalaisia vastaan,
joten suomalainen yrittäjä ei voi saada oikeutta Suomen täysin
korruptoituneessa oikeuslaitoksessa, joka toimii edelleen presidentti
Mauno Koiviston määräysten mukaan,.
Suomen
perustuslaissa on turvattu ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön
vapaus ja oikeudet sekä oikeudenmukaisuuden edistäminen
yhteiskunnassa. Perusoikeudet ovat yksilölle kuuluvia oikeuksia ja
ovat luonteeltaan yleisiä eli kuuluvat kaikille yhdenvertaisesti.
Kun Suomen koko oikeuslaitos ja virkakoneisto on alistettu
presidentti Mauno Koiviston määräyksellä tahoksi, jossa
instituutiot eivät saa hävitä, on tämä presidentin määräys
samalla vienyt suomalaisilta kaikki ihmisoikeudet ja nykyjärjestelmä
tekee jatkuvia rikoksia ihmisyyttä vastaan ja näin Suomen valtio ja
koko virkakoneisto polkee suomalaisten ihmisoikeuksia siitäkin
huolimatta, että YK:n peruskirjassa asetetaan jäsenvaltioiden
tehtäväksi suojella ihmisoikeuksia. Suomi on yhtenä peruskirjan
allekirjoittajana sitoutunut mainittuun oikeuden turvaamiseen ja näin
muodoin myös julistukseen, jossa ihmisoikeudet määritellään ja
johon yhä enemmän vedotaan. ihmisoikeustuomioistuinten toiminnassa
ja päätöksissä.
Suomen
ihmisoikeusrikkomukset ovat peräisin 1980 luvun aikana tehdyistä
täysin virheellisistä talouspoliittisista päätöksistä ja Suomen
EU-jäsenyyskuntoon saattamiseksi vaatineista pankkien
vakavaraisuuden nostamisesta 8 %:iin siten, että Suomen hallitus
teki tiettyjen pankkien kanssa SSP-pankkisopimuksen vuonna 1993,
jolla sopimuksella hallitus antoi pankeille luvan sanoa
yksipuolisesti irti tiettyjen toimialojen yritysten velat ja näin
kaataa 65.000 yritystä. Näin näistä 65.000 yrittäjästä ja
heidän takaajistaan tehtiin Suomeen ikuisuusvelallisia. Samalla
Suomen lainsäädäntöä muutettiin velkojia suosivaksi ja
siirryttiin summaariseen menettelyyn oikeuslaitoksissa, mikä
summaarinen menettely tarkoittaa käytännössä sitä, että
velkojan ei tarvitse oikeuslaitoksessa esittää mitään todistetta
velasta, ei velkakirjaa tai laskua vaan oikeuslaitoksen antavat lähes
poikkeuksetta asiassa ns. yksipuolisen tuomion, jolla velallinen
velvoitetaan maksamaan velkojan vaatimat velat siitäkin huolimatta,
että velallinen perusteellisesti kiistää saatavan olemassaolon.
Myöskään velkojen vanhentumista ei tutkita missään vaiheessa,
kun alkuperäistä velkakirjaa siirtomerkintöineen ei tarvitse
esittää.
Jotta
suomalaisten yritysten tuho olisi täydellinen myi Suomen
hallitus/talouspoliittinen ministerivaliokunta vielä 31.3.2000 ns.
Arsenal kauppakirjalla näiden SSP-pankkisopimuksella ryöstettyjen
yritysten velat (56.000 yrityksen 77.000 velkaa määrältään 12
miljardia markkaa)) norjalaisille perintätoimistoille, jotka olivat
amerikkalaisen Pra Group-yhtiön bulvaaneja. Nämä 12 miljardin
velat myytiin 5 %:lla niiden nimellisarvosta eli 600 miljoonalla
markalla antamatta velallisille mahdollisuutta maksaa velkaansa pois
tuolla 5 %:lla velan arvosta. Osaa näistä veloista peritään
yrittäjiltä ja heidän takaajiltaan edelleen ilman velkakirjaa tai
tilityksiä, jolloin esim. takaajat eivät pysty käyttämään
regressioikeuttaan. Näillä valtion virkamiesten ja poliitikkojen
toimilla saatiin Suomeen suurtyöttömyys, jolloin työttömänä on
ollut pitkään noin 500.000 suomalaista.
Näillä
Suomen hallituksen toimilla kumottiin Suomessa omaisuudensuoja.
Ryhtyessään sopimussuhteeseen pankkien kanssa on Suomen valtio
toteuttanut oikeustoimensa suunnitelmallisesti, tahallisesti ja
tietoisena asioitten tilasta sekä seurauksista. Samalla valtio on
julistanut asiakirjat salaiseksi, eikä esim. ns Arsenal kauppakirjaa
31.3.2000 ole vieläkään saatu julkiseksi monista yrityksistä
huolimatta. Suomen hallitukset vuodesta 1992 ovat pystyneet ja
pystyvät edelleen salaamaan omat rikoksensa julistamalla asiakirjat
salaiseksi jopa 100 vuodeksi.
Valtioneuvoston
sopimukset pankkien kanssa ovat laittomia, koska mainitut sopimukset
ja niitten käytännön toteuttaminen ovat johtaneet törkeisiin ja
moninaisiin ihmisoikeudenloukkauksiin. Tätä sopimusvyyhteä ja
niiden aiheuttamia tekoja tulee arvioida kahden osapuolen rahallisena
toimintana tiettyä ihmisryhmää vastaan. Kummankin osapuolen,
valtion ja pankkien, olisi perusoikeuksien nimissä tullut ottaa
huomioon aiheutettu loukkausten ketju sekä yksilöitten
oikeudellisesti arvioitu heikompi asema. Valtion velvollisuutena on
lisäksi valvoa mainittujen tekojen aiheuttajia, eikä itse olla
aktiivisena sopijapuolena toteuttamassa niitä. Nämä
ihmisoikeusloukkaukset Suomessa käsittävät suoraan laskentatavasta
riippuen noin 200.000-400.000 Suomen kansalaista. Tämä määrä
edustaa noin 4-8 % koko väestöstä laskettuna. Epäsuorasti
loukkausten vaikutukset koskevat noin 1-1,3 miljoonaa suomalaista (26
%).
Suomen
valtio oikeuslaitoksineen polkee ja on vuodesta 1992 alkaen polkenut
suomalaistan ihmisoikeuksia seuraavasti:
Omaisuudensuoja,
PL 15 §, EIS ensimmäinen lisäpöytäkirja 1 artikla, YK:n
ihmisoikeuksien julistus 17 artikla.
Kansalaisten
yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto. PL 6
§, EIS 14 artikla, seitsemäs lisäpöytäkirja 5 artikla, YK:n
ihmisoikeuksien julistus 1 artikla, 2 artikla, 7 artikla, KP-sopimus
2 artikla, 3 artikla, 4 artikla, 14 artikla, 20 artikla, 23 artikla,
24 artikla, 25 artikla, 26 artikla, TSS-sopimus 2 artikla.
Oikeusturva
PL 21 §, EIS 6 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 10 artikla,
11 artikla, KP-sopimus 14 artikla.
Oikeus
tehokkaaseen oikeussuojakeinoon EIS 13 artikla, YK:n ihmisoikeuksien
julistus 8 artikla, KP-sopimus 2 artikla. Kidutuksen ja muun julman,
epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen
vastainen yleissopimus 13 artikla.
Oikeus
työhön ja elinkeinovapaus PL 18 , Euroopan sosiaalinen peruskirja
SopS 43-44/1991, 1 osa kohdat 1.12 erityisesti 1.10 artiklat.
TSS-sopimus 6 artikla, 7 artikla, 11 artikla. YK:n ihmisoikeuksien
julistus 20 artikla.
Oikeus
sosaaliturvaan PL 19 §, YK:n ihmisoikeuksien julistus 22 artikla,
25 artikla, TSS-sopimus 11 artikla
Kidutuksen
ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai
rangaistuksen kielto PL 7 §, EIS 3 artikla, YK:n ihmisoikeuksien
julistus 5 artikla, KP-sopimus 7 artikla. Kidutuksen ja muun julman,
epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen
vastainen yleissopimus 1 artikla, 16 artikla.
Perus-
ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus ja oikeuksien väärinkäytön
kielto. PL 22 §.
Suomessa
Verohallinto on vuosina 1992-2018 ajanut ja ajaa edelleen noin 3000
yritystä konkurssiin Verohallinnon verotarkastajien tekemillä
virheellisillä verotarkastuskertomuksilla, jotka eivät perustu
lakiin tai tosiasianäyttöön. Näin vuosittain 3000 yrittäjää
menettää koko omaisuutensa ja usein vielä tuomitaan keksitystä
veropetoksesta vankilaan syyttömänä.
Kuten
kaikki edellä oleva osoittaa, Suomi rikkoo kaikkia solmimiaan
ihmisoikeussopimuksia räikeästi ja suomalaiset eivät voi saada
Suomessa oikeutta, kun presidentti Mauno Koivisto on 6.5.1992
määrännyt, että instituutiot eivät saa hävitä.
Kohta
30 vuotta Suomessa vallinnut oikeudeton tila on nyt johtanut siihen,
että ensimmäinen suomalainen yrittäjä on hakenut Euroopan
perustuslain II-78 artiklan mukaista turvapaikkaa Bulgariasta
pakolaisten oikeusasemaa koskevan 28 päivänä heinäkuuta 1951
tehdyn Geneven yleissopimuksen ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan
31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyn pöytäkirjan määräysten sekä
Euroopan perustuslain mukaisesti.
Tuhansia
suomalaisia yrittäjiä on Verohallinnon suorittamien
ryöstöverotuksen vuoksi muuttanut vapaaehtoisesti pois maasta ja
muutosvirta kiihtyy koko ajan.
Kysymyksemme
siis kuuluu: Missä maassa ja miten suomalaiset
yrittäjät, joiden koko omaisuus on ryöstetty Valtioneuvoston ja
pankkien tekemällä SSP-pankkisopimuksella 22.10.1993 tai
Verohallinnon verotarkastajien vuosina 1992-2019 tekemillä lakiin
perustumattomilla ja virheellisillä verotarkastuskertomuksilla,
voivat saada asiassaan oikeutta ja miten saada Suomen valtio
korvaamaan vuosina 1989-2019 Suomen yrittäjille ja heidän
takaajilleen aiheuttamat vahingot?
Suomessa
on tällä hetkellä ulosotossa 580.000 henkilöä ja köyhyysloukussa
noin 1 miljoona suomalaista.
Jotta
Suomessa oleva tilanne saadaan jotenkin hoidettua kuntoon, niin tämä
kirje toimitetaan YK:n ihmisoikeustuomioistuimelle, Euroopan
neuvostolle, Euroopan neuvoston vetoomusvaliokunnalle, Euroopan
komissiolle ja Velallisten Tuki ry:n perusraporttina YK:n
sopimusvalvontaelimille 27.11.2019.
Rovaniemellä
27 päivänä marraskuuta 2019.
Liisa
Mariapori
Velallisten
tuki ry:n puheenjohtaja
+358405604180
Joka
tapauksessa minulle on oikeus esittää vahingonkorvauslaskelma
Suomen valtion minulle aiheuttamista taloudellisista vahingoista ja
hirvittävistä henkisistäkärsimykistä.Tässä on alustava
laskelma.
Nyt
olen menettänyt kaiken valtion rikollisen toiminnan johdosta ja
Kalajoen kaupungin syrjinnän johdosta.
Vahingonkorvauslaskelma
ajalta 11.5.1995 – 30.6.2017
osakepääoma
100 857 euroa
toimitusjohtajan
palkka 4 438 394 euroa
omaisuuden
menetys (omakotitalo, kesämökki) 302 571 euroa
tuotemerkit
ym. 1 344 477 euroa
henkiset
kärsimykset 2 140 000 euroa
tilauskanta
165 911 euroa
kotimaan
myynti 26 053 406 euroa
Japanin
myynti 1 443 430 euroa
Optinorm
Saksa 30 425 586 euroa
ikkunakauppa
17 551 182 euroa
Rautia/Kesko
47 407 000 euroa
Saksan
hirsi 10 460 000 euroa
Venäjän
puu 11 460 569 euroa
rikollinen
ulosotto 1.7.1996 – 31. 5.2017 535 000 euroa
yhteensä153
828 383 euroa
korko
7 %:a ajalle 1.6.2017 – 31.5.2018 n 10 767 986.81 euroa
164
596 369,80
korko
7 % ajalle 1.6.2018 – 30.11.2018 5 760 872, 94 euroa
yhteensä
170 357 242,74 euroa
17. Avioero,
häätö ja hengenvaarallisen korkeaan verenpainetautiin
sairastuminen.
Vaimoni
on ollut minulle todella rakas, mutta hän ei kestänyt kovassa
paineessa oikeustaisteluani ja vävyni 7,2 miljoonan lottovoiton
painetta. Menetys on minulle todella raskas mitä on vaikea rahaksi
muuttaa. Blogissani arvioin menetykseni arvoksi n.10 miljoonaa euroa.
Syyttäjä Sulo Heiskari soitti minulle ja kertoi kysyneensä
vaimoltaan minkä arvoiseksi hän arvoi itsensä. Häätö ja
hengenvaaralliseen verenpainetautiin sairastuminen ovat myös
vaikeasti arvioitavia asioita rahassa mitattuna. Kysymyksessä on
kuitenkin kidutusrikos. Jos jotain pitää arvioida niin: avioero 1
miljoonaa eroa, häätö kidutusrikoksena 100 000 euroa ja korkeaan
verenpainetautiin sairastuminen 300 000 euroa.
Yhteensä 1
400 000, 00 euroa
Kaikki
yhteensä 171 757 242,74 euroa
Verenpaineeni
on nyt 196/116. 11 eri lääkäriä on tutkinut minut ja todennut
korkean verenpaineeni johtuvat kovasta stressistä. Vakavasti
sairaana ja avioliiton loppumisen järkyttämänä, kodistaan
häädettynä oman perheenjäsenen, diakoni-tytön ja hänen miehensä
toimesta, leipäjonon asiakkaana, rikollisen ulosoton kohteena ja
heitteille jätettynä ihmisenä en pysty parempaan asioiden
selvitykseen tällä hetkellä..
Vaadin
että kaikki minua ja yritystoimintaani koskevat päätökset
puretaan ja Suomen valtio korvaa minulla kaikki aiheuttamansa
valtavata taloudelliset vahingot sekä hirvittävät henkiset
kärsimykset.