torstai 26. helmikuuta 2009

Valtuuston kokouksen jälkimainingit



Ampumakeskus 129 500 euroa













Kalajoen pienryhmät kokoontuivat nyt ensimmäistä kertaa ennen valtuuston kokousta pohdiskelemaan yhdessä asioita. Pienryhmät Pro Kalajoki (viisi valtuutettua), Vasemmistoliitto (kaksi valtuutettua), kristilliset (kaksi valtuutettua), SDP (yksi valtuutettu ja vihreät (yksi valtututettu) työskentelevät yhteistyössä pitämällä yhteispalavereita. Tätä yhteistoimintaa voidaan kutsua vaikka pikkuparlamentiksi. Tällaisesta toiminnasta kaikki siihen osallistuvat ryhmittymät ja valtuutetut hyöytyvät.

Valtuustoaloitteet

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki valtuustoaloitteen, jossa se otti esille työmarkkinatukiuudistuksen, mikä tuli voimaan 1.1.2006. Lain tarkoituksena oli kannustaa kuntia työllistämään pitkäaikaistyöttömiä. Laki rankaisee kuntia, jotka eivät aktivoi työmarkkintuen saajia. Kalajoen kaupunki on maksanut työllistämissakkoa yli 500 000 euroa 500 päivää työttömänä olleista uudistuksen voimaantulon jälkeen. Vuonna 2006 kunnan osuus oli 199 301 euroa, vuonna 2007 kunnan osuus oli 179 966 euroa ja vuonna 2008 kunnan osuus oli 151 862 euroa.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä vaati välittömästi perustamaan virkamiehistä ja päättäjistä koostuvan työryhmän, joka miettii, miten pitkäaikaistyöttömien aktivointi kunnassamme toteutetaan. Edelleen valtuustoryhmä vaatii tekemään esityksen valtuustolle viimeistään toukokuun loppuun mennessä rahoitusuunnitelman ja aktivoinnin toteutussunnitelmasta.

Katso TE-keskuksen tilasto
http://www2.te-keskus.fi/new/var/TTS/HTML/2008/208.htm

Erkin kommentti: Vasemmistoliitto otti esille erittäin tärkeän asian. Kalajoen kaupunki on joutunut maksamaan sakkoa 531 129 euroa ja tämä kaikki on salattu päättäjiltä. Koska sakot on useamman vuoden ajalta niin tilanne on ollut virkamiesten ja mahdollisesti johtavien luottamushenkilöiden osalta täysin piittaamatonta ja lainvastaista. Kysymys ei ole enää virkavelvollisuuden laiminlyönnistä vaan selkeästä virkarikoksesta, koska laiminlyönti on ollut jatkuvaa ja tahallista. Mielestäni asiaa ei voida ohittaa olan kohoautuksella. Valtuuston varapuheenjohtajana joudun miettimään onko todelliset syylliset saatettava vastuuseen asiassa.

Kokoomuksen Pia Antti-Roiko on ensimmäinen allekirjoittaja aloitteessa, jossa vaaditaan perhepäivähoitajien ylityökorvauksien maksamiseen oikeudenmukaisuutta. Aloitteen mukaan perhepäivähoitajien viikkotyöaika on 43 h 15 minuuttia ja kahden viikon tasoittumisjaksossa 86 h 30 minuttia. Tämän tuntimäärän ylittävältä ajalta maksetaan ylityökorvausta. Jos kuitenkin perhepäivähoitajaon kahden viikon tasoittumisjaksosta toisen viikon vuosilomalla, sitä ei katsota työaikaan verrattavaksi ja perhepäivähoitaja menettää ylityökorvausken toisen viikon ajalta tehdyistä ylityötunneista. Sama toistuu, jos perhepäivähoitaja on sairaana kahden viikon tasoittumisjakson aikana. Perhepäivähoitajan peruspalkka muodostuu lapsiluvusta ja muista tekijöistä, ollen joka tapauksessa hyvin pieni työn vaativuuteen ja vastuuseen verrattuna.

Erkin kommentti: Kokoomuksen uudelle valtuutettulle Pia Antti-Roikolle kiitokset perustellusta aloitteesta. Asia on korjattava mahdollisimman nopeasti oikeudenmukaiseksi. Valtuuston varapuheenjohtajana tulen seuraamaan valtuustoaloitteen etenemistä ja käsittelyä.

Keskustan uusi valtuutettu Terttu Myllylahti oli ensimmäinen allekirjoittaja valtuustoaloitteessa, jossa vaadittiin, että koulumatkatuen omavastuuosuus (n. 43 euroa/kk ja 387 euroa/vuosi) maksetaan niillekin kalajokisille kotona asuville keskiasteen opiskelijoille, joiden opiskelupaikka ei ole Kalajoella. Tuki poistettiin sivistyslautakunnan päätöksellä kaksi vuotta sitten niiltä kalajokisilta opiskelijoilta, joiden opiskelupaikka on muualla kuin Kalajoella.

Erkin kommentti: Keskustan valtuutettu Terttu Myllylahden aloite on hyvin perusteltu ja kysymyksessä on perustuslain yhdenvertaisuuteen perustuva asia joten asia on korjattava mahdollisimman nopeasti lain mukaiseksi. Valtuuston varapuheenjohtajana tulen seuraamaan valtuustoaloitteen etenemistä ja käsittelyä.

Ampumarata-asia herätti ihmettelyä

Ampurata ei ole Kalajoen kaupungin investointisuunnitelmissa. Entisenä ympäristölautakunnan puheenjohtajana tiesin, että nykyinen ampumarata on siirrettävä toiseen paikkaan, koska sen meluhaitoista on tullut valituksia. Ympäristösihteeri antoi ampuradalle minun yllätykseksi jatkoaikaa nykyisellä paikalla vuoden 2011 loppuun. Minut kyllä ohitettiin luvan myöntämisessä ja epäilen, että paine asiassa oli tullut virkamiesten taholta. Minä en olisi antanut lupaa kuin vuoden 2010 loppuun saakka. Tänä aikana Kalajoen kaupungin olisi tullut tehdä suunnitelmat uudesta paikasta ampumaradalle.

Minulle ja muillekin valtuutetuille oli yllätys, että valtuuston kokoukseen tuotiin ohi budjetin ja toimintasuunnitelmien 129 500 euron maakaupat koskien Kauasten ampumakeskusta. Päätin selvittää asian, koska maanmittausteknikko Antti Lastikka ei ole voinut edetä asiassa ilman johtavien virkamiesten tukea.

Asiassa on edetty näin. Kalajoen-Alavieskan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Arvo on tehnyt Kalajoen kaupungnhallitukselle 26.9.2006 kirjelmän, jossa hän pyytää selvittämään uutta ampumaradan paikkaa.

Ampumaradan suunnittelutoimikunnan kokous on pidetty 20.2.2007 klo 19.00 -20.30 Mamma Leonessa. Muistion asiassa on tehnyt Kalajoen kaupungin liikuntasihteeri Jouko Moilanen. Muistiossa todetaan: Tavoitteeksi on asetettu, että uudella radalla voitaisiin harrastaa mahdollisimman monia, eri aselajit mahdollistavaa harrastustoimintaa kuten kivääri, haulikko- ja pistooliammuntaa, mukaan luettuna myös silhuetti-, kasa- ja pitkän matkan ammunta. Lajit edellyttävät yli kilometrin mittaista rata-aluetta varoalueineen. Päätettiin kutsua kokoon työryhmä, johon nimettiin Lassi Suni pj. Jarmo Lankila, Jouko Arvo, Vesa Haapakoski, Antti Lastikka, Jukka Puoskari ja Jouko Moilanen.

Jouko Arvo Kalajoen-Alavieskan Riistanhoitoyhdistys ry, Lassi Suni Kalajoen Reservilaiset ry ja Esko Valikainen Kalajoen Reserviupseerit ry ovat lähettäneet Kalajoen kaupunginhallituksella kirjeen, jossa he katsovat, että kausten tien varressa oleva alue olisi sopiva paikka ampumakeksukselle. He esittävät , että Kalajoen kaupunki ryhtyisi toimiin kyseisen maa-alueen hankkimiseksi.

Erkin kommentti: Ampuradan suunnittelutoimikunta on itse nimennyt itsensä tähän tehtävään. Kokouksessa on ollut mukana Jouko Moilanen, Esko Valikainen, Mikko Honkela, Vesa Haapakoski, Heikki J. Kärjä, Lassi Suni, Veikko Kaarta, Juha Vierimaa, Jarno Lankila, Ritva Nuorala, Ari Lapinoja, Ilkka Juntunen. (Kolmesta nimestä en saa selvää).
Asia ei ole Kalajoen kaupungininvestointiohjelmassa. Kyseessä olevat järjestöt eivät ole esittäneet mitään toiminta- ja rahoitussuunnitelmaa hankkeelle. Kaupungin virkamiehet ovat toimineet omalla vastuullaan päättäjiltä salaa ja ohi budjetin. Hanke sinänsä saattaa olla järkevä, mutta asiasta olisi pitänyt olla tarkat suunnitelmat ja se olisi tullut olla Kalajoen kaupungin investointiohjelmassa. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kaupunginjohtaja Jukka Puoskarilla on iso rooli asiassa. On otettava huomioon, että hän on juristi joten menettely on todella järkyttävää toimintaa. Laitetaan ilman suunnitelmia ja ohi budjetin haaveiltuun hankkeeseen kaupungin puolesta 129 500 euroa. Olen varma, että nyt on vastuullisten tultava esiin ja esitettävä niin toiminta- kuin rahoitussuunnitelma. On käsittämätöntä, että yhtä urheilulajia suositaan tällä tavalla ilman selkeitä investointi- ja rahoitussuunnitelmia. Nyt on ohitettu päättäjät asiassa ja toimittu vastoin yleisesti hyväksyttyjä periaatteita.

Valtuutettujen aliarvioitia

Viime vuoden valtuustoaloitteet käsiteltiin valtuuston kokouksessa. Keskustan valtuustoryhmä jätti 29.1.2008 valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että kaupunki ryhtyy selvittämään toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä hiihtoputken rakentamiselle. Valtuustoaloitteeseen oli annettu seuraava vastaus: Sisätiloissa tapahtuvien hiihto-olosuhteiden selvittäminen ja valmistelu on käysnnissä sivistyspalveluissa.

Koska olin pari vuotta aikaisemmin tehnyt erittäin perusteellisen aloitteen hiihtotunnellista ja se oli jätetty kokonaan käsittelemättä niin päättin selvittää miten tämä keskustan valtuustoaloite on käsitelty. Kävin 26.2.2009 kysymyssä sivistystoimenjohtaja Esa Siirilältä asiaa. Hän kertoi, ettei hän ole selvittänyt asiaa ja pyysi kääntymään liikuntasihteeri Jouko Moilasen puoleen. Kävin Jouko Moilasen luona ja hän sanoi, ettei hänen tehtäväkseen ole annettu aloitteen selvittämistä. Nyt herää kysymys, kuka on kirjoittanut ja millä perusteella vastauksen keskustan valtuustoaloitteeseen. Siis tämä lause: Sisätiloissa tapahtuvien hiihto-olosuhteiden selvittäminen ja valmistelu on käynnissä sivistyspalveluissa.

Valtuutettu Erkki Aho teki valtuuston kokouksessa 24.6.2008 aloitteen, jota on käsitelty kaupunginhallituksessa 4.8.2008 § 173 ja merkitty 9.9.2008 § 75 tiedoksi valtuustossa. Aho jättänyt asiasta rikostutkintapyynnön ja odotaa poliisiviranomaisten toimintaa asiassa. Kysymys on rikollisten suojelusta ja rikosten peittelystä sekä valtuutettu Erkki Ahoon kohdistetusta syrjinnästä.

Maanhankinnoista keskusteltiin

Varsinkin uudet valtuutetut ihmettelivät maakauppoihin käytettyä rahamäärää. Näyttää siltä, että maaliskuun loppuun mennessä maakaupoissa ylitetään budjetti noin 200 000 eurolla. Nyt tarvitaan lisälainanottoa jotta maanhankinnat voidaan toteuttaa. Maanhankinnoissa tasainen tahti muuttui viime vuonna, kun Kalajoen johtavien virkamiesten ja luottamushenkilöiden hiekkalaatikko eli Kalajoen Hiekkasärkät Oy jouduttiin pelastamaan konkurssilta ostamalla Kalajoen kaupungille 1,5 miljoonalla eurolla maata tältä lähes 100-prosenttisesti kaupungin omistamalta yhtiöltä.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Helmikuun valtuusto 23.2.2009










Helmikuun valtuuston kokouksessa tänään 23.2.2009 käsitellään muun muassa Santaholman asukassuunnittelua. Kalajoella on perinteikäs historia vanhana kauppapaikkana, Suur-Kalajoen seurakuntana, sahayhdyskuntana ja vireänä kirkonkylänä. Santaholman alue sijoittuu keskustan ja valtatie 8 meren puolelle Plassin kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle alueelle. Plassi on Kalajoen vanha kaupunki, jonka historiaa on värittänyt yritystoiminta merkittävimpänä näistä Santaholman sahan lähes 100-vuotinen toiminta. Sahatoiminnan loppuminen 1990-luvulla on mahdollistanut alueen maankäytön suunnittelun. Maaperä on puhdistettu asumiskäyttöön 2007-2008.

Plassin alueella on asukkaita 960. Vanhoilla rakennuksilla on keskeinen rooli alueella. Santaholman konttorirakennus, saharakennus ja sahanomistajan koti ovat näistä keskeisempiä. Plassilla on myös yrittäjyyttä, jolla on pitkät perinteet. Plassilla on aktiivinen kyläyhdistys, joka järjestää erilaisia tapahtumia.

Santaholman alue on tulevaisuudessa vetovoimainen jokirantaan sijoittuva asuinalue Kalajoen keskustassa. Santaholman vahvuuksia on merellisyys, hyvä sijainti joen pohjoispuolella, vahva kulttuurihistoria ja omaleimaisuus. Alueen heikkous on julkisten ja yksityisten palveluiden puute ja uhkatekijä kulttuurihistorian katoaminen vanhojen rakennusten rapistumisen myötä.

Alueen vetovoimaisuus liittyy vahvasti merellisyyteen, jokimaisemaan ja Plassin omaleimaisuuteen. Plassilla ja Santaholman historialla on matkailullista merkitystä, jota kehitetään arvokasta Havulaa täydentäväksi. Merellisyys on keskeinen vetovoimatekijä.
Santaholman alueen suunnittelussa on keskeistä yhteisöllisyyden muodostuminen. Santaholman aluetta kehitetään asumisen ja pienyritystoiminnan yhdistävällä toiminnalla. Yritystoiminnan nivominen matkailuun edistää Santaholman ja koko Plassin markkinointia.

Asukassuunnittelualuetta Santaholman alueesta ei saada, sillä kiinnostusta tällaiseen toimintaan ei ollut riittävästi. Myös kumppanuuskilpailualue on toivottavasti nyt historiaa. Tavoitteena oli luoda korkeatasoinen, yhtenäinen asuntoalue, mikä toteutetaan rakennusliikkeiden toimesta. Asia on nyt valtuustossa ja asia palautetaan normaaliin päiväjärjestykseen eli ryhdytään suunnittelemaan aluetta jalat maassa monien korkealentoisten haihatteluiden jälkeen.
Mielestäni Santaholman alueen suunnittelussa erittäin tärkeä rooli on Plassin asukkailla ja Plassin kyläyhdistyksellä. Tärkeintä on se, ettei mopo karkaa käsistä virkamiesten mielikuvituksellisissa toimissa. Kaava tehdään asukkaita eikä virkamiehiä varten.

Kaavoituskatsaus 2009 ja kaavoitussuunnitelma 2009-2013

Vuoden 2009 keskeisin kaava on keskustan yleiskaava. Asemakaavojen tärkeysjärjestys on seuraava:
1. Jukolanpuiston alue
2. Hietavainion laajennus
3. Santaholman alue

Hiekkasärkkien alueella tärkeysjärjestys on seuraava:
1. Aurinkohiekkojen alue
2. Pakkainppolku
3. Kurjenjalka
Myös Tyngän asemakaava kuuluu tämän vuoden ohjelmaan.

Jukolanpuiston alue on Jukolantanhuan ja Saarentanhuan välissä, jossa kaupungin omistuksessa on 1,2 hehtaarin alue. Voimassa olevan kaavan mukaan alue on maatalousaluetta. Se on tarkoitus muuttaa omakotitonteiksi.
Hietavainion alue on Isohaantien ja Hietavainointien välissä, Alueelle on mahdollista kaavoittaa 25 uutta tonttia. Kaavanlaatijana on Arkkitehtitoimisto Rajaniemi & Öhberg.

Aurinkohiekkojen asemakaavamuutoksessa Kalajoen kaupunki hakee lupaa ympäristövirastolta maaperän täyttöjen ja leikkausten tekemistä varten. Erikoista kaavatyössä on ollut erään lausunnonantajan lausunto, jossa se ilmoittaa ettei kanna vastuuta lausunnostaan. Kaava mahdollistaa uusia rantatontteja alueella sekä turvaa matkailun kehittämisedellytyksiä.

Pakkainpolun asemakaavamuutoksella selkeytetään Pakkainpolun liikennejärjestelyitä ja osoitetaan leirintäalueen pääsisäänkäynnin läheisyyteen pieni huvipalveluiden korttelialue.
Kurjenjalkan asemakaavassa on kysymys vain pienistä tarkennuksista, jotka tehdään Kalajoen kaupungin omana työnä.

Tyngän asemakaava on Kalajoen kaupungin uusin asemakaava-alue. Alue sisältää mm. Tyngän myllyn ja Tilvistien varteen sijoittuvan aluekoulun alueet ulottuen myös joen pohjoispuolelle. Tyngän asemkaavatyön yhteydessä on laadittu myös Tyngän emätilaselvitys. Taloudellinen lama saattaa vielä muuttaa Tyngän aluekoulun rakentamissuunnitelmia. Aluekoulu sinänsä on mielestäni täysin tarpeeton, sillä nykyisillä kouluilla tulemme aivan hyvin toimeen. Kalajoen kaupungin talous on menossa 2010 miinukselle ja siksi mielestäni tarpeettomia investointeja on vältettävä.

Kalajoen kauppakeskus - 2010

Kalajoen keskustan kauppakeskuksen kaava on ajoitettu vuodelle 2010.Kalajoen kaupunki on vuoden 2008 aikana selvittänyt kauppakeskuksen sijoittumista ns. Merta-marketin kortteliin. Selvitys on edennyt ankkurineuvotteluin, joita on käyty loppuvuodesta 2008 ja alkuvuodesta 2009. Ankkurineuvottelut tarkoittavat tätä

Kalajoen kauppakeskus pihtisynnytyksellä

Nyt Kalajoen kaupunki on mielestäni ryhtynyt sellaisiin toimiin, mitkä eivät kuulu kunnan toimialaan. Ankkurineuvotteluilla rajoitetaan kilpailua eli toimitaan kilpailulain vastaisesti. Kunnan tehtävänä on vain kaavan laatiminen, ei kilpailun rajoittaminen. On annettava tilaa vapaalle kilpailulle. Mielestäni konsulttisopimus ankkurineuvotteluista on purettava mahdollisimman nopeasti ja Kalajoen kaupungin on palattava siihen rooliin, mikä kunnalle kuuluu. Veroeurojen polttamista roviolla en voi hyväksyä. On todennäköistä, että Kalajoen kaupunki menettää ainakin 150 000 veroeuroa tässä toheloinnissa ja rahat menevät kuin Kankkulan kaivoon. Kalajoen kaupunki ei voi toimia lainvastaisesti eli rajoittaa kilpailua kilpailulain vastaisesti.

Ympäristökeskuksen oikaisukehotus Kalajoen keskustan asemakaavamuutokseen
Olen käsitellyt asiaa jo aikaisemmin kohdassa
Oikaisukehotus keskustan asemakaavamuutokseen
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/01/oikaisukehotus-keskustan.html

Niin sanotun Säästöpankin talon osalta haluan tuoda esille vielä asioita talon historiasta. Kalajoen Säästöpankki perustettiin vuonna 1887. Pankki toimi aluksi pankin ensimmäisen johtokunnan esimiehen Jaakko Merenojan talossa, sitten Wentelässä. Säästöpankin toimipaikkana 1900-luvun alussa oli Pohjankylän kansakoulu. Säästöpankki oli kasvanut "miljoonapankiksi" jo ennen itsenäistymistä meijeritoiminnan laajentumisen myötä. Aloitteen oman toimitalon saamiseksi teki hallituksen esimies Oskari Santaholma. Rakennusmestari Kyösti Himangan ja Leander Rahkon rakentama jugendtyylinen talo valmistui vuonna 1915 Omapohjan tontille, Talosta Kalajoen kunta vuokrasi konttorin ja kassaholvin itselleen. Talossa oli myös juhlasali, joka oli Petsamon kunnan käytössä sotavuosina. Sotien jälkeen salista tehtiin neljä toimistohuonetta. 1950-luvulla arkkitehti Elsi Borg suunnitteli pankkisaliin uuden pankkitiskin, jonta toteutti Toivo Ojalan puusepäntehdas, Säästöpankin talossa on ollut myös lääkäri Untamo Soraston vastaanottotilat.

Mielestäni tämän rakennus suojelu olisi paremmin turvattava, sillä näyttää siltä, että nykyisillä omistajilla ei ole mahdollisuuksia pitää rakennusta sellaisessa kunnossa, kuten suojelupäätös edellyttää. Mielestäni suojelu edellyttää rahaa ja tilojen käyttösuunnitelman. Kalajoen kaupungin on otettava vastuuta asiassa suojeupäätöksen edellyttämällä tavalla. Suojelu ei saa merkitä rakennusten rapistumista.

Mielestäni Kultakalan suojelun osalta neuvottelut on käyty tuloksettomasti KPO:n eli Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan kanssa. Siksi suojelupäätös on minulle vaikea. Nyt on kuitenkin kysymys ympäristökeskuksen oikaisukehotuksesta. Katson, että ympäristökeskuksen oikaisukehotus ei aiheuta toimenpiteitä valtuuston toimesta asiassa.

Muut asiat

Kalajoen kaupunki jatkaa Teatteryhdistys Punainenhera ry:n kanssa vuokrasopimusta toistaiseksi alkaen 1.6.2008. Kysymys on 2640 m2:n suurusiesta määräalasta Hiekkasärkät-nimisestä tilasta RN:o 3:640 Kalajoen kaupungin Etelänkylässä. Vuokrattava maa-alue on Hiekkasärkkien asemakaavassa merkitty lähivirkistysalueeksi, johon on osoitettu kesäteatteritoimintaa palvelevien rakennusten alue. Alueesta ei peritä vuokraa. Molemminpuolinen irtisanomisaika on puoli vuotta. Vuokraoikeutta ei voi siirtää kolmannelle ilman vuokranantajan suostumusta.

Maanmittausteknikko Antti Lastikka on valmistellut joukon maakauppoja. Antti Lastikan rautaiseen ammattitaitoon olen tottunut luottamaan. Ampumaradan alueen ostaminen noin 17 hehtaarin suuruinen alue, mikä kuitenkin herättää kysymyksiä. Kun Himanka ja Kalajoki yhdistyvät, niin onko järkevää perustaa kahta ampumakeskusta lähes vierekkäin.

Keski-Pohjanmaan liitto-kuntayhtymän perussopimusta ollaan muuttamassa. Valtuutettujen määrä pienenee 57:stä 44:ään. Maakuntavaltuustoa oli usein aika vaikea saada päätösvaltaiseksi. Reisjärven kokous jouduttiin keskeyttämään alkuunsa, kun sitä ei saatu päätösvaltaiseksi. Uusi kokous pidettiin Kokkolassa. Toivottavasti nyt saadaan helpommin kokoukset päätösvaltaiseksi.

Valtuuston esityslistalla ovat myös peruspalveluiden ja ympäristölautakunnan johtosäännön muutokset. Ympäristölautakunnan johtosäännön muutoksessa on kysymys kemikaalilain 7 §:n tarkoittaman kemikaaliviranomaisen tehtävien siirtämisestä perusturvalautakunnalle.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Jäänveistokisat Tapion Tuvalla



Voittajatyö Seppo Kanko Ikaalinen





2. sija Lauri Ahokas Sievi ja Mikko Siipola Kalajoki

















3.sija Leo Palomäki Ilmajoki














Kalajoen Latu järjesti jäänveistokisat totuttuun korkealuokkaiseen tapaansa Tapion Tuvalla Kalajoella. Jäänveistoon Kalajoella on erinomaiset jäät, jotka on hankittu Tapion Tuvan toimesta läheisistä lammista. Jään- ja lumenveisto ovat kuuluneet Kalajoen Ladun toimintaan jo kymmenien vuosien ajan. Kalajoen Ladun joukkue on voittanut lumenveistossa maailmanmestaruuden ja useita Suomen mestaruuksia. Jäänveisto tuli toimintaan mukaan joitakin vuosia myöhemmin. Jäänveisto on kehittynyt vuosien ja laitteiden myötä. Ilmajokinen Leo Palomäki on kehittänyt jäänveistoon oman sorvin. Leo Palomäki on viime vuotinen Suomen mestari. Suomen mestaruuskisat pidettiin viime vuonna juuri Kalajoella Tapion Tuvalla. Tänä vuonna jäänveistokset olivat korkeatasoisia. Tuomariston puheenjohtajana toimi taitelija Markku Hakola. Arvostelussa kriteerit ovat seuraavat:

- Taiteellinen vaikutelma, veistoksen sekä esittävän että abstraktin taiteellinen tunne-elämys, joka usein syntyy ensivaikutelmasta.
- Jään käyttö, huomioidaan minkä verran materiaalia on käytetty.
- Ilmavat rakenteet ja sommittelu.
- Laatu, tukevatko viimeistely ja muut ratkaisut (pintakäsittelyt) taiteellista vaikutelmaa.
- Omaperäisyys ja sanoma, uusi idea tai muokattu tunnettu aihe uudella tyylillä, halutaanko veistoksella ottaa kantaa, onko kilpailulla teemaa.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Kalajoen lukio on alueensa monipuolisin ja toiseksi paras
















Kevään haku lukioihin alkaa muutaman viikon päästä.Lukioiden kilpailuvaltit vaihtelevat yksittäisistä kursseista täysivaltaisiin linjoihin. Ranking -listat ja mielikuvat ovat tulleet jäädäkseen ja ohjaavat entistä enemmän niin opettajien kuin opiskelijoidenkin valintoja oppilaitosten ja korkeakoulujen kisassa. Lukioiden välinen kilpailu on kovaa. Opiskelijat arvosta entistä enemmän opetuksen tasoa ja itsensä kehittämistä. Kalajoen lukion panostukset opetuksen tasoon, taideaineisiin sekä urheiluun ovat oikeanosuneita. Kalajoen lukiossa voidaan tarjota tasokasta ohjausta muun muassa jääkiekossa, lentopallossa, hiihdossa ja yleisurheilussa. Opiskelupaikkakuntana Kalajoki on viihtyisä.

Kalajoen lukio on monipuolinen

Kalajoen lukio on vahva ja turvallinen yleislukio, jonka laaja kurssitarjonta antaa opiskelijoille vankat perustiedot jokaisessa oppiaineessa. Valinnaisuutta on runsaasti, joten opiskelija voi suunnata opintonsa kiinnostuksensa mukaan. Opiskelija voi esimerkiksi suorittaa draama ja teatteriopintoja. Kuvataidelinja sekä eri urheiluryhmät (jääkiekko, lentopallo, hiihto ja yleisurheilu) lisäävät entisestään lukion opiskelijoiden mahdollisuutta painottaa opintojaan haluamallaan tavalla.
Pakollisten kurssien lisäksi on tarjolla lähes joka oppiaineessa syventäviä ja soveltavia kursseja. Kielivalikoimaansa opiskelija voi valita englannin ja ruotsin lisäksi saksaa ja ranskaa. Etälukion kautta on mahdollisuus opiskella vaikkapa venäjää, italiaa tai espanjaa. Taito- ja taideaineissa voi valita esimerkiksi kuvankäsittelyä, bändinsoittoa, kitaransoittoa, kuoromusiikkia, juhlapukukurssin sekä liikunnan laji- ja kuntokursseja. Monilla kursseilla saa itse kokeilla ja tutkia, kuten biologian ja kemian ympäristökurssilla ja työkursseilla.
Koulun tilat ovat asianmukaiset ja viihtyisät, ja opetusteknologia on ajanmukaista. Koulun ilmapiiri on kannustava ja opiskelumyönteinen; rauhallisessa ja mukavassa tunnelmassa viihtyvät opiskelijat ja opettajat. Kansainvälinen yhteistyö ja juhlat tuovat vaihtelua koulun arkeen. Ota suunnaksi Kalajoen lukio.

Alueemme lukiot paremmuusjärjestyksessä

46. Pyhäjoen lukio
101. Kalajoen lukio
134. Ylivieskan lukio
142. Vetelin lukio
148. Kokkolan yhteislyseo
165. Haapaveden lukio
169. Oulaisten lukio
174. Haapajärven lukio
208. Raahen lukio
214. Kannuksen lukio
234. Reisjärven lukio
238. Nivalan lukio
259. Sievin lukio
272. Kiviniityn lukio
281. Pulkkilan lukio
379. Kälviän lukio
416. Kärsämäen lukio
418. Toholammin lukio
450. Ruukin lukio

Tietoja Kalajoen lukiosta
http://www.lukio.kalajoki.fi/

Tietoja Kalajoesta
http://www.kalajoki.fi/

maanantai 9. helmikuuta 2009

Vastine Kalajoenseudulle



Kalajoenseutu on 4.2.2009 ottanut esille minun, Erkki Ahon, blogikirjoittelun. Minä kiitän päätoimittaja Sauli Pahkasaloa uutisoinnista. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kaarlo Isokääntä haluaa uutisen mukaan keskustella asioista kanssani. Olen valmis myös julkiseen keskusteluun asiasta valtuuston puheenjohtajan kanssa, koska on myös kalajokisten edun mukaista keskustella julkisesti ja avoimesti asioista.
Ensin kuitenkin kehotan niin päätoimittaja Sauli Pahkasaloa kuin valtuuston puheenjohtaja Kaarlo Isokääntää perehtymään näihin asioihin. Ryhdytään sitten asian vaatimiin toimenpiteisiin myös kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Myllylän toiminnan suhteen sekä sen suhteen, että totuus Kalajoen päättäjille kerrotaan ja todistetaan valtuuston alkuperäisen päätöksen mukaisesti.

Avoimuus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus ja lainmukaisuus

Kalajoen kaupungin virkamiesten ja luottamushenkilöiden toiminnan täytyy olla lainmukaista. Siksi valtuuston varapuheenjohtajana puutun esilletulleisiin laittomuuksiin.
Ylivieskan käräjäoikeuden 28.11.2005 numero 529 tahallisen väärän päätöksen seurauksena Kalajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Raili Myllylä ja kumppanit käynnistivät minun, Erkki Ahon, julkisen häväistyskampanjan, mikä on aiheuttanut minulle valtavat taloudelliset tappiot ja mittaamattomat henkiset kärsimykset.

Perehdy asioihin näistä linkeistä

Erikoinen isänpäivä - tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html

PR-talojen markkinoilta poistaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/pr-talojen-markkinoilta-poistaminen.html

Korkeimman oikeuden päätös syyttäjän esteellisyydestä
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/korkeimman-oikeuden-paatos-syyttajan.html

Kalajoen työvoimatoimiston "laho" päätös – elinkautiset vaikutukset
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=168

Starttiraha katkaistiin kostona – maineen mustaaminen
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=169

Tarkoitushakuinen oikeudenkäynti – Tapio Laholan vai Erkki Ahon kunnia
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=170

DVD-dokumentti
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

Rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=278

Valtuusto päätti selvityksen hankkimisesta, Aho teki selvityksen

Suuren julkisuuden saattelemana Kalajoen kaupunginvaltuustovaltuusto päätti pyytää Erkki Aholta selvitystä rikollisesta toiminnasta luottamustoimen ulkopuolella. Tein Kalajoen kaupunginvaltuustolle ennen määräaikaa 1879 sivun perusteellisen selvityksen asioista. Kalajoen kaupunginvaltuustolle selvitystäni ei toimitettu eikä puheenjohtaja Raili Myllylä ottanut selvitystäni Kalajoen kaupunginvaltuuston esityslistalle, vaikka Kalajoen kaupunginvaltuusto oli itse pyytänyt selvitystä.

Kysymyksessä on kuntalain 40 § Virheellinen menettely luottamustoimessa

Jos luottamushenkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen toimessaan virkarikokseen tai muuten menetelleen siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.
Valtuusto voi tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan. Ennen valtuuston kokousta voi pidättämisestä väliaikaisesti päättää valtuuston puheenjohtaja. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti.

On syytä epäillä, että kysymyksessä on rikoslain 40 luvun 8 § Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen

Jos virka-aseman väärinkäyttämisessä
1) tavoitellaan huomattavan suurta hyötyä tai
2) pyritään aiheuttamaan erityisen tuntuvaa haittaa tai vahinkoa tai
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai häikäilemättömästi
ja virka-aseman väärinkäyttäminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, virkamies on tuomittava törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi sekä viralta pantavaksi.

Rikoslaki 3 luku 6 § Tahallisuus

Tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä.

Kun otetaan huomioon, että selvitykseni paljasti rikokset ja rikolliset niin on syytä epäillä, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Raili Myllylä syyllistyi myös rikoslain 5 luvun 6 § mukaiseen avunantoon salatessaan selvityksen valtuutetuilta ja estäessään selvityksen esittämisen valtuustolle.

Joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä. Rangaistusta määrättäessä sovelletaan kuitenkin, mitä 6 luvun 8 §:n 1 momentin 3 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään.

Kysymyksessä on muun muassa kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskarin ja Ylivieskan lestadiolaisen poliisin Raimo Ollilan tekojen suojelu.

Rikoslaki 9 luku 11 § Syrjintä

Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan taikka muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Perehdy asioihin näistä linkeistä

Syrjinnän kohteen lähes 30 vuotta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syrjinnn-kohteena-jo-lhes-30-vuotta.html

Kalajoen kunnan monopoli ärsyttää
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kalajoen-kunnan-monopoli-rsytt.html

Kylpylä rakennetaan
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kylpyl-rakennetaan.html

Ahon rehellisyys palkitaan rikolliseksi julistamisella
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/ahon-rehellisyys-palkitaan-rikolliseksi.html

Hotelliasiaa ajettiin kuin käärmettä pyssyyn
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/hotelliasiaa-ajettiin-kuin-krmett.html

Onko Torstilla puhdas omatunto
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/onko-torstilla-puhdas-omatunto.html

Elma - kohtalon lapsi Kalajoella
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=509

Urheilupyykinpesua
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=453

Nämä asiat liittyvät myös Erkki Ahon syrjintään

-Erkki Ahon oikeudensaannin estäminen, selvitys salattiin päättäjiltä

-Erkki Ahon yritystoimien rahoittamisen estäminen, katso
http://www.erkkiaho.com/blog/index.php?content=detail&id=180
Betonista Oy:n rahoituksen esteenä oli Erkki Aho

-Erkki Ahoa ei valita Kalajoen kunnan toimeen. Aho oli pätevin hakija. Paikka jätettiin täyttämättä.

-Kalajoen kaupungin virkamiehiä oli kielletty keskustelmasta Erkki Ahon kanssa

-Erkki Ahon valtuustoaloitteet jätettiin kokonaan käsittelemättä tai sitten esitettiin totuuden vastaista tietoa kuten esim. Natura-asian käsittelyssä. Tässä oikea totuus Natura-asioista
Katso julkisasiamiehen ratkaisuehdotus http://curia.europa.eu/jurisp/cgi-bin/form.pl?lang=fi&newform=newform&Submit=Etsi&alljur=alljur&jurcdj=jurcdj&jurtpi=jurtpi&jurtfp=jurtfp&alldocrec=alldocrec&docj=docj&docor=docor&docop=docop&docav=docav&docsom=docsom&docinf=docinf&alldocnorec=alldocnorec&docnoj=docnoj&docnoor=docnoor&typeord=ALLTYP&docnodecision=docnodecision&allcommjo=allcommjo&affint=affint&affclose=affclose&numaff=C-362%2F06+P&ddatefs=&mdatefs=&ydatefs=&ddatefe=&mdatefe=&ydatefe=&nomusuel=&domaine=&mots=&resmax=100
Menettikö Kallan karit itsehallintonsa
http://naturansalat.blogspot.com/2008/11/menettik-kallan-karit-itsehallintonsa.html

-Erkki Ahon kysymykset kyselytunnille jätettiin käsittelemättä, kyselytuntia ei järjestetty

-Erkki Aholta estettiin DVD:n näyttäminen valtuutetuille. Aho halusi esittää valuutetuille valtuuston pyytämän selvityksen konkreettisessa ja selväkielisessä muodossa

- Erkki Aholta on estetty äänimäärän edellyttämät luottamusmiespaikat, ei pääsyä kaupunginhallituksen jäseneksi, ei pääsyä valtuuston puheenjohtajistoon, ei pääsyä elinkeino- ja maankäyttötoimikunnan jäseneksi, ei pääsyä ns. isonpöydän ääreen. Miksi?
Nyt on poikkeus, kun yhteenliittymä mahdollisti valtuuston varapuheenjohtajuuden. Raili Myllylä eikä muutkaan voineet sitä estää.

katso ääniharavat
http://www.erkkiaho.com/aaniharavat.html

-Erkki Ahon nimi ei saanut näkyä jutuntekijänä lehtijutuissa. Olen tehnyt Kalajoki-lehteen ja Kalajoenseutuun useiden vuosien aikana urheilujuttuja. Niissä ei ole kirjoittajan nimeä. Lehdet eivät laittaneet tekijän eli Erkki Ahon nimeä, koska Raili Myllylän ja kumppaneiden painostus lehtiä kohtaan oli odotettavissa, jos Erkki Ahon nimi on lehdessä. Kalajoenseudussa kirjoituksiani oli ennen 12.1.2005 ja Kalajoki-lehdessä tuon ajankohdan jälkeen kummassakin vuodesta kahteen vuoteen. Todistusaineisto löytyy lehtien vuosikerroista muun muassa Kalajoen kirjastosta.

- Erkki Aholta estettiin kuuluttajana toiminen Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä Kalajoella. Perusteena oli se, että oli vaalivuosi. Aho on toiminut kuuluttajana Kalajoella hiihtokilipailuissa yli 10 vuoden ajan.

-Erkki Ahon työttömyyskorvausten ja starttirahan katkaisut poikkeuksellisella tavalla
-Erkki Aho käyttää Kalajoen työvoimatoimiston sijasta Raahen tyävoimatoimiston palveluja, koska ei luottaa Kalajoen työvoimatoimiston toimintaan.

-Erkki Ahon joutuminen julkisen häpäisyn kohteeksi laajalevikkistenkin tiedotusvälineiden kautta

Totuus olosuhteista

Raili Myllylä ja kumppanit tietävät ettei heidän tekojaan tutkija eikä syytteitä tulla nostamaan.
Kalajoella keskustalainen poliisi Harri Rahkola ei tutki tekemiäni rikostutkintapyyntöjä muun muassa syrjinnästäni, vaan pistää ne alimmaiseen pöytälaatikkoon käsittelemättä asiaa lainkaan ja tekemättä edes päätöstä asiassa.
Poliisi Harri Rahkola leimasi minut, Erkki Ahon rikolliseksi ennen kuulustelujen alkua. Hän on käyttäytynyt painostavasti pitämällä asetta näyttävästi näkyvillä kuulustelujen aikana ja uhannut pidättämisellä jos en allekirjoita hänen mieleistään kuulustelupöytäkirjaa. Harri Rahkolan painostustoimenpidevalikoimaan on kuulunut sormenjälkien ottaminen ja kuvien ottaminen kulusteltavasta "rikollisesta" Erkki Ahosta.

Tutkinnanjohtajana on aina ollut Ylivieskan lestadiolainen poliisi Raimo Ollila. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Raimo Ollila kasvattaa syntisäkkiään todella suureksi ja uskoo saavansa kaikki syntinsä anteeksi. Poliisin kollegiaalisessa suojelujärjestelmässä löytyy lestadiolaiselle poliisille lestadiolainen suojelija.

Katso
Julkinen selvistyspyyntö maaherra Eino Siuruaiselle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/julkinen-selvityspyynt-maaherra-eino.html

Syyttäjä Sulo Heiskarin toimia ei tutkita. Siitä pitää huolen hyvä-veli verkosto. Heiskarin suojelija on korkealta taholta.
Katso
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen päätös
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/apulaisvaltakunnansyyttj-kalskeen-pts.html

Tiedotusvälineet edustavat valtaenemmistöä eli ovat pääosin keskustalaisten miehittämiä. Sanomalehti Kalajokilaakso ei kerro oikeaa totuutta Erkki Ahon asioista vaan virallisen totuuden, jonka antajana on Ylivieskan käräjäoikeuden tiedottaja syyttäjä Sulo Heiskari. Varsin erikoinen menettely. Heiskarilla on tarve varmistaa virallisen tiedon perillemeno.

Sanomalehti Kalajokilaakso on pitänyt nimeäni näkyvillä Ismo Kuneliuksen palstoilla ilkeilymielessä. Tällainen menettely tuntuu minusta pahalta ja sillä leimataan minua entistä enemmän. Luonnollisesti poliitikon pitää kestää arvostelua, mutta silloin on hyvä kertoa myös oikeat tiedot asioista. Toisaalta kirjoituksilla on myös positiivinen puoli eli asia on esillä vaikka väärällä tavalla. Miksi Kalajokilaakso ei voi kertoa totuutta asioissa?

Keskipohjanmaa ei ole myöskään kertonut oikeaa totuutta asioissa, vaan on tyytynyt
ns."virallisen totuuden" kertomiseen oikean totuuden sijasta. Onko Keskipohjanmaan hallintoelimissä olevilla hyvä-veli-järjestelmän henkilöillä vaikutusta siihen, ettei oikeaa totuutta voida kertoa? Kalajoen toimitus tietää hyvin, ettei voi kirjoitta kriittisesti Kalajoen kaupungin asioista tai muutoin tietyt henkilöt lähestyvät Heikki Gummerusta vähintäänkin puhelimitse. Minusta olisi reilua, asiallista ja oikeaa tiedonvälistystä kertoa oikea totuus muun muassa syyttäjä Sulo Heiskarin, poliisi Raimo Ollilan ja Raili Myllylän ja kumppaneiden toimista. Miksi Keskipohjanmaa ei kerro oikeaa totuutta? On yhteiskunnan, kalajokisten ja Erkki Ahon ja hänen lähiomaistensa etu, että oikea totuus kerrotaan tiedotusvälineissä ja samalla puhkaistaan yhteiskunnan mätäpaiseita.

Johtopäätökset

Raili Myllylän teot on tehty olosuhteissa, joissa ei ole vaara rikostutkinnoista eikä syytteistä. Ei ole vaaraa myöskään oikean tiedon leviämisestä, koska tiedotusvälineet ovat pääosin keskustalaisten hallinnassa. Tämä tekee keskustalaisen Raili Myllylän ja kumppaneiden teot entistä rankemmiksi.
Minulla on velvollisuus valtuuston varapuheenjohtajan toimia siten, että Kalajoen kaupungin virka- ja luottamushenkilöt noudattavat lakia toimissaan.
Minulla on yksityishenkilönä oikeus vaatia oikeutta itselleni sekä maineeni puhdistamista. Oikeutta Suomessa on äärettömän vaikea saada oikeuslaitoksen kautta, mutta oikeudensaanti helpottuu, kun asia otetaan esille tiedotusvälineissä näyttävästi.

Mistä tuntee Erkki Ahon vastustajan?

Erkki Ahon vastustaja leimaa Erkki Ahon yhteistyökyvyttömäksi ja epäluotettavaksi pystymättä perustelemaan kantaansa. Erkki Ahon vastustaja puhuu ympäripyöreitä eikä ole perehtynyt tosiasioihin. Erkki Ahon vastustajalla ei noudata toimissaan Erkki Ahon periaatteita: avoimuus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus ja lainmukaisuus. Erkki Ahon vastustaja ei ole valmis kohtaan Erkki Ahoa silmästä silmään tiedotusvälineiden läsnäollessa. Erkki Ahon vastustaja ei ole perehtyyt Erkki Ahon tekemään 1879 sivuiseen aineistoon tai DVD-dokumenttiin Hätähuuto Suomesta.

Mitä ovat ne oikeat asiat jotka tiedotusvälineiden tulisi kertoa?

Perehdy asioihin näistä linkeistä
Erikoinen isänpäivä - tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html

PR-talojen markkinoilta poistaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/pr-talojen-markkinoilta-poistaminen.html

Korkeimman oikeuden päätös syyttäjän esteellisyydestä
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/korkeimman-oikeuden-paatos-syyttajan.html

Miksi lehdet eivät kerro totuutta Erkki Ahon syrjinnästä Kalajoella? Miksi poliisi ei tutki? Minä olen valmis kuin partiopoika asioiden selvittämiseen ja syyllisten vastuuseen saattamiseen.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Valtuuston puheenjohtajistolla suuri vastuu

Vain terveessä ruumiissa viihtyy voimakas sielu, sanoi J.W. von Goethe aikanaan. Oulaskankaan sairaalan korkeatasoinen toiminta ja asiakasystävällinen toimintatapa on mahdollistanut minulle, Erkki Aholle, Goethen ajatuksen toteuttamisen. Minut vietiin ambulanssilla keskiviikkoiltana 4.2.2009. Oulaskankaan sairaalaan. Minulla oli 40 astetta kuumetta ja korkea lepopulssi sekä erittäin korkea painepaine.
Sairaslomani jatkuu 15.2.2009 saakka. Suuret kiitokset Oulaskankaan erittäin palvelualttiille ja todella ammattitaitoiselle henkilökunnalle ja erityisesti lääkäri Tuula Pienimäelle erittäin hyvästä hoidosta. Oulaskankaan sairaalan toiminnalle annan arvosanan 10+ eli hyvistä paras.







Valtuuston puheenjohtajistolla on erittäin suuri vastuu Kalajoen kaupungin toiminnasta. He ovat isäntien isäntiä. Kaupunginhallitus ja virkamiehet ovat isäntiin nähden renkejä. Minä pidän keskeisinä asioina luottamistoimien hoitamisessa avoimuutta, rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta. Tunnen nyt Suomen lain niin hyvin, että lisään luottelooni vielä lainmukaisuuden. Näiden toimintaperiaatteiden mukaan toimin. Tiedän, että toimintaperiaatteeni tulevat aiheuttamaan kritiikkiä niiden taholta jotka eivät ole valmiita niitä hyväksymään. Olen valmis kuuntelemaan mielipiteitä ja jopa neuvoja asioista, mutta päätökset teen itsenäisesti. Minkään ryhmän painostusyritykset eivät tule muuttamaan toimintaperiaatteitani. Olen koko valtuuston varapuheenjohtaja. Valtuuston puheenjohtajien toiminta antaa selkeän kuvan siitä arvomaailmasta mitä Kalajoen kaupungin toiminnassa arvostetaan ja noudatetaan. Vaikeatkin asiat on ratkaistava lainmukaisesti.

Edellinen päiväkirjakirjoitukseni täytti tavoitteen. Asioista syntyi keskustelua. Kiinnostus nettisivujani kohtaan lisääntyi. Raili Myllylä ilmoitti minulle vähemmän iloinen ilme kasvoillaan olevansa loukkaantunut kirjoituksestani. Kirjoituksen tavoite ei kuitenkaan ollut loukata ketään. Mielestäni poliitikon tulee kestää krittiikiä toimistaan loukkaantumatta kritiikistä.
Minulle jäi uusien valtuutettujen perehdyttämistilaisuudessa maanantaina 2.2.2009 Hotelli Sanissa sellainen vaikutelma, että myös kaupunginjohtaja Jukka Puoskari oli vetänyt herneen nenäänsä. Puoskarin esitelmän aiheena oli konserniasiat, mutta hän keskittyi kehumaan puheenvuorossaan nimeltä mainitsematonta henkilöä. "Tulipahan sanottua", oli kaupunginjohtajan sanoma.

Asioiden valmistelu ja asioiden käsittely

Valtuuston puheenjohtajien tulee valvoa, että virkamiehet valmistelevat kaupunginhallituksen kokoukseen asiat perusteellisesti ja lainmukaisesti. Valtuustoon puheenjohtajien tulee valvoa, että jokainen kaupunginhallituksen jäsen tietää mistä päätetään ja mitkä ovat päätöksen seuraukset. Otin poikkeuksellisesti esille omassa blogissani parilla esimerkillä puutteellisesti valmistellun ja toisessa tapauksessa lainvastaisesi valmistellun asian. Uskon, että tämä asia tuli nyt virkamiesten eli renkien tietoon ja ymmärretyksi. Toivottavasti tällaiseen toimintaan ei tarvitse toista kertaa blogisivuillani palata. Luottamushenkilöitä ei voi aliarvioida. Lain mukaan kunnan viranomaisten on ympäristönsuojelua koskevissa asioissa oltava keskenään yhteistyössä. Jos kunnan viranomaisen käsiteltävänä olevalla asialla on olennainen merkitys ympäristönsuojelun kannalta, kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Kysymyksessä oli lausunto Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavasta ja asemakaavaluonnoksesta sekä Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavan luonnoksesta. Siis ei mikään pieni ja vähäpätöinen asia kalajokisten kannalta. Siksi asian valmistelu olisi pitänyt tehdä lain mukaisesti.

Listan ulkopuolelta päätettäväksi tulevat asiat vaativat yksimielisen hyväksynnän. Asia on myös puheenjohtajan todettava ja kaupunginhallituksen enemmistön päätettävä. Asia on myös kirjattava pöytäkirjaan. Listan ulkopuolelta on enää turha tuoda huonostivalmisteltuja ja keskeneräisiä asioita kaupunginhallitukseen. Asiat on valmisteltava kunnolla. Normaali toiminnassa ei ole sellaisia asioita, joita valmistelija ei ehdi kunnolla valmistelemaan. Pöytäkirjaamattomia päätöksiä ei saa olla. Toiminnan pitää olla avointa, rehellistä ja julkista.
Kaupunginhallituksen jäsenten tulee tietää mistä he päättävät ja mitkä ovat päätöksen seuraukset. Pelkka luottaminen ei ole enää riittävä päätöksenteon peruste Kalajoen kaupunginhallituksessa. Kaupunginhallituksen jäsenillä tulee olla kaikki tarvittava materiaali päätöksen tekemiseen. Luulo ei ole tiedon väärti.

Tiedän, että jämäkkä toimintalinjani valtuuston varapuheenjohtajana herättää keskustelua. Tyytymättömät alkavat heti leimata minua yhteistyökyvyttömäksi ja yrittävät potkia aisan yli jne. Joku voi puhua jopa Ahon ruotuun laittamisesta. Se heille sallittakoon. Minä olen kuitenkin isäntä valtuuston varapuheenjohtajana ja virkamiehet sekä kaupunginhallituksen jäsenet ovat ikäänkuin renkejä eli valtuuston päätösten toimeenpanijoita. Minä valvon, että asiat käsitellään oikein ja lainmukaisesti sekä kalajokisten edun mukaisesti. Kun asiat käsitellään toimintalinjani mukaisesti niin puheet yhteistyökyvyttömyydestä ja epäluotettavuudesta loppuvat. Käytännössä toimintalinjani merkitsee salaseuramenttaliteetin loppumista. Minä toimin näin yhteistyössä muiden puheenjohtajien kanssa.