keskiviikko 22. tammikuuta 2020

loppulausunto käräjäsihteerin kuulustelukertomukseen


Vastine käräjäsihteerin kuulustelukertomukseen asiassa 5770/R/53493/18
käräjäsihteerin kertomus sinisellä ja Erkki Ahon vastine mustalla

Kuulustelukertomus

Ymmärrän oikeuteni ja velvollisuuteni tässä asiassa, en tarvitse kuulustelutodistaa tähän kuulusteluun. Oikeudet ja velvolliuudet annettu tiedoksi kirjallisesti.
Olen määräaikaisessa käräjäsihteerin virassa Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa. Toimipaikkani on Raahen kanslia. Virkasuhteeni on tällä hetkellä voimassa tämän vuoden loppuun saakka. Tarkkaan ottaen toimin käräjäsihteeri Sarianna Ervastin työparina ja pääasiassa avustan hänelle vireillä olevissa asioissa.
Olen tutustunut työtehtävieni kautta kalajokiseet Erkki Ahoon. Aho laittoi tänä vuonna kesällä käräjäoikeuteen vireille rikosasian asianomistajana. Tämä asia tuli käräjätuomari Sarianna Ervastin käsiteltäväksi ja samalla myös minun tietooni.

Tähän asti ei ole muuta huomautettavaa kuin vuosivirhe. Asia laitettiin vireille 2018.

Samoihin aikoihin vireillä Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa oli Erkki Ahon vaimon tekemäavioerohakemus. Tämäkin asia tuli myöhemmin käräjätuomari Sarianna Ervastin hoidettavaksi ja samalla myös minun tietooni.
Rikosasian tultua vireille, pyysimme Ahoa täydentämään tekemäänsä hakemusta. Muistan, että Aho pyysi määräajan pidennystä hakemuksen täydentämisessä. Aho toimitti täydennyksen hakemukseen määräajassa.
Määräajan päättymisen jälkeen Aho toimitti vielä sähköpostitse useita täydennyksiä/lausumia asiaan liittyen.
Asia eteni siten, että Aho otti joko puhelimitse tai sähköpostitse minuun yhteyttä ja pyysi että hän voisi tulla tarkastamaan miten sähköpostiviesti ja muut asiakirjat on tuostettu. Ilmoitin Aholle, että kanslia on auki virka-aikana ja hän voi tulla paikalle, milloin katsoo parhaakseen.

Tähän tekstin osan ei ole minulla huomauttamista.

Aho oli toimittanut jossakin vaiheessa joko postitse tai tuomalla henkilökohtaisesti Ylivieskan kansliaan kaksi pahvilaatikollista kirjoja ja muita asiakirjoja.

Kysymys on tästä aineistosta, mikä Ylivieskan käräjäoikeuden olisi pitänyt säilyttää vuoteen 2021 saakka.
Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

Tämän aineiston olen toimittanut Ylivieskan käräjäoikeuteen vuonna 2016 ja korkeimman oikeuden päätöksen mukaan sitä pitää säilyttää siellä vuoteen 2021. Kävin tarkistamassa asian Ylivieskan käräjäoikeudessa, josta löytyi vain korkeimman oikeuden säilyttämisilmoitus, mutta ei aineistoa. Tein silloin rikosilmoituksen asiasta Oulun poliisille, mikä jätti asian tutkimatta ( Hannu Mensonen). Pyysin kuitenkin käräjäoikeutta hankkimaan tämän aineiston, koska olen sen sinne toimittanut. Nyt Ylivieskan, Raahen ja Oulun käräjäoikeudet ovat yhtä käräjäoikeutta. Asiakirjojen joukossa on kopio salaiseksi julistettu SSP-sopimuksesta sekä kirjoista, joissa on käsitelty ja todistettu valtiopetos.

Käräjäsihteeri ei kerro miksi ko. aineistoa ei ole hankittu päätöksen teon pohjaksi, vaikka se oli käräjäoikeudessa valmiina. Minun oikeustajuni mukaan kysymyksessä virka-velvollisuuden laiminlyönti niin käräjäsihteerin kuin käräjätuomarinkin taholta.Todistusaineistohan kiistattomasti todistaa, että kaikki ulosotossa olevat saatavat on saatu aikaan Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta.

Muutamien päivien kuluttua olin työvuorossa, kun Aho tuli käymään kansliassa. Menin asioimaan Ahon kanssa ja toin Aholle näytille asiakirjanipun. Nipussa oli siis ne asiakirjoja, jotka Aho oli toimittanut asiaansa liittyen. Mukana oli tällöin myös Ahon toimittamat kaksi pahvilaatikollista kirjoja,mikäli ne tuossa vaiheessa jo olivat minulle. Tätä en muista aivan tarkasti. Aholla oli mukana joku toinen henkilö tilanteessa.

Teksti on pääosin oikein. Pahvilaatikoissa oli asiakirjoja, jotka Aho oli toimittanut asiaansa liittyen sähköpostitse. Minulla oli mukanani omia kirjojani, jotka olin sähköpostitekstissä maininnut todistusaineistoksi. Mukana minulla oli omia kansioita, joissa oli tarvittavat asiakirjat valokopioina ja joilla voitiin todistaa se, että kaikki ulosotossa olevat saatavat ovat syntyneet Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta. Käräjäsihteerin lausuma on nyt jotenkin epäselvä. Nyt on selvitettävä onko käräjäsihteeri hankkinut käräjäoikeuden Ylivieskan pisteestä sinne toimittamani aineiston vai eikö ole hankkinut. Se on äärettömän tärkeä asia. Mihin on kadonnut käräjäoikeuden Ylivieskan pisteestä ko. aineisto. Miksi poliisi laiminlöi asian selvittämisen?
Toinen henkilö käräjäsihteerin tekstissä oli juuri todistajani Ivan Georgiev.

Annoin Ahon rauhassa tutustua kaikkeen materiaaliin. Odottelin kansliassa ”lasiseinän” toisella puolella.
Kun Aho oli tutustunut materiaaliin, hän ilmoitti, että kaikkia asiaan liittyviä materiaaleja ei ole tulostettu oikein. Aho kertoi, että toimittamansa materiaalin joukossa on linkkejä, joiden takaa löytyy lisää linkkejä ja näitä kakkia linkkien takana olevia materiaaleja ei hänen mukaansa ole tulostettu asianmukaisesti. Ahon pyysi minua ”lasiseinän” toiselle puolelle katsomaan, miten asiakirjat olisi pitänyt tulostaa, Aholla oli kansio mukana, jossa oli hänen mielestään oikein tulostettu materiaali,jota Aho esitteli minulle.Kerroin Aholle, että olen toiminut käräjätuomarin ohjeiden mukaan. Aho alkoi kyselemään minun koulutustani, mutta en näihin kommentoinut tarkemmin. Aho alkoi tialnteessa kyselemään ammattitaitoani ja hän esitti omia näkemyksiään, millainen koulutus tähän tehtävään vaadittaisiin.

Teksti pitää paikkansa. Minä kerroin käräjäsihterille miten asiakirjat olisi pitänyt tulostaa jotta asiakirjat olisi tulostettu oikein. Näytin hänelle esimerkkejä mukanani olleesta aineistoista, jotka tulostamatta jääneiden linkkien takana olivat. Ne olivat äärettömän tärkeitä asiakirjoja. Käräjäsihteerin mukaan hän on toiminut käräjätuomarin ohjeiden mukaan. Tämä selkeästi todistaa, että käräjätuomari on ohjeistanut käräjäsihteeriä väärin ja kysymyksessä on tietoinen virkavelvollisuuksien laiminlyönti ja virka-aseman törkeä väärinkäyttö. Käräjätuomarilla on ollut ennakkoasenne asiaan. Epäilyni osoittautuvat käräjäsihteerin kuulustelukertomuksen perusteella oikeiksi.

Tilanne eteni niin, että Aho alkoi vaatimaan käräjätuomaria paikalle, Soitin Sarianne Ervastille ja kysyin, voisiko hän tulla paikalle. Sarianne pyysi aluksi, että hoitaisin asian ilman tuomarin läsnäoloa ja näin turvattaisiin tuomarin riippumattomuus. Yritin asiaa selittää Aholle, mutta hän vaati edelleen tuomaria paikalle.

Lopulta menin käymään käräjätuomari Sarianna Ervastin työhuoneeseen ja kerroin asian.Menimme kohta yhdessä Sariannan kanssa Ahon puheille. Aho esitteli minulle ja Sariannalle papereita, mitä asiakirjojen mukana pitäisi hänen mielestään olla. Sarianna ilmoitti Aholle, että lisämateriaalia ei nyt voi ottaa vastaan, koska Aholla on ollut aikaisemmin mahdollisuus toimittaa lisämateriaali ja nyt ei ollut tämän asian käräjäoikeuskäsittely meneillään.

Minä en nyt varmasti muista esittikö käräjäsihteeri käräjätuomarin kutsumista paikalle. Käräjätuomari kuitenkin tuli paikalle sai tiedon totuudesta minulta henkilökohtaisesti siitä miten asiakirjat olisi pitänyt tulostaa jotta todistusaineisto olisi tullut päätöksenteon pohjaksi. Käräjätuomarille näytin esimerkit asiasta. Kysymys ei ollut mistään lisämateriaalin toimittamisesta vaan toimittamani asiakirjamateriaalin oikeasta tulostamisesta. Tämän asian käsittely oli varmasti juuri ajankohtainen. Siinä käräjäsihteeri muistaa väärin tai antaa oikean lausuman käräjätuomarin valheellisesta lausumasta. Käräjätuomari menetteli kuten on kuulustelukertomuksessa kertonut. Nyt ei jää pienintäkään epäselvyyttä kuka on syyllinen siihen etten saanut todistaa sitä että kaikki ulosottosaatavani ovat syntyneet Suomen valtion rikollisen toiminnan seurauksena. Syyllinen on käräjätuomari Sarianne Ervasti ja hän on itse sen kuulustelukertomuksessaan todistanut.

Aho oli tilanteessa mielestäni jonkin verran kiihtyneessä tilassa ja minulle jäi se kuva, että hän yritti vaikuttaa tuomarin tekemään ratkaisuun. Aho ei tilanteessa uhkaillut millään tavalla, mutta hänen äänen sävynsä ja sian esittämisen tyylistä jäi kuva, että häm halusi vaikuttaa tuomarin tekemään ratkaisuun.
Muistelen, että käräjätuomari Ervasti ilmoitti Aholle, että hän ei voi nyt tilanteessa ottaa häneltä vastaan ”suullista todistelua” ja että asia ei nyt etene. Tämän jälkeen Aho poistui paikalta.

On luonnollista että kun huomaa virheellisen menettelyn ja näyttää konkreettisesti miten asia olisi pitänyt tehdä ja toinen vain seisoo kuin tapuliukko niin se varmasti hiljaisempaakin miestä vituttaa. Pystyin kuitenkin esittämään käräjätuomarille kaikein olennaisimman mitä pitikin konkreettisin esimerkein. Käräjätuomari ei voi kiistää etteikö hän ole saanut oikeaa tietoa asiasta. Käräjätuomari ei halunnut tunnustaa rikolliseksi epäiltävää toimintaansa. Siksi hänen käytöksensä ja käyttäytymisensä oli kaiken arvostelun alapuolella. Minulla on 12 vuoden pedagooginen kokemus opetusalalta ja oppilaat ovat valinneet minut Raahen Porvari- ja kauppakoulun parhaimmaksi opettajaksi joten sillä kokemuksella esitin asiat käräjätuomari Sarianne Ervastille. Hän oli tehnyt päätöksensä jo etukäteen asiassa ja siksi sitä ei voinut muuttaa. Minä kävin käräjäoikeudessa ennenkuin käräjätuomari antoi tiedoksi päätöksensä. Siksi yritin kaikin keinoin estää rikostutkintapyynnöilläni käräjäoikeuden tuomarin lain vastaisen ja lopulta tietoisen rikollisen toiminnan. Valitettavasti Raahen poliisi Hannu Mensonen mahdolisti käräjätumarin rikollisen toiminnan. Siksi katson, ettei Hannu Mensonen voi olla nyt tutkinnan johtajana tässä asiassa ja ehkä juuri siksi nyt rikostutkinnat on vituralla.

Ahon lähettämien viestien sisällöstä muistan vain sen, että viesteissä arvostellaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden toimintaa ja että tuomarilla on ollut ennakkoasenne asiaa ratkaistaessa. Aho on viesteissä ilmaissut, että hän ei ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Viesteissä Aho on nimennyt useissa kohdissa käräjätuomari Sarianna Ervastin. Lähettämissään viesteissä Aho on arvostellut käräjätuomari Sarianne Ervastin toimintaa usealla eri tavalla.

Tämä osio pitää paikkansa. Arvostelu on ollut samanlaista kuin olen tehnyt tässäkin kertoessani oman näkemykseni asioista.

Sarianna Ervasti ilmoitti minulle jossakin vaiheessa, että hän aikoo tehdä rikosilmoituksen Ahon toiminnasta ja että tällaiset asiat on otettava vakavasti ja tosissaan. Ervasti on ilmoitti minulle, että on kokenut viestin uhkauksena.

Ymmärrän Sarianna Ervastin toimintaa. Hän on toiminut lakien vastaisesti ja haluaa nyt kostaa minulle koska olen tuonut tosiasiat julki. Hän on katsonut että hyökkäys on paras puolustus. Valitettavasti teksti on suoraan vanhasta oikeudenkäymiskaaresta. Se ei ole uhkaus vaan tosiasia. Katson, että käräjäsihteerin kuulustelukertomus selvensi asiaa huomattavasti. Olennaisinta on kuitenkin se, että miksi todistusaineistoksi valmistamaani aineistoa, mikä oli jo käräjäoikeudessa valmiina ei otettu huomioon oikeuskäsittelyssä. Miksi käräjätuomari ohjeisti käräjäsihteeriä väärin? Käräjätuomarille ja käräjäsihteerille olin melkein kädestä piteän neuvonnut miten asiakirjat tulostetaan jotta todistusanineistot tulevat oikeuskäsittelyn pohjaksi. On kiistaton tosiasia, että käräjätuomarilla oli ennakkoasenne asiaan ja että hän ei halunnut antaa minulle oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, mikä on perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen menettely ja tässä tapauksessa se on myös kidutusrikos, koska en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmuaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen.

Yhteenvetoni tähänastisesta:

Käräjäsihteerin kuulustelukertomus todistaa sen, että en ole syyllistynyt virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Se vie pohjan pois käräjätuomarin rikosimoituksella ja rikosilmoituksesta on tullut perätön ilmianto ainakin virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen osalta. Minä en ole myöskään syyllistynyt kunnianloukkaukseen, koska olen kertonut tosiasiat tilanteesta ja toiminnasta oikein. Käräjätumarin rikosilmoitus on nyt todistettu perättömäksi ilmiannoksi.

Toinen merkittävä asia on se, että rikostutkinta on alusta lähtien ollut vituralla. Miksi rikostutkinta tehtiin esitutkintalain, poliislain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti? Miksi rikosilmoitus tuli minulle tiedoksi vasta loppulausunnon yhteydessä? Miksi kuulustelija oli ohjeistettu siten, että kysymykset ja vastaukset oli tehty etukäteen? Miksi en saanut esittää mitään todistusaineistoja eikä todistajiani kuultu? Miksi rikostutkija on kuulustellut vain vastapuolen henkilöitä eikä ollenkaan minua? Miksi minulta ei ole otettu todistusaineistoa vastaan ja miksi todistajiani ei ole kuultu? Mielestäni nyt käräjäsihteerin kuulustelukertomus antaa asioista oikean kuvan. Käräjätuomari on varmasti ollut tietoinen miten olisi pitänyt toimia.

Rikostutkinta olisi pitänyt aloittaa haastehakemuksesta ja sen täydennyksestä ja kaikista niistä oikeudenkäynneistä, joissa käräjätuomarina Sarianne Ervasti on asioissani toiminut.

Käräjäsihteerin kuulustelukertomuksesta selviää, että olen toimittanut käräjäoikeuden Ylivieskan toimipisteeseen aineiston, jonka olen nimenyt todistusaineistoksi asiaan, jossa olen halunnut todistaa sen, että kaikki ulosotosssa olevat saatavat ovat syntyneet Suomen valtion rikollisen toiminnan seurauksena. Mihin tuo todistusaineisto on kadonnut, koska se sisälsi paperisen kopion salaiseksi julistetusta SSP-sopimuksesta, mikä on keskeisin todistusaineisto valtiopetoksen toteuttamiseen ja ne kirjat jotka olen käräjäoikeuteen toimittanut tuossa yhteydessä. Käräjäsihteerin mukaan hänellä oli jotain tietoa asiasta, mutta miksi sitä ei hankkinut todistusaineistoksi vaikka se oli käräjäoikeudessa valmiina. Miksi nyt tutkinnanjohtajana toimiva Hannu Mensonen jätti asiasta tekemäni rikosilmoituksen tutkimatta? Minulla on oikeus tietää missä tuo todistusaineisto on koska sitä on säilytettävä vuoteen 2021 saakka.

Käräjäsihteerin kertomuksesta selviää se, että käräjätuomari on ollut tietoinen miten sähköpostit olisi pitänyt tulostaa, mutta hän on ohjeistanut väärin käräjäsihteeriä. Miksi näin on tapahtunut?
Käräjäsihteerin kuulustelukertomus vahvistaa näkemykseni siitä, että käräjätuomarin menettely on ollut tietoista, koska olen konkreettisesti näyttänyt miten asiat olisi pitänyt tulostaa ja mitä todistusaineisto todistaa. Käräjätuomari on tietoisesti jättänyt asiat käsittelemättä. Minulla on perustuslain ja ihmisoikeusopimusten mukaan oikeus saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Käräjätuomarilla ei ole oikeutta estää minulta oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tässä tapauksessa käräjätuomari on syyllistynyt virkavelvolliuuden laiminlyöntiin, virka-aseman törkeään väärinkäyttöön, todistusaineiston vääristelyyn, rikollisten suojeluun, rikosten peittelyyn ja ennenkaikkea ihmisoikeusrikoksiin eli tässä tapauksessa myös kidutukseen, koska en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen.
Minulla on kiistaton todistusaineisto toimittettuna käräjäoikeuteen. Nyt on tutkittava onko tämä todistusaineisto siirtynyt hovioikeuteen? Millä aineistolla hovioikeus on tehnyt asiassa ratkaisunsa. Tämä vaatiin tarkempaa rikostutkintaa.

Kuitenkin nyt käynyt kiistatta selväksi että käräjätumari on ajatellut, että hyökkäys on paras puolustus, kun itse on syyllistynyt tai ainakin on syytä epäillä, että on syyllistynyt lainvastaisiin toimiin.

Minähän tein rikostutkintapyynnön käräjätuomarin ja Raahen poliisin toiminnasta KRP:lle, jossa muistaakseni rikoskomisaario Erkki Rossi teki tutkimattajättämispäätöksen. Nyt Rossin päätöskin on näillä selvityksillä osoitettu virkarikokseksi.

Koska olin vuoren varmasti oikeassa niin tein rikosilmoituksen KRP:n Rossin ja Raahen poliisin Mensosen toiminnasta valtakunnansyyttäjälle. Valtakunnansyyttäjävirastossa asian ratkaisi kihlakunnansyyttäjä Heidi Savurinne. Soitin Heidi Savurinteelle suojelupäätöksen saatuani. Savurinne kertoi, että hän on tehnyt päätöksen Oulun poliisin Antti Räsäsen ja Lapin poliisin Jukka Kuvaja (toivottavasti muistin nimen oikein) selvityksen pohjalta. Lisäksi Savurinne kertoi, ettei hän ole perehtynyt asiakirjoihin, joista hän on päätöksen tehnyt. Nämä asiakirjat koskivat valtiopetosta. Näin on todistettu Oulun poliisin Antti Räsäsen virkarikos ja ymmärtääkseni hän on Oulun poliisin laillisuusvalvoja. Samaten on todistettu Lapin poliisin Jukka Kuvajan virkarikos. Hän on ymmärtääksen Lapin poliisin lailisuusvalvoja. Koska valtakunnansyyttäjävirasto on oikeusministeriön alainen ja oikeusministeriö johtaa oikeusminsteri niin tein oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille selvityspyynnön asiasta. Henrikssonilla on avustajia niin paljon kuin Vilkkilässä kissoja, mutta hän ei ole vastannut minulle. Mistä häntä on syytä epäillä?
Poliisin toimien osalta pyysin selvitystä sisäministeri Maria Ohisalolta. Sisäminsiteri Ohisalollakin on avustajia niin paljon kuin Vilkkilässä on kissoja, mutta Ohisalokaan ei ole vastannut. Mistä häntä on syytä epäillä?

Katson, että sisäministerin ja oikeusministerin toiminnan osalta asiat on vietävä perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. En hyväksy ministereiltä tallaisia laiminlyöntejä.

Kalajoella 22.01.2020

Erkki Aho

nimeni on Erkki Aho


1 kommentti:

M.H kirjoitti...

Toivon sinulle Erkki Aho jaksamista taistelussasi, ja toivottavasti saat oikeutta asiasi selvittämiseksi.