Äitini Saima Regina Aho oli Ahon maatilan emäntä

Taiteilija Markku Hakola on maalannut äitini Saima Regina Ahon muotokuvan. Muotokuvassa myös kotini Ahon pihapiiri.  Muotokuvan koko on 65 cm x 80 cm.

Äitini Saima Regina Ahon isä on Eino Pekanpoika Perttula, joka on syntynyt 11.02. 1887 ja kuollut 14.12.1967. Hän oli naimisissa Hanna Juhontytär os. Niskakankaan kanssa. Heidät on vihitty Rautiossa 18.04.1909. Hanna kuoli 30.10.1935. Rautiossa. Heille syntyi 13 lasta.

Jenni Maria s. 08.08.1909. Hän oli naimaton. Hän kuoli 08.01.1972.

Väinö Johannes syntyi 26.02.1911. Väinö Perttula oli naimisissa kaksi kertaa. Ensimmäinen avioliitto oli Irja os. Penttilän kanssa. Toinen avioliitto oli filosofian maisteri Arla Anna-Maija Yrjöntyttären os. Nikulan kanssa. Ensimmäisestä avioliitosta syntyi lapset Lea Irja Anneli, Juhani Kalevi Pellervo, Leena Tytti Tellervo, Anna-Maija ja Sirkka-Liisa. Toisesta avioliitosta syntyi Hanna Elina.

Helmi Sofia Kiviaho syntyi 23.09.1912. Hän kuoli 23.12.1984. Hän oli naimisissa Armas Kiviahon kanssa. Heillä oli yksi lapsi nimeltään Pentti.

Uuno Pietari syntyi 10.01.1915. Hän kuoli 15.09.1918 Rautiossa.

Anni-Sylvia syntyi 06.12.1917. Hän kuoli 19.09.1918 Rautiossa.

Martti Heikki syntyi 09.10.1916. Hän kuoli 08.12.1917 Rautiossa.

Aune Martta syntyi 26.07.1919 Rautiossa. Hän oli naimaton ja hän kuoli 30.12.1973 Rautiossa.

Tauno Matias syntyi 30.05.1921. Tauno muutti Amerikkaan. Hän oli poikamies. Hän kuoli 15.121992. Kävin vierailulla Tauno luona Los Angelesissa tyttöni Marjaanan kassa. Kävimme silloin Disneylandissa, Holywoodissa, Sea Worldissa jne.

Uuno Kalevi syntyi 07.09.1923. Hän oli naimisissa Aunen kanssa. Heille syntyi yksi lapsi Kirsti nimeltään. Uuno Kalevi kuoli. 15.08.1957

Äitini Saima Regina syntyi 07.09.1923. Hän kuoli 26.06.2014.

Eino Viljo syntyi 03.06.1927. Hän oli poikamies. Hän kuoli 08.12.1987.

Pentti Pauli syntyi 22.11.1929. Hänen vaimon nimi oli Aino. Heille syntyi tyttö Riitta.

Voitto Olavi syntyi 14.02.1934. Voitto oli naimissa Kaarina os. Kivisaari kanssa. Heille syntyi kolme lasta. Voitto kuoli 14.08.1987.

Eino Perttula oli toisen kerran naimisissa Impi Aalia Nivalan (os. Kaijalan) kanssa. Heidät on vihitty 01.02.1937. Heillä ei ollut lapsia.

Äitini Saima Regina Ahon muistoa kunnioittaen

Äitini Saima Regina Aho s. Perttula 07.09.1923 - 26.06.2014. Hän oli perheen yhdeksäs tai kymmenes lapsi. Hän oli toinen kaksosista. Toinen oli Uuno Kalevi.

Äidin isä oli Eino Pekanpoika Perttula s.11.02.1887 - k. 14.12.1967 ja äidin äiti oli Hanna Juhontytär s. Niskakangas s. 14.2.1892 - k. 30.10.1935. Kuoli tullessaan seuroista kotiin 43-vuotiaana.

Äitini Saima Aho

Äidin isä oli Eino Pekanpoika Perttula s.11.02.1887 - k. 14.12.1967 ja äidin äiti oli Hanna Juhontytär s. Niskakangas s. 14.2.1892 - k. 30.10.1935. Kuoli tullessaan seuroista kotiin 43-vuotiaana.

Saima-äiti lypsyllä Eskon kanssa

Äitini Saima Aho

Saima-äti, Olli, Isä-Martti Erkki sylissä sekä Veikko

Äiti ja Isä Aholla taustalla kodin hella ja uuni

Voitto, Pentti, Saima-äiti, Tauno ja Väinö

Takana Esko ja Veikko, edessä Erkki, Saima-äiti ja Olli

Saima-äiti 75 vuotta.

Äitini Saima Regina Ahon elämänkaari oli lähes tähänastisen Suomen itsenäisyyden historian mittainen. Häntä kutsuttiin Saimiksi. Luonteeltaan hän oli ystävällinen, avulias, toiset huomioon ottava, ahkera, työteliäs, määrätietoinen ja jopa itsepäinen. Hän oli kärsivällinen ja vähään tyytyväinen. Hän oli käynyt kovan elämänkoulun. Hän oli köyhä ja köyhän oli menestyäkseen oltava nöyrä ja kohtelias. Äidin elämä oli työtä, työtä ja työtä. Meillä oli kotona äiti ja isä, jota puhuteltiin isännäksi.

Eino Perttula ja Hanna Niskakangas menivät naimisiin 18.4.1908. Hanna oli juuri täyttänyt 17 vuotta ja Venäjän toinen sortokausi oli Suomessa alkanut. Suomi oli tuolloin Venäjän vallan alla ja Nikolai II oli Venäjän keisari.

Sortokausi päättyi Suomen itsenäistymiseen 6.12.1917. Rautiossa vallitsi äitini syntymän aikoihin viime vuosisadan alkupuolella uskonnollinen ja yltiöisänmaallinen henki.

Lauri Elias Simojoki syntyi Raution pappilassa vuonna 1899. Elias Simojoki oli perustamassa Akateemista Karjala Seuraa ( valajäsen numero yksi). Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustajaksi hänet valittiin kaksi kertaa vuosiksi 1933-39. Hän oli äärioikeistolaisen nuorisojärjestön Sinimustien johtaja vuosina 1933-36 sekä Mustapaita-järjestön perustaja ja päällikkö vuodesta 1937 kuolemaansa saakka. Elias Simojoen talvisota päättyi 25.2.1940. Poikkeuksellisen hevosrakkaana ihmisenä tunnettu Simojoki meni keskellä kirkasta päivää lopettamaan Laatokan jäälle haavoittuneen venäläisen hevosen tuskat. Hevonen oli jäänyt öisestä huoltokolonnasta virumaan Pitkärannan edustalle Koirinojan lahdelle muutaman sadan metrin päähän Konnunsaaresta. Jää oli vihollisen tulen ulottuvilla. Elias Simojoki hiihti päämääräänsä. Hän otti pitkäpiipuisen barabellumin vyöltään ja päästi kärsivän eläimen tuskistaan. Yksinäisen hiihtäjän kääntäessä suksensa paluusuuntaan räsähtää Nuolainniemen rannalta konekivääri ja yksi ensimmäisistä luodeista osuu Simojoen päähän. Simojoen ruumis haettiin heti hämärän tultua.

Suomen itsenäisyydestä 6.12.1917 päättäneeseen eduskuntaan kuului rautiolainen saarnamies ja virrentekijä Leonard Typpö. Hän lukeutui vanhoillislestadiolaiseen (SRK) herätysliikkeeseen. Leonard Typpö on kirjoittanut erittäin runsaasti Siionin lauluja ja hän on toimittanut kaikkiaan kolme laulu- ja virsikokoelmaa. Typpö oli aikansa vanhoillislestadiolaisuuden johtavia hahmoja.

Raution pappina oli vuosina 1928-1930 Väinö Havas, joka oli ääri-isänmaallinen hengen mies ja virrentekijä, joka kuoli sodassa sankarikuoleman. Havas kaatui jatkosodan alussa 21. elokuuta 1941 Suojärven Suvilahdella ollessaan pysäyttämässä neuvostoliittolaista hyökkäysvaunua JR 50:n 6. komppanian päällikkönä. Väinö Havaksen virsistä voidaan mainita mm.577 Sun kätes Herra voimakkaan.

Perttulan perheeseen syntyi 13 lasta, joista Saimi oli joko yhdeksäs tai kymmenes. Ei ole tarkkaa tietoa siitä kumpi kaksosista Saimi vai Kalevi syntyi ensin.

Perttuloiden koti oli nykyisen Raution Nuorisoseuran paikalla. Huhtikuun 22 päivänä 1927 tehtiin kauppakirja, jolla Raution nuorisoseura osti Eino Perttulan omistaman asuinrakennuksen Raution kirkonkylässä. Niin Eino Perttulan perhe, johon kuului kahdeksan elossa olevaa lasta ja raskaana oleva Hanna-vaimo muuttivat Ämmälään Ylipäähän.

Amerikkaan muutto oli tuohon aikaan Rautiossa muoti-ilmiö. Rautiolaisista 619 henkilöä muutti Amerikkaan. Eino Perttula päätti lähteä Amerikkaan rikastumaan ja jätti 9-lapsisen perheen Hanna-vaimon elätettäväksi. Valitettavasti tehtävä oli Hannalle liian raskas. Saimi ja Saimin veli Tauno kulkivat kerjuulla kerjäten ruokaa köyhän perheen jäsenille. Niskakankaan mummo huolehti tyttärestään Hannasta sen verran kuin pystyi ja tuli katsomaan tytärtään useasti leipä kainalossa. Elämä oli todella karua. Leipäpalaa pyöritettiin suolassa ja juotiin kurria päälle, jos oli onnistuttu näitä kerjäämään.

Perttulan lapsista tuli kunnan elättejä ja osa lapsista siirrettiin muiden perheiden hoidettavaksi. Raution kunnasta Pöllän Joonalta haettiin perheelle jauhonostolippuja. Eino Perttula palasi kuitenkin varsin lyhyen ajan jälkeen köyhänä Amerikasta kotiin loukattuaan itsensä kaivoksella Amerikassa. Perheeseen syntyi vielä yksi lapsi lisää, sillä Voitto syntyi helmikuussa 1934.

Hanna-äiti tuli seuroista kotiin 30.10. vuonna 1935 ja meni väsyneenä sänkyyn makaamaan. Hetken kuluttua kuului vuoteesta korahdus ja Hanna-äiti oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen 43-vuotiaana. Todennäköinen kuolinsyy oli sydänhalvaus. Perheeseen jäi Eino Perttulan vastuulle kotiin 7 lasta, sillä vanhimmat Jenni, Väinö ja Helmi olivat jo siirtyneet muualle ja kolme oli kuollut kulkutauteihin. Voitto oli vasta vuoden ikäinen ja Saimista tuli yksivuotiaalle Voitolle äitihahmo 12 vuotiaana.

Rippukoulun käytyään Saimi sai piian paikan Aholta. Matti Aho oli komea, suhteellisen varakas isäntä, kymmenkunta lehmää ja 104 hehtaarin kotipalsta, joista 90 hehtaaria metsää.. Matti oli oikein mukavanluontoinen. Hän oli syvästi uskonnollinen. Häntä vaivasi veren kalkkeutuminen ja korkea verenpaine ja hän puhui siitä sukuvikana. Hänen puolisonsa Kustaava Emelina (Liinu) os. Kukko oli tomera, pystyvä ja sukkela nainen. Hän oli Sursillin sukua.

Syvästi uskovainen Matti kuoli 20.10.1938. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Matin ja Liinun rakkain lapsi ja perheen silmäterä Martti oli saattanut 16-vuotiaan piikatytön Saimin raskaaksi syyskuun lopulla 1939. Ei ollut Martti tekosiaan selittämässä eikä Saimia puolustamassa, sillä miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin 6.10.1939. Raution miesten kokoontumispaikaksi oli määrätty Pöllän kansakoulu. Pihamaalla järjestäydyttiin rivistöön marssin aloittamista varten. Tilanteen vakavuus heijastui marssijoiden kasvoilta. Ilmoille kajahti sotilaille niin tuttu virsi ”Jumala ompi linnamme”. Tuskin kukaan lähtijöistä oli tätä virttä tällaisella hartaudella aikaisemmin veisannut. Näin alkoi lokakuun pimenevässä illassa marssi kohti tuntematonta määränpäätä. Näistä useat miehet palasivat valkoisissa arkuissa sankarivainajina kotikirkkomaan multaan peitettäväksi.

Talvisota alkoi 30.11.1939 ja Martti oli joutunut puolustamaan isänmaata. Talvisota päättyi Moskovan rauhaan 13. maaliskuuta 1940.

Voitte kuvitella ne tunteet mitä 16-vuotias raskaana oleva piikatyttö tuossa tilanteessa tunsi, kun raskaus tuli ilmi. Tuntui varmaan siltä ettei ollut turvaa eikä tukea. Oli selvittävä yksin. Onneksi 66-vuotias Liinu-mummo otti asiat hoidettavakseen ja pani kotona asiat järjestykseen. Alaikäisen vihkimiseen avioliittoon tarvittiin tuolloin tasavallan presidentin lupa. Tasavallan presidentti Kyösti Kallio antoi luvan Saimin ja Martin vihkimiseen. Vihkimistä ei kuitenkaan voitu suorittaa ennen kuin talvisota loppui, koska vihittävä Martti-puoliso ei voinut sodan vuoksi olla paikalla aikaisemmin. Kalevi Vihma suoritti avioliittoon vihkimisen Raution Granlundin pappilassa heti talvisodan loputtua 17.3.1940.

Perheen ensimmäinen lapsi Veikko syntyi 26.6.1940 ja äiti Saimi oli vasta 16-vuotias. Maailmansota oli riehui ympärillä. Huhtikuussa Saksa oli hyökännyt Tanskaan ja Norjaan. Samana päivänä, kun Veikko syntyi eli 26. kesäkuuta 1940 Romanian oli taivuttava Neuvostoliiton alaisuuteen ja itäosa Ukrainaan liitettiin Neuvostoliittoon. Alankomaat antautui Saksalle 15. toukokuuta ja Belgia 28. toukokuuta. Myös Ranskan puolustus oli revitty auki tällä liikkeellä, ja muutamassa viikossa Saksa miehitti laajat alueet Länsi-Ranskaa aina Bordeaux’hon saakka, ja lopulta Ranska antautui 22. kesäkuuta.

Aholla elettiin sota-ajan niukkuudessa. Saimi-äiti teki talon työt ja Liinu-mummo huolehti Veikosta. Talvisodan aikana säännöstelyn piiriin Suomessa joutui melko vähäinen määrä elintarvikkeita (mm. sokeri, siirappi ja kahvi). Yhtenä käytännön syynä tähän oli mm. se, että jo yksinomaan ostokorttien jakaminen olisi tuottanut lähes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia kansalaisten hakeuduttua itärajan tuntumasta ja suurista kaupungeista pakoon sotatoimia ja pommituksia. ”Evakkojen” kokonaismäärä oli noin 420 000 henkeä. Ahonkin naapureiksi tuli asumaan evakkoon lähteneitä karjalaisia muun muassa Iida ja Jussi Tolkin perhe. ”Mökin” Martta eli Martta Hämäläinen kävi auttamassa Aholla kotitöissä sodan aikana.

Välirauhan aikana elintarviketilanteen todettiin nopeasti heikkenevän. Välirauhan aikana luotiin Suomen sota-aikainen talouspolitiikka ja sen osana myös säännöstelyjärjestelmä, joka ei koskenut pelkästään elintarvikkeita vaan myös hyvin suurta osaa muita välttämättömiä hyödykkeitä. Välirauhan aikana saatiin luotua jonkinasteinen tasapainotila kysynnän ja tarjonnan välillä.

Välirauhan aikana elintarvikkeiden ohella monet muutkin tuotteet ja hyödykkeen siirtyivät säännöstelyn piiriin. Syksyn 1940 aikana mm. saippua ja muut puhdistusaineet sekä vaatteet ja jalkineet säännösteltiin. Lokakuussa 1940 jaettiin ensimmäiset tekstiilituotteiden ostokortit. Ahollakin elettiin todellisessa niukkuudessa.

Jatkosodassa liikekannallepano toteutettiin myös ylimääräisenä harjoituksena, johon reserviläiset kutsuttiin henkilökohtaisesti, 18. kesäkuuta 1941 alkaen. Liikekannallepantu armeija oli taisteluvalmis viikon kuluttua liikekannallepanon aloittamisesta. Martin lähdettyä puolustamaan isänmaata Aholle jäi raskaanaoleva 17-vuotias Saimi äiti Veikko-pojan ja Liinu- mummon kanssa huolehtimaan talontöistä.

Kolme rykmenttiä JR 29, JR50 ja JR8 muodostivat sotatoimissa II-divisioonan, jonka komentajana toimi ”Kylmä Kalle” jalkaväenkenraali K.A.Heiskanen. Ilomäen taistelu alkoi 6.7.1941. Hyrsylän taistelut alkoivat 24.7.1941. Somban kylän valtaus aloitettiin 22.8.1941. Prääsässä saatiin kovaa tykistötulta vastaan. Rautiolaisten tappiot olivat todella suuret. Näissä taisteluissa 7.9.1941 isäni luultiin jo kuolleen. Isäni kuitenkin selvisi hengissä vastoin kaikkia odotuksia. Oliko hengen pelastuminen Luojan lahja Saimalle ja yksivuotiaalle Veikolle Saiman 18-vuotissyntymäpäivänä?

Aholla nuori Saima-äiti pienen lapsen kanssa ja Liinu-mummo taistelivat olemassaolon puolesta niukkuuden keskellä. Elämä jatkui ja 18-vuotiaana Saima oli jo toisen lapsen äiti. Esko syntyi 21.2.1942. Elämä oli rankkaa. Varastojen loputtua keväällä 1942 oli kansakunta käytännössä jo nälänhädän partaalla. Syksyllä 1942 perunasta tuli korttiruokaa. Kovin pula ruoasta oli marraskuun 1941 ja kevään 1942 aikana. Pula oli kengistä ja vaatteista. Kenkiä tehtiin lopulta puusta. Sodan loppuun mennessä kaikki käyttökelpoinen vaatetavara ja kankaat oli moneen kertaan käännetty ja ommeltu uudelleen.

Venäläisiä sotavankeja oli Rautiossa muun muassa Murtoniemellä töissä sodan aikana. En ole saanut varmuutta siitä työskentelivätkö he myös Aholla.

Saksan aloitettua sodan Neuvostoliittoa vastaan, saksalaiset antoivat määräyksen, jonka mukaan kaikkien siviilien oli lähdettävä kodeistaan Inkeristä ja mentävä Viron kautta Suomeen tai sitten Saksaan. Inkeriläistä siviiliväestöä siirrettiin Suomeen 29.3.1943 - 17.6.1944 yli 63 200 henkeä. Enimmillään inkeriläiset toivat noin 35 0000 henkilön lisäyksen Suomen työmarkkinoille. Ahollekin sijoitettiin inkeriläsiä. He asuivat Ahon vanhassa rakennuksessa. Talon runko siirrettiin myöhemmin Typpöön, jossa se toimi Typpön postitalona.

Aarno Athoni nimitettiin Valtiollisen poliisin päälliköksi 1. helmikuuta 1941. Hänen toimestaan Valpo asettui läheiseen yhteistyöhön Saksan salaisen poliisin Gestapon kanssa. Anthoni syrjäytettiin Valpon johdosta 1. maaliskuuta 1944, kun Saksan häviö toisessa maailmansodassa alkoi näyttää todennäköiseltä. Anthoni pakeni Ruotsiin ja palasi sieltä takaisin Suomeen. Hän piileskeli kotini naapurissa Raution pappilassa Raution papin Kalevin Vihman hoivissa pappilan vinttikamarissa vaimonsa kanssa. Anthoni kävi ostamassa maitoa ja voita kotitilaltani Aholta, mikä oli Raution pappilan lähinaapuri. Äitini Saimi kertoi kuinka Liinu-mummo hoiti kaupankäynnin. Tuolloin ihmisillä ei ollut tarkkaa tietoa kuka tämä henkilö oli. Anthoni esiintyi väärällä nimellä. Anthoni piileskeli Raution pappilan vinttikamarissa. Hänet pidätettiin huhtikuussa 1945. Athonin vaimo lähti Helsinkiin synnyttämään ja Aarno Athoni pidätettiin valvontakomission määräyksestä ja tuomittiin teoistaan vankeusrangaistukseen.

Martin ja Saiman kolmas lapsi Olli syntyi keskelle puutetta ja kurjuutta 19.7.1945. Talon henki ja tomera valtias Liinu-mummo kuoli 16.8.1949. Äitini oli huolehtinut kolmesta lapsesta, sairaasta Liinu-mummosta tehden talon työt. Elämä alkoi vakiintua ja normalisoitua. Martin ja Saiman neljäs lapsi syntyy 27.5.1950. Synnytykset tapahtuivat kotona.

Saima-äidillä on ollut kova ja työntäyteinen elämä. Hän on kasvattanut neljä lastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Hän on Ahon emäntänä huolehtinut lasten vaatetuksen Singer-ompelukoneella. Äiti pesi pyykit saunassa pyykkilaudalla ja lipeällä sekä myöhemmin mäntysuovalla. Saunassa oli säiliö, jossa lämmitettiin kuuma vesi. Suuri muutos oli kun pyykkilaudasta siirryttiin pulsaattoripesukoneeseen, Hooveriin ja Valo-pesuaineeseen. Tuossa vaiheessa äitini varmaan tunsi itsensä kuningattareksi.

Vettä ei tullut, vaan se piti hakea niin kovalla pakkasella kuin lämpimälläkin ilmalla lähes kilometrin päässä kesällä kottikärryillä ja päniköillä ja talvella vesikelkalla ja päniköillä. Äiti huolehti myös veden hakemisen. Lähin kaivo oli muutaman sadan metrin päässä metsän reunassa Rönninmäellä. Myös naapurimme Isak Väliverrosen hyvävetisestä kaivosta haettiin juomavettä. Pesumahdollisuudet rajoittuivat kotona ”kommuutin” päällä olevaan pesuvatiin ja jokaviikkoiseen saunomiseen. Kotona lämminvesi saatiin uunin vieressä olevasta pienestä hanallisesta altaasta, jossa vesi lämpeni, kun takassa pidettiin tulta.

1950-luvun alussa voita kirnuttiin kotona ja aikaisemmin maitokin separoitiin kotona. Maidot siivilöitiin lypsyn yhteydessä. Maito lypsettiin käsin. Lypsäjänä oli luonnollisesti Saima-äiti. Kello herätti aamulla viiden jälkeen navettaan. Maitoa kuljetettiin päniköillä kottikärryissä omaan Raution meijeriin reilun kilometrin päähän. Koneenhoitajana meijerissä toiminnan viimeisinä vuosina 1950-luvulla Matti Murtoniemi ja meijeskana toimi Helvi Väliverronen. Oman osuusmeijerin toiminnan lopettaminen Rautiossa johtui suurelta 1950-luvun alkuvuosina käynnistyneestä meijerikilpailusta, jossa isommat meijerit käyttivät aseena ennen muuta maidosta tuottajille maksettavaa hintaa. Viimeiset maidot Raution meijerillä otettiin tammikuussa 1954. Raution meijerin sulkemisen jälkeen kotitilani maidot kuljetettiin Tyngän meijeriin. Karja oli Suomen karjaa. Ensimmäinen ayshire-lehmä saatiin 60-luvulla. Keinosiemennystä ei ollut, vaan lehmät käytettiin Malakalan Sonniosuuskunnan sonnilla astuttamassa.

Äiti ruokki lehmät, vasikat, lampaat ja siat sekä kanat. Kotona meillä oli kymmenkunta lehmää, lampaita, sikoja, kanoja, hevonen, kissa ja koira. Kotoa saatiin maitoa ja voita. Pääasiallinen ruoka oli perunat. Sika teurastettiin syksyllä. Lihat laitettiin suolaveteen saaviin, koska jääkaappeja ja pakastimia ei tuohon aikaan ollut. Osa sian lihoista vietiin osuuskauppaan myytäväksi ja samalla lyhennettiin vastakirjaostoja. Sianporsaat haettiin liikkuvilta kauppiailta, jotka ilmoittivat aikatauluistaan Keskipohjanmaa-lehdessä. Tien varteen mentiin odottamaan porsasautoa säkkien kanssa. Pikkuporsaat laitettiin säkkeihin ja vietiin kotiin. Isä teurasti sikoja kotona ja hän kävi naapureillekin teurastama sikoja. Isälläni oli sodasta tuotu pistooli, jolla hän ampui sian ja sen jälkeen tapahtui teurastus. Siasta saatiin ruokaa pitkäksi aikaa. Mieleeni on jäänyt pannussa paistetut sianlihasiivut ja pannussa rasva, jossa kasteltiin leivänpalasia. Ne olivat todella hyviä. Myös verileipää ja verilettuja oli joskus ruokana sekä ”alatoopia” eli lihahyytelöä.Lampaita teurastetiin useampia vuoden aikana ja äiti teki lampaanlihasta jauhelihaa ja jauhelihasta lihapullia. Joskus aterialla oli metson tai jäniksen lihaakin, sillä isäni harrasti metsästystä. Isäni Martti harrasti metsästystä ja hän oli Raution metsästys- ja ampuseuran jäsen numero 1.

Elämä tuohon aikaan oli toisenlaista. Muistan kuinka kotona isäni pistooli oli piirongin vasemmassa ylälaatikossa ja panokset saatavilla. Ne olivat kaikkien kotoväen saatavissa, mutta ei kenellekään tullut mieleen, että siinä olisi jotakin vaarallista. Samoin kivääri ja haulikko olivat kamarin seinällä ja myöhemmin komerossa. Panokset ja aseet olivat vapaasti saatavilla eikä kukaan tuntenut että niistä olisi mitään varaa kenellekään.

Villieläimiä, kuten karhuja oli tuohon aikaan vain Keskipohjanmaan kotiseutulukemistossa, jossa oli Osmo Tokolan kirjoitus Raution viimeisestä karhusta. Rautiossa ei näkynyt juoppoja eikä varkaita. Kun lähdettiin kotoa pois niin ovea ei laitettu lukkoon, vaan luuta laitettiin oven eteen. Kun pyörillä menin isän kanssa Sieviin ja sieltä edelleen lättähattu-junalla Kokkolaan, niin laitoimme polkupyörät asemarakennuksen viereen lukitsemattomana ja kun tulimme takaisin, niin pyörät olivat samassa paikassa odottamassa meitä. Varkaita ei tarvinnut pelätä. Niitä ei ollut.

Meillä oli Piiju-niminen hevonen, jolla minä sain ajaa hevosvetoista haravakonetta. Äiti ja isä seivästi Ahon talon heinistäkin erittäin suuren osan. Minäkin sain olla polkemassa heinänkorjuussa heiniä niin Kohtanevalla, Mikonniemessä kuin kotiladossa navetan yhteydessä. Ensimmäinen traktori oli punainen Takra. Järjestyksessä toinen oli harmaa Ferguson, mikä saatiin kotitilallemme vuonna 1956.

Äiti on ruokkinut perheensä kotitilan tuotteilla. Hän valmistanut ruuat kotona. Hän poiminut mustikat ja puolukat talvea varten. Muistan kuinka kotonani oli aina syksyisin vihreä muovisaavi täynnä pötkättyjä puolukoita. Saima-äiti perkkasi ja hoiti kasvimaan, josta saatiin sipulia, porkkanoita ja punajuuria sekä mansikoita. Naurista ja turnipsia kasvatettiin Kohtanevalla ja joskus myös Leiliperässä. Punaviinimarjat ja mustaviinimarjat sekä karviaismarjat äiti poimi kodin tarpeisiin kotipuskista..

Äiti leipoi leivät ja pullat. Hän ompeli vaatteet ja kutoi sukat ja villapuserot. Langat kehrättiin kotitilani lampaan villoista. Äiti kutoi matot. Kotona oli sokerisakset toppasokerin leikkaamista varten ja kahvimylly kahvin papujen bööneiksi jauhamista varten.

Meillä oli kotona pärehöylä, jolla voitiin höylätä päreet rakennusten kattamista varten. Meillä oli myös silppuri, jolla tehtiin kuivikkeita lehmille. Metsästä kaadettiin polttopuut ja ”rantteella” katkottiin sirkkelillä puut ja halottiin kirveellä puut sopivan kokoisiksi. Myöhemmin hankittiin halkomakone. Metsästä puut ajettiin hevosella kotiin. Näin hoidettiin lämmitysasiat.

Meillä oli myös naapureiden kanssa yhteinen puimakone ja näin saatiin viljat puitua. Viljat kuivattiin omassa viljakuivaamossa ja säilytettiin kotitilan aitan laareissa. Kotini läheisyydessä oli pajarakennus, jossa voitiin takoa tarvittavat metalliset työkalut ja esineet. Pajassa oli ahjo ja alasin sekä tarvittavat työkalut.

Pienenä leikkikalujani olivat kuusen- ja männynkävyt. Kuusenkävyt olivat lehmiä ja sonneja ja männynkävyt lampaita. Myös puuautot olivat mieleen jääneitä leikkikaluja. Lähinaapuri oli Kalle ja Hilja Korhosen perhe. Lapset Markku ja Kauko (myöh. Klaus) olivat leikkikavereita. Myös Antero ja Alpo Murtoniemi, Markku Murtoniemi, Matti Väliverronen, Pauli Väliverronen sekä ”pappilan” Jussi (myöh. Professori Juhani Peltonen) sekä Keijo Nivala olivat leikkikavereitani. Veljeni Olli oli minun perään katsojani. Äiti antoi meille lapsille suuret vapaudet omissa leikeisäämme. Meillä oli suuret vapaudet ja se opetti myös vastuuseen.

Radiosta kuunneltiin yleensä puoli yhden uutiset päivällä ja illalla iltauutiset sekä päivän peili. Puhelinta meillä ei ollut. Jos tarvittiin puhelinta, niin käytiin soittamassa Väliverroselta, jossa Fanni Väliverronen toimi keskusneitinä ja yhdisteli puhelinlankoja. Tavallisimmin tarvittiin puhelinta, kun soitettiin eläinlääkärille. Aholla talouden pito oli tarkkaa, lievästi sanottuna nuukaa.

Saimin isä Eino Perttula meni toisen kerran naimisiin. Puolisona oli Impi Nivala. Eino kuoli 14.12.1967. Äidin sisko Jenni vuonna 1971 ja sisko Aune 1972. Äidin elämän piiri oli varsin rajoitettu. Kun menin Eilan kanssa kihloihin vuonna 1973, niin äitini pääsi ensimmäisen kerran elämässään käymään Alavieskassa.

Pentti-veli oli äidille tärkeä henkilö. Pentti oli Kokkolassa töissä ja hänen käyntejään me lapsetkin odotimme aina innolla. Pentti oli todella ystävällinen ja miellyttävä ihminen. Kun Pentti tuli Jawa-moottoripyörällä Aholle, niin tunne oli kuin joulupukki olisi tullut. Pentillä oli aina aikaa ja hänen kanssaan oli lapsilla hauskaa. Suuri asia äidille oli se, että Pentti järjesti Amerikan matkan 1978 jolloin he vierailivat Tauno veljen luona ja sekä muidenkin sukulaisten luona Amerikassa.

Saima ei ole koskaan ollut kiinostunut politiikasta. Hän on keskittynyt työntekoon. Martti sen sijaan oli katkera sotamuistojen kanssa, mitkä vaivasivat häntä hänen elämänsä loppuun saakka. Hän alkoi suhtautua Kekkoseenkin kriittisesti ja kävi aina silloin tällöin SMP:n puhetilaisuuksissa.

Suuri suru kohtasi Saima-äitiä, kun Martti kuoli 9.9.1978 sydänhalvaukseen Kalajoen terveyskeskuksessa. Saima jäi leskeksi 55-vuotiaana. Sen jälkeen alkoi Saimalle yksinäisempi elämä. Kotitila oli siirtynyt Olli-pojalle ja tämän perheelle. Saima asui syytinkioikeudella Rautiossa uudessa talossa, mutta osallistui talon töihin niin pitkään kuin terveys antoi myöden.

Äitini otti erittäin raskaasti minun väärät oikeuden tuomioni. Jouduin PR-talon konkurssivyyhden johdosta useiden väärien tuomioiden ja ihmisoikeusrikosten kohteeksi ja julkisen negatiivisen tiedonvälityksen kohteeksi valtion rikollisen toiminnan johdosta. Äitini oli ainoa henkilö, joka ymmärsi minua, Hän oli henkinen tukeni ja jopa taloudellinen apuni kun ajojahti oli hurjimmillaan. Äiti tunsi lapsensa tuskat. Muilta sain vain myötätuntoa. Muilla oli kyky kestää minun vastoinkäymiseni. Äitiäni saan kiittää siitä, että olen tässä tällä hetkellä.

Kaikki johtui siitä, että Presidentti Mauno Koivisto määräsi 6.5.1992 , että pankkien on voitettava ylemmissä oikeusasteissa ja Esko Ahon hallitus hyväksyi salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen 22.10.1992 jossa määriteltiin sivulla 17 toimialarationalisointi. Minulla on kopio tuosta salaisesta sopimuksesta. Kysymyksessä on valtiopetos. Markkinoilta poistettiin 60 000 yritystä ja aiheutettiin työttömyys yli 500 000 henkilölle. Laman seurauksena n. 18500 ihmistä teki itsemurhan. Rikollisille annettiin syytesuoja. Syyttömät joutuivat kärsimään PR-talojen konkurssivyyhdessä. Nyt rikolliset ovat jo tunnustaneet tekonsa. Pääsyyllisiä ovat Arsenal ja Kera sekä syyttäjä Sulo Heiskari ja poliisi Raimo Ollila. Ilman äitini henkistä ja taloudellista tukea tätä ajojahtia tuskin olisin voinut kestää. Jokaikinen minua ja yritystoimintaani koskeva tuomio saatu aikaan valtion rikollisen toiminnan avulla. Korkein oikeus ei ole vieläkään suostunut purkamaan vääriä tuomiotani muotoseikkoihin vedoten, koska se olisi ennakkotapaus ja aiheuttaisi Suomen valtiolle valtavan korvausvelvollisuuden.

Poliitikot eivät uskalla puuttua laittomuuksiin ja valtion rikolliseen toimintaan. Kysymys on kuitenkin valtiopetoksesta ja yrittäjien murhista, mitkä eivät koskaan vanhene. Todistusaineistot löytyvät nettisivuiltani, kirjastani, youtube-videoiltani ja Kalajoen kaupungin arkistosta.

Saima-äiti koki vanhuuden oireita, kun hän kaatui kotona ja katkoi luitaan. Hän joutui lonkkaleikkaukseen ja sen jälkeen vanheneminen ja raskaan työn raataminen alkoi näkymään Saima-äidin aina hyväntuulisessa persoonassa. Hän kaatui uudelleen ja joutui sairaalaan.

Saima vietti viimeiset vuotensa Aholla, Raution Uutelassa ja viimeisen vuotensa Seniorikeskus Mäntyrinteellä. Äiti tuotiin suoraan sairaalasta Uutelaan vuonna 2008. Hän asui yksin Uutelassa, mutta vanhuus alkoi vaivata ja hän kaatui useita kertoja ja loukkasi kasvonsa niin, että naama oli mustana. Tämä tapahtui useita kertoja ennenkuin Saimalle saatiin paikka seniorikeskus Mäntyrinteelle, jossa hän vietti 90-vuotispäivänsä ja elämänsä viimeisen vuoden. Äiti katkaisi kätensä Mäntyrinteellä, kun hän luiskahti vuoteelta muovipeitteen päältä lattialle. Äiti siirtyi ajasta ikuisuuteen rauhallisesti ja kivuitta. Hän poistui joukostamme 26.6.2014 klo 10.54. Olin paikalla todistamassa hänen poismenoaan.

Äidille maalautimme hänen 75-vuotispäiväksi muotokuvan. Hän on sen ansainnut ja muotokuva tulee jatkossa olemaan esillä Erkki Ahon taidenäyttelyssä, jossa on maalattuna muidenkin kalajokisten merkkihenkilöiden muotokuvia. Äitini oli vaatimaton mutta henkisesti suuri ja merkittävä persoona. Olen todella ylpeä äidistäni ja äitini elämäntyöstä. Muotokuvan kautta tieto vaatimattomasta henkisesti suuresta persoonasta säilyy jälkipolville.

Kalajoella 25.04.2024

Erkki Aho