Taiteilija
Markku Hakola on maalannut Niilo
Kustaa Malmbergin muotokuva
Puuseppä Leo Takalon tekemä Malmbergin tuvan pienoismalli
Taiteilija Markku Hakola on maalannut taulun Paavo Ruotsalaisesta sekä käräjätalosta. Tämä talo sijaitsi nykyisen kaupungintalon paikalla. Siinä pidettiin ensimmäinen käräjäistunto. Rakennus on nykyisin Kalajoen kotiseutumuseona Siltasaaressa.
Anttilan talo jossa käräjäistunnot pidettiin yhtä lukuun ottamatta. Talo sijaitsi nykyisen Kristillisen Kansanopiston paikalla.
Paavo Ruotsalainen ja Kalajoen käräjät
Påhl
Henrik Ruotsalainen syntyi
Lapinlahdella, Maaningan kappeliseurakunnan Tölvänniemen Tuomaalan
talossa 9. heinäkuuta 1777. Vanhemmat Vilppu
ja Anna olivat
raamattunsa taitavaa väkeä, jotka elättivät perhettään
kaskiviljelyllä.
Paavon tullessa murrosikään hänen henkinen
ahdistuksensa oli ottanut uskonnollisen muodon. Hän tempautui 1796
Telppäs-nimisellä niityllä alkunsa saaneen herätysliikkeen
piiriin. Se eikä sen johtoon noussut Juhana
Lustig eivät
kyenneet antamaan vastauksia Paavon ahdistukseen, joka ihmisten
mielestä sai hänet mielipuoliseksi. Hänet leimattiin kylähulluksi,
ja häntä alettiin nimittää pilkkanimellä Löyhkä. Paavo
Ruotsalainen oli
eräänlainen Jumalan hullu. Paavo kulki pitkin kyliä ja
seuratuvissa julistamassa salattua Jumalan viisautta, joka oli
ilmoitettu vain yksinkertaisille, vaan ei viisaille ja filosofeille.
Paavon sanoma oli talonpoikaiskielelle muutettua paavalilaista
ristinteologiaa.
Vuonna
1799 Ruotsalainen teki pitkän vaelluksen Jyväskylään seppä
Jaakko
Högmanin luokse.
Tämän, Iijokilaaksosta kotoisin olleen parantajasuvun perillisen
huhuttiin olevan väkevä sielunhoitaja. Sepän pajassa Paavo itse
kertoi saaneensa avun.
Sepän luota palattuaan Ruotsalainen solmi
avioliiton Riitta
Ollikaisen kanssa
(1777-1833). Perheen elämä Vuorisen torpassa ja sitten Riitan
kotitalossa Koskenniemessä oli sangen ankaraa. Ruotsalainen kutsui
näitä vuosia ”petäjävapriikin korkeakouluksi”. Leipää
jouduttiin valmistamaan männyn nilakerroksesta valmistetusta
”jauhosta”. Ankarien elinolosuhteiden pakottamana Ruotsalainen
koetti matkata Puolaan uudisasukkaaksi, mutta häneltä evättiin
passi Viipurissa.
Herätykset leimahtelivat vuosisadan
ensivuosikymmenillä. Sepän luota palattuaan Ruotsalainen
ei
heti saanut jalansijaan herätysliikkeessä, mutta vähitellen hänen
maineensa alkoi kasvaa. Hänen vaikutuksensa levisi aluksi Savoon ja
Pohjois-Karjalaan, lopulta myös Pohjanmaalle ja Helsingin seudulle.
Ruotsalainen ajautui ristiriitaan moneen suuntaan, mm. puhdasoppisen
kirkon virkamiesten kanssa. Siksi hän matkusti 1822 Pietariin piispa
Z.
Cygnaeuksen puheille.
Seuraavana vuonna Porvoon piispa Molander
saapui
Savoon tarkastusmatkalle tutkimaan, mitä todella oli
tapahtumassa.
Ruotsalaisen
naapurit
surmasivat tämän pojan Juhanin v. 1830, taustalla lienee piillyt
talokiista. Samana vuonna Ruotsalainen
oli
ostanut Nilsiän Aholansaaren, jota kutsuttiin myös Ruotsalaksi ja
Markkalaksi. Aholansaaresta muodostui herätyksen keskuspaikka.
Siellä Ruotsalaisen
”ohjelma”
muotoutui kypsään asuunsa. Sieltä käsin lähti pitkälle
seurataipaleelleen, joka ulottui aina Helsinkiin asti.
Myös
kansalliset merkkimiehet, Lönnrot,
Runeberg, Snellman ja Topelius huomasivat
Ruotsalaisen
ja
kirjoittivat hänestä, kaksi edellistä kriittisesti, jälkimmäiset
myötämielisemmin. Tavatessaan Snellmanin
Iisalmen
pappilassa Ruotsalainen
tokaisi
tälle Hegelin filosofiaan innostuneelle ajattelijalle: ”Työ
philosphit teette saman selevän Raamatusta ko sika
pottuhalmeesta.”
Paavo
Ruotsalaisen ja
Pohjanmaan nuorten pappien välille syntynyt liitto muutti 1830-luvun
alussa nopeasti tilannetta. Herätys ei ollut enää rahvaan
liikehdintää, vaan yhä useammat papit ja muutkin säätyläiset
olivat mukana. Vuoteen 1836 mennessä Pohjanmaalle oli muodostunut
kolme vahvaa herätyskeskusta.
Tärkein oli Malmbergin
ja Laguksen työalueilla
Nivalassa ja Ylivieskassa, jotka kuuluivat kappeleina Kalajoen
seurakuntaan. Helmikuussa 1838 kruununvouti ilmoitti Oulun läänin
maaherralle Kalajoen pitäjässä syntyneistä ”yleistä rauhaa ja
yleistä viihtymistä häiritsevistä seikoista” ja jätti
maaherran päätettäväksi jatkotoimista. Ilmiantaja oli Kalajoen
nimismies Niilo
Sandman. Pappien
asunnoista ja muualtakin oli löytynyt säästölaatikoita. Nimismies
kertoi satojen ihmisten kokoontuneen pitkin pitäjää veisaamaan
Siionin Virsiä ja lukemaan monenkaltaisia kirjoja. Kuuleman mukaan
kokoontuneet luulivat itseään uudestisyntyneiksi, laiminlöivät
velvollisuuksiaan ja halveksuivat lähimmäisiään.
Asiaan
liittyvä salakähmäisyys huolestutti läänin hallintoa, sillä
keräyksiin ei ollut lupaa. Rahat oli toimitettu Ruotsiin. Maaherra
Lagerborg
piti
tilannetta vakavana. Lääninhallitus raportoi
prokuraattorinvirastoon, joka käski asettamaan syytteeseen kokousten
järjestäjät ja niihin osallistuneet henkilöt.
Oikeusjutut
oli nostettu, ja ensi kerran käräjille kokoonnuttiin 6.-9.
heinäkuuta 1838 Kalajoen Pihkalan taloon. Kantajana oli maaviskaali
Erkki
Julius Berg ja
pappien takia tuomiokapitulin asiamiehenä kirkkoherra K.K.Elfving.
Tuomarina
istui hovioikeuden määräämänä K.F.Grönberg.
Haasteen
olivat saaneet papeista Malmberg,
Lagus, Hemming ja Laurin,
lisäksi tervahovin hoitaja Roos
vaimoineen
ja 22 talonpoikaa eri osista pitäjää.
Seuraaviin käräjiin
haastettiin myös Durchman
ja Paavo Ruotsalainen. Ne
määrättiin elokuun kuudenneksi päiväksi. Paavo
Ruotsalainen ei
tullut paikalle, mutta Durchman
ja
35 talonpoikaa tulivat entisten haastettujen lisäksi. Syyttäjän
puolella näytöt alkoivat huveta ja Kalajoen käräjät oli saamassa
yhä selvemmin poliittisen oikeudenkäynnin luonteen. Paavo
Ruotsalainen oli
pakoillut virkavaltaa. Käräjät eivät kiinnostaneet.
Vähitellen
käräjät alkoivat muistuttaa lähes farssia. Syyttäjä marssitti
todistajiaan esiin, heidän lausuntonsa osoittautuivat huhupuheiksi
ja ilmeni, että tänne oli tultu makselemaan henkilökohtaisia
kaunoja. Heränneet kokoontuivat käräjien aikana jatkuvasti
seuroihin veisaamaan Siionin Virsiä, lukemaan ja kuuntelemaan Paavon
ja pappien sananselitystä. Yhä enemmän uteliaita virtasi paikalle
ja herätys tavoitti uusia ihmisiä.
Alkoi näyttä siltä,
että ensimmäisten ilmiantojen tekijät, Kalajoen nimismiehet,
olivat ryhtyneet hankkeeseen omien etujensa takia. Herätystä
seurannut rikollisuuden ja juopottelun väheneminen oli sotkenut
heidän viinakauppansa.
Huhtikuun 9. päivänä alkaneeseen
istuntoon syyttäjä oli saanut uusia todistajia, säätyläisiä.
Kesäkuussa alkaneisiin seuraaviin käräjiin Berg oli haastanut
lisää todistajia. Paavo
Ruotsalainen ja
pastori Laurin
eivät
olleet paikalla, joten tuomiota ei voitu julistaa. Tutkimusta
jatkettiin elokuun 27. päivänä. Talonpoikien puolustuskirjelmässä
torjuttiin kaikki syytökset. Viimeinen istunto päättyi lauantaina
31. elokuuta 1939 ja oikeus julisti tuomionsa seuraavana
maanantaina.
Paljon heränneitä ja muita uteliaita oli
kerääntynyt käräjätalon pihalle. Koko päivän oli satanut
vettä, mutta iltaa kohti taivas selkeni. Syytetyt astuivat ulos
käräjätalosta mitään puhumatta tietäen, että oikeus tulisi
julistamaan langettavan tuomion. Joku heränneistä aloitti pihalla
Lutherin taisteluvirren Miedän linnamm`on Jumala taivaast`. Virren
päätyttyä Paavo
Ruotsalainen laskeutui
polvilleen ja aloitti rukouksen, jossa hän ylisti Jumalan armoa,
että hän oli katsonut heidät arvollisiksi kärsimään pilkkaa ja
vainoa Jeesuksen nimen tähden. Kun oikeuden virkailijat katsoivat
ulos ikkunasta, he näkivät koko suuren ihmisjoukon polvistuneena ja
yhtyneenä tähän rukoukseen.
Kalajoen kihlakunnanoikeus
antoi päätöksensä, jossa se tuomitsi 80 syytetystä 62
erisuuruisiin sakkoihin. Niiden kokonaissumma oli 3552 ruplaa ja 20
kopeekkaa. Pappien tuomiot jätettiin tuomiokapitulin harkintaa,
Laurinia
sakotettiin
epäkunnioittavasta kielenkäytöstä syyttäjää kohtaan 20
hopeataalarilla, Tervahovin hoitaja Roos,
lukkari Salmenius,
leskirouva Haggren,
itsellismies Kourijärvi ja 28 talonpoikaa saivat 200 hopeataalarin
sakon laittomien hartauskokousten järjestämisestä tai niiden
sallimisesta tiloissaan. Sapatin rikkomisesta ja osallistumisesta
laittomiin kokouksiin saivat lisäsakkoja maallikkosaarnaajina
toimineet Pekka
Kiuru, Paavo Ruotsalainen ja Matti Kalmare. Paavo Ruotsalaisen sakot
kohosivat näin 210 taalariin eli 100 hopearuplaan 80 kopeekkaan.
Nimismiehiä loukkaavasta kirjelmästä tuli lisäsakkoja niin, että
Paavon sakot olivat yhteensä 110 hopearuplaa 40 kopeekkaa. Varojen
puutteessa sakot saattoi korvata 18 päivän vesileipävankeudella.
Sakkojen suuruutta kuvaa se, että perunkirjoituksissa ilmoitetun
maatilan arvo oli tuohon aikaan alle 50 ruplaa.
Kalajoen käräjät
Kun
puhutaan oikeudenmukaisuudesta ja sananvapaudesta niin ei voi olla
ohittamatta Kalajoen käräjiä. Uskonnolliset liikkeet, jotka
1700-luvulla aloittivat uuden vaiheen Suomen kirkollisessa
historiassa eivät aluksi paljonkaan koskettaneet Kalajokilaaksoa.
Vasta 1830-luvulta lähtien tämä alue nousi yhdeksi herännäisyyden
merkittävistä keskuspaikoista.
Kesällä 1831 alkoi näkyä
ensimmäisiä merkkejä herätysliikkeen synnystä. Heti alusta
lähtien Jonas
Lagus piti
hyvin tarkasti huolta liikkeen pysymisestä sielullisesti terveellä
pohjalla. Hänen tiedetään jakaneen n. 700 raamattua Ylivieskan
vuosinaan. Lagus itse määrittelee herätyksen varsinaiseksi
läpimurtovuodeksi vuoden 1832. Nivalan Niilo
Kustaa Malmberg (kuva)
ryhtyi yhteistyöhön Jonas
Laguksen kanssa.
Alavieskan kappalainen Kemell
liittyi
myös heränneitten piiriin.
Kesällä 1836 Laguksen vaimo
kuoli, niin ikään tämän synnyttämät kaksoispojat. Työ
herätysliikkeen piirissä sai lisää syvyyttä. Tällöin Lagus
tapasi
ensi kerran kaksi muuta herätysliikkeen johtomiestä F.Y.
Hedbergin ja
Paavo
Ruotsalaisen.
Lagus vakuuttui Paavo
Ruotsalaisen toiminnasta
Pyhäjärven kirkolla kuultuaan Paavon
Ruotsalaisen vaikuttavan
saarnan ja hänen julistamansa opin puhtauden. Heidän ystävyytensä
alkoi siitä päivästä ja kesti heidän elinpäiviensä loppuun
saakka. He tunsivat olevansa täällä maan päällä samalla
asialla. Johtohahmojen ansiosta Savon ja Pohjanmaan herännäisyys
yhtyivät.
Pakanalähetystyö
Vuonna
1837 Jonas
Laguksen äiti
kuoli70-vuoden iässä. Samana vuonna Lagus meni uusiin naimisiin
vaasalaisen kauppiaan lesken Albertiina
Charlotta Gananderin kanssa.
Aviopari teki häämatkan Tukholmaan ja tällä matkalla Lagus
tutustui pakanalähetystyöhön, jota Ruotsissa tehtiin täydellä
voimalla. Lagus yritti saada käytiin pakanalähetystyön, mutta
maaperä ei ilmeisesti ollut vielä kypsä. Monet hänen ystävänsä
katsoivat, että Suomi on köyhä maa ja rahaa tarvitaan
suomalaistenkin auttamiseen. Pakanalähetyksen hyväksi kerättiin
kuitenkin Kalajokilaaksosta rahaa tämän jälkeen säästölippailla,
joihin kerätyt pennoset lähetettiin edelleen Tukholman
lähetysseuran kautta.
Silkkiliina
käräjöinnin syynä
Pakanalähetyksen
säästölippaista löytyikin syy, joka johti oikeudenkäynteihin
heränneitä vastaan Kalajoen kuuluisilla käräjillä. Eräs
palvelustyttö oli halunnut uhrata silkkiliinansa käytettäväksi
hyvän asian puolesta ja oli jättänyt lahjansa apulaispappi F.
O. Durchmanin eteisessä
olleeseen pakanalähetyslippaaseen. Tytön holhooja haastoi
Durchmanin oikeuteen silkkiliinan anastamisesta. Tuo kohtalokas
liina tietenkin palautettiin, mutta käräjähaaste ei siitä
huolimatta peruuntunut. Katsottiin, että nuo säästölippaat
olivat rikosasia. Niitä oli Laguksen,
Malmbergin
ja
Durchmanin
eteisessä
sekä myös Kalajoen markkinapaikalla asuneen tervahovin hoitajan
Roosin
eteisessä.
Lagus
pystyi
todistamaan, että lippaat oli neljä kertaa tyhjennetty ja varat
lähetetty Tukholmaan Ruotsin lähetysseuraan. Rikosasiana
syytettiin heränneitä pappeja rahankeruusta, mutta toisena asiana
oli seurojen pito, mikä oli vastoin v. 1726 annettua
konveetikkeliplakaattia.
Syyttäjälle tuotti suuria vaikeuksia
se, että kellään todistajalla ei ollut esitettävänään mitään
raskauttavaa heränneitten kokouksista ja heidän käytöksestään.
Lausunnoissa pikemminkin tuli esille heidän sävyisyytensä ja
nöyryytensä sekä voimakas
yhteenkuuluvaisuudentuntonsa.
Viimeinen
oikeudenkäynti
Viimeinen
oikeudenkäyntipäivä oli 30. päivä heinäkuuta 1839. Kaikki
syytetyt papit olivat läsnä tuossa historiallisessa istunnossa,
jossa lähes 80 ihmistä oli syytettynä siitä että he olivat
lukeneet ja laulaneet yhdessä Jumalan sanaa ja että heillä oli
muutamia säästölippaita lähetystyötä varten.
Eräitten
lukemisten ja esiin huutojen jälkeen oikeus ilmoitti, että
käräjissä tullaan pitämään tauko, ja että tuomiot tullaan
julistamaan vasta 2. päivä syyskuuta.
Kun syytetyt astuivat
ulos käräjätalosta Kalajoen kirkolla, he saivat havaita, että
käräjätalon pihalle oli kokoontunut suuri joukko heränneitä,
mutta myös muuta väkeä. Varsin erikoinen tunnelma vallitsi tuona
hetkenä. Koko päivän oli satanut, mutta illaksi oli kirkastunut.
Hiljaisuuden vallitessa syytetyt astuivat ulos, sillä he tiesivät
ja tunsivat tulevansa tuomituiksi ja että tuomiot eivät tulisi
olemaan aivan pienet. Tunnelma oli erittäin voimakas, ja yhtäkkiä
puhkesi hiljaisuus virteen ”Jumala ompi linnamme”. Sekä
syytetyt, että pihalle kokoontuneet ystävät sen virittivät kuin
yhdestä suusta, eikä kukaan häirinnyt tuota veisuuta. Kun virsi
oli loppunut polvistui Paavo
Ruotsalainen pihanurmikolle
ja alkoi suureen ääneen ylistää Jumalan armoa, ja hänen
mukanaan polvistui koko väkijoukko.
Ankarat
tuomiot
Sakot
ja tuomiot julistettiin 2.9.1839. Papit pantiin viralta puoleksi
vuodeksi kukin. Lisäksi heitä ja heidän kannattajiaan
sakotettiin, kaikkiaan 64 henkilöä. Heidän maksettavakseen
määrätty sakko oli yhteensä 4546 ruplaa ja 60 kopekkaa.
Pappien
tuomioita ei vielä tuolloinkaan julkaistu, vaan asia päätettiin
alistaa tuomiokapitulille. Tuomiokapitulin vapauttavasta päätöksestä
huolimatta hovioikeus määräsi Laguksen ja Malmbergin sekä kaksi
muuta pappia erotettavaksi virantoimituksesta puoleksi vuodeksi.
Valitus senaatin oikeusosastoon, mikä vastaa nykyistä korkeinta
oikeutta, kaatui muotovirheeseen, eikä vetoomus suoraan
keisarillekaan muuttanut tuomioita. Myötätuntoa ei myöskään
herunut kenraalikuvernööri Thesleffiltä, joka totesi. ” Ennen
teidät viedään Siperiaan, ennen kuin tuomionne muuttuu!”
Rovasti
V. H. Kivioja oli kertonut Kalajoen Lankilassa säilyneen
perimätiedon, että sakot piti ensin maksaa ja että se otti
lujille. Rahat kuitenkin tuotiin takaisin. Kenen rahoista sakot
maksettiin takaisin, sitä perimätieto ei kerro.
Niilo Kustaa Malmberg – Kalajoen pappi
Pappi
Niilo
Kustaa Malmberg (alun
perin Nils Gustav, s. 16. helmikuuta 1807, Ylistaro - k. 21.
syyskuuta 1858, Lapua) oli 1800-luvun alkupuolen herännäisen
herätysliikkeen johtohahmoja. Häntä pidetään Suomen historian
eräänä merkittävimmistä evankeliumin saarnaajista.
Niilo
Kustaa Malmbergin vanhemmat
olivat Herman
Malmberg ja Liisa Greta Aejmelaeus.
Herman
Malmberg oli
pappi, Isonkyrön pitäjänapulainen. Hän kuoli 1809. Hänen
äitinsä meni uudelleen naimisiin Ylistaron seurakunnassa
armovuoden saarnaajana toimineen Johan
Simeliuksen kanssa
pari vuotta myöhemmin. Niilo
Kustaa Malmbergin elämässä
se merkitsi muuttoa Uuteenkaarlepyyhyn ja sieltä jo seuraavana
vuonna Reisjärvelle, jossa hän eli vanhempineen 12
vuotta.
Kolmetoistavuotiaana 1819 Niilo
Kustaa Malmberg lähetettiin
kouluun Raahen pedagogioon ja sieltä kolmen vuoden opiskelun
jälkeen 1822 Oulun triviaalikouluun. Oulun palon jälkeen samana
vuonna koulu siirrettiin Raaheen. Kasvatusisän tultua valituksi
Laihian kappalaiseksi Niilo
Kustaa Malmbergin koulu
vaihtui jälleen. Hänet kirjoitettiin oppilaaksi Vaasan
triviaalikouluun. Täältä hän valmistui ylioppilaaksi vuonna
1827. Jo saman vuoden kesällä hän kirjoittautui Turun akatemiaan
ja ryhtyi opiskelemaan teologiaa. Opiskelut keskeytyivät Turun
palon vuoksi 1827 ja saattoivat jatkua vasta syksyllä 1828
Helsingissä, johon yliopisto siirtyi.
Välivuoden Niilo
Kustaa Malmberg oli
kotiopettajana Ruoveden Ritoniemen kartanossa kapteeni E.
G. von Enehjelmin perheessä.
Ruovedellä hän tutustui tulevaan puolisoonsa Ruoveden
kirkkoherran tyttäreen. Hänen palattuaan Helsinkiin opinnot
keskeytyivät jälleen, koska Pietarin Pyhän Kolminaisuuden
ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra E.
G. Ehrström oli
pyytänyt yliopistoa suosittelemaan hänelle sijaista hänen
sairautensa ajaksi. Tämä elämänvaihe oli Niilo
Kustaa Malmbergin myöhempää
elämää ajatellen käänteentekevä. Pietarissa hän tutustui
evankeliseen liikehdintään, jonka juuret olivat Keski-Euroopassa
vaikuttaneessa katolisessa herätysliikkeessä. Sen keskeinen
vaikuttaja oli pastori Martin
Boos (1762–1825).
Tästä
herätyksestä Niilo
Kustaa Malmberg sai
kipinän sydämeensä, niin että hänen saamansa synnyttivät
laajan herätyksen jo hänen Pietarin aikanaan. Tämä johti myös
hänen karkottamiseensa Pietarista 1829. Teologian opintojensa
lomassa hän toimi Pietarissa kirkkoherran saarna-apulaisena ja
siellä hän tutustui pastori Martin
Boosin johtamaan
katoliseen herätysliikkeeseen. Hänen voimakas julistuksensa
herätti Venäjän luterilaisen kirkon piispan Zacharias
Cygnaeuksen huomion.
Ensin Malmbergin
toimintaa
rajoitettiin ja myöhemmin hänet määrättiin poistumaan
Pietarista. Herätysliike vaikutti Niilo
Kustaa Malmbergin henkilökohtaisen
hengellisen elämän syntymiseen.
Helsingissä Niilo
Kustaa Malmberg jatkoi
opintojaan, ja hänet vihittiin papiksi Turussa 11.6.1830. Hänet
määrättiin Kalajoen kirkkoherran tohtori Frosteruksen
apulaiseksi.
Kalajoen emäseurakuntaan kuuluivat tällöin Alavieskan,
Ylivieskan, Pidisjärven (Nivala), Haapajärven ja Sievin kappelit
sekä Reisjärven ja Raution saarnahuonekunnat. Tämä elämänvaihe
johdatti hänet tuntemaan Pyhäjärven kappalaisen Jonas
Laguksen. Ystävyys
hänen kanssaan oli merkittävä tulevia herätyksiä ajatellen.
Vaikka Niilo
Kustaa Malmberg omasta
mielestään pitäytyi Raamattuun, kirkon tunnustukseen ja piispa
Gezeliuksen
raamatunselityksiin,
hänen esimiehensä tohtori Frosterus kutsui hänet puhutteluun,
jossa hän sai nuhteita pietismistä, lahkolaisuudesta ja
hurmahenkisyydestä.
Kalajoella Malmberg tutustui pappi
Jonas
Lagukseen,
josta oli tuleva Malmbergin
ohella
herännäisyyden toinen kirkollinen johtohahmo. Merkittävä oli
myös Nivalaan siirron jälkeen helluntaina 1834 tapahtunut
kohtaaminen Savon herätysliikkeen kärkimiehen Paavo
Ruotsalaisen kanssa,
jonka kanssa Malmberg
ystävystyi.
Ruotsalainen
vaikutti
Malmbergiin
ja
tämän uskonnäkemykseen syvästi.
Niilo
Kustaa Malmberg toimi
pappina Nivalassa 1.5.1838 saakka. Hän joutui monien juonittelujen
tähden sivuutetuksi kappalaisen vaalissa, ja hänet määrättiin
Lapuan kappalaisen apulaiseksi. Vuonna 1838 Malmberg
oli
monien muiden herännäispappien ja maallikoiden kanssa syytettynä
Kalajoen käräjillä hartausseurojen pitämisestä ja tuomittiin
pidätettäväksi virantoimittamisesta 1.1.–1.6.1842. Virkaeron
jälkeen Niilo
Kustaa Malmberg määrättiin
Uudenkaarlepyyn kappalaisen apulaiseksi 1842 ja samana vuonna
Lapuan pitäjänapulaiseksi. Tässä virassa hän oli kuolemaansa
asti.
Malmberg
tuomittiin
muiden herännäisliikkeen johtajien kanssa Kalajoen käräjillä
1838–1839 hartausseurojen pitämisestä. Rangaistuksena oli
alkuvuodesta 1842 toteutunut viraltapano puoleksi vuodeksi.
Kalajoen käräjät, jossa viisi pappia, Frans
Oskar Durchman, Jaakko Hemming, Jonas Lagus, Lauri Herman Laurin ja
Niilo Kustaa Malmberg sekä
maallikkosaarnaaja Paavo
Ruotsalainen,
74 talonpoikaa sekä tervahovinpehtori Johan Daniel Roos sekä
puolisonsa olivat syytteessä ja tuomittiin vuonna 1839
konventtiplakaatin vastaisten kirkollisten tilaisuuksien
järjestämisestä, niihin osallistumisesta sekä rahavarojen
keräämisestä pakanalähetystyötä varten ilman asianmukaista
lupaa.
Malmberg
ja Johan Daniel Roos ryhtyivät
muiden heränneiden tapaan järjestämään seuroja. Kalajoella ne
järjestettiin usein tervahovissa, siis plassin viereisessä
tervavarastossa. He saivat tietää, että skottilaiset munkit
kiersivät pohjoismaissa keräten rahaan Afrikassa harjoitettavaan
pakanalähetykseen.
He innostuivat asiasta ja laittoivat
rahankeräyslippaansa kotiensa eteisiin. Malmbergin
lippaassa
luki: "Kukin sydämensä ehdon jälkeen, ei ylösmielten eikä
vaatien, sillä iloista antajaa Jumala arvostaa". Roosin
lippaassa
taas luki: "Älkää hyvin tekemistä ja jakamista unhottako,
sillä sen kaltaiset uhrit kelpaavat Jumalalle" ja lisäksi
"Mutta kun sinä almua annat, niin älköön vasen kätesi
tietäkö mitä oikea kätesi tekee."
Kalajoen
kirkkoherra Frosterus
suhtautui
melko pidättyvästi toimintaan ja vierasti etenkin Malmbergin
ankaria saarnoja. Hän kuitenkin salli muutamien seurojen pitämistä
seurakunnan tiloissa. Paikalliset viranomaiset, erityisesti
nimismiehet Nils
Sandman ja Wihelm Sandström eivät
lainkaan katsoneet toimintaa hyvällä silmällä. Tsaarin
viranomaiset suhtautuivat varsin kielteisesti kokoontumisiin, josta
saattoi päätellä, että kansa liikehti. Uskonnolliset kokoukset
kirkon ulkopuolella olivat heidän silmissään epäilyttäviä.
Samoin körttiläisten yhdenmukainen pukeutuminen
ärsytti.
Virallisen alkunsa Kalajoen käräjät saivat
raportista, jonka Salon kruununvouti Gustav
Hård helmikuussa
1838 lähetti Oulun läänin maaherralle R.
W. Lagerborgille.
Maaherra Lagerborg
kirjoitti
asiasta jo maaliskuussa prokuraattorille ja liitti mukaan Hårdin
raportin. Maaherra katsoi, että ihmisten houkutteleminen uhraamaan
varojaan säästölippaisiin soti 25.4.1696 julkaistua
kuninkaallista määräystä vastaan.
Seuratilaisuudet taas
loukkasivat konventtiplakaattia 12. päivältä tammikuuta 1726 ja
sitä täydentävää kirjettä 2. toukokuuta 1752. Säästölippaiden
asettajia maaherra kuvaa ilmaisulla "alempi papisto" ja
"eräs virkamies" sekä lahjoittajia "vähemmän
ajattelevaksi osaksi rahvasta."
Maaherran Lagerborg
pyysi
tapahtuneiden väärinkäytösten ehkäisemiseksi prokuraattorilta
määräystä oikeudellisen tutkinnan aloittamiseksi. Hänen
pyyntöönsä suostuttiin ja prosessi lähti liikkeelle.
Tarkoituksena oli aluksi vain syyttää pappeja ja Roosia
ja
käyttää avoimesti talonpoikia todistajina, mutta nämä
tunnustivat avoimesti järjestäneensä ja osallistuneensa
seuroihin ja näin syytettyjen määrä nousi nousemistaan.
Syytteet tosin syytettiin tiukasti.
Johan
Daniel ja Elisabeth Roosin talo
Kalajoen plassilla oli käräjien aikana enemmän kuin vain
syytettyjen majapaikka. Olavi Kares toteaa kirjassaan "Palava
kynttilä", että tervahovinmestari Roosin koti toimi koko
käräjien aikana heränneiden "päämajana"
Tervahovissa
asuttiin ja käytiin läpi käräjäpäivien tapahtumia ja
pidettiin jopa käräjien aikana seuroja. Nimismies Nils Sandman
uskaltautui kerran kieltämään alkamassa olevat seurat. Hän
ilmoitti päätöksensä kiivastuneelle isännälle ja poistui
kiireesti. Paavo
Ruotsalainen ja
papit pohtivat tilannetta ja päätyivät siihen, että olisi
viisainta noudattaa käskyä. Lagus lähetettiin ilmoittamaan
asiasta itse tervahovissa jo veisaavalle kansalle.
Ilmeisen
järkyttynyt Roos
vaati
aluksi seurojen pitämistä. Hän oli huudahtanut "Ei
mitenkään – ei vaikka Siperiaan vievät, vainon aikana kansa
tarvitsee kehotusta…ja kun Paavokin on täällä." Laguksen
ollessa
jo ovella menossa Roos
huutaa
vielä kerran hänen peräänsä: "Vaan puhukin ensin Jumalan
sanaa."
Seuraväen poistuessa tervahovista Ruotsalainen,
papit ja Roos
tarkkailivat
heitä ikkunasta ja kiinnittivät huomiota heidän
rauhallisuuteensa. "Oli kuin he olisivat työnsä suoritettua
ja tekonsa tehtyä.. niin kuin seurat olisivat pidetty ja
rukouksella päätetty.", he totesivat.
"Näettekö
tuota kansaa kuinka rauhallista", kysyi Malmberg.
"Siksi se kestää. Sillä se voittaa ja puolensa pitää,
meidän on siitä oppiminen", sanoi Lagus.
Syytettyjen
tullessa ulos viimeisestä istunnosta käräjätalosta lauantaina
31. elokuuta 1839 oli pihalle kerääntynyt joitain heränneitä ja
paljon uteliaita. Syytetyt olivat vaiti. He tiesivät, että oikeus
asettaa heille tuomion. Joku heränneistä aloitti pihalla Lutherin
taisteluvirren "Meidän linnamm on Jumala taivaast`".
Virren päätyttyä Paavo
Ruotsalainen laskeutui
polvilleen ja aloitti rukouksen. Hän ylisti Jumalan armoa ja sitä,
että heidät oli katsottu arvolliseksi kärsimään pilkkaa ja
vainoa Jeesuksen nimen tähden. Oikeuden jäsenet seurasivat
hämmentyneenä koko suuren ihmisjoukon polvistumista ja yhtymistä
tähän rukoukseen. Se veti heidät varmasti mietteliäiksi.
Lagus
lausui myöhemmin tuosta tilanteesta profeetallisesti: " Tuon
virren kaiku on kuuluva läpi aikojen".
Niin siinä
kävi.
Kalajoen käräjät johtivat tavallaan vastakkaiseen
tulokseen kun mihin niillä pyrittiin. Tuomio koettiin kansan
keskuudessa vääräksi. Syytteessä olivat oikeastaan olleet
loukatut kansalaiset
Tämän jälkeen Malmberg
siirtyi
lyhyen Uusikaarlepyyn pestin jälkeen Lapuan pitäjänapulaiseksi.
Hän osti Lapualta 1848 Marielundin tilan. Siitä muodostui
joksikin aikaa herännäisyyden keskuspaikka, jossa pidettiin muun
muassa isoja hääseuroja. Hänen kuollessa 1858 herännäisyyden
johtoon tulivat maallikot kirkollisten johtajien
sijaan.
Toimiessaan pappina Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla
Niilo
Kustaa Malmberg sai
elää aikana, jolloin hengellisellä kylvötyöllä oli otollinen
maaperä. Kirkollisessa elämässä vallitsi valistusajalta
peräisin oleva suuntaus, joka painotti uskonnossa hyvettä ja
järjenmukaisuutta. Pappiloitten elämä keskittyi seurusteluun
säätyläisten kanssa. Huvittelulla väkijuomien käyttöineen oli
seurustelussa huomattava sija. Papin tehtäväksi nähtiin ”kerätä
kaikki voimansa ihmiskunnan korkeimpien tarkoituksien, valistuksen
ja siveellisyyden hyväksi”.
Herännäisyyteen liittyneet
papit alkoivat erkaantua herätysliikkeestä 1850-luvun
alkupuolella. Hajaannukseen johtaneiden riitojen aikana Malmbergia
syytettiin
liiallisesta alkoholin käytöstä ja aviorikoksesta, jonka toisena
osapuolena olisi ollut hänen toinen puolisonsa. Väitteiden takana
oli ilmeisesti toinen herännäissaarnaaja Carl
Gustaf von Essen, jonka
kanssa Malmberg
oli
ajautunut riitoihin. Pappien erkaantumisen jälkeen Malmberg
säilytti
arvovaltansa vaikutusalueensa heränneen talonpoikaisväestön
keskuudessa.
Niilo
Kustaa Malmberg oli
naimisissa kahdesti: 1832–1851 Sofia
Amanda Karolina Bergrothin kanssa
ja 1853–1858 Helena
Jaakontytär Huhtalan kanssa.
1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun herännäisyyden johtaja,
Wilhelmi Malmivaara, on hänen poikansa jälkimmäisestä
avioliitosta.
Konventikkeliplakaatti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Konventikkeliplakaatti
Runo Kalajoen käräjistä eli kuinka oikeuslaitosta pilkataan − körttiläisten kirjallistuminen 1800-luvulla
Ylivieskalaisen sepän ja runonikkarin Matti Stenbäckin (1787–1850) kynästä on peräisin kalevalatyylinen Runo Kalajoen käräjillä tapahtuneista asioista.
Stenbäckin runo levisi aikansa sosiaalisen median välityksellä. Monien muiden tärkeänä pidettyjen kirjeiden ja kirjoitusten tavoin sitä levitettiin käsikopiona heränneiden keskuudessa ja luettiin ääneen seuroissa. Vuonna 1885 se myös julkaistiin painettuna arkkiveisuna.
Kirjallistumisen kannalta kiinnostavaa on, että tässä runomittoineen vanhaan suulliseen kansankulttuuriin liittyvässä runossa näkyy heti ensisäkeissä kirjallisen kulttuurin vaikutus. Stenbäck karnevalisoi heränneiden epäoikeudenmukaisena pitämät käräjät rinnastamalla ne John Bunyanin romaanin Kristityn vaellus kuvaukseen turhuuden markkinoista:
Se on selvästi kuvattu,
Englannissa ennen tätä,
puhuttuna Bunianilta,
joka siitä on sitten tehty.
kirjoitettu kielellämme,
malmberilta maalattuna,
kuinka kummaksi panivat
tuolla turhuuden kylässä
mainioilla markkinoilla
uskollisen urhollisen
ristitynkin rientämisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti