Taidenäyttelyssäni on taitelija Rositsa Tanchevan maalaus, jossa on Kalajoen pommituksissa 22.02.1944 pommitettu talo ja pommituksissa kuollut opettaja Vieno Lahdenperä. Maalauksessa on aiheeseen sopivat kehykset. Maalauksen koko on 35 cm x 50 cm. Taideteokseen kuuluu historiikki Kalajoen pommituksista.
Laskiaispäivä 22.2.1944 oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Edellisenä päivänä oli pommitettua Oulua. Tieto siitä oli tullut myös Kalajoelle. Petroskoin Radion Tiltu oli ilmoittanut, että Kalajoelle pudotetaan laskiaispullia. Pakkasta oli muutama aste ja lunta oli aika vähän. Kouluissa oli vapaapäivä laskiaisen johdosta. Sota-ajan askareet tehtiin pääasiassa naisvoimin. Joitakin vanhimpien ikäluokkien miehiä oli kotiutettu toistaiseksi. Laskiaistiistai kääntyi iltaan. Ilma oli tyyni ja taivas pilvetön.
Kello
19.20-19.25 alkoi kuulua lentokoneen ääniä pohjoiselta taivaalta.
Lentokoneiden suunta oli etelään päin. Koneet lähestyivät
Kalajokea mereltä päin jokiuomaa pitkin.
Koko
kirkonkylä oli pimentämättä. Ikkunoista loistivat valot. Sadat
kalajokiset olivat ulkona. He olivat tulleet kuuntelemaan ja
katsomaan näkyisikö mitään.
Pommien
pudottaminen
Koneen
ollessa kirkonkylän keskustan yläpuolella oli hetken kuulunut
pommien pudottamisesta johtuvaa ujellusta ja sitten valtava pommien
räjähdyssarja ja ilmanpaineaalto. Valot sammuivat kaikkialta.
Pommien pudottamisen tarkka ajankohta lienee ollut 19.35. Niihin
lukemiin oli heiluriseinäkello pysähtynyt
Honkelassa.
Lentokoneiden
arvioitu lentokorkeus oli 1-2 kilometriä. Kone kaarsi etelään ja
hetkisen kuluttua ilmeisesti samaan laivueeseen kuulunut kone pudotti
laskuvarjopommin ja heti perään sarjan pommeja Kuivatjärven
alueelle Hiekkasärkkien läheisyyteen. Samat koneet lienevät
pudottaneet pommeja Kälviän Peitsoon etelään lentäessään. On
todennäköistä, että sama laivue pudotti pommeja myös
Merikarvialle. Venäläisten lennot olivat todennäköisesti
suoritettu Virosta käsin.
Vieno
Lahdenperä kuoli pommituksessa
Yksi
pommi osui nykyiselle Pommitielle ja katkaisi suurjännitelinjan.
Siksi valot sammuivat. Pommit putosivat suurjännitelinjan päälle
ja katkoivat linjoja niin ne aiheuttivat myös näyttävän
valoilmiön. Toinen pommi osui Lahdenperän talon merenpuoleiseen
päätyyn noin 2-3 metriä seinästä. Talon toinen pää sortui
kokonaan ja opettaja Vieno
Lahdenperä os.
Hongell sai surmansa silmänräpäyksessä. Kolmas pommi osui
suurjännitelinjan jalkapylvään viereen. Neljäs pommi jäi
suutariksi erään ladon viereen. Viides pommi osui meijerin
merenpuoleisen päädyn lähelle repien suuret alat rappausta ja
rikkoen ikkunat. Kuudes pommi osui meijerin Pitkäsenkylän puoleisen
päädyn lähelle ojaan. Pommi vaurioitti meijerin lastauslaituria.
Sama pommi rikkoi Aino
ja
Oskari
Kähtävän talon
ikkunat ja aiheutti talolle sirpalevahinkoja. On todennäköistä,
että tästä pommista Aarne
Kähtävä sai
sirun kainaloonsa. Seuraavat kolme pommia osuivat Kärjenkoskeen ja
repivät vain jäähän reikiä. Pommien paineaalto rikkoi ikkunoita
n. kilometrin säteellä. Kalajoen sairaalassa tohtori Untamo
Sorasto hoiti
Aarne
Himangan.
Muita henkilöitä ei vastaanotolla käynytkään.
Näin
kertovat pommitukset kokeneet
Inna
Lahdenperä oli
tuohon aikaan 9-vuotias tyttö.
Hän
kertoo, että isämme Vilho
Lahdenperä oli
kaatunut 27.7.1941.
-
Asuimme veljeni ja äitini kanssa 1939 valmistuneessa talossa.
Laskiaispäivänä kävimme mummoa katsomassa Tyngällä ja palasimme
kotiin n. klo 18 aikoihin. Äiti oli laittanut ruuan
poikkeuksellisesti makuukamarin pienelle pöydälle. Syödessämme
kuulimme lentokoneen ääniä.
Äiti
sanoi: ”Käväisenpä katsomassa näkyykö mitään”. Muutaman
sekunnin kuluttua pommit putosivat ja kaikki muuttui yhdellä
rysäyksellä kaaokseksi. Melun ja rätinän vaiettu huusimme
äitiämme. Mitään ei kuulunut. Arvasimme hänen jääneen
raunioihin. Pyrimme talosta ulos.
Mitä
olisi tapahtunut jos ruoka olisi katettu keittiöön eikä
makuukamarin pienelle pöydälle? Pommi olisi silloin voinut surmata
myös lapset.
Melun ja rätinä keskellä huusimme äitiämme, mutta mitään ei kuulunut ja arvasimme, että äiti oli jäänyt raunioihin. Rakennuksessa oli yksi poistumisteistä jäljellä – makuuhuoneen sirpaleiksi mennyt ikkuna. Siitä hyppäsimme ja kumpainenkaan meistä ei saanut koko rytinässä pienintäkään verinaarmua. Juoksimme setämme Eino Honkelan taloon, jossa Tilda Honkela oli kotona kahden lapsensa , Aulin s.1927 ja Jorman s.1939, kanssa.
Väkeä alkoi melko nopeasti kertyä näille pommituspaikoille ja äitiäni oli alettu etsiä. Pimeydessä ja raunioiden keskellä tämä etsiminen vei aikaa pari tuntia. Seuraavana päivän oli terveyssisar Emma Ventelä käynyt laitamassa ruumiin arkkuun.
Koska Honkelan rakennuksessa olivat lähes kaikki ikkunat hajallaan, niin sinne ei voinut jäädä yöksi, vaan Tilda-täti läksi meidän lasten kanssa potkukelkoilla Pitkäsenkylälle. Valvoimme Fanni Nauhan luon lattialle levitetyillä täkeillä, kunnes aamuyöstä meidät vietiin hevosella Tyngälle mummolaan.
Aino
Kähtävä kertoo
olleensa puuliiterissä tyttärensä kanssa hakkaamassa puita.
-
Kuultuamme lentokoneiden voimakkaan surinan menimme pihalle. Tytär
ilmeisesti ymmärsi pommeja pudotettavan ja käski mennä maahan
pitkälleen. Samassa oli kuin ukkosen jylinä. Sika oli säikähtänyt
pommitusta ja juoksi ympäri karsinaa. Lentokoneitten poistuttua
menimme asuinhuoneisiin. Kaikki oli mullin mallin. Pommi oli pudonnut
15 metrin päähän talosta ojaan.
Ehkä
pommin osuminen ojaan pelasti talon täydellisestä
tuhoutumiselta.
Eino
Laurila kertoo
olleensa laskiaispäivän iltana kotona. Pitkään jatkuneiden
lentokoneiden äänten takia hän oli uteliaisuudesta mennyt ulos.
Samalla kuului pommien räjähdykset ja hän heittäytyi maahan
pitkälleen. Paineaalto tuntui selvästi.
Laurilassa
oli menty nukkumaan pommien ja koneiden äänten loputtua. Naapurin
isäntä, Tuuran Niku, oli tullut herättämään n. kolmen aikaan
yöllä ja kysymään, että voiko Eino viedä Lahdenperän ja
Honkelan väkeä Tyngälle. Eino Laurila oli valjastanut hevosen ja
lähtenyt viemään Inna
ja
Lassi
Lahdenperää sekä
Tilda
Honkelaa ja
tämän lapsia Auli
ja
Jorma
Honkelaa Tyngän
Honkelaan.
Aarne
Himanka oli
ollut pyöräilemässä ja päästyään Kalajoen Osuusmeijerin
kohdalle hän oli kuullut pommien ujelluksen ja heittäytynyt ojaan
makuulle. Lumisessa ojassa hän oli ollut sen verran huonosti
suojassa, että hän sai pommista pienen sirpaleen kainaloonsa. Aarne
kertoo, että valtaosa kylästä oli pimentämättä. Pommituksista
hänellä oli kokemuksia niin talvi- kuin jatkosodastakin, mutta
tuntui kummalliselta joutua pommituksen kohteeksi täällä, missä
sitä kaikkein vähiten oli odottanut.
Aarno Räihälä s.1931 kertoo, että olimme isäni kanssa tulossa Takkusen Fransin pajalta hevosta kengittämästä Kalajoen vanhalle sillalla, kun lentokoneitten ääniä alkoi kuulua. Isäni keskusteli joittenkin tuttujensa kanssa ja arvelivat olevan viholliskoneita. Väkeä oli sillalla ja Nuorisoseuran edessä melkoisesti, Jatkoimme matkaa Poukkulan Urholle, jossa isäni oli hoitamassa maatöitä. Olimme päässeet jo sisälle kun kotva kuluttua kuului voimakkaita pommien räjähdyksiä. Urho komensi meidät menemään nopeasti pihalle ja maastoutumaan, jos pommeja mahdollisesti pudotetaan lisää. Näin etelän suunnasta laskuvarjoilla pudotetun valopallon ja jonkin ajan kuluttua pommien jyrinä kuului jostakin Hiekkasärkkien suunnalta. Sinne sitten koneiden äänet häipyivät ja poistuimme isän kanssa kotiin,
Kovin hyvin muistan sen, että seuraavina päivinä kylällä liikuttiin ”varpaillaan ja korvat höröllä”.
Järkytys jäi peloksi nuoreen mieleen pitkäksi aikaa ja muistuttaa kaiketi eliniän sodan mielettömyydestä.
Urho Lankila s.1906 oli veteraanilomalla sodasta ja kertoo, että ”Asuinhuoneet olivat pimentämättä ja enne kiinnittäneet suurempaa huomiota kuuluneisiin lentokoneiden ääniin, vaan yhtäkkiä räsähti sarja pommeja ja lähimmät osuivat molemmin puolin meijeriä. Merenpuoli päähän osunut pommi repi seinästä suuria aloja rappausta ja särki ikkunat. Poistuimme yläkerrasta ja tielle tullessa huomasimme, että mm. puhelinlangat oli monen paalun väliltä pitkin maata. Yöksi läksimme kotitaloomme Hannilaan.
Seuraavana päivänä meijeri joutui seisomaan ja ikkunoita korjattiin osittain pahveilla. Koneistoa ei meijerissä särkynyt, ainoastaan Pitkäsenkylän puoleinen maitolaituri vaurioitui jonkin verran, Päivän tauon jälkeen meijeri pääsi toimimaan jälleen,
Pommituksen jälkeisenä päivänä panin merkille yleisen hermostuneisuuden ja lentokoneitten ääniä kuultiin joskus kaiketi aiheettakin".
Olli Lankila s.1923, oli Karhumäestä lomalla sirpalehaavoittumisen vuoksi. ”Läksin kirkon kylälle n. klo 19 maissa. Olin Nuorisoseuran kahvilassa ja koneitten äänten kuuluessa tulimme Mehtäkylän maantielle. Mereltä päin tulleesta koneesta pudotettiin pommisarja ja näkyi voimakas valonleimahdus ja kuului pommien räsähtelyt. Paineaalto rikkoi ikkunoita ja taisi paiskoa jotakin seisomaan jääneitä nurinkin.
Palasin siitä takaisin sitten Siltasaaren kahvilaan, jossa oli puolille öin”.
Pommituksessa kuollut Vieno Lahdenperä os. Hongell oli tulevan talousneuvos Eino Honkelan sisko. Vienon mies Vilho Lahdenperä oli kaatunut 27.07.1941. Vienon ja Einon veli Aarne Honkela s, 24.11.1898 Himangalla , oli haavoittunut Prääsässä ja kuoli 20.09.1941.
Pommitalon julkisivua on korjauksessa käännetty toiseen suuntaan. Nykyisin pommitalossa asuu kaupunginjohtaja Jukka Puoskari perheineen.
Valokuvat pommituksesta
Karttapiirros pommien putoamispaikoista
Talvisodan ensimmäiset hetket
https://www.youtube.com/watch?v=rJvqjgsU1lY
Kyösti Kallion itsenäisyyspäivän puhe 6.12.1939 - Bonusvideo Suomen Puolesta dokumentista
https://www.youtube.com/watch?v=Q_RcAkgV52k&list=RD2qMLQNtLoh8&index=3
Suomen Puolesta -dokumentti / OSA 1 "Sotiemme taustat"
https://www.youtube.com/watch?v=s9HyiycKyo8&t=64s
Suomen Puolesta -dokumentti / OSA 2 "Valmistautuminen Talvisotaan"
https://www.youtube.com/watch?v=8NZEX2Bsj9E
Suomen Puolesta -dokumentti / OSA 3 "Talvisota"
https://www.youtube.com/watch?v=ehyqiGx_Xc4&t=221s
Suomen Puolesta -dokumentti / OSA 4 "Välirauha"
https://www.youtube.com/watch?v=WIfnZa-qvXo&t=6s
Suomen Puolesta -dokumentti / OSA 5 "Jatkosota"
https://www.youtube.com/watch?v=HXX_K7GcvQ8&t=95s
Suomen Puolesta -dokumentti / OSA 6 "Lapin sota"
https://www.youtube.com/watch?v=2qMLQNtLoh8&t=79s
Suomen Puolesta -dokumentti / OSA 7 "Naiset rintamatehtävissä"
https://www.youtube.com/watch?v=R3WuA9J6cbs
Suomen Puolesta -dokumentti / OSA 8 "Kotirintama"
https://www.youtube.com/watch?v=RAWxkbtjNao&t=54s
Suomen Puolesta -dokumentti / OSA 9 "Sotiemme jälkiseuraukset"
https://www.youtube.com/watch?v=BRFbcXctf4o&t=62s
Sodan jälkeinen aika, asekätkentä, sotakorvaukset ja jälleenrakennus Suomessa
https://www.youtube.com/watch?v=zocKWSpHnvU&list=PLX_-vT8HvOZoK5yq35jtp_I50PlGAsTfZ
Rautiolainen John Raymond Ylitalo käynnisti NATON synnyn.
Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut John Raymond Ylitalon muotokuvan, jossa on mukana Mäkitalon talo Raution Kärkisen kylältä, josta Ylitalon vanhemmat lähtivät Ameriikkaan vuonna 1907. Maalauksen koko on 50 x 70 cm ja maalaus on Erkki Ahon taidenäyttelyssä Kalajoella.
Venäjä/Neuvostoliitto on ollut turvallisuusuhka Suomelle kautta vuosisatain. Se on hyökännyt Suomen kimppuun vähintäänkin kerran vuosisadassa. Suomen maantieteellinen asema on Venäjän/Neuvostoliiton naapurina on vaikuttanut siihen, että Suomi on joutunut sopeutumaan tilanteeseen.
Neuvostoliiton turvallisuusintressit huomioonottanut poliittista linjaa kutsuttiin Paasikiven linjaksi. Suomen Marsalkka Mannerheimin käsialaa on kuitenkin YYA-sopimuksen ensimmäinen luonnos tammikuulta 1945.
Vuonna 1945 kovin pitkäjänteiseen poliittiseen suunnitteluun ei ollut mahdollisuuksia. Jo sodan kestäessä Neuvostoliitto oli solminut sotilasliittoja itäisen Keski-Euroopan maiden kanssa, joten oli tietysti odotettavissa, että liittoa tarjottaisiin myös Suomelle. Puolustusliittoa Neuvostoliitto oli esittänyt jo 1938 ja 1939. Asia tuli esille, kun Suomen sotilasjohto tammikuussa 1945 perusteli Suomen purku-uhan alaisen rannikkotykistön hyödyllisyyttä myös Neuvostoliitolle.
Valvontakomission puheenjohtaja kenraalieversti Zhdanov toimitti Mannerheimille nähtäväksi Neuvostoliiton solmimia sopimuksia ja Mannerheim laati luonnoksen liittosopimukseksi.
Suomen sotilasjohto teki tuossa tilanteessa välttämättömyydestä hyveen. Jos sopimus kerran olisi tehtävä, siitä oli saatava kaikki mahdollinen hyöty ja sen negatiiviset puolet oli rajattava mahdollisimman vähäisiksi. Liittosopimuksen solmiminen olisi edellyttänyt Neuvostoliitolta Suomen suvereenisuuden tunnustamista. Sen avulla Suomi olisi saanut pikemmin lopullisen rauhansopimuksen ja kenties uudessa sotilaspoliittisessa yhteydessään vähennyksiä sotakorvauksissa ja alueluovutuksissa. Mannerheim rajasi luonnoksessaan Neuvostoliiton avun eli joukkojen Suomeen tulon edellytykseksi sellaisen hyökkäyksen, joka kohdistuisi Suomeen tai Neuvostoliittoon Suomen kautta. Lähtökohtana oli sama ajatus kuin lopullisessa YYA-sopimuksessa, että suomalaisia joukkoja ei vietäisi johonkin muualle sotimaan Neuvostoliiton sotia.
Stalin ei kuitenkaan vielä vuonna 1945 halunnut keskusteluja jatkettavan. Suomen rauhansopimusta ja itsenäisyyttä ei ollut määrä vahvistaa ennen yleisiä rauhansopimuksia.
Presidenttiydestä maaliskuussa 1946 luovuttuaankin Mannerheimin kantoi huolta Suomen kohtalosta. Hän tuki seuraajaansa Paasikiveä, mutta lausui pessimistisiä ajatuksia Neuvostoliiton aikomuksista. Porkkalan tukikohta vetäisi Suomen mukaan suurvaltojen välisiin sotaan. Paasikivikin muuttui pian presidentin virkaan astuttuaan puolustusliittoajatuksen vastustajaksi. Hänen syytettiin kuuntelevan Mannerheimin neuvoja.
Pariisin rauhansopimuksen ratifioimisen jälkeen Neuvostoliitto alkoi yhä voimakkaammin äänenpainoin vaatia liittosopimuksen solmimista. Mannerheim asettui selkeästi liittoa vastustamaan. Kun Suomen mahdollisuudet varustautua oli rauhansopimuksella rajoitettu ja taistelukyky tavallaan ennakkoon estetty, maa ei saisi solmia puolustusliittoa, joka voisi viedä sen sotaan. Paasikivikin vastusti liittoa viimeiseen, eli kevääseen 1948 asti.
Moskovassa oli 18.2.1948 allekirjoitettu Unkarin ja Neuvostoliiton välinen ystävyys-, yhteistyö -ja keskinäinen avunantosopimus. Länsimaissa tulkittiin Unkarin joutuneen Neuvostoliiton satelliitiksi. Kommunistit kaappasivat vallan Tsekkoslovakiassa 17-25.2.hallituspulan aikana.
Länsivallat totesivat tyrmistyneinä. että Suomi oli ainoa itsenäinen Neuvostoliiton reunavaltio.
Ymmärrettiin, että pian on Suomen vuoro. 22.päivä helmikuuta sai presidentti Paasikivi Stalinin allekirjoittaman kirjeen. Neuvostoliitto toivoi Suomen lähettävän valtuuskunnan Moskovaan solmimaan samanlaisen sopimuksen, mikä maalla oli Unkarin ja Romanian kanssa. Paasikivi pelasi kylmää peliä. Hän piti kirjeen pöytälaatikossa kolme päivää. Hallitus sai tietää kirjeestä 26.päivä. Samana päivänä lehdet kertoivat kommunistien voitosta Tsekkoslovakiassa.
Maaliskuun neljännen päivän tapaaminen vuonna1948 autokauppias Bromanin ja attasea Ylitalon välillä saattoi liikkeelle salasanoman joka kuului. "Norja olisi seuraava maa, joka kutsuttaisiin neuvottelemaan puolustussopimuksesta Neuvostoliiton kanssa". Neuvostoliiton lähetystön suomalaisen avustajan käynti autokauppias Bromanin luona ja edelleen viestin välittäminen Ylitalolle, johti tapahtumaketjuun, jonka päässä oli North Atlantic Treaty Organization, Atlannin liitto, eli Nato. Perustava kokous pidettiin 4.4.1949.
Minnesotassa Yhdysvalloissa syntyneen suurlähettiläs John Raymond Ylitalon (25.12.1916-10.2.1987) kaikki sukujuuret ulottuvat Suomeen. Isä lähti vuosisadan vaihteessa siirtolaisaallon mukana Raution Kärkiskylältä Amerikkaan onneaan etsimään. Äiti taas oli sukupolvea aikaisemmin muuttaneiden suomalaissiirtolaisten tytär, Saima Pihlaja Oulaisista. John Raymond Ylitalo toimi suurlähettiläänä neljässä maanosassa. Hän palveli Helsingissä, Washingtonissa, Münchenissä, Manillassa ja Mexico Cityssä ennen nimitystään suurlähettilääksi Paraguaihin vuonna 1969. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1976 ja kuoli syöpään 1987.
John Raymond Ylitalon isä syntyi Raution pitäjän Kärkisen kylän Mäkitalossa ja käytti sitä nimeä kunnes hänen isänsä osti läheisen Ylitalo-nimisen tilan ja siirtyi perheineen sinne asumaan. John Raymondin isoäidin äiti on Anna Liisa Antintytär, joka on syntynyt Kaustisella. Juho Paavonpojan perhe tuli vuonna 1870 Raution Kärkisistä Kalajoen Tyngänkylän Simin taloon. Vuonna 1883 he palasivat Raution Kärkisiin Mäkitaloon. Vain Antti ja Matti olivat tällöin muuttaneet Amerikkaan. Neljä muuta veljeä ja sisarta käyttivät muuttaessaan nimeä Mäkitalo.
Vuonna 1860 syntyi John Raymond Ylitalon isoisä, joka on kastettu Jaakko Juhonpojaksi ja joka käytti nimeä Simi asuessaan samannimisessä talossa ja nimeä Mäki muutettuaan Mäkitaloon. Juho Paavonpoika ryöstettiin ja murhattiin Tyngän ja Kärkisen välillä hänen käytyään myymässä karjaa Kalajoella. Hän oli tällöin kuusissakymmenissä. Hänen murhaansa ei - enempää kuin hänen poikansakaan murhaa Amerikassa - pystytty koskaan selvittämään.
Juho
Paavonpojan ja hänen vaimonsa Anna Liisa Antintyttären yhdeksästä
lapsesta kolme jäi Suomeen. He olivat Johanna ja nuorimmat
kaksospojat Uriel ja Jaakko. Jaakko Juhonpoika osti Mäkitalon
läheisen Ylitalo-nimisen tilan ja siirtyi perheineen sinne asumaan.
Juho Jaakonpoika Ylitalo eli Ylitalon Jussi kuten häntä kutsuttiin,
muutti Amerikkaan vuonna 1907.
John
Raymond Ylitalo syntyi
Yhdysvalloissa Floodwoodin kylässä vuonna 1916. Paljon ennen
päivänkoittoa Jussi Ylitalo valjasti hevosen ja ajoi reellä viiden
mailin päässä asuvan suomalaisen farmarin vaimon luo. Tämä oli
kyläläisten hyvin tuntema kätilö.
Tuolloin
kylä oli syrjäinen, korkeintaan puolensadan talon ja mökin
muodostama yhdyskunta Minnesotan pohjoisosassa. Floowood sijaitsi
siinä osassa Amerikkaa, joka eniten muistutti suomalaista
metsämaisemaa. Se oli noin sadan kilometrin päässä Yläjärven
rannalla sijaitsevasta Duluthista, Great Northern-rautatien itäisestä
pääteasemasta. Floodwood palveli kahta alueen tärkeintä
ammattikuntaa, tukkijätkiä ja farmareita. Koskemattomien metsien
kaato vaati tuolloin paljon työvoimaa, kun hongat ja kuuset
kaadettiin kahden miehen justeerilla. Nuoria, juuri saapuneita
siirtolaisia palkattiin raskaampiin töihin kuten justeeria
soittelemaan.
John
Raymond Ylitalon äiti
Saima
Maria Swen syntyi
1894. Jussi Ylitalo ja Saima vihittiin 23.10.1915. Kun perhe oli
muuttanut neljänlapsen kanssa Floodwoodiin niin siellä syntyi
seitsemän lasta lisää. Yhdeksän lapsista kasvoi aikuiseksi.
Yllätysnimitys Suomeen
John
Raymond Ylitalo oli
FBI:n asiamies. Hänen mukaansa ulkoministeri Gordell
Hull esti
sodanjulistuksen Suomelle silloin, kun Amerikka julisti sodan
Unkarille, Bulgarialle ja Romanialle. Hullilla oli voimakkaat
käsitykset oikeasta ja väärästä. Järkkymättömänä hän
muistutti presidentille neuvostoliittolaisten syyllisyydestä
talvisotaan. Hän ei koskaan unohtanut neuvostoliittolaisten
hyökkäystä Suomea vastaan eikä voinut antaa sitä heille
anteeksi.
Sodan aikana kaikkien Ruotsiin ja Suomeen liittyvien
juttujen tutkinta oli annettu John
Raymond Ylitalon tutkittavaksi.
John Raymond Ylitalo nimitettiin Helsingin lähetystöön, uuteen poliittis-taloudelliseen virkaan. Lähetystöjen vastaanotoilla Ylitalo tapasi hallituksen jäsenet, ulkoministeriön ja muiden ministeriöiden virkamiehet sekä monia muita aktiivisia henkilöitä ulko- ja sisäpolitiikassa. Heidän joukossaan oli kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arvo Salminen, maalaisliiton ryhmän johtaja Juho Koivisto, edistyspuolueen ryhmänjohtaja Kalle Kauppi ja sosiaalidemokraattisen puolueen ryhmänjohtaja Väinö Hakkila. Tuttavapiirin kuuluivat lisäksi Olavi Lindblom, Aku Sumu, Väinö Leskinen, Unto Varjonen, Yrjö "Jahvetti" Kilpeläinen ja Aleksi Aaltonen.
Ulkoministeri Carl Enckell vuodatti kyyneleitä, kun lähettiläs Avra Warren Suomen vaaran vuosien synkimpinä päivinä, tarkkaan sanoen 21.maaliskuuta 1948 kertoi, että jos Suomen koskemattomuutta ja itsenäisyyttä uhattaisiin, Suomelle järjestyisi tilaisuus viedä asia Yhdistyneisiin Kansakuntiin ja saada lisäksi Yhdysvaltain tuki puolelle.
Ylitalon Suomen kautena maassa toimi kolme hallitusta, Mauno Pekkalan "kolmen suuren" hallitus, K.A. Fagerholmin vähemmistöhallitus sekä Urho Kekkosen ensimmäinen hallitus, mikä oli keskustalais-porvarillinen vähemmistöhallitus. Ylitalo tunsi näiden hallitusten ministerit hyvin. Sosiaalidemokraattisia ystävyyksiä oli useita. Pekkalan hallitus kieltäytyi Marshall-avusta. Kenraali Savonenkov käski pääministeri Pekkalaa kieltäytymään siitä.
Fagerholmin sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus tarjosi ulospääsyn siitä sodanjälkeisestä realiteettina pidetystä vaatimuksesta, että kommunistien olisi osallistuttava Suomen koalitiohallituksiin. Se, että tämä hallitus kesti kaksikymmentä kuukautta, vuoden 1950 presidentin valitsijamiesvaaleihin saakka oli odottamaton saavutus. Leinon rakentaman kommunistisen valtiollisen poliisin purkaminen oli huomattava saavutus.
Kekkosen keskustavähemmistöhallitus teki Suomelle paljon helpommaksi puolustaa suvereenisuuttaan jatkamalla ja lujittamalla Fagerholmin aloittamaa käytäntöä ja estämällä kommunisteja saamasta ministerin salkkuja.
Käynnisti Naton synnyn
Yhdysvaltain Helsingin lähetystön attaseana toimivan J.Raymond Ylitalon puhelin soi 4.3.1948 iltapäivällä. Puhelu kesti vain pari minuuttia ja Ylitalo lähti autollaan saman tien kohti Etelä-Esplanadia. Hän meni tapaamaan soittajaa autoliikkeen omistajaa Erik Bromania. Tämän kertomus käynnisti salamavauhdilla sähkeiden lähettämisen, arkistotietojen mukaan kello 17, lähetystöihin Osloon, Moskovaan, Tukholmaan, Pariisiin ja Lontooseen.
Ylitalo oli KGB:n tarkkailussa muiden tapaan. Tiedettiin hänen tapailevan Bromania usein, mutta kun amerikkalaisesta oli kysymys, kiinnostus autoihin tuntui luonnolliselta. Kaiken lisäksi tämä olikin totta. Broman ei ollut kiinnostunut politiikasta ollenkaan. Kuitenkin eräs merkittävä seikka jäi KGB:lta huomaamatta. Broman oli käynyt koulua Pietarissa ennen vallankumousta.
Aamupäivällä
4.3. Bromania
oli
käynyt tapaamassa Neuvostoliiton lainopillinen avustaja. Hän oli
syntyperältään suomalainen. Kaiken tietävälle KGB:lle sattui
toinen nyt jo karkea virhe. Kukaan ei tiennyt, että Broman
ja
lainopillinen avustaja olivat käyneet samaa koulua
Pietarissa.
Moskovassa oli 18.2.1948 allekirjoitettu Unkarin ja
Neuvostoliiton välinen ystävyys-, yhteistyö -ja keskinäinen
avunantosopimus. Länsimaissa tulkittiin Unkarin joutuneen
Neuvostoliiton satelliitiksi. Kommunistit kaappasivat vallan
Tsekkoslovakiassa 17-25.2.hallituspulan aikana.
Länsivallat totesivat tyrmistyneinä. että Suomi oli ainoa itsenäinen Neuvostoliiton reunavaltio.
Ymmärrettiin, että pian on Suomen vuoro. 22.päivä helmikuuta sai presidentti Paasikivi Stalinin allekirjoittaman kirjeen. Neuvostoliitto toivoi Suomen lähettävän valtuuskunnan Moskovaan solmimaan samanlaisen sopimuksen, mikä maalla oli Unkarin ja Romanian kanssa. Paasikivi pelasi kylmää peliä. Hän piti kirjeen pöytälaatikossa kolme päivää. Hallitus sai tietää kirjeestä 26.päivä. Samana päivänä lehdet kertoivat kommunistien voitosta Tsekkoslovakiassa.
Vakoojat, myyrät, tietojen vuotajat, diplomaatit ja salaisten sanomien lähettäjät työskentelivät korkeapaineella. Kremlin kellojen ääni kuulosti kantautuneen ympäri Eurooppaa.27.päivä kello 13 BBC:n uutisissa kerrottiin Suomea kohdanneesta kriisistä. Ruotsin ulkoministeriön kansliapäällikkö Beck-Friis keskustellessaan suurlähettiläs Matthewsin kanssa korosti Suomen hallituksen heikkoutta ja sen väsymystä. Lordi Pakenham totesi puhuessaan Englannin ylähuoneelle Suomen hallituksen saaneen kuolonsuudelman.
Maaliskuun neljännen päivän tapaaminen vuonna1948 autokauppias Bromanin ja attasea Ylitalon välillä saattoi liikkeelle salasanoman joka kuului. "Norja olisi seuraava maa, joka kutsuttaisiin neuvottelemaan puolustussopimuksesta Neuvostoliiton kanssa". Neuvostoliiton lähetystön suomalaisen avustajan käynti autokauppias Bromanin luona ja edelleen viestin välittäminen Ylitalolle, johti tapahtumaketjuun, jonka päässä oli North Atlantic Treaty Organization, Atlantin liitto, eli Nato. Perustava kokous pidettiin 4.4.1949.
Veikko Nikolai Puskala – kommunistien vakooja
Muotokuvan Veikko Puskalasta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva
Vakooja Veikko Puskala keskellä
Wikipedia kertoo Veikko Nikolain Puskalasta seuraavaa:
Veikko Nikolai Puskala (9. maaliskuuta 1911 Kalajoki – 6. lokakuuta 1989 Kokkola) oli suomalainen antikommunistinen tiedustelija ja toimitusjohtaja, joka toimi Suomen sosialidemokraattisen puolueen järjestösihteerinä 1946–1955. Hän loi puolueelle tiedusteluorganisaation kommunistien toiminnan vakoiluun. Tämä niin sanottu Puskalan toimisto eli Puskalan putiikki alkoi sittemmin elää omaa elämäänsä. 1950-luvun lopulta 1970-luvulle Puskala oli alan itsenäinen yrittäjä ja keräsi ja toimitti tietoa Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) toiminnasta monelle eri taholle. Yhdysvallat tuki Puskalan toimintaa ainakin 1950-luvulla. Tiedustelutoiminnassa hän käytti salanimeä Bror Eriksson.
Veikko Puskalan vanhemmat olivat talollinen, kalastaja ja maallikkosaarnaaja Erkki Puskala sekä Ida Johanna Nikodemuksentytär Isoniemelä. Puskala päätyi jo vauvana kunnan hoiviin ja sitä kautta huutolaislapseksi.
Puskala aloitti kommunistien vastaisen tiedustelutoiminnan 1940 perustetussa Suomen Aseveljien Työjärjestössä (SAT) sekä jatkosodan aikana toimineessa Vapaus, Isänmaa, Aseveljeys -järjestössä (VIA). Hän oli sotavuosina Metalliliiton toimitsija ja vuonna 1946 hänet valittiin SDP:n järjestösihteeriksi. Puskala oli myös SDP:n vt. puoluesihteerinä 1952–1953. Puskala luopui järjestösihteerin tehtävistä hävittyään 1955 puoluesihteerivaalissa Väinö Leskiselle.
Puskalalla oli toimivat suhteet muun muassa 1952 perustettuun Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -säätiöön, jonka taustalla olleet teollisuuspiirit tukivat häntä. Puskala lähetti säätiölle tiedusteluraportteja, joita hän keräsi rakentamansa verkoston kautta. Puskalalla oli myös yhteyksiä suojelupoliisiin, armeijan tiedusteluun Kalle Lehmuksen kautta, Arvo Tuomiseen ja Urho Kekkoseen. SYT:n kautta hänen raporttejaan välitettiin edelleen eräille luotettavina pidetyille poliitikoille sekä työmarkkinajärjestöjen johtajille.
1950-luvun lopulla, kun ristiriidat skogilaisten ja leskisläisten välillä johtivat SDP:n hajaannukseen, Puskala siirtyi aluksi skogilaisten leiriin. Hän irtaantui kuitenkin pian näistä ja ryhtyi 1959 itsenäiseksi tiedustelualan yrittäjäksi käyttäen hyväkseen SDP:n tiedustelutoiminnan aikana vuodesta 1953 lähtien keräämiään kortistoja. Puskala lähetti edelleen raporttejaan SYT:lle jonka kautta ne levisivät edelleen luotettavina pidetyille tahoille, kuten suojelupoliisille ja Kustaa Vilkunan kautta presidentti Kekkoselle. Puskala sai puolestaan rahaa työnantajilta SYT:n kautta ja myöhemmin Taloudellisen Tiedotustoimiston kautta.
Puskalan organisaatiolla oli Jarkko Vesikansan arvion mukaan 5–10 tiedottajaa SKP:n ja SKDL:n sisällä. Heistä tunnetaan ainakin ay-toimitsija ja SKP:n keskuskomitean jäsen Veikko Hauhia sekä SKDL:n kunnallisasiain sihteeri Jalo Lepola Hauhian motiivina on arveltu olleen henkilökohtaiset taloudelliset vaikeudet sekä Stalinin terrorin paljastumisen aiheuttama katkeruus. Lepola puolestaan ei hallinnut alkoholin käyttöään vaan saattoi kertoa humalassa ollessaan puolueen asioista avoimesti sivullisille. 1960-luvun alussa Puskala oli myös järjestämässä yhdessä SYT:n kanssa rahoitusta Jarno Pennasen toimittamalle Tilanne-lehdelle, millä pyrittiin hajottamaan SKP:tä. Lehden merkitys jäi vähäiseksi, mutta myöhemminkin SYT ja Puskala rahoittivat muita toimia, joilla pyrittiin saamaan aikaan hajaannusta SKP:n sisällä.
1970-luvun alussa työnantajat harkitsivat, kannattiko Puskalan tiedustelutoiminnan rahoitusta jatkaa edelleen. Työnantajia edustaneet Pentti Somerto ja Leif Fast ottivat tämän vuoksi 1971 yhteyttä sosialidemokraattien johtoon. Silloinen SDP:n puoluesihteeri Kalevi Sorsa kertoi luottavansa edelleen Puskalan raporttien sisällön todenmukaisuuteen, ja hän suositteli Puskalan toiminnan rahoituksen jatkamista.
Vuonna 1974 Puskala julkaisi Kauko Kareen kustannuksella salanimellä Toveri X kirjasen, jossa hän paljasti Neuvostoliiton entisen suurlähettiläs Aleksei Beljakovin vuonna 1970 käymiä keskusteluja SKP:n johtajien kanssa. Teoksen tietoja pidettiin epäluotettavina. Puskala itse jäi eläkkeelle 1978, ja myös hänen merkittävin tiedottajansa Veikko Hauhia jäi eläkkeelle 1976. Puskalan organisaatio jatkoi vielä raporttien lähettämistä aina 1980-luvun alkuun saakka. Puskala itse muutti eläkkeelle siirryttyään Kalajoen Vasankariin, missä hän asui loppuvuotensa.
Risto Reuna kertoo kirjassaan Puskalan putiikki – vakoilija Veikko Purkalan kaksoiselämä seuraavaa Veikko Puskalan nuoruudesta:
Etelänkylässä asuivat Untiset, Amerikassa rikastunut äveriäs merenkävijän perhe, joka oli lunastanut velkaisen talonsa ja viereisen vararikkoisen torpan. Perhe, aikamiespojat ja kouluikäiset tytöt asuttivat päätaloa, alitalossa asuivat kunnalta huudossa hoitoon otetut Turkin sodan veteraani sekä pellavapäinen pikkupoika, Tämä oli katsottu leikkitoveriksi merenkävijän sairaaloiselle tyttärelle. Poikaa oli onnistanut, sillä vastaavaa yhtä virikkeellistä sijoituskotia löytyi tuskin seudulta.
Elettiin ensimmäisen maailmansodan loppuvuosi. Pikkumies sai vapaasti pyöriä tuvassa, häntä ei lähetetty töihin, hän ei punonut tai selvitellyt verkkoja, joita oli teetetty huutolaislapsilla, vaan hänen työnään oli tyttären seuranpito. Poika oppi kuitenkin, ettei hän ollut isäntäväkeä. Aina, kun tyttärelle sattui jotain pahaa, takapuolta kirvelsi. Untisen merimiesaikojen nurja puoli näyttäytyi perheessä muutenkin isännän kiivastuessa, jolloin hän nuiji nyrkein poikiaan. Aika Amerikan Untisilla jäi lyhyeksi, ja muutaman vuoden päästä pojan ollessa toisessa kasvattajakodissa hän näki, kuinka talo ränsistyi ja metsistä tuli risukoita isännän jäätyä yksin tyttärensä kanssa.
Poika oppi lukemaan varhain, minkä ansioista hän suoritti ennenaikaisesti rippikoulun ja saattoi suorittaa hautomansa suunnitelman Kalajoelta karkaamisesta. Uskoneuroissa lukutaito syveni, kun hän kasvattikodissa luki ääneen raamatunhistoriaa ja teki kinkeriläksynsä. Normaaliin viikkolukemiseen sisältyi tuvan pöydällä auki ollut Raamatun teksti, joka aina sunnuntaisin aamupäivällä kuulusteltiin, minkä lisäksi piti lukea sunnuntaina Lars Levi Lestadiuksen huonepostillasta päivän epistola.
Ottopoika oli Kalajoen halveksittuja Puskaloita, joiden sukujuuret juonsivat isonvihan jälkeisiltä vuosilta sisämaasta rannikolle. Väkeä muutti tuolloin perhekunnittain rannikolle jokia hyödyntäen. Merestä ammennettiin kyläkunnittain jokapäiväinen elanto ja lisäravinto. Niin Puskaloillakin, joista kalastaja-talollinen Erkki Puskala herätti maanlaajuista huommiotta 1900-luvun alussa rysäänsä eksyneellä valkovalaalla, jota näytettiin maksua vastaan.
Erkki Puskala oli 1830-luvun puolimailla syntyneitä lautakuntamiehiä. Vaikuttajaisännän ensimmäinen avioliitto oli päättynyt vaimon kuolemaan 1890, ja lapset olivat hajaantuneet maailmalle , osa matkustanut uudelle manterelle asti. Kalajoki oli tuolloin lestadiolaisherätyksen puskurikunta uskontoriitojen keskellä. Sisämaasta levinnyt rukoilevaisuus pysähtyi körttiläisyyteen kunnan rajamaille Nivalaan. Vuonna 1911 syntyneen Veikko Nikolai Puskalan lapsuus kietoutui kohtalokkaalla tavalla uskonliikkeiden sisäiseen valtakamppailuun. Isä-Erkki oli ollut ensipolven lestadiolaisherättäjä, jonka uuslestadiolaiset karkottivat seuroista. Eristämisen seurauksena perhe menetti talonsa ja isäntä toisen avioliittonsa viiden alaikäisen lapsensa kanssa otettiin kunnan huollettavaksi. Veikosta sisaruksineen tuli huutolaisia.
Vasankarin Jumalan terve, maallikkosaarnaaja Erkki Puskala karkotettiin seksuaalisista syistä uskonseuroista. Hänet tuomittiin haureuden harjoittamisesta nuoren emäntäpiikansa Ida Iso-Niemelän kanssa, joka oli hänen toinen vaimonsa. Kokoukselle annettu nimi Veikko Nikolai viittaa epäsuosiolle olleen muitakin syitä. Nikolailla ei ollut suosittu kaiku, sellaisen ristimänimen antoi vain Venäjän kruunulle uskollinen isäntä. Kalajoellakin marraskuun 1905 suurlakko oli päästänyt itsenäistymistunnot irti, ja jokisuun markkina- ja satamapaikalla väki juhli lakkoa kansallishengen vallassa punaisiin rusetteihin ja tunnuksiin sonnustautuneina- Perustettu työväenyhdistys toimitti siellä avoimen kuntafoorumin tehtävää. Lastuu- ja ulkotyöväki ryhtyi rakentamaan jokisuulle toista kuntakeskusta työväentalosta, joka valmistuessaan 1912 oli hulppea näky ja veti koollaan vertoja kirkkorakennukselle. Erkki Puskalaa uskonjulistajana kansanvallan nousu ei vetänyt puoleensa.
Varsinaisena työväenaatteen levittäjän Kalajoelle toimi herätyspuhuja toimittaja J.A. (Jukka) Lankila, Hän oli yksi Kalajoen monista isättömistä, merille karannut ja kruununkyydillä palautettu maalarityöntekijä, joka agitoi sosialismia. Lankilasta tuli toimittaja ja kansanedustaja, jonka tie vei pois Kalajoelta, ja vuoden 1918 oikeudenkäynneissä hänelle langetettiin kuolemantuomio. Puskaloista ei hänen yhteydessään tiedetä muuta kuin, että markkinapaikka Plassin ”jumalattomien” työntekijöiden villitsijänä häntä vastustettiin kiivaasti rukoilevaisten seuroissa. Veikko tuskin edes kuuli Lankilasta ennen kuin Helsingissä.
Isä oli Veikon syntyessä 75-vuotias ja kykenemätön isännäksi, jolloin talo siirtyi pois häneltä. Isän uskonseuroista karkotetun maine seurasi sisarusparvea tummana varjona. Veikko muisti ikänsä huudot raitilla perässään: ”Kunnan elätti, kunnan elätti”. Kovan onnen sisarusparvessa yhden tyttäristä elätysisäntä hakkasi lehmänkettingillä vammaiseksi.
Sukulaistalossa renkinä työskennellyt Esko-veli kävi työväentalolla. Kun häntä ei päätetty nuorisoseuran talon iltamiin, veli puukotti hengiltä järjestysmiehinä olleen talollisen pojan. Seurasi matka käräjille ja passitus kärsimään tuomio Vaasan vankilassa.
Elättikoti vaihtui usean kerran. Viattomien lasten päivänä poika käytettiin jälleen kouluikäisenä näytillä kunnantalolla, josta hänet huudettiin 15 kilometrin päähän pohjoiseen Metsäkylään Jylkkien Junnuntaloon. Isäntä oli hänkin Amerikan-kävijöitä. Muiden ilkeänä pitämä Tilda-emäntä suojeli Veikkoa kuin omaa lastaan ja jätti viemättä hänet kouluun. Poika välttyi siten kiusaamiselta ja naapuririidoilta. Uusi oppivelvollisuuslaki edellytti kaikkien ilmoittamista kouluun, joten Veikko suoritti kaksi luokkaa kevätlukukaudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti