Taiteilija Olga Markova-Orell on maalannut taulun PR-Talojen toiminnasta.
Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti
Kirjassani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X on sivulla 277-285 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n (myöh. PR-Teollisuus Oy) väliset kauppasopimukset. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä myi Euronio O:lle ( myöhemmin PR-Teollisuus Oy) 11.05.1995 kolmella eri kauppasopimuksella maa-alueet, koneet ja laitteet, tuoteoikeudet sekä keskeneräisen tilauskannan. Myyjinä toimivat väliaikaiset konkurssipesän hoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen. Heidän päämiehinään olivat Arsenal Oy ja Kera Oy. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät kiinteää omaisuutta konkurssisäännön 50 a §:n vastaisesti. He myivät toisen omaisuutta omanaan, koska heillä ei ollut esittää valtakirjoja. He toimivat maakaaren 2 luvun 3 §:n vastaisesti. He salasivat kaupanteossa 48 pantatut kiinnitykset kuten kauppasopimuksista käy ilmi. Niistä ei ole kauppasopimuksissa mitään mainintaa. Kysymyksessä oli törkeä petos.
Kaupanvahvistajan on toiminut tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka on toiminut syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista ja niistä johtuvissa oikeudenkäyneissä.
Kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä asioissani noin 20 vuoden ajan. Esteellisyys johtuu siitä, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut tai ainakin on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän käyttää syyteoikeutta ja arvoi näin omien toimiensa lainmukaisuutta. Olen lähettänyt Oulun käräjäoikeuteen todistuksen kaupanvahvistuksesta, jossa näkyy, että Sulo Heiskari on vahvistanut lainvastaisen kaupan, sillä väliaikaiset pesänhoitajat eivät saa myydä kiinteää omaisuutta konkurssisäännon 50 §:n mukaan. Syyttäjä Heiskari on esteellinen syyttäjistä annetun lain mukaan.
Kaupanvahvistus
Lisäksi kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan nähnytkään kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.
Lisäksi kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu.
Lisäksi kaupoissa salattiin 48 miljoonan pantatut kiinnitykset, joista tässä esimerkkinä yksi sivu. Kysymyksessä on siis törkeä petos. Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan teille nämä kaikki asiakirjat, koska olen ne Oulun poliisille toimittanut.
Syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys on kiistaton ja esteellisyys on virkarikos. Omien rikostensa peittelemiseen syyttäjä Heiskari organisoi uusia rikostutkintoja väärän oikeudenpäätöksen perusteella, jossa hän itse oli keskeinen rikollinen. Mikään rikos ei ole vanhentunut johtuen SSP-sopimuksesta sekä siitä, että ulosotto on voimassa ja asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä yli 25 vuotta. Kysymyksessä on kiistatta ihmisoikeusrikokset , kidutus , sekä perustuslain vastaiset toimet.
Kauppasopimuksissa on toiminut kaupanvahvistajana tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka on myöhemmin toiminut syyttäjänä kaikissa oikeudenkäyneissä, joissa on käsitelty näitä sopimuksia oikeudessa. Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä näissä oikeudenkäynneissä:
Syyttäjän puolueettomuusvaatimus. Oikeusjärjestyksessämme omaksuttujen periaatteiden mukaan virkamies ei saa käsitellä asiaa, johon nähden hän on esteellinen.
Syyttäjiin
kohdistuvia esteellisyysasioita ei Suomessa ole käsitelty pääasiassa
siitä syystä, että syyttäjäpiireissä on ollut vain yksi
syyttäjä. Syyttäjän esteettömyys on kuitenkin ehdoton prosessin
edellytys.
Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnön (LAVM 20/1996
vp ) mukaan "esteellisyysperustetta ei yksilöidä siinä
määrin, että hän on esteellinen käsittelemään asiaa. Siksi
tarvitaan yleissäännös tilanteisiin, joissa puolueettomuuden
voidaan objektiivisesti arvioida katsoa vaarantuvan. Arvioinnissa on
harkittava, minkälainen suhde syyttäjällä on käsiteltävään
asiaan, asianosaisiin tai asiassa muutoin esiintyviin
henkilöihin".
Yleislausekkeen tarkoituksena on korostaa
julkista valtaa edustavan syyttäjän puolueettomuusvaatimusta.
Arvioitaessa sitä, onko syyttäjä menettänyt puolueettomuutensa ei
lähtökohdaksi oteta syyttäjän tosiasiallista puolueellisuutta,
vaan yleinen käsitys siitä, onko olemassa seikkoja, joiden
perusteella syyttäjän puolueettomuuden voidaan objektiivisesti
katsoa vaarantuneen. (Frände,Dan: Finsk straffprocesrätt I
s.128-129).
Syyttäjän esteellisyydestä säädetään
yleisistä syyttäjistä annetun lain 12 §:ssä. Säännöksen 1
momentin 6) kohdan niin sanotun yleisen esteellisyysperusteen mukaan
syyttäjä on esteellinen, jos "muu kuin 1-5 kohdassa
tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä
hänen puolueettomuuttaan asiassa.
Syyttäjälain 12 §:
1)
asianosaisjääviys,
2) intressijääviys,
3)
asiamiesjääviys,
4) palvelusuhdenjääviys,
5)edustusjääviys,
6)
yleinen esteellisyysperuste, muu kuin 1-5 kohdassa tarkoitettu seikka
on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen
puolueettomuuttaan asiassa.
Syyttäjän tehtävänä
oikeudessa on syytteen nostaminen, ajaminen ja lopulta toteen
näyttäminen. Syyttäjän tehtävänä oikeudenkäynnissä on
oikeudenmukainen lopputulos. Syyttäjällä on osavastuu tuomion
lainmukaisuudesta.
Syyttäjä joutuu syyteharkinnassaan ja
syytettä oikeudenkäynnissä ajaessaan arviomaan, minkä merkityksen
hän antaa ristiriitaisille todisteille ja mitä hän pitää asiassa
totena. Syyttäjän suorittaman todistajakertomuksen
luotettavuusarvioinnin äärimmäinen mahdollisuus on, että syyttäjä
katsoo todistajan syyllistyneen perättömään lausuman antamiseen
ja siitä rikosilmoituksen. Syyttäjän tulee muistaa myös hyvä
syyttäjätapa.
Oikeudenkäytölle on perinteisesti asetettu vaatimukseksi, että sen on oltava paitsi varmaa, myös nopeaa ja halpaa.
Syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys on kiistaton ja samaa mieltä kanssani oli myös laillisuusvalvoja Jarmo Hirvonen. Sen lisäksi, että syyttäjä Sulo Heiskari oli toiminut kaupanvahvistajana kaupoissa , joista oikeutta käytiin, niin hän oli vahvistanut laittoman kaupan, koska se oli tehty konkurssisäännön, maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen vastaisesti. Lisäksi kaupoissa oli salattu 48 miljoonan pantatut kiinnitykset sekä ilmoitettu keskeneräinen tilauskanta 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Törkeä petos oli 63 miljoonaa markkaa.
Syyttäjä Sul Heiskarin esteellisyyttä ei vielä rikostutkinnoissa eikä oikeuskäsittelyissä ole käsitelty.
Konkurssisääntö
50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen
pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan
konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajuudessa kuin
se on välttämätöntä tappioiden välttämiseksi taikka
konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten
maksamiseksi.
Maakaari 2 luku 3 § Valtuutus kiinteistön kauppaan
Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.
Koska väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät lainvastaisesti toisen kiinteää omaisuutta ilman valtakirjaa ja vielä konkurssisäännön vastaisesti salaten 48 miljoonan pantatut kiinnitykset, niin rikos on kiistattomasti tapahtunut. Suomen lain mukaan rikoksen avulla tehty oikeustoimi on pätemätön. Teko täyttää kiistatta törkeän petoksen tunnusmerkistön. Kera Oy oli päättänyt poistaa PR-talot markkinoilta ylikapasiteetin purkamiseksi. Kera Oy oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän toinen päämies ja toinen oli Arsenal Oy. Markkinoilta poistamispäätöksestä huolimatta se myi kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet sekä tuoteoikeudet markkinoilta poistettavalle yritykselle. Kera Oy:ssä oli päätetty markkinoilta poistettavat yritykset. Kera Oy käytti saattohoitajia tehtävän suorittamiseen. Toimialarationalisointi oli päätetty myös SSP-sopimuksessa 22.10.1993.
Ostajien joukkoon oli soluttautunut Kera Oy:n saattohoitajaksi epäilemämme erikoisella tavalla konkurssiin ajetun Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäällikkö kauppatieteen maisteri Jouni Remes, joka oli tullut Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella. Jouni Remes teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY.n kanssa sopimuksen, ettei Kera Oy:tä käytetä rahoittajana. Jos muut osakkaat olisivat tienneet asiasta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Remeksen toiminta oli yksi osa törkeää petosta. Remeksen tekemä sopimus kirjan sivulla 276. Myyjä tiesi, että myytävä kohde oli markkinoilta poistettavien listalla. Ostajien joukkoon oli Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella otettu henkilö, joka jonka oli tehnyt muiden osakkaiden tietämättä Kera Oy:n kanssa sopimuksen, josta hän ei kertonut muille osakkaille. Jos osakkaiden tiedossa olisi ollut tämä sopimus, niin koko yritystä ei olisi perustettu eikä kauppoja olisi tehty.
Rikoslaki 19.12.1889/39 36 luku 2 § (24.8.1990/769). Törkeä petos.
Jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät myös keskeneräisen tilauskannan, jonka arvo oli todellisuudessa 15 miljoonaa markkaa pienempi kuin kaupantekohetkellä ilmoitettiin. Konkurssipesänhoitajien Latolan ja Maskosen toiminta on ollut myös kauppakaaren vastaista. Törkeä petos oli 63 miljoonaa markkaa. Tilauskannan suuruudeksi myyjä oli ilmoittanut 26 miljoonaa markkaa. Asia näkyy Kalevan lehtileikkeessä, jonka kopio on kirjani sivulla 286. Kauppa oli siten myös kauppakaaren vastainen ja silloin voimassa olleen laki varallisuusoikeudellista oikeustoimista vastainen.
Kauppakaari
31.12.1734/3 9 §
Jos
tavara väärennetään, käyköön sen rikoksen niin kuin muunkin
varkauden. Jos käsityöläinen sen tekee, menettäköön myös
ammattioikeutensa. Jos joku myypi tavaran, jonka tietää
väärennetyksi tahi vilpinalaiseksi, niin kuin huonon hyvästä,
sekoitetun puhtaasta, olkoon sama laki. Väärästä mitasta ja
painosta säädetään 8 luvussa ja väärän rahan tekemisestä
Rikoskaaressa.
Myös
laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 esittää
tiettyjä ehtoja kaupantekemiselle eli kauppaehtojen
kohtuuttomuudelle.
30
§ Jos se, johon oikeustoimi on kohdistettu, on saanut sen aikaan
petollisella viettelyllä taikka jos hän on tietänyt tai hänen
olisi pitänyt tietää, että toinen on oikeustoimen tekijän sen
tekemiseen petollisesti vietellyt, ei oikeustoimi sido vieteltyä.
31
§ Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä,
kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai
edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä
epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi
josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt
oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.
32
§ Jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen
erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on
tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sellaisena sido sen antajaa, jos se,
johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt
tietää erehdyksestä.
33
§ Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön
saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että
niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota
oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy
olettaa niistä tietäneen.
37
§ Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi
kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se
huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava
huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa
tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Kauppalaki
27.3.1987/355 määrittelee irtaimen kaupan.
Tiedot
tavarasta 18 § Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä
tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä
tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa ja joiden
voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan.
Tavarassa
on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, joita joku muu kuin
myyjä, aikaisemmassa myyntiportaassa tai myyjän lukuun, on ennen
kaupantekoa tavaraa markkinoitaessa antanut sen ominaisuuksista tai
käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tavaran
ei kuitenkaan katsota olevan virheellinen, jos myyjä ei ollut eikä
hänen olisi pitänytkään olla selvillä näistä
tiedoista.
Sellaisena
kuin se on -ehto 19 § Jos tavara on myyty "sellaisena kuin se
on" tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä
katsotaan kuitenkin olevan virhe, jos:
1)
tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa
antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa
vaikuttaneen kauppaan
2)
myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon
sellaisesta tavaran ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta
olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta
ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja
laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan; tai
3)
tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta
ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta
edellyttää.
Kaupanvahvistajaksi on kauppakirjojen mukaan merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari. Toinen kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa kirjallisesti ettei hän ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Heino Virran todistus kirjan sivulla 294.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja PR-talojen talomyyjä Arto Ranta-Ylitalo todistaa KRP:n kuulusteluissa, että hän ei ollut paikalla, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu. Kaupanvahvistaja-asetus edellyttää, että kaupanvahvistaja ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ovat paikalla, kun kaupat vahvistetaan. Näin ei ole ollut. Siksi kauppa on mitätön. Syyttäjä Sulo Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän on toiminut syyttäjänä. Hän on varmasti esteellinen syyttäjistä annetun lain perusteella. Kiinteistokauppa on maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen sekä oikeudenkäymiskaaren vastainen. Arto Ranta-Ylitalon todistus on Erkki Ahon korkeimmalle oikeudelle tekemän tuomionpurkuhakemuksessa, mikä on toimitettu Oulun käräjäoikeuteen tässä asiassa R 20/925. Esitän tämän todistuksen asian kuulustelussa, johon minulla on lain mukainen oikeus eikä sitä voi poliisi virkavallan väärinkäytöllään estää.
Maakaaren 2 luku Kiinteistön kauppa 1 § Kauppakirjan muoto
Kiinteistön
kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän
asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on
vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä
ollessa.
Kauppakirjasta
on käytävä ilmi:
1)
luovutustarkoitus;
2)
luovutettava kiinteistö;
3)
myyjä ja ostaja; sekä
4)
kauppahinta ja muu vastike.
Kauppa
ei ole sitova, ellei sitä ole tehty tässä pykälässä säädetyllä
tavalla. Jos myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä
suuremmasta kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole
oikeutta saada perityksi enempää kuin mitä kauppakirjaan on
merkitty.
Kaupanvahvistaja-asetus
28.12.1979/1080 3 § (17.1.1992/25)
Luovutuskirjan
oikeaksi todistaminen. Kaupanvahvistaja todistaa oikeaksi maakaaren 1
luvun 2 §:ssä tarkoitetun luovutuskirjan merkitsemällä
todistuksen luovutuskirjaan. Todistuksesta tulee käydä ilmi
luovutuskirjan allekirjoittaneiden henkilöiden nimet sekä heidän
henkilöllisyytensä toteaminen. Todistuksessa on mainittava, ovatko
allekirjoittajat olleet yhtaikaa saapuvilla, sekä että he ovat
myöntäneet luovutuskirjan oikeaksi ja sen omakätisesti
allekirjoittaneet. Siinä on lisäksi mainittava luovutuskirjan
oikeaksi todistamispaikka ja -aika. Kaupanvahvistajan, jonka on
mainittava virka-asemansa tai tuomioistuimen hänelle antama määräys
toimialueineen, sekä hänen kutsumansa esteettömän todistajan on
allekirjoitettava todistus. Jos luovutuskirjaa on laadittu useita
kappaleita, todistus on merkittävä jokaiseen niistä. Kirjallinen
esisopimus on todistettava samalla tavoin kuin luovutuskirja.
Oikeudenkäymiskaari
17 luku 43 § (29.7.1948/571)
Milloin
lain mukaan oikeustoimi on päätettävä esteettömien todistajain
läsnä ollessa tai esteettömän todistajan on toimituksessa oltava
läsnä, olkoon, mikäli erikseen ei ole toisin säädetty,
sellaiseksi todistajaksi esteellinen:
1)
se, joka 30 §:n mukaan ei saa vannoa todistajanvalaa;
2)
se, joka itse on toimituksessa asianosainen tai jonka oikeutta
toimitus koskee tahi joka itse on oikeustoimeen osallinen taikka
jonka hyväksi oikeustoimi tehdään;
3)
se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa henkilöön, joka
toimituksessa on asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi
joka on oikeustoimeen osallinen tai jonka hyväksi oikeustoimi
tehdään; taikka
4)
se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa siihen, jonka
tehtäviin toimitus kuuluu, tai notaarin tahi viran tai toimen
haltijaan, jota käytetään oikeustoimen tekemisessä.
Syyttäjän
tehtävät määrätään laissa Laki yleisistä syyttäjistä
11.3.1997/199. 1 § Syyttäjän asema ja tehtävät.
Syyttäjän
tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta
rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä
asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla.
Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut
toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta,
joutuisuutta ja taloudellisuutta.
Esteellisyys
määritellään 12 §. Syyttäjä on esteellinen, jos:
4)
hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä
toimeksiantosuhteessa asianosaiseen taikka siihen, jolle asiassa on
odotettavissa hyötyä tai vahinkoa;
6)
muu kuin 1–5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan
perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.
Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut kaikissa kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä ja niistä johtuvissa oikeudenkäynneissä esteellisenä syyttäjänä
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haastoi PR-Teollisuus Oy:n ja Ylivieskan käräjäoikeuteen maksamattomista takauksista. Kirjani sivu 298. Haasteiden toimittamisesta asianosaisille vastaa syyttäjä Sulo Heiskari. Asiakirjassa on käräjäsihteerin käsin kirjoitettu teksti Tiedoksiannot? Huom. Aho, Koski ja Virta eivät ole palauttaneet tiedoksiantotodistuksia.
Syyttäjä Heiskari ei ollut lähettänyt tiedoksiantoja asianosaisille.
Asianosaisia käräjäoikeudessa oli edustanut heidän tietämättään ja ilman heidän valtakirjojaan ja toimeksiantojaan asianajaja Jouni Vihervalli. Valitimme asiasta Suomen Asianajajaliittoon. Kirjan sivu 299-300. Asianajaja Vihervalli tunnustaa, ettei hän ole edes keskustellut puhelimessa kantelijoiden kanssa.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat PR-Teollisuus Oy:n kanssa 19.3.1996. Kirjan sivut 307-308 sekä toinen purkusopimus 18.4.1996 Kirjan sivu 305. Myyjän purkuoikeudesta on säädetty Kauppalain 54 §:ssä. Kiinteistön kaupat purettiin lain vastaisesti, koska kaupanvahvistajaa ei ollut paikalla.
Kaupanpurkuilmoitus on peruuttamaton ,ks. Telaranta: Sopimusoikeus Helsinki 1990 s.1939. Kun ko. kauppa on purettu, niin myös takaussitoumukset raukeavat. Takaussitoumus on liitännäinen kauppasopimukseen, joten missään tapauksessa takaukset eivät voi jäädä voimaan pääsitoumus purettaessa. Kirjan sivuilla 309 – 310 varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.
Takaukset olivat maksettu kokonaan. Kirjan sivu 302 summa 401 404,45 markkaa, kirjan sivu 303 summa 500 000,00 markkaa, kirjan sivu 304 summa 100 000, 00 markkaa. Takauksista oli maksettu kaikkiaan 1 641 444,45 markkaa, mikä näkyy asianjaja Asko Keräsen kirjeestä asianajaja Hannu Maskoselle. Katso kirjan sivut 516-517.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi takaukset oli maksettu. Väärillä tiedoilla haettu konkurssihakemus on kirjan sivuilla 328- 329. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi konkurssihakemuksessa mainitut takaukset oli maksettu – siis maksettu ja sitten vielä rauenneet.
Varatuomari Paavo M.Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Petäjän tunnustus kirjan sivulla 514. Varatuomari on kuitenkin antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiasiassa väärän lausuman asianomaisten tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja asianomaisten valtakirjoja.
Konkurssituomio kirjan sivuilla 314 – 316. Miksi syyttäjä Heiskari on lähettänyt konkurssihakemuksen varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä PR-Teollisuus Oy:lle ja takaajille? Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut lausuman käräjäoikeudelle ilman PR-Teollisuus Oy:n toimeksiantoa ja valtakirjoja? Varatuomari Paavo M. Petäjä oli menettänyt asianajaja tittelin saatuaan petostuomion oikeudessa.
Lisäksi konkurssiinhakija oli antanut väärän lausuman PR-Teollisuus Oy:n tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja. Kirjan sivut 330-331.
Korkein oikeus ei ole purkanut väärää konkurssipäätöstä ja siksi se sai lain voiman. Nyt tätä väärää konkurssipäätöstä syyttäjä Sulo Heiskari ja muut rikoksista epäillyt käyttivät hyväkseen uusien väärien päätösen aikaansaamiseen.
Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä näissä oikeudenkäynneissä:
R98/503 Ylivieskan käräjäoikeus 01.06.1998 R98/71 144
R02/393 Ylivieskan käräjäoikeus 15.02.2002 RD01/361 10046
S01/320 Ylivieskan käräjäoikeus 30.01.2001 K00/1003 148
S00/1437 Ylivieskan käräjäoikeus 13.11.2000 K00/1003 1311
S01/447 Ylivieskan käräjäoikeus 28.02.2001 K001/1003 280
R98/692 Ylivieskan käräjäoikeus 26.08.1998 R98/90 224
R03/150 Ylivieskan käräjäoikeus 19.12.2002 R02/276 R1.OH.KP
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 30.05.1996 nro 860
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 03.01.1997 96/531
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 28.06.1996 nro 900
Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 26.08.1998 nro 228
Ylivieskan käräjäoikeudenpäätös 19.09.2000 bro 1066
Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 03.10.2000 nro 1050
Vaasan hovioikeuden tuomio 21.05.1999 nro 521
Vaasan hovioikeuden päätös 08.12.2000 nro 1376
Vaasan hovioikeuden päätös 07.05.2001 nro 545
Vaasan hovioikeuden päätös 13.01.2000 nro 39 R98/692
Vaasan hovioikeuden päätös 31.01.2000 nro 39
Korkeimman oikeuden päätös 11.01.2002 R2000/206 nro 0017
Korkeimman oikeuden päätös 24.01.2001 H2000/386 nro 0143
Korkeimman oikeuden päätös 20.09.2001 nro 1841
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2001/318 nro 1800
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/16 nro 1801
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/210 nro 1802
Korkeimman oikeuden päätös 28.06.2002 H2001/138 nro 1771
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 22.12.2004 3383 nro 17602/04
konkurssiasiat
K
96/531, PR-Teollisuus Oy (hja Alavieskan Puurakenne
Konkurssituomio
3.1.1997/1
K 97/1236 International Timber (hja Eläke-Varma
Keskinäinen yhtiö)
Konkurssituomio 7.9.1998/963
K 00/1003
Erkki Aho (hja Alavieskan Puurakenne)
ratkaisu 28.2.2001/280,
rauennut/sillensä, valitettu hovioikeuteen
K 10/5019 Erkki Aho
(hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 4.1.2011/38, peruutettu
K
10/3862 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 30.8.2010/4430,
sillensä, muu syy
K 11/1589 Erkki Aho (hja Mikko
Kovalainen)
ratkaisu 26.9.2012/7257, rauennut, sillensä
ITC
Finland Oy:n konkurssi, ei löytynyt diaarista
Rikosasiat:
R
98/71 Asia: velallisen vilpillisyys
ratkaisu 1.6.1998/144
R
98/90 Asia: muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset
ratkaisu
26.8.1998/1
ratkaisu 13.8.1998
RD 01/361 ratkaisu
15.2.2002/10046 , jätetty tutkimatta
R 05/506 asianomistajana
Tapio Lahola
Tuomio 28.11.2005/529, valitettu hovioikeuteen
R
10/506, asianomistaja Mikko Kovalainen
Tuomio 6.9.2010/1034,
valitettu hovioikeuteen
R 11/537 asianomistaja Markku Koski
Tuomio
27.7.2011/587, valitettu hovioikeuteen
Rikosasiaa, jossa
asianomistajana Torsti Kalliokoski, ei löytynyt diaarista
Rikosasia
R 97/288 koskee muuta vastaajaa, rikosilmoituksen numerolla ei löydy
diaarista
S 95/1488 Kja Alavieskan Puurakenne, vjat: Erkki Aho,
Kari Konu, Markku Koski, PR-Teollisuus Oy, Remes Jouni ja Virta
Heino, asiaan osallisena PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä
Ratkaisu
28.6.1996 , hyväksytty kokonaan tai osittain
Katriina
Rantinsalo
hallintosihteeri
Ylläoleva on hallintosihteeri Katriina Ratinsalon ilmoitus asiakirjapyyntööni.
Syyttäjä Heiskarin kommentit asiaan:
sotamies svejk = Sulo Heiskari kommentoi postausta "Kihlakunnansyyttäjä Sari Leppäluoto"
7.12.2018
Kaikk on mänt. Wituiksi?
sotamies svejk kommentoi postausta "Käräjäoikeus hävitti todistusaineiston"
6.12.2018
Taas loppulausunto, heh,
sotamies svejk kommentoi postausta "Kantelu ylitarkastaja Laura Kvarnströmin toiminnasta"
2.12.2018
Ei voi välttyä tietynlaiselta vaikutelmalta...
sotamies svejk kommentoi postausta "TO 25.04.2019 Miten Kalajoella voi elää kaksi viikkoa ilman euroakaan?"
26.4.2019
ei voi välttyä vaikutelmalta, että oikeustaistelijaa ketuttaa...
sotamies svejk kommentoi postausta "04.12.2018"
4.12.2018
Ei voine välttyä vaikutelmita...
sotamies svejk kommentoi postausta "MA 18.06.2018"
30.11.2018
Miten muuten?
sotamies svejk kommentoi postausta "LA 13.10.2018"
14.10.2018
Ei taaskaan voi vältytyä vaikutelmilta.
sotamies svejk kommentoi postausta "LA 06.10.2018"
6.10.2018
Kannttaisiko kaivaa esiin se uskollinen ystävä ja hypätä selkään?
sotamies svejk kommentoi postausta "TO 27.09.2018"
28.9.2018
Syyttäjän työ jättää todella jälkensä. Niin syyttäjään kuin syytettyihinkin. Ei voi välttyä vaikutelmista...
Kirjassa on selostukset ja keskeinen todistusaineisto asioista lukuun ottamatta kaupanvahvistajan kutsuman todistajan Arto Ranta-Ylitalon todistusta siitä, ettei hän ole ollut paikalla kun kauppakirjat on allekirjoitettu. Kirjan todistusaineistosta puuttuu lisäksi entisen asianajaja Asko Keräsen tunnustus siitä, että hän on jättänyt valituksesta tekemättä Vaasan Hovioikeuteen. Kirjasta puutuu kopiot 48 miljoonan pantatuista kiinnityksistä, mutta maininta niistä löytyy kirjasta. Nämä kirjasta puutuvat aineistot on minulla esittää paperitulosteena.
Olen saanut selville, että valtiopetoksessa pankeille annettiin suosituimmuusasema eli pankit voittivat ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille on annettu syytesuoja.
Olen jättänyt poliisille entisen asianajajan ja nykyisen varatuomarin Asko Keräsen tunnustuksen siitä, että hän on jättänyt valituksen tekemättä Vaasan hovioikeudelle PR-Teollisuus Oy:n konkurssiasiassa vaikka hänellä oli valtakirjat hoitaa asia. PR-Teollisuus Oy:n konkurssihan oli laiton, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Konkurssi oli haettu väärillä tiedoilla ja se oli siksi laiton. Väärä konkurssipäätös jäi kuitenkin voimaan, koska poliisi jätti asian tutkimatta vaikka tutkintapyyntö tehtiin ajoissa eli 15.3 1997 ja päätös 26.06.1997 6870/S/5406/07. Asia on ollut siitä lähtien koko ajan keskeytyksettä vireillä joten se ei voi olla vanhentunut. Lisäksi valtiopetos varmistaa sen, ettei asia ole vanhentunut. Valtiopetos on ns. Koiviston konklaavi, SSP-sopimus ja Aktiv Hansa-kauppa.
Entinen asianjaja ja nykyinen varatuomari Asko Keränen on tunnustanut muitakin rikoksia ja sai niistä ehdottoman vankeustuomion.
Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä
Kirjassani on selostus asioista:
Erkki Ahon oikeustaistelu
sivu 108 Maakunnallinen veturyritys
sivu 109 Pankkikriisi ja talotehtaiden pudotuspeli
aivu 111 Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä
sivu 112 Velkasaneerausmiehet aloittivat likaisen työn
sivu 114 Toimintaedellytysten kartoitus ja Jouni Remeksen petos
sivu 115 Alavieskan kunnan petollinen toiminta
sivu 116 Vanhalle Pöllölle ja muillekin alavieskalaisille
sivu 117 Kera Oy:n petos ja pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa
sivu 118 Kohtuuton kauppasopimus ja kaupanvahvistus etätyönä
sivu 119 Otin lainaa osakepääomaan
sivu 120 Markku Kosken kelkankääntö
sivu 121 Messuvoitto Joensun asuntomessuilta
sivu 121 Vihdoinkin Remekselle lopputili
sivu 122 Kera Oy:n kiristys
sivu 123 Konkurssi tavoitteena
sivu 124 Meistä tehtiin rahanpesijöitä Kera Oy:n toimesta
sivu 127 Ulkomainen ostajataho
sivu 128 Oikeuskäsittely tietämättämme Ylivieskan käräjäoikeudessa
sivu 129 Konkurssipesä purki kaupat
sivu 130 Konkurssiin hakeminen
sivu 131 Uusi konkurssipesä ja konsultti Weckström
sivu 132 Tappouhkauksia, rikosilmoituksia, likaista peliä
sivu 134 Uuden yrityksen perustaminen
sivu 134 Ajojahti käynnistyy
sivu 135 Kolmen miljoonan mies
sivu 137 Kohtalokas konsultointi ja äkkinäinen konkurssi
sivu 137 Uskomatonta toiminta
sivu 138 ITC Finland Oy:n pesänluettelon vannomistilaisuus
sivu 139 Velkojien kokous Kajaanissa 22.04.1998
sivu 140 Ajojahti jatkuu
sivu 141 Oikeudenkäynti velallisen epärehellisyydestä
sivu 143 Hyvitykset konkurssin myöhäisemmässä vaiheessa
sivu 144 Virkamiesterrorismi, Hyvä veli-järjestelmä ja kollegiaalinen suojelujärjestelmä
sivu 146 Mittaamattomat henkiset kärsimykset ja valtavat taloudelliset tappiot
sivu 147 Vaasan Hovioikeuden väärä päätös
sivu 148 Vaasan Hovioikeuden toinen väärä päätös
sivu 148 Hallitusmuodon 32 §
sivu 148 Kuin paatunut rikollinen
sivu 149 Vaikea uutisoitava
sivu 151 Saatanan tunarit
sivu 152 Aktiivisuuteni herättää huomiota
sivu 153 Korkeimman oikeuden suojelupäätös
sivu 154 Kansanedustaja Kuisman eduskuntakysely
sivu 155 Kansanedustaja Vistbackan puhe 21.2.2000
sivu 156 Kirjeenvaihtoa Tasavallan Presidentin kanssa
sivu 158 Valitus Korkeimpaan oikeuteen
sivu 159 Tuomiopurkuhakemukset Korkeimpaan oikeuteen
sivu 160 Menin yllättäen Vantaan KRP:hen
sivu 160 Henkilökohtainen konkurssi
sivu 162 Kirje Arkkipiispalle
sivu 162 Maskosen outo kuolema
sivu 163 Matkailuyrittämisen ihanuus Kalajoella
sivu 169 Kuntosalilaitteet rahoitettiin moneen kertaan
sivu 169 Muotokuvafarssi
sivu 171 Metsäpalstoja tukimiehelle
sivu 172 Kuntaliitossopimusta ei kunnioitettu
sivu 172 Laholan perätön ilmianto
sivu 173 Haastoin Laholan ja suuren määrän todistajia oikeuteen
sivu 175 Betonista Oy:n konsultointi
sivu 175 Ikimuistoinen Puolan vierailu
sivu 176 Outoa tonttikauppaa
sivu 177 Palautin Korkeimman Oikeuden päätöksen
sivu 178 Erkki Aho rahoituksen este
sivu 179 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
sivu 180 Kantelut EU:n komissiolle
sivu 181 Ylivieskan käräjäoikeuden huikea päätös
sivu 181 Mitä kansalainen edellyttää tuomioistuimelta
sivu 182 Kalajokilaakson ja muiden lehtien uutisointi
sivu 182 Avoin kirje Eduskunnan oikeusasiamies Pauniolle
sivu 184 Epätietoisuutta, pelkoa, odotusta
sivu 185 Paavo M. Petäjän rooli
sivu 187 Valitus Vaasan Hovioikeuteen ja täydennys Korkeimpaan oikeuteen
sivu 190 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ja perustuslakivaliokunnalle
sivu 191 Starttirahan takaisinmaksu
sivu 194 Alpo Ylitalon loppuyhteenveto kirjaani
sivu 202 Erkki Ahon muistiinpanot ITC Finland Oy:n ajalta
sivu 230 Liitteet
sivu 235 Erkki Ahon ansioluettelo
sivu 238 Kunnallisvaalien tulos
sivu 239 Maanvuokrausanomus Satumaa Oy, tämä todistaa sen, että Kalajoen kunta varasti Satumaa idean meiltä , minulta Erkki Aholta ja Allan Seikkulalta ja niiden ideoiden pohjalta perustettiin JukuJukumaa. Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli myös Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja eli toimi esteellisenä asiassa.
Sivu 240 Esitys Matkailun yhteistyöstä /Tapioland Oy, kopio pöytäkirjasta osoittaa miten Kalajoen kunta varasti Allan Seikkulalta kylpylä-idean. Kunnanjohtaja Kalliokoski oli kunnallisen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimi siis esteellisenä
Sivu 243 Yrittäjä Allan Seikkulan kirje Kalajoen Yrittäjäjärjestölle. Kirje kertoo totuuden yrittäjän asemasta Kalajoen matkailussa Kalajoen kaupungin monopolin varjossa.
Sivu 246 Yrittäjä Esa Tanskan aloite Kalajoen kunnan matkailuasioiden selvittämiseksi. Yrittäjät kokivat Kalajoen kunnan monopolin haitallisena ja yrittäjien toimintaa rajoittavana
Sivu 249 Anomus keskioluen tarjoilusta Leiribaarissa, pöytäkirja osoittaa Erkki Ahon syrjinnän
sivu 250 Kunnanvaltuuston pöytäkirja mikä osoittaa Erkki Ahon olleen oikeassa vastustaessaan todetessaan , että kunnan riski tässä asiassa on liian suuri. Kysymys oli Paratiisikylpylä Oy:n rakentamisesta.
Sivu 252 Eriävä mielipide takauksen myöntämiseen Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n lainoille. Eriävä mielipide oli oikeaan osunut: ”Kalajoen kunnan ei ole syytä lähteä tukemaan Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n lainoja koska hankkeelle ei ole ole olemassa riittäviä kannattavuusedellytyksiä. Nykyisillä kannattavuusedellytyksillä riski on liian suuri. Ensin on varmistettava kannattavuusedellytykset ja saatava varmuus toteutuksen ja toiminnan tasosta. Näin suurten lainojen takaus on kunnalle kohtuuttoman suuri riski.
Paratiisikylpylä Oy olisi mennyt konkurssiin mutta kunta pelasti ottamalla vastattavakseen 21,7 miljoonan korkeakorkoiset lainat. Samalla pelastettiin kunnallinen Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta. Sen hallituksen puheenjohtaja oli kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski.
Sivu 252 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtajan valheellinen katsaus yhtiön sijoitusmuistiossa.
Sivu 253 Sijoitusmuistiossa johdetaan sijoittajia harhaan utopistisilla investointisuunnitelmilla'
Sivu 254 Kalajoen kunnanvaltuutetuille esiteltiin täysin virheelliset ja utopistiset laskelmat jotta valtuutetut ottaisivat Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n velasta Kalajoen kunnan maksettavaksi.
Sivu 255 Valtuustoaloitteeni jonka tarkoituksena oli selvittää Kalajoen matkailun asiat ja niiden lainmukaisuus. Asia ei tietenkään edennyt, mutta Erkki Aho oli oikeassa.
Sivu 258 Tilinpäätöksestä todistus, mikä osoittaa, että kirjapitoarvot olivat täysin tuulesta temmattuja, tonttien arvot olivat täysin mielikuvituksen tuotetta. Tuomitaverna n. 20 miljooaan ja Kuusikkonokka 10 miljoonaa.
Sivu 259t Tilintarkastajien lausunto on harhaanjohtava
sivu 261 Todistus siitä miten yhtiön kirjanpidossa puliveivaukset tehtiin jotta yritys saatiin pelastettua konkurssilta
sivu 263 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n tilinpäätös tiedot
sivu 264 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kanteluvastaus ósoittaa laillisuusvalvojien toiminnan yleisen laadun EI ANNA AIHETTA
sivu 265 Kalajokiseudun uutinen , jossa kerrotaan että SaniFani löi valtuutetut ällikällä. Valtuutetuille tuotiin yllättäen päätettäväksi Kalajoen kaupungin suurin investointi koskaan eli uimahallin rakentaminen. Asia tuli valtuutetuille yllätyksenä ja ohi kaikkien hyväksyttyjen toimintasuunnitelmien. Tarkoituksena oli pelastaa Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta..
sivu 269 Kylpylä Sanifanin kustannusennuste oli täysin ”metsässä”. Tällä johdettiin harhaan päättäjiä.
Sivu 270 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n lainajärjestelyt olivat melkoista suhmurointia. Niistä päättäjillä ei ollut tarpeeksi tietoa päätöksenteon pohjaksi.
Sivu 272 RTS-toimialaraportti-97 .mikä osoittaa talotehtaiden ylikapasiteetin kysyntään verrattuna. SSP-sopimukesssa oli sovittu ylikapasiteetin poistamisesta ja yritysten kaatamisperusteista.
Sivu 273 Helsingin Sanomien uutinen mikä todistaa Kera Oy:n roolin ja toiminnan ylikapasiteetin poistamisessa. Kera Oy:ssä oli perustettu niin sanottu ruumiinpesuryhmä, jonka tavoitteena oli poistaa Kera Oy:n rahoittamia yrityksiä uhkaavat kilpailijat. Ruumiinpesuryhmä toimi Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä veti kehityspäällikkö Veikko Anttonen.
Sivu 274 Alavieskan Puurakenne Oy:n jatkohanke. Tämä on todiste siitä, miten Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen tullut Jouni Remes oli tehnyt Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että perustettava yritys ei edellytä Kera Oy:n tukea. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Myöhemmin Jouni Remes paljastui Kera Oy:n saattohoitajaksi ja hänet erotettiin PR-Teollisuus Oy:n palveluksesta.
Sivu 277-285 kauppakirjat ( 3 kpl) Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välillä. Kauppakirjat todistavat, että väliaikaiset konkurssipesän hoitajat myivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää toisen omaisuutta omanaan. Kauppakirjoissa ei mainita mitään 48n miljoonan pantatuista kiinnityksistä. Kaupoissa siis tehtiin törkeä petos. Myöhemmin ilmeni, että perustettava yritys oli markkinoilta poistettavien listalla joten myyjä tiesi myydessään, että yritys tullaan poistamaan markkinoilta eli ajamaan konkurssiin. Teko on varmasti törkeä petos.
Sivu 286 Kalevan uutinen jossa kerrotaan kaupasta. Lehti uutinen todistaa toisen petoksen kaupassa.
Sivu 287 Keran johtajan Seppo Arposen todistus asiassa. Myyjä siis todistaa, että petos on tapahtunut: keskeneräinen tilauskanta ei ollutkaan 26 miljoonaa vaan 11-12 miljonaa. Petoksen suuruus oli siis 15 miljonaa + salatut pantatut kiinnitykset 48 miljoonaa on yhteensä 63 miljoonaa markkaa.
Sivu 288 Kuulustelupöytäkirja osoittaa , että Jouni Remes oli Kera Oy:n saattohoitaja
Sivu 292 Pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa Helsingissä. Kukaan pöytäkirjassa mainituista henkilöistä ei ollut paikalla olemattomissa tiloissa Helsingissä. Pöytäkirja on väärennetty saattohoitaja Jouni Remeksen ja kansanedustaja Markku Kosken toimesta.
Sivu 292 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa petoksen tapahtuneen
Sivu 294 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hä ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.
Sivu 295 Haastehakemus irtaimesta kaupasa Ylivieskan käräjäoikeuteen
Sivu 298 Asianajaja Jouni Vihervalli on edustanut osakkaita asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjäoikeuden sihteeri ihmettelee missä on tiedoksiannot asioista. Se on merkitty kirjallisesti asiakirjoihin. Tiedoksiannoista vastaa kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari. Asianomaiset eivät siis saaneet asiaa tiedokseen ja heitä edusti oikeudessa heidän tietämämättään ja ilman valtakirjoja heille täysin tuntematon henkilö asianajaja Jouni Vihervalli.
Sivu 299 Suomen Asinajajaliittoon antamassaan vastineessa asianajaja Jouni Vihervalli todistaa, ettei ole koskaan tavannut kantelijoita eikä musa edes koskaan keskustelleensa heidän kanssaan puhelimitse.
Sivu 301 Heino Virran todistajalausunto jossa hän todistaa kuinka asianjajaja Jouni Vihervalli, varatuomari Paavo M. Petäjä ja asianajaja Antti Latola ovat edustaneet häntä ilman valtakirjoja hänen tietämättään. Virta ei ole myöskään antanut valtakirjoja Veli Päivikkö Ky:lle.
Sivu 302 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 401.444,45 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta, mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 303 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 500.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta, mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 304 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 100.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonasuutta, mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 305 Todistus kauppojen purkamisesta. Kun kaupat on näin purettu niin takaussaatava myös purkaantui. Kaupat purettaessa sen liitännäiset eivät voi jäädä voimaan vaan purkautuivat. Konkurssihakemus oli siis tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset oli kaiken lisäksi maksettu. Kaupan purku on lopullinen ja peruuttamaton.
Sivu 306-308 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat. Kaupat purettiin virheellisesti koska kauppojenpurku tapahtuu samalla tavalla kuin kauppojen tekeminen eli kaupanvahvistajan läsnä ollessa. Nyt tässä ei ollut kaupanvahvistajaa eikä kaupanvahvistajan kutsumaa todistajaa paikalla.
Sivu 309-310 Varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle. Kirjeestä käy selkeästi esille tosiasiat kaupanpurusta.
Sivu 311-13 Varatuomari Paavo M. Petäjän lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja takaajien asiassa. Lausuma on väärä koska kaupat oli purettu ja takaukset oli maksettu. Lausuma on annettu ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.
Sivu 314-316 Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio riita-asiassa Tuomio on tehty väärillä tiedoilla ja rikosten avulla koska Paavo M. Petäjällä ei ollut valtakirjoja ja toimeksiantoja asiassa. Petäjä tunnustaa tekonsa. Kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet lisäksi takaukset oli maksettu. Tästä rikoksilla aikaansaadusta päätöksestä johtuu ulosottosaatavani ja tätä rikoksilla aikaansaatua päätöstä on esteellinen syyttäjä ja muut rikoksista epäillyt ovat käyttäneet hyväkseen saadakseen uusia vääriä päätöksiä
Sivu 317 – 318 Heino Virran rikostutkintapyyntö Paavo M. Petäjästä
Sivu 318- 321 Kera Oy:n Seppo Arpoosen vastaus, mikä osoittaa, että Kera Oy oli tehnyt meistä kansainvälisen rahanpesuilmoituksen mikä osoittautui perättömäksi. Tämä oli todella häikälemätön rikos, mutta se tarkoituksena minun näkemykseni mukaan oli mustata meidän kansainväliset ja meille tärkeät markkinat.
Sivu 322 Keran kehityspäällikkö Veikko Anttosen vastaus oikeuskanslerille osoittaa kuinka Kera Oy levitti perätöntä tietoa eri tahoille.
Sivu 323 -324 Kera Oy:n Juhani Ruudun vastaus Heino Virralle todistaa Kera Oy:n menettelyn, Kera levitti meistä tietoja kilpailijoille. Vastauksessa todetaan, että Muistio sisältää normaaleja selvitystyössä ja yritystutkimuksissa tehtyjä havaintoja iskeä viittauksia keskusteluihin Teidän kanssanne. Kera Oy:n tutkintasyyteminä yritysiin oli yritystutkimukset, joita Kera Oy:n henkilöt käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.
Sivu 325 Tapani Käännän todistus siitä, miten toinen saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä rahanpesutietoa eteenpäin.
Sivu 326 Timo Viitamaan todistus siitä miten saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä tietoa eteenpäin.
Sivu 327 KTM:n päätös mikä ei perustu lakiin ja osoittaa PR-Teollisuus Oy:n syrjintää. Päätöksen perustelut: ”Yritys jatkaa viimeksi kuluneen vuoden aikana konkurssin tehneen yrityksen toimintaa. Ministeriön ohjeiden mukaan konkurssiin tehneen yrityksen jatkajalle tukea voidaan myöntää vain ensimmäisen tilikauden vahvistamisen jälkeen.
Sivu 328 -329 Konkurssihakemus. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Lisäksi takauset oli kokonaan maksettu joten Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ei ollut saatavaa PR-Teollisuus Oy:ltä.
Sivu 330-331 Konkurssiasiassa käräjäoikeudelle lausuman on antanut konkurssiin hakija konkurssiin haettavan puolesta tämän tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.
Sivu 332 Anne Sormunen luovuttaa PR-Teollisuus Oy:n tilauskannan saattohoitaja Stib Weckströmille. Tilauskannan suuruus oli n. 32 miljoonaa markkaa. Tilauskannasta olin ottanut kopiot kauppasopimuksista ja olen toimittanut ne todistusaineistoksi Ylivieskan käräjäoikeuteen. Kirja on löydyttävä käräjäoikeudesta, koska käräjäoikeus ei ole sitä minulle palauttanut.
Sivu 333 Alavieskan kunta maksoi konsultti saattohoitaja Stig Weckströmille tilauskannasta 88 000,00 euroa
Sivu 334-344 Varatuomari Jorma Herttuainen teki laajan ja perusteellisen tutkintapyynnön asioista Oulun KRP:lle. Oulun KRP jätti asian tutkimatta.
Sivu 345-346 Kera Oy teki kolmen takaajan kanssa sopimuksen rikollisesti aikaansaatujen takausten maksusta. Nämä kolme henkilöä olivat Markku Koski, Jouni Remes ja Kari Konu. Tällaista sopimusta ei tehty eikä tietääkseni esitettykään Heino Virralle ja Erkki Aholle.
Sivu 347 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä jatkoi täysimääräisen takausvastuun perimistä Erkki Aholta ja Heino Virralta vaikka oli tehnyt maksusopimuksen muiden takaajien kanssa. Todisteena Erkki Aholta perittyä 1 207 502,94 markan perintää, jota todellisuudessa ei ollut olemassakaan , koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja takaussummatkin oli kaikki maksettu. Lisäksi takauksen kohteena olleet tuoteoikeudet oli myyty eteenpäin ja niistä oli saatu 200 000,00 markkaa.
Sivu 348-351 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän kauppakirja rahanpesijöiden kanssa. Siitä näkyy kauppasumma 2.360.000.00 markkaa. Ostajina rahanpesusta epäillyt Henrik Riensta, syyttäjä USA:ssa vaati Henrikille vankeutta 210 vuotta mutta Henriki kuoli ennen oikeudenkäyntejä. Richard Rienstralle vaadittiin 190 vuotta vankeutta, mutta hän pääsi vähemmällä. Kun Richard oli vankilassa niin Richardin yritys Suomessa meni konkurssiin.
Sivu 352-353 Asianajaja Asko Keräsen kirje asianajaja Antti Kejolle, mikä todistaa Kejon rikolliseksi epäiltävän toiminnan. Seuraava lause kertoo kaiken: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin , että yhtiöön tulossa ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme”.
Sivu 354-356 International Timber Company Oy:n velkojain kokous. Konkurssipesän hoitaja Antti Kejo laittoi konkurssipesään kokonaan konkurssipessän kuulumattoman yrityksen koneet ja laitteet konkurssipesän omaisuudeksi. Näin parannettiin konkurssipesän tilannetta. Minä vastustin menettelyä
Sivu 357 Konkurssipesä ei hyväksynyt korkeinta tarjousta vaan hyväksyi sopivimman tarjouksen eli rahanpesijöiden tarjouksen.
Sivu 358-59 Tuomionpurkuhakemus korkeimmalle oikeudelle jonka Ylivieskan oikeusaputoimisto teki mutta jätti allekirjoittamatta.
Sivu 360-361 Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan tutkimattajättämispäätös, mitä on syytä epäillä virkarikokseksi.
Sivu 362 Kahdeksan kansanedustajan kuudesta eri puolueesta tekemä rikostutkintapyyntö, josta yksi allekirjoittaja eli Antti Rantakangas veti myöhemmin nimensä yli koska huomasi, että hänen kaverinsa Markku Koski voi joutua todellisiin vaikeuksiin jos rikostutkinnat aloitetaan. Kari Häkämies oli tuolloin sisäministerinä. Kun soitin sisäministerin erityisavustajalle niin tämä kertoi, että hänelle on annettu ohjeet tehdä tutkimattajättämispäätös asiassa.
Sivu 363 Ministeri Häkämiehen vastaus asiassa
Sivu 364-365 Sisäministeriön vastaus asiassa. Aikanaan sovin Jouni Välkin kanssa tapaamisen sisäministeriöön. Kun menin tapaamiseen sovittuna aikana niin minua oli vastassa komisario Jonne Lähteenmäki joka kertoi etten voi tavata Jouni Välkkiä ja Lähteenmäki kertoi minulle että minun on poistuttava välittömästi tai muuten hän pidättää minut. Myöhemmin kuulin, että Jouni Välkki oli ampunut itsensä.
Jouni Lähteenmäen päätös on kiistaton virkarikos sen allekirjoittanut poliisijohtajan sijainen Jorma Vuori.
Sivu 366 Kun en saanut mielestäni viranomaisilta oikeita ratkaisuja niin käännyin tasavallan presidentti Tarja Halosen puoleen. Halonen vastasi: ”Kun kyseessä olevassa tapauksessa viranomaiset ovat ratkaisseet asian voimassa olevan lainsääsäädännön mukaisesti jakun aisa ei lainsäädännän mukaisesti kuulu presidentin toimivaltaan´, en katsoi voivani puuttua asiaan. Tarja Halonen Tasavallan Presidentti:”
Sivu 367 Kriminaaliyhdistyksen kirje. Tämä osoittaa syyttäjä Sulo Heiskarin toiminnan. Hän oli esteellinen syyttäjä syyttäjistä annetun lain mukaan. Hän toimi Yliivieskan käräjäoikeuden tiedottajana eli hän kävi myös lehdistössä oikeudenkäyntejä ja vaaransi näin Ylivieskan käräjäoikeuden puolueettomuuden , koska hän kommentoi Ylivieskan käräjäoikeuden tuomioita tiedotusvälineissä. Kävin kertomassa huoleni asiassa silloiselle Ylivieskan käräjäoikeuden laamannille henkilökohtaisesti.
Sosiaalityöntekijä Rainer Kolppanen ilmoitti minulle puhelimitse, että kyllä hän minut tuntee ettei tarvitse tulla soveltuvuusselvitykseen.
Sivu 368 Internarional Timer Company kirje, jossa sovittiin minun palkkasaatavani maksusta. Maksut jäivät saamatta ja konkurssipesä ei hyväksynyt minun palkkasaataviani konkurssipesän hoidettavaksi.
Sivu 369 Korkein oikeus ei purkanut vääriä alioikeuksien päätöksiä. Päätös on perustelematon ja siten perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen.
Sivu 370 Henkilökohtaisen konkurssipesän hoitaja asianajaja Veli Päivikkö uhkasi minua vankeudella kun pyysin häntä selvittämään totuuden asioissa. Hän kirjoittaa, että ”tulen vaatimaan Ahon vangitsemista niskoittelevana velallisena , koska hän on saanut vankeuden uhasta tiedon useaan kertaan:”
Sivu 371 Käräjäoikeus ei ole suostunut vaatimuksiini Maskosen tahdosta
Sivu 372-375 Haaste Ylivieskan käräjäoikeuteen niiden osalta joiden olen katsonut toimineen rikollisesti.
Sivu 376 Valitus EU-komissiolle Natura-asiassa. Suomen Natura on tehty direiktiivien vastaisesti. Olen selvittnyt laajasti asioita NATURA-blogissani.
Sivu 377 Matti Orellin ja Lauri Seikkulan kantelu EU-komissiolle asiasta
Sivu 378-379 Ympäristöministeriön ilmoittanut Natura 2000 verkoston perustamisperiaatteet ovat kokonaan toiset kuin EU-direktiivien edellyttämät perustelut.
Sivu 380-381 Itsenäiset Kallan karit liitettiin Naturaan vastoin itsehallintoelinten päätöksiä
Sivu 382 Himangan kunnanvaltuuston päätös asiasta. Himangan kunnan alueet on liitetty Naturaan Himangan kunnan vastustuksesta huolimatta.
Sivu 383-384 Kallan karineuvoston kirje mikä todistaa että Kallan karit on liitetty Naturaan itsehallintoelinten päätösten vastaisesti.
Sivu 385 Kalajokiseudun uutinen karikokouksesta Naturalle yksimielinen ei
Sivu 386 Rahoitushakemuksen sivu jossa todetaan tilanne
sivu 387 Poliisineuvos Veikko Autereen todistus asiassa
Sivu 388-389 Kalajoen kunnanhallituksen päätös mikä on tehty väärillä tiedoilla. Tämä osoittaa hakemuksen tekijöiden petoksen, koska hakijoiksi on ilmoitettu sellaisia tahoja jotka eivät ole mukana eivätkä myöskään rahoittamassa hakemusta.
Sivu 390 Rahoitushakemus on tehty väärillä tiedoilla . Todistaa petoksen.
Sivu 391-392 Asianajaja Timo Nikulan selvitys Oikeusturva ja perusoikeudet unohtuvat Naturan valmistelussa
Sivu 393-395 Asianajaja Timo Nikulan selvitys Natura 2000 ja Life-rahoitus Todistaa Naturan ongelmat.
Sivu 396-397 Varatuomari Karja Apajan luento Kalajoen käräjillä 28.11,1998 Todistaa Naturan ongelmallisuuden
Sivu 398-399 Tutkintapyyntö Naturasta
Sivu 400 Tarkennus tutkintapyyntöön
Sivu 401 poliisipäällikkö Esa Heikkisen vastaus Oulun lääninhallitukselle valitukseeni Ylivieskan poliisin toiminnasta-
Sivu 402-403 Uudistettu tutkintapyyntö Naturasta
Sivu 404 -405 Kokkolan poliisin tutkimattajättämispäätös
Sivu 406-413 Vastine Oulun lääninhallitukselle poliisi Raimo Ollilan toiminnasta-Sivu 414-416 Oulun lääninhallituksen päätös
Kävin Oulun lääninhallituksessa tapaamassa läänin poliisijohtaja Erkki Haikolaa yhdessä Alpo Ylitalon kanssa. Keskustelun kuluessa minä halusin tarkistaa kuinka hyvin poliisijohtaja tuntee lakia. Haikola ei siitä tykännyt vaan totesi ei tämä ole mikään tietokilpailu. Valitettavasti jouduin toteamaan poliisijohtajan laintuntemuksen varsin vähäiseksi.
Sivu 417.418 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
Sivu 419-420 Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus
Sivu 421-423 kirje valtionvarainministeri Sauli Niinistölle
Sivu 424-425 Natura tietokanta ja sen tulosteet (0ngelmat)
Sivu 426-427 Huomautus Euroopan komissiolle ( Naturan virheellinen toteutus eli direktiivien vastainen toteutus Suomessa)
Sivu 428-430 komissaarin vastaus
Sivu 431-432 komission jäsenen vastaus
Sivu 434-436 MOT-toimittaja Martti Backmanin kirje Tapani Veistolalle
Sivu 437 -442 Selvitys EY-säädösten muodoista
Sivu 443-447 kantelu oikeuskanslerille
Sivu 444-458 valitus korkeimmalle oikeudelle
Sivu 459 tiedote eduskuntaryhmille
Sivu 460 Valtakunnansyyttäjän vastaus
Sivu 461 Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus
Sivu 462 – 464 Pyyntö Ympäristöministeriölle
Sivu 465 Europarlamentaarikon näkemys Naturasta
Sivu 466 Kirje eduskuntaryhille ja kansaedustajille laillisuusvalvojien toiminnasta
Sivu 468 Keskustelun vahvistu sisäministeri Ville Itälän kanssa
Sivu 468-473 Oikeuskanslerin päätös ( normaali päätös ei anna aihetta)
Sivu 474-485 Ylivieskan käräjäoikeuden päätös haasteeseeni
sivu 486-487 Suomen Asianajajaliiton vastaus kanteluuni Miksi osa on julistettu salassa pidettäväksi?
Sivu 488-491 Suomen Asianajajaliiton suojelupäätös koskien asianajaja Antti Kejon toimintaa.
Sivu 492-493 konkurssiasiamiehen vastaus Heino Virralle
Sivu 494-498 Puhelinkeskustelun vahvistus korkeimman oikeuden esittelijälle
todistaa korkeimman oikeuden toiminnan
Sivu 499 Tasavallan presidentin vastaus
Sivu 500 Kansanedustajien kantelu oikeuskanslerille
Sivu 501 Eduskunnan hallintovaliokunnan vastaus
Sivu 502 Oikeusministerin vastaus
Sivu 503 Kauppa- ja teollisuusministerin vastaus
Sivu 504 -508 Ministeri Suvi-Anne Siimeksen vastaus
sivu 509 Arkkipispa Jukka Parman vastaus
Sivu 510 Keskustelut Paavo M. Petäjän kanssa
Sivu 511-512 Paavo M. Petäjä kieltäytyy hoitamasta asiaa
Sivu sivu 513 kirjeeni eduskuntaryhmillel
Sivu 514 Paavo M. Petäjän tunnustus
sivu 515 Konkurssipesä tunnustaa kaupanpurut konkurssissa
sivu 516-517 Asianajaja Asko Keräsen kirje osoittaa, että konkurssi on laiton eikä saatavaa ole konkurssipesällä
sivu 518-522 Hannu Maskosen vastaus Ylivieskan käräjäoikeudelle
sivu 523-526 Maskosen vastaus konkurssiasiamiehelle
Sivu 527 Rahanpesufirman ilmoitus New England Internatinal Suretu INC.
Sivu 528 Sopimukseni Henrik Rienstran ja Richard Rienstran kanssa
Sivu 529 Rikostutkintapyyntö
Jätin todistusaineistoksi kuulustelua varten salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen. Se on tallennettu muistitikulle.
Kerron sopimuksesta tarkemmin tällä videolla
SSP-sopimus
https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY
Salaisessa SSP-sopimuksessa oli määritelty toimiala rationalisointi ja yritysten kaatamisperusteet. SSP-sopimus ja PR-talojen konkurssivyyhti liittyvät kiinteästi toisiinsa. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat ns. Koiviston konklaavi, SSP-sopimus ja Aktiv Hansa-kauppa. SSP-sopimus solmittiin Kansallis-Osake-Pankin, Osuuspankkien keskusliiton, Postipankin ja Unitas Oy:n sekä Valtion vakuusrahaston kesken ns. SSP-sopimus Helsingissä 21.10.1993. Sopimus julistettiin salaiseksi. Sopimuksen sivulla 17 määriteltiin yritysten kaatamisperusteet: jos yritys toimii jollakin seuraavista toimialoista
kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta
muu sijoittaminen
rakentaminen
vähittäiskauppa
hotelli- ja ravintolatoiminta
vapaa-aikatoiminta
todistusaineistona salaiseksi julistettu SSP-sopimus, mikä liittyy olennaisena osana ns. Koiviston konklaaviin, missä tasavallan presidentti Mauno Koivisto ohjeisti oikeuslaitosta.
SSP-sopimus
https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=6
Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset
http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/koiviston-konklaavi-ssp-sopimus-ja-muut.html
Esko Aho oli nuori ja kokematon pääministeri ja toimi presidentti Mauno Koiviston juoksupoikana järkyttävin seurauksin. Kysymyksessä on minun tulkintani mukaan valtiopetos.
Tuohonn aikaa ei ollut voimassa poikkeuslait ja valtuuslait, jotka olisivat mahdollistaneet lain vastaisen toiminnan. Siksi SSP-sopimuksen perusteella tehdyt markkinoilta poistamiset ovat rikoksia. Ne liittyvät suoraan PR-talojen konkurssivyyhteen.
Valtiopetos on tosiasia
http://valtuustoaloite.blogspot.com/
Jorma Jaakkolan kotisivut
Koiviston konklaavi: VAIETTU RIKOS
https://www.youtube.com/watch?v=-ZTx-SwVYDQ
Korkein oikeus ei ole purkanut vääriä tuomioita , koska minulla, Erkki Aholla, ei ole oikeudenkäymiskaaren edellyttämää pätevyyttä tuomionpurkujen hakemiseen. Lisäksi Ylivieskan oikeusaputoimisto on kieltäytynyt avustamasta asiassa ja Kalajoelta oleva asianajaja teki minulta salaa sellaisen tuomionpurkuhakemuksen jolla ei ollut edellytyksiä tuomionpurkuihin. Koska en saanut Suomesta asianajaja niin hankin ruotsalaisen asianajajan Haaparannasta. Hänellä oli oikeudet ajaa asioita Suomessa. Ylivieskan oikeusaputoimisto kieltäytyi avustamasta ruotsalaista asianajajaa.
Poliisi on koko ajan kieltäytynyt tutkimasta asioita. Näin syyttäjä Sulo Heiskari ja Hannu Maskonen sekä muut asianajajat saattoivat jatkaa toimintaansa perusteena väärä konkurssipäätös, mikä oli saanut lainvoiman koska silloinen asianajaja ja nykyinen varatuomari Asko Keränen oli jättänyt valituksen tekemättä.
Tämän johdosta olen joutunut kärsimään neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota, kun olen pyrkinyt saamaan oikeutta asioissa. Suuri syy on siinä, että poliisi on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja suojellut rikollisia. Ulosottoviranomaiset sekä asianomaiset vastuuministerit ovat olleet tietoisia asioista, mutta eivät ole ryhtyneet asian vaatimiin toimenpiteisiin.
Kaikki ulosottotuomioni perustuvat näihin Suomen valtion rikoksiin. Poliisi ei ole tutkinut/selvittänyt asioita ja syyttäjä ei ole nostanut syytteitä. Ehkä siihen on vaikuttanut se, että syyttäjä on ollut esteellinen ja asianosainen asioissa. On syytä epäillä, että hänellä on ollut tietty tarkoitus, kun on estänyt rikostutkinnat. Vaadin että kaikki ulosottotoimet keskeytetään oikeudenkäynnin ajaksi. Vaadin, että Suomen valtio palauttaa kaikki minulta perityt ulosotot korkoineen 30.06.1996 alkaen aina tähän päivään saakka 7 %:n korolla korkoa korolle menetelmän mukaisesti. Tarkoitus on että käräjäoikeuden päätöksen perusteella voidaan hakea Suomen valtiolta vahingonkorvauksia ja korkeimmalta oikeudelta tuomionpurkuja.
Olen tehnyt Valtiokonttorille seuraavan vahingonkorvausanomuksen, jonka tueksi tarvitsen rikostutkinnan.
valtiokonttorille tiedoksi
Arvoisa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Asiassani Oulun käräjäoikeus on tehnyt seuraavan päätöksen
Oulun käräjäoikeus on päättänyt, että R20/925 on rikos.
28.03.2020
Hyvä Erkki Aho
Kirjeessänne
selostamanne asia on Oulun käräjäoikeudessa vireillä rikosasiana
diaarinumerolla R 20/925.
Ystävällisin terveisin
Antti
Savela
laamanni
Oulun käräjäoikeus jätti asian käsittelemättä. Minun näkemykseni on se, että se johtuu siitå, että poliisi ei ollut tutkinut asiaa eikä syyttäjä näinollen ollut yhtynyt syytevaatimukseeni.
Rikos on tämä:
Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.
Katson, että viranomaisten toiminta asiassani täyttää kidutuksen tunnusmerkistön. Suomen viranomaisten toiminta asiassani on ollut perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaista. Kohtelu täyttää kiistatta ihmisoikeusrikoksen tunnusmerkistön ja ennen kaikkea kidutuksen tunnusmerkistön. Toiminta on ollut perustuslain vastaista.
Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineistot ovat kiistattomat. Miksi en saa oikeutta? Entinen asianajaja Asko Keränen on tunnustanut rikoksensa ja varatuomari Paavo M. Petäjä ovat tunnustaneet rikoksensa. He ovat toimineet syyttäjä Sulo Heiskarin ja poliisi Raimo Ollilan rikoskumppaneina. Esteellinen syyttäjä on estänyt rikostutkinnat ja poliisi Raimo Ollila on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa.
Todelliset syylliset ovat tässä
kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari, edelleenkin vapaalla jalalla
asianajaja Antti Latola, edelleenkin vapaalla jalalla, päämies Arsenal Oy
asianajaja Hannu Maskonen ( tehnyt itse oman lopullisen ratkaisunsa), päämies Kera Oy
varatuomari Paavo M. Petäjä, kuollut ( tunnustanut rikoksensa)
entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen ( tunnustanut rikoksensa, saanut ehdottoman vankeustuomion muista rikoksista)
Rikollisten suojelijat
poliisi Raimo Ollila
poliisi Petri Oulasmaa
Oulun KRP
Kiduttajat
kihlakunnanvouti Anssi Tuomaala
ulosottomies Eveliina Nissilä
Tarkistettu korvausvaatimukseni Suomen valtiolle 09.07.2020
Vahingonkorvauslaskelma ajalta 11.5.1995 – 30.7,2020
osakepääoma euroa 90 447 euroa
toimitusjohtajan palkka 4 438 394 euroa
omaisuuden menetys (omakotitalo, kesämökki) 302 571 euroa
tuotemerkit ym. 1 344 477 euroa
tilauskanta 165 911 euroa
kotimaan myynti 26 053 406 euroa
Japanin myynti 1 443 430 euroa
Optinorm Saksa 30 425 586 euroa
ikkunakauppa 17 551 182 euroa
Rautia/Kesko 47 407 000 euroa
Saksan hirsi 10 460 000 euroa
Venäjän puu 11 460 569 euroa
rikollinen ulosotto 1.7.1996 – 09.07.2020 241 209 euroa
15,Henkiset kärsimykset: 25 vuoden luottokelvottomuus,yritystoiminan estäminen, rikollinen ulosotto, viranomaisten vainoaminen, kidutus, aviero. häätö,sairastuminen hengenvaarallisesti, maanpakolaisuus, turvapaikan hakeminen EU:sta Bulgariasta 25 000 000 euroa.
Yhteensä 165 miljoonaa euroa
Koska Oulun käräjäoikeuden laamanni on päättänyt, että asia on rikosasia niin Oulun poliisi ei voi muuttaa R-asiaa S-asiaksi. Oulun poliisia on syytä epäillä asiassa virkarikoksesta, koska on muuttanut käräjäoikeuden laamannin määrittelemän rikosasian S-asiaksi.
Tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta ei ole perehtynyt asiaan juuri lainkaan. Hänellä oli kuitenkin selvä mielipide asiasta, vaikka ei kyennytkään vastaamaan kysymyksiini. Siksi puhelinkeskustelu oli hyödytöntä hänen kanssaan. Saimme kuitenkin sovittua että lähetän hänelle kirjani todistusaineistoksi asioista. Jos Sarparanta toimii edelleenkin lain vastaisesti niin voin haastaan ja haastan hänet oikeuteen, koska hänellä on käytössään riittävä todistusaineisto rikostutkintojen käynnistämiseksi. Tarvittaessa tulen haastamaan poliisi Tiina Sarparannan oikeuteen ja tulen syyttämään häntä virkavelvollisuuksien laiminlyömisestä, esteellisenä toimisesta, virka-aseman törkeästä väärin käytöstä, rikollisten suojelusta, rikosten peittelystä ja ihmisoikeusrikoksista kuten esim kidutuksesta ja oikeudenkäynnin estämisestä ja perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesta toiminnasta. Tulen vaatimaan hänelle elinkautista vankeusrangaistusta.
Tässä on todistusaineistoa vaatimukselleni edellisten lisäksi
U20/4572 = R20/295
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/03/u204572.html
SU 31.05.2020 Onko Oulun oikeusaputoimiston Tapio Maakasta syytä epäillä virkarikoksista?
http://kalajokinen.blogspot.com/2020/05/
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen
http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti.html
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2
http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti_24.html
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3
http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-teollisuus-oyn-konkurssivyyhti.html
Olen tehnyt asioista seuraavat videot mitkä todistavat tapahtumat
Hätähuuto Suomesta
https://www.youtube.com/watch?v=4nXGEkuiAvs
SSP-sopimus
https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY
Toimialarationalisointi
https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E
Saattohoitajat
https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA
Oikeudenkäynti tietämättämme
https://www.youtube.com/watch?v=XiEVYhhx4DU
Rikolliset konkurssit
https://www.youtube.com/watch?v=ypfexhxQT64
Rikoksia ei tutkita
https://www.youtube.com/watch?v=Y1OZNY8F26I
Ahojahti
https://www.youtube.com/watch?v=njyMvw7qrik
Nimeni on Erkki Aho
https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4
Lisäksi olen tehnyt Ylivieskan käräjäoikeuteen erittäin laajan selvityksen asioista. Ylivieskan käräjäoikeus on nykyisin Oulun käräjäoikeutta. Tämän aineiston olen nimennyt todistusaineistoksi myös asiassa R20/295. Lisäksi olen tehnyt siihen tarkemman todistusaineiston. Tämä aineisto on Oulun käräjäoikeudessa.
Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2016/02/tyytymattomyyden-ilmaisu-ylivieska.html
Koska vahingonkorvauslaskelman loppusumma on muodostunut varsin suureksi niin olen valmis tekemään sopimuksen Suomen valtion kanssa ja kohtuullistamaan vaatimukseni. Olen valmis tekemään sopimuksen XX miljoonan euron vahingonkorvaussummalla. Luonnollisesti ulosotto pitää lopettaa ja väärät tuomiot on purettava. Pyydän asian kiireellistä käsittelyä.
Kalajoella 30.07.2020
Erkki
Aho
Merenojatie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948
Nimeni on Erkki Aho
https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4&t=3s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti