Karikatyyrimaalauksen Pekka Niskasta on tehnyt taiteilija Rositsa Tancheva
Niska Antti Eemeli s. 05.11.1912 Kalajoki k. 23.11.1985 Ylivieska,
teollisuusneuvos puoliso Anni os. Karjalainen s. 1915 Kajaani, Lapset Marja-Liisa s.38, Pekka s.39, Matti s.40, Aino s.44
Antti
ja Anni Niska olivat meidän perhetuttuja. Antti ja Anni ovat minun
kummejani. Pekan kanssa harjoittelimme Raution urheilukentällä.
Juoksimme 300 metrin rataa ympäri. Pekka oli minulle esimerkkinä.
Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva Niska ryhtyi yrittäjäksi 1950-luvun lopussa ja alkoi myöhemmin harjoittaa nostureiden vuokraustoimintaa. Hänen yrityksensä toiminta laajeni vähitellen koko Suomeen ja vuodesta 1983 alkaen myös silloiseen Neuvostoliittoon. Niska joutui 1990-luvun laman aikana velkasaneeraukseen ulkomaisten valuuttavelkojensa vuoksi. Hän sai velat maksettua laajentamalla toimintaansa Venäjälle.
Niska on tunnettu intohimoisena kuntoilijana. Hän on pyrkinyt kannustamaan yrityksensä henkilöstöä terveellisiin elämäntapoihin jakamalla 1980-luvulta alkaen lisäbonuksia kuntoilua harrastaville, raittiille tai tupakoimattomille työntekijöille.
Niska sai heinäkuussa 2009 aivoinfarktin, jonka seurauksena hän vajosi kolmeksi kuukaudeksi koomaan ja sokeutui kolmeksi vuodeksi. Hän on kuitenkin sittemmin toipunut.Niska sai julkisuutta anoessaan vuonna 2007 Helsingin kaupungilta rakennuslupaa suurelle tanssilavalle, jonka hän halusi rakentaa niin sanottujen VR:n makasiinien paikalle. Helsingin kaupunginhallitus vastusti ajatusta. Hanke raukesi Niskan sairauskohtauksen jälkeen ja tontti luovutettiinkin Helsingin keskustakirjaston rakentamiseen.
Pekka Niskan poika Janne Niska perusti vuonna 1996 oman yrityksensä, nostolava-autoja vuokraavan Janneniskan. Pekka Niskan saatua vuonna 2009 infarktin Janne Niska otti molempien yritysten johdon käsiinsä. Janne Niskan kuoltua vuonna 2014 konsernien johto on jälleen erotettu toisistaan. Pekka Niska kuuluu edelleen Pekkaniskan suuromistajiin.
Tällaiset ovat suomalaisfirman legendaariset kuntobonukset: voita toimari leuanvedossa, tienaa 170 euroa - kukaan ei ole vielä pystynyt
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/27b9ea09-adad-488f-86d8-3a2fdaefe68b
Janneniskan ja Pekkaniskan työntekijöitä kannustetaan terveelliseen ja urheilulliseen elämäntapaan. Perinne on Pekka Niskan luoma ja Janne Niskan jatkama, kenties jopa voimistama.
Sekä Janneniskan että Pekkaniskan verkkosivuilta löytyy selkeä, lähes identtinen kannustetaulukko.
Tupakaton tai alkoholiton vuosi on 170 euron arvoinen. Tupakoinnin lopettamisesta palkitaan tuhannella, poissaolottomasta vuodesta 510 eurolla. Kilometrin lenkkeily on euron, kilometrin työmatkapyöräily neljänneseuron arvoinen.
Todellinen erikoisuus on leuanvetohaaste. Toimitusjohtaja Antti Kempin voittamisesta irtoaisi 170 euroa – mutta kukaan ei ole pystynyt bonusta kuittaamaan.
– Tarkkoja summia emme julkaise, mutta viime vuosina isoimmat tienatut bonukset ovat pyörineet vajaan kahden tuhannen euron tietämissä, kertoo Kristiina Virtala, Pekkaniska Oy:n henkilöstöpäällikkö.
– Ensimmäiset kuntobonukset on otettu käyttöön Pekan aikana vuonna 1989. Tämän jälkeen kuntobonusjärjestelmää on kehitetty ja nykyaikaistettu tasaisin väliajoin yhteistyössä yhtiön ja henkilökunnan kanssa.
Pekkaniskan 170 työntekijästä noin 80 prosenttia nostaa vähintään yhtä kuntobonusta.
– Sairauspoissaolojen määrä on ollut pitkään alhainen alan keskiarvoihin verrattuna, Virtala kommentoi.
– Kuntobonuksilla on myös vaikutusta henkilökunnan sitoutumiseen ja työssä viihtymiseen. Kuntobonusten ansiosta olemme saaneet myös paljon positiivista julkisuutta, josta on etua muun muassa rekrytoinneissa.
Näin idea syntyi
– Jannen ansiota on se, että täällä kannustetaan työntekijöitä huolehtimaan kunnostaan ja terveydestään, ja heille maksetaan bonusta esimerkiksi lenkkeilystä ja tupakoimattomuudesta, Janneniskan hallituksen puheenjohtaja Joni Alasaari kommentoi Kauppalehti Option jutussa vuonna 2015.
– Ne tosin ovat Pekan opetuksia. Pekka on laskenut, että yksi työntekijän hyvinvointiin sijoitettu euro tuo neljä euroa takaisin.
Pekka Niska kertoi Option jutussa saaneensa idean kuin varkain nosturikuskiltaan Eskolta, joka houkutteli pomonsa lenkille työpäivän päälle.
– Kysyin Eskolta lenkin aikana, onko sinulla paljon sairauspoissaoloja. Esko vastasi, että ei ole ollut yhtään poissaoloa 20 vuoteen, Niska kertasi.
Jäin ihmettelemään, voiko noin hyviä työntekijöitä ollakaan. Aloin miettiä, miten heitä voisi palkita. Päätin ruveta jakamaan bonusta kaikille, jotka kuntoilevat aktiivisesti tai eivät polta.
1€ / kilometri: Nuorena kuollut Janne Niska maksoi työntekijöille juoksemisesta
https://www.is.fi/tyoelama/art-2000000722388.html
Pekkaniska-konserni on tullut tunnetuksi kuntoilubonuksista ja paidattomista juoksijoista.
Janne Niska oli isänsä Pekka Niskan perustaman yrityksen pääomistaja. Janne Niska vaikutti konsernissa hallituksen puheenjohtajana.
Pekkaniska-konserni tuli julkisuudessa tunnetuksi urheilutempauksista. Pekkaniskan paidattomat juoksijat muodostivat käsitteen massajuoksutapahtumissa.
Pekka Niska maksoi työntekijöille bonusta lenkkeilystä ja muusta urheilusta.
– Kuntobonukset ovat meillä ennallaan. Lenkkeilystä maksetaan meillä euro per kilometri. Ja meillä on kuntobonuksia muitakin, Huhtaniemi kertoo.
Työntekijät saavat käydä työajalla lenkillä.
– Pekka Niska laittoi tämän järjestelmän alulle ja Janne on sitä sitten myöhemmin kehittänyt ja laajentunut, Huhtaniemi taustoittaa.
Janne Niska oli itsekin innokas kuntoilija. Hän harrasti kuntosalitreenausta.
Pääkonttorilla on oma kuntosalinsa. Treenaamassa saa käydä työajalla, jos työtilanne sen sallii, Huhtaniemi kertoo.
Pekkaniska Oy lupasi: Ketään ei irtisanota!
https://www.iltalehti.fi/suominousuun/a/200903099211694
Iltalehti kertoi joulukuussa (20.12.2008) Pekkaniska Oy:n rohkaisevasta esimerkistä:
- Ei ole reilua, että työntekijöitä tuetaan vain hyvinä aikoina. Niin yksinkertaista se on, Pekkaniska Oy:n omistaja ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Niska sanoo.
Siis mitä? Kun talousnäkymät synkkenevät, eikö etenkin rakennusalalla toimivan yrityksen pitäisi valmistautua lomautuksiin ja irtisanomisiin?
- Juuri siksi en aio lomauttaa. Henkilökunnalla on aito huoli toimeentulostaan. Me olemme sillä alalla, joka kärsii lamasta. Työntekijät ovat kavereita, eikä niitä jätetä.
Niska sanoo alkaneensa valmistautua lamaan jo kaksi vuotta sitten.
Yllättävää on vain se, että lama on alkamassa vasta nyt. Aloitin homman 16-vuotiaana, nyt olen yli kuusikymppinen. Olen nähnyt vuosien varrella useita suhdannemuutoksia. Nousukausi ei voi jatkua aina vaan.
Matala profiili
Niska pitää julkisuudessa matalaa profiilia. Hän on tarkka siitä, ettei esiinny koskaan kuvissa ja juttelee toimittajien kanssa vain, jos "he haluavat suoraan kysyä jotakin".
- Ei näistä asioista viitsi puhua, kun jotkut yrittäjät ovat sitä mieltä, että joskus on pakko irtisanoa. Syntyy vaikutelma, että yksi tyyppi siellä julkisuudessa vaan retostelee.
Niska sanoo, ettei häntä huoleta edes se, että yhtiö voi kärsiä taloudellisesti linjauksestaan. Lokakuun lopusta lähtien alalla on ollut hiljaisempaa, ja ensi vuonna yhtiön tulos saattaa painua nollaan.
- Ei se mitään kärsi. Jos se hiukan menettää, niin sitten menettää, en minä tarvitse niitä rahoja. Olen varautunut siihen, että joudun jotakin tästä (päätöksestä) maksamaan. Joka vuosi ei ole yhtä hyvä.
Kuntoilusta palkkioita
Pekkaniska Oy on esiintynyt julkisuudessa aiemmin terveellisiä elämäntapoja suosivan henkilöstöpolitiikkansa vuoksi.
Työntekijät saavat rahapalkkioita esimerkiksi tupakoimattomuudesta, raittiudesta ja kuntoilusta. Palkkio maksetaan myös mikäli työntekijällä ei ole vuoden aikana ollut sairauspoissaoloja.
Jos yrityksellä ei ole tarjota töitä, saavat työntekijät mennä normaalilla palkalla punttisalille tai juoksulenkille mihin aikaan tahansa työpäivästä - tai haastaa pomonsa leuanvetoon.
Maksan 170 euroa, jos joku voittaa minut. Kertaakaan en ole hävinnyt, 26 maratonia 50-vuotispäivänsä jälkeen juossut Niska naurahtaa.
”Janne Niska on menehtynyt” - kuolinuutinen 5 vuotta sitten yllätti kaikki ja paljasti erikoisen testamentin
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/565c15fa-3ae0-4048-b436-9326f953cebd
Janne Niskan yllättävästä kuolemasta tulee kuluneeksi viisi vuotta. Ystävät muistavat hänet johtajana, joka osasi arvostaa asiakasta. Miljoonaomaisuutensa perheetön 38-vuotias mies jätti työtovereilleen.
Janneniska Oy:n verkkosivuille ilmestyi viisi vuotta sitten, tarkalleen 27.2.2014, dramaattinen ja ilmeisesti kaikki yllättänyt tiedote.
Niska, merkittävä yritysjohtaja ja merkittävän yritysjohtajan Pekka Niskan poika, oli kuollessaan vasta 38-vuotias. Kuolinsyyksi arveltiin tuoreeltaan sairauskohtausta, mutta julkista varmistusta asialle ei ole koskaan saatu.
Pian kuoleman jälkeen julkisuuteen nousi Niskan laatima poikkeuksellinen testamentti. Niskalla ei ollut perhettä eikä sisaruksia, joten hän oli testamentannut osakkeensa lähimmille työtovereilleen.
– Edustamme näiden kolmen (Niskan omistaman) yrityksen toimivaa johtoa, Ville Karkkolainen, yksi yhdeksästä perijästä, kertoi Iltalehdelle kolmisen kuukautta kuoleman jälkeen.
– Janne on katsonut, että yritysten toiminnan kannalta omistus säilyy oleellisin osin riittävän pienen piirin käsissä, jotta perheyritysmäinen, nopea ja selkeä päätöksenteko on mahdollista.
Miljoonien perintö
Niska oli Pekkaniska Oy:n pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja ja Janneniska Oy:n sekä JN Windpower Services Oy:n perustaja, pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.
Pekkaniska ja Janneniska ovat nostamiseen ja nostamislaitteiden vuokraamiseen sekä myyntiin erikoistuneita yrityksiä.
JN Windpower Services tunnetaan nykyään nimellä Bladefence Oy. Yrityksen ydinosaamisala on tuulivoimaloiden huoltotoimet.
Niska omisti Pekkaniskasta 87 ja Janneniskasta 96 prosenttia. Pekkaniskan arvo mitattiin kuoleman aikaan kymmenissä miljoonissa, Janneniskankin miljoonissa.
Perintö oli siis valtava, samoin perintövero. Niska oli huomioinut mittavan verohaasteen testamenttaamalla perijöille muunkin omaisuutensa.
– Hän oli vastuussa työntekijöille, yhtiökumppaneille ja asiakkaille, Karkkolainen kommentoi.
– Hän oli kantanut huolta siitä, että yritystoiminta ja sidosryhmät pystyvät toimimaan myös hänen kuolemansa jälkeen.
Karkkolainen, Bladefencen Pohjois-Amerikan tytäryhtiöiden toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen, esiintyi Niskan kuoleman jälkeen perijöiden yhteisenä puhemiehenä, mutta nyt, viisi vuotta myöhemmin hän on vaitonainen.
– Perikunnan jäsenet ovat jatkaneet yritystoimintaa Jannen testamentissaan toivomalla tavalla, Karkkolainen linjaa Iltalehdelle.
Muilta osin perikunnan jäsenet jatkavat elämäänsä yksityishenkilöinä, emmekä halua kommentoida asiaa muuten.
"Asiakas on jumala"
– Janne sanoi aina, että jos meillä ei ole asiakasta, meillä ei ole mitään. Asiakas ei ole meille kuningas vaan jumala. Se on ajatus, jonka me olemme pyrkineet viemään läpi koko meidän organisaatiomme.
Näin muisteli Joni Alasaari ystäväänsä, edesmennyttä Janne Niskaa Kauppalehti Option jutussa keväällä 2015.
Niska ja Alasaari olivat pikkuserkkuja ja erottamattomat ystävykset teinivuosista lähtien. Yhteinen palo yrittämiseen löytyi varhain, Option jutun mukaan jo 15-vuotiaana.
– Enimmäkseen puhuimme työstä ja omasta yrityksestä, Alasaari kertoi.
– Välillä voitiin puhua naisista ja joskus mopoistakin, mutta sitten taas palattiin yrittämiseen.
Poikasista asti Niska ja Alasaari oivalsivat asiakaspalvelun arvon.
– Aika paljon ammensimme ideoitamme amerikkalaismallisesta palvelukulttuurista. Emme yksinkertaisesti käsittäneet, miten asiakaspalvelu saattoi olla joissakin yrityksissä huonoa. Se oli meistä täydellistä typeryyttä.
Molempien liiketalouden opinnot jäivät kesken, unelma omasta yrityksestä ei. Janneniska Oy perustettiin vuonna 1996.
Niska ja Alasaari, 21-vuotiaat yrittäjät, ottivat viiden miljoonan markan lainan ja hankkivat nostokalustoa. Pekka Niskan takausjärjestely toimi alussa merkittävänä selkänojana.
– Koko juttu olisi voinut mennä aivan hyvin kiville, Alasaari arvioi.
– Tietysti meille oli hyötyä siitä, että Janne oli oppinut nosturilaitteet jo Pekkaniskassa. Ratkaisevaa oli silti se, miten hyvin onnistuimme myymään koneiden käyttöä – ja mehän myimme henkihieverissä.
Rajut harrastukset
Niska muistetaan aikaansaavana, ryhdikkäänä ja lämpimänä yritysjohtajana sekä ystävänä.
– Vaikka Janne nuori mies olikin, ehkä hänessä oli tällaista vanhan ajan teollisuuspatruunan vikaa, Karkkolainen luonnehti kuolinkeväänä Iltalehdelle.
– Hän huolehti omasta porukastaan, ystävistään ja työntekijöistään hyvin lojaalisti. Hän keräsi ympärilleen sellaisia ihmisiä, joista piti ja joiden kanssa hän pystyi luomaan jotain uutta.
Niska vietti viimeiseksi jäänyttä iltaa ystäviensä kanssa: ensin kiekkomatsiin, sitten Within Temptationin keikalle.
Niskalla oli myös vauhdikkaampia, paljon vaarallisempia harrastuksia, kuten kilpa-autoilu ja laskuvarjohyppy. Hän tiesi, että voi käydä huonosti tai oikein huonosti – ja sitä mahdollisuutta varten on hyvä olla suunnitelma.
– En tiennyt, että testamentti on, mutta olen olettanut, että sellainen on, Karkkolainen kommentoi.
– Janne ei koskaan eläessään kertonut siitä meille, mutta toivoin, että hän olisi järjestänyt asiansa, kuten hän olikin tehnyt – aivan kuten kuka tahansa hänen asemassaan oleva ihminen.
Pekka Niska
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Niska
Pekkaniska
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekkaniska
Suomen paras työllistäjä: Pekkaniska nostaa tuottavuutta ja työhyvinvointia
Nosturifirma maksaa 170 euron bonuksen maratonista ja savuttomuudesta
Tällaiset ovat suomalaisfirman legendaariset kuntobonukset: voita toimari leuanvedossa, tienaa 170 euroa - kukaan ei ole vielä pystynyt
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/27b9ea09-adad-488f-86d8-3a2fdaefe68b
Vedä leukoja, pese Niska, ansaitse rahaa
https://www.kaleva.fi/veda-leukoja-pese-niska-ansaitse-rahaa/2315312
Pekkaniska laajentaa kuntobonusjärjestelmäänsä
https://www.rakennuslehti.fi/2010/10/pekkaniska-laajentaa-kuntobonusjarjestelmaansa/
Pekkaniska nostaa
https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/suomi/
Pekkaniska nostaa Venäjä
https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/venaja/
Pekkaniska nostaa Ukraina
https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/ukraina/
Pekkaniska nostaa Ruotsi
https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/ruotsi/
Pekkaniska nostaa Valko-Venäjä
https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/valko-venaja/
Pekkaniska nostaa Baltia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti