Menestyneet kalajokiset – kirjailija Maarit Verronen ja verojohtaja Jukka Kauppila

Karikatyyrimaalaus verojohtaja Jukka Kauppilasta

Karikatyyrimaalauksen verojohtaja Jukka Kauppilasta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva. Maalauksen koko on 30 x 50 cm.

Jukka Kauppila on urallaan voittanut sata arvokisamitalia.

Jukka Kauppila johtaa yli 300 hengen organisaatiota Pohjois-Suomen toimiston verojohtajana.

Verojohtajalla on kymmenkunta EM- ja MM-mitalia veteraanisarjoista. Hän on siirtynyt 60-vuotiaiden sarjaan, jonka SE-tulokset odottavat rikkoutumistaan.

Suomen ennätykset ovat vaarassa monella matkalla.

– Maililta maratonille, Kauppila muotoilee ilman mitään pöyhkeyttä äänessään.

Ihmisen ruumiin rappeutuminen alkaa kolmikymppisenä. Myös juoksijan vauhti hidastuu iän myötä vääjäämättömästi, vaikka treeni olisi kuinka laadukasta tahansa.

Kauppila ei tee poikkeusta, mutta pieni fysiologinen ihme hän on, sillä miehen askeltahti hyytyy huomattavasti verrokkiryhmää hitaammin.

– Ikääntyessä nopeuden väheneminen on rajua. Se on luonnonlaki, Kauppila sanoo.

Kun mies ei enää päässyt Ouluhallissa 3 000:ta metriä kymmeneen minuuttiin, hän ihmetteli, miten ihmeessä se on mahdollista. Muut voisivat lähinnä äimistellä, miten on mahdollista, että kuusikymppinen pystyy juoksemaan 3 000 metriä kymmeneen minuuttiin.

Treenaaminen on äärimmäisen helppoa, hän toteaa.

– Pitää riittävän monipuolisesti rasvata eri ominaisuuksia ja antaa elimistölle riittävästi aikaa sopeutua eli levätä, hän kiteyttää.

Kauppila juoksee vuodessa noin 3 600 kilometriä. Arkena lenkit aloittavat ja päättävät työpäivän, lauantaina on yleensä vauhtijuoksun tai -leikittelyn aika ja sunnuntaina ohjelmassa on parin tunnin pitkä hidasvauhtinen lenkki.

– Määrät ovat selvästi pienemmät kuin monilla muilla parhailla MM- ja EM-tasolla.

Kauppilan yksi salaisuus voi olla se, ettei hän ole juossut itseään fyysisesti ja henkisesti piippuun. Vaikka Kauppila on liikkunut koko ikänsä, veteraanikilpailut hän aloitti vasta viisikymppisenä.

Valitettavasti, Kauppila vastaa. Kyllä, vero- ja työasiat pyörivät mielessä myös lenkillä.

Mutta kun mies pääsee kansainvälisten kisojen kokoontumishuoneeseen ja lähtöviivalle, verot unohtuvat.

– Kun numerolappu lyödään rintaan, homma on ihan yhtä totista kuin nuorilla. Psyyken pitää kestää, kun ihmiset ovat vahtimassa kellojen kanssa. Se on kiehtova kokemus.

Kauppilan arvokisojen saldo on vakuuttava ja huipputuloksia löytyisi pitkä lista. Nostetaan yksi esiin: maantiekymppi 55-vuotiaiden sarjassa aikaan 34.17.

– Siinä kasvavalle nuorisolle tavoitetta, hän naurahtaa.

Maratonkeräilijä mies ei ole. Yksi tulee kuitenkin lisää lauantaina, kun Kauppila juoksee Terwamaratonin talkoohengessä kolmen tunnin jäniksenä. Se on kymmenisen minuuttia hitaampaa kuin hänen huippuvauhtinsa.

– Ei se ole minulle läpihuutojuttu. Kolmen tunnin vauhdilla voisi saada MM-mitalin, hän laskee.

Miten juostaan hyvä maraton?

– Varmin tapa pilata maraton on aloittaa liian kovaa. Olen sitä mieltä, että paras tulos tulee, kun pystyy hieman kiristämään loppua kohti. Samalla kokemuksesta saa miellyttävän, Kauppila vinkkaa.

Kauppila liikkuu myös hiihtämällä ja pyöräilemällä. Hän ei halua mystifoida juoksemistaan tai korottaa sitä elämää suuremmaksi filosofiaksi. Mitaleista ja ennätyksistä huolimatta se on hänelle ennen kaikkea terveysliikuntaa.

• Se on vain elämäntapa ja tottumus, raakaa raatamista. En tiedä mistään euforiasta. Joskus olen toki miettinyt, mitä tapahtuisi, jos en pystyisikään juoksemaan.

Yleisurheilija Jukka Kauppila palkittiin Vuoden aikuisurheilijana Keski-Pohjanmaan urheilugaalassa Kokkolassa.

Sata arvokisamitalia urallaan voittanut ja yhdeksää voimassaolevaa Suomen ennätystä hallussaan pitävä veteraaniurheilija Jukka Kauppila edustaa jälleen Kalajoen Junkkareita. Viime kesänä kaksi Euroopan mestaruutta voittanut Kauppila teki paluun Junkkareiden riveihin muutaman vuoden tauon jälkeen. Hän voitti kesällä 1500 metrin ja 5000 metrin veteraanimestaruudet ajoilla 4.47,42 ja 17.34,40 ja Pohjoismaiden mestaruuden 1500 metrillä ajalla 4.41. Lisäksi Kauppila saavutti viime keväänä maastojuoksun MM-kultaa Puolan Torunissa 60-vuotiaiden sarjassa. Kauppila on juossut 60-vuotiaiden SE:t 5000 m: 17.15,06 , 10 km maantiellä: 35.40 ja ½-maraton: 1.19.18. Viime syksynä tuli voitto Frankfurtin maratonilla M60-sarja 2.49.28.

Jukka Kauppilan aikaisempia saavutuksia

Maratonjuoksu
2005 Suomen mestaruus 24.9. Ylivieska 2.49,21
2007 Suomen mestaruus 15.9. Ylihärmä 2.45.18

Maantiejuoksu 10 km
2007 Suomen mestaruus 1.9. Lapinlahti 34,46

10 000 m
2006 SM-hopea 6.8. Kuopio 34.46,79
2007 PM-mestaruus 1.7. Århus Tanska 33.50,72
2007 Suomen mestaruus 12.8. Turku 35.51,56
2009 PM-mestaruus 28.6. Huddinge Ruotsi 36.51,98

5000 m
2006 SM-hopea 5.8. Kuopio 16.28,32
2007 PM-mestaruus 30.6. Århus Tanska 16.08,94
2007 Suomen mestaruus 11.8. Turku 17.03,63
2008 Suomen mestaruus 5.7. Vaasa 16.02,56
2008 EM-kisojen 4. 30.7. Ljubljana Slovenia 16.28,64
2009 PM-hopea 26.6. Huddinge Ruotsi 16.30,00
2009 SM-hopea 11.7 Jyväskylä 16.49,39
2009 MM-kisojen 4. 30.7. Lahti 16.25,18

3000 m ylipitkä rata
2008 Suomen mestaruus 10.2. Tampere 9.29.1
2010 Suomen mestaruus 14.2. Oulu 9.50,09

3000 m
2007 Suomen mestaruus 17.2. Kuortane 9.29,13
2008 PM-mestaruus 1.3. Reykjavik Islanti 9.28,51
2008 EM-kisojen 3. 20.3. Clermont-Ferrand Ranska 9.24,43
2009 Suomen mestaruus 15.2. Helsinki 9.24,49
2009 EM-kisojen 4. 26.3. Ancona Italia 9.25,82

1500 m ylipitkä rata
2008 Suomen mestaruus 9.2. Tampere 4.26,14

1500 m
2007 Suomen mestaruus 17.2. Kuortane 4.29,03
2007 Suomen mestaruus 12.8. Turku 4.25,18
2008 PM-mestaruus 29.2. Reykjavik 4.28,57
2008 Suomen mestaruus 6.7. Vaasa 4.25,83
2008 EM-hopea 26.7. Ljubljana 4.31,42
2009 Suomen mestaruus 14.2. Helsinki 4.21,32
2009 PM-hopea 28.6. Huddinge Ruotsi 4.21,32
2009 Suomen mestaruus 12.7. Jyväskylä 4.29,81

Luettelo ei ole läheskään täydellinen

Maarit Verronen -karikatyyrimaalaus

Maarit Verronen (s. 20. elokuuta 1965 Kalajoki) on suomalainen kirjailija. Verronen valmistui filosofian kandidaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 1989 pääaineenaan tähtitiede. Filosofian lisensiaatin tutkinnon hän suoritti 1991. Verronen on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä ja opiskellut myös aate- ja oppihistoriaa. Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1994 lähtien. Verronen asuu Helsingissä.

Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Verronen kuvaa teoksissaan usein ohikulkijoita ja tarkkailijoita, matkaajia tai ulkopuolelle jääneitä. Monet hänen teoksistaan sisältävät joitakin fantasia-aineksia, hänen teoksiaan voidaan kuvailla käsitteillä reaalifantasia tai maaginen realismi.

Elämäkertatietoa

vanhemmat: insinööri Harri Verronen ja Kaija o.s. Hemmilä
Asunut Oulussa vuosina 1984–1995, nykyään Helsingissä.
Työskennellyt opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987-1993, päätoiminen kirjailija vuoden 1994 alusta lähtien
ylioppilaaksi 1984 (Kalajoen lukio), FK 1989 (Oulun yliopisto; pääaineena tähtitiede) FL 1991 (Oulun yliopisto; pääaineena tähtitiede)

Sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen Tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen Science Fiction Seuran novellikilpailuissa 1987-1991, Kalevi Jäntin palkinto 1993, Finlandia-palkintoehdokkuudet romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta, Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994, Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto 1996, Sokeain kuunnelmapalkinto 1997 ja Nuori Aleksis -palkinto 2005

Harrastukset: vrt. jäsenyydet seuraavissa
Amnesty International
PEN
Suomen kirjailijaliitto
Suomen muinaistaideseura
Talviuimarienkerho

Maarit Verronen (s.1965) on elämäntapakirjoittaja, joka ei edes halua erottaa työ- ja vapaa-aikaa toisistaan. Hän on ollut päätoiminen kirjailija vuodesta 1994 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä. Kirjoittamisen lomassa hän harrastaa avantouintia sekä omatoimireppuselkämatkailua pääkaupunkiseudulle ja Euroopan reunoille. Hän syntynyt Kalajoella mutta asuu nykyisin Helsingissä.

Maarit Verronen on saavuttanut vakiintuneen aseman suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Persoonallisesti kirjoittavana proosan eri lajien taitajana hän puhuttelee niin tieteisfantasian ystäviä kuin perinteisen proosan lukijoita. Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana sekä voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.

Kirjailijan omat sanat

KIRJOITTAMISESTA

Me kaikki kerromme jatkuvasti itsellemme ja muille sekä tietoisesti että huomaamattamme tarinoita siitä, millaisia me olemme ja miksi meistä on sellaisia tullut; mitä meistä vielä voi tulla ja miten. Nämä tarinat voivat olla sopusoinnussa todellisuuden kanssa, mutta ne voivat myös olla epärealistisia: liian naiiveja tai liian kyynisiä; liian toiveikkaita tai liian pessimistisiä. Joskus ympäröivä maailma muuttuu niin, että vanhat tarinat eivät enää pidä paikkaansa. Joskus ihminen itse muuttuu: ikääntyy, saa uusia kokemuksia. Kirjailija heijastaa omia tarinoitaan kuvitteellisiin teksteihin, joita hän kirjoittaa. Tämä tapahtuu väistämättä ja usein tiedostamatta. Kun omat tarinansa näin joutuu asettamaan uuteen ympäristöön, näkee usein aiempaa helpommin, jos tarinoissa on jotakin vikaa. Fiktiivinen teksti nimittäin ei lähde toimimaan, ellei sen pohjalla oleva näkemys todellisuudesta ole realistinen ja sisäisesti johdonmukainen. Kirjoitettavaa tarinaa ei voi eikä pidä pakottaa taipumaan kirjoittajan itsepetoksen mukaan vaan kirjoittajan on luovuttava omista epärealistisista tarinoistaan. Kirjoittaminen voi muuttaa kirjoittajaa. Lukijan ei tätä vuorovaikutusta kirjoitetun tarinan ja kirjailijan omien tarinoiden välillä lainkaan tarvitse nähdä eikä ottaa huomioon. Lukemistapahtumassa tärkeitä ovat vain kirjoitettu tarina ja lukijan omat tarinat. Lukeminen saattaa muuttaa lukijaa.

HELSINGISTÄ

Olen syntynyt maaseudulla; asunut ensin yhdeksäntoista vuotta yhdeksäntuhannen asukkaan paikkakunnalla ja sitten yksitoista vuotta vajaan sadantuhannen asukkaan kaupungissa. Vasta sen jälkeen muutin pääkaupunkiin. Muutin, koska halusin asua juuri täällä; koska tämä on oikea kaupunki, sopivan kokoinen, ja minulla on täällä ystäviä. En luopunut mistään, kun tulin tänne; tämä kaupunki ei vaatinut minulta uhrauksia. Monta kertaa olen havahtunut talvisen iltapäivän hämärässä jonkin vilkasliikenteisen kadun keskikorokkeella vihreää valoa odotellessani ajattelemaan, että tämä on minun kotikaupunkini, ja täällä haluan elää. Olen löytänyt täältä muun muassa aarniometsän ja ihmisiä, jotka asuvat keskellä kaupunkia omakotitalossa meren rannalla. Pidän pienistä saarista, joita täällä on paljon, ja maailman lyhimmästä luontopolusta, joka eräänä kesänä ilmestyi tiheään kaislikkoon kahdensadan metrin päähän keskusrautatieasemasta. Ja ihmisistä, satunnaisista vastaantulijoista. Ystävällinen pultsari halusi kerran Sörnäisten metroaseman edustalla auttaa minua saamaan polkupyörän lampun toimimaan. Yritys ei tuottanut tulosta, koska ongelmana olivat loppuun kuluneet paristot - mutta ajatus oli kaunis. Toisella kerralla tuntematon nainen olisi halunnut, että tulen hänen kanssaan panttilainaamoon ja todistan siellä oman henkilöllisyyteni ja sen, että hän on se joka sanoo olevansa. Hänen henkilöllisyystodistuksensa oli unohtunut kotiin - tietysti hyvämaineiseen ja varakkaaseen kaupunginosaan - eikä hän enää ehtinyt käydä sitä hakemassa ennen sulkemisaikaa. Hyvä yritys, virkistävän naiivi ja omaperäinen. Ja mistä tietää, vaikka hän olisi puhunut totta? Minä vain olin niin kyynisen epäluuloinen, että en lähtenyt hänen mukaansa. Sitten oli vielä se vähän rähjäisen näköinen mies, joka kysyi kelloa bussissa. Kun vastasin "puoli neljä", hän halusi tarkennuksen: "Iltapäivälläkö?" Ennen luulin, ettei tuollaisia ihmisiä oikeasti ole olemassa. Mutta on heitä. Työhuoneeni ikkunasta näkyy puisto, hiljainen kuja ja muutamia kauniita taloja. Pikkuvarpuset hyppivät orapihlaja-aidan juurella ja penkovat kuivuneita lehtiä. Aina silloin tällöin matkustan täältä kauas muutamaksi viikoksi näkemään ja kokemaan jotakin aivan muuta. Mutta sitten kun taas rauhoitun työskentelemään kotona, haluan nähdä ikkunasta juuri tuollaisen maiseman.

Novellikokoelmat

• Älä maksa lautturille: Fantastisia kertomuksia. Kirjayhtymä, 1992. ISBN 951-26-3726-X.

• Viimeinen lapsitähti ja muita ylimääräisiä ihmisiä. Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3925-4.

• Kulkureita ja unohtajia. Kirjayhtymä, 1996. ISBN 951-26-4180-1.

• Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä. Tammi, 1999. ISBN 951-31-1619-0.

• Luotettava ohikulkija. Tammi, 2002. ISBN 951-31-2470-3.

• Keihäslintu. Tammi, 2004. ISBN 951-31-3093-2.

• Saari kaupungissa. Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3876-9.

• Normaalia elämää. Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4743-3.

• Vanhat kuviot. Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6603-8.

Romaanit

• Yksinäinen vuori. Kirjayhtymä, 1993.ISBN 951-26-3841-X.

• Pimeästä maasta. Kirjayhtymä, 1995. ISBN 951-26-4067-8.

• Luolavuodet. Kirjayhtymä, 1998. ISBN 951-26-4369-3.

• Kylmien saarten soturi. Tammi, 2001. ISBN 951-31-2121-6.

• Pieni elintila. Tammi, 2004. ISBN 951-31-2995-0.

• Osallisuuden tunto. Tammi, 2006. ISBN 951-31-3716-3.

• Karsintavaihe. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4296-4.

• Kirkkaan selkeää. Tammi, 2010. ISBN 978-951-31-5623-7.

• Varjonainen. Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-7135-3.

• Hiljaiset joet. Aviador, 2018. ISBN 978-952-7063-61-3.

Muut

• Matka Albaniaan. Kirjayhtymä, 1997. ISBN 951-26-4259-X.

• Pieni kumikanoottikirja. Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-6036-4.

• Sulhanen Lapinniemen viimeinen saari. Books on Demand, 2014. ISBN 978-952-286-932-6.

• Puutornimuuntamot. Aviador, 2017. ISBN 978-952-7063-33-0.

• Varjosaari – piilossa keskellä Helsinkiä. Reuna, 2019. ISBN 978-952-355-001-8.

Palkinnot

• Sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajat ry:n novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991.

• Kalevi Jäntin palkinto 1993.

• Portti-palkinto vuoden 1993 parhaasta fantasiakirjasta.

• Atorox-palkinnon toinen sija novellista ”Älä maksa lautturille” 1993.

• Euroopan yleisradioliiton EBU:n nuorten käsikirjoituskilpailun palkinto 1993, kymmenen finalistin joukossa.

• Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994.

• Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto 1996.

• Sokeain kuunnelmapalkinto kuunnelmasta ”Kellarimies ja vaimo” 1997.

• Nuori Aleksis -palkinto kirjasta Keihäslintu 2005.

• Tähtivaeltaja-palkinto kirjasta Kirkkaan selkeää 2011

• Kirjallisuuden valtionpalkinto 2018.

Ehdokkuudet

• Finlandia-ehdokkuus 1993 (Yksinäinen vuori).

• Finlandia-ehdokkuus 1995 (Pimeästä maasta).

• Runeberg-palkintoehdokkuus 2009 (Normaalia elämää).

Novelleja

• ”Saari ja lentäjä”. Antologiassa Jäinen vaeltaja, Ursa 1986.

• ”Teloitus”. Aikakone 3/1989.

• ”Desierto.bas”. Portti 4/1989 ja antologiassa Keskiyön mato Ikaalisissa, Ursa, 1989

• ”Freyrin maa, Ingolfin maa”. Aikakone 1/1992.

• ”Uhrituoksujen viesti”. Antologiassa Kultainen naamio, 1993.

• ”Pitkä, hyytävä kesä”. Mytago 4, 1993.

• ”Pahanilmanlintu”. Image 1994.

• ”Kellonvalajan suku”. Portti 2/1996.

• ”Pikkuvanha petunjärsijä”. Virke 1997.

• ”Varjomaa”. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja 44, 2000.

• The Dedalus Book of Finnish Fantasy (2006, toimittanut Johanna Sinisalo), käännökset novelleista ”Musta juna” sekä ”Kellarimies ja vaimo”

Kuunnelmat

• ”Mustahiuksinen nainen”, 1996

• ”Kellarimies ja vaimo”, 1997

• ”Ruhtinas Ardian”, 1999

• ”Tuntematon eteläinen maa”, 2001