Kalaja-laiva Taiteilija Olga Markova-Orellin maalaus
Kuva Anders Gustaf Östman (1819-1900)
Kalajokelaisten talonpoikien kauppapurjehduksella on vanhat perinteet. Kalajokiset osasivat itse rakentaa laivansa. Vielä 1860-luvulla oli käytössä talollisten Juho Pahikainen ja Jaakko Merenojan rakentama 13 lästin vetoinen "Liukas", mikä myytiin vuonna 1864 kalajokiselle Erkki Roosille. Tuohon aikaan oli käytössä myös liikemies-apteekkari Relanderin käyttämä 16 lästin "Anny"-laiva, mikä myytiin vuonna 1863 Kaarle Kustaa Törnvallille ja joitakin vuosia myöhemmin Kustaa Änkilälle. Tämä "Anny" ei ollut Kalajoella rakennettu, "Liukas" suoritti nälkävuoisen aikaiset jauhohakumatkat Pietarista. Nälkävuodet katkaisivat sitten purjehduksen. Kun nimismiehenja voudinkertomusten mukaan Kalajoella oli maapurjehdusta vuosina 1865-67 yhteensä 16-29 lästin verran. Vuonna 1868 maapurjedusta ei ollut lainkaan.
Laivanrakennus
pääsi Kalajoella jatkumaan nälkävuosien jälkeen. Tunnetuimmaksi
rakentajaksi nousi Pietarsaaressa 27.8.1819 syntynyt Anders
Gustaf Östman,
joka sittemmin Kalajoelle siirtyneenä teki monia laivoja. Tämä
itseoppinut ja käytännön kouluttama rakentaja rakennutti
1870-luvulla Kalajoen kirkon, Oulun kasarmit ja pani alulle Kokkolan
kaupungin tilaamat kaksi proomua, joiden viimeistely jäi hänen
poikiensa huoleksi. Hänen itsevarmuuttaaan työssään kuvaa hänen
mielilauseekseen mainittu "Me teke tätä ja me osaa teke tä".
Östman kuoli Kalajoella 28.3.1900. Hänen työtään jatkoivat
Kalajoella hänen poikansa. Frans
Adolf Östman (1859-1910)
rakensi Ämmän veistämöllään muun muassa "Ansio"-laivan
vuonna 1891. Östmaninen rakentamia olivat todennäköisesti myös
vuonna 1883 valmistunut "Onni"# ja vuonna 1892 valmistunut
"Toivo". Nämä purjehtivat "Ansion" ohella
vielä vuonna 1895 kotipaikkanaan Kalajoki.
Lästi
on tilavuusmitta
Kauppalästi
(kommersläst tai handelsläst) oli Ruotsissa 1 134 kannua (kanna)
eli 2 970 litraa.
Vanhana tilavuusmittana käytetyllä lästillä
oli kolme kokoa: 12, 13 tai 24 tynnyriä (tunna). Yleensä lästi
tarkoitti hiiliä, kalaa, tervaa, viljaa tai voita mitattaessa 12
tynnyriä eli 1 978 litraa. Lästi tervaa tarkoitti 1600-luvulla 12
tynnyriä eli 1 507 litraa. Vuodesta 1855 Ruotsissa tynnyri
nestetavaran mittana oli 125,62 litraa ja kuivan tavaran mittana
146,35 litraa. Suomessa tynnyri kuivaa tavaraa oli 164,88 litraa.
Kalaja oli kauppias Antti Santaholman vuosina 1873–1874 rakennuttama Kalajoen kuuluisin parkkilaiva, joka purjehti maailman merillä vuosina 1874–1885. Kauppamatkoillaan alus päätyi aina Etelä-Amerikkaan, Kiinaan ja Australiaan asti, ja upposi Newfoundlandin edustalla vuonna 1885.
Kalajan
rakentaminen
Kalaja
rakennettiin Santaholman perustamalla "Laiva ja Varvi Seuran"
telakalla vuosina 1873-1874. Se oli valmistuessaan 372,9 lästin
vetoinen ja 12 jalkaa syvässä kulkeva parkkilaiva. Rakentaminen
vaati yhden kuolonuhrin, kun kirvesmies Antti
Efraiminpoika Tohkoja ruhjoutui
telakalla sattuneessa onnettomuudessa kuoliaaksi. Säilyneiden
asiakirjojen mukaan Varvin ja Kalajan rakennuskustannukset kohosivat
yhteensä 185 829,78 markkaan, jotka jaettiin osakkaiden kesken
heidän osuuksiensa mukaisesti. Laivan rakennutti osakeyhtiö, johon
kuuluivat Kalajoelta A.
Santaholma, I. Merenoja, O. Pahikkala, J. Myllylä,
Oulusta L.
Helander sekä
Pyhäjoelta A.
Annala.
Rakennuspuuksi käytettiin aina Pihtiputaalta ja Reisjärveltä asti
haettuja komeita jättiläishonkia, jotka siihen aikaan ylimaissa
eivät kovin paljon maksaneet. Rakennusmestarina oli laivojen
rakentaja Anders
Gustaf Östman Kalajoelta.
Työmiehet olivat pääasiassa kalajokisia isäntämiehiä, joilla
useimmilla oli ammattituntemusta laivanrakennusalalla.
Miehistön
värvääminen
Miehistön
värvääminen tapahtui Kalajoella 17.9.1874. Laivan miehistöön
kuului 16 miestä, 1 stuuvertti eli ylikokki, 2 perämiestä ja
kapteeni. Laivan kapteeniksi tuli yksi yhtiön osakkaista,
pietarsaarelaissyntyinen Jakob
Roos, jolle
luvattiin palkkioksi 60 markkaa kuukaudessa, 5 prosenttia
bruttorahdista ja 3 markkaa maissaolorahaa. Perämieheksi nimitettiin
D.
Roos,
joka vaihdettiin Skotlannissa vuonna 1867 oululaiseen J. Stenmaniin.
Muut miehistön jäsenet olivat:
Konstaapeli
Juho
Östman
Puuseppä
Kalle
Haavisto
Matruusit
M.
Märsell ja E. Rahja
Puolimatruusit
Niku
Lohva, Juho Heusala, Antti Östman
Kokki
Antti
Sievilä
"Jungmannit"
Heikki
Simi, Antti Rönnqvist, August Pitkänen, Erik Anttila, F.
Haapakangas, Matti Junnikkala, Sivert Hendelin
Kajuuttavahti
Herman
Östman
Aluksen
tulliselvittely tehtiin Raahessa syyskuussa 1874, minkä jälkeen
Kalaja lähetettiin ansaitsemaan maailman merille, tarkoituksena
palata kahden vuoden kuluttua takaisin. Kalajoen "Lentävän
hollantilaisen" matka venähti kuitenkin viiden vuoden
mittaiseksi kapteeni Roosin kaapattua laivan.
Kalajan
seikkailut maailman merillä 1874–1880
Kalaja
purjehti aluksi Raahesta painolastissa Pietarsaareen, jossa laivaan
lastattiin lankkuja Englannin Hulliin vietäväksi. Hullin satamassa
Kalajaan laitettiin kuparipohja, ja tammikuussa 1875 alus jatkoi
matkaansa Hullista Shieldsiin, josta se otti hiililastin vietäväksi
Jaavan saarelle Indonesiaan.
Tammikuussa
1876 Kalaja jatkoi matkaansa Queenstownista Glasgow'hun ja otti
huhtikuussa rahdin Buenos Airesiin, Argentiinan pääkaupunkiin,
jonne saavuttiin saman vuoden kesäkuussa. Jaavan sokerirahdista
kirjattiin samaan aikaan Kalajoella tuloja 16 430 mk. Argentiinasta
kapteeni Roos jatkoi maissi- ja heinälastissa Brasilian Rio de
Janeiroon, jonne alus saapui syyskuussa. Lokakuussa kapteeni Roos
päätti lähteä pelkällä painolastilla, onneensa luottaen,
purjehtimaan takaisin Jaavalle Batavian satamaan, josta otti kurssin
kohti Indo-Kiinaa. Alkuvuodesta 1877 Kalaja saapui Saigonin satamaan,
jossa laivan pohjakuparit vaihdettiin uusiin. Saigonista Roos lähetti
edellisen vuoden rahtituloja Kalajoelle 9 502,50 mk.
Kapteeni
Roosin
onni
kääntyi, kun puolimatruusi Heusala
sairastui
Saigonissa koleraan ja kuoli tautiin 20 päivää sairastettuaan.
Kaiken lisäksi singaporelainen höyrylaiva lasketti lähes täydessä
vauhdissa ankkurissa maanneen Kalajan päälle rikkoen aluksen
pahasti, ja Santaholma joutui ottamaan Suomen Merivakuutusyhtiöltä
ennakkona lainaa 84 000 mk viiden prosentin korolla laivan korjauksia
varten. Kapteeni Roosia
pyydettiin
palaamaan kotiin, mutta seikkailumieli vei miehen
mennessään.
Saigonista
kapteeni Roos
päätti
viedä Kalajan vanhaa pohjakuparia Hongkongiin, josta hän otti
lastin Siamiin. Lokakuussa 1877 laiva saapui Bangkokin satamaan,
jossa kapteeninrouvan apulaiseksi Glasgow'sta tullut suomalainen
nainen L.
Ramstedt kuoli
tropiikin tauteihin. Loppuvuodesta 1878 Kalaja otti sokerilastin
Australiaan. Kalajoella isännistö alkoi kuitenkin jo hermostua.
Kaikesta huolimatta Santaholma
kirjoitti
Roosille
Australian
Sydneyhin 2.8.1878 vielä toiveikkain mielin ja kertoi odottelevansa
kärsivällisesti parempia aikoja.
Roos
päätti
viipyä kuukausikaupalla Sydneyssä sillä seurauksella, että
joulukuussa laivasta karkasi seitsemän merimiestä Australiaan,
useimmat heistä suomalaisia. Australiasta Kalaja otti hiililastin
Shanghaihin Kiinaan ja kävi tämän jälkeen pari kertaa Euroopassa.
Se jäi kuitenkin purjehtimaan Itä-Intian rannikkoreitille. Miehistö
pyyteli kapteenia palaamaan kotiin, mutta Roos
ilmoitti
isännistölle marraskuussa 1879 purjehtivansa Kiinan merellä ja
aikovansa Anjeriin, Jaavalle, mukanaan 450 tonnia raskasta lastia,
teetä, kanelia ja silkkiä.
Kalajoella
loppui kärsivällisyys, ja Roosin
oli
otettava viimein Hongkongista rahti takaisin Lontooseen, jonne alus
saapui kesäkuussa 1880. Lontoossa laiva otettiin Roosilta
pois
ja annettiin 58-vuotiaan oululaisen merikapteeni Ryselin
haltuun.
Uudeksi perämieheksi nimitettiin August
Söderlund.
Pian Kalajoelle kantautui tieto, jonka mukaan Kalaja oli kärsinyt
haverin Lontoossa ja Roos oli ottanut laivan korjauksia varten
lainaa, joka oli maksettava heti takaisin. Lainan hankkiminen
osoittautui hankalaksi, mutta viimein raahelainen kauppias Heikki
Sovelius lupautui
lainaamaan yhtiölle hampaita kiristellen 30 000 mk, ja Santaholma
onnistui saamaan vielä ”Lumperin pankista” pankinjohtaja
Aspergrenilta lainaa 20 000 mk, joilla Kalajan pakkohuutokauppa
estettiin. Kalaja päätettiin myydä, mutta myynnistä ei kuitenkaan
tullut mitään.
Roos
tahtoi
omistajilta rahaa laivan korjausta varten. Rahat lähetettiinkin,
mutta Roos
pani
ne omiin taskuihinsa ja vielä lisäksi laivan rahtirahat. Isännistö
vaati Roosia
tulemaan
kotimaahan ja tuomaan laiva Kalajoelle, mutta Roosilla
oli
sellainen omistajien valtakirja, että se oikeutti hänet
rajattomasti purjehtimaan ja ottamaan lastia haluamastaan satamasta
ja viemään minne se vain osoitetaan. Kapteeni Roos
ei
totellut isäntien määräyksiä, vaan ”seilasi ja hoilasi”
vapaasti. Noin viitisen vuotta hän purjehti laivallaan aivan
kaukaisen idän vesillä. Viimein omistajat valtuuttivat kapteeni
Johan
Ryselin Oulusta
ottamaan laiva haltuunsa ja hänen onnistuikin saada ”karkulainen”
kiinni Englannissa. Kalaja tuotiin nyt Ouluun. Se oli perin huonossa
kunnossa. Oulusssa siihen pantiin Varjakan sahalta lankkulasti, jonka
se vei Liverpooliin Englantiin. Siellä laiva nostettiin telakalle,
revittiin vanha pohja pois, pantiin uusi kupari sekä muutenkin
korjattiin koko laiva aivan ensiluokkaiseen kuntoon.
Liverpoolista
laiva lähti Baltimooreen Yhdysvaltoihin, josta hyväkuntoisuutensa
vuoksi sai nisujyvälastin Tanskaan. Sitten se haki Philadelphiasta
jyvälastin Skotlantiin, jonne tuotiin vielä toinenkin nisujyvälasti
Amerikasta. Neljäskin lasti oli samaa tavaraa Philadelphiasta ja se
tuotiin Roueniin Ranskaan. Täällä laiva purjehti Lissaboniin
ottamaan suolalastia, mikä tuotiin Raaheen. Laivan kapteenina näillä
matkoilla toimi kapteeni Mustonen. Laivaa kunnostettiin ja se lähti
kapteeni Aatami Kaakisen johdolla lankkulastissa Englantiin ja sitten
Länsi-Intian saarilta hakemaan sinipainevärilastia.
Kapteeni
Roosin oikeudenkäynti
Kapteeni
Roos haastettiin oikeuteen. Hän oli ollut Kalajan kapteenina viisi
vuotta ja kahdeksan kuukautta, joista laiva oli maannut eksoottisissa
satamissa kolme vuotta ja ollut merillä kaksi vuotta ja kahdeksan
kuukautta. Sopimus oli tehty alun perin vain kahdeksi vuodeksi, jonka
Roos oli rikkonut kieltäydyttyään palaamasta takaisin Suomeen.
Voittoa oli tullut ainoastaan Pohjois-Amerikan reitiltä ja
kirjanpidon mukaan laivan "proviantiin" oli kulunut vuosina
1874–1880 yhteensä jopa 65 470,12 mk, sillä Roos oli ostanut
pitkille merimatkoille ”väkeviä juomisia, viinejä, porteria,
olutta, skinkkua, juustoa ja monenlaista muuta erinomaisempaa
kajuutta ruokaa”. Kaiken lisäksi kapteenin rouva oli ollut
laivassa 4,5 vuotta maksamatta laisinkaan ruokarahaa. Isännistö
vaati Roosilta korvauksia 126 014,43 mk, mutta oikeus määräsi
hänen maksettavakseen ainoastaan 1 711,98 mk, sillä kapteenilla oli
yli yhtiöltä saamisia 50 741,60 mk.
Pohjois-Amerikan
reitillä 1880–1885
Trooppisten
vesien toukat olivat syöneet Kalajan huonoon kuntoon, mutta laiva
päätettiin korjata Mansikkaniemen varvilla Rahjassa ja lähettää
toiselle ansaintamatkalle Pohjois-Amerikan reitille, joka aikaisemmin
oli tuottanut hyvin voittoa. Kapteeniksi nimitettiin Edvard
Mustonen ja
perämieheksi Adam
Kaakinen. Toinenkin
matka alkoi kummallisella tavalla, kun Kalaja otti v. 1880
lankkulastin Oulusta Liverpooliin, mutta osa kansilastista päätyi
mereen Pohjanmeren myrskyssä.
Seuraavat pari vuotta Kalaja
purjehti Philadelphian ja Euroopan väliä, ja vuonna 1882 laivaa
yritettiin myydä, mutta jälleen kerran tuloksetta. Kalajan
kapteeniksi tuli v. 1882 entinen perämies Adam
Kaakinen,
joka purjehti Baltimoren ja Euroopan väliä kuskaten erilaisia
rahteja öljystä ratapölkkyihin. Alus palasi 1884 Suomeen, josta
lähti seuraavana vuonna viimeiselle, kohtalokkaalle
matkalleen.
Kalajan
tuhoutuminen
Kalaja
otti vuonna 1885 Cardiffista hiililastin toimitettavaksi Jamaikalle,
josta otti punapuulastissa kurssin kohti Ranskan Le Havren satamaa.
Huhtikuussa 1885 Santaholma vastaanotti Halifaxista Kanadasta
sähkeen, jonka mukaan saksalainen Lloydin tullilaiva oli upottanut
Kalajan "bankilla" ja perämies Lakström
oli
hukkunut. Vähitellen Kalajoelle saapui lisää tietoa ja kävi ilmi,
että Kalaja oli joutunut onnettomuuteen Kanadan edustalla
Newfoundlandin matalikolla huhtikuun 13. päivänä 1885 matkalla
Jamaikalta Le Havren satamaan.
Alavieskalainen
Juho
Nikula,
joka oli ollut Kalajassa merimiehenä sen viimeisellä matkalla
kertoi, että ”oli nokipimeä yö huhtikuun 14. päivää vasten
1885. Se ei mene mielestäni koskaan. Muistan kuin viime yön. Olin
sinä yönä iltapuolesta ruotelissa. Myrsky oli ankara, meri pauhasi
ja korkeat laineet huuhtelivat laivamme kantta. Silmä kovan piti
tähystellä pimeään yöhön, minne ei nähnyt ”nenäänsä
pitemmälle”. Tuuli vinkui ja ulvoi mastoissa sekä purjeiden
köysissä. Kapteeni Kaakinen kävi iltayöstä tarkastamassa, että
kaikki ”oli reit”. Hyvässä tuulessa mentiin Ranskaa kohti.
Laivassa oli kallisarvoinen, ehkä miljoonien arvoinen
sinipainevärilasti, otettu Intiasta. Se oli aikomus viedä Havreen
Ranskaan, mutta kohtalo ei sitä sallinut. Laivalla oli vastuksia ja
vahinkoja koko purjehdusolonsa aikana, joten voimme sanoa sitä kovan
onnen laivaksi. Purjehdusajallaan se menetti tapaturmaisesti 16
miestä. Kapteeni Kaakinen
oli
etevä merimies.
Kello 1 yöllä vaihtui laivalla vuoro. Ruoteliin
tuli nyt tilalleni Janne
Lakström Kalajoelta.
Kiiruusti juoksin, kylmä kun oli, keulapuoleen hyttiini juomaan
kuumaan kahvia. Mutta juuri kun nostin kahvilautasta suulleni, kuului
rymähdys, vaikkei tosin kovin ankara. Heti kiireesti kannelle ja
pian huomasin, että suuri höyry oli ajanut Kalajan ahterinpuolesta
aivan eri poikki, kahdeksi kappaleeksi. Etupuoli pysyi vielä veden
päällä sekä peräpuoli, mikäli erotin postilaivan valossa.
Laiva, joka pimeässä ajoi päälle, oli saksalainen Bremen-linjan
suuri matkustajahöyry Main. Sieltä laskettiin heti pelastusveneet
vesille ja huolimatta pimeydestä ja ankarasta aallokosta,
pelastuimme kaikki paitsi ahterissa ollut Lakström. Hän oli suuriin
lammasnahkaturkkeihin puettuna heti laivojen törmätessä hukkunut.
Sinne jätimme haikeana Lakströmin
ja
sääli tuli sikaakin, jonka arvattavasti hait pian söivät. Laiva
vei meidät Halifaxiin, jonne se oli matkalla. Sitten meidät tuotiin
Lontooseen todistamaan ja riita laivan haaksirikosta kesti Lontoon
merioikeudessa kuusi kuukautta, jonka aikana olimme
kaupungissa.
Tietojen
mukaan saksalainen höyrylaiva Main tuli yöllä takaa päin ja
päästyään melkein laivan sivulle, kääntyi ja ajoi suoraan
Kalajan päälle, jolloin laiva katkesi kahtia. Onnettomuushetkellä
perää pitänyt Lakström hukkui. Main pelasti merimiehet Kalajan
ajelehtivasta keulaosasta ja vei heidät Amerikkaan, josta he
palasivat takaisin Kalajoelle omia aikojaan. Oikeus totesi molemmat
laivat syypäiksi, sillä Kalajan lyhdyt oli ilmeisesti asennettu
väärin.
Kalajoen
Laiva ja Varvi Seura purettiin ja huutokaupattiin kannattamattomana,
mutta Santaholman laivanvarustaminen ei suinkaan päättynyt tähän.
Parin vuoden kuluttua Kalajan uppoamisesta Santaholma hankki
käyttöönsä Joutsen-nimisen laivan ja ryhtyi kuljettamaan sillä
kauppaamaansa tervaa ja puuta Englantiin ja tuomaan Englannista
kivihiiltä Suomeen. Santaholman poika Juhani
Santaholma osallistui
Joutsenen purjehduksille. Santaholma rakensi myös hinaaja-aluksia,
joista ensimmäinen oli nimeltään Antti. Weikko puolestaan oli
ensimmäinen yhdistetty hinaus- ja matkustajalaiva.
Kalajoen kaupat - kauppias Johannes Poukkula
Johannes Poukkula
Kalajoen
Pohjankylässä toimi 1900-luvun alussa Kalajoen Kauppa Oy
kaupanhoitajana Matti
Myllylä ja
puotiapulaisena Sofia
Ojala,
Johannes Poukkulan kauppa kauppiaana Johannes
Poukkula ja
puotiapulaisina Aina
Pahikainen ja
Selma
Untinen ,
A.G. Naatuksen kauppa ja lukkari Juho Friis-Pohjanpalon kauppa,
kauppias Josef
Pernu puotiapulaisena
Anne
Mehtälä.
Pitkäsenkylällä
oli kauppias Johan
Gröndahlin kauppa.
Rahjankylässä oli Satamatyöväen Osuuskunta. Tyngällä oli
Herman
Naatuksen kauppa,
jossa kauppiaana oli Otto
Rutanen.
Vuonna
1917 Pohjankylällä oli samana vuonna perustettu Kalajoen
Osuuskauppa kaupanhoitajana Onni
Hänninen ja
kaupanpalvelijoina Melina
Rahja ja Sergei Åkerman.
Siitä tuli merkittävä kilpailija tähän saakka voimakkaimpana
esiintyneelle Kalajoen Kauppa Oy:lle, jolla oli myymälä
Pohjankylässä, Tyngällä ja Metsäkylässä. Osuuskaupan
edeltäjän voitaneen pitää pääasiassa työväestön voimin
syntynyttä, markkinapaikalla toiminutta Kalajoen osuusruokalaa.
Joulukuussa 1916 Kalajoella agitoinut Pellervon konsulentti Juho
Vehkaoja sai
kalajokiset innostumaan osuuskaupan perustamisesta. Sen syntyikin jo
12.2.1917. Osuuskaupan synnyttä lakkautettiin Kalajoen Kauppa Oy
omistajien liittyessä suurelta osin osuuskauppaan. Kauppa Oy:n
omaisuus siirtyi maaliskuussa pidetyssä huutokaupassa
kauppakartanoineen ja tavaravarastoineen osuuskaupalle, joka osti
myös Tuomas
Rahkon kauppakartanon
ja tavaravaraston. Myöhemmin avattiin myymälät vielä Vasankariin
ja Rahjaan. Rautioon rakennettiin myöhemmin oma myymälä. Lisäksi
oli A. Santaholma Oy:n kauppa.
Siltasaaressa
piti majataloa Johan
Enlund,
myöhemmin Lyyli
Niemonen.
Sotien aikana Siltasaaressa toimi Lotta-kahvila, jonka kiinteistön
Säästöpankki osti järjestön lakkauttamisen jälkeen. Myös
kahviloita ja leipomoita alkoi ilmaantua kyläkuvaan 1920-luvulla
useita, muun muassa Orellin ja Orelman leipomot.
Poukkulan kartanon pienoismallin on rakentanut puuseppä Leo Takalo
Poukkulan
kauppakartano rakennuksineen on sijainnut Lankilan mailla.
Huvilarakennuksen omistaja ennen Poukkuloita on ollut Johan
Löfqvist.
Tila on kuulunut Lankilan suvulle, jolta Oulun
tark`ampujapataljoonan Kalajoen komppanian alikapteeni Groundström
osti
talon vuonna 1863. Groundström
myi
pian talon Pedersöressä syntyneelle Löfqvistille.
Löfqvististä tuli
merkittävä vaikuttaja Kalajoella, hän toimi mm. kuntakokouksen
esimiehenä, oli yksi Kalaja-laivan osakkaista ja oli säästöpankin
ja paloapuyhdistyksen perustajajäseniä. Kauppakartanonsa hän myi
Johannes
Poukkulalle 1907.
Kauppias Poukkulan
huvilaa
ympäristöineen ja puutarhoineen sanottiin olevan pitäjän komein.
Poukkula oli aloittanut kauppiasuransa Jaakko
Merenojan kauppa-apulaisena.
Poukkulaa vastapäätä Lankilantiellä, vanhan paloaseman takana
oleva vanha rakennus on kuulunut Poukkuloille. Tämän talon on
muistitiedon mukaan siirtänyt Mehtäkylästä pastori Aapeli
Kiviojan leski,
kansanedustaja Liisi
Kivioja noin
vuonna 1910. Jaakko
Poukkula osti
talon 1920-luvun lopulla ja siinä asui viimeksi leski Priita
Lusiina Poukkula ennen
talon siirtymistä nykyisille omistajille.
Kalajoen
Säästöpankin historiaa
Kalajoen Säästöpankki Taiteilija Olga Markova-Orellin maalaus
Kalajoen Säästöpankin pienoismallin on rakentanut puuseppä Leo Takalo
Kalajoen Säästöpankin perustaminen tuli esille kuntakokouksessa kesäkuun 17. päivänä 1884. Silloin olivat mukana vaikutusvaltaiset kunnanisät mm. Jaakko Friis, Juho Friis, Antti Santaholma, Juho Pahikainen, Simo Saari ym. ennen kaikkea vaatimattomuudessaan kaikkeen lahjakas ja aloiterikas kunnankirjuriKalle Myllylä, josta tuli säästöpankin kirjuri yhdeksi vuosikymmeneksi. Kuntakokouksen pöytäkirjan 9 § osoittaa: "Otettiin esille kysymys säästöpankin perustamisesta kuntaan ja myönnettiin sen edullisuus yksimielisesti ja päätettiin valita komitea asiaa valmistelemaan ja sääntöehdotusta tekemään syyskokouksessa esitettäväksi; valittiin puheenjohtajaksi kruununnimismies G.A. Palmqvist ja jäseniksi kansakoulunopettajaMatti Tuomikoski, kuntakokouksen esimies J. Pahikainen, lautakunnan esimies M. Alasuvanto ja kunnankirjuri K. Myllylä."
Saman
vuoden lokakuun 13 päivänä kuntakokous päätti: "että
lainamakasiinin siemenjyvästön kasvukapoista myydään sata
tynnöriä rukiita ja kaksisataa tynnöriä ohria, joista saatu summa
luovutetaan säästöpankin pohja- eli kantarahastoksi."
Joulukuun 15 päivänä kuntakokous hyväksyi edellä mainitun
komitean sääntöehdotuksen.
Vahvistettujen
sääntöjen perusteella kuntakokous sitten syyskuun 28 päivänä
1886 valitsi säästöpankille johtokunnan, johon tulivat Kustaa
Himanka, Kalle Myllylä, Johan Löfgvist, Antti Rahko, Antti Manninen
ja
Jaakko
Merenoja sekä
varajäseniksi Heikki
Vedenoja, Niku Silvasti ja Matti Juusola. Näistä
valittiin esimieheksi Jaakko
Merenoja ja
kirjuriksi Kalle
Myllylä.
Säästöpankki voitiin avata yleisölle virallisesti vasta 19 päivänä marraskuuta 1887. Ensimmäinen pankkihuoneisto sijaitsi Jaakko Merenojan talossa Pohjankylässä. Ensimmäiset vuodet säästöpankkitoiminnassa eivät näytä saavutuksiltaan loistavilta, mikä johtuu ehkä siitäkin, että säästöpankkia pidettiin auki vain kerran kuukaudessa. Toisena kehityksen hitauteen vaikuttavana tekijänä mainittakoon se, että säästöpankin ohjesäännön määräys, minkä mukaan yhdeltä säästöönpanijalta sai ottaa talletusta vain 200 mk vuodessa. Ensimmäisenä virallisena aukiolopäivänä 19.11.1887 ensimmäisen talletuksen teki kauppias Antti Santaholma: 800 mk, joka heti kunnalle lainattiin.
Vuoden
1888 tammikuussa säästöpankki oli auki kaksi kertaa, jolloin
kerääntyi talletuksia yhteensä 924 markkaa. Kassaan kerääntyneet
varat lainattiin kahdella velkakirjalla, minkä lisäksi maksettiin
pankille hankittu tilikirjat.
Säästöpankin
ensimmäinen isännistö valittiin kuntakokouksessa 14 päivänä
maaliskuuta 1898. Ylimpään elimeen, mikä valvoi säästöpankin
toimintaa ja päätti sen toiminnata, valittiin kauppia Antti
Santaholma ja
maanviljelijät Kaarlo
Haavisto, Antti Manninen, Joonas Tavasti, Antti Tiinanen, Esa
Mustonen. Eliel Naatus, Matti Nikula, Mikko Nauha, Sakri Kaakko,
Antti Niska ja Juho Roukala.
Säästöpankin hallitukseen kuuluivat pastori J.H.
Ihalainen,
nimismies A.W.
Snellman,
apteekkari J.O.
Hedman ja
maanviljelijät J. Fr. Naatus,
Otto
Muuttonen sekä
varajäsenet maanviljelijät Juho
Tikkala ja
Matti
Matinpoika Nikula.
Uusi hallitus piti ensimmäisen kokouksen maaliskuun 30 päivänä
1898 ja valitsi puheenjohtajakseen apteekkari J.O.
Hedmanin ja
varapuheenjohtajaksi nimismies A.W.
Snellmanin.
Vuoden 1899 alusta alettiin pankkia pitää auki joka arkilauantai. Aukiolojen lisääntyminen vaikutti suotuisasti pankin kehitykseen. Vuoden 1900 aikana tehtiin pankin ohjesäännön muutos, jonka mukaan yhdeltä säästöönpanijalta sai ottaa talletusta 5000 mk vuodessa aikaisemman 200 mk sijasta.
Kalajoen
Säästöpankin toiminta aloitettiin, kuten monen muunkin
maalaissäästöpankin vuokrahuoneissa. Kolme ensimmäistä vuottaan
se oli johtokunnan puheenjohtajan maanviljelijä Jaakko
Merenojan talossa,
sitten Ventelän talossa vuoteen 1898, jolloin pankki vuokrasi
huoneen Hakalasta. Siitä se siirtyi seuraavan vuonna 1899 silloisen
kirjanpitäjänsä luokse Pohjankylän koululle. Täällä pankin
toiminta jatkui aina vuoteen 1914, jolloin jo oman talon rakennustyöt
olivat käynnissä. Vuonna 1913 ostettiin pankin palsta, "Omapohja",
jolle rakennettiin pankki toimitalo, mihin muutettiin joulukuun 9
päivänä 1915 Heikki
Himangan talossa,
jossa pankki oli ollut toista vuotta.
Säästöpankin
talon rakensivat urakalla rakennusmestari Kyösti
Himanka Helsingistä
ja Leander
Rahko Kalajoelta.
Urakkasumma oli ulkohuonerakennuksineen 27.600 markkaa. Rakennukseen
varattiin myös huoneita kunnan tarpeita silmällä pitäen ja siihen
sijoitettiin myös siihen aikaan paikkakunnalta puuttuva suuri
juhlasali, jossa erinäiset yhdistykset ovat saaneet merkkijuhlansa
viettää. Kunnalle luovutettiin rakennuksesta heti sen valmistuttua
kansliahuone kassaholveineen pientä vuosivuokraa vastaan.
Vuonna
1920 pankki otti liikkeensä yhteyteen Keskuspankin postivekselien
myynnin. Marraskuussa 1. päivänä samana vuonna alettiin
säästöpankkia pitää avoinna kaksi kertaa viikossa. Vuonna 1928
säästöpankki liittyi jäseneksi Keski-Pohjanmaan
Säästöpankkiyhdistykseen.
Vuonna
1944 ostettiin Lotta Svärd Kalajoen paikallisosastolta
Siltasaari-niminen kiinteistö, josta oli tarkoitus laittaa
virkailijoille asuntola, mutta se jouduttiin luovuttamaan siirtoväen
käyttöön useaksi vuodeksi ja niin se sitten myytiin
Maanmiesseuraliitolle vuonna 1950. Vuonna 1949 päätettiin isosali
korjauttaa kunnan käyttöön. Salista laitettiin 4 uutta
toimistohuonetta ja vuokrattiin kunnalle 40 000 markan vuosivuokraa
vastaan.
Vuonna
1956 pankkihuoneeseen päätettiin teettää uusi tiski entisen
vanhan ja epäkäytännöllisen tilalle. Uusi tehtiin osaksi
arkkitehti Elsi
Borgin piirustusten
mukaan kuitenkin vähän muuttamalla. Mainitun tiskin teki Toivo
Ojalan Puusepänliike
Kalajoelta. Vuonna 1958 pankin ulkoseinään laitettiin mainosvalo,
joka tilattiin Oy Airam Ab:ltä. Laite tuli maksamaan 300 000
markkaa.
Isännistön
ensimmäisenä puheenjohtajana toimi kauppias Antti
Santaholma 20
vuotta. Hänen jälkeensä valittiin puheenjohtajaksiKalle
Myllylä, jonka
toimiaika kesti viisi vuotta eli vuoteen 1923. Myllylän jälkeen
puheenjohtajana toimi kaksi vuotta Heino
Tavasti.
Tavastin jälkeen puheenjohtajana toimi kolme vuotta kirkkoherra J.
Anton Heilala.
Vuonna 1928 puheenjohtajaksi tuli Oskari
Metsola,
jonka toimiaika loppui vuoteen 1945. Vuosina 1946-48 puheenjohtajana
toimi kauppias J.S.
Yrjänä sekä
1949-1950 lääkäri Untamo
Sorasto.
Vuodesta 1951 puheenjohtajana on toiminut rovasti V.H.
Kivioja.
Säästöpankin
ensimmäisen hallituksen puheenjohtajan apteekkari J. O. Hedmanin
paikkakunnalta
poismuuton jälkeen v. 1907 valittiin hallituksen puheenjohtajaksi
silloinen prokuristi myöhemmin kunnallisneuvos Oskari
Santaholma.
Hänen erottuaan v. 1913 valittiin puheenjohtajaksi pastori A.J.
Sariola. Hänen
jälkeensä v. 1918 puheenjohtajaksi tuli maanviljelijä A.L.
Manninen,
joka vuoden 1929 alusta erosi. Tämän jälkeen valittiin
puheenjohtajaksi maanviljelijä Kustaa
Rahko,
joka toimi tehtävässä 23 vuotta. Vuoden 1953 alusta valittiin
hallituksen puheenjohtajaksi maanviljelijä K. A. Siipola.
Pankin
kirjureina, kamreereina ja toimitusjohtajina ovat toimineet Kalle
Myllylä kunnankirjuri
1887 - 1899Jaakko
Hiivala kansakoulun
opettaja 1899 - 1911, 1912 - 1914O.H.
Petäjistö maisteri
1911 – 1912 Alfred
Kärje 1914
– 1918 Sergei
Åkerman 1918
-1919 Eino
Hongell (Honkela)
1919 - 1923Martta
Heinonen 1923
– 1928 Anni
Helanen (Helander)
kamreerina 1928 - 1949 ja sen jälkeen toimitusjohtajana vuodesta
1949
Efraim Kilpinen - kalajokinen kanteleentekijä
Muotokuvan Efraim Kilpinen Taiteilija Markku Hakolan maalaus
Efraim
Kilpinen kävi
nuoruudessaan vuosina 1881–85 Oulussa puuseppäkoulun.
Ruotsinkielisen sukunimensä Alholm hän muutti 1883 Kilpiseksi
ihailemansa suomalaisuusmiehen Wolmar
Kilpisen (Schildt)
mukaan.
Puusepänkoulun suorittamisen jälkeen Efraim
Kilpinen toimi
Haapaveden kansanopistossa käsityön opettajana. Haapavedellä
Kilpinen tutustui maankuuluun kanteleensoittajaan Pasi
Jääskeläiseen. Kerran
Pasi pyysi Kilpistä korjaamaan kanneltaan, tästä sitten alkoi myös
hänen kanteleenrakentajana tunnettu uransa. Kilpinen
toimi
vielä kauan enemmän puuseppänä. Hän oli erittäin taitava
suksimestari ja sai useita palkintoja suksistaan Taito siirtyi isältä pojille
Kilpinen
opetti
myös pojilleen Matille
ja Oskarille kanteleitten
rakentamisen ja niin Kalajoelle kehittyi kanteleverstas. Pasi
Jääskeläinen oli
kertonut Kilpisistä
Helsingissä
musiikkiliike Fazerilla ja sieltä alkoi Kilpisille tulla runsaasti
kanteleitten tilauksia, kerrankin yhtä aikaa 100 kannelta. Etenkin
1920- ja -30-luvut olivat hyvin kiireistä aikaa. Kun vielä
yksityisetkin tilasivat kanteleita, kysyntä ylitti usein tarjonnan.
Kilpisten
kanteleet
tunnettiin kaunissointisina, niitä käyttivät useat nimekkäät
kanteletaiteilijat Suomessa. Kilpiset suunnittelivat
kanteleeseen myös monia rakenteellisia uudistuksia, jotta soitinta
voisi käyttää monipuolisemmin. He saivat kanteleistaan ensimmäisiä
palkintoja. Efraim
Kilpinen valmisti
jopa 30-kielisiä kanteleita. Efraim
Kilpisen poika
Oskari
Kilpinen (13.4.1895
– 8.11.1980) jatkoi kanteleitten rakentamista isänsä jälkeen ja
myös hänestä tuli myös maankuulu mestari. Isänsä tavoin hän
teki taidokkaita käsitöitä. Oskari sai vuonna 1969 Kalevala-seuran
tunnustuspalkinnon ja kunniakirjan tunnustukseksi ansiokkaasta työstä
kansallissoittimemme kehittämisessä.
Kilpisten verstaalta on
kanteleita kulkeutunut moniin Euroopan maihin, ainakin Pohjoismaihin
ja Saksaan, myös amerikansuomalaiset ovat niitä hankkineet.
Kilpiset rakensivat yli 4000 kanteletta. Efraim Kilpinen oli
taiteellinen myös runouden alalla: hän kirjoitti runoja, jotka
tosin jäivät pöytälaatikkoon. Efraim Kilpinen sai ansioistaan
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin. Tietoja
V. H. Kiviojan arkistosta
Efraim
Juhonpoika Kilpinen (vuoteen 1883 saakka Alholm) on Kalajoella
13.12.1862 syntynyt puuseppä ja kanteleentekijä, joka kuoli
9.12.1951 Kalajoella. Hän avioitui 31.8.1884 Kalajoella Sofia
Tuomaantytär Heikkilän (20.1.1864 - 7.1.1947) kanssa. Heille syntyi
seitsemän lasta Väinö (2.11.1884 -3.3.1893), Johanna (12.10.1887 -
1909), Aino Sofia (20.7.1890 - 6.2.1893), Anni (27.1.1893 - kuoli
Karijoella 12.2.1907), Kaarlo Oskari (13.4.1895 -8.11.1980), Matti
Viljami (17.2.1897 - ?) ja Tyyne Maria (17.6.1903 -?).Efraim
Kilpisen vanhemmat
olivat merimies Johan
Annanpoika Ahlholm (alkuaan
Lepistö) syntynyt 7.12.1821 ja kuollut 7.8.1893. Äiti oli Johanna
Vilhontytär omaasukua Pokela syntynyt 28.7.1821 Alavieskassa ja
kuollut 31.7.1904). Efraimin äidin, Sofia Tuomaantyttären vanhemmat
olivat Tuomas Pekanpoika Heikkilä ja Priita Kaisa Juhontytär
Kekolahti (Stenman). Efraim Kilpinen asui 18.7.1881 - 17.9.1885
välisenä aikana Oulussa, jossa hän kävi puusepänkoulua.
Kalajoen markkinat
Suurpitäjän kaupanteon melkeinpä yksinomaisena keskuksena olivat Kalajoen markkinat. Kalajoen seudun talonpojat olivat sekä talollisia että kauppamiehiä. Heillä oli myytävänä tuolloin turkiksia, hylkeenrasvaa, suolakalaa, kuivattuja haukia, voita ja nautaeläinten vuotia. Heitä kutsuttiin maakauppiaiksi, ja he olivat varakkaita, yritteliäitä ja maailmaa nähneitä miehiä. He saivat usein toimia luottamusmiehinä ja käräjälautakunnassa. Talonpojat omistivat myös laivoja ja muita aluksia.
Tervakaupan keskus
Kokkola sai kaupunkioikeudet 1620 ja luvan pitää markkinoita Kalajoen Santaniemessä niin kuin tätä aluetta silloin kutsuttiin. Kalajoen markkinoista tuli kuitenkin vapaamarkkinat vuonna 1638. Kaikkien kaupunkien porvareilla oli lupa käydä kauppaa Kalajoella, mutta kokkolalaisilla oli kuitenkin kiistaton ylivalta. Koska kauppaoikeudet oli kaupunkien porvareilla maalla ei saanut olla muuta kuin markkinat. Kokkolan kaupunki osti Jaakko Jaakonpoika Änkilältä alueen markkinapaikaksi 1680 ja Kokkolan kaupungin kauppiaat elikkä porvarit, joiksi heitä silloin kutsuttiin alkoivat rakentaa markkinatupia Plassille. Alueella piti olla lämmintä tilaa koska markkinoita pidettiin myös kevättalvella. Näin syntyi tämä asutus. Aluksi ei ollut muuta kuin Änkilän kantatila, pari torppaa ja yksi sotilastorppa. Ja sitten alueella oli pikiruukki ja terva-aittoja pikiruukin hoitajan asunto, sauna ja venelaituri. Markkinakentän molemmin puolin joen rannassa oli asumuksia, markkinatupia myös maanpuolella ja niiden välissä oli kenttää johon markkinamiehet pystyttivät kesäaikana pöytiä ulos mutta talven aikana kauppaa tehtiin näissä markkinatuvissa ja liikuttiin hevospeleillä. Sitten markkinat muuttivat merkitystään ja maallakin sai olla kauppiaita.
Tervakaupan ansiosta Kalajoen markkinat olivat alueen tärkeimmät aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Mutta sitten myöhemmin, kun markkinat menetti merkitystään, tuli paljon asutusta 1800-luvulla tälle alueelle. Markkinoista kehittyi varsin huomattavat ja ne oli verrattavissa Suomen suurimpiin markkinoihin. Laajalta maakunnan alueelta tuli kauppiaita Kokkolasta ja myöhemmin tuli raahelaisia mukaan. Kokkolalaiset yritti karkottaa raahelaisia pois mutta nämä vetosivat maaherraan ja maaherra ratkaisi asian että markkinat tulivat kaikille vapaaksi ja tilanne rauhoittui.
Laajasti tunnetut markkinat
Markkinoilla oli suuri merkitys lähiseudun kaupunkien porvareille ja naapuripitäjien talonpojille, joita saapui jopa Haapavedeltä, Pyhäjärveltä, Kärsämäeltä, Reisjärveltä, Pihtiputaalta, Viitasaarelta, Saarijärveltä ja Rautalammilta saakka. Rantakaupunkien kauppiaat tulivat ja myivät puodeistaan omia tarvikkeitaan. Raahen ja Kokkolan kauppiaat olivat perustaneet Kalajoelle tervahovinsa, jonne maalaisten tuomat tervat kerättiin. Kalajoella pidettiin vuosittain kolmet markkinat. Matinpäivänä 24.2. tehtiin tervakauppaa, Laurinpäivänä 10.8. voikauppaa ja Mikonpäivänä syyskuun lopulla pidettiin karjamarkkinat.
Kiistaa markkinapaikoista
Markkinapaikka oli v. 1763 laaditun maanmittauskartan mukaan n. 140 metriä pitkä ja 60 metriä leveä. Tällä alueella oli porvareiden kauppahuoneita, tervavarastoja ym. tavaramakasiineja ja rakennukset olivat käytössä yleensä vain markkina-aikana sekä kesäkautena laivauksen ollessa käynnissä. Markkinapaikalle oli aikain kuluessa syntynyt asutusta ja tontteja, joiden omistusoikeudesta syntyi riitaa Kalajoen kunnan ja Pohjankylän lohkokunnan kesken. Keisarillinen senaatti määräsi maanmittausylihallituksen toimittamaan arkistotutkimuksia Kalajoen markkinapaikan vanhoista omistussuhteista. Lopulta päädyttiin siihen, että 2.10.1877 kihlakunnanoikeuden vahvistamassa isojaon järjestelyssä erotettiin 22 yleistä ja yhteistä paikkaa. Kalajoen markkinapaikalle määrättiin v. 1885 tehtäväksi järjestyssääntö ja asemakaava.
Kaupunkihankeen kariutuminen
Kaupan vapautuminen nosti markkinapaikan mittavaan kukoistukseen. Sen ilmentymänä oli pyrkimys muodostaa Kalajoesta kaupunki v. 1865. Hanke ei kuitenkaan toteutunut, mutta Kalajoen kauppa muodostui silti vilkkaaksi ja värikkääksi. Vielä 1860-luvun alkupuoliskolla Oulun läänin kuvernööri piti Kalajoen markkinoita läänin huomattavimpina markkinoina, joiden tavaravaihdon laajuudelle ei löytynyt vertaa edes Etelä-Suomen markkinoista. Markkinapaikan verotus perustui vanhaan v. 1864 uudistettuun senaatin päätöksen, jonka mukaan kannetut varat on käytettävä torialueen ja sille rantamaantieltä johtavan tien ylläpitoon. Pian ilmeni vastustusta markkinoiden ylläpidosta johtuviin kustannuksiin. Tämä johti siihen, että nimismies Fr. von Nadelstadh esitti v. 1865 Kalajoen markkinat lakkautettavaksi. Keisarillisen senaatin päätöksellä 31.10.1866 Kalajoen markkinat lakkautettiin. Tästä huolimatta markkinat jatkuivat keskeytyksettä. Senaatti lähetti 1867 Kalajoen kunnalle kirjelmän, jossa se tarjosi Kalajoen markkinoita takaisin. Pitäjäläiset päättivät yksimielisesti hyväksyä senaatin tarjouksen. Kaupan huippu oli 1870-luvun alussa.
Pohjanradan valmistuminen hiljensi kaupankäyntiä Kalajoella. Kalajoen kauppakeskuksen aseman kohottamiseksi pidettiin 8.3.1881 Kalajoen kirkkoherranvirastossa kokous, jossa päätettiin hakea kauppalan oikeuksia. Rautatie kuitenkin oli se tekijä, joka vieroitti yliset kunnat entisestä emäpitäjästä. Vuonna 1888 Ylivieskan, Sievin, Alavieskan ja Raution kunnat kieltäytyivät ottamasta osaa markkinapoliisin palkkaukseen. Vuonna 1893 kunnat lähtivät ajamaan toripäivien lakkauttamista. Kalajoen kunta päätti yksin maksaa markkinapoliisin kustannukset.
Santaholma Oy:llä suuri merkitys alueelle
Santaholman saha aloitti toimintansa 1900 luvun alussa. Lauri Tanska muistelee Santaholma Oy:n toiminnan alkamista näin:
"Kun Santaholman saha aloitti toimintansa 1900 luvun alussa, asutustiloja tarvittiin ja monet markkinatuvista oli ettei niissä ollut asukkaita niistä tehtiin kauppoja ja ne asettui niihin asumaan sahan työläiset. Kun oli vakio työpaikka niin asunto tarvittiin. Paljon tuli sitten Savosta ja jopa Hämeestä asukkaita Kalajoelle ja monesta muustakin pitäjästä. Ja sitten paikkakunnalla asu asutustilallisia ja asettuivat tähän asumaan. Siinä oli silloin kun minä olin nuori mies monenlaista ammatinharjoittajaa. Oli muurari, maalari, räätäri, kelloseppä, pläkkiseppä, kirvesmiehiä, kalastajia, monenlaisen ammatin harjoittajia ja sahatyöläisiä. Jokainen asumuskelpoinen asumus oli asuttuna. Mutta vähitellen niistä on purettu yli 40 näitä entistä markkinatupaa pois. Tilalle on rakennettu sahan työsuhdeasuntoja sahantyöläisille."
Syysmarkkinat
Nykyään on syysmarkkinat lokakuun toisena perjantaina ja lauantaina. Kauppiaita on niin paljon kun torille sopii ja ostajia myös. Markkinat siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1921. Vuoden 2020 markkinoita ei järjestetty koronan takia. Vuoden 2021 markkinat järjestetään perjantaina 8.10. 9:00 - 18:00 ja lauantaina 9.10. 09:00 -14:00
Plassin markkinapaikalla on kaikkiaan 111 myyntipaikkaa. Myyjillä on mahdollisuus varata paikat alustavasti aina vuodeksi eteenpäin ja varaus varmistetaan maksamalla myyntipaikan lasku eräpäivään mennessä. Lasku erääntyy noin kuukautta ennen tapahtuman ajankohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti