Mikko Torvisen muotokuvan on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva.
Kalajoen Kristillisen Opiston ensimmäinen rakennus (Aurasen tilanpäärakennus), jossa oli ruokasali ja rehtorin asunto, opiston alkaessa 20.2.1942. Rakennus purettiin v. 1974. Nykyisin paikalla on v. 2013 valmistunut asuntolarakennus. Samalla paikalla sijaitsi Anttilan kestikievari, jossa pidettiin Kalajoen käräjien 5 viimeistä istuntoa v.1837-38.
Kalajoen Kristillisen Opiston ensimmäinen luokka- ja asuntolarakennus, mikä rakennettiin v.1939-40 presidentti Kyösti Kallion lapsuuskodin tallin hirsistä. Nurmeksen ja Sortavalan siirtoväki oli rakentamassa rakennuksen loppuvaiheita ja asui väliaikaisesti vuoden ajan. 20.1.1942 alkaen rakennuksessa majoittuivat opiston oppilaat. Vuosina 1944-45 rakennus toimi sotasairaalana ja petsamolaisten majoitustilana.
Mikko Torvinen – Kalajoen kristillisen kansanopiston rehtori
Mikko Torvinen
Mikko Torvinen tuli ylioppilaakso Kemin yhteiskoulusta 1930, minkä jälkeen hän suoritti varusmiespalveluksen ja reserviupseerikoulun. Hänet vihittiin papiksi 1935. Sen jälkeen hän toimi vt. kirkkoherrana Paavolassa 1935–37 ja Leppävirran kirkkoherran apulaisena 1937–38. Lestadiolaisen uusherätyksen piirissä jo kauan vireillä ollut ajatus herätysliikkeen hengessä toimivasta kansanopistosta oli alkuvuonna 1938 edennyt kannatusyhdistyksen muodostamiseen ja sen päätökseen perustaa kristillinen kansanopisto Kalajoelle. Saman vuoden syksyllä Mikko Torvinen lupautui perustettavan opiston johtajaksi, ja samalla hän lupasi hankkia muodollisen pätevyyden kansanopistotyöhön. Hän pätevöityi yhdessä puolisonsa kanssa Sörnäisten kristillisessä kansanopistossa Helsingissä 1940–41. Talvisota ja jatkosodan syttyminen viivästyttivät kansanopiston aloittamista, mutta alkuvuodesta 1941 Mikko Torvinen valittiin muodollisesti pätevänä tehtäväänsä ja kansanopisto aloitti opetustyön 20.1.1942.
Työstä Kalajoen kristillisen kansanopiston johtajana ja opettajana (nimike muuttui myöhemmin rehtoriksi) tuli Mikko Torvisen elämäntyö. Kansanopisto aloitti toimintansa hyvin vaikeissa oloissa. Sodan vuoksi oli puute kaikista käytännön tarpeista, ja opiston taustayhteisön voimavarat olivat vähäiset. Opiston ensimmäisinä toimitiloina olivat opiston sijoituspaikaksi eri vaihtoehtojen pohtimisen jälkeen hankitun Aurasen tilan Kalajoen kauniilla jokitörmällä sijainnut päärakennus (purettu 1974) sekä Ylivieskasta hankittu ja uudelleen rakennettu entinen tallirakennus (purettu 1965). Tilojen kohentamiseen ja uudisrakentamiseen päästiin käsiksi vasta sodan jälkeen vuosikymmenen lopulla. Opiston aloittamiselle välttämättömänä edellytyksenä oli uusheräyksen ystäväpiirin tuki eri puolilta maata keräysvaroina ja merkittävinä lahjoituksina, paikkakunnan opiston ystävien tuki sekä eräiden liikelaitosten, kunnan ja seurakunnan avustukset. Olennaisen osan Mikko Torvisen työstä kansanopiston johtajana muodostikin jatkuva aktiivinen yhteydenpito sekä opiston hengelliseen taustayhteisöön että paikkakunnan elämään. Uusheräyksen tukijoukko asui hajallaan eri puolilla maata, joten kalenterin viikonloput täyttyivät matkoista seura- ja muihin tilaisuuksiin eri paikkakunnille.
Mikko Torvisen opetusaineita olivat elämänkatsomukselliset aineet: uskonto, historia ja yhteiskuntaoppi. Hänen opetustyölleen oli luonteenomaista aiheen luennontapainen, johdonmukainen käsittely ja suurten kehityslinjojen havainnollistaminen. Yksityiskohtia ja anekdootteja viljeltiin kevennykseksi ja merkittävien asioiden mieleenpainumisen tueksi. Sama suurpiirteinen asenne oli hänelle leimallista sisäoppilaitoksen arkielämän johtamisessa. Hänen kuuluviinsa kantautuneet tai suorastaan kannellut pienet rikkeet nuorten ihmisten yhteisössä eivät ansainneet johtajan huomiota; sen sijaan opiston henkeen sopimattomat pahat loukkaukset saivat jyrkän tuomion. Mikko Torvinen oli keskeisesti vaikuttamassa Kalajoen yhteiskoulun perustamiseen ja toimi oman toimensa ohella siellä useita vuosia uskonnon ja kirkkohistorian opettajana.
Kansanopisto toimi välittömässä vuorovaikutuksessa Kalajoen seurakunnan kanssa. Mikko Torvisen työ Kalajoella ja Kalajoen seurakunnan pitkäaikaisen papin lääninrovasti Vilho. H. Kiviojan työ kirkkoherrana osuivat samaan aikaan, ja heidän kesken vallitsi suuri alttius palvella toinen toistaan. Paitsi pappina Mikko Torvinen toimi seurakunnassa kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenenä. Kunnanvaltuuston jäsen hän oli 1948–71. Muita kunnallisia luottamustehtäviä olivat jäsenyydet ammattioppilautakunnassa, Kalajoen sairaalan liittovaltuustossa, kansalaiskoulun johtokunnassa ja vaalilautakunnassa. Hänen puoluekantansa oli kokoomus, mutta opettajan ja papin työn luonteen vuoksi hän ei kuitenkaan katsonut voivansa leimautua varsinaisesti poliittisen yhteisön edustajaksi eikä esimerkiksi asettua kansanedustajaehdokkaaksi.
Mikko Torvinen osallistui sekä talvi- että jatkosotaan sotilaspappina rintamajoukoissa: talvisotaan Suomussalmella ja Kuhmossa (2T-DE ja JR 65) ja jatkosotaan Itä-Karjalassa (RsPsto 30). Sotien jälkeen hän osallistui aktiivisesti vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön reserviupseerien ja sotaveteraanien toiminnassa. Mikko Torvinen oli sotilasarvoltaan kapteeni. Hänelle myönnettiin sotilasansioista Vapaudenristi 4 ja Vapaudenristi tammenlehvän kera, sekä yhteiskunnallisista ansioista J. SVR., Keski-Pohjanmaan reserviupseeripiirin maanpuolustusmitali ja Puolustusvoimain hopeinen ansiomitali.
Vanhemmat
kirkkoherra Matti Vilhelm Torvinen ja Helly Maria Pyykkö
Puoliso
Kemissä 10.7.1938 kansanopiston apulaisrehtori Ida Aino Kyllikki Liakka, syntynyt 8.9.1911 Alatornio, kuollut 11.8.1983 Espoo, vanhemmat kansakoulunopettaja August Vilhelm Liakka ja Ida Niva
Kalajoen kristillisen opiston alkutaipaleelta
Vanha talli uutena opistorakennuksena
Entinen Aurasen tilan päärakennus, jonka paikalla aikaisemmin sijainneessa talossa on julistettu syyskuussa 1839 ns. Kalajoen herännäiskäräjien päätös.
Uudisrakennus valmistumassa
Maaliskuun 3. päivänä 1941 johtokunta valitsi opiston johtajaksi viran ainoan hakijan pastori Mikko Torvisen. Veistonopettaja Artturi Junttila päätettiin kutsua toukokuun 15. p:sta 1941 opiston palvelukseen. Toukokuun 22. päivänä 1941 oli julistettu haettavaksi humanististen aineiden, talousopettajan sekä tyttöjen ja poikien käsityönopettajan virat ja heinäkuun 27 pnä johtokunta valitsi humanististen aineiden opettajaksi viran ainoan hakijan kansanopistonopettajan Aino Torvisen, talousopettajaksi viran ainoan hakijan talousopettaja Mirja Veijolan, poikien käsityön opettajaksi 6:sta hakijasta veistonopettaja Artturi Junttilan ja tyttöjen käsityönopettajaksi 7:stä hakijasta kansakoulunopettaja Fanni Junttilan.
Vuoden 1941 vuosikertomuksessa on luettavissa: Uusi ulkohuonerakennus oli pakko tehdä opiston alkamista silmälläpitäen. Vanha navetta on myyty, mutta ostaja ei ole voinut siirtää sitä pois.” Päärakennuksen käyttämättä olleesta yläkerran huoneesta sisustettiin opiston käyttäen ruokasali, jonne hissillä nostettiin ruoka alhaalla olevasta keittiöstä.
Kouluhallituksen suostumuksella, jonka tri Martti E.Miettinen oli saanut, päätti johtokunta 19.1.1942 pitämässään kokouksessa aloittaa opistotyön 20.1.1942. Asia oli nyt siis ilmeisesti kypsä toteutuakseen, vaikka ulkoiset olosuhteet näyttivät mitä ankeimmilta. Olihan kesäkuussa syttynyt ns. jatkosota. Johtajan virkaan valittu sot. Pastori Mikko Torvinen oli saanut rintamalta lomaa opistotyön aloittamista varten. Hänen viransijaisekseen valittiin pastori Oiva Virkkala 25.2.1942 lähtien. Inhimillisin mitoin ajatellen näytti kun ei tällä 3:nnellakaan aikeella olisi ollut mitään toteutumisen mahdollisuuksia. Useiden sotavuosien jälkeen oli tarvittava keittiökalusto vaikeasti hankittavissa. Ruokasalin karkeatekoiset pitkät pöydät ja penkit, joita kalajokiset puusepät Antti Mäkelä ja Joh. Österbacka rakentelivat, olivat alkutekijöissään. Ei ollut liinavaatteita, ei ollut verhoja, ei liinoja. Jostain saatiin säkkikangasta toistakymmentä metriä, joka halkaistiin pirtinpöytien ja ikkunoidenkin ensimmäiseksi verhoksi. Mutta kumma kyllä toivorikkaina kahlattiin höylälastujen keskellä ja odotettiin varmaan ihmettä.
Mikko Torvinen
Opiston kanssa oli vuoden 1942 alussa lähes tyhjä, ja velkojen määrä nousi 288.767 markkaan. Juhannuskesällä 1942 pidettiin kansanopistolla Lestadiolaisen lähetysyhdistyksen vuosikokousseurat. Erikoista oli sekin, että seurojen ajaksi pääasiassa Vasankarin muutamat isäntämiehet rakensivat Santaholmalta lahjaksi saaduista proomun lankkuista Kalajoen yli sillan. Tosin sen uittomiehet parin päivän päästä purkivat jättäen lankut virran vietäviksi.
Toinen vuosikurssi oli jo edellistä suurempi. Kutsuttiin 44 tyttöä, koska katsottiin, ettei opiston tilat enempää salli. Vaikeuksia oli nytkin voitettavaksi. Puita ei ollut saatu kotiin varastoon ja työn alettua marraskuulla oli oppilaiden opettajineen jo 3. työpäivänä lähdettävä rämpimään muutaman kilometrin takaiselle rämeelle kiskomaan rankoja kankaalle, josta hevonen ne voisi vetää kotiin, Vaikeuksia vastaan käytiin tarmokkaasti. Olihan koko maassa huutava sekä polttoaine- että työvoimapula. Saman talven ohjelmaan kuului myös halkomottien teko. Kalajoen 22 isäntää ajoivat kelin jo uhatessa loppua maaliskuun 20. pnä 1942 hevoskuormittain puuta. Oppilaita on ollut pyrkimässä entistä enemmän. Tälle kurssille oli antanut erikoista väriä kahden itäkarjalaisen oppilaan mukana olo. Marras-joulukuun vaihteessa, siis jo 3. kurssin aikana suoritti kouluneuvos Yrjö Länsiluoto opiston täydellisen tarkastuksen. Opiston tulevaisuus näytti kaikin puolin valoisalta. Oppilaita oli paljon, 51. Pahimmat taloudelliset vaikeudet olivat takana. Valtionapu oli 60 %. Vuosikokouksessa 29.1.1944 päätettiin perustaa rakennusrahasto rauhan palattua aloitettavaa rakentamista varten.
Syksyllä 1944 oppilaitos varattiin odottamatta Petsamon aluesairaalan käyttöön. Asuntolasta tuli lastensairaala, päärakennuksen alakertaan tuli Kalajoen sairaalan synnytystilat. Petsamon aluelääkärin pikku perheen kanssa jaettiin yläkerta Opistotyö ei toiveista huolimatta päässyt alkamaan. 64 oppilasta, joista 28 siirtolaista joutui muuttamaan suunnitelmiaan.
Kun rauha saatiin maahan, oli ryhdyttävä täydellä teholla rakennustyöhön. Syksyllä 1946 valittiin opistolle varsinainen maatalousopettaja, Viran ensimmäinen haltija oli agr, Anna Nikula.
Tammikuussa 1948 ilmestyi uusi vaihe opiston historiaan. Seppä Josef Kuusiko Parkanosta tarjosi Parkanon suurehkoa rukoushuonetta tontteineen opistolla lahjaksi, jos opisto muuttaa sinne. 19. pnä kesäkuuta 1948 tehtiin kielteinen päätös asiassa. Asiaa käsiteltiin useassa johtokunnan kokouksessa.
Kalajoen kristillisen opiston syntyvaiheet
Kalajoen kristillisen kansanopiston syntysanat lausuttiin toimitusjohtaja Felix Kontion kodissa 3.12.1937 kokouksessa, johon hänen kutsuaan noudattaen oli saapunut 10 osanottajaa. Heistä viisi, Kontion lisäksi kirkkoherra Einari Peura, maanviljelijät Oskari Junttila ja Jeeli Eskola sekä opettaja Armo Vaismaa valittiin laatimaan sääntöehdotus ja kutsumaan koolle kansanopiston perustava kokous.
Tämä kokous pidettiin 28.2.1938 Ylivieskan rukoushuoneessa, johon oli kokoontunut n. 40 ystäväpiirin jäsentä. Yksimielisesti perustettiin ”Keski-Pohjanmaan kristillisen kansanopiston kannatusyhdistys”. Opiston kotipaikaksi hyväksyttiin Kalajoki. Kahdeksanjäsenisen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Kontio ja sihteeriksi Vaismaa. Johtokunta kokoontui ahkerasti valmistavien toimenpiteiden hoitamiseksi.
Päätettiin 15.10.1938 tiedustella neljältä henkilöltä, niiden joukossa pastori Mikko Torviselta, olisivatko he halukkaita ryhtymään opiston johtajan tehtävään ja saadakseen siihen mahdollisen pätevyyden menemään johonkin kansanopistoon suorittamaan käytännöllisen harjoittelun. Puheenjohtaja ilmoitti 28.12.1938 johtokunnan kokouksessa, että Torvinen oli lupautunut harjoittelemaan Sörnäisten kristillisessä kansaopistossa Helsingissä. Johtokunta hyväksyi sen ja päätti Torviselle harjoitteluajalta maksettavan palkkion määrän. Kolme päivää ennen talvisodan syttymistä 27.11.1939 kannatusyhdistyksen kokouksessa Kalajoen opistorakennuksessa hyväksyttiin näin kuuluva pykälä: ”Nykyisin vallitsevan vaikean ja Venäjän taholta uhanalaisen tilanteen johdosta kokous tuli siihen tulokseen, että kansanopiston alkaminen on siirrettävä syksyyn 1940.”
Johtokunnan seuraava kokous voitiin pitää vasta 23.6.1940. Johtokunnan kokouksessa 14.9.1940 puheenjohtajaksi valittiin Martti E. Miettinen. Samassa kokouksessa opiston opettajapaikat pantiin haettavaksi 12.10.1940 mennessä väliaikaista täyttämistä varten lukuvuodeksi 1940-41. Oppilaaksi ilmoittautumiselle pantiin sama määräaika. Hakuajan päätyttyä johtokunnan kokoontuessa 12.-13.1940 tilanne muodostui varsin vaikeaksi. Oppilaita oli ilmoittautunut 33. Opiston väliaikaisen johtajan tointa ei ollut hakenut kukaan pätevä henkilö. Pöytäkirjan mukaan ”opettajissa ei ollut ketään uskovaista tai edes tunnettua hakijaa”. Ainoastaan tyttöjen käsitöiden opettajaksi oli hakenut muodollisesti pätevä henkilö.
”Kun sopivaa johtajaa ei ollut ilmaantunut ja tarjolla olevin voimin ei uskallettu työtä aloittaa, niin opettaja Vaismaa tarjoutui mahdollisesti ottamaan toimen vastaan, jos siten päästäisiin asiassa eteenpäin.” Kokouksessa ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen, kun toiset olivat sitä mieltä, että voitaisiin aloittaa uskottomillakin opettajilla, kunhan väliaikainen johtaja olisi uskovainen. Toiset pitivät taasen tiukasti kiinni siitä periaatteesta, että kaikkien opettajien, vaia väliaikaistenkin, tulisi olla uskovaisia ja kristillisyyden piirissä tunnettuja henkilöitä.
Kokous keskeytettiin kello 23.30 ja sitä päätettiin jatkaa seuraavana aamuna klo 8. Silloin Vaismaa sanoi asiaa harkittuaan kieltäytyvänsä johtajan toimesta. Soitettiin opettaja Aaro Eskolalle ja pyydettiin häntä, koska hän aikaisemmin oli ollut suostuvainen. Mutta hänkään ei uskaltanut ryhtyä tehtävän hoitamiseen.
Puheenjohtaja luki kokouksessa 7.10.1940 päivätyn Mikko Torvisen kirjeen, joka oli vastauksena hänen tiedusteluunsa. Suorittaessaan opetusharjoitteluaan Sörnäisten kristillisessä kansanopistossa Helsingissä Torvinen oli käynyt kouluhallituksessa tiedustelemaan opiston toiminaan aloittamista lokakuussa 1940. Tiedustelun tulos oli ollut kielteinen, Ei ollut riittäviä, välttämättömiä perusteita aloittamiseen jo samana syksynä. Niinpä esim. väliaikaistenkin ja epäpätevien opettajien valitsemiseen oli saatava kouluhallituksen hyväksyminen ennen toiminnan aloittamista ja valtionapua ei voisi saada enää syyslukukaudeksi. Tästä huolimatta Kontio kannattajineen halusi opiston toiminnan aloitettavaksi heti.
Kun asiasta ei millään päästy yksimielisyyteen, varapuheenjohtaja Kontio esitti äänestyksen toimittamista, Kunkin mieltä kysyttäessä puheenjohtajan lisäksi viisi muuta läsnäolevaa kannatti opiston toiminnan siirtämistä seuraavaan syksyyn. Sen sijaan varapuheenjohtaja ja viisi muuta jäsentä ehdottivat edelleen, että aloitettaisiin heti käytettävissä olevin opettajavoimin, joita ei tunnettu, ja jotka eivät kuuluneet uudenherätyksen ystäväpiiriin. Äänien mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisi, niin etä päätöksesi tulli toiminnan aloittaminen vasta syksyllä 1941. Ylivieskassa 3.3.1941 pidetyssä kokouksessa opiston vakinaiseksi johtajaksi valittiin ainoa hakija Mikko Torinen, joka oli saavuttanut muodollisen pätevyyden. Käsityönopettaja Artturi Junttila valittiin opiston palveluksen 15.5.1941. Pian sitten alkoi jatkosota, joka keskeytti johtokunnan toiminnan pitkäksi ajaksi. Johtokunnan kokouksessa 19.1.1942 opiston apulaisjohtajaksi valittiin humanististen aineiden opettaja Aino Torvinen.
Välähdyksiä seurakunnasta, joka sai opiston
Kalajoen uskonnollinen maine on ollut aina ehkä hiukan erikoinen. Ensimmäisen kerraan Kalajoen nimi mainitaan vuonna 1536, jolloin se pyrki Saloisista irti, itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi. Luultavasti se oli sitä ennen ollut jonkin kappelina. Erikoista heti alussa on se, että kalajokiset v. 1555 tappoivat kirkkoherransa, järjestyksessä kolmannen, kovakouraisten hyljekymmenysten vaatimisen takia.
Myöhäisempi herännäisyys levisi Kalajoella 1820- ja 1830-luvuilla apulaispappien vaikutuksesta. Alinomaisen seurojenpidon syyttäjäviranomaiset katsoivat vievän paikkakunnan köyhyyteen. Siksi koetettiin 1838-39 Kalajoen käräjillä, joiden 3 viimeistä kertaa istuttiin nykyisen kansanopiston paikalla 1914 tulipalossa tuhoutuneessa Anttilan vanhassa kievaritalossa, tukahduttaa koko liike, mikä aie ei ollenkaan toteutunut, vaikka sakot olivat raskaat.
Ensimmäinen tieto lestadiolaisuudesta on vuodelta 1866, jolloin Säksmanin Pekan ( 1860-1943) kertoman mukaan Norjan mereltä täällä pistäytymässä ollut kalastaja Juuso Emanuelinpoika Juola (s.1836, hävinnyt Amerikkaan) oli kertonut siellä olevan sellaisen kristillisyyden, että ”te kaikki menette siihen, kunhan se tänne ehtii”. Pian sen jälkeen työansioilta Kemistä ain palasi kirvesmies Juho Mustonen (s.1838, k.1897) erään toverinsa kanssa rakentamaan taloa Vetoniemelle. He olivat pohjassa päin tulleet uskoon ja puhuivat asiasta ympäristössään, vaikka eivät olleet saarnamiehiä. Näin tulivat uskoon ensimmäiset ”kristityt” Kalajoella, Vetoniemellä. Pian sen jälkeen saatiin Nivalasta saarnamies Eeli Juola, joka sittemmin siirtyi Amerikkaan. Hän piti seuroja Salmulla ja muuallakin Etelänkylän ylipäässä. Tätä suuntaa, josta käytettiin nimeä ”kristityt” todettiin olevan aika lailla piispantarkastuksen aikana 1870, jolloin piispa, Kalajoen entisen rovastin poika Robert Valetin Frosterus, koetti tasoitella vastakohtia. Kirkossa näet oli piispalle tehty räikeitä syytöksiä mainituista saarnamiehistä ja ”kristityistä”, joiden edustajina Kaarle Silandet, Heikki Laurila, Erkki Puskala, Juho Kivioja ja Tuomas Poukkula seuraavana päivänä pappilassa torjuivat syytökset ja ilmiannot, joiden mukaan heidän joukkonsa olivat ”yksinkertaisia laiskoja ja kirjaluvussa aivan taitamattomia, joilla ei ensinkään ole ymmärrystä autuuden opissa” ja että saarnamiehet olisivat olleet siveellisesti ala-arvoisia.
Monet ”körttisiin” liittyneet tulivat mukaan tähän uuteen liikkeeseen, johon liittyi myös himankalaisen Spaakin Liisan samoihin aikoihin Etelän ylipäässä aikaansaama herätys. Vuonna 1874 muutti Etelänkylään Räihälään Oulusta saarnamies Niilo Rapp, joka myöhemmin Pitkäsenkylän Alanauhalla ja pari vuosikymmentä myöhemmin siirtyi Himangalle. Tämänkin erittäin lahjakkaan ja liiaksi korotetun saarna miehen vaelluksessa oli monen mielestä vikaa, jonka vuoksi jonka vuoksi marraskuussa 1892 kävi paikkakunnalla Enontekiöltä pastori Aatu Laitinen, asuen Rapin naapurissa Juho Kiviojan vävyn Antti Nauhan luona, jonka vaellus oli puhdas. Käsityksensä Rapista ”jota pitäisi toistaiseksi karttaa”, julkaisi Laitinen Kristillisessä Kuukausilehdessään seuraavassa maaliskuussa. Siitä lähtien oli Rapilla laajasti jyrkkä vastarinta, joka vuosisadanvaihteessa puhkesi uudeksiherätykseksi. Kalajoella sitä kantaa olivat edustaneet jo kauna esim. kunnankirjuri ja valtiopäivämies Kalle Myllylä (1844 -1923), joka nuoruudessaan oli ennen lestadiolaisuuden tuloa ehtinyt liittyä ”körttisiin”. Hänen ympärillään oli hänen nuorempi veljensä yhtiökaupanhoitaja Matti Myllylä, Kaarlo Silander, Tuomas Poukkula, Antti Nauha ja monet muut, kun taas keskimmäinen veljeksistä kiertokoulunopettaja Antti Myllylä oli innokas Rapin puolustaja, joka onnistui osoittamaan monen syytökset valheiksi. Uuden herätyksen puolelle liittyneistä mainittakoon suutari Antti Kustaa Lindeman, savenvalaja Johan Vilhelm Palm sekä ennen kaikkea nahkuri Matti Lehtisen palavahenkinen emäntä Eeva Maria (k.1915) joka ahkerasti puhui uskon asiasta herrasväellekin ja jota monet vastapuolellakin pitivät ”kristittiynä”. Edelleen mainittakoon kirjurin tytär, Rapin miniä Maria ( s. 1870 ja k. 1954) Jaakko Poukkula, Juha Myllylä, Vihtori Tapio, Matti Laitala, Tuomas Prittinen, Niku Himanka Juolan Peltolassa ja Antti Himanka ja Aukusti Niemelä Vasankarin Yrjöllä sekä vasankarilainen ahkera keskustelutoveri ”Säksän Heikki” ( k.1936). Seurakunnan kappalainen, Ruusa Siipolan (k.19319 naapuri Aale Sariola aikanaan antoi huomattavasti tukeaan edellemainituille. Hänen lisäkseen olivat pääpuuhaajina 1912 Rukoushuonetta rakennettaessa 1906 perustetulle Nuorten Kristilliselle Yhdistykselle edellä mainittu Maria Rapp ja liikeapulainen Aina Pahikainen. Pitkäsenkylän Poukkulasta 1880 ostettu seuratupa oli jatkuvasti yhteinen ja sielläkin pidettiin seuroja, kuten Siipolassa ja värjäri Forsbergin paikalla ennen sen nuorisoseuralle joutumista. Itsenäisyytemme henkilöistä mainittakoon Akseli Vuotila, Feeliks Kontio, Vesteri Vasankari ja Maria Korhonen. Viime sotien edellä näiden ja Aukusti Torven ym. toimesta saatiin päätetyksi uudenherätyksen kansaopiston paikaksi monen muun suunnitelman jäädessä syrjään Kalajoki, jossa Kontio ja Vuotila olivat ostaneet tontin, tosin omiin nimiinsä. Lopulta päätettiin, että Opisto asettui sille paikalle, missä Kalajoen herännäiskäräjät pääasiallisesti pidettiin.
Kansanopisto sai jo alkuvaiheissaan yleiseen kannatuksen ja myötätunnon paikkakunnalla niidenkin taholta, jotka eivät kuuluneet samaan suuntaan. Yhteistyö seurakunnan kanssa on ollut hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti