Kallan karien itsehallinto

 

Taiteilija Markku Hakola on maalannut Matti Orellin muotokuvan ja Kallan kirkon.

Kallan kirkko ja pappila sekä haminaoikeuden omistaja Matti Orell, joka vaikutti merkittävästi siihen, että Kallan karien itsenäisyys säilyi eikä Kallan karit ole EU:n jäsen, vaan on EU:n ulkopuolinen alue.

Taiteilija Olga Markova-Orell on maalannut taulun Kallan kirkosta.

Puuseppä Leo Takalo on tehnyt pienoismallin Kallan kirkosta.

Kallankari. Merikalastusta Pohjanmaan kalastajakylässä vuonna 1938

https://www.youtube.com/watch?v=0unVlaN7DoM&t=44s

Kallankari (Isien työt IV)

https://www.youtube.com/watch?v=o3Xog4pXIs4&t=26s

Itsehallintoalue keskellä Suomea - Maakalla, Kalajoki

https://www.youtube.com/watch?v=z55nsVTO6iI

Ansiolla Kallaan 2 2018

https://www.youtube.com/watch?v=deuOaoH__rY&t=99s

Kalastajien lukumäärä on ollut suurimmillaan Kallan kareilla 1700- ja 1800-luvuilla. Akateemikko Vilkuna on arvioinut venekuntia olleen 1760-luvulla enintään 90, mikä jo edellytti säännöllistä valkamain vuorokäyttöä. Kyseinen venekuntien lukumäärä merkitsi sitä, että karissa olisi ollut tuohon aikaan noin 270 henkilöä. Huippuluja lienevät vuoden 1852 tarkat tiedot: Maakallassa 75 ja Ulkokallassa 111 venekuntaa ja niissä 302 henkilöä. Lisäksi kirjattiin seitsemän ammattiperkaajaa, neljä lasta sekä pappi, eli kaikkiaan Kallen saarien väkiluku nousi 314 henkilöön.

Hallinnolliset asetukset saapuivat Kallaan 1600-luvun lopulla antaen suhteellisen tarkat toimintaohjeet. Varhaisin valtakunnallinen satamaoikeusasetus on kuningas Kaarle XI:n holhoojahallituksen 10.5.1669 antama ”Hampne-Rätt”. Se perustuu aikaisempien kuninkaiden antamiin paikallisiin satama-ammattikuntien järjestyssääntöihin, jotka ovat peräisin jo keskiajalta.

Lähin esikuva on ollut Tukholman, Södermanlannin ja Itä-Göötanmaan satama-ammattikuntien järjestyssääntö vuodelta 1450. Jo tuolloin mainitaan haminavouti ja määritellään hänen tehtävänsä. Vuoden 1669 asetusta lienee noudatettu myös Kallassa, koska muutamat menettelytavat – esimerkiksi kalastamaan lähtö ja karista karkottaminen – ovat mainitun asetuksen mukaisia, tai sitten ne perustuvat vielä vanhempaan kansanomaiseen perinteeseen.

Aikaisempaa laajempi ”uudistettu satamajärjestys” tuli voimaan vuonna 1726 ja sen jälkeen 1771 ”Cuning:sen Maj:tin Uudistettu Hamina-Ordningi Eli Laki”. Viimeksi mainitun suomennos oli pian myös Kallan karinarkussa ja luettiin aina kalastuskauden alkaessa saarnastuolissa. Valtakunnalliset asetukset eivät kuitenkaan sisältäneet kaikkia Kallan kalastajayhdyskunnalle ominaisia piirteitä. Paikallishallinnosta Kallassa huolehti kolme asetusten mukaista elintä: karinkokous, haminakokous ja haminavouti.

Karikokousten käytännön toteutuksesta ei aluksi ollut mitään erityisiä säädöksiä, mutta selvää on, jotta siihen ottivat osaa kaikki Kallaan saapuneet kalastajat; olipa heillä suorastaan painava velvollisuus saapua kokoukseen. Ensimmäinen kokous pidettiin heti kalastuskauden alussa Jaakon päivän tienoilla, kun edelliseksi kesäksi valittu haminavouti oli saapunut.

Keskellä karia pidettävästä kokouksesta ilmoitettiin rummuttamalla, torveen puhaltamalla tai kirkonkelloa soittamalla. Rumpuna oli alkuaan vain tyhjä silakkatynnyri, ja tämä käytäntö jatkui ainakin Ulkokallassa vielä 1820-luvulla. Varsinainen rumpu päätettiin ostaa 1784 ja se oli tarkoitettu myös ”kalastajain palvelukseen pimeinä öinä”. Vuoden 1669 asetuksessa mainitaan, että merkki kalastukseen lähtöön annettiin torveen puhaltamalla. Vuodesta 1729 lähtien kokous- ja muut merkit annettiin lahjaksi saadulla kirkonkellolla.

Karinkokous valitsi ensimmäiseksi haminavoudin ja sitten karinlautamiehet, jotka yhdessä muodostivat haminaoikeuden. Juuri valittu haminavouti luki sen jälkeen hamina-asetuksen sekä muut vuosittain edellytetyt päätökset. Edelleen huutokaupattiin reimarien asettaminen ja merkkilyhdyn huoltaminen kumpareen nenässä. Lisäksi voitiin keskustella siitä, mitä korjauksia tai muita yhteisiä toimenpiteitä tarvittaisiin. Kaikki tehtävät myytiin huutokaupalla alimman tarjouksen tehneelle.

Kun yhteiset menot oli näin saatu selville, päätettiin karirahan suuruudesta eli siitä maksusta tai verosta, joka kannettiin jokaiselta venekunnalta. Keskeinen esi- ja toimimies oli asetusten mukaan haminavouti, jota Kustaa Vilkunan mukaan ehkä vastasi kansanomainen nimitys karinvanhin ja viimeksi karimestari. Haminavoudiksi voitiin valita kuka tahansa luottamusta nauttiva kalastaja; käytännössä tehtävään valittiin yleensä haminasaarnaaja, mikäli hän tuli kariin heri pyyntikauden alussa. Saarnaaja pidettiin arvovaltaisena; sopivasti sivusta tulleena henkilönä, jolla oli hyvät edellytyksen puolueettomiin ratkaisuihin. Lisäski hän oli kirjoitustaitoinen ja saattoi pitää hamina-asetuksen edellyttämää muistikirjaa, johon merkittiin kaikki oikeudessa päätetyt ratkaisut. Kun Kallassa kuitenkin sattui useita papittomia pyyntikausia, valittiin haminavoudiksi joku pysyvä kalastaja.

Haminavoudin tärkeimpänä toimena oli yleisen järjestyksen valvominen, minkä ohella hän toimitti monia yleisiä tehtäviä. Jokaisen venekunnan oli ilmoittauduttava hänelle sekä saapuessaan että lähtiessään. Haminavouti peri yhteisiin menoihin tarkoitetun karirahan venekunnilta ja tarvittaessa hän kutsui oikeuden koolle. Haminavoudin rinnalle valittiin 1850-luvulta lähtien aina 1930-luvulle asti ”karinvanhin” eli järjestysmies, joka oli samalla kirkkoväärti.

Haminaoikeus piti istuntonsa pappilassa; näin tapahtui silloinkin, kun saarnaajaa ei ollut, vaan oikeuden puheenjohtajana toimi kalastajien keskuudestaan valitsema haminavouti. Toimituksessa noudatettiin kihlakunnan oikeudelle tyypillisiä menettelytapoja. Päätösten ohjenuorana oli ”Karin lakikirja” eli edellä mainittu asetus vuodelta 1771. Usein tuomio sisälsi vain varoituksen tai kehotuksen, varsinkin jos syytetty oli tunnustanut rikkomuksensa ja pyytänyt anteeksi.

Sakkoja tuli eniten salakrouvauksesta eli viinan myynnistä. Milloin asia oli sen luontoinen, että tuomittu saattoi ja halusi siitä valittaa, hänelle myönnettiin valitusoikeus, joka oli käytettävä kahden viikon kuluessa ja suunnattava Kokkolan maistraatille. Käytännössä valituksia tehtiin harvoin. Sakkoon tuomittu maksoi suorituksensa heti oikeuden nähden kirkkoväärtille.

Tunnetuin esimerkki on on heinäkuulta 1827, jolloin karkotuksen kohteeksi joutui talollinen Jaakko Isola Hailuodosta. Hän oli jatkuvasti kannellut naapureistaan, räyhännyt humalassa ja esittänyt perättömiä syytöksiä. Kun Isolan tavat eivät varoituksista ja sakoista huolimatta ottaneet parantuakseen, karinkokous langetti yksimielisesti hänelle ikuisen karkotustuomion, jonka perusteluissa todettiin syytteen olleen ”pahan ja epäsovun alkujuuri tässä muuten rauhallisessa paikassa”. Samalla määrättiin viiden hopeataalarin uhkasakko sille, joka toisi veneessään Isolan Kallaan. Lisäksi tuomio päätettiin lukea julki myös Hailuodon kirkossa, jotta miehen ominaisuudet varmasti tulisivat tunnetuksi myös hänen kotiseudullaan.
Rehellisyys katsottiin äärimmäisen välttämättömäksi, koska aitat ja tuvat olivat lukitsemattomia ja huomattava osa omaisuudesta ulkona kaikkien ulottuvilla.

Kallan karit ei ole EU:n jäsen

Kallan karien itsehallinto perustuu aikanaan laintasoisena annettuun määräykseen eli ”Kuninkaallisen Majestetin uudistettu Hamina Ordningi eli Laki. Annettu Stockholmissa Neuvo Kammarissa sinä 24 p:nä Tammikuuta 1771”.

Kallan karien itsehallinto perustuu siten aivan erityistä historiallista arvoa omaavaan laintasoiseen määräykseen, jonka tarkoituksena on ollut kalastuselinkeinon turvaaminen kalasatamille. Annettua ja säädettyä itsehallintoa on toteutettu Kallan karien koko historian ajan aivan tähän päivään saakka mainittuun ”ordningiin” perustuen. Siten itsehallinnon perusteena oleva ”laki” ei ole käyttämättömänä vanhentunut.

Suomen EU-ministeriryhmän kokous on pidetty 14.2.1994 ja siitä on tehty pöytäkirja 4/94 18.2,1994. Pöytäkirja on julistettu salaiseksi.

Pöytäkirjan mukaan kokoukseen osallistuivat pääministeri Esko Aho ja ministerit Salolainen, Haavisto, Norrbäck ja Kankaanniemi sekä avs Sundbäck, osp Satuli, ylij. Eriksson, aop Kosonen, tp Kuosmanen, fn Aarnio, lsn Jääskinen ja ln Halonen sekä eav Huhtaniemi.

EU-jäsenyysneuvottelu muistiossa esitetään, että ratkaisu koostuisi seuraavista elementeistä:
1. kalastus, 2. matkustajatuomiset, 3. kuljetusyhteyksien turvaaminen, 4. kakkosasunnot ja Ahvenanmaa, jonka osalta esitetään, että asia ratkaistaan Suomen position pohjalta.

Itsehallinnon omaavia Kallan kareja ei ole esitettykään liitettäväksi Euroopan Unioniin, eikä Suomen hallitus ole esittänyt sellaista pyyntöä Kallankarien itsehallintoelimille karinkokoukselle ja karineuvostolle päätettäväksi. Näin ollen Kallan karit ei ole liittynyt EU:n jäseneksi. Tämä voi olla erinomainen matkailuvaltti Kalajoen matkailulle.

Rahjan saariston Natura Life-hakemus

Keski-Pohjanmaan ympäristökeskus esitti Himangan kunnalle ja Kalajoen kunnalle kirjeessään 11.4.1996, että mainitut kunnat osallistuisivat Natura 2000-suojeluohjelman perustamiseen Rahjan saaristoon. Projektialueeksi määriteltiin Rahjan saariston Kalajoen puoleinen alue, Siiponjokisuu, saariston Himangan puoleinen alue ja Kallan karit.

Rahoitussuunnitelma oli seuraava:
Ympäristöministeriö 4 702 548 mk,
Metsähallitus 1 000 000 mk,
Himangan kunta 200 000 mk,
Kalajoen kunta 200 000 mk ja
Life-rahaa 6 102 548 mk.
Yhteensä koko summa oli 12 205 096 mk.

Himangan kunnanhallitus päätti kieltäytyä hankkeesta (Khall 122 § 14.5.1996) Myös Himangan kunnanvaltuusto otti asiaan kielteisen kannan. Kalajoen kunnanhallitus päätti sen sijaan osallistua hankkeeseen (Khall 138 § 22.4.1996). Kalajoen kunnanhallitukselle esitettiin totuuden vastaisesti, että Himangan kunta osallistuu hankkeeseen 200 000 markalla.

Myös Kallan karien itsehallintoelimet karineuvosto ja karikokous ottivat asiaan kielteisen kannan. Tästä huolimatta avustushakemus, jonka oli laatinut biologi Eero Laukkanen, lähetettiin Brysseliin alkuperäisessä muodossaan, vaikka varmasti tiedettiin, että hakemus oli tehty väärillä tiedoilla. Himangan kunnan osuudeksi rahoitussuunnitelmassa oli merkitty 200 000 markkaa ja Himangan kunnan päättävät elimet olivat ottaneet asiaan kielteisen kannan. Näin väärillä tiedoilla tehdyllä rahoitushakemuksella johdettiin päättäjiä harhaan.

Hakemuksessa sitouduttiin siihen, että hakemuksessa mainitut alueet liitetään Natura 2000-verkostoon. EU-komissio hyväksyi väärillä tiedoilla tehdyn hakemuksen ja myönsi rahoituksen. EU-komission päätöksiä ei voi kansallisilla päätöksillä muuttaa.

Minun oikeustajuni mukaan Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemus täyttää törkeän petoksen tunnusmerkistön sekä loukkaa syvästi Kallan karien itsehallintoa.

Kiistaton itsehallinnon loukkaus

Kun Kallan karit sitouduttiin liittämään vastoin tahtoaan Naturaan, niin silloin loukattiin Kallan karien itsehallintoa. Direktiivin 92/43 EEC 14. artiklan mukaan Natura-alueilla liikkuminen voidaan kieltää. Kun kieltopäätöksen antaa jokin muu taho kuin Kallan karien itsehallintoelimet, esimerkiksi Metsähallitus, ympäristöviranomainen tai eurobyrokraatti, niin se rajoittaa olennaisesti Kallan karien itsehallintoa. Koska itsehallinto on määritelty laintasoisella määräyksellä, niin karineuvosto ei voi luopua lain perustamasta itsehallinnosta tai tehdä sellaisia sitoumuksia, jotka rajoittavat taikka vähentävät karien itsehallintoa. Mikäli kaikki ne, joilla on ”hamina-oikeus”, päättäisivät yksimielisesti liittyä Natura 2000-ohjelmaan, niin liittyminen olisi mahdollista. Samalla he yksimielisesti luopuisivat ainakin osasta Kallan karien itsehallintoa. Tällaiseen menettelyyn ei ole laillista estettä, mutta se merkitsisi vuosisataisen itsehallinnon vesittymistä. Karineuvosto eikä karikokous voi tehdä sellaisia sitoumusta, joka vähentää ”laissa” myönnettyä itsehallintoa. Enemmistöpäätös loukkaisi ”laissa” annettua Kallan karien itsehallintoa vähemmistöön jäävien osalta ja päätös olisi siten mitätön.

Itsehallinnosta luopuminen taikka sen rajoittaminen voi tapahtua vain kaikkien hamina-oikeuden omaavien yksimielisellä päätöksellä. On myös todettava, ettei maa- ja vesialueiden hallinnan siirtyminen metsähallitukselle anna sille yhtään suurempia oikeuksia itsehallinnon rajoittamiseksi kuin edellisellä haltijalla on ollut.

Toimivallan ylityksiä

Kallan karit sisällytettiin Natura 2000-ohjelmaan. Kun asiasta sitten nousi hälyä, niin Suomen viranomaiset sanoivat poistaneensa Kallan karit Natura 2000-ohjelmasta. Kumpaankaan toimenpiteeseen heillä ei ollut lainmukaista oikeutta. Ympäristöministeriön ylitarkastaja Leila Suvantola ilmoitti 2.10.1998, että Kallan karit poistettiin virkamiestyönä ns. giljotiinivaiheessa ennen ministeriryhmää. Kallan karit poistettiin lähinnä itsehallintokysymyksen takia. Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa Metsähallitus on jo kerran hävinnyt riidan kalastusoikeuksista, koska alueella on Ruotsin kuninkaan myöntämä itsehallinto, jonka katsottiin olevan yhä voimassa.

Kallan karin poistamisen Naturasta vahvisti myös valtiosihteeri Rauno Saari kirjeellään. Soitin ympäristöministeriöön 4.2.1998 Ilkka Heikkiselle, joka kertoi minulle, että Kallan karit ovat Natura-esityksessä. Ihmettelin, että miten se voi olla mahdollista, kenen luvalla ja päätöksellä.

Soitin 5.2.1998 Keski-Pohjanmaan Ympäristökeskukseen Tom Hästbackalle, joka kertoi, että ministeriöstä on tullut ohjeet miten tulee toimia. He ovat pitäneet palaverin ministeriön virkamiesten kanssa. Hästbackan mielestä Kallan karit on poistettu Natura-esityksestä.

Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä soitti minulle 26.2.1998 ja oli huolissaan Natura-asioista. Hänellä oli todella suuri hätä. On täysin selvää, että Rahjan saariston Natura Life-hakemus täyttää törkeän petoksen tunnusmerkistön ja ympäristöviranomaisilla ei ole ollut laillista oikeutta laittaa Kallan kareja Naturaan ja poistaa Kallan kareja Natura-esityksestä.

Käsittämätöntä on, ettei Suomen poliisi löydä asioista mitään rikosta, eivätkä laillisuusvalvojat mitään laitonta.

Törkeä petos ja poliisirikokset sekä muut rikosepäilyt

Esitän tässä todistusaineiston sekä kirjalliset perustelut törkeään petokseen Rahjan saariston Natura Life-rahoituksessa sekä siihen liittyvät poliisirikokset ja epäillyt virkamiesten virka-aseman väärinkäytökset, jotka muun muassa Kalevan freelancer-toimittaja uutisoi lainmukaisina toimintoina. Kalevan toimittajan motiiveja tai teon syitä en ryhdy arvailemaan.
Tässä Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemuksen ensimmäinen sivu, mikä osoittaa tekijän:

Tässä hakemuksen toinen sivu, mikä osoittaa hakemuksen väärät tiedot ja väärillä tiedoilla rahaa hakeneiden nimet ja allekirjoitukset:

Tässä hakemuksen kolmas sivu, mikä osoittaa hakemuksen väärät tiedot ja osallisen nimen ja allekirjoituksen:

Tässä hakemuksen neljäs sivu, mikä osoittaa rikoksen. Hakemuksessa on Himangan kunta ilmoitettu osallistujaksi ja Himangan kunnanhallitus sekä kunnanvaltuusto ovat tehneet asiassa kielteisen päätöksen. Hakemuksessa on ilmoitettu Himangan kunnan osuudeksi 200 000 markkaa, vaikka Himangan kunta ei ole osallistunut hankkeeseen. Näin ollen hankkeen rahoituksesta on jäänyt uupumaan 200 000 markkaa. Rahoitushakemus on tehty väärillä tiedoilla. Rikos on kiistaton:

Tässä hakemuksen viides sivu, mikä osoittaa, että itsehallinnon omaavat Kallan karit on hakemuksessa ilmoitettu mukaan hankkeeseen, vaikka itsehallintoelimet ovat tehneet asiassa kielteisen päätöksen. Kysymyksessä on väärillä tiedoilla tehty rahoitushakemus sekä Kallan karien itsehallinnon loukkaus. Kysymys on myös esteellisyydestä, sillä samat henkilöt, jotka ovat olleet päättämässä Naturasta tämän alueen osalta, ovat mukana myös tässä Natura Life-hakemuksessa. He ovat siis olleet esteellisiä päättämään alueen liittämisestä Naturaan. Rikokset ovat kiistattomia:

Valtuutettu Erkki Aho teki selvityspyynnön asiasta Kalajoen kunnalle, missä kunnanhallitus esitti valtuustolle vääriä tietoja eli on syytä epäillä virka-aseman väärinkäyttöä. Kunnanhallitus väitti, etteivät kunnanjohtaja ja kunnansihteeri ole allekirjoittaneet itse hakemusta, vaan kunnan puolesta rahoitussitoumuksen. Jopa Sokea Reettakin näkee, että kunnanjohtaja ja kunnansihteeri ovat allekirjoittaneet asiakirjan, jossa on väärillä tiedoilla hankittu rahaa ja jossa on loukattu Kallan karien itsehallintoa. Valtuustolle esitetyssä selvityksessä todettiin myös, etteivät kunnanjohtaja ja kunnansihteeri olleet rikostutkinnan kohteena. Heistä oli kuitenkin tehty rikostutkintapyynnöt, mutta poliisi ei tutkinut asioita. On syytä epäillä, että poliisi syyllistyi virkarikokseen, koska jätti kiistattomat rikokset tutkimatta ja syyttäjä Sulo Heiskari jätti syytteet nostamatta. Tässä Kalevan uutisointi freelancer-toimittajan ammattitaidolla tehtynä:

Tässä selvitykset ja todisteet asioille:

Himangan kunta ja Natura
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/himangan-kunta-ja-natura.html

Kallan karien itsehallinto ja Natura
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/kallan-karien-itsehallinto-ja-natura.html

Miksi perusoikeudet ja oikeusturva unohtuvat Naturan valmistelussa?
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/miksi-oikeusturva-ja-perusoikeudet.html

Natura 2000 ja Liferahoitus
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/natura-2000-ja-life-rahoitus.html

Menettikö Kallan karit itsehallintonsa?
http://naturansalat.blogspot.com/2008/11/menettik-kallan-karit-itsehallintonsa.html

Valituksen perustelut
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/valituksen-perustelut.html

Huomautus ja vaatimusteksti
http://naturansalat.blogspot.com/2009/05/huomautus-ja-vaatimusteksti-14-3042009.html

Tässä vain muutama päätös, joita on syytä epäillä poliisi- ja virkarikoksiksi:

Vantaa Keskusrikospoliisin 22.4.2005 tekemä kooditon päätös. Allekirjoittajana Tapio Mäkinen.
Kokkolan kihlakunnan poliisilaitos nro 6320/S/20746/Kokkolan poliisi Tapio Myllymäki
Esitutkinnan päätös 19.7.1999/S/5772798 Ylivieskan poliisi Raimo Ollila
Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus 15.05.1998 dnro 2679/4/96 Lauri Lehtimaja
Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus 30.5.2001 dnro 2892/4/00
Eduskunnan oikeusasiamies 26.10.2001 dnro 2164/4/01 Lauri Lehtimaja
Oulun läänin poliisijohtaja nro OLH-2001-2078/Ri-2 23.7.2001 läänin poliisijohtaja Erkki Haikola, poliisiylitarkastaja Jouko Rajaniemi
Valtakunnan syyttäjävirasto 31.8.2001 Dnro 142/21/01 valtionsyyttäjä Tapio Nissinen
Asiakirjoista kopiot löytyvät kirjastani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X

Menettikö Kallan karit itsehallintonsa?

Suomi kuului aikanaan Ruotsin valtakuntaan ja Ruotsi oli suomalaistenkin hallintokieli. Marraskuun 6. päivä on ruotsalaisuuden päivä. Kustaa II Aadolf kaatui Lutzenissä 6.11.1632. Kallan kareilla on itsehallinto Ruotsinvallan ajalta.

Kallan karit sijaitsevat vajaan 20 kilometrin päässä rannikolla. Siellä on ihmeellinen rauha ja siellä saa olla luonnon helmassa luonnon armoilla. Olen viettänyt Kallan kareilla yhden päivän ja yön. Se oli mieleenpainuva kokemus. Nukuin yön Kallan karien pappilassa.

Itse aloin kiinnostua Kallan karien itsehallinnosta, kun eläkkeellä oleva opettaja Matti Orell otti minuun yhteyttä ja kertoi, että Kallan karien itsehallinto on menetetty Rahjan saariston Natura Life-rahoitusratkaisussa. Matti Orell kuoli viime kesänä. Ennen kurki kuoli kuin suo sulasi. Haminaoikeuden omistajana Matti pyrki saamaan selville Kallan karien itsenäisyyden tilan ja Natura-asian laittomuudet, mutta suomalainen oikeuskulttuuri ei antanut mahdollisuutta totuuden esille saamiseen. Laittomuudet ja mahdolliset rikokset on lakaistu maton alle poliittisten päättäjien siunauksella. Onko asiassa oikeuskansleri Paavo Nikulalla puhtaat jauhot pussissa? On syytä epäillä, että Nikulan omatunto ei ole puhdas tai jos se on puhdas niin silloin se on kokonaan käyttämätön.

Juridista taustaa

Kallan karien elämää säädeltiin tiukasti Ruotsin vallan aikaan. Kuria piti varsinkin kirkko. Kaarle XI:n holhoojahallitus antoi 1669 Hampne-Rättin, satamaoikeusasetuksen Suomen kalastuspaikoissa noudatettavaksi. Sen mukaan kalastajien oli käytävä joka sunnuntai kirkossa. Kolminkertaisesta laiminlyönnistä uhkasi karista karkotus. Maakallaan nousi kirkko, koska kalastajat olivat lainkuuliaisia ja jumalaapelkääviä miehiä. Kirkkorakennus oli melkoinen urakka, sillä puuttomalle karille oli kuljetettava kaikki rakennusaineet. Ensimmäinen kirkko valmistui 1680. Vajaan sadan vuoden kuluttua se kävi ahtaaksi. Kirkon 225 juhlia vietettiin viime vuonna 2005. Harmaaseen kahdeksankulmaiseen kirkkoon mahtuu jopa 250 ihmisistä. Penkit ovat hyvin tiheässä, ja niin kapeat, ettei kunnolla istumaan pysty. Alttaritauluna on pelkkä ikkuna.

Cunin:sen Maj:tin Uudistettu Hamina-Ordningi Eli Laki tuli voimaan 1771 ja koska sitä ei ole kumottu, se on voimassa vieläkin. Karikokous valvoo yhä järjestystä ja myöntää venekunnille hamina- eli satamapaikkoja. Kallan kareilla on myös 30 neliön pappila, johon on saatu mahtumaan kamari ja keittiö. Kamarin seinällä on valokopio Hamina Ordningista: Annettu Stockholmisa Neuvo Kammarissa sinä 24:pnä Tammi kuuta 1771.

Ulkokallaan on Maakallasta matkaa kolmisen kilometriä. Se on pienempi ja karumpi kuin Maakalla. Ulkokallassa on 13 metrin korkuinen majakka. Se on aika huonossa kunnossa. Rauhaa ja eksotiikkaa löytyy. Jos tuuli on tarpeeksi navakka, siellähän olet ja pysyt. Majakanvartioiden talo on kunnostettu matkailukäyttöön. Saunakin löytyy. Ulkokallan rumistukseksi on pystytetty Telen 55-metrinen masto majakan viereen.

Kallan karit ei ole liittynyt Euroopan Unioniin

Suomen EU-ministeriryhmän kokous on pidetty 14.2.1994 ja siitä on tehty pöytäkirja 4/94 18.2.1994 on julistettu salaiseksi. Pöytäkirjan mukaan kokoukseen osallistuivat pääministeri Esko Aho ja ministerit Salolainen, Haavisto, Norrback ja Kankaanniemi sekä avs. Sundbäck, op. Satuli, yj. Erickson, aop. Kosonen, tp.Kuosmanen, fn Aarnio, lsn. Jääskinen, ln. Halonen sekä eav. Huhtaniemi. EU-jäsenyysneuvottelussa esitetään, että ratkaisu koostuisi seuraavista elementeistä: 1. Kalastus, 2. Matkustajatuomiset, 3. Kuljetusyhteyksien turvaaminen 4. Kakkosasunnot ja 5. Ahvenanmaa, jonka osalta esitetään, että asia ratkaistaan Suomen position pohjalta.

Itsehallinnon omaavia Kallankareja ei ole esitetty liitettäväksi Euroopan Unioniin eikä sellaista pyyntöä Suomen hallitus ole esitettykään Kallankarien itsehallintoelimille, karikokoukselle ja karineuvostolle päätettäväksi. Näin ollen itsehallinnon omaavat Kallankarit eivät kuulu Euroopan Unioniin.

Rahjan saariston Natura Life-hakemus

Keski-Pohjanmaan Ympäristökeskus esitti Himangan ja Kalajoen kunnille kirjeessään 11.4.1996, että mainitut kunnat osallistuisivat Natura 2000-suojeluohjelman perustamiseen Rahjan saaristoon. Projektialueeksi määriteltiin Rahjan saariston Kalajoen puoleinen alue, Siipojokisuu, saariston Himangan puoleinen alue ja Kallan karit. Rahoitussuunnitelma oli seuraava: ympäristöministeriö 4 702 548 mk, metsähallitus 1 000 000 mk, Himangan kunta 200 000 mk, Kalajoen kunta 200 000 mk, Life-rahaa 6 102 548 mk, yhteensä 12 205 096 mk.

Himangan kunnanhallitus päätti kieltäytyä hankkeesta (khall 112 § 14.5.1996) samoin kuin Himangan kunnanvaltuusto. Kalajoen kunnanhallitus sen sijaan osallistui hankkeeseen (khall 138 § 22.4.1996). Kalajoen kaupunginhallitukselle esitettiin totuuden vastaisesti, että Himangan kunta osallistuu hankkeeseen 200 000 markalla.

Myös Kallankarien itsehallintoelimet, karineuvosto ja karikokous, tekivät asiassa kielteisen päätöksen. Tästä huolimatta väärillä tiedoilla tehty avustushakemus, jonka oli laatinut biologi Eero Laukkanen, lähetettiin Brysseliin alkuperäisessä muodossaan vaikka Himangan kunta ja Kallan karien itsehallintoelimet olivat tehneet asiassa kielteisen päätöksen. Himangan kunta ei osallistunut hankkeeseen 200 000 markalla, vaikka hakemuksessa niin mainittiin ja tällä tavalla johdettiin tietoisesti päätöksentekijöitä harhaan.

Hakemuksessa sitouduttiin myös siihen, että hakemuksessa mainitut alueet liitetään Suomen Natura-verkostoon mm. Kallan karit. EU-komissio hyväksyi hakemuksen ja myönsi rahoituksen. EU:n komission päätöksiä ei voi kansallisilla päätöksillä muuttaa. On siis syytä epäillä törkeää petosta, mikä on poliisin toimesta jätetty tutkimatta ja syyttäjän toimesta syyttämättä. Asia vanheni lokakuussa 2006. Rikosten vanhentaminen on myös rikos.

Tekojen selittelyä

Kun Kallan karit sitouduttiin liittämään vastoin tahtoaan Naturaan niin silloin loukattiin syvästi Kallan karien itsehallintoa. Kallan karit siis sisällytettiin Natura-ohjelmaan, mutta kun asiasta nousi niin suuri häly niin Suomen viranomaiset ilmoittivat poistaneensa Kallan karit Naturasta.

Soitin ympäristöministeriöön Ilkka Heikkiselle 4.2.1998. Heikkinen kertoi minulle, että Kallan karit on mukana Natura-esityksessä. Ihmettelin, että miten se voi olla mahdollista, kenen luvalla ja kenen päätöksellä. 5.2.1998 soitin Keski-Pohjanmaan Ympäristökeskukseen Tom Hästbackalle, joka kertoi, että ympäristöministeriöstä oli tullut ohjeet poistaa Kallan karit Naturasta.

Ympäristöministeriön ylitarkastaja Leila Suvantola ilmoitti 2.10.1998, että Kallan karit poistettiin Natura 2000-ohjelmasta ns. giljotiini vaiheessa ennen ministerityöryhmää lähinnä itsehallintokysymyksen takia. KHO:ssa Metsähallitus on kerran hävinnyt riidan kalastusoikeuksista, koska alueella on Ruotsin kuninkaan myöntämä itsehallinto, jonka katsottiin edelleen olevan voimassa.

Samat virnaomaiset, jotka olivat sitoutuneet laittamaan Rahjan saariston Natura Life-anomuksessa mainitut alueet (Kallan karit) Naturaan olivat päättämässä myöhemmin mitkä alueet laitetaan Naturaan. Esteellisyys on kiistaton, mutta poliisi ei tutki asiaa, syyttäjä ei syytä eikä laillisuusvalvojat näe asiassa mitään huomautettavaa rikoksesta puhumattakaan. Esteellisyys on Suomen lain mukaan virkarikos ja rikoksen avulle tehty oikeustoimi on mitätön.

Kallan kareilla oli siis itsehallinto, jonka se menetti osittain tai kokonaan, koska EU komissio hyväksyi Kallan karit Natura-alueeksi Natura Life-rahoitushakemuksessa. Ainoastaan EU komissio voi muuttaa omia päätöksiään. Suomen viranomaiset eivät voi muuttaa EU-komission päätöksiä. Kysymys on siis historiallisesti erittäin merkittävästä asiasta, jolle Suomen viranomaiset ovat viitanneet kintaalla. Miksi syyllisiä ei saada vastuuseen? Miksi Kallan karien itsehallintokysymystä ei voida selvittää perusteellisesti Suomen viranomaisten toimesta? Onko Kallan karit EU:n jäsen? Näillä asioilla on erittäin suuri merkitys tulevaisuudessa

Hylkijäällä

Hylkijäillä Taiteilija Olga Markova-Orellin maalaus

Monissa vuosituhansissa voidaan laskea se aika, jolloin Pohjan- ja Suomenlahdelta on pyydetty hylkeitä. Entisinä aikoina hylkeenpyynti ei suinkaan ollut vain muutamien rannikkolaisten erikoisammatti, vaan se oli sesonkityötä, jota suorittamaan saavuttiin myös kaukaa sisämaasta. Tuo pyynnin tavaton vanhuus ja erikoislaatuisuus tulevat näkyviin myös kaikissa nykypäiviin säilyneissä pyyntimenetelmissä ja esineistöissä. Voidaan sanoa, että kaikki välineet ovat erikoistuneet tehtäviinsä ja samalla saavuttaneet mahdollisimman täydellisen tarkoituksenmukaisuuden. Rajoitumme tässä tarkastelemaan ajopuuta eli railaa jota voidaan pitää pisimmälle kehittyneenä hylkeenpyynnin erikoisvälineenä ja lisäksi suomalaisena keksintönä.

Nykyisin ajopuu on leiriveneeltä yksinään jäissä kulkevan hylkimiehen kaikki kaikessa. Ajopuu on kuin iso suksi, kaikki mitat vain ovat huomattavasti suksea suuremmat. Pituus vaihtelee 4 ja 6 M.n välillä, leveys on 9-10 cm. Nykyisin ajopuu on pohjattu metallipellillä, ja puun ja pellin väli on usein pehmustettu, joten rousteisella laahisjäällä liikkuessa syntyvä rahina vaimentuu eikä pelota arkoja hylkeitä.

On ilo ja nautinto seurata miehen menoa tällä suurenmoisella jääkulkuneuvolla. Tasaisella jäällä matka sujuu yhtä nopeasti kuin polkupyörällä kohtalaista tietä ajaen. Pyytäjä nojaa toisella jalallaan ajopuuhun ja toisella potkii tahdikkaasti ja varmasti kiihdyttäen vauhtia sauvan tavoin käytettävällä vekarilla eli hylkikeihäällä- Valkoisen suojatakin liepeet helmuavat tuulessa ja avarat liinahousut pullistuvat mahtaviin poimuihin.

Edessä ajopuun päällä kahden harkin varassa valkoisessa vasikannahkaisessa hölsterissä lepää hylkipyssy. Sen sivuilla paikoin ympärillä on pieni liinakäärö, josta tarvittaessa kehkeää hiivintäsuoja. Kaukoputki heilahtelee valmiina miehen kaulassa; eikä monta neljännestä ole kulunut, kun veneleiriltä vastatuuleen lähtenyt pyyntimies on häipynyt jääaavikolle paljaalta silmältä näkymättömiin. Murrokkoon saapuessaan pyytäjä hypähtää ajopuulta ja ryhtyy vetämään sitä. Pestirihma on niin lyhyt, ett se juuri ja juuri ulottuu, miehen tarvitsematta kumartua, kädestä kaula-aspiin. Kun veto näin tapahtuu miltei suoraan ylhäältä, ajopuu ei pääse pahassakaan telikossa kaatumaan, vaan kulkee kohdallaan, mikä arvokkaan pyssyn takia on välttämätöntä. Jos eteen sattuu pienikin railo, ajopuu on välttämätön porraspuu.

Aina väliin pyyntimies seisahtuu tähystelemään. Hän nostaa kaukoputken silmälleen ja tukee sen pitkää vartta vekarilla. Saapuessaan rovalle pyytäjä heti kiipeää korkeimman jäätelin harjalle ja aloittaa kiikaroinnin. Kaukaa taivaan rannalta hän voi keksiä pienen mustan pisteen. Sitä kohti nt ohjataan ajopuun pulko, vaikka piste katoaakin silmistä rovalta laskeutuessa. Lopulta se kuitenkin tulee silmän nähtäväksi. Jos hylkeen ja miehen välissä tuulen alla on pystyssä sopiva jääteli, mies ottaa sen suojakseen ja aloittaa varovaisen liikunnan. Nojaten vasemmalla polvella ajopuuhun hän hiljalleen potkiskelee oikealla. Enää ei voi näin lähestyä, vaan on painuttava pitkälleen. Hiljaa hän avaa keulapurjeen ja pystyttää sen suojakseen, ottaa pyssyn tupestaan ja ryhtyy vatsallaan ajopuulla maaten lähestymään. Nyt hän auttelee itseään hyljettä kohti kyynäspäillä ja ohjaa jalkoterillä ajopuuta. Tielle saattaa sattua auringon sulattaa vesilätäkkö. Mutta ei auta pysähtyä. Mies ryömii vain, vaikka jääkylmä vesi huuhtelee vaatteita ja karmaisee ihoon asti. Myöhäiskeväällä päiväsydännä jää voi olla niin haurasta, että ajopuun jäljestä pulppuilee silkka merivesi ja pyytäjän täytyy ohuimmilla kohdin levittää kätensä saadakseen enemmän kannattavaa alustaa.

Joka hetki hiipijän katse on kiinteästi hylkeessä. Moni ”faari” ja ”kaunis mampselli” nukkuu niin huoletonna, että pyytäjä voi päästä 50 m:nkin päähän, mistä on helppo laukaista kuolettava panos. Mutta usemmiten jäälläloikoja käy rauhattomaksi ja alkaa nostella päätään ja muutenkin liikahdella. Hylkimiehet ovat tarkka-ampujia ja kolmensadankin metrin päästä he erehtymättä osuvat hylkeen pieneen kalloon. Muualle ei kannata ampua, sillä saaliin täytyy kuolla heti. Montakaan sekunti ei hylkeen tarvitse olla henkitoreissaan, ennen kuin se kykenee sujauttamaan itsensä jäältä mereen.

Tuskin laukaus on pamahtanut, kun äskeinen ryömijä on vekari kädessä syöksynyt pystyyn ja ottanut tulisen juoksuvauhdin saalista kohti, ja hiljalleen valuva veri punaa jäätä. Monien esi-isiensä tavoin nykyinenkin hylkimies saattaa imeä haavasta verta ravinnokseen. Se maistuu ja antaa voimia. Nopeasti ja tottuneesti hän sitten nylkee traanin nahkoineen ja räpylöineen, pukkaa muut osat jään alle, ja taas ajopuu saa työtä. Kolmi-nelikymmenkiloisessa traaninahasta mies muodostaa käärön ja nostaa sen ajopuulle, jota hän ryhtyy pitkällä jutkolla kelkan tavoin vetämään kohti leirivenettä. Muutamissa ajopuissa on keskikohdalla saranalliset sivulaudat, jotka käännetään kuorman alle ikään kuin liisteeksi estämään nahkaa raapimasta sivuilta jäähän ja siten lisäämään painoa. Näillä parilla liistelaudalla taitava hylkimies saattaa nostaa traaninahan riipuksiin, jolloin koko ajopuu muistuttaa sivulta potkukelkkaa – ja sinä sitä silloin saattaa tasaisella käyttääkin.

Mutta voi sattua tielle toinenkin hylje, joka samoin tapetaan ja risataan. Kuorma alkaa käydä painavaksi, ja pyytäjä on saattanut jo kulkea monet peninkulmat, joten voimatkin alkavat uupua. Seitsemän kahdeksan peninkulman päivämatkat ajopuulla eivät ole tavattomia. Lieriveneen kokalta vahti seuraa kaukoputkella tarkoin pyytäjän liikkeitä, mikäli ne ovat näköpiirissä. Kun raskas saaliskuorma ilmestyy kaukoputken ulottuville, lähtee levännyt venemies vastaan avustamaan.

Yön veneessä traaninahkavuoteellaan levättyään hylkimies taas on valmis lähtemään ajopuulla liikkumaan rannattomalle jäälakeudelle, jossa hänen saalistusalueensa ilman tätä mainita jalasta olisi monin verroin ahtaampi.

Perämeren hylkeenpyytäjät

https://www.youtube.com/watch?v=76N-d3JLo0s&t=557s

Taiteilija Olga Markova-Orellin maalaus

Kallankari on ollut koko suomalaisen Pohjanmaan rannikon tärkein silakanpyyntialue. Kokkolasta Ouluun ja Hailuotoon saakka on sinne rannikon kalastajaväki jo useina vuosisatoina Jaakon-päivän lähetessä purjehtinut monina kymmeninä venekuntina silakkaa pyytämään. Maakallassa venekuntien luku saattoi nousta yli kakseankymmenen. Kalla on tiettävästi Suomen ainoa paikka, jossa vielä pyydettiin silakkaa pohjaverkoilla. 1940-luvulla on Maakallassa parhaina kesinä käynyt nelisenkymmentä venekuntaa.

Pyynti käy lyhyesti kertoen seuraavaan tapaan: päivän ahtimuksilla kuivanneet verkot kannetaan iltapuolella veneeseen, jossa niihin ruvetaan solmimaan painokiviä eli riippoja. Luotinuoralla koetellaan pohjaa; paikka on hyvä, jos vettä on 4-8 syltä ja jos alla tuntuu olevan savipohja. Samasta veneestä heitetään tavallisesti kolme juonta eli siis kunkin osakkaan verkot eri juoneksi, vaikka niistä tulevaa saalista ei mitenkään erotellakaan. Perämies soutaa, keulamies hoitaa raskasta alapaulaa, keskimies kevyempää yläaimaa. Kun merkkipumpuri on lennätetty viimeisenä veteen, vene ankkuroidaan ja ryhdytään valmistelemaan illallista. Veneessä olevaan keittokoukkuun ripustetaan pata tai pannu ja alle viritetään tuli, jonka suoja-arinana on irtoneinen kivilatomus veneen pohjalla tai taallisimmin vanha patarani. Kun illallinen on syöty ja vielä sen päälle kahvit juotu, koetaan verkot, s.o. Katsotaan juonen molemmista päistä verkkoja, ja jos kalaa onvain jommassakummassa päässä, jatketaan verkkoja siihen suuntaan; jos kala puuttuu kokonaan, juoni siirretään toiseen paikka ja käännetään toiseen suuntaan.

Kun verkot on saatu lopulliseen pyyntipaikkaansa, onkin puoliyö käsillä ja pyyntimiehet käyvät hyvin ansaitulle levolle. Riepunukkeli ja vällyt levitetään veneen keskiosaan, ja siihen miehet asettuvat poikittain, keskimies keskellä, nukkumaan purjeet peittona. Tarvitaan lujat hermot ja raitis ruumis nukkuessa pelkän purjeen alla avoveneessä syksyisellä merellä. Laine loiskii korvan juuressa, vene keinuu, ja kattona on vain taivaankupu. Mutta pyyntimiehen on aina oltava lähellä verkkojaan; koskaan ei tiedä, milloin myrsky puhkea, jolloin verkot on saatava nopeasti merestä, ellei halua luopua koko omaisuudestaan. Aamun sarastaessa nostetaan verkot. Perämies jälleen soutaa noudatellen verkon käänteitä ja keulamiehen lyhyitä komennuksia. Miehet kiskovat hartiavoimin lotisevan märkää verkkoa. Ei siinä jouda kylmä tulemaan, vaikka kädet ovat paljaat ja vesi raakaa. Työ on mieuista, jos verkon kyljet kimaltelevat hopeisina, vaikka raskaaksi se käy, jos koko juonesta kertyy vain keittokalat.

Karin rannassa verkot puhdistellaan, kalat jaetaan, virutetaan pärevakoissa ja kannetaan paareilla kunkin osakkaan aittaan jatkokäsittelyä varten. Verkot ripustetaan ahtimiin. Joskus ne pestään ja myös roukataan eli keitetään tervavedessä. Jos saalis on ollut hyvä, kuluu päivä sitä korjatessa; vielä pitää ehtiä parsia verkkoja, höylätä ja uurtaa nelikoita, vamistaa ruokaa jne. joten tointa riittää puuttumatta siihen saakka, kunnes verkot on taas ripotettava. Lepo saa parhaina pivinä supistua pauhalla nukuttuihin tunteihin. - Mutta voipa nousta monipäiväinen myrsky. Silloin pyyntimies pitää mieluisampana paikkana kalamajansa makuulavaa, jossa voimia erättyään jaksaa taas viikkokauden vähiin uniin laskea ja nostaa verkkoja, asua oikullista peltoaan.

Kalla on lisäksi Suomen ainoa kalastuspaikka, joka voi kerskua omista laeista ja asetuksista. Siellä näet on ollut voimassa ns. satamaoikeus, jolle kuninkaallisen asetuksen mukaan, vuodelta 1669, kuuluu oikeudenkäyttö kalastajayhdyskunnissa. Satamaoikeus ei suinkaan aina esiintynyt pahantekijäin rankaisijana; sen hoitoon kuuluivat haminajärjestyksen mukaan myös kaikki muut hallinnolliset toimet järjestäytneen yhteiskunnan hyväksi. Kunkin venekunnan kippari oli aluksensa isäntänä velvoitettu ilmoittamaan oikeudelle tulonsa ja miehistösnä lukumäärän. Tulipalon välttämiseksi ja siisteyden ylläpitämiseksi oikeus toimitti säännöllisesti tarkastuksia, joissa usein tehtiin muistutuksia. Lisäksi se huolehti kalleimmasta yhteisomaisuudesta, kirkosta ja pappilasta, määräten kulloinkin tarpeelliset korjaukset suoritettavaksi.

Ankara syksy pimeineen ja myrskyineen karkoittaa viimeisetin kalastajat mikkeliltä mantereelle kotilämpöön. Talvella kari on autio, tuskin majoja näkyy lumikinosten ja ahtojääröykkiöiden keskeltä. Maaliskuun kirkkaat päivät voivat tuoda jo eloa hylätylle luodolle, voi näet jokin hylkeenpyytäjäseurue majoittua karille, jonka kirkolta on hyvä kaukoputkella tähystellä merkkejä jäällä loikovasta saaliista.