Karikatyyrikuvan Jussi Jokisesta on maalannut taitelija Rositsa Tancheva. Karikatyyrikuvaa on Erkki Ahon taidegalleriassa Kalajoella
Jussi Petteri Jokinen (s. 1. huhtikuuta 1983 Kalajoki) on suomalainen jääkiekkoilija, joka edustaa SM-liigassa pelaavaa Oulun Kärppiä. Jokinen on pelipaikaltaan laitahyökkääjä, vaikka hän toisinaan pelaakin keskushyökkääjän paikkaa.
Jokinen on edustanut Suomea useissa arvokisoissa. Hänellä on olympiahopeaa Torinon talviolympialaisista ja olympiapronssia Sotšin talviolympialaisista. MM-kilpailuissa hän on voittanut hopeaa vuonna 2016 sekä pronssia vuosina 2006 ja 2008. Lisäksi Jokinen voitti pronssia alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 2002 ja 2003.
SM-liigassa Jokinen on pelannut yhteensä 237 runkosarjaottelua Oulun Kärppien riveissä vuosina 2001–2005 ja NHL:n työsulun aikana 2012–2013. Pudotuspeleissä Jokinen on tehnyt 46 ottelussa tehopisteet 9+9=18. Jokinen on voittanut Oulun Kärpissä kaksi jääkiekon SM-kultaa vuosina 2004 ja 2005.
Jokinen aloitti jääkiekkoilun Kalajoen Junkkareissa, jossa hän harrasti nuorempana myös yleisurheilua. Junkkareista hän siirtyi Oulun Kärppiin. Jokinen vietti Kärpissä neljä kautta aikavälillä 2001–2005, ja voitti SM-kultaa kahdesti. Lisäksi hän paransi pistetilastojaan jokaisella kaudella.
Menestyksekkäällä viimeisellä kaudella Suomessa Jokinen vakiinnutti paikkansa A-maajoukkueessa. Lisäksi hän oli herättänyt kiinnostusta Pohjois-Amerikassa, ja Dallas Stars varasi Jokisen vuoden 2001 varaustilaisuudessa kuudennella kierroksella numerolla 192.
Jokinen aloitti NHL:ssä kaudella 2005–2006. Tulokaskaudellaan Jokinen onnistui vakiinnuttamaan paikkansa Dallas Starsin joukkueessa. Runkosarjassa hän pelasi 81 ottelua tehopistein 17+38=55. Hän oli heti Dallasin päävalmentaja Dave Tippettin luottomies. Rangaistusminuutteja Jokiselle kertyi 30. Jokinen pelasi usein kakkos- tai kolmosketjussa yhdessä Niko Kapasen sekä Antti Miettisen kanssa. Pudotuspeleissä hän pelasi 5 ottelua tehoin 2+1=3.
Erityisesti Jokinen kunnostautui työsulun jälkeen käyttöön otettujen rangaistuslaukausten spesialistina. Jokisen yhdeksän maalin putki rangaistuslaukauksissa katkesi 18. maaliskuuta 2006, kun San Jose Sharksin maalivahti Vesa Toskala onnistui pysäyttämään Jokisen. Kokonaisuudessaan Jokinen pääsi yrittämään maalia rangaistuslaukauksesta 13 kertaa, ja onnistui niistä kymmenellä yrityksellä. Jokisen nähtiin tekevän rankkareissa joitakin huikeita harhautuksia, kuten esimerkiksi Forsberg-tyylinen kikka ohitse maalivahti Tim Thomasin.
Jokinen jatkoi hyviä otteitaan toisella kaudellaan 2006–2007 ja teki 48 pistettä. Starsissa pelasi tuolloin Jokisen lisäksi monta suomalaista kuten Jere Lehtinen, Antti Miettinen ja Niklas Hagman. Heinäkuussa 2007 Jokinen teki uuden kaksivuotisen sopimuksen Dallasin kanssa.
Jokinen aloitti kauden 2007–2008 Dallas Starsissa. 16. marraskuuta 2007 Jokinen teki neljä maalia, kun Stars voitti Colorado Avalanchen 6–1. Hän ehti tehdä Dallasissa 14 maalia, kunnes hänet kaupattiin siirtoajan viimeisenä päivänä suurkaupassa Tampa Bay Lightningiin, jonne siirtyivät myös maalivahti Mike Smith ja hyökkääjä Jeff Halpern. Dallas sai kaupassa maalivahti Johan Holmqvistin ja hyökkääjä Brad Richardsin.
Tampa Bay Lightning (2008–2009)
Jokinen pelasi kevään 2008 Tampa Bay Lightningin riveissä. Jokisesta tuli Tampan valmentaja John Tortorellan luottomies, sillä hän pelasi ykkösketjussa yhdessä Vincent Lecavalierin ja Martin St. Louisin kanssa. Hän ehti pelata vain 20 runkosarjaottelua, joissa hän tehtaili pisteet 2+12=14. Jäähyminuutteja kertyi vain neljä. Joukkue oli sekä oman konferenssinsa että myös divisioonansa viimeisellä sijalla, eikä pelannut kaudella pudotuspeleissä.
Kaudella 2008–2009 Lightningin johtoportaassa tapahtui muutoksia ja päävalmentaja vaihtui. Päävalmentaja Rick Tocchet kasvatti ykkösvaraus Steven Stamkosin peliaikaa ja ne peliminuutit olivat poissa Jokiselta. Edellisen kevään ykkösketjun mies oli yhtäkkiä nelosketjun mies. Jokinen seilaili eri ketjujen välillä, eikä sopivaa pelipaikkaa tuntunut löytyvän. Jokinen ehti pelata ainoastaan 46 runkosarjaottelua tehopistein 6+10=16, kunnes seura laittoi hänet siirtolistalle. Alettiin huhuta Jokisen paluusta Suomen kaukaloihin. Kuitenkin helmikuussa 2009 Carolina Hurricanes tiedotti hankkineensa Jokisen pelaajistoonsa vaihdossa Wade Brookbankiin, Josef Melichariin sekä neljännen varauskierroksen pelaajavalintaan. Jokisen ollessa siirtolistalla Hurricanes olisi saanut hänet käytännössä ilmaiseksi, tosin seuralla ei olisi ollut tuolloin varaa maksaa Jokiselle palkkaa.
Carolina Hurricanes (2009–2013)
Kolmannessa NHL-seurassaan Hurricanesissa Jokinen debytoi 7. helmikuuta 2009 Phoenix Coyotesia vastaan pelatussa ottelussa. Jokinen pelasi loppukaudesta 25 ottelua, joissa tehopisteiksi jäivät 1+10=11. Pudotuspeleissä Jokinen pelasti uransa. Hän oli mukana 18 ottelussa tehopisteillä 7+4=11. Joukossa oli muutamia huikeita osumia. Jokinen ratkaisi ottelun New Jersey Devilsiä vastaan kun ottelua oli jäljellä vain 0,2 sekuntia, mikä oli NHL-historian myöhäisin voitto-osuma. Jokinen ohjasi kiekon maaliin, ohi Martin Brodeurin ja Hurricanes voitti 4–3. Jokista alettiinkin kutsua lempinimellä "The Finnish Finnisher". Carolina pääsi aina konferenssifinaaliin asti, missä se kuitenkin hävisi tulevaa mestaria Pittsburgh Penguinsia vastaan.
Kaudella 2009–2010 Jokinen jatkoi Carolinassa. Hän pelasi pääosan kautta yhdessä tähtisentteri Eric Staalin tai Tuomo Ruudun kanssa. Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen päätti jättää Jokisen ulos Vancouverin olympialaisista, mitä kritisoitiin paljon. Vihdoin Carolinassa arvostettiin Jokisen monipuolisuutta. Jokinen sai kauden alusta asti runsaasti luottoa ja kiitti kunniasta: hän iski uransa maali- ja piste-ennätykset joukkueessa, joka ei päässyt pudotuspeleihin. Hän teki 45 viimeisessä pelissä 45 pistettä. Jokinen ylitti kahdeksantena suomalaisena pelaajana historiassa 30 maalin rajan, kun hänen tehopisteikseen muodostuivat 30+35=65. Hän oli Hurricanesin paras maalintekijä runkosarjassa.
Jokinen lähti MM-kisoihin, joissa ei aivan yltänyt tasolleen. Carolinan ammattilaisjääkiekkotoimittajat palkitsivat hänet kaudesta 2009–2010 Carolina Hurricanesin MVP-palkinnolla.
Kaudella 2010–2011 Jokinen pelasi pääosin kakkosketjun laidassa, yhdessä Tuomo Ruudun ja Jeff Skinnerin kanssa. Vaikka Carolina jäi niukasti ulos pudotuspeleistä, pelasi Jokinen silti jälleen hyvän kauden. Hän teki 70 ottelussa tehot 19+33=52.
Jokinen solmi 30. kesäkuuta 2011 kolmen vuoden ja yhdeksän miljoonan dollarin sopimuksen Carolina Hurricanesin kanssa. Carolinan ammattilaisjääkiekkotoimittajat palkitsivat Jokisen Good Guy -palkinnolla hyvästä yhteistyöstä median kanssa kaudella 2010–2011.
Kaudella 2011–2012 Jokinen pelasi jälleen melko hyvän kauden. Hän teki 46 pistettä, joilla hän oli joukkueensa toiseksi tehokkain pelaaja.
NHL:n työsulun alkamisen varmistuttua syyskuussa 2012 Jokinen ilmoitti solmineensa Oulun Kärppien kanssa alustavasti kahdeksan ottelun mittaisen sopimuksen. Hän pelasi ensimmäisen ottelunsa SM-liigassa seitsemän vuoden tauon jälkeen, ja hän pelasi ottelussa joukkueensa ykkösketjussa Ivan Humlin ja Juha-Pekka Haatajan rinnalla Porin Ässiä vastaan. Jo ensimmäisessä ottelussaan Jokinen onnistui maalinteossa vieden Kärpät 3–0-johtoon ylivoimalla. Kahdeksassa SM-liigaottelussaan Jokinen keräsi yhteensä tehopisteet 2+8=10.
Pittsburgh Penguins ja Florida Panthers (2013–2017)
Heikon alkukauden jälkeen Carolina kauppasi Jokisen Pittsburgh Penguinsiin vuoden 2013 huhtikuun alussa. Penguins-debyytissään Jokinen iski joukkueensa ainoan maalin varsinaisella peliajalla ja voittomaalin rangaistuslaukauskilpailussa NY Rangersia vastaan.
Vuoden 2014 heinäkuussa Florida Panthers ilmoitti solmineensa Jokisen kanssa neljän vuoden mittaisen ja yhteensä 16 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.Heinäkuussa 2017 Florida osti hänen sopimuksensa ulos.
Heinäkuussa 2017 Jokinen solmi vuoden mittaisen sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa. Koko joukkue menestyi huonosti alkukaudesta ja Jokinenkin teki vain yhden tehopisteen 14 ottelussa. Marraskuussa 2017 Oilers vaihtoi Jokisen Los Angeles Kingsin Michael Cammalleriiin. Kingsissä rooli vakiintui nelosketjuun ja Jokisen mukaan hän pystyi pelaamaan annetussa roolissa hyvin, tehden 5 tehopistettä 18 ottelussa. Tammikuussa 2018 hänet laitettiin kuitenkin suojaamattomien pelaajien listalle, josta hänet poimi Columbus Blue Jackets. Siirtotakarajalla helmikuun lopussa 2018 Jokinen siirtyi yhdessä Tyler Motten kanssa Vancouver Canucksiin vaihdossa Thomas Vanekiin. Canucksissa Jokinen pelasi 14 ottelua tehden 10 tehopistettä 12.49 minuutin peliajalla per ottelu.
Kauden 2018–2019 alla Jokinen teki try out -sopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa, mutta ei saanut harjoitusleirin päätteeksi sopimusta.
Lyhyt pesti Sveitsissä ja paluu Kärppiin (2018–)
Jäätyään ilman NHL-sopimusta Jokinen pysyi ilman seuraa marraskuuhun 2018 asti, jolloin hän teki kuukauden mittaisen sopimuksen Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Klotenin kanssa. Hän teki 7 ottelussa 12 tehopistettä.
Tammikuussa 2019 Kärpät ilmoitti solmineensa Jokisen kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen. Kärpät voitti runkosarjan selvästi, ja Jokinen pelasi 14 ottelua tehden 20 tehopistettä. Pudotuspeleissä Kärpät eteni finaaliin, jossa se hävisi HPK:ta vastaan seitsemässä ottelussa. Jokinen teki pudotuspeleissä 9 tehopistettä 16 ottelussa.
Jokinen on pelannut kuusi kertaa MM-kisoissa ja kahdesti olympialaisissa. Vuonna 2006 Jokinen oli voittamassa sekä olympiahopeaa että MM-pronssia. Toisen MM-pronssinsa hän saavutti Kanadassa pelatuissa MM-kisoissa 2008. Päävalmentaja Jukka Jalosen päätöstä jättää Jokinen valitsematta Vancouverin olympialaisiinn kritisoitiin paljon. Jokinen oli kuitekin mukana MM-kisoissa 2010 Kölnissä, Saksassa ja hän oli mukana myös vuonna 2012 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa. Vuonna 2014 Jokinen oli myös voittamassa olympiapronssia Sotšin talviolympialaisissa. Hän oli Suomen joukkueen kapteeni Tšekin MM-kisoissa 2015. Kevään 2016 MM-kisoissa Jokinen saavutti MM-hopeaa.
Jussi Jokinen meni naimisiin vuonna 2007 lääketieteellisessä opiskelevan Sallan kanssa. Jussin pikkuveli Juho Jokinen pelasi omalla urallaan yli 200 ottelua puolustajana SM-liigassa.
Jussi Jokinen
https://www.eliteprospects.com/player/2716/jussi-jokinen
Jussi Jokinen
https://www.nhl.com/fi/player/jussi-jokinen-8469638
Jussi Jokinen myy kotiaan – tarjolla paljon luksusta lähes kahden miljoonan hintalapulla
Jussi Jokinen on tukenut Wilma Murron seiväshyppyuraa merkittävällä summalla jo vuosien ajan: "Ei mennyt ihan heti jakeluun, että tällaista voi tapahtua
https://yle.fi/urheilu/3-11430580
Kalajoen oma kiekkotähti Jussi Jokinen: ”Täällä voin hengittää”
https://kalajoki.fi/kalajoen-oma-kiekkotahti-jussi-jokinen-taalla-voin-hengittaa/
Jussi Jokinen - Highlights
https://www.youtube.com/watch?v=NOBF0jGLa9U
Jussi Jokinen fires a laser past Rask
https://www.youtube.com/watch?v=QPDYj-Ajmoo
"The Miracle Finnish" [sic] Jussi Jokinen's 0.2 Second Goal
https://www.youtube.com/watch?v=SmMqotFGoI0
Jussi Jokinen records his second career hat trick 10/8/13
https://www.youtube.com/watch?v=F9IrcikPBCA
Jussi Jokinen uses one hand to score unreal shootout goal
https://www.youtube.com/watch?v=lNyTLLPqmNs
Jussi Jokinen steals and scores goal
https://www.youtube.com/watch?v=_7F3ysPYk6U
Jussi Jokinen #36 - Highlights [HD]
https://www.youtube.com/watch?v=qvC69PWhXtE
Jussi Jokinen scores four goals (11/16/07)
https://www.youtube.com/watch?v=Y4yR8N3PHpY
Jussi Jokinen: "Lauantaista tulee tunteikas ilta"
https://www.youtube.com/watch?v=KtQ9aLJ-f64
Jussi Jokinen: Poika palasi pohjoiseen
https://www.youtube.com/watch?v=fh4bShTTlB4
LÄMÄRI: Jussi Jokinen
https://www.youtube.com/watch?v=KCLH2Rgt-Ac
Kannattajat kysyivät - Jussi Jokinen vastaa
https://www.youtube.com/watch?v=3w9tUP3kcvQ
Terveiset Pikulle: Jussi Jokinen
https://www.youtube.com/watch?v=6h1-lIpht-4
Jussi Jokinen Kärpät 2012-2013
https://www.youtube.com/watch?v=xEVT72IDqgc
Jussi Jokinen Hat Trick 6/26/13
https://www.youtube.com/watch?v=YvvMAkwQpUk
JHT - Jussi Jokinen All Stars 09.08.2014 maalikooste
https://www.youtube.com/watch?v=lz8YuNe8VzI
JHT - Jussi Jokinen All Stars 15.08.2015 maalikooste
https://www.youtube.com/watch?v=KMyZfYyiQTg&t=174s
JHT - Jussi Jokinen All Stars 13.8.2016
https://www.youtube.com/watch?v=a3Ts471pSpQ&t=31s
Jussi Jokinen Hockey Carnival 2016 - Joonas Donskoi #72
https://www.youtube.com/watch?v=ZHoii9p6-6c
Jussi Jokinen All Stars vs JHT 12.8.2017 sisääntulo !!
https://www.youtube.com/watch?v=294j3phndIA
Jussi Jokinen All stars 12.8.2017. Patrik Laine jakaa nimmareita.
https://www.youtube.com/watch?v=h7bZtHMO1ls
Jussi Jokinen all stars vs JHT 12.8.2017. Patrik Laineen ranne puhuu 2-1 !!
https://www.youtube.com/watch?v=M40TMVxCiec
Jussi Jokinen All Stars - JHT 12.08.2017 tapahtumakooste
https://www.youtube.com/watch?v=ZvEU3BEcrUg&t=259s
Jussi Jokinen all stars vs JHT 12.8.2017. 1 RL-kisa.
https://www.youtube.com/watch?v=EHOTfUU_zfY
Jussi Jokinen all stars vs JHT 12.8.2017. 2 RL-kisa
https://www.youtube.com/watch?v=AoYzHndz2Xw
Jussi Jokinen All Stars - JHT 12.08.2017 koko ottelu
https://www.youtube.com/watch?v=jBMWE8lQNkw
Jussi Jokinen all stars vs JHT 12.8.2017. Lopputunnelmat+Jokisen puhe.
https://www.youtube.com/watch?v=Nc-LMgTx5c0
Jussi Jokinen all stars 12.8.2017. Ässäkasvatti Sebastian Aho kirjoittamassa nimmareita
https://www.youtube.com/watch?v=y9mAXkGR10s&t=22s
Jussi Jokinen All Stars - JHT 11.08.2018 tapahtumakooste
https://www.youtube.com/watch?v=LsbPLCL3PSc&t=194s
Jussi Jokinen All stars - JHT 11.8.2018
https://www.youtube.com/watch?v=5DYViZMoc2s
Jussi Jokinen All Stars - JHT 10.08.2019 tapahtumakooste
https://www.youtube.com/watch?v=-DVkVmQNTVM&t=433s
Jussi Jokinen All Stars - JHT 10.8.2019
https://www.youtube.com/watch?v=Rgw6D9mvSNI&t=134s
Jussi Jokinen ja Janne Pesonen
https://www.youtube.com/watch?v=kLNUAEI5cyA
Kalajoen jääkiekon historiaa
http://urheilunhistoria.blogspot.com/2020/04/kalajokisen-jaakiekon-historiaa.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti